LUKU 86: LYÖNTI

HEIZEL

Hyppäsin portaalista ulos kuin salama pahimman myrskyn yllättäessä, kun pääsin takaisin kotiseudulleni. Edessäni oleva kaaos ja sotamainen taistelu tuntui hyvin henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Olin pelännyt ja osannut odottaa, että Tiscovera yrittäisi hyökätä kotiini. Mutta en ollut uskonut, että hän pääsisi kaiken puolustuksen läpi.

Mutta täällä hän nyt oli.

“Heizel!” Tarein huusi ja juoksi luokseni Charin kanssa.

“Missä Trevio on?” kysyin heti, kun en nähnyt veljeäni siskoni ja hänen kihlattunsa mukana.

“Laittamassa oman joukkonsa kanssa ajoneuvoja taistelukuntoon”, Tarein kertoi.

“Kaikki tapahtui äkkiä. Tiscovera ilmestyi porteille ja he pääsivät läpi niiden käärmemäisten hirviöiden kanssa”, Chari kertoi ja kuuntelin uskomatta korviani. Me kaikki tiesimme, että suojat olivat olleet vaatimuksestani parhaat mahdolliset.

“Heizel, hänen voimansa”, Chari aloitti, kunnes samassa kuului suuri räjähdys ja jouduimme kaikki suojaamaan käsillämme itseämme. Nostin katseeni ja näin, miten kotikartanooni oli isketty räjähtävä polttopullo. Hätääntyneet huudot moninkertaistuivat, kun kaksi suurta käärmehirviötä iskeytyivät polttopullon aiheuttamaa kartanossa olevaa reikää kohti. Ne nappasivat muutamat palvelijat, jotka huusivat kauhuissaan, kunnes käärmeet nielaisivat heidät suihinsa.

Lähdin samantien sinkoutumaan käärmeitä kohti veden avustuksella.

“Oli virheenne tulla tänne!” huusin käärmeille ja olennot kääntyivät heti kovaa sähisten minua kohti. Hyppäsin ilmaan, kun samalla loihdin käteeni perässäni tulleesta vedestä keihään ja iskin sen samantien minua ensimmäisenä kohti tulevaa hirviötä kohti suoraan suusta läpi. Käärme sähähti kivusta, mutta jäi paikoilleen vaikeroimaan, kun jäinen keihäs iskeytyi maahan. Tulipaloista aiheuttama kuumuus alkoi heti sulattamaan jäistä asettani. En jäänyt aikailemaan vaan käteni heilautuksilla loihdin jäiset liekit toisen käärmehirviön ympärille. Olento oli hämmentynyt siitä.

“Valmiina! Ja ampukaa!” kuulin Charin huutavan ja samassa käärmeen pintaan iskeytyi suuri määrä nuolia, jotka oli ammuttu rakennusten katoilta. Käärme vaikeroi kivusta, mutta ei osoittanut vielä merkkejä kuolemasta.

“Chari! Hoida tämä kuvotus pois päiviltä! Yritän löytää Tiscoveran!” huusin siskolleni, joka nyökkäsi vakavana.

“Valmistautukaa uuteen ammuntaan!” kuulin Charin huutavan, kun sain hypättyä käärmeisen olennon epäonnistuneelta hyökkäykseltä pois jäisten liekkien seasta. Jätin olennon siskoni ja hänen joukkojensa hoidettavaksi. Lähdin juoksemaan eteenpäin sydämessäni suuri halu löytää se kuvottava nainen, joka kehtasi hyökätä kotiini.

Pysähdyin kotiseutuni asuinalueen keskimmäiselle vesilähteelle, jonka miekkavalasveistokset oltiin tuhottu ja ympärilläni näkyi vain tulta, savua ja tuhoa. Kurkkuani kuristi, kun näin kauniin asuinseutuni tuhonomana. Miten lyhyessä ajassa kotipaikkani oli muutettu sotamaiseksi tantereeksi. Puristin käsiäni nyrkkiin ja vilkuilin ympärilleni vihaisena hampaita kipeästi toisiaan vasten purren.

“Tiscovera! Tiedän sinun olevan täällä senkin saastainen paskiainen! Tule itse taistelemaan minua vastaan pelkuri!” huusin ympärilleni kutsuvasti ja uhkaavasti. Jos demoninaisella oli pokkaa hyökätä perheeni kimppuun, hänen olisi parempi tulla itse taistelemaan minua vastaan.

Tunsin takaraivossani, miten joku oli ampunut minua kohti jäisen kuution aseella. Nostin käteni ylös, pyöräytin etusormeani ja samassa iskin kuution teränä jääpuikon muodossa minua ampunutta kohti. Käännyin puikon menosuuntaan ja näin sen lävistäneen minua kohti ampuneen naisen vasemman ranteen puuta vasten. Nainen huusi kivusta ja yritti epätoivoisesti vetää liukasta jääpuikkoa irti ranteestaan. Lähdin kävelemään naista kohti vihaisena.

“Tulet vuotamaan kuiviin, jos revit sen irti”, totesin naiselle kylmä hymy kasvoillani ja käteni heilautuksella annoin jään imeytyä tuskasta voihkivan naisen ranteeseen sisälle verisuoniin. Hän kääntyi katsomaan minua ja yritti sylkäistä minua kohti. Uudella käteni heilautuksella annoin naisen suusta lähteneen syljen pinkoutua takaisin suoraan naisen naamalle ja se sai hänet siirtämään päänsä sivulle. Kävelin rivakammin naisen luokse ja tartuin tämän kaulasta lujaa kiinni. Tein naiselle selväksi, että oli parempi pitää pää siinä asennossa, missä se oli.

“Missä Tiscovera on?” kysyin jääkylmä pakkanen äänessäni samalla, kun puristin otettani naisen kaulalla. Nainen kähisi tuskasta vihaisena.

“En tiedä”, nainen yritti vastata, mutta kähähti, kun puristin otettani lisää.

“Missä hän on?” toistin kysymykseni astetta kylmemmällä sävyllä.

“En tiedä, en ole hänen alaisensa”, nainen vastasi ja haukkoi henkeänsä. Siristin silmiäni miettiessäni, että mitä toinen oikein tarkoitti, ettei ollut demoninaisen alainen. Tarkkailin hänen hyvin paljasta vartaloansa ja vasta sitten huomasin hänen lanteellaan hai -kalan siluettimaisen kuvan polttomerkkimäisenä kohoumana ja valkoiseen väriin tatuoituna.
“Missä kapteenisi on?” kysyin naiselta, joka kääntyi katsomaan minua vihaisena.

“Olen tässä”, kuulin möreän äänen takaani ja ennen kuin ehdein tehdä mitään, vahva käsivarsi kietoutui kaulani ympärille tiukkaan otteeseen. Kaksimetrinen mies nosti minut ilmaan kuin olisin ollut hänelle vain räsynukke. Tunsin, miten oma happeni alkoi haukkoa arpisen käsivarren ympärillä.

“Barakuroi, mitä helvettiä teet täällä?!” kysyin huutaen ja haukkoen. Kapteeni Barakuroi johti joukkoansa, jotka asuivat kaukana meren alla suuren kuplan ympäröimässä vedenalaisessa kaupungissa. Hänen joukkonsa muodostui eri lajien edustajista, jotka olivat päättäneet haistattaa pitkät yhteiskunnalle ja halunneet elää vapaasti omissa oloissaan. Heidän kaupunkinsa ja sen ympäröimä alue ei ulottunut minun sukuni eikä keidenkään muiden hallintoalueelle, jonka vuoksi he elivät vapaalla alueella. Barakuroi oli kuitenkin tehnyt selväksi ryöstöillänsä, että heidän vesialueillaan ei kannattanut turhaan seilailla. Edes Yryn poliisivoimat eivät voineet tämän suuren demonimiehen mahdille tehdä mitään, koska joukko pysyi visusti omalla alueellansa, elleivät tulleet erikseen hieromaan kauppoja ruoka- ja viinatarpeistaan.

“Tulin tervehtimään sinua arvon kuningatar”, Barakuroin viskin hajuinen hengitys hönki korvan juurellani.

“Oletko liittoutunut Tiscoveran kanssa senkin paskiainen?” kysyin viha muristen hampaideni välissä. Letkautukseni selvästi ärsytti pitkän violettisen irokeesin omistavaa demonia, koska tämä tuntui lisäävän voimaa kuristusotteessaan.

“Sain häneltä tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä”, mies sanoi uhkaavasti naurahtaen.

“Hän maksaa kuohkean hinnan sinusta”, mies lisäsi ja yritin epätoivoisena viimeisillä hapenmäärilläni taistella hänen otettaan vastaan.

“Harmi vain sinulle, etten ole myynnissä”, sain ähkäistyä ja yrittäessäni saada ojennettua kättäni saadakseni vettä avukseni, maa jalkojemme alla alkoi liikkua. Kuullessani autoista lähtevää moottorien surinaa tiesin, että veljeni oli tulossa.

“Mitä helv-?” Barakuroi ehti ihmetellä, kunnes voimakas veden paine iskeytyi häntä kohti. Miehen ote irtosi minusta, kun hän yllättyneenä lensi minusta kauemmas lähimpään talon seinää kohti. Kaaduin nelinkontin maahan haukkomaan henkeä samalla, kun minut ympäröi kymmenen toinen toistaan hurjemman näköisiä ajoneuvoja. Jokainen auto oltiin muokattu erilaisin välinein ja renkain taistelemista varten. Katsoin, miten ne sulavasti lumisen hiekkaista maata vasten pysähtyivät ympärilleni kuin suojiksi. Ne hohtivat sukuni tunnusväreissä miekkavaloineen, vesipisaroineen ja jääkidemäisin kuvituksin. Trevio kurkisti yhden auton ikkunasta ulos kuskin paikalta ja katsoin häntä ylpeys sydämessäni.

“Makeita, eikö olekin sisko?” Trevio kysyi hymyillen. Trevion harrastus oli saanut todella suuren mittakaavan ja minusta oli mahtavaa nähdä, miten yhdeksän veljeni valitsemaa vartijaa olivat autojensa rateissa valmiina puolustamaan kotiseutuani. Käännyin katsomaan Barakuroita, jonka iskeytyminen seinään oli aiheuttanut seinään halkeaman. Mies katsoi minua psykopaatin hymy huulillaan ja hän nielaisi käärmemäisellä kielellään suupieliänsä. Minulla ei olisi nyt aikaa hänelle. Käännyin katsomaan veljeäni ja hän, kuin tietäen aikeeni, avasi minulle pelkääjän paikan oven.

“Kyllä minultakin löytyy moottorileluja!” Barakuroi huusi ja samassa vihelsi ilmaan kutsuvan huudon. Nousin Trevion avustamana autoon ja huomasin, miten rannan suunnalta meitä kohti oli ajamassa suurirenkaisia moottoroituja maastoajoneuvoja, joita ohjasivat Barakuroin alaiset.

“Autot yhdestä neloseen jäävät taistelemaan, viidestä seiskaan auttavat evakuoinnista ja kasi ja ysi lähtevät mukaani etsimään Tiscoveraa”, Trevio ohjeisti radiopuhelimeensa, joka oli hänen autonsa katossa kiinni. Radiosta kuului erinäisiä hyväksymisen huutoja, kun samalla ajoneuvojen moottori lähtivät surraamaan, valmiina toimintaan.

“Kasi, lähde ajamaan etelään, ysi lähtee länteen ja minä idän kautta pohjoispuolelle. Jos kohtaatte Tiscoveran, tehkää hälytys samantien”, Trevio lisäsi ja horjahdin nahkaista penkin selkänojaa vasten, kun veljeni lähti kuin tyhjästä ajamaan kovaa vauhtia kotialueemme itäpuolelle. Avasin minunpuoleisen auton ikkunan auki.

“Onko Tarein turvassa?” Trevio kysyi minulta ja käännyin katsomaan veljeäni.

“Näin hänet viimeksi siskoni kanssa taistelemassa”, vastasin ja mies vilkaisi minua sekunnin ajan vihaisena.

“Helvetti vie, käskin häntä hakeutumaan turvaan”, hän kihisi itsekseen ja vaihtoi auton vaihteen viimeiselle ja painoi kaasun pohjaan, kun samalla ajoimme yhden tapetun käärmemäisen hirviön runnotun ruumiin yli.

“Tarein on lahjakas noita, hän selviää kyllä”, totesin veljelleni ja huomatessani meitä kohti rakennuksen katolta hyppäävän demonin, heilautin käteni häntä kohti puhalluksen saattelemana. Demoni jäi seinään jään avulla kiinni odottamaan poliiseja. Olin käskenyt Sergeitä hälyyttämään kaikki mahdolliset apujoukot poliisivoimien lisäksi avuksi kotini pelastamiseksi.

“Mutta hänen tilansa ei nyt ole sopiva taisteluun”, Trevio ärähti minulle samalla, kun suoraan edessämme oli palava rakennus, jonka muutamat seinät olivat ehtineet murskaantua.

“Kierretään!” huusin veljelleni, koska näky vaikutti enemmän kuoleman loukulta.

“Menemme läpi”, Trevio sanoi moottorinsa huutamisen keskellä. En ehtinyt huutamaan vaustalausetta, kun veljeni jo veti kaasun pohjaan. Katsoin, miten rakennuksen yksi pylväistä lähti kaatumaan meitä kohti. Trevio tarttui jarruihin ja sai käännettyä auton sivuttain juuri, kun pylväs kaatui ajoneuvon taakse.

“Me kuollaan!”

“Eikä kuolla!” veljeni huusi minulle samalla, kun hän kääntyi ajamaan takaperin autolla pari metriä lujaa, kunnes sai palavan rakennuksen sisällä käännettyä auton meno suuntaan. Hän väisti tiukalla ratin liikkeellä suurella palavalla käytävällä kaatuilevia pylväitä.

“Pidä kiinni!” Trevio huusi keskittyneenä ja samassa painoi taas kaasun pohjaan, kun lähti kaahaamaan portaita ylös kohti suurta rikkinäistä ikkunaa, josta oli avoin pudotus suoraan veteen. Pidin penkistä kiinni kuin henkeni olisi siitä kiinni ja totesin itsekseni, että en antaisi veljeni koskaan ajaa autoa, jos olisin kyydissä.

Trevion ajoneuvo sinkoutui avonaisesta ikkunasta ulos ja edessämme oli aava merimäinen maisema. En jäänyt kyselemään veljeni auton vesiteemaisista ominaisuuksista, vaan samassa loihdin veden pintaa jäiseksi, johon auto voisi laskeutua.

“Kiitos siskoseni”, Trevio huudahti kiitollisena, vaikka minun olisi tehnyt mieli kirota hänet. Auto tömähti pehmeästi jäistä pintaa vasten, vaikkakin sen suuret renkaat pehmensivät alastuloa hieman. Trevio käänsi autonsa rantaa kohti ja loihtimani jäisen polun avulla Trevio kaahasi eteenpäin. Lähdimme ajamaan rantaa pitkin, johon ei taisteleminen ollut vielä yltänyt.

“Aja tästä ylös”, käskin, kun mies oli ajamassa leveää kivistä polkua kohti, joka veisi ylemmäs metsäaluetta. Trevio ei kysynyt, miksi halusin juuri sinne vaan teki kuten olin pyytänyt. Jokin sisälläni sanoi, että Tiscovera olisi siinä suunnassa. Metsä oli osaksi tulessa taisteluiden vuoksi, mutta veljeni ajoi rohkeasti eteenpäin ylös ja yritin iskeä jäätaikojani vastaantulevia vihollisia kohti. Ruumiita oli pitkin metsää ja kaikki se tuho sai pahantuntuisen poltteen ylös kurkkuuni.

Samassa lennähdin täysiä selkänojaani vasten, kun Trevio oli pysäyttänyt auton kuin seinään.

“Mitä nyt?!” kivahdin ihmeissäni ja käännyin katsomaan veljeni katseen suuntaan vasemmalle. Tarein oli siellä. Hän taisteli Barakuroita ja tämän muutamaa kätyriä vastaan taidokkaasti taikasauvaansa heilautellen ja loitsuja heitä kohti heittäen. Huomasin, että hän yritti enemmänkin puolustautua kuin iskeä takaisin. Veljeni kihlatun taistelutyyli ei ollut mielestäni koskaan ollut väistelevä vaan toimiva.

“Mennään auttamaan häntä”, sanoin nopeasti ja lähdin nousemaan autosta ulos, Trevion tehdessä samoin, kun oli ensin laittanut auton käsijarrun päälle. En sulkenut auton ovea perässäni, vaan lähdin juoksemaan veljeni perään. Loihdin eteeni jäisen polun ja hyppäsin sen kyytiin. Trevion huomatessa luomukseni, hän ei epäröinyt vaan hyppäsi surffaajan tavoin eteeni mukaan, jotta pääsisimme nopeammin auttamaan Tareinea.

“Häipykää helvettiin täältä!” kuulin Tareinen huutavan ja iskevän tuulenpuuskan sauvastaan vihollisia kohti. Barakuroita tuuli ei liikauttanut ollenkaan, kiitos hänen suuren kokonsa. Näin veljeni takaa, kuinka suuri demoni mies pääsi suuren nyrkkinsä avulla iskemään ystävääni vatsaan. Tareinen ilmeestä näki, miten se teki kipeää. Näin, miten nainen lensi iskun voiman vuoksi lähintä puuta vasten ja pudottautui maahan makaamaan tajuttomana.

“TAREIN!” Trevio huusi ja hypätessämme naisen ja demonin väliin, annoin veljeni mennä kihlattunsa luokse. Tulin itse muutaman metrin päähän Barakuroin eteen ja loihdin jäisiä puikkoja käsieni ympärille valmiina hyökkäykseen.

“Älä tule lähemmäs, voi olla että saisit turpaasi”, kihisin miehelle. Barakuroi nuolaisi sahalaitaisia ylähampaitansa hymyillen.

“Voi, kun olen peloissani”, demonimies sanoi.

“Missä Tiscovera on?” kysyin äänessäni kylmä pakkanen purren. Kuulin, miten veljeni yritti herättää tajunsa menettänyttä kihlattuansa ja helpotuin sisälläni, että ystäväni oli elossa.

“Siellä ja täällä, ehkä jopa tuolla”, Barakuroi vastasi minulle viskoen päätänsä oikealle ja vasemmalle, kun kaksi hänen kätyriänsä lähtivät johtajansa molemmille sivuille. Tuo mies oli niin päissään, että jos hän ei olisi niin voimakas, olisin pitänyt häntä säälittävänä. Joukon tarkoituksena oli piirittää meidät. Liikahdin molempiin suuntiin vuorollani jäisten pukkojeni kera merkiksi, että lähemmäs ei kannattaisi tulla. Olisin valmis tappamaan jokaisen, joka yrittäisi tulla veljeni ja hänen kihlattunsa luo.

“Hei poju relaa, uusia naisia tulee ja menee. Tai sitten vielä parempi, jos olet yhtään miehiin päin, voisin tarjota sinulle lohtuani”, Barakuroi huikkasi Treviolle takanani. Tuhahdin toisen typerälle ehdotukselle.

“Sanotko tuon uudestaan?” Trevio murahti raskaasti. Hänen äänensä oli normaalia möreämpi, mikä ihmetytti minua. En pystynyt kääntymään katsomaan häntä, koska en halunnut edessämme olevan kolmikon pääsevän tekemään yllätyshyökkäystä.

“Sanoin, että relaisit, koska naisia riittää tai sitten minustakin saa seuraa. Olet sen verran söpö, että kyllä minä ja rakkaani kelpuuttaisimme sinut hupeihimme”, Barakuroi toisti ja silloin tunsin, miten veljeni paiskasi kätensä maahan. Isku sai aikaan voimakkaan tärähdyksen jalkojeni alla ja sydämeni tuntui jättävän yhden lyönnin välistä, koska pelästyin sitä sisälläni.

“Minä tapan sinut!”, Trevio murahti petomaisella äänenpainolla. Nähdessäni Barakuroin ja tämän kahden kätyrin hämmentyneiden ilmeiden muuttuvan jopa huolestuneiksi, uskalsin kääntää katseeni taakseni. Silmäni suurenivat, kun näin veljeni kyyristyneen suojelevasti tajuttoman kihlattunsa yllä. Hänen silmiensä katse oli tummunut, hän kuolasi ja sekuntti sekunnilta hänen kasvonsa alkoivat muuttaa muotoansa miehen karjaisujen mukana. Vilkaisin taivaalle todetakseni, että olisi myöhäinen iltapäivä eikä lähellekään täysikuuta. Miksi sitten veljeni muuttui juuri sillä hetkellä? Sen pitäisi olla mahdotonta.

“Se on susipeto!” toinen kätyreistä huusi peloissaan, kun katsoin veljeni vaatteiden repeytyvän palasiksi, kun hän muutti muotoansa tummaturkkiseksi susipedoksi. Otin muutaman askeleen taaksepäin samalla, kun Trevio nosti susimaista päätänsä ulvonnan sijasta voimakkaaseen karjahdukseen.

Miksi helvetissä juuri nyt?

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Ghostwriter – Hulkenstein

- Tekken 5 ost – The Finalizer

- FF XIII ost – Start your engines

- Volfgang Twins – Berserker (Raw)

-Volfgang Twins – WOLF MOON