LUKU 85: HERÄÄMINEN

HEIZEL

Seisoin demonien edessä, jotka olivat päässeet turvaan Aversionista sukuni maille. Deilan katoamisen jälkeen he olivat turvautuneet Jaisariin. Ja nyt Jaisarkin oli poissa ja se oli saanut demonit heti sanomaan vastaan. Sydäntäni puristi ja olisin halunnut alkaa vain itkemään heidän edessään. Mielessäni myrskysi pahin myräkkä koskaan, mutta sen lisäksi demonien tilanne ahdisti ja suretti minua. Ymmärsin kyllä, miksi he olivat äänekkäitä ja vihaisia.

“Miten voimme luottaa siihen, että meistä pidetään huolta, jos kerta kuningattaremme ja nyt hänen tärkeä neuvonantajansakin on lähtenyt?” yksi demoni nainen huudahti perältä ja käännyin katsomaan häntä.

“Lupaan teille, kuten olen luvannut tähän astikin, että teistä pidetään hyvää huolta. Ja jos koette minkäänlaista rasistista käytöstä teitä kohtaan, haluan tietää siitä välittömästi”, vastasin naiselle. En suostuisi siihen, että demoneita kohtaan oltaisiin kuvottavia. En hyväksy sellaista kotialueellani. Eikä sellainen kuuluisi sukuni aatteisiinkaan.

“Milloin saamme lapset tänne turvaan!?” yksi suuri demoni kysyi kovaan ääneen vähän matkan päässä etunenässä.

“Eikö meillä ole oikeus saada hengissä olevat lapset takaisin vanhempiensa luo?” mies kysyi ja vilkaisi muita demoneja, jotka alkoivat huutamaan yhteen ääneen tukeakseen demonia. Käännyin katsomaan ensin demonia ja sitten koko edessäni seisovaa demonijoukkoa. Heidän kovaäänisyytensä häiritsi minua. Aistini olivat herkillä ja olisin halunnut vain piiloutua peiton alle ja jäädä sinne. Mutta nyt minun haluamisellani ei ollut niinkään merkitystä. Minun piti pysyä vahvana, vaikka kuinka minun olisi tehnyt mieli kadota.

Vasta, kun demonit olivat hiljentyneet ja selvästi odottivat vastaustani, sain avattua suuni:

“Voin luvata teille, että aion tänään sopia kuningas Ralffin kanssa, että saisimme lapset mukaamme tänään, kun palaamme Yryn valtakunnasta”, lupasin hetken mielijohteesta. Asiasta ei oltu keskusteltu, mutta en välittänyt asiasta. Demonien luottamus tuli pitää yllä, vaikka sitten tällaisella tavalla. Tulisin olemaan pulassa, jos kummisetäni ei suostuisi siirtämään lapsia palatessani kotiin. Mutta se olisi sen ajan murhe.

“Jos teitä helpottaa se, että yksi teistä lähtisi mukaamme pitämään huolen, että pidän lupaukseni, se käy. Jaisarin lähdettyä meillä on tilaa yhdelle teistä”, sanoin ja demonit kääntyivät katsomaan toisiaan hiljaa keskustellen. Selvästi tarjoukseni oli ollut sellainen, mitä he olivat odottaneetkin minulta.

“Minä lähden mukaan”, aiemmin äänessä ollut demonimies ilmoittautui lopulta ja nyökkäsin hänelle.

“Mikä on nimesi?” kysyin kohteliaaseen sävyyn samalla, kun mies käveli luokseni. Hän ojensi minulle kättänsä samalla, kun vastasi:

“Port, teidän ylhäisyytenne”, mies sanoi minulle nyt kohteliaasti takaisin, Kättelin häntä nyökäten. Äskeisestä uhkaavasta äänensävystä ei enää ollut tietoakaan.

“Valmistaudu lähtöön välittömästi”, sanoin Portille.

“Minulla on kaikki mukanani, mitä tarvitsen, joten näytä vain tietä”, Port ilmoitti minulle. Demonilla oli yllään vain vaaleat farkut, valkoinen toppi ja sen yllä musta nahkainen liivi, johon oli kirjailtu liekkien kuvia. Mies näytti siltä, ettei tätä haitannut kotialueeni kylmä sää. Käännyin vielä katsomaan demoneja ja katsoin heitä pitkin majoitustilojen aulaa.

“Olen todella pahoillani kaikesta, mitä olette kokeneet tähän mennessä. Mutta vannon teille edelleen, että tuon hengissä olevat lapsenne mukanani, kun palaamme Portin kanssa”, sanoin heille. En odottanut heidän osoittavan suosiotansa minulle, joten kumarsin päätäni heille vienosti, kunnes käännyin lähtöni merkiksi ja Port tepasteli kuulevin askelin perässäni. Toivoin sisälläni, että onnistuisin pitämään lupaukseni Deilan väelle.

Ralffin poliisivoimat olivat tulleet hakemaan minua, Sergeitä, Fredaa, Gedenciä ja Portia kotialueeni hopeisilta porteilta. Meidät oli tarkoitus ilmiinnyttää automatkan sijasta, koska se koettiin tämän hetkisen tilanteen takia turvallisemmaksi luoda portti haluttuun kohteeseen suoraan. Sen taidon oppiminen vaati vuosien harjoittelun, enkä itse ollut koskaan täysin oppinut sitä. Kykenin ilmiintymään vain muutamien metrien päähän ja se vei voimiani paljon, jonka vuoksi en käyttänyt sitä. Poliisivoimissa oli oma ryhmänsä haltioille, jotka olivat perehtyneet pelkästään ilmiintymistaitonsa maksimoimiseen. Opittuaan taitonsa täydellisesti, muutamat heistä siirtyivät palvelemaan muiden haltiasukujen alle. Nähdessäni kaksi poliisiuniformuihinsa pukeutunutta naista mietin, että meidän perheessämme ei koskaan ollut ollut ilmiintyjiä alaisina. Vanhempani eivät olleet pyytäneet, eikä Riyzekien alle oltu haettu palvelukseen. En tiedä, mistä se sitten johtui.

“Hyvää aamupäivää kuningatar Heizel. Lähtekäämme välittömästi”, pidempi naushaltiapoliisi ilmoitti tiukkaan, mutta asialliseen sävyyn. Hänestä aisti, että tämä oli hänelle ensimmäinen tehtävä kuninkaallisten ilmiinnyttämisessä ja se oli selvästi kunnia asia naiselle. Toinen poliisi oli jo alkanut käsiensä pyörivin liikkein luomaan porttia Yryn alueelle ja pian eteemme alkoi ilmestyä savupilveä, jonka keskellä näkyi kummisetäni linnan pääovet. Pääsisimme siis heti hoitamaan asioita.

“Valmista, lähdetään. Olkaa hyvä ylhäisyys”, ilmentymispilven luonut nainen sanoi, kumartaen päätään hieman. Nyökkäsin naisille kiitollisena ja vilkaisin vielä takanani olevia miehiä. Sergei asteli vierelleni tyyni ilme kasvoillaan pukkasi minua käsivarrellaan hellästi kylkeen. Se oli miehen tapa kertoa, että hän oli siinä niin hengenvartijanani kuin ystävänäni. Port lähti minun ja Sergein perässä kohti savunäkyä, joka veisi meidät Anceriaan luokse. Freda ja Gedenc seurasivat meitä käsi kädessä.

Olin vaatinut Portille mahdollisuutta päästä näkemään demonilapset siksi aikaa, kun huolehdimme Anceriaan kuulustelun. Olin hämmästynyt, miten suopeasti Ralff suostui pyyntööni ja vaati meitä hakeneita naispoliiseja viemään demonikörilään lasten luokse. Setäni lähti viemään minua ja Sergeitä alempiin kerroksiin, jossa Ancerias omissa oloissaan istui pienen altaansa äärellä, tehden pystöllään rauhallisia liikkeitä vedessä. Katsoin naista käsivarret ristittynä, kun olimme päässeet tarkkailutilaan.

“Teillä ei ole hätää ylhäisyys. Kuulustelun aikana, jos Ancerias yrittää millään käydä teihin käsiksi, me iskemme häneen tainnuttavan piston”, tarkkailuhuoneen tietokoneen äärellä oleva vanhempi mieshaltia lupasi minulle.

“Onko meillä aihetta pelätä, että hän tässä vaiheessa hyökkäisi kimppuuni?” kysyin mieheltä ja käännyin katsomaan häntä. Mies katsoi hetken minua hiljaa ja nosti sitten olkapäitään.

“Vaikka hän suostuisi uskoutumaan vain sinulle, emme voi olla varmoja, haluaisiko hän vain saada sinut lähelleen tehdäkseen sinulle jotain arvon kuningatar”, hän totesi, kun käännyin katsomaan itsekseen veden äärellä istuvaa naista, joka vain katsoi käsiänsä omiin ajatuksiinsa uppoutuneena.

“Jos hän haluaisi satuttaa Heizeliä, hän ei olisi jaksanut nähdä vaivaa saada elossa olevat demonilapset poliisien huostaan”, Sergei muistutti ja poliisi vilkaisi häntä hiljaisena ja jatkoi ruutunsa ääressä olemista. Olin Sergeille kertonut tämän hetkisen tilanteen kahden kesken vielä ennen lähtöä. Käännyin katsomaan Fredaa ja Gedenciä, jotka olivat enimmäkseen olleet hiljaa ja vain seuranneet perässä kuulustelutiloihin. Freda kääntyi katsomaan minua.

“Oletko ihan varma tästä?” hän kysyi minulta. Nyökkäsin hänelle varmana samalla, kun Gedenc vilkaisi minua rohkaisevasti ja nappasi Fredan kainaloonsa. Sen hellyyden näkeminen kirpaisi sydämessäni. Toivoin, että Jaisar olisi täällä tukemassa minua.

“Oli miten oli toivon, että kuningatar Heizel saisi häneltä jotain tärkeää tietoa”, kummisetäni sanoi vakavana toiselta puoleltani. Kun hän käytti kuninkaallista nimitystäni tiesin, että setäni halusi, että saisi vihdoin lisätietoa Tiscoverasta ja hänen toimistaan. Puhalsin ilmaa suustani ulos, kunnes heilauttaen muutaman kerran käsiäni sanoin:

“Päästäkää minut hänen luokseen” käännyin vielä katsomaan setääni ja ojensi käteni:

“Anna se kansio minulle”

Ancerias kääntyi katsomaan minua kohti, kun kuuli selliin vievän oven käyvän. Astelin rauhallisin askelin selliin ja kuulin, miten ovi sulkeutui takanani.

“En uskonut, että suostuisit tulemaan”, Ancerias myönsi ja kääntyi altaalla parempaan asentoon istumaan minua kohti. Kannoin sedältäni saamaani kansiota kainalossani, kun samalla nappasin oven vieressä olleen tuolin ja lähdin tuomaan sitä itseni lisäksi lähemmäs naista.

“Kuulin, että sinulla voisi olla mielenkiintoista kerrottavaa, jota et suostu uskoutumaan kenellekään muulle”, totesin naiselle samalla, kun laskin tuolin metrin päähän altaan reunasta. Istuuduin siihen rauhallisin elkein. Setäni oli sanonut, etten saisi mennä lähellekään Anceriasta, ettei sattuisi mitään. En ollut kommentoinut siihen mitään, mutta tiesin, että saisin ankeriasmerenneidon veden jäätymään heti ja vangitsemaan naisen siihen, jos kokisin itseni uhatuksi,

“Sinä… Sinusta huokuu jotain uutta. Sinusta huokuu vahvempaa auraa, mitä olen aiemmin kokenut”, nainen totesi minulle ja samalla ristin jalkani toisen jalan päälle.

“On tullut harjoiteltua ja opittua uutta. Mutta en ole täällä sitä varten, että kertoisin, mitä uusia asioita olen oppinut”, vastasin naiselle ja käännyin sitten katsomaan häntä sinisillä silmilläni. Nainen katsoi minua takaisin ja vasta silloin näin, miten Anceriaan paholaismainen loiste oli tuntunut katoavan. Aistin hänestä vain väsymystä.

“Ennen kuin kysyn sen tarkemmin haluaisin tietää, miksi suostu puhumaan vain minulle? Olen johtajasi pahin vihollinen ja uhka. En ihan ymmärrä sitä, mikä sai sinut kääntämään selkäsi naiselle, joka sinut löytäessään tappaisi sinut hitaasti ja tuskallisesti”, puhuessani Ancerias katsoi minua koko ajan silmiin ja jäin lopulta odottamaan hänen vastaustaan. Nojauduin tuolin selkänojaa vasten ja nostin kädessäni olevan ohuen kansion syliini.

“Suostun puhumaan vain sinulle, koska jos sinä olet oikeasti joku valittu, jolla on mahdollisuus löytää riipukset, tiedän, että sinä otat sanani vakavasti”, Ancerias aloitti.

“Ja tiedän, että kaiken tuon kuoresi alla asuu nainen, jolla on hyvä sydän, joka ei satuttaisi lapsia samalla tavalla kuin Tiscovera teki. Vaikka osallistuin siihen ihan yhtälailla ennen kuin ymmärsin, miten sairasta se oli”, Ancerias lisäsi. Pidin katseeni tarkkaavaisena ja pyysi naista kertomaan tarkemmin, mitä lapsille oltiin tehty. Hänen kertoessaan lasten hallitsemisesta, kouluttamisesta ja satuttamisista, selkäpiitäni alkoi karmia ja kylmämään samaan aikaan. Tiscovera oli aivan sekaisin, jos hän ajatteli, että lapsisotilaiden kouluttaminen olisi hyvä idea. Tiesin myös, että lapsensa menettäneet demonit tulisivat vaatimaan edessäni altaassa istuvan naisen päätä vadille, kun he kuulisivat, mitä heidän lapsilleen oltiin tehty.

“Mikä sai sinut sitten herämään siihen, että se mitä lapsille teitte oli enemmän kuin väärin?” kysyin seuraavaksi. Ancerias huokaisi ja kääntyi katsomaan käsiänsä. Hän selvästi epäröi kertoa, mutta en antaisi periksi, jos hän yrittäisi perääntyä.

“Aloin näkemään jonkinlaisia näkyjä. Kuin kaukaisia muistoja, jotka eivät olleet minun, mutta olivat silti osa minua. Tiscoveran luona olleet riipukset aiheuttivat näitä näkyjä, kun niitä menin koskemaan muutaman kerran. Ja ennen kuin kysyt kyllä, tein sen Tiscoveralta salassa. Riipukset olivat hänen kallisarvoisia aarteita ennen kuin tulit ja röystit ne häneltä”, Ancerias kertoi. Riipukset olivat siis päässeet koskettamaan syvällisesti edessäni istuvaa ankeriasnaista. Hän oli ottanut suuren riskin mennessään riipusten lähelle, sillä hänen johtajansa olisi voinut helposti tappaa hänet siitä syystä.

“Minulla on keino saada sinut ymmärtämään näkemiäsi asioita paremmin ja kertomaan, miksi ne ovat näkyneet sinulle. Toki yhdellä ehdolla”, sanoin ja se sai Anceriaan hymähtämään miltein huomaamattomasti.

“Haluat, että kerron Tiscoveran suunnitelmasta”, hän totesi.

“Haluan, että kerrot Tiscoveran suunnitelmasta”, toistin hänelle vakavampi painotus äänessäni. Ancerias paransi istuma-asentoansa ja huokaisi samalla.

“Tiscovera aikoo etsiä riipukset, mutta se ei ole varmasti sinulle uusi asia. Mutta sen lisäksi hän aikoo imeä riipusten voimat sisään itseensä. Hänen tarkoituksensa on pimentää riipusten valo ja voima, siirtää itseensä ja luoda koko Phantasonesta itselleen pimeyden valtakunnan. Valtakunnan, joka sisältää kaaosta ja tuhoa, vailla harmoniaa”, Ancerias kertoi ja katsoi koko tuon ajan minua vakavasti silmiin. Katsoin häntä takaisin ja vaikka demoninaisen aikeet eivät tulleet minulle suurena yllätyksenä, ne saivat sydämeni silti lyömään lujaa.

“Nyt kun hänellä ei ole yhtään riipusta, hän tekee mitä vain saadakseen menetettynsä takaisin ja loput siihen päälle vielä. Heizel, hän näkee mieluummin koko Phantasonen palavan tomuksi kuin suostuisi häviämään. Jos hän ei saa riipuksia, hän tuhoaa Phantasonen muulla tavoin, riipukset toki nopeuttaisivat hänen työtänsä”, ankeriasnainen lisäsi ja puristin kansion reunaa nyrkkini sisällä hermostuneena.

“Ja kun hän sai tietää, että sinulla on erityinen side riipuksiin, hänen kilpailuhalunsa ja kostonhalunsa vain kasvaa hetki hetkeltä enemmän. Olet hänelle pahin kilpailija tämän kaiken keskellä”, nainen totesi minulle.

“En siis suosittele jäämään entisen johtajani käsiin”, Anceria lopetti ja suljin silmäni hetkeksi. Kävin päässäni läpi kuulemaani.

“Tiscovera siis suunnittelee maailman tuhoa ja sen saamista itselleen. Tiedätkö yhtään, millaisella aikataululla?” kysyin naiselta, johon tämän pudisti hymähtäen päätään.

“Tiscovera on suunnitellut ja tehnyt paljon kokeita. Emme me hänen läheisimmät alaisetkaan täysin tienneet hänen suunnitelmiensa aikatauluista. Uskoisin, että mitä enemmän hän alkaa toteuttamaan tuhoa, sitä lähempänä hänen projektinsa on tulossa tiensä päähän”, Ancerias vastasi minulle rauhallisella äänellä.

“Tapahtuisiko kaikki nopeammin, jos hän saisi kaikki riipukset itselleen?” kysyin.

“Jos hän onnistuisi saamaan kaikki riipukset, olisitte tuhonomat ennen kuin ehtisitte kissaa sanoa”, Ancerias vastasi suoraan ja nielaisin raskaasti. Helvetti vie, mikä tilanne.

“Missä Tiscovera piilottelee tällä hetkellä?” kysyin naiselta suoraan. Ancerias pudisti päätänsä.

“Rehellisesti en tiedä. Aina, kun Tiscovera on muuttanut piilopaikkaansa, emme ole saaneet tietää sitä ennen kuin meidät on sinne jo siirretty”

“Et tiedä vai et halua kertoa?” varmistin naiselta, joka tuhahti hyvin hiljaa.

“En jaksaisi toistella itseäni, mutta ei. Ei minulla ei ole mitään tietoa, missä hän piilottelee tällä hetkellä. Mutta voin vakuuttaa, että missä ikinä hän on, hän luo armeijaansa siellä ja valmistaa joukkojansa hyökkäämään silloin, kun osaatte vähiten sitä odottaa”, Ancerias sanoi ja kääntyi katsomaan minua silmiin.

“Kehotan sinua löytämään loput riipukset ennen entistä johtajaani. Jos sinä kerran olet se, jonka kuuluu ne löytää, suosittelen pitämään kiirettä asian suhteen”, Ancerias totesi lopuksi ja jäin hetkeksi miettimään naisen sanoja pääni sisällä. Tiscoveran suunnitelma oli paljon synkempi kuin mitä olin osannut odottaa. Hän suunnittelee kaiken kauniin ja hyvän tappamista. Se nainen oli mustaakin mustempi sydämeltään sekä mieleltään.

“Kiitos Ancerias, kun kerroit”, sanoin sitten lopulta ja naisen silmissä kävi hämmentynyt pilke sekunnin ajan. Kuin hän olisi ihmeissään, että kiitin häntä tietojen antamisesta.

“Vaihtoehtoni olivat aika vähäiset”, nainen totesi siihen ja kääntyi katsomaan hetkeksi käsiänsä. Käännyin katsomaan käsissäni olevaa kansiota, joka kertoi kaiken mahdollisen Anceriaasta saaduista tiedoista. Suoristin kurkkuani saadakseni naisen huomion takaisin itseeni ja avasin kansion. Tietoa ei ollut paljoa, mutta aioin silti lukea ne naiselle vastapalveluksena.

“Minulla on siis ollut elämää ennen Tiscoveraa?” Ancerias kysyi hämmentyneenä, kun olin lopettanut kansion sisällön luetteleloimisen hänelle. Suljin kansion ja nyökkäsin hänelle.

“Kyllä ja minulla on mahdollisuus näyttää se sinulle vielä todeksi”, sanoin naiselle, joka katsoi minua hämmentyneenä.

“Miten?” hän kysyi selvästi kiinnostuneena ja halukkaana tietämään lisää. Käännyin katsomaan naisen pientä vesiallasta vastapäätä olevaa lasista pintaa ja nyökkäsin päätäni. Lasin toisella puolella tiesivät mitä se tarkoittaisi ja jäin hiljaisuuteen naisen kanssa odottamaan, että yksi poliiseista saapui huoneeseen Fredan ja Gedencin kanssa. Nähdessäni serkkuni tiesin, että hän oli vaatinut, että saa tulla tilaan naisensa tueksi. Minulla ei ollut sitä vastaan mitään. Nousin seisomaan tuolilta ja laskin kansion tuolille, kunnes kävelin ystäväni luo.

“Pystytkö tähän?” varmistin Fredalta. Freda katsoi hyvin hermostuneena Anceriasta, jota poliisi oli mennyt laittamaan käsirautoihin. Ankeriasmerenneito oli noussut seisomaan ja ojentanut kätensä rutiininomaisesti eteen kahleita varten. Freda kääntyi katsomaan minua ja nyökkäsi päätänsä.

“Jos vain suostut olemaan vierelläni”, Freda pyysi ja laskin käteni hänen olkapäälleen.

“Totta kai ystävä rakas”, sanoin hänelle. Freda nyökkäsi minulle hermostuneena, kunnes kääntyi katsomaan lähemmäksi tullutta poliisia ja Anceriasta. Ystäväni pyysi, että Ancerias istuutuisi, joten nainen pyrstönsä avulla laskeutui istumaasentoonsa tyynenä. Poliisi oli ottanut lanteeltaan esiin sähkökepin ja piti sitä Anceriaan kaulaa vasten valmiina, jos nainen yrittäisi jotain temppujansa.

“Mitä minun pitää tehdä?” Ancerias kysyi Fredalta hiljaisella, mutta samalla tiedonhaluavalla äänellä. Aistin naisesta jännittyneisyyden, mutta suuren halun saada tietää, olivatko hänen näkemänsä näyt hänen omaa menneisyyttään vai riipuksien aiheuttamia näkyjä.

“Sinun tarvitsee vain pitää silmäsi kiinni ja istua aloillasi”, Freda sai sanottua ja otti samalla violettisen paitansa alta tulkitsija riipuksensa. Riipus alkoi hohtamaan, kun Freda päästi sen leijumaan eteensä. Freda mumisi jotain kaunista sävelmää ja laski molempien käsiensä sormet Anceriaan ohimoille. Ystäväni sormet alkoivat hohtamaan riipuksen valkeaa valoa ankeriasnaisen ohimoilla. Ancerias irvisteli vienosti muutaman kerran, mutta pysyi muuten paikoillaan.

“Se olen minä. Se olin minä. Ennen Tiscoveraa”, Ancerias sanoi hyvin hiljaa itsekseen. Katsoin häntä tarkasti, koska vierelläni oleva Gedenc vahti Fredan vointia kuin haukka.

“Tämä ei ole pelkkää unta, se on menneisyyttäsi ennen muistinmenetystä”, Freda sanoi rauhallisella äänellä naiselle, joka alkoi irvistämään lisää.

“Minulla oli lapsi. Ikioma lapsi, joka oli minulle kaikki kaikessa”, Ancerias jatkoi hiljaa itsekseen puhumista. Mitä pidemmälle nainen puhui, sitä katkerammaksi ja surullisemmaksi hänen äänensä muuttui.

“Minulla oli jalat. Minä kävelin. Olin haltia, kunnes… Kunnes…” Ancerias toisti ja huomasin hänen vihaisten luomien alta laskeutuvan kyyneleitä. En kyennyt kuvittelemaan, miltä naisesta tuntui. Tuntui tietää, että hän oli ennen ihan toisenlainen henkilö, kunnes Tiscovera päätti upottaa kyntensä häneen.

“Se saastainen rotta!” Ancerias kivahti vihaisena, joka sai Fredan pelästymään ja perääntymään naisesta. Gedenc otti naisensa heti vastaan halaukseensa turvaan, kun samalla naisen sievä valkoisen turkoosinen riipus tipahti kolahtaen maahan. Kukaan ei ehtinyt tehdä mitään, kun ankeriasnainen sähähtäen nousi tönäisemään vierellään olleen poliisin kauemmas. Poliisin kaatumisen lomassa Ancerias nappasi tämän lantiolta käsiaseen ja sekunnin murto-osan ajan kylmä paniikki nousi koko kehooni.

“Ancerias, älä”, yritin sanoa, mutta nainen kääntyi katsomaan minua nanosekunniksi.

“Tapa hänet Heizel”, ja ennen kuin tainnutusammukset ehti iskeytyä ankeriasnaiseen, hän oli ampunut itseään leuan alle ja kaatui veriroiskeen saattelemana kostealle sellin lattialle pyrstönsä päälle Fredan pelästyneen huudon saattelemana. Katsoin lattialle kaatunutta Anceriaan ruumista ja hänen päästään lattialle valuvaa verta silmät suurina. Olin mykistynyt siitä, miten nopeasti kaikki oli käynyt. Kuulin takaani kuinka Freda yökkäsi sokkitilansa vuoksi ja sellissä alkoi leijua rautaisen veren ja oksennuksen sekoituksellinen katku.

En voinut syyttää siitä, mitä Ancerias itselleen teki. Hän varmasti järkyttyi, kun hänen menneisyytensä ja alkuperänsä selvisi. Hän päätti lopettaa elämänsä ennen kuin Tiscovera onnistuisi siinä millään muotoa. En osannut muuta ajatella kuin sitä, että nyt hän toivon mukaan olisi menetetyn poikansa kanssa paremmassa paikassa. Vaikkakin hänen kuolemansa ei saisi lapsensa menettäneitä demoneja kovin tyytyväisiksi.

“Heizel”, kuulin Sergein kauhuissaan olevan äänen sellin oven avautuessa. Miehen puhuessa nostin katseeni Anceriaan ruumiista suoraan eteeni. Sergein sanat saivat silmäni kirvelevään ja toivoin, että mikään siitä ei olisi totta.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- FF X ost – Faxe Off

- Beyond two souls - Beyond