LUKU 90: YSTÄVÄ

 SISÄLTÖVAROITUS! LUKU SISÄLTÄÄ VÄKIVALTAA!

HEIZEL

 

Tömähdin maahan kivusta karjaisten, kun pääni iskeytyi kovaa lattiaa vasten. Koko kroppaani särki. Minua oltiin hakattu ja pahoinpidelty viimeiset kolme päivää, kun Tiscovera oli kokenut, ettei saisi minusta tietoa irti. Kurkkuni oli kuiva kuin sahara ja olisin tehnyt mitä vain tipastakin kylmää ja kirkasta vettä. Näläntunne oli kaikonnut aikoja sitten, mutta nesteytyksen vajavaisuus alkoi tuntua koko vartalossani. Minua oltiin pidetty häkissä, jonka ympärys oltiin loihdittu saunamaisen kuumaksi etten pystyisi millään muotoa käyttämään omaa elementtiäni pakenemiseen.

“Kärsivällisyyteni alkaa loppua kanssasi”, demoninainen sanoi vihaisena hampaidensa välistä, kun hän käveli luokseni. Minä en kyennyt liikkumaan. Olisin halunnut, mutta mikään osa vartalostani ei suostunut toimimaan. Jouduin katsomaan viha silmissäni, miten Tiscovera tuli ylleni, nappasi niskahiuksistani tiukan otteen ja nosti kasvojani kovakouraisesti ylemmäs hänen tasolleen.

“Voin lähteä seuraavaksi astetta pahempaan käsittelyyn, jos sitä tosissasi haluat”, nainen sanoi minulle hullun hymy kasvoillaan.

“Missä seuraava riipus on?” hän kysyi jo kymmenennettä kertaa se päivän aikana. Vaikka olisin halunnut kertoa, en voinut. Yksikään riipus ei ollut ilmoittanut lähiaikoina halustaan tulla löydetyksi. Se teki löytämisestä entistä hankalaa ja ajoittain mietin, olinko aiheuttanut pettymyksen ja riipukset eivät haluaisi tulla enää löydetyksi.

“En tie-” sain aloitettua, kunnes samassa ikävän napsahduksen saattelemana karjaisin kivusta. Tunsin, miten vasemman käden nimetön ja keskisormi murrettiin. Kipu alkoi sykkiä välittömästi ja veren maku palautui suuhuni, kun demoninainen iski minua nyrkillänsä leukaan. Lennähdin voimattomana lattialle ja yritin varoa murrettuja sormiani, että ne eivät iskeytyisi mihinkään ja aiheuttaisi lisää kipua. Katsoin vain eteeni ja yritin pitää itseni kasassa. Anelin sisälläni, että joku kadoksissa olleista riipuksista antaisi itsestään jotain irti. Tai tapahtuisi mitä tahansa, joka saisi tämän mukiloinnin loppumaan hetkeksi.

“Viekää hänet häkkiinsä. Tarvitsen hetkeksi muuta tekemistä”, Tiscovera tiuskaisi kahdelle demonille, joka olivat vedenalaisessa huoneistossa odottaneet nurkassa johtajattarensa seuraavaa käskyä. Aikailematta he marssivat luokseni ja nappasivat käsivarsistani kovakouraisesti kiinni ja lähtivät raahaamaan minua pois huoneesta. Kipu oli lamaannuttanut minut enkä siksi pystynyt laittamaan kuljettajilleni vastaan.

Minut raahattiin muutamat portaat alas, kunnes saavuimme hallimaiseen huoneeseen, jossa oli erikokoisia häkkejä ja tyrmiä. Hallin suuret ikkunat näyttivät synkkää merenalaista maailmaa, josta ei nähnyt, mikä sen pimeydessä odottaisi. Hallin kylmät laatoitukset tuntuivat hyvältä kivusta kuumana käyviä jalkojani vasten, kun minut raahattiin yhteen avonaisista tyrmistä, jossa minua oltiin pidetty. Tyrmä oli lattiapinnaltaan neljän neliömetrin kokoinen ja pinta oli värjääntynyt verestäni osittain.

Minut heitettiin tyrmääni ja uskon, että minut iskettiin vasemmalle kyljelleni tahallaan, jotta alkaisin karjua kivusta, kun alleni jääneen käden murtuneet sormet muistuttivat, etteivät olleet parantuneet. Yritin puhaltaa kipua sisältäni ulos samalla, kun kuulin demonien ilkkuvan minulle.

“Antakaa hänen olla ja häipykää”, kuulin tutun miehen äänen ja demonien nauru lakkasi heti. Pääsin kääntymään selälleni ja näkemään kun demonit kävelivät pois ja Keidaz käveli häkkiini sisälle ja polvistui vierelleni rennosti.

“Häivy”, sähisin hänelle verenmakuisesta suustani. Mies laski vierelleni vesikulhon, jonka reunassa roikkui pieni pyyhe.

“Tulin pitämään huolta sinusta”, Keidaz totesi laskettuaan tuomisensa vierelleni. Tunsin veden läheisyyden vieressäni, mutta voimani eivät riittäneet loihtimaan siitä apua itselleni. Keidaz upotti pyyhkeen vesikulhoon ja huljutti sitä siellä hetken. Harmoniatar soikoon, kun minun oli jano. Keidaz puristi ylimääräiset vedet kulhoon ja kääntyessä minua kohti paremmin sylkäisin verisesti miehen kasvoille.

“En kaipaa huoltasi paskiainen”, kähisin, kun kivun hiki valui pitkin kasvojani. Keidaz katsoi minua hetken hiljaa, kunnes hänen huulensa kaartuivat hymyyn. Hän pyyhkäisi sylkäisystäni roiskuneen syljen ja veren kasvoiltaan pois pyyhkeellä. Seuraavaksi hän käänsi puhtaan puolen pyyhkeessä ja painoi sen hiestä ja verestä märkiä kasvojani ja alkoi vienosti putsaamaan minua.

“Arvostan taistelutahtoasi, mutta eikö olisi helpompaa sinulle, jos vain kertoisit riipuksien sijainnin?” Keidaz kysyi ja kastoi pyyhettä uusiksi vedessä ja puristi turhat nesteet pois. Pidin katseeni pois miehestä, kun hän alkoi puhdistamaan seuraavaksi kaulaani.

“Vaikka en valita, pidän tästä, kun voin puhdistaa sinua joka päivä”, Keidaz totesi.

“Painu helvettiin!” karjahdin lopulta häntä kohti, joka sai miehen yllättymään ja horjahtamaan. Horjahduksen vuoksi kulho kippautui kumoon ja kaikki neste kaatui vereni sekaan häkin lattialle. Näin tilaisuuteni yrittää nousta istumaan ja siitä keksiä keinon paeta, vaikka vartaloni huusikin minulle, että minun pitäisi levätä.

“Senkin typerys!” Keidaz tiuskaisi minulle ja nopein liikkein nappasi puristavan otteen murtuneista sormistani, joka sai minut vaikeroimaan epätoivoisesta kivusta. Tuntui, että voisin pyörtyä vihlovaan kivuntunteeseen. Istuin paikallani ja yritin ulos suustani puhaltamalla helpottaa oloani epätoivoisena.

“Rakastan sinua ylitse kaiken, mutta uppiniskaisuutesi ärsyttää minua ajoittain”, Keidaz sanoi tyytyväinen hymy huulillaan. Katsoin hänen kylmiin silmiin takaisin omillani ja en voinut estää tuskankyynelten ilmestyvän silmistäni. Se sai miehen hymyilemään enemmän ja vapaalla kädellään pyyhkäisi silmänalusistani alkavat kyyneleet.

“Kipu on ainoa oikea aito tunne sulottareni”, mies totesi hymyllen ja laskeutui antamaan minulle väkisin suudelman huulille. Sormieni kivullinen syke oli vienyt viimeiset voimani, enkä jaksanut laittaa vastaan miehelle. Kyyneleet alkoivat valumaan enemmän silmistäni ja huusin sisälläni. Halusin laittaa miehelle vastaan, ettei hän saisi nautintoa olotilastani enempää, mutta kipu oli voittanut minut. Keidaz suuteli minua hetken, vaikka olin vain paikoillani ja toivoin, että tilanne olisi pian ohitse.

Keidazin huulet irroittautuivat omistani ja näin, miten hän nuolaisi huuliltaan suussani olleen vereni nautinto kasvoillaan.

“Harmi, ettei veri ole sen suuremmin minun juttuni. Jos olisin vampyyrin, varmasti rakastaisin veresi makua ja haluaisin juoda sitä joka päivä”, Keidaz totesi minulle hullun rakkauden katse silmissään. En ehtinyt sanoa hänelle mitään, kun mies työnsi minut kovakouraisesti häkin kaltereita vasten ja pääni iskeytyi ikävästi kovaan pintaan ja laskeuduin siitä kovakouraisesti häkin lattialle. Päätäni alkoi vihlomaan ja katsoin vain eteeni. Minua väsytti ja janotti suunnattomasti.

“Olisin antanut sinun juoda kulhon vedet pois ollessani valmis, mutta pilasit itse mahdollisuutesi saada nesteytystä”, Keidaz tokaisi nostaessa kulhon ja pyyhkeen käsiinsä, jättäen minut häkkiin lukkojen taakse kuin jonkin näyttelyesineen. Katseeni alkoi sumentua jokaisen luomennoston myötä. Kuulin kaukaisesti, miten miesdemoni tokaisi jollekulle, mitä hän oikein tuijotti. Ehdein sumeasti nähdä viereisessä häkissä jonkun. Oliko täällä ollut joku muukin minun lisäkseni? Oliko täällä joku muukin vankina.

Lopulta en saanut enää silmiäni auki ja menetin tajuntani.

Tunsin, miten joku paineli hyvin varovasti otsaani kostealla pyyhkeellä. Availin silmiäni hyvin hitaasti ja varovasti. Ensimmäinen ajatukseni oli, että luojan kiitos hallin yläpuolella olevat valot eivät olleet kirkkaita. Vaikka silmiäni särki, niihin olisi särkenyt vielä enemmän, jos ne olisivat olleet Xiaran sairaalasiiven lamppujen luokkaa.

Joku jatkoi otsani ja kasvojeni painelua kostealla viileällä pyyhkeellä, mutta se joku ei ollut häkissäni. Alkaessani hahmottamaan paremmin ympäristöäni huomasin, että minut oltiin siirretty kiinni kaltereihin, jonka toisella puolella oli toinen häkki. Ja sen häkin sisällä oli joku. Yritin hahmottaa henkilöä kalteireiden toiselta puolelta. Hänen kasvonsa olivat veistoksellisen kauniit mieheksi. Miehen mustanruskeista silmistä oli havaittavissa huolestunut ilme ja hän jatkoi pääni ja kasvojeni hellää painelua. Hänen korpinmustat kiharaiset lyhyet hiukset olivat sekaisin ja miehen ainoa vaate sillä hetkellä olivat vaaleat polvista repaleiset farkut, joissa oli jo kauan sitten ruskehtaviksi värjääntyneitä veritahroja.

“Kuka-?” olin kysymässä, mutta mies painoi sormensa varovasti huulieni eteen. Päätin olla hiljaa, koska jo yhden sanan ulossaanti kurkustani oli kuivuuden takia tuskaa. Mies lopetti hetkeksi pääni painelun ja laski kankaanpalasen pois käsistään. Näin sivusilmällä, että viereisessä häkissä oleva suippokorvainen haltiamies nosti pientä kippoa lähemmäs kaltereita ja toisella kädellä yritti nostaa päätäni niskasta. Kipossa oleva vesi näytti herkullisimmalta asialta, mitä maailmassa tiesin. Painauduin epätoivoisena suuni kanssa kaltereihin kiinni ja mies sai kaadettua osan kipossa olevasta vedestä suuhuni, vaikka pieni osa valui suupieliäni pitkin leualle ja siitä kaulalle. Tunsin, miten huoneenlämpöinen vesi valui kurkustani alas ja koin, että sain heti voimiani enemmän takaisin. Mies ei antanut minun juoda kaikkea ja hänen vetäessä kipon kaltereiden läheltä pois sai minut haluamaan vettä vain lisää. Olin sen verran heikossa kunnossa, etten voinut laittaa hänelle vastaankaan. Mies laski puoliksi täyden pienen kipon takaisin ja laski pääni takaisin lattialle.

“Ki-kiitos”, sain sanottua, kun vesi oli saanut kuivan kurkkuni edes hieman kosteammaksi ja sain enemmän ääntä ulos itsestäni kuin surkean käheyden. Mies nosti taas sormea, tällä kertaa omien huuliensa eteen, ja vienosti hymyillen ilmoitti sillä, etten vieläkään puhuisi. Hän rupesi jatkamaan kasvojeni painamista hellästi. Makoilin vain paikallani ja makustelin suussani kauan kaipaamaani veden makua ja sen antamaan vienoa pirteyttä. Olisinpa saanut sitä lisää. Olisin voinut juoda monta litraa vettä. Miehen ilme muuttui mietteliäämmäksi ja hän painoi toisen kätensä otsalleni ja toisen omallensa. Seuraavaksi hän kastoi kankaanpalan vesikipossa ja puristi sen puhtaaksi, laittaen sen sitten otsalleni muutaman kerran taitettuna. Eleestä päätellen minulla oli kuumetta, vaikka en sitä itse kokenut tuntevani sillä hetkellä.

“M-mikä on nimesi?” kysyin mieheltä. Mies kääntyi katsomaan minua silmiin ja hymähti vienosti. Hän kosketti kaulaansa ja pudisti päätänsä. Sitten hän osoitti korvaansa ja nyökkäsi. Ymmärsin, hän ei joko pystynyt tai halunnut puhua. Nyökkäsin hänelle heikosti. Hän piirsi ilmaan sormellaan jotain, mitä en ensin ymmärtänyt. Kun hän lopetti ja hän näki ilmeeni, hän osoitti sormeansa merkiksi, että minun pitäisi seurata sitä. Tottelin häntä ja huomasin hänen muotoilevan kirjaimia. A.N.D.R.E.A.N.

“Nimesi on Andrean?” kysyin ja mies nyökkäsi.

“Olen Heizel”, sain vastattua hänelle ja hän hymyili ystävällisesti. Huomasin miehestä, ettei häneen oltu käytetty minkäänlaista väkivaltaa. Hänen kauniilla valkealla vartalolla ei ollut minkäänlaisia iskun tai haavojen merkkejä. Ainoa, mihin kiinnitin huomioni oliko haimainen polttomerkki hänen sydämensä kohdalla. Hän kuului siis rosvoihin.

“Oletko ainoa eloonjäänyt rosvo?” sain kysytyksi maatessani kylmää lattiaa vasten. Mies huokaisten ja helpottuneen näköisenä pudisti päätänsä.

“Miksi sitten vain sinä olet täällä?” kysyin. Andreaniksi itseään kutsuva mies sai hymähdettyä hieman ujona, mutta huolestuneena. Mietin, mitä hänen eleensä oikein tarkoitti.

“Oletko joku Barakuroin oikea käsi tai jotain?” kysyin. Hän nyökkäsi ja laski kätensä sydämelleen. Sitten ymmärsin. Edessäni kaltereiden toisella puolella istui Barakuroin oma kumppani. Tällä tavoin demoninainen oli siis saanut rosvojen päällikön liittoutumaan itsensä kanssa. Oli helpottavaa huomata, etteivät kaikki vangit saaneet samanlaista kohtelua kuin minä. Häkit olivat pieniä ja ahtaita, mutta sentään tämä pitkä ja komea haltiamies oli selvinnyt vain vankina olemisella.

Mies osoitti minua hellä katse silmissään, jotta kiinnittäisin puoliunisen huomioni häneen. Hän laittoi kätensä yhteen ja ne toiselle puolelle kasvojansa. Hän laittoi silmänsä kiinni ja ymmärsin hänen tarkoittavan, että minun pitäisi nukkua. Nielaisin varovasti ja sain nyökättyä hänelle.

“Kiitos Andrean, kiitos niin paljon”, sain sanotuksi. Suljin silmäni ja tunsin, miten päätäni aloitettiin silittämään hellällä unenomaisella otteella. Pari kyyneltä ilmaantui luomieni väliin. Miehen ystävällisyys ja halu auttaa minua koskettivat sen kivun keskellä. Hänen olosuhteisiin nähden olevan hoidon ääressä sain nukahdettua rauhalliseen uneen.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Luke Black f. Wolf Cutt – KILL KILL KILL

- SKYND – Andrei Chikatilo

- Michael Jackson – Keep the faith

LUKU 89: ANDREAN

CHARI

Varakuningatar nojasi seinää vasten yläselkänsä ja toisen jalkansa kanssa kädet ristittynä rintakehälleen, kun vahti suuren demonikörilään rauhallista nukkumista. Nainen olisi halunnut mennä ja kuristaa tuon miehen paljain käsin. Sen lisäksi, että hän avusti Tiscoveraa melkein tuhoamaan hänen kotinsa, hänen pikkusiskonsa oli nyt vihollisen käsissä. Hän tiesi Heizelin olevan liian arvokas Tiscoveralle tapettavaksi, mutta naisen toiminta oli osoittanut jo, että voisi tappaa siskon koska tahansa ja tehdä sen niin hitaasti ja tuskaisesti, ettei hän halunnut ajatella koko asiaa.

Barakuroi kröhäisi väsyneenä ja käänsi vasemmalta kyljeltä selälleen ja jäi siihen nukkumaan pehmustamattomalla sellipedillään. Hän jatkoi nukkumistaan tyytyväisenä kuin muutaman päivän takaisia asioita ei olisi tapahtunut. Se sai naisen kädet puristamaan käsivarsia kiukusta.

Pian kuului askeleita, jotka tulivat viereisestä portaikosta ja Sergei tuli paikalle. Chari kääntyi heti katsomaan häntä, janoten uusimpia tietoja. Sergei pudisti päätänsä.

“Ei mitään”, Sergei sanoi pahoittelevasti ja Chari ponkaisi nojaamasta seinältä ja hieroi silmiänsä.

“Miten yksi kokonainen vedenalainen kaupunki voi vain kadota?” Chari sähähti hiljaa ja kääntyi katsomaan tummaihoista komeaa miestä. Nainen olisi mielellään viettämässä kahden keskeistä aikaa Sergein kanssa, eikä hoitamassa varakuningattaren roolia ja stressaamassa, missä hänen siskonsa olisi. Jatkuva ahdistus sai hänet hermoilemaan ja nainen ei pitänyt siitä tunteesta lainkaan.

“En tiedä, Tiscoveralla on oltava näppinsä pelissä asian suhteen”, Sergei totesi ja vilkaisi Barakuroita. Chari kääntyi katsomaan suurta demonia sellissään myös. Molempien haltioiden silmistä paistoi kiukku ja halu tietää, missä Heizel on ja oliko hän enää edes hengissä.

“Tuo paskiainen on nukkunut jo melkein kolme kokonaista päivää”, Chari tuhahti vihaisena. Miestä oltiin yritetty herättää vaikka minkälaisilla keinoilla, mutta se ei ollut onnistunut. Ei turhaan huhuttu siitä, että Barakuroin krapulat voisivat kestää useamman päivän. Rosvojen päälliköllä oli hyvä viinapää, mutta myös hyvät unenlahjat krapulaisena.

“Nyt saa riittää”, Sergei tuhahti vihaisena. Hän nosti kätensä demonia kohti ja antoi pimeän auransa leijua demonin luokse.

“Ei häntä saa hereille”, Chari sanoi turhautuneena ja potkaisi vihaisena sellin paksua lasiseinämää. Sergei ei kuunnellut naista, vaan keskittyi viemään pimeyden auransa Barakuroin luo. Mustana hentona pilvenä liikkuva aura lähti tunkeutumaan demonin nenän sieraimista ja korvista sisään. Se sai demonin hytkymään pikku hiljaa kuin hän näkisi painajaisia.

“Mitä ihmettä sinä teet?” Charidey kysyi miesystävältään ja vilkaisi tätä.

“Ärsytän hänen aistejansa. En vain tykkää käyttää tätä voimaa, koska se tuntuu samalta kuin tunkisin omat sormeni hänen nenäänsä ja korviinsa”, Sergei sanoi, lievä inho hänen katseessaan.

“Yhhyh”, Chari totesi.

“Älä muuta sano”, Sergei tuhahti, kunnes samassa karjaisten Barakuroi nousi suoraan istumaan pystyasennosta.

“Mutta äärimmäisissä tapauksissa se on oikein toimiva”, Sergei totesi ja päästi pimeyden auransa palautumaan takaisin luokseen. Chari katsoi miestään ja tämän sormia.

“Tuolla tavallako olet kiusannut minua alhaalta, kun muita on paikalla?” Chari kysyi ja kääntyi katsomaan harmaasilmäistä haltiaa, joka vain hymähti tyneesti ja kohautti toista silmäkulmaansa naiselle. Chari tuhahti vieno hymy kasvoillaan.

“Lurjus”, Chari kuiskasi ja ehti sivusilmällä nähdä Sergein ärsyttävän tyytyväisen katseen, jota hän niin kovin rakasti. Varakuningatar kääntyi katsomaan sellissä ympärilleen hämillään katsovaa Barakuroita.

“Herättiinhän sieltä lopulta”, Chari tokaisi kovaan ääneen ja demoni kääntyi katsomaan häntä. Epäröimättä demoni nousi sängyltä ja lähti hieman hoiperrellen ottamaan askelia sellin lasista seinää kohti. Suuri mies täräytti kätensä Charin edessä lasiseinää vasten ja yritti iskeä sitä nyrkeillään niin kovalla voimalla kuin pystyi.

“Senkun lyöt, ei ne lasiseinät tuosta mihinkään rikkoudu”, Chari tokaisi ja laittoi kätensä lanteilleen. Sergei käveli hänen vierelleen ja Barakuroin katsoi molempia haltioita vihaisena.

“Missä helvetissä minä olen?” Barakuroi kysyi ja yritti iskeä taas suurilla rystysillään paksua lasia vasten, joka ei ollut moksiskaan miehen teoista. Päinvastoin sellin seinään jäi Barakuroin rystysistä verta, kun iho meni rikki.

“Samassa paikassa, minne hyökkäsitkin”, Chari vastasi ja se sai miehen pysähtymään ja katsomaan haltioita kuin kangistuneena.

“Hävisimmekö me?” hän kysyi.

“Sinä et esitä kysymyksiä”, Sergei sanoi ja asteli lähemmäs lasiovea. Jokin haltiamiehen katseessa sai Barakuroin etääntymään askeleen taaksepäin seinästä. Chari vilkaisi miestään tyytyväisenä. Miten Sergein uhkaava aura itsessään saattoi saada suuren demonin varpailleen. Hän käänsi katseensa takaisin demoniin, kun Sergei jatkoi kuulusteluansa:

“Missä sinun ja rosvojoukkosi piilopaikka sijaitsee?” Sergei kysyi jäätävällä äänellä. Barakuroi puri hampaitansa vihaisena. Hän ei suostuisi helposti kertomaan vastauksia.

“En kommentoi”, Barakuroi vastasi. Sergei oli hetken hiljaa.

“Miksi autat Tiscoveraa?” Sergei kysyi.

“En kommentoi”, Barakuroi vastasi.

“Oliko alkuperäinen tarkoituksenne saada riipukset vai Heizel mukaanne? Vai molemmat?” Sergei kysyi. Kysymys sai Barakuroin ilmeen sekunnin verran hämmentyneeksi. Sergei nyökkäsi päätänsä.

“Kyllä, kuningatar Heizel on Tiscoveralla oman rosvojoukkosi lisäksi. Olet ainoa, joka jätettiin taakse”, Sergei sanoi ja se Barakuroin silmät suurenemaan hieman.

“Ei tunnu reilulta vai mitä?” Chari kysyi kädet yhä lanteillaan.

“Teidän on päästävä minut menemään!” Barakuroi huudahti yht’äkkiä ja iski nyrkkinsä lasiseinää vasten. Kumpikaan haltioista ei hätkähtänyt demonin äkillistä puuskaa. Sergei nosti toista kulmaansa kysyvänä.

“Kerro ensin, missä piilopaikkanne on niin voimme sitten keskustella pääsemisestäsi takaisin kotiin”, Sergei sanoi ja risti kätensä rintakehälleen. Demonimies pudisti päätänsä vihaisena.

“Te haltianhupakot ette ymmärrä, minun pitää päästä takaisin kotiin nyt heti!” Barakuroi ärähti ja iski nyrkeillään uusiksi lasiseinää vasten. Chari katsoi häntä tummansinisellä silmällään tarkasti.

“Ja minä haluan siskoni takaisin. Voisimme tässä tapauksessa auttaa toisiamme”, Chari sanoi miehelle takaisin, joka vain pudisti päätänsä.

“Ryöstettyjen aarteidesi peräänkö on noin suuri paniikki? Jos autat meitä löytämään kuningattaremme, voimme auttaa sinua pääsemään takaisin ryöstösaaliisi luokse”, Sergei tokaisi miehelle, joka nojasi lasiseinään ja katsoi lattiaan. Demoni nosti katseensa Sergeihin ja kääntyi sitten katsomaan Charia. Ensimmäistä kertaa nainen näki suuren pahamaineisen demonin katseessa vienon paniikin.

“En auttanut Tiscoveraa siksi, että olisimme liittolaisia”, Barakuroi myönsi lopulta ja haltiat vilkaisivat toisiansa pikaisesti, kunnes käänsivät huomionsa takaisin demoniin. Barakuroi hengitti hitusen raskaammin ja lopulta sanoi:

“Jotkut joukoistani olivat kuulleet huhua, että Tiscovera on palannut takaisin. Ja että ne teidän rauhan riipuksenne olisivat poissa ja maailma olisi aivan sekaisin. Jatkoimme elämäämme normaalisti, sillä koimme, ettei tämä koko tilanne koskenut meitä millään tavalla. Andrean lähti muutaman joukkoni jäsenen kanssa lähimaille merenalla etsimään lisää merilevää ruokatarpeita varten. He palasivat kyllä, mutta Tiscovera joukkoineen mukanansa. Se nainen kertoi suunnitelmasta hyökätä maillenne ja pakotti minut auttamaan tänne hyökkäämisessä ja riipusten löytämisessä”, Barakuroi kertoi lopulta. Haltiat kuuntelivat demonia hiljaisina ja vilkaisivat toisiansa taas, kun mies piti taukoa kertomuksessaan.

“En ymmärrä, miten tunnetun rosvojoukon johtajan Barakuroin voisi pakottaa auttamaan”, Sergei sanoi tyynenä ja demoni kääntyi katsomaan häntä vieno viha silmissään.

“Koska se noita-akka uhkasi Andrean henkeä”, mies vastasi.

“Ja Andrean on…?” Chari kysyi ja Barakuroi kääntyi katsomaan puolestaan häntä.

“Aviomieheni. Vaikka olisitte kuulleet minusta mitä huhuja tahansa, minäkin kykenen osoittamaan rakkautta niille, jotka sen ansaitsevat”, Barakuroi vastasi haltianaiselle.

“Andrean lukittiin tyrmähäkkeihimme ja se nainen teki selvästi, että niin kauan kun teen, mitä hän pyytää, miestäni ei vahingoiteta. Ongelma on vain se, että Andreanilla on aineenvaihduntasairaus, johon hän tarvitsee lääkettä. Lääkettä, jota meillä ei paljoa ole ja jota minun oli tarkoitus ryöstää täältä lisää hänelle, mutta sairaalasiipenne oli niin tarkoin puolustettu noidilla, ettemme saaneet mitään. Ja Tiscovera ei varmana anna lääkettä hänelle nyt, kun en ole siellä varmistamassa asiaa”, Barakuroi kertoi ja katsoi taas haltioita vuorollansa.

“Andrean voi kuolla, jos hän ei saa lääkettänsä! Minun on päästävä varmistamaan, että hän on kunnossa!” Barakuroi ärähti ja löi nyrkeillä taas lasiseinää. Chari kääntyi katsomaan Sergeitä ja Sergei häntä. Chari viittoi päällänsä, että he menisivät muutaman askeleen syrjemmäksi.

“Hei, mihin te menette! Ettekö kuunnelleet, mitä sanoin? Mieheni on vaarassa!” Barakuroi karjui lasiseinän läpi ja iski sitä nyrkeillään välittämättä, että hänen rystysensä haavoittuivat entisestään.

“Mitä ajattelet?” Sergei kysyi hiljaa ja Chari huokaisi miettivänä.

“En näe syytä, miksi hän valehtelisi. Näit, miten hänen puheensa ja ilmeensä muuttuivat, kun hän kuuli, että on joukoistaan ainoa täällä oleva”, Chari kuiskasi miehelle, joka nyökkäsi tyyni ilme kasvoillaan.

“Mieheni, joukkoni ja kotini on vaarassa, PÄÄSTÄKÄÄ MINUT MENEMÄÄN!” Barakuroi karjui taustalla ja potki ja löi nyrkeillään lasiseinää, joka ei antanut minkäänlaista merkkiä, että olisi menossa rikki. Chari vilkaisi miestä ylimielisesti, kunnes kääntyi katsomaan Sergeitä.

“En luota häneen, mutta käytöksestä päätellen hän on valmis tekemään mitä vain päästäkseen takaisin kotiin ja saadakseen lääkettä miehellensä”, Sergei aloitti ja Chari katsoi häntä hiljaisena.

“Mitä ehdotat?” nainen ehti kysyä, kun Barakuroi karjui jo anellen.

“Minä autan teidät mailleni yllätämään Tiscoveran. Autan teitä saamaan sen punapäänne takaisin. Teen mitä vain, kunhan vain päästätte minut lähtemään ja auttamaan miestäni”, miehen anelu sai haltiat kääntymään takaisin demonia kohti kiinnostuneina ehdotuksesta.

“Sinä voit pettää meidät heti, kun näet siihen mahdollisuuden. Et ole kovin luotettavasta päästä rosvokuningas”, Chari sanoi, kun asteli takaisin demonin luokse.

“Niin varmasti tekisinkin, jos rakkaani henki ei olisi kyseessä”, demoni myönsi suoraan ja Chari nosti toista kulmaansa.

“Sinähän voit kääntää selkäsi meille heti, kun saat Andreanin takaisin”, Sergei tokaisi ja demoni vilkaisi miestä hengittäen samalla nopeasti. Kuin häneltä alkaisi loppua keinot päästä pois vankilastaan. Mies sulki silmänsä ja vaikutti miettivän hetken.

“Vannon hengelläni, että jos petän teidät, olen vapaasti tapettavissanne”, demoni sanoi lopulta ja kääntyi katsomaan haltioita mustanpuhuvilla silmillään.

“Joukkoni ovat joutuneet tottelemaan Tiscoveraa Andrean hengen vuoksi. Mutta tiedän, kenelle heidän uskollisuus lopulta kuuluu. Jos kuolen he tietävät, että Andrean on seuraava heidän johtajansa”, demoni jatkoi. Hän hieraisi suurella kädellä kasvojansa kuin kaikkensa antaaneena. Rystyset punoittivat verisenä ja Barakuroi vilkaisi niitä tuhahtaen.

“Hyvä on”, Chari sanoi lopulta ja Sergei vilkaisi naistaan.

“Autamme sinua, mutta meidän ehdoillamme”, Chari tokaisi ja kääntyi kävelläkseen kohti tyrmästä pois vieviin portaisiin.

“Lähdemme heti kuin suinkin mahdollista”, varakuningatar tokaisi vielä demonille ja asteli portaita ylös Sergein tullessa hänen rinnalleen.

“Luulen, että tämä on paras vaihtoehtomme”, Sergei sanoi naiselle, kertoen näin kannattavansa hänen päätöstään.

“Tämä on ainoa mahdollinen vaihtoehto saada siskoni takaisin”, Chari totesi miehelleen. Sergei nappasi haltianaisen kainaloonsa.

“Me saamme hänet takaisin rubiinini”, Sergei totesi naisensa korvaan ja he jatkoivat eteenpäin, nainen miehensä kainalossa.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Jamala – 1944

- X-RX – A to a and D to D

- Rihanna - Umbrella

LUKU 88:HUIVI

JAISAR

MUUTAMA PÄIVÄ HEIZELIN LÄHDÖN JÄLKEEN

Jaisar istui ylellisessä huoneessa, johon kuului suuren lasisen ikkunan takaa huoneesta alempana vampyyrien klubilta kuuluvaa bassomaista jytkettä. Tiscovera saattoi aiheuttaa kauhua, mutta se ei ollut poistanut vampyyreiden halua juhlimisesta ja hyvästä musiikista nauttimisesta. Mies katsoi pöydän toisella puolella tuolillaan rennosti istuvaa vampyyrien kuningasta, joka heilutteli rennosti kädessään viinilasia, jossa huojui lasin liikkeiden mukana raudalta tuoksuvaa verta. Jaisar kääntyi sitten katsomaan edessään olevaa samanlaista lasia, jossa oli samaa nestettä tarjolla. Mies nielaisi ja nappasi lopulta lasin käteensä. Hitaasti mies vei lasin suun nenänsä alle. Veren haju sai miehen vähän nyrpistämään, kuten oli aiemmillakin kerroilla käynyt.

“Joka kerta sama juttu”, Rangel totesi hänelle ja siemaisi hieman omasta juomastaan.

“Se, että saisit itsesi juomaan muutakin verta kuin vain Heizelin olisi jo askel eteenpäin siinä, ettet haluaisi juoda nuorta kuningatarta kuiviin”, hän jatkoi ja Jaisar kääntyi katsomaan häntä.

“En voi pakottaa itseäni juomaan verta”, Jaisar sanoi hermostuneena. He olivat jo muutaman päivän ajan yrittäneet saada miestä juomaan verta, joka ei olisi hänen rakkaimmastaan lähtöisin. Rangel oli kertonut, että muun veren juominen hillitsee miehen himoa juoda Heizelin verta. Silti jokaisella kerralla, kun mies oli juonut muunlaista verta, häntä oli alkanut oksettamaan. Ensimmäisessä taistelussaan Tiscoveran kokeellisena kohteena olemisesta hänelle ei ollut hankaluuksia repiä taistelussa vastustajien kurkkuja auki. Mutta sen jälkeen kaikki muu, paitsi Heizelin, veri etoi häntä.

“Tätä menoa sinut on pakotettava juomaan, jos et omasta tahdostasi halua oppia. Minä en ota vastuulleni sitä, että minun koulutuksessani et ole oppinut hillitsemään itseäsi”, Rangel sanoi tiukkana nuorelle miehelle, joka katsoi häntä takaisin haastavasti.

“Voin edelleen elää tavallisellakin ruualla”, Jaisar yritti aloittaa puolustuksensa.

“Älä käytä tuota sontaa minuun Jaisar. Kyllä, voit juoda ja syödä muutakin, mutta verenjanosi on nyt iso osa sinua ja jos et opi kontrolloimaan sitä, en voi päästää sinua Heizelin lähelle”, Rangel totesi. Se sai Jaisarin silmissä hetkeksi vihaisen vivahteen.

“Et voi estää minua näkemästä häntä”, Jaisar sanoi jo vieno viha äänessään. Rangel tuhahti hymyillen haastavasti.

“Kyllä voin ja estän sen. Minun vastuullani on se, että vähääkään vampyyrin ominaisuuksia omistavat osaavat käyttäytyä, eivätkä aiheuta turhia kuolemia verenjanonsa takia. Kuningatar Heizel on sen verran tärkeä henkilö, etten päästä sinua takaisin hänen lähelleen. En ennen kuin tiedän, että osaat hallita verenhimoasi”, Rangel sanoi ja joi loput veret lasistaan. Jaisar tunsi, miten niskakarvat nousivat hänellä pystyyn moisesta uhkailusta. Se sai Rangelin hymyilemään leveämmin.

“Sanani taitavat ärsyttää sinua”, hän totesi ja laski tyhjän lasinsa takaisin pöydälle. Hän jätti kätensä levollisena lasinsa vierelle. Jaisar katsoi mitään sanomatta miehen silmiin, kunnes nappasi oman lasinsa uudestaan kädelleen ja katsoi sitä. Rangel ei ollut antanut hänen syödä fyysistä ruokaa vampyyrien valtakunnassa ollessa. Nälkä oli kiusannut jo useampaan otteeseen vatsanpohjassa, mutta ainoa mitä hänelle tarjottiin, oli verenpunaista juotavaa. Sen juominen oli hänelle hankalaa ja siksi hän oli mieluummin ollut näläntunteessa.

Varmoin, mutta tiukoin ottein mies nosti lasin huulilleen ja antoi raudantuoksuisen ja makuisen nesteen laskeutua kurkustaan kokonaan alas. Hän teki tämän itsensä vuoksi. Heizelin vuoksi. Heidän vuokseen. Kun lasi oli tyhjä, Jaisar laski sen heti huuliltaan pöydälle ja nielaisi loput nesteet raskaasti kurkustaan alas. Näläntunne vartalossa lieveni hieman, mutta veren jälkimaku miehen suussa sai hänet yökkimään.

“Pidä se sisälläsi”, Rangel käski vakavana. Jaisar katsoi pöydän pintaan, kunnes sulki silmänsä. Hän olisi tehnyt melkein mitä vain, että verenmaku olisi hävinnyt hänen suustaan.

“Mainiota. Taitaa olla ensimmäinen lasillinen, jonka joit kokonaan ilman, että oksennat sen heti ulos”, vampyyrikuningas totesi partaansa hieroen tyytyväisenä. Hän heilautti kättänsä huoneen nurkassa seisovalle naispalvelijalle, joka heti laski lisää verta käsissään pitämästä kannusta Jaisarin lasiin. Mies kääntyi heti katsomaan kuningasta edessään, joka nyökkäsi lasia kohti.

“Teemme tätä tänään niin kauan, että nälkäsi saadaan hillittyä. Tällä kertaa kokeilemme pientä haastetta juomisen lisäksi”, Rangel totesi ja Jaisar kääntyi katsomaan miestä kysyvänä. Vampyyrimies laski kätensä avaamaan omassa päädyssään olevan laatikon ja otti sieltä esiin mustan kaulahuivin, jossa oli vaaleansinertävää kimallemaista lankaa. Jaisarin sieraimiin nousi heti Heizelin merellisen lumoava tuoksu. Huivin näkeminen Rangelin käsissä sai hänen tunteensa ja uhan sisällään nousemaan.

“Miksi sinulla on Heizelin huivi?” hän kysyi ja samalla puristi sormillaan pöydän reunaa. Hän koki sisällään mustasukkaisuutta ja halua repiä vampyyrikuningas kappaleiksi. Rangel vain hymyili hänelle tyynesti.

“Ärsyttääkö sinua, että minulla on jotain sinun kiintymyksen kohteelle kuuluva?” hän kysyi. Mies vilkaisi huivia ja nuuhkaisi huivin tuoksua. Se sai Jaisarin heti yrittämään nousemaan ylös, mutta pitkäikäinen vampyyri oli siinä vaiheessa ehtinyt hänen vierelleen. Jaisar ei ehtinyt tehdä tai sanoa mitään, kun Rangel oli iskenyt kätensä otteen hänen niskaansa ja työntänyt tämän vasemmalle poskelleen pöytä vasten.

“Tätä varten harjoittelemme myös. Ei pelkästään sen takia, että osaisit hillitä itsesi kuningatar Heizelin seurassa. Vaan myös siksi, ettet hyökkää jokaisen henkilön kimppuun, joka on millään tavalla yhteydessä tai kosketuksessa nuoreen kuningattareen”, vampyyrikuningas sanoi ja Jaisar yritti kehnoin tuloksin saada itseään nousemaan tuolilta, mutta toisen miehen ote oli liian suuri. Mies katsoi miehen kädessä olevaa huivia, josta huokui punapäisen haltianeidon tuoksua, joka sai hänet rimpuilemaan hieman enemmän.

“Nyt rauhoitut helvetti”, Rangel ärähti ja pakotti niskaotteellaan miehen lopettamaan kamppailunsa. Vampyyrikuningas oli hetken aikaa vain hiljaa ja antoi Jaisarin rauhoittua hieman.

“Heizelin tuoksu on sinulle niin vahva, että tällainen huivikin saa pääsi sekaisin. Lähdemme harjoittelemaan sitä, että erotamme verenhimosi ja kiintymyksesi Heizeliin toisistaan. Tämä auttaa siihen, ettei edellisin temppusi hänelle toistu ja pystyt samalla kontrolloimaan verenjanoasi”, Rangel sanoi Jaisarille. Mies käänsi katseensa vierellään olevaan vampyyrikuninkaaseen.

“Entä jos en opi kontrolloimaan verenjanoani?” Jaisar kysyi ja Rangel nosti toista kulmaansa.

“Pidätkö sitä vaihtoehtona, että et haluaisi oppia kontrolloimaan sitä?” hän kysyi mieheltä suoraan ja astui kauemmas Jaisarista, kun tämä yritti kurottaa ottamaan otteen Heizelin huivista.

“En”

“Se on hyvä kuulla, koska jos et opi, velvollisuuteni on varmistaa, ettet enää koskaan pääse kuningatar Heizelin lähelle”, vampyyrikuningas sanoi suoraan Jaisarille, joka nousi heti istumaan taas uhmakkaana, mutta pysähtyi heti, kun Rangel nosti sormensa ylös merkiksi, ettei mitään kannattanut tehdä.

“Jatketaan siis harjoittelua. Haluan, että ennen seuraavan lasillisen juontia haistelet veren hajua kunnolla. Yhdistä se siihen, että se on vain verta ja asia, mitä tarvitset elääksesi. Yritä miettiä, että veren ei tarvitse olla Heizelin. Mieti, että veri voi olla halutessasi vaikka eläimen verta. Vampyyri kykenee erottamaan verenjanon rakkaudesta halutessaan. Sama pätee myös sinuun”, Jaisar kuunteli Rangelin luennoivan. Hän kääntyi katsomaan pöydällä olevaa verilasia, otti sen käteensä ja nosti lasin reunan lähelle nenäänsä. Jaisar sulki silmänsä ja haisteli veren rautaista hajua sisäänsä. Mies mietti, että veri olisi vain ravintoa. Hän pystyi syömään samaa ruokaa kuin Heizel, mutta hän tarvitsi myös verta elääkseen. Hänen ei olisi pakko juoda juuri Heizelin verta. Mutta haltianeidon veri oli niin herkullista. Naisen tuoksu huivista sekoittui veren hajuun. Jaisar halusi verta. Rakkaansa verta. Nyt heti.

Jaisar avasi silmänsä revähtäen auki, kun lasi hänen kädessään pirstoutui palasiksi ja veri valui pitkin hänen kättään ja pöytää lasinsirujen saattelemana. Mies ei välittänyt, vaan alkoi nuolemaan kädestään verta ajatellen sen olevan Heizelin verta.

“Arvasinkin, ettei tämä tulisi olemaan helppoa”, Rangel huokaisi itsekseen raskaasti, kun käveli rauhallisena Jaisarin taakse ja iski tätä takaraivoon niin, että mies menetti heti tajuntansa.

“Hae pari vartijaa viemään Jaisar huoneeseensa lepäämään. Ja pyydä joku siivoamaan tämä sotku”, Rangel ilmoitti naispalvelijalle vilkaistessaan tätä. Palvelijan kopistellessa korkokenkiensä kanssa paikalta, mies käveli suuren ikkunoiden luokse ja katsoi alas erilaisin neonvaloin valaistulle kadulle, josta basso rummutti hänen luokseen asti ja vampyyrit viettivät rauhallista iltaa.

“Toivon Heizel, että miehesi ei ole menetetty tapaus”, hän kuiskasi itselleen ja jäi katsomaan edessään olevaa katunäkymää pohdiskellen.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Chase Holfelder – Animal

- Sohodolls – My Vampire

LUKU 87: VAIHTO

HEIZEL

Trevion susimainen karjunta taivasta vasten sai maan jalkojeni alla tärisemään. Nielaisin ja otin askelia taaksepäin. Minun pitäisi laukaista hälytys, mutta yksikin väärä liike ja veljeni kävisi kimppuuni tahtomattaan. Tarein makasi hänen jalkojensa juuressa tajuttomana, otsan haavasta valuva vieno verinoro seuranaan ja taikasauva kädessään.

“Nythän tämä muuttui kiinnostavaksi”, kuulin Barakuroin innostuneen karjahduksen ja rystysten napsahdukset.

“Ei me mahdeta tolle hirviölle mitään!” Barakuroin yksi kätyreistä huusi pakokauhu äänessään, kun samalla suuri susimainen peto käänsi katseensa minua ja kolmea muuta kohti. Se murisi kurkustaan uhkaavasti.

“Trevio, rakas veljeni”, sanoin hiljaa. Tiesin suden korvien koosta, että se kuulisi jopa lumihiutaleen putoamisen maahan. Susi karjaisi vertahyytävästi ja samassa lähti syöksymään eteenpäin. Hyppäsin samantien pois alta, kun susi muutamalla askelmalla pääsi Barakuroin ja tämän kahden kätyrin kimppuun. Hypätessäni kauemmas ehdein nähdä, miten susipeto ehdi saada toisen kätyreistä huuliensa väliin. Uhkaavasti kurkustaan muristen peto ravisteli veriroiskeiden kera uhriansa edestakaisin päällään kuin saaliinsa kiinnisaanut hirviö. Susimainen otus heitti pureskelemansa uhrin kohti suurta puuta ja seuraavaksi iski Barakuroita kohti.

En aikaillut, vaan iskin taivaalle jäisen pallon, joka rikkoontui puiden yli päästyään kuin ilotulitus. Toivoin, että se herättäisi huomiota sen verran, että saisimme apua.

“Kyllä sinusta voimaa riittää!” Barakuroi huusi innoissaan ja näin, miten hän sai isoilla käsivarsillaan otteen susiveljeni kaulasta ja sai tämän lentämään kohti puuta. Peto ei siitä ollut moksiskaan, vaan hän nousi samantien ylös ja hyökkäsi takaisin Barakuroin kimppuun. Katsoin, miten veljeni taisteli suurta demonia vastaan susimuodossaan. Kuka tahansa muu olisi ollut susipedolle helppo vastus, mutta Barakuroin koko ja fyysiset voimat vastasivat pedon omaa sen verran paljon, että ottelu oli tasaväkistä.

Ymmärtäessäni, että toista Barakuroin kätyriä ei näkynyt missään, käänyin heti katsomaan Tareinea kohti, joka oli alkanut avaamaan silmiänsä. Nainen nousi vaivalloisesti istumaan kättään vatsallaan pitäen. Noidan ollessa kipunsa kiusaamana ja haavoittuvaisessa tilassa näin toisen kätyrin hiipivän veljeni kihlattua kohti veitsi kädessä.

“Pysy kaukana hänestä!” huusin kätyrille ja lähdin häntä kohti valmiina taistelemaan. Trevion karjunta peitti kuuloni, mutta jatkoin eteenpäin vain huomatakseni suuren mustan varjon hyppäävän ylitseni. Susipeto hyökkäsi kätyrin kimppuun ja ravistelun lailla teki hänestäkin selvää. Vilkaisin Barakuroita kohti, joka makasi maassa hengästyneenä ja yskien. Seuraavaksi käännyin katsomaan Tareinea, joka oli saanut itsensä istumaan selin puuta vasten. Hän piteli kättään edelleen mahallaan ja hän katsoi susimuodossa olevaa veljeäni kyynelehtien.

“Trevio…” Tarein sai kuiskattua. Susi kääntyi muristen katsomaan häntä ja lähti suurien tassujensa avulla naista kohti kuola ja veri suunpielistä valuen.

“Ei Trevio!” yritin huutaa ja ottaa askeleen sutta kohti.

“Älä tule Heizel!” Tarein sai huudettua viimeisillä voimillaan, joka sai minut pysähtymään. Jäin pelosta vapisten seisomaan paikoilleni, kun suuri peto käveli uhkaavasti ystävääni kohti. Susipeto haukahti leuat louskuen noitaa kohti, mutta nainen sai kivusta huolimatta pidettyä pintansa. Suden suun ollessa aivan naisen kasvojen edessä, kuulin hänen sanovan:

“Trevio, tiedän sinun olevan siellä”, Tarein hengitti raskaasti ja katsoi petoa silmiin kyyneleisin silmin.

“Et sinä halua tappaa meitä”, Tarein lisäsi ja katsoin tilannetta pelonsekaisin ja hämmentynein tuntein. Susipeto jäi paikoilleen seisomaan naisen eteen ja lopetti murisemisen.

“Rakastan sinua”, Tarein kuiskasi itkien, mutta vieno hymy huulillaan. En voinut uskoa silmiäni enkä korviani, kun suuri susimainen otus alkoi uikuttamaan kuin toruttu koira. Susi laskeutui makaamaan Tareinen eteen, painaen päänsä suojelevasti naisen syliin. Tarein laski kätensä suden pään ylle ja silitti sen turkkia rauhoittavasti. Huokaisin suuresta helpotuksesta.

“Miten Trevio muuttui? Eihän hänen pitäisi kyetä siihen ilman täysikuuta”, mietin ääneen ja Tarein kääntyi katsomaan minua samalla, kun Trevion sudentummat silmät kääntyivät katsomaan minua varoittavasti. Pidin pariskuntaan turvallisen välimatkan, koska en halunnut riskeerata, että veljeni vahingoittaisi rakastamaansa naista. Tarein näytti yhtä hämmentyneeltä tilanteesta kuin minäkin.

“Tesak kykeni aikoinaan samaan silloin tällöin”, kuulin Keidazin äänen takaani ja niskakarvani nousivat heti pystyyn. Trevio nousi heti hieman seisomaan suojelevasti Tareinen edessä ja murisi suuret hampaat esillä. Käänsin itseni ja näin Keidazin uskollisen Alicensa kanssa kävelevän meitä kohti. Keidazin omahyväinen ilme tämän viikate olallaan ja Alicen käsiaseet tämän molemmissa käsissään sai minut heti tietämään, että taistelulta ei voitaisi välttyä.

“Joskus hän kykeni muuttumaan susipedoksi ilman täysikuuta ollessaan jonkin suuren tunteen vallassa. Erikoista, mutta tietyissä tilanteissa oikein toimivaa”, Keidaz lisäsi ja pysähtyi pienen matkan päähän punahiuksisen naisen kanssa.

“Missäs siskosi mahtaa olla? Eikö hän uskaltanut itse tulla tuhoamaan kotiani?” kysyin entiseltä miesystävältäni ja samalla annoin jäisen voiman leikitellä toisen käteni sormieni välissä valmiina taisteluun.

“Voi pomomme on-”, Alice yritti vastata minulle nenäkkäästi.

“En puhunut sinulle”, vastasin vilkaistessani Alicea, joka ei sietänyt sitä, että olin keskeyttänyt hänet. Se toi mielessäni suurta mielihyvää, kun samalla sivusilmällä huomasin muutaman viuhahduksen puiden välissä.

“Tiscovera on etsinyt riipuksia koko alueelta, siksi hän ei ole ehtinyt vastata kutsuhuutoisi”, Keidaz vastasi minulle rennosti hymyillen. Nostin toista kulmaani kysyvästi. Demoninainen ei siis tiennyt riipusten olinpaikkaa, joka oli helvetin hyvä asia. Käännyin katsomaan Treviota, joka yhä murisi kahdelle edessämme seisovalle tunkeutujalle.

“Pidä Tarein turvassa, minä huolehdin nämä kaksi”, sanoin pedolle, joka ei siirtänyt katsettaan Keidazista ja Alicestä pois. Tarein vilkaisi minua kiitollisena, kun samalla käännyin takaisin kahta vastustajaani kohti.

“Meitä on kaksi ja sinua yksi. Tulet olemaan aikalailla alakynnessä”, Alice sanoi samalla, kun latasi aseensa valmiiksi taistelua varten. Vilkaisin häntä sivu silmällä, kunnes käännyin katsomaan entistä miesystäväni turkoosin kylmiin silmiin takaisin. Aloin hymyillä hieman.

“Kuka sanoi, että olisin yksin?” kysyin heiltä. Näin molempien kasvoissa hämmennystä, kunnes puiden takaa alkoi tulla esiin murisevia susia. Alice ja Keidaz kääntyivät molemmat katsomaan ympärilleen ihmeissään siitä, että eivät olleet muistaneet, ketkä vartioivat alueideni rajoja. Käännyin vilkaisemaan vierelleni kävellyttä Yuurei Ghostia, jonka suuri olemus pysähtyi rinnalleni ylväänä, mutta uhkaavana.

“Voitte olla avuksi ja kertoa, missä Tiscovera on tai annan susien repiä teidät kappaleiksi. Päätös on teidän”, sanoin tyytyväisenä hymyillen kaksikolle. Yuurein kymmenen sutta piirittivät kaksikon muristen uhkaavina.

“Kiitos, kun tulitte”, sain sanottua hiljaa Yuureille, kääntämättä katsettani vihollisistani.

“Aina”, Yuurei totesi minulle hiljaa.

“Ja paskat”, Alice sanoi ja samassa tähtäsi yhtä valkoista sutta, mutta samassa kaksi harmaata hyökkäsivät naisen käden kimppuun. Alice alkoi kiljua kuin viimeistä päivää ja Keidaz tämän vierellä alkoi vuorostaan sohia viikate-aseellaan susia kauemmas itsestään.

“Oma on valintanne”, sanoin ja samassa iskin Alicea kohti vettä, joka sai naisen sinkoutumaan kauemmaksi. Nainen kiljui järkytyksestä, kun samalla neljä sutta piiritti hänet ja iskivät hampaansa tämän käsiin ja jalkoihin, jotta tämä ei voinut liikkua. Käännyin seuraavaksi Keidazia kohti, joka huomasi haluni iskeä häntä. Heitin häntä kohti kaksi jäistä puikkoa, mutta hän rikkoi ne helposti viikatteensa liikkeillä.

“Olet vahvempi kuin ennen”, Keidaz totesi minulle samalla, kun heilautti minua kohti asettaan, jonka väistin pyörähdyksellä ja iskin vesiruoskan miehen toiselle kädelle ja vetäistessäni Keidazin käsi lipesi tämän aseelta. En jäänyt kuuntelemaan hänen kehujansa, vaan seuraavaksi iskin vetisen ruoskani ottamaan kiinni miehen pitkävartisesta viikatteesta. Vetäisin asetta itseäni kohti ja annoin kullanruskean suden napata viikatteen otteeseensa, kun tämä hyppäsi Keidazin ohi.

“Helvetti”, Keidaz sähähti ja tilanteen sen salliessa otin jaloillani vauhtia ja pääsin potkaisemaan miestä rintakehälle. Se sai miehen horjahtamaan, mutta hän sai otteen jalastani ja sai minut pysähtymään yhdellä jalla seisten. Katsoin miestä haastavasti.

“Missä hän on? En kysy samaa enää montaa kertaa”, kysyin hampaideni välistä samalla, kun yritin irroittautua miehen otteesta.

“Hän on lähempänä kuin osaisit uskoa”, Keidaz totesi, mutta heti perään alkoi karjua kivusta, kun toinen valkoinen susi hyökkäsi miehen käden kimppuun ja repi sitä retuuttaen minusta irti.

“Senkin rakki!” Keidaz huudahti ja iski nyrkillä sutta päähän, joka sai suden inahtamaan kivusta. Viha sisälläni nousi samantien ja jalkani vapautuessa iskin omalla nyrkilläni Keidazia suoraan nenään. Rusahdus ja sitä johtava kipu alkoi säteillä kädessäni, kun Keidaz kaatui maahan. Yuurei sinkosi viereltäni Keidazin yläpuolelle ja laski suuren tassunsa voimakkaasti miehen rintakehälle.

“Älä kuvittelekaan liikkuvasi”, Yuurei murahti haukahtaen varoittavasti hopeahiuksiselle miehelle, jonka nenästä oli alkanut valumaan vartoimenaan verta. Vilkaisin vasenta kättäni, joka hieman tärisi kivusta kovan iskun vuoksi, kunnes kävelin miehen luokse ja kyyristyin tämän eteen suuren suden pää vierelläni.

“Kysyn enää viimeisen kerran Keidaz”, aloitin ja otin miehen leuasta kiinni, jotta hän katsoi raivoisiin sinisiin silmiini suoraan.

“Missä Tiscovera on?” kysyin.

“Kutsuit minua”, Tiscoveran ääni kuului ympäriltämme ennen kuin Keidaz ehti vastata. Käännyin katsomaan ympärille ja nousin ylös, mutta en nähnyt demoninaista missään.

“Tule esiin senkin rotta”, sihahdin kovaan ääneen vihaisena. Demonin aura voimistui ja pian eteeni muutaman metrin päähän ilmestyi mustaa hehkua. Hehkun seasta Tiscovera käveli ja vilkaisi samalla kahden alaisensa alakynnessä olevaa tilannetta. Kätensä heilautuksella sudet alkoivat ulvoa kivusta ja kyyristyivät tuskissa makaamaan maahan.

“Lopeta tuo heti!” huudahdin naiselle, joka kääntyi katsomaan minua.

“Kerro ensin, missä riipukset ovat”, nainen vastasi minulle ja samalla laittoi kättänsä nyrkkiin ja susien kivullinen ulvonta vain voimistui. Vilkaisin vieressäni olevaa Yuureita, joka murisi kivusta maassa samalla, kun Keidaz pääsi sen tassun alta pois.

“Yuurei, yritä kestää”, sanoin suurelle sudelle vierelläni ja nojauduin häneen tukea antaen. Yuurei yritti sanoa minulle jotain, mutta mitä ikinä Tiscovera teki hänelle, se olisi niin tuskallista, ettei puhumisesta tullut mitään.

“Olin hieman pettynyt, miten helposti tälle alueelle pystyi tunkeutumaan. Olen etsinyt joka kolkasta riipuksia, mutta en ole löytänyt niitä. Kuolonuhreja on toki tullut useita ja tätä menoa kotisi tuhoutuu aivan, kuten Casperissa kävi”, Tiscovera totesi minulle voitonriemuisena. Käännyin katsomaan häntä vihaisena, kun samalla Keidaz ja Alice tulivat tämän vierelle.

“Joten on sinun päätettävissäsi, mahtava Riyzekien nuori kuningatar, että selviytyykö viimeiset kotialueesi asukkaat vai tuhoutuvatko ne raivoni alla”, Tiscovera uhkasi.

“Älä suostu mihinkään Heizel!” kuulin Trevion äänen takaani. Vilkaisin häntä kohti ja näin, miten hän oli muuttunut petomuodostaan takaisin mieheksi. Hän makasi alastomana ja veren tahrimana Tareinen syleilyssä, joka itkien pudisti päätänsä. Noita tiesi, mitä olisin valmis tekemään kotini ja siellä asuvien vuoksi.

“Älä tee sitä!” Yuurei murahti kivuissaan ja käännyin seuraavaksi katsomaan myrkynvihreät silmät omistavaa sutta vierelläni.

“Vaikka antaisit riipukset ei ole taattua, että hän säästäisi meidät”, Yuurei murisi kivuissaan ja iski silmänsä kiinni, koska Tiscovera puristi kättänsä lisää nyrkkiin. Käännyin katsomaan seuraavaksi edessäni seisovaa suurta naista, joka vain nautti hädästäni ja vihastani.

“Tee päätöksesi huoranpenikka”, Tiscovera totesi malttamattomampi sävy äänessään. Nousin koko pituuteeni seisomaan ja katsoin hänen punertaviin silmiin.

“En voi antaa riipuksia, sillä ne ovat minussa, sisälläni”, sanoin ja huomasin vienon ihmetyksen naisen murhanhimoisessa katseessa.

“Valehtelet”, Tiscovera tokaisi minulle. Nostin päätäni kuningatarmaisesti naista kohti.

“Olen tosissani. Olen valittu löytämään ja suojelemaan riipuksia. Kaikki tähän mennessä löydetyt, myös sinun hallustasi löytyneet, ovat yhtyneet minuun. Ne elävät sisälläni ja jos tapat minut, riipukset tuhoutuvat mukanani”, kerroin naiselle, joka avasi nyrkkinsä ja susien kivulias ulvonta lakkasi. Kaikki sudet haukkoivat henkeä ja yrittivät päästä takaisin tolkkuihinsa. Tiscovera katsoi minua tarkkaavaisena, mutta valmiina kuuntelemaan asiani loppuun.

“Tiedät varmasti, että haltiat voivat kuolla suruun. Jos aiheutat enää mitään tuhoa kodissani, en voi taata, ettenkö menehtyisi suruuni, jonka aiheuttaisit”, uhkasin. Tiscovera katsoi minua kuin pidättäen hengitystään. Hän tiesi minun lailla, että hän tarvitsi minua, jos halusi löytää viimeiset riipukset.

“Ei hänellä mitään riipuksia sisällään ole”, Alice tuhahti pomolleen ja vilkaisi tätä huomatakseen Tiscoveran oikeasti punnitsevan sanojani. En edes vaivautunut vilkaisemaan Aliceen tai Keidaziin. Pidin katseeni visusti pahimmassa vihollisessani.

“Lähden mukaasi, mutta vain kahdella ehdolla. Yksi, jos lähden mukaasi, kaikki ja tarkoitan KAIKKI alaisesi ja Barakuroin käskyläiset lähtevät mailtani ja pysyvät kaukana kodistani. Ketään ei enää tapeta eikä vahingoiteta. Kaikki häipyvät kanssasi. Ehto kaksi on se, että Barakuroi jää vaihtovangiksi veljelleni ja siskolleni”, listasin ehdotin ja katsoin naista tosissani.

“Barakuroin alaiset eivät ole yhtä uskollisia minulle kuin omalle johtajalleen”, Tiscovera aloitti.

“Harmi sinulle. Sinä toteutat ehtoni tai jatkamme taistelua ja suurimmalla todennäköisyydellä kuolen siinä mukana. Saat silloin heittää hyvästit riipusten löytämiselle ja voin vannoa, että suunnitelmasi tuhota koko maailma ei tule olemaan helppo, kun läheiseni menettävät minut”, uhkasin demoninaista. Tiscovera nielaisi raskaasti ja mietti oikeasti ehtojani. Esitykseni meni täydestä. Tiscovera ei osannut epäillä, että riipukset olisivat jossain muualla kuin minun läheisyydessäni. Siinä hetkessä olin kiitollinen sedälleni, joka oli takavarikoinut riipukset minulta. Ne olivat turvassa poliisivoimien säilytyshallien kätköissä.

“Mitä teemme?” Keidaz kysyi siskoltaan katse minussa. Aistin miehessä vienoa ihailua minua kohtaan, joka sai minut kokemaan enemmänkin etovaa oloa.

“Suostun ehtoisi”, Tiscovera sanoi. Hän vilkaisi Keidazia ja Alicea vuorollaan.

“Käskekää kaikkien perääntyä välittömästi”, Alice tuhahti itsekseen ärsyyntyneenä, kunnes lähti Keidazin mukana tekemään työtänsä. Tiscovera kääntyi takaisin minua kohti.

“Alahan sitten tulla”, nainen murahti minulle kylmä hymy kasvoillaan. Pidin pääni yhä pystyssä. Hän ehkä saisi minut, mutta kunniastani en luopuisi.

“Ei Heizel!” veljeni parahti takanani anovasti, mutta jatkoin kävelyä eteenpäin. Hän kertoisi kyllä muille tilanteen ja mitä olin ollut valmis tekemään lopettaakseni kotini ja sen asukkaiden tuhoamisen. Kun pääsin tarpeeksi lähelle Tiscoveraa, hän lukitsi käteni mustiin kahleisiin, joista tunsin, miten kivulias voima syventyi verisuoniini.

“Varmuuden varalta, ettet saisi ideaa käyttää voimiasi”, demoninainen sanoi kuin olisi turvallisuudestani oikeasti huolissaan. Katsoin häntä silmiin kylmästi. En suostunut näyttämään hänelle surua tai pelkoani. En suostu antamaan hänelle enempää tyydytystä kuin sen, mitä hän saa vangitsemisestani.

“HEIZEL!” kuulin siskoni huudon ja käännyin katsomaan oikealle puolelleni samalla, kun lähdin haihtumaan paikalta demoninaisen kanssa. Katsoin, miten Chari yritti itkien rynnätä luokseni ja estää viemiseni. Sergei otti hänestä tiukan otteen ja en ehtinyt enää sanoa mitään, kun kaikkialla oli pimeää.

“Tulet toivomaan, että olisit kuollut”, kuulin Tiscoveran sanovan minulle, mutta en kohdistanut katsettani häneen. Hän ei saisi minusta yhtään ylimääräistä irti kuin vain pakollisen. Vaikka minua pelotti, olin ylpeä itsestäni. Olin tehnyt tämän päätöksen itse, vaikka tiedostin, etten tulisi elämään kauaa.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Final Fantasy X-2 ost - Battle Theme No.2

- Final Fantasy X-2 ost – Aeons

- Rush Forward - Record of Ragnarok

- Final Fantasy X-2 ost – Yuna’s Ballad

LUKU 86: LYÖNTI

HEIZEL

Hyppäsin portaalista ulos kuin salama pahimman myrskyn yllättäessä, kun pääsin takaisin kotiseudulleni. Edessäni oleva kaaos ja sotamainen taistelu tuntui hyvin henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Olin pelännyt ja osannut odottaa, että Tiscovera yrittäisi hyökätä kotiini. Mutta en ollut uskonut, että hän pääsisi kaiken puolustuksen läpi.

Mutta täällä hän nyt oli.

“Heizel!” Tarein huusi ja juoksi luokseni Charin kanssa.

“Missä Trevio on?” kysyin heti, kun en nähnyt veljeäni siskoni ja hänen kihlattunsa mukana.

“Laittamassa oman joukkonsa kanssa ajoneuvoja taistelukuntoon”, Tarein kertoi.

“Kaikki tapahtui äkkiä. Tiscovera ilmestyi porteille ja he pääsivät läpi niiden käärmemäisten hirviöiden kanssa”, Chari kertoi ja kuuntelin uskomatta korviani. Me kaikki tiesimme, että suojat olivat olleet vaatimuksestani parhaat mahdolliset.

“Heizel, hänen voimansa”, Chari aloitti, kunnes samassa kuului suuri räjähdys ja jouduimme kaikki suojaamaan käsillämme itseämme. Nostin katseeni ja näin, miten kotikartanooni oli isketty räjähtävä polttopullo. Hätääntyneet huudot moninkertaistuivat, kun kaksi suurta käärmehirviötä iskeytyivät polttopullon aiheuttamaa kartanossa olevaa reikää kohti. Ne nappasivat muutamat palvelijat, jotka huusivat kauhuissaan, kunnes käärmeet nielaisivat heidät suihinsa.

Lähdin samantien sinkoutumaan käärmeitä kohti veden avustuksella.

“Oli virheenne tulla tänne!” huusin käärmeille ja olennot kääntyivät heti kovaa sähisten minua kohti. Hyppäsin ilmaan, kun samalla loihdin käteeni perässäni tulleesta vedestä keihään ja iskin sen samantien minua ensimmäisenä kohti tulevaa hirviötä kohti suoraan suusta läpi. Käärme sähähti kivusta, mutta jäi paikoilleen vaikeroimaan, kun jäinen keihäs iskeytyi maahan. Tulipaloista aiheuttama kuumuus alkoi heti sulattamaan jäistä asettani. En jäänyt aikailemaan vaan käteni heilautuksilla loihdin jäiset liekit toisen käärmehirviön ympärille. Olento oli hämmentynyt siitä.

“Valmiina! Ja ampukaa!” kuulin Charin huutavan ja samassa käärmeen pintaan iskeytyi suuri määrä nuolia, jotka oli ammuttu rakennusten katoilta. Käärme vaikeroi kivusta, mutta ei osoittanut vielä merkkejä kuolemasta.

“Chari! Hoida tämä kuvotus pois päiviltä! Yritän löytää Tiscoveran!” huusin siskolleni, joka nyökkäsi vakavana.

“Valmistautukaa uuteen ammuntaan!” kuulin Charin huutavan, kun sain hypättyä käärmeisen olennon epäonnistuneelta hyökkäykseltä pois jäisten liekkien seasta. Jätin olennon siskoni ja hänen joukkojensa hoidettavaksi. Lähdin juoksemaan eteenpäin sydämessäni suuri halu löytää se kuvottava nainen, joka kehtasi hyökätä kotiini.

Pysähdyin kotiseutuni asuinalueen keskimmäiselle vesilähteelle, jonka miekkavalasveistokset oltiin tuhottu ja ympärilläni näkyi vain tulta, savua ja tuhoa. Kurkkuani kuristi, kun näin kauniin asuinseutuni tuhonomana. Miten lyhyessä ajassa kotipaikkani oli muutettu sotamaiseksi tantereeksi. Puristin käsiäni nyrkkiin ja vilkuilin ympärilleni vihaisena hampaita kipeästi toisiaan vasten purren.

“Tiscovera! Tiedän sinun olevan täällä senkin saastainen paskiainen! Tule itse taistelemaan minua vastaan pelkuri!” huusin ympärilleni kutsuvasti ja uhkaavasti. Jos demoninaisella oli pokkaa hyökätä perheeni kimppuun, hänen olisi parempi tulla itse taistelemaan minua vastaan.

Tunsin takaraivossani, miten joku oli ampunut minua kohti jäisen kuution aseella. Nostin käteni ylös, pyöräytin etusormeani ja samassa iskin kuution teränä jääpuikon muodossa minua ampunutta kohti. Käännyin puikon menosuuntaan ja näin sen lävistäneen minua kohti ampuneen naisen vasemman ranteen puuta vasten. Nainen huusi kivusta ja yritti epätoivoisesti vetää liukasta jääpuikkoa irti ranteestaan. Lähdin kävelemään naista kohti vihaisena.

“Tulet vuotamaan kuiviin, jos revit sen irti”, totesin naiselle kylmä hymy kasvoillani ja käteni heilautuksella annoin jään imeytyä tuskasta voihkivan naisen ranteeseen sisälle verisuoniin. Hän kääntyi katsomaan minua ja yritti sylkäistä minua kohti. Uudella käteni heilautuksella annoin naisen suusta lähteneen syljen pinkoutua takaisin suoraan naisen naamalle ja se sai hänet siirtämään päänsä sivulle. Kävelin rivakammin naisen luokse ja tartuin tämän kaulasta lujaa kiinni. Tein naiselle selväksi, että oli parempi pitää pää siinä asennossa, missä se oli.

“Missä Tiscovera on?” kysyin jääkylmä pakkanen äänessäni samalla, kun puristin otettani naisen kaulalla. Nainen kähisi tuskasta vihaisena.

“En tiedä”, nainen yritti vastata, mutta kähähti, kun puristin otettani lisää.

“Missä hän on?” toistin kysymykseni astetta kylmemmällä sävyllä.

“En tiedä, en ole hänen alaisensa”, nainen vastasi ja haukkoi henkeänsä. Siristin silmiäni miettiessäni, että mitä toinen oikein tarkoitti, ettei ollut demoninaisen alainen. Tarkkailin hänen hyvin paljasta vartaloansa ja vasta sitten huomasin hänen lanteellaan hai -kalan siluettimaisen kuvan polttomerkkimäisenä kohoumana ja valkoiseen väriin tatuoituna.
“Missä kapteenisi on?” kysyin naiselta, joka kääntyi katsomaan minua vihaisena.

“Olen tässä”, kuulin möreän äänen takaani ja ennen kuin ehdein tehdä mitään, vahva käsivarsi kietoutui kaulani ympärille tiukkaan otteeseen. Kaksimetrinen mies nosti minut ilmaan kuin olisin ollut hänelle vain räsynukke. Tunsin, miten oma happeni alkoi haukkoa arpisen käsivarren ympärillä.

“Barakuroi, mitä helvettiä teet täällä?!” kysyin huutaen ja haukkoen. Kapteeni Barakuroi johti joukkoansa, jotka asuivat kaukana meren alla suuren kuplan ympäröimässä vedenalaisessa kaupungissa. Hänen joukkonsa muodostui eri lajien edustajista, jotka olivat päättäneet haistattaa pitkät yhteiskunnalle ja halunneet elää vapaasti omissa oloissaan. Heidän kaupunkinsa ja sen ympäröimä alue ei ulottunut minun sukuni eikä keidenkään muiden hallintoalueelle, jonka vuoksi he elivät vapaalla alueella. Barakuroi oli kuitenkin tehnyt selväksi ryöstöillänsä, että heidän vesialueillaan ei kannattanut turhaan seilailla. Edes Yryn poliisivoimat eivät voineet tämän suuren demonimiehen mahdille tehdä mitään, koska joukko pysyi visusti omalla alueellansa, elleivät tulleet erikseen hieromaan kauppoja ruoka- ja viinatarpeistaan.

“Tulin tervehtimään sinua arvon kuningatar”, Barakuroin viskin hajuinen hengitys hönki korvan juurellani.

“Oletko liittoutunut Tiscoveran kanssa senkin paskiainen?” kysyin viha muristen hampaideni välissä. Letkautukseni selvästi ärsytti pitkän violettisen irokeesin omistavaa demonia, koska tämä tuntui lisäävän voimaa kuristusotteessaan.

“Sain häneltä tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä”, mies sanoi uhkaavasti naurahtaen.

“Hän maksaa kuohkean hinnan sinusta”, mies lisäsi ja yritin epätoivoisena viimeisillä hapenmäärilläni taistella hänen otettaan vastaan.

“Harmi vain sinulle, etten ole myynnissä”, sain ähkäistyä ja yrittäessäni saada ojennettua kättäni saadakseni vettä avukseni, maa jalkojemme alla alkoi liikkua. Kuullessani autoista lähtevää moottorien surinaa tiesin, että veljeni oli tulossa.

“Mitä helv-?” Barakuroi ehti ihmetellä, kunnes voimakas veden paine iskeytyi häntä kohti. Miehen ote irtosi minusta, kun hän yllättyneenä lensi minusta kauemmas lähimpään talon seinää kohti. Kaaduin nelinkontin maahan haukkomaan henkeä samalla, kun minut ympäröi kymmenen toinen toistaan hurjemman näköisiä ajoneuvoja. Jokainen auto oltiin muokattu erilaisin välinein ja renkain taistelemista varten. Katsoin, miten ne sulavasti lumisen hiekkaista maata vasten pysähtyivät ympärilleni kuin suojiksi. Ne hohtivat sukuni tunnusväreissä miekkavaloineen, vesipisaroineen ja jääkidemäisin kuvituksin. Trevio kurkisti yhden auton ikkunasta ulos kuskin paikalta ja katsoin häntä ylpeys sydämessäni.

“Makeita, eikö olekin sisko?” Trevio kysyi hymyillen. Trevion harrastus oli saanut todella suuren mittakaavan ja minusta oli mahtavaa nähdä, miten yhdeksän veljeni valitsemaa vartijaa olivat autojensa rateissa valmiina puolustamaan kotiseutuani. Käännyin katsomaan Barakuroita, jonka iskeytyminen seinään oli aiheuttanut seinään halkeaman. Mies katsoi minua psykopaatin hymy huulillaan ja hän nielaisi käärmemäisellä kielellään suupieliänsä. Minulla ei olisi nyt aikaa hänelle. Käännyin katsomaan veljeäni ja hän, kuin tietäen aikeeni, avasi minulle pelkääjän paikan oven.

“Kyllä minultakin löytyy moottorileluja!” Barakuroi huusi ja samassa vihelsi ilmaan kutsuvan huudon. Nousin Trevion avustamana autoon ja huomasin, miten rannan suunnalta meitä kohti oli ajamassa suurirenkaisia moottoroituja maastoajoneuvoja, joita ohjasivat Barakuroin alaiset.

“Autot yhdestä neloseen jäävät taistelemaan, viidestä seiskaan auttavat evakuoinnista ja kasi ja ysi lähtevät mukaani etsimään Tiscoveraa”, Trevio ohjeisti radiopuhelimeensa, joka oli hänen autonsa katossa kiinni. Radiosta kuului erinäisiä hyväksymisen huutoja, kun samalla ajoneuvojen moottori lähtivät surraamaan, valmiina toimintaan.

“Kasi, lähde ajamaan etelään, ysi lähtee länteen ja minä idän kautta pohjoispuolelle. Jos kohtaatte Tiscoveran, tehkää hälytys samantien”, Trevio lisäsi ja horjahdin nahkaista penkin selkänojaa vasten, kun veljeni lähti kuin tyhjästä ajamaan kovaa vauhtia kotialueemme itäpuolelle. Avasin minunpuoleisen auton ikkunan auki.

“Onko Tarein turvassa?” Trevio kysyi minulta ja käännyin katsomaan veljeäni.

“Näin hänet viimeksi siskoni kanssa taistelemassa”, vastasin ja mies vilkaisi minua sekunnin ajan vihaisena.

“Helvetti vie, käskin häntä hakeutumaan turvaan”, hän kihisi itsekseen ja vaihtoi auton vaihteen viimeiselle ja painoi kaasun pohjaan, kun samalla ajoimme yhden tapetun käärmemäisen hirviön runnotun ruumiin yli.

“Tarein on lahjakas noita, hän selviää kyllä”, totesin veljelleni ja huomatessani meitä kohti rakennuksen katolta hyppäävän demonin, heilautin käteni häntä kohti puhalluksen saattelemana. Demoni jäi seinään jään avulla kiinni odottamaan poliiseja. Olin käskenyt Sergeitä hälyyttämään kaikki mahdolliset apujoukot poliisivoimien lisäksi avuksi kotini pelastamiseksi.

“Mutta hänen tilansa ei nyt ole sopiva taisteluun”, Trevio ärähti minulle samalla, kun suoraan edessämme oli palava rakennus, jonka muutamat seinät olivat ehtineet murskaantua.

“Kierretään!” huusin veljelleni, koska näky vaikutti enemmän kuoleman loukulta.

“Menemme läpi”, Trevio sanoi moottorinsa huutamisen keskellä. En ehtinyt huutamaan vaustalausetta, kun veljeni jo veti kaasun pohjaan. Katsoin, miten rakennuksen yksi pylväistä lähti kaatumaan meitä kohti. Trevio tarttui jarruihin ja sai käännettyä auton sivuttain juuri, kun pylväs kaatui ajoneuvon taakse.

“Me kuollaan!”

“Eikä kuolla!” veljeni huusi minulle samalla, kun hän kääntyi ajamaan takaperin autolla pari metriä lujaa, kunnes sai palavan rakennuksen sisällä käännettyä auton meno suuntaan. Hän väisti tiukalla ratin liikkeellä suurella palavalla käytävällä kaatuilevia pylväitä.

“Pidä kiinni!” Trevio huusi keskittyneenä ja samassa painoi taas kaasun pohjaan, kun lähti kaahaamaan portaita ylös kohti suurta rikkinäistä ikkunaa, josta oli avoin pudotus suoraan veteen. Pidin penkistä kiinni kuin henkeni olisi siitä kiinni ja totesin itsekseni, että en antaisi veljeni koskaan ajaa autoa, jos olisin kyydissä.

Trevion ajoneuvo sinkoutui avonaisesta ikkunasta ulos ja edessämme oli aava merimäinen maisema. En jäänyt kyselemään veljeni auton vesiteemaisista ominaisuuksista, vaan samassa loihdin veden pintaa jäiseksi, johon auto voisi laskeutua.

“Kiitos siskoseni”, Trevio huudahti kiitollisena, vaikka minun olisi tehnyt mieli kirota hänet. Auto tömähti pehmeästi jäistä pintaa vasten, vaikkakin sen suuret renkaat pehmensivät alastuloa hieman. Trevio käänsi autonsa rantaa kohti ja loihtimani jäisen polun avulla Trevio kaahasi eteenpäin. Lähdimme ajamaan rantaa pitkin, johon ei taisteleminen ollut vielä yltänyt.

“Aja tästä ylös”, käskin, kun mies oli ajamassa leveää kivistä polkua kohti, joka veisi ylemmäs metsäaluetta. Trevio ei kysynyt, miksi halusin juuri sinne vaan teki kuten olin pyytänyt. Jokin sisälläni sanoi, että Tiscovera olisi siinä suunnassa. Metsä oli osaksi tulessa taisteluiden vuoksi, mutta veljeni ajoi rohkeasti eteenpäin ylös ja yritin iskeä jäätaikojani vastaantulevia vihollisia kohti. Ruumiita oli pitkin metsää ja kaikki se tuho sai pahantuntuisen poltteen ylös kurkkuuni.

Samassa lennähdin täysiä selkänojaani vasten, kun Trevio oli pysäyttänyt auton kuin seinään.

“Mitä nyt?!” kivahdin ihmeissäni ja käännyin katsomaan veljeni katseen suuntaan vasemmalle. Tarein oli siellä. Hän taisteli Barakuroita ja tämän muutamaa kätyriä vastaan taidokkaasti taikasauvaansa heilautellen ja loitsuja heitä kohti heittäen. Huomasin, että hän yritti enemmänkin puolustautua kuin iskeä takaisin. Veljeni kihlatun taistelutyyli ei ollut mielestäni koskaan ollut väistelevä vaan toimiva.

“Mennään auttamaan häntä”, sanoin nopeasti ja lähdin nousemaan autosta ulos, Trevion tehdessä samoin, kun oli ensin laittanut auton käsijarrun päälle. En sulkenut auton ovea perässäni, vaan lähdin juoksemaan veljeni perään. Loihdin eteeni jäisen polun ja hyppäsin sen kyytiin. Trevion huomatessa luomukseni, hän ei epäröinyt vaan hyppäsi surffaajan tavoin eteeni mukaan, jotta pääsisimme nopeammin auttamaan Tareinea.

“Häipykää helvettiin täältä!” kuulin Tareinen huutavan ja iskevän tuulenpuuskan sauvastaan vihollisia kohti. Barakuroita tuuli ei liikauttanut ollenkaan, kiitos hänen suuren kokonsa. Näin veljeni takaa, kuinka suuri demoni mies pääsi suuren nyrkkinsä avulla iskemään ystävääni vatsaan. Tareinen ilmeestä näki, miten se teki kipeää. Näin, miten nainen lensi iskun voiman vuoksi lähintä puuta vasten ja pudottautui maahan makaamaan tajuttomana.

“TAREIN!” Trevio huusi ja hypätessämme naisen ja demonin väliin, annoin veljeni mennä kihlattunsa luokse. Tulin itse muutaman metrin päähän Barakuroin eteen ja loihdin jäisiä puikkoja käsieni ympärille valmiina hyökkäykseen.

“Älä tule lähemmäs, voi olla että saisit turpaasi”, kihisin miehelle. Barakuroi nuolaisi sahalaitaisia ylähampaitansa hymyillen.

“Voi, kun olen peloissani”, demonimies sanoi.

“Missä Tiscovera on?” kysyin äänessäni kylmä pakkanen purren. Kuulin, miten veljeni yritti herättää tajunsa menettänyttä kihlattuansa ja helpotuin sisälläni, että ystäväni oli elossa.

“Siellä ja täällä, ehkä jopa tuolla”, Barakuroi vastasi minulle viskoen päätänsä oikealle ja vasemmalle, kun kaksi hänen kätyriänsä lähtivät johtajansa molemmille sivuille. Tuo mies oli niin päissään, että jos hän ei olisi niin voimakas, olisin pitänyt häntä säälittävänä. Joukon tarkoituksena oli piirittää meidät. Liikahdin molempiin suuntiin vuorollani jäisten pukkojeni kera merkiksi, että lähemmäs ei kannattaisi tulla. Olisin valmis tappamaan jokaisen, joka yrittäisi tulla veljeni ja hänen kihlattunsa luo.

“Hei poju relaa, uusia naisia tulee ja menee. Tai sitten vielä parempi, jos olet yhtään miehiin päin, voisin tarjota sinulle lohtuani”, Barakuroi huikkasi Treviolle takanani. Tuhahdin toisen typerälle ehdotukselle.

“Sanotko tuon uudestaan?” Trevio murahti raskaasti. Hänen äänensä oli normaalia möreämpi, mikä ihmetytti minua. En pystynyt kääntymään katsomaan häntä, koska en halunnut edessämme olevan kolmikon pääsevän tekemään yllätyshyökkäystä.

“Sanoin, että relaisit, koska naisia riittää tai sitten minustakin saa seuraa. Olet sen verran söpö, että kyllä minä ja rakkaani kelpuuttaisimme sinut hupeihimme”, Barakuroi toisti ja silloin tunsin, miten veljeni paiskasi kätensä maahan. Isku sai aikaan voimakkaan tärähdyksen jalkojeni alla ja sydämeni tuntui jättävän yhden lyönnin välistä, koska pelästyin sitä sisälläni.

“Minä tapan sinut!”, Trevio murahti petomaisella äänenpainolla. Nähdessäni Barakuroin ja tämän kahden kätyrin hämmentyneiden ilmeiden muuttuvan jopa huolestuneiksi, uskalsin kääntää katseeni taakseni. Silmäni suurenivat, kun näin veljeni kyyristyneen suojelevasti tajuttoman kihlattunsa yllä. Hänen silmiensä katse oli tummunut, hän kuolasi ja sekuntti sekunnilta hänen kasvonsa alkoivat muuttaa muotoansa miehen karjaisujen mukana. Vilkaisin taivaalle todetakseni, että olisi myöhäinen iltapäivä eikä lähellekään täysikuuta. Miksi sitten veljeni muuttui juuri sillä hetkellä? Sen pitäisi olla mahdotonta.

“Se on susipeto!” toinen kätyreistä huusi peloissaan, kun katsoin veljeni vaatteiden repeytyvän palasiksi, kun hän muutti muotoansa tummaturkkiseksi susipedoksi. Otin muutaman askeleen taaksepäin samalla, kun Trevio nosti susimaista päätänsä ulvonnan sijasta voimakkaaseen karjahdukseen.

Miksi helvetissä juuri nyt?

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Ghostwriter – Hulkenstein

- Tekken 5 ost – The Finalizer

- FF XIII ost – Start your engines

- Volfgang Twins – Berserker (Raw)

-Volfgang Twins – WOLF MOON