LUKU 99: KILPA-AJO

TREVIO

Mies ajoi hiljaksiin autolla maaliviivalle, johon Barakuroi oli saapunut suuren oman ajoneuvonsa kanssa hyvissä ajoin. Sen villeinä hohtavat värit, suuret piikit siellä täällä ja joustavuutta mahdollistavat osat antoivat kuvan kuin auto olisi itse hirviö. Trevio nielaisi itsekseen ja rukoili, että Harmoniatar mahdollistaisi heidän voittonsa. Vaikka hän oli muokannut autoa parhaansa mukaan, sillä tulisi olemaan suuri haaste voittaa rosvojen johtajan ajoneuvo.

Molemmat autot tultiin tankkaamaan täyteen samaan aikaan ja Barakuroi käveli prinssin ja auton luokse. Trevio tekemät muutokset eivät näkyneet päälle päin, mutta miehestä huomasi että hän aisti heidän muokanneen autoa.

“Lupaan yrittää ollaa mahdollisimman reilu teitä kohtaan, ettei häviö tunnu niin kamalalta sitten”, Barakuroi sanoi, kun nojasi Treviota kohti auton ulkopuolella.

“Valehtelu on erittäin rumaa Barakuroi”, Trevio tokaisi takaisin ja Barakuroi hymähti tälle rennosti.

“Kaikki on sallittua elämässä prinssi hyvä, harmi jos et ajattele samoin”, Barakuroi sanoi ja taputti pari kertaa auton romua vasten kättään. Hän kääntyi katsomaan Sergeitä, joka seisoi auton lavalla kuljettajan kattoon nojaten.

“Olen yllättynyt valinnastanne, mutta jos onnistut pysymään kyydissä siellä niin mikäs siinä”, Barakuroi kommentoi huvittuneena Sergeille. Trevio näki sivupeilistä, että Sergei olisi valmis auttamaan hänet ajamaan voittoon, oli hän sitten lavalla tai hänen vieressään.

“Älä minusta murehdi. Mieti mieluummin siitä, miten tulet kestämään sen, kun ajamme sinut häviölle”, Sergei tokaisi takaisin, joka sai Barakuroin karjahtamaan naurusta. Rosvot heidän ympärillään nauroivat johtajansa mukana miehen sanoille ja Trevio pyöräytti vain silmiänsä. Toivon mukaan Barakuroin itseluottamus veisi lopulta häneltä voiton.

“Onnea kisaan”, Barakuroi tokaisi molemmille ja kääntyi omaa autoansa kohti. Andrean oli siellä odottamassa ja suuri demonimies otti esille liivinsä taskusta riipuksen ja pujotti sen rakastettunsa kaulaan.

“Pidä se tallessa minua varten”, Barakuroi pyysi ja antoi miehelleen suukon, kunnes yhdellä ponkaisulla pääsi korkean autonsa kuskin penkille ja paiskasi oven kiinni. Hän avasi kuskin puoleisen ikkunan ja tuli vielä huutamaan kaikille:

“Muistutuksena, kukaan ei saa ottaa osaa kisaan, auttaa tai sabotoida, kävi kisassa sitten miten tahansa. Reitti on merkattu kaupungin ympäri, joten ei kannata olla ajettavalla alueella, ellei halua joutua pyörien mukiloitavaksi”, Barakuroi ilmoitti kuuluvalla äänellä miehistölleen, jotka kuuntelivat kuuliaisina. Mies kääntyi katsomaan Treviota ja jatkoi:

“Reitti menee koko kaupungin ympäri puolitoista kertaa ja pääkatua pitkin ajetaan tämän saman maaliviivan yli. Reitiltä ei saa poistua ja sille on palattava, jos siitä luisuu pois. Voittaja on se, joka ylittää maaliviivan. Onko säännöt selvät?” Trevio katsoi miestä tarkkaavaisena. Säännöt olivat simppelit, joten miehellä oli varmasti omat tapansa sabotoida heidän kisaansa, koska tunsi alueet ja ei ollut kieltänyt kisaajilta juuri mitään. Hän lopulta nyökkäsi myöntyvästi ja kurkisti sivupeilistä Sergeihin, joka nyökkäsi tälle totisena, että olisi valmis. Riyzekien prinssi alkoi valmistamaan autoa lähtemään liikenteeseen heti, kun äänimerkki tulisi. Barakuroi käynnisti oman autonsa, jonka moottorin puhdas ääni kertoi, että se saisi paremman lähdön heihin verrattuna.

Trevio toisti päänsä sisällä, että hän pystyisi tähän. Oli hänen allaan millainen auton romu koskaan, hän ei häviäisi ylimieliselle rosvojen johtajalle. Mies hengitti syvään sisään ja puhalsi ulos. Hän yritti sulkea kaiken muun ulos korviltaan paitsi autosta lähtevät äänet ja Sergein mahdolliset ohjeistukset. Nyt tai ei koskaan.

SERGEI

Haltiamies sitoi nopeasti korpin mustat hiuksensa nutturalle. Violettinen raita etuhiuksissa sekoittui mustien hiusten sekaan, kun mies tiukensi nahkatakkinsa taskusta löytyneen hiuslenkin vielä viimeisen kerran. Hän otti paremman asennon, asettaen vasemman jalan hitusen taaemmas. Hän nappasi niin tiukan otteen auton peltipinnasta kiinni ja toivoi, ettei horjahtaisi heti, kun Trevio painaisi kaasua.

Laukaisu kuului ja Sergei vain vaivoin pysyi asennossaan, kun Trevio painoi kaasua ja antoi auton sinkoutua eteenpäin paikaltaan tuhannen hevosvoiman tahdilla. Barakuroin miesten kannustushuudot johtajalleen jäivät taakse ja lopulta Sergei kuuli vain kahden ajoneuvon moottorin huutavan yhteen ääneen. Barakuroi ehti päästä heitä pidemmälle pari metriä. Sergei toivoi, ettei ratissa oleva prinssi keskittyisi vastustajansa tekemisiin vaan pelkkään ajamiseen ja voittamiseen.

“Suoraan edessä kaksi isoa töyssyä!” Sergei karjui Treviolle, joka oli jättänyt ikkunat auki, jotta kuulisi Sergein. Barakuroi pääsi ajoneuvonsa kanssa töyssyt helposti läpi, koska ajoneuvossa oli joustavat renkaat, jotka pomppivat töyssyt kevyesti kuin huvipuistolaite. Sergei heilahti hieman, kun Trevio ohjasi auton sivuttain vauhdissa. Ekan töyssyn kohdalla auto nousi hieman ylös ja liisi toisen töyssyn yli. Trevio ohjasi auton takaisin suoraksi ja painoi taas kaasua, lähtien ottamaan Barakuroita kiinni.

Ajoneuvot pääsivät lopulta kaupungin keskeltä pois ja lähtivät kaahaamaan vaimeasti valaisevan suojaportin vierellä kisakierrosta. Trevio sai kirittyä autolla Barakuroita kiinni, joskin hitaanpuoleisesti. Sergei yritti varoittaa eteen tulevista kuopista, töyssyistä ja esteistä, jotka Trevio tavalla tai toisella pääsi aina ajamaan taitavasti yli tai ohitse.

Sergeistä alkoi tuntua, että heitä tarkkailtaisiin. Vaanittaisiin. Mies yritti nopeasti vilkaista ympärille, mutta ketään ei näkynyt missään. Hän kääntyi katsomaan sivusilmällä suojamuuria kohti ja suuri valkea Ryklus ui nopeaan heidän vierellään oikealla puolella.

“Trevio, vasemmalle!” Sergei karjahti, kun huomasi, että hai tunki suuren päänsä portista läpi. Se avasi suutansa, yrittääkseen iskeä kaksikon autoa kohti, mutta epäonnistuttuaan palasi takaisin veden puolelle.

“Helvetti se liero käyttää totta kai hailemmikkiänsä apuna”, Sergei murisi hampaidensa välistä. Barakuroi hidasti tahtiansa ja jäi ajamaan kilpakumppaninsa vierelle rennosti.

“Olen pahoillani, Rykluksella on tapana auttaa minua ajojen aikana”, Sergei katsoi miestä murhaavasti. Oli turha yrittää muistuttaa säännöistä, koska tosiasiassa haikalan käyttöä ei oltu kielletty, demonimies ei vain ollut maininnut, että Ryklus saattaisi yrittää tulla kisan väliin auttamaan isäntäänsä.

“Kenenkään ei kuulunut osallistua kisan sabotoimiseen!” Sergei kuuli Trevion huutavan demonille, joka vain nostatti olkiansa hällä väliä -ilme kasvoillaan. Todiste taas kerran, etteivät merirosvot pitäneet sanojansa. Tai piitanneet säännöistä.

“Teinä painaisin kaasua pohjaan, jos haluatte päästä edes lähelle ykkössijaani”, Barakuroi totesi vielä rennosti, kunnes painoi kaasum pohjaan. Mies jätti ajoneuvollansa ainoastaan hiekkapölyn peräänsä. Sergei vilkaisi nopeasti heidän vierellään suojakuoren toisella puolella uivaa haita. Se yrittäisi varmasti hyökätä uudestaan ja silloin miehen pitäisi toimia.

“Trevio! Kun hai iskee toisen kerran haluan, että hidastat tahtia!” Sergei huusi.

“Oletko tosissasi?! Olemme jo pahasti jäljessä!” Trevio huusi takaisin ajaessaan.

“Luota minuun! Kun annan merkin, painat kaasun pohjaan ja ajat niin kovaa kuin tämä auto vain kykenee!” Sergei huusi takaisin ja piti sivusilmällä haita näköpiirissään. Hän toivoi, että Trevio tekisi, kuten hän oli neuvonut. Hai kuitenkin lähti katoamaan tumman veden sekaan ja katosi näkyvistä.

“Onko se siinä vielä?!” Trevio huusi ja Sergei yritti tähyillä tumman veden seasta hain hahmoa, mutta ei onnistunut bongaamaan sitä.

“Se katosi, jatka ajamista!” Sergei huusi ja hengitti pari kertaa syvään. Se, mitä hän aikoisi kokeilla voisi viedä hänen viimeiset energiat kokonaan, mutta hän olisi valmis maksamaan sen hinnan tällä kertaa, jos se mahdollistaisi heidän voittonsa. He ajoivat eteenpäin eikä haista näkynyt jälkeäkään. Sergei kuitenkin aisti, että hirviö voisi hyökätä uusiksi koska vain ja hänen pitäisi olla valmiina samantien.

Suuri hain kita ilmestyi kuin tyhjästä suojakuoren lävitse heitä kohti.

“HIDASTA!” mies huusi auton ratissa olevalle ystävälleen, pitäen katseensa heitä kohti hyökkäävässä haissa. Trevio toimi heti miehen toivomalla tavalla ja hidasti auton tahtia. Sergei katsoi haita ja antoi kaiken sisäisen voimansa huokua hänestä. Hänen katseensa muuttui mustaksi, mutta hain ääriviivat näkyivät hänen edessään ja suuri olento sulki suuren suunsa heti. Tumma haltia antoi voimiensa syventyä hain pään sisälle ja mies alkoi tuntea, miten oli yhtä tämän suuren pedon kanssa. Että he olivat yksi ja sama.

Hyökkää omistajaasi kohti, Sergei ajatteli päänsä sisällä ja toisti lauseen muutaman kerran, kun samalla hai lähti heti perääntymään heistä takaisin portin taakse veden alle. Ryklus lähti liitämään uidessaan eteenpäin. Sergei ei päästänyt haita vallastaan, vaan piti itsensä sen pään sisällä. Hän näki maailman hain silmien lävitse ja hetki hetkeltä se saavutti itsensä Barakuroin rinnalle.

“Mitä se oikein tekee?” Sergei kuuli kaukaisuudessa Trevion kyselevän, mutta ei voinut keskittyä vastaamiseen. Hänen kaikki keskittyminen meni siihen, että sai suurikokoisen olennon tekemään hänen tahtonsa mukaisesti. Hän odotti vielä muutaman sekunnin, kunnes ohjasi hain hyökkäämään isäntäänsä kohti. Sergei kuuli, miten Barakuroi kirosi yllättyneisyyttään, mutta ei aikaillut, vaan antoi hain suuren kidan puraista kilpailijan ajoneuvon kylkeä, rikkoen molemmat suuret renkaat demonin oikealta puolelta puhki.

“AJA!” Sergei huusi ääneen samantien, kun samalla päästi valtansa irti hain päänsisältä ja mies itse palautui täysin omaan ruumiiseensa. Hän heilahti hieman, kun Trevio painoi kaasun täysillä pohjaan ja iskeytyi siitä polvilleen kovaa lattiaa vasten. Hän yritti tasoittaa hengitystään ja pitää päänsä kylmänä. Huonovointisuus ja heikosti velloi koko hänen vartaloansa pitkin. Hän ehti vilkaisulla nähdä, miten he kaahasivat Barakuroin ohitse, kun tämä kirosi haita, joka oli jo perääntynyt takaisin tumman heitä ympäröivän meren puolelle. Mies yritti nousta käsiensa varassa seisomaan, mutta ei pystynyt siihen. Hän ei ollut aikoihin tuntenut itseään näin heikoksi. Mutta samalla hänen sydämessään kyti toivo.

TREVIO

Prinssi kaahasi niin lujaa kuin sai auton kulkemaan, koska hän pelkäsi, että rosvojen päälliköllä olisi joku ässä hihassaan, jonka avulla kirisi heidät. Hän ei ollut varma, mitä tarkalleen ottaen oli tapahtunut, mutta Sergei oli suurimmalla todennäköisyydellä mahdollistanut heidän voittonsa. Trevio oli ehtinyt nähdä Sergein vaipuneen alas ajoneuvon tavaratilan lattialle. Hän toivoi miehen olevan kunnossa ja pysyvän kyydissä loppuun asti.

Trevio huomasi, että he olivat vihdoin ajaneet kaupungin ympäri pyolitoista kertaa ja kurvasi auton jatkamaan pääkadulle kohti maalia. Suuri tie oli täynnä töyssyjä, mutta mies ajoi niiden ylitse ja ohjasi autoa rankalla kädellä toivoen, että Sergei olisi yhä hänen mukanansa. Vyöt oli kiristetty miehen ympärille kunnolla, mutta pieni huoli silti haahuili hänen sydämessään. Autosta kuului ajoittain ääniä, että se sai naarmuja osakseen, mutta mies ei siitä välittänyt. Auto saisi maaliviivan jälkeen hajota vaikka palasiksi heidän allaan, kunhan se mahdollistaisi heille voiton.

Merirosvot olivat kannustaneet ajoa rakennusten katoilla, mutta olivat nyt ilmeisesti hämmentyneitä, kun heidän johtajansa oli jäänyt jälkeen. Trevio ei ehtinyt keskittyä heidän mahdollisiin huutoihin tai buuauksiin, koska silmiin tarkentuva maaliviiva oli ainoa, johon hän sillä hetkellä tähtäsi.

Trevio katsoi sivu- ja taustapeileistä nähdäkseen, oliko Barakuroi onnistunut jollain tavalla kiriämään heidät. Demonin ryökäleestä ei näkynyt jälkeäkään, joten hän jatkoi ajoansa. Hänestä tuntui epätodelliselta, kun hän ylitti asfalttiin maalatun valkean maaliviivan. He olivat oikeasti onnistuneet voittamaan. Mies painoi jarrun heti pohjaan ja auto inisi renkaiden kanssa asfalttia vasten kuin saranoilta rikkoutunut ovi. Kunnon nykäisy seurasi miestä, kun auto pysähtyi kokonaan ja tajusi, ettei ollut uskaltanut hengittää toviin. Hän huokaisi pari kertaa syvään ja painoi päänsä auton selkänojaa vaste. Hän alkoi silloin kuulemaan, miten osa rosvoista ääntelivät sellaiseen malliin, etteivät olleet tyytyväisiä lopputulokseen. He eivät pitäneet siitä, että kaksi haltiamiestä olivat päihittäneet heidän johtajansa tämän omassa pelissä. Treviota ei kiinnostanut asia pätkän vertaa. He olivat voittaneet ja riipus kuuluisi siis heille.

Miehen saatua hetken aikaa kasattua itsessään ja suonissaan jylläävää adrenaliinia, hän avasi oven ja hyppäsi pois auton kyydistä. Hän hölkkäsi auton lavalle ja hyppäsi siihen kevyesti huomatakseen Sergei edelleen istuvan aloillaan hengästyneenä, hiki valuen pitkin kasvoja.

“Sergei? Oletko kunnossa?” Trevio tuli kysymään ja kyykistyi ystävänsä puoleen. Sergei nielaisten nyökkäsi hengästyneenä.

“Joo, vaikka kaikki voimat ovat menneet. Autatko nämä helvetin hihnat irti minusta?” Sergei pyysi tummalla äänellänsä. Trevio tarttui heti toimeen ja alkoi vapauttamaan siskonsa miesystävää irti tätä autossa kiinnipitävistä hihnoista.

“Helvetin hyvin ajettu”, Sergei totesi prinssille, joka hymähti ystävälleen läpimästi.

“Helvetin hyvin ohjattu ja toimittu”, Trevio totesi takaisin, joka sai miehen naurahtamaan heikosti. Saatuaan Sergein ympäriltä hihnat irti, mies lähti heikkona kohti lavan reunaa saadakseen jalkansa maankamaralle. Hän esti Treviota auttamasta, koska ei suostuisi antamaan rosvoille tyydystystä nähdä häntä niin heikossa kunnossa kuin mitä hän sisältään tunsi.

Samalla kuului moottorin ääntä, kun Barakuroi saavutti maaliviivaa moottoripyörällä. Treviolla ei ollut aikaa miettiä, mistä mies oli moisen välineen ehtinyt tähän hätään löytämään, kun demoni kaahasi heidän eteensä ja pysäytti kumit vinkuen pyöränsä. Barakuroi ei odottanut saavansa ajoneuvoansa seisomaan paikalleen vaan antoi sen kaatua allensa, kun talsi vihaisena kaksikkoa kohti.

“Kumpi teistä teki sen?” Barakuroi kysyi tiukkana. Miehen ilmeestä hohti vihaisuus ja selvä ärsytys, että hänet oltiin menty voittamaan.

“Säännöissä ei mainittu, että saisit laittaa suuren lemmikkisi hyökkäämään meitä kohti, että voittaisit. Säännöissä ei myöskään sanottu, ettei haita saisi käyttää sinua vastaan”, Sergei totesi selkä mahdollisimman suorana. Hän oli arvannut ettei mies aikoisi pelata reilua peliä, joten hän oli päättänyt pelata peliä Barakuroin tyylillä. Mies marssi vihaisena mustahiuksista miestä kohti ja nappasi tämän paidasta kiinni.

“Sinulla ei ollut MINKÄÄNLAISTA oikeutta tunkeutua sen pään sisälle ja pistää uimaan pillisi mukaan” mies sähisi vihaisena. Trevio nosti kätensä ristiin rintakehälle ja katsoi tuimana merirosvojen johtajaa.

“Kuten Sergei sanoi, et kieltänyt säännöissä, että haita ei saisi käyttää hyökkäyksessä”, hän muistutti ja Barakuroi kääntyi katsomaan Riyzekien prinssiä vihainen kiilu katseessaan. Hän käänsi katseensa, kun näki Andrean hölkkäävän paikalle, ilmeisesti mies oli myös ollut ylhäällä rakennusten katoilla katsomassa kisaa. Trevio kääntyi katsomaan miestä myös ja ojensi kätensä.

“Halusit kisata. Me voitimme. Riipus siis tänne”, Trevio sanoi ja katsoi Andreania odottavasti. Mies vilkaisi rakastettuansa ja otti lopulta kaulallaan olleen violettisen riipuksen kaulaasta ja ojensi sen Trevion auki olevalle kämmenelle.

“Vaadin uusintakierrosta”, Barakuroi sihisi ja samalla tönäisi Sergein otteestaan irti. Haltia horjahti hieman taaemmas, mutta onnistui viimeisillä voimillaan pitää itsensä pystyssä. Andrean alkoi viittoa tiukkana Barakuroille.

“Minä en koskaan häviä rakkaani, en suostu tähän tulokseen”, Barakuroi sähisi kuin kiukutteleva lapsi. Andrean pudisti päätänsä ja jatkoi tiukasti viittoamista miehelleen, joka katsoi häntä hiljaisena. Lopulta mies tuhahti vihaisena ja kääntyi katsomaan kahta haltiaa,

“Painukaa helvettiin kaupungistani”, hän tokaisi.

“Ilomielin”, Sergei sihahti takaisin. Barakuroi otti uhkaavan askeleen miestä kohti ja Sergein ottaessa mallia,tehdäkseen samoin, Trevio tuli heidän väliinsä ja olkapäästä kiinni pitäen lähti johdattamaan miestä pois. Muutamat rosvot olivat heidän edessään.

“Painu vittuun siitä tieltä”, Sergei ärähti ja rosvot mitään sanomatta ilmeettöminä antoivat haltioiden jatkaa matkaansa. Miehet ehtivät kävellä hetken aikaa katua pitkin, kunnes Trevio kuuli juoksuaskelten ääniä ja tämä kääntyi heti katsomaan, kuka oli lähtenyt heitä seuraamaan. Se oli Andrean. Hän vilkaisi molempia miehiä vuorotellen, kunnes ojensi taitetun paperinpalan Treviolle. Mies hetken harkittuaan tarttui siihen ja avasi taitoksen. Paperilla oli kirjoitettuna;

Olen pahoillani mieheni puolesta. Onnea Heizelin löytämisessä. Sanokaa hänelle terveisiä minulta.

Trevio luki lapun läpi, kunnes taittoi sen ja ojensi takaisin Andreanille. Hän nyökkäsi Sergein kanssa kiitokseksi. Mies viittoi vielä jotain, joka taisi tarkoittaa onnentoivotusta matkalle. Miehet lähtivät jatkamaan matkaansa ja mies kuuli Andrean lähtevän takaisin rosvojen luokse.

“Lähdetään hakemaan siskoni kotiin”, Trevio totesi Sergeille samalla, kun näki miekkavalas parven uivan kaupungin ja meren välisen portaalin luokse valmiina viemään heidät takaisin ylös merenpinnalle.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Tekken 6 ost – Urban war zone

- Tekken 6 ost – Tunnel Disaster

- Tekken 6 ost – City after dark

- Jaws ost – Theme song

- Resident evil 4 ost – Del Lago

- Resident evil 4 remake ost - Big Anger on the Lake - Del Lago

LUKU 98: RÄMÄ

SERGEI

Pimeyden haltia ei voinut uskoa silmiänsä, kun katsoi vienosti violettista valoa hohtavaa riipusta demonimiehen pitkäkyntisen sormen roikotettavana.

“Miten emme löytäneet tuota taskuistasi aiemmin?” Sergei kysyi. Se voisi hyvin olla jäljennös. Tämä koko homma voisi olla osa juonta, jolla pitkittää kaksikon lähtemistä ja ehtiä pelastaa heidän kuningatar ajoissa.

“Koska se ei ollut mukanani maan pinnalla. Löysin tämän riipuksen heti, kun ensimmäiset maanjäristyksen ja huhut Rauhan riipusten katoamisista kantautuivat tietoihimme. Jostain syystä tämä yksi riipus oli sinkoutunut kaikista paikoista juurikin tänne. Piilotin sen vastaisuuden varalle varastoon, josta löysimme kulkuvälineemme. Edes Tiscovera ei osannut kätyreineen etsiä vanhasta ränsistyneestä varastosta tällaista aarretta, joka on erittäin typerää hänenkaltaiseltaan naiselta”, Barakuroi kertoi ja samalla heilutti hyvin hellästi riipusta sormessaan roikottaen. Andrean katsoi riipusta ja sitten miestään, viittoen tälle vihaisena jotain. Barakuroi heilautti kättänsä.

“En kertonut, koska en halunnut, että tulisi tilannetta, jossa sitä tietoa voisi yrittää onkia sinulta tai miehistöltäni”, hän vastasi rakkaalleen, joka pudistellen päätään katsoi närkästyneenä kapteenidemonia. Trevio otti muutaman askeleen takaisin kohti Barakuroita.

“Anna meidän viedä riipus. Se on vähintä, mitä voit tehdä sen hyväksi, että sait kotisi takaisin ja rakastamasi mies on elossa”, Trevio sanoi suoraan. Barakuroi heilautti kättänsä ja nappasi ilmasta riipuksen suuren kouransa sisälle talteen ilkikurinen hymy kasvoillaan.

“Olen saanut takaisin kaiken minulle tärkeän, miksi vaivautuisin luopumaan tästä?” Barakuroi kysyi ja Sergei sähähti hampaidensa välistä. Rosvo mikä rosvo.

“Koska ilman sitä rauhaa ei saada aikaiseksi ja tuskin haluat, että Tiscovera tulee perääsi uudestaan”, Sergei sanoi uhmakkaana ja käveli takaisin Trevion vierelle.

“Olet sitten rosvojen päällikkö tai vaikka kuninkaallinenkin, riipus ei kuulu sinulle. Se on tärkeä osa Heizelin tehtävää saada rauha takaisin ja saada Tiscovera kiinni”, Sergei sanoi miehelle ja piti murhaavan katseensa tämän villin vihreissä silmissä. Barakuroi katsoi takaisin ja laittoi riipuksen rennosti takaisin liivinsä taskuun.

“Senkin saastainen-” Sergei murisi hampaidensa välistä ja oli valmiina hyökkäämään miehen kimppuun, mutta Trevio esti häntä. Sergei huomasi Trevion osoittaessa heidän ympärilleen niin lattiatasolla kuin ylemmissä kerroksissa, että he olivat altavastaajina. Kaikki merirosvot olivat asettaneet kukin omat aseensa ja välineensä valmiina hyökkäämään heitä kohti, jos he uhmaisivat heidän johtajaansa.

“Vaatimanne henkilö ei ole täällä ja olen saanut kotini takaisin. Ei minulla ole enää tarvetta esittää yhteistä joukkuetta kanssanne”, Barakuroi sanoi rennosti ja tyytyväisenä, miten hänen miehistönsä olivat takaisin hänen ruodussaan. Sergei puri hampaitansa yhteen. Hän haluaisi katkaista tämän niskan poikki paljain käsin. Trevio laittoi kättänsä hieman miehen edelle merkkinä, että hän yrittäisi hoitaa puhumisen.

“Te rosvot rakastatte käydä kauppaa. Mitä vaadit riipuksesta vastalahjaksi?” Trevio kysyi rauhallinen ääni kurkustaan tulleen. Hänen sisällään riehui peto, joka raivosi siitä, että rosvojen päällikkö oli pitänyt salassa riipuksen, vaikka tiesi, että se koko Phantasonelle ja sen säilymiselle todella tärkeä esine. Ja Heizel tarvitsisi sen.

Kaupanteon ottaessaan esille, Barakuroi alkoi hieroa leukaansa, jossa oli vieno violettissävyitteinen parran alku. Hän näytti miettimän, mitä haluaisi riipuksesta, mikäli sille löytyisi tarpeeksi korkeaa hintaa.

“Yksi yö teidän molempien kanssa”, Barakuroi sanoi pokkana.

“Ei tule kuuloonkaan paskiainen”, Sergei sähähti vihaisena ja se sai muutamat rosvot naureskelemaan aseidensa luona. Heidän päällikkönsä huomasi myös Riyzekien prinssin olevan samaa mieltä ystävänsä kanssa miehen ehdotuksesta.

“Anna minun listiä edes muutama noista kiittämättömistä paskiaisista”, Sergei mumisi Treviolle hiljaa malttamattomana.

“Yritä nyt pysyä rauhallisena”, Trevio sanoi hiljaa toiselle takaisin. Kuullessaan Barakuroi ehdotuksen, Andrea iski kädellään miehen lihaksikasta käsivartta, johon demonimiehen murahti kivusta.

“Se oli vitsi rakas hyvä. Tiedät, etten päästä ketään muuta kuin sinut kanssani peiton alle”, Barakuroi sanoi sovittelevasti, kun samalla Andrea alkoi taas vihaisena viittomaan.

“Totta kai olet tärkeämpi kuin riipus, älä edes kysy tuollaista!” Barakuroi sanoi miehelleen. Andrean jatkoi toisen lauseen jälkeen taas viittoamista ja Trevio toivoi sisällään, että mies yrittäisi saada rosvojen johtajan luopumaan riipuksesta.

“En suostu luopumaan riipuksesta ilman, että saan jotain vastineeksi. Tiedät sen”, mies totesi miehelleen ja Andrean huokaisi raskaasti. Sergei huomasi muutamien rosvojen kuiskuttelevan toisillensa ja vaihtaen rahoja keskenään. Löivätkö he vetoa siitä, voittaisiko heidän päällikkönsä vai tämän rakastettu parhaillaan olevan väittelyn? Ilmeisesti ainoa, joka sai sanoa suurelle demonimiehelle vastaan oli tämän haltiarakastettu.

“Saatte riipuksen, jos suostutte ajamaan kisan minua vastaan”, Barakuroi huudahti yht äkkiä, sivuten miehensä hetkeksi. Hän nosti katseensa taas Trevioon ja Sergeihin, jotka vilkaisivat toisiansa. Andrean pudisti päätänsä pyöritellen suuresti silmiänsä. Sergei tiesi, että haltiamies oli hävinnyt heidän väittelynsä.

“Hyvä on, ajetaan sitten se helvetin kisa. Jos voitamme, annat riipuksen mukisematta meille ja saamme lähteä vahingoittumattomina jatkamaan tehtäväämme”, Trevio tokaisi samantien takaisin ja Sergei kääntyi katsomaan kuningattarensa veljeä. Hän piti yleensä Treviota heidän ystäväryhmänsä järkevimpänä, mutta välillä hän sai heizelmäisiä päähän pistoksia ennen kuin mietti asioita loppuun. Sergei oli sanomassa vastaan, mutta Trevio vilkaisi tätä totisena, joka sai miehen pitämään suunsa kiinni.

“Ja jos minä voitan, te jäätte tänne osaksi miehistöäni. Te molemmat olette lahjakkaita miehiä, teidän saaminen miehistööni olisi hyvä lisä”, Barakuroi heitti takaisin.

“Sovittu”, Trevio sanoi.

“Ei Trevio”, Sergei sihaisi hiljaa miehelle.

“Luota nyt minuun”, Trevio sanoi katsoen ystäväänsä. Sergei katsoi takaisin ja henkäisi turhautuneena.

“Saatte kisata yhdessä minua vastaan niin tulee hieman tasoitusta”, Barakuroi sanoi ristien kätensä tyytyväisenä siitä, että hänen haasteensa oltiin otettu vastaan. Miehet kääntyivät taas katsomaan demonimiestä, jonka puoliso hieraisi silmiänsä vaivaantuneen oloisena.

“Ajamme autoilla, koska se on paljon hauskempaa”, Barakuroi lisäsi.

“Näytä siis kulkuvälineemme”, Trevio käski. Barakuroi kääntyi katsomaan ylös, jossa hänen miehistönsä olivat laskeneet aseensa, kun olivat huomanneet, ettei kaksi miestä ollut enää uhka heidän johtajalleen.

“Tiedätte säännöt! Kukaan ei saa puuttua ajon aikana kisaan, vaikka reitillä tapahtuisi mitä! Jos häviän, joka on mahdottomuus, he saavat ottaa riipuksen ja lähteä vahingoittumattomana”, mies käski ja osa miehistöstä nyökyttelivät päätänsä kuuliaisina. Sanansa sanottuaan, mies lähti johdattamaan kaksikkoa kohti heidän kilpailuvälinettä.

TREVIO

Trevion nähdessä heidän lava-autoansa muistuttavan rämän mies tiesi, että Barakuroi ei aikonut pelata reilusti. Hän oli tahallaan antanut heille ruostuneen ja surkeassa kunnossa olevan auton, jotta hänen voittonsa oli taattu eikä hän ja Sergei olisi uhka heille. Mies oli kiitollinen, ettei ollut vihjannut Barakuroille, että moottorillisten ajoneuvojen muokkaaminen taisteluvälineiksi oli yksiä hänen lempiharrastuksiansa. He olivat saaneet puolituntia aikaa valmistautua kisaan, jonka mies päätti käyttää hyödyksi ja alkoi muokkaamaan, siirtelemään ja poistamaan autosta välineitä. Hän oli pyytänyt Sergein erikseen pysymään poissa tieltä, koska hän tiedosti, ettei pimeyden haltia tiennyt ajoneuvoista tai niiden anatomiasta mitään ja Treviolla ei ollut aikaa opettaa. Hän halusi itse mahdollistaa heidän voittonsa niin hyvin kuin vain näissä surkeissa puitteissa kykeni. Hän huomasi Sergein vilkuilevan heitä vahtivia muutamaa rosvoa, jotka näyttivät naureskelevan sille, että prinssin asemassa oleva mies yritti pelastaa tilannettaan.

“Toivottavasti saat yllätettyä heidät”, Sergei tokaisi hiljaa auton avolavaa vasten nojaten ja rosvoja murhaavasti katsoen. Trevio vain äännähti siihen myöntävästi ja alkoi lopuksi lisäämään öljyn ja lopuksi bensaa autoon.

“Alkaa olla valmista ja aikakin alkaa tulla umpeen”, Trevio tokaisi Sergeille hiljaa samalla, kun sai laskettua auton konepellin alas ja naksautettua kiinni. Sergei kääntyi katsomaan ystäväänsä ja nousi seisomaan omille jaloilleen autoa vasten nojaamasta.

“Mikä on suunnitelmasi?” Sergei kysyi, koska oli huomannut, että ajoneuvoa hoidellessaan miehen ilmeessa oli palanut tietynlainen tuli, joka niihin iski aina, kun mies oli suunnittelemassa jotain tosissaan.

“Suunnitelma on voittaa. Huomasin tänne ajaessa, että hiekka on todella pehmeää, jonka vuoksi on hyvä, että autosta löytyi valmiiksi suuret renkaat hyvällä ja joustavalla rakenteella. Muutin hieman autossa osia ja paikkoja niin, että sain siitä vielä kevyemmän, koska me molemmat olemme autossa mukana”, Trevio sanoi ja käveli samalla auton taakse ja hyppäsi sen avolavalle ketterästi. Sergei seurasi tätä kädet puuskassa.

“Barakuroi varmasti tietää koko alueen kuin omat taskunsa. Täällä voi olla ansoja tai muita kuolettavia kohtia, jotka voivat aiheuttaa meidän automaattisen häviämisen”, Sergei sanoi miehelle samalla, kun Trevio oli polvistunut kiinnittämään jotain avolavan lattialle.

“Siinä sinä astut kuvaan ystävä hyvä”, Trevio sanoi ja kääntyi katsomaan tummaa haltia kohti, joka kurtisti kulmiansa kuin ei olisi ymmärtänyt kuulemaansa.

“Tarvitsen jonkun ohjeistamaan minua, kun yritän keskittyä ajamiseen ja voittamiseen. Kilpa-ajeluissakin on aina kuskin lisäksi tämän oikea käsi kertomassa seuraavaa osaa reitillä, että kilpa saadaan ajettua mahdollisimman turvallisesti. Erona nyt vain on se, ettet istu vierelläni autossa vaan seisot tässä lavalla”, Trevio sanoi ja taputti muutaman kerran auton peltistä lattiaa. Sergei naurahti hermostuneena.

“Et ole tosissasi”, hän sanoi pudistellen päätänsä.

“Olen, joten ole hyvä ja nouse tänne”, Trevio sanoi totisempi ääni kurkussaan. Sergei nielaisi ärsyyntyneenä ja kevyin liikkein pääsi auton lavalle. Hän käveli Trevion luo, joka oli napannut käsiinsä lavan lattialta löytyneisiin paksuihin lukkovöihin ja kiertänyt ne lattialla oleviin rinkulaisiin metalliympyröihin.

“Kierrät nämä ympärillesi ja kiristät kunnolla. Niin pysyt paikallasi ajon aikana ja voit kertoa ympäristössä näkyvät ja tapahtuvat asiat”, Trevio sanoi ja ojensi vyöt Sergeille joka otti ne käsiinsä.

“Mutta eihän meillä ole mitään radiopuhelimia, miten pitää yhteyttä”, Sergei sanoi.

“Olet basisti ja taustalaulaja Heizelin bändissä. Kyllä sinusta lähtee ääntä omastakin takaa”, Trevio tokaisi ja taputti pari kertaa Sergein olalle, kunnes hyppäsi lavalta pois.

“Meidän pitää voittaa tämä paskamainen kilpailu”, Sergei sanoi, kun Trevio avasi oven. Mies kääntyi katsomaan takaisin siskonsa henkivartijaan.

“Heizel pitää löytää ja rehellisesti minua ei voisi paskan vertaa kiinnostaa jäädä asumaan tänne tämän porukan sekaan”, Sergei lisäsi ja Trevio vilkaisi heidän takana olevia rosvoja kohti, joka olivat alkaneet elehtiä, että olisivat valmiita viemään heidät lähtöpaikkaa kohti.

“Eiköhän sitten ole aika näyttää niille, ettei meidän aikaa tuhlata turhuuksiin?” Trevio kysyi ja ojensi kättään, johon Sergei heitti ylävitosen miehen kanssa.

“Aja se Barakuroin kurkku täyteen hiekkaa”, Sergei totesi ja sai hymähdettyä ystävälleen. Trevio hymähti haastavasti takaisin, kunnes istahti kuskin paikalle ja oven kiinni saatuaan kiinnitti turvavyönsä. Mies huokaisi syvään ja puhalsi ilmat pihalle, kunnes käynnisti auton moottorin. Moottori kuullosti hyvä kuntoiselta auton ulkonäön huomioonottaen, joten heillä olisi toivoa voiton suhteen.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Ib ost – Dining Room

- Tekken Tag Tournament 2 ost – Yun (dusk after the rain)

- Tekken Tag Tournament 2 ost Un deux trois (Strategic Space)

LUKU 97: MYSTISYYS

SISÄLTÖVAROITUS! LUKU SISÄLTÄÄ VÄKIVALTAA!

SERGEI

Pehmeä hiekka pöllysi kahden moottoriajoneuvon perässä, kun kolme miestä kaahasi eteenpäin, kohti ränsistynyttä ostoskeskusta. Tiscoveran kätyreitä oli tullut vastaan merkkinä, että aluetta pyrittiin vartioimaan tunkeutujien varalta. Tummaihoinen haltia näki, miten Barakuroi kylmän viileästi ajoi edessään olevia demoneja kohti välittämättä, jos joku jäi hänen alleen. Näky oli brutaalia, mutta miehen katse oli muuttunut eläimellisemmäksi, mitä lähemmäs he pääsivät merirosvojen päärakennusta.

“Yritä pysyä perässä, kaunis poika”, Barakuroi huusi olkansa yli Treviolle, jonka kyydissä Sergei istui.

“Älä minusta huolehdi”, Trevio huusi takaisin metrin edessä olevalle demonimiehelle. Trevio oli hetkessä oppinut ajamaan kulkuvälinettä kuin olisi omistanut sen jo vuosia. Jyrkimmätkin käännökset ja stuntit tuntuivat menevän miehiltä sulavasti, Sergein itse oli vain pidettävä huoli, että pysyi naisystävänsä veljen kyydissä.

Kun he pääsivät ajamaan kadulle, jonka päässä suuri vanha ostoskeskus seisoi Sergei havaitsi rikkoutuneista ikkunoista ja halkeilluista seinistä, että keskuksen sisällä käytiin taistelua.

“Viestini meni perille! Miehistöni on noussut sen ämmän alaisia vastaan!” Barakuroi huusi voitonriemuisena ja kiihdytti vauhtiansa. Vaikka ajoneuvon moottorista lähti kova ääni sen kiihdyttäessä pitkin halkeillutta katua, se eteni nopeaan tahtiin demonimiehen perässä.

“Missä ihmeessä Tiscovera on, jos hänen alaisiaan vastaan on noustu kapinaan?” Sergei kysyi Trevion takana.

“Totta, Tiscovera ei jättäisi henkiin yhtäkään, joka nousee häntä vastaan”, Trevio vastasi olkansa yli.

“Luuletko?” Trevio kysyi, mutta Sergei vastasi heti:

“Mennään katsomaan tilanne ja mietitään sitten. Joten aja”, ja Trevio jatkoi ajamista demonimiehen perässä.

Barakuroi ajoi ostoskeskuksen repaleisistä pääovista sisälle.

“Kattokaa! Se on pomo!” hän kuuli hymyillen useamman miehistönsä jäsenen huutavan helpottuneina, mutta innoissaan, kun näkivät johtajansa.

“Jatkakaa samaan malliin!” Barakuroi karjui, kun samalla Trevio perässään ajoi kohti ostoskeskuksen keskimmäistä kohtaa, jonka ympärille koko rakennus rakentui. Renkaiden kumit ulvoen mies pysäytti ajoneuvonsa näyttävästi keskelle koko sekasortoa. Tiscoveran kätyreiden huomatessa, kuka oli tullut tämän kaiken keskelle luomaan lisää taistelutahtoa merirosvoihin, sai selvästi osan kalpenemaan.

“Oliko teillä ikävä minua?!” Barakuroi karjui taistelunhaluisena ja merorosvot alkoivat huutamaan takaisin innoissaan. Sergei katsoi ylös ostoskeskuksen käytäville käyviä tappeluita ja kapteenin paluun yhdistettäviä ilon huutoja, kun Trevio oli pysäyttänyt heidän ajoneuvonsa. Barakuroi kääntyi vilkaisemaan kaksikkoa hymyssä suin, kunnes huomasi jonkun demoninaisen kätyrin etsivän jotain taskustaan. Hän löysi mustan pienen levyn ja iski sen lattiaan avaten mustana hohtavan portin. Trevio ja Sergei huomasivat, että he aikoivat evakuoida Tiscoveran väkeä pois.

“Älkää päästäkö heitä pakoon! Tappakaa, jos pitää, mutta älkää päästäkö heitä pakoon!” Barakuroi karjui miehistölleen.

“Pitäisikö meidän auttaa?” Sergei kysyi Treviolta, joka pudistaen päätään nousi ystävänsä perässä moottoriajoneuvosta alas.

“Heizelin löytäminen on tärkein tehtävämme”, Trevio tokaisi. Barakuroi nousi oman ajoneuvonsa satulasta ja viittoi kaksikkoa seuraamaan häntä. Miehet lähtivät juoksemaan miehen perään ja iskivät takaisin jokaista Tiscoveran alaista, jotka yrittivät estää heidän etenemisensä. Sergei huomasi, miten susipedon virus oli tehnyt Treviosta entistä voimakkaamman, mitä hän oli ennen ollut. Ihan kuin veden loihtimisen taito olisi nyt kompensoitunut hänen fyysisiin voimiinsa. Se helpotti heidän etenemistään.

“Ally! Missä Andreania pidetään?” Barakuroi juoksi kysymään entisen infotiskin takaa olevalta suuririntaiselta vampyyrinaiselta, joka omalla pesäpallomailallaan hakkasi hampaat kurkkuun jokaiselta, joka yritti hänen baaritiskikseen muuntaneen alueen luo. Nainen oli selvästi iloinen pomonsa paluusta.

“Häntä ja sitä punapäistä naista pidetään alhaalla häkkihallissa”, Ally vastasi ja vihaisena heitti tiskin alta löytyvällä viskilasilla häntä kohti tulevaa Tiscoveran käskynalaisena olevaa suurempaa demonihirviötä.

“Menkää nyt, älkääkä häiritkö minua!” Ally huusi miehille ja kääntyi katsomaan isokokoista harvahammaista demonia.

“Tule lähemmäs sen ruman naamasi kanssa ja saat tietää, miten käy mulle vittuileville!” Ally huusi tappelunhaluisena. Barakuroi lähti jatkamaan juoksua eteenpäin.

“Olisiko meidän pitänyt auttaa tuota naista?” Trevio kysyi, vaikka halusikin mieluummin jatkaa Heizelin etsimistä.

“Se, joka joutuu Allyn kanssa vastakkain, toivoo ettei olisi ottanut hänen kanssaan koskaan yhteen. Hän ei tarvitse apua”, Barakuroi huusi ja lähti johdattamaan heitä portaita alas.

Portaissa heitä ryömi vastaan mies, jonka Sergei tunnisti heti yhdeksi entiseksi vangiksi, jonka Tiscovera oli auttanut vapauttamaan Vulkanin vankilasta. Miehen lihaksissa sykki tummat verisuonet ja hänen suunsa oli leveässä hymyssä. Kuin hänen suupieliään olisi revitty väkisin leveämmiksi. Hän näytti tokkuraiselta, joten mies oli ilmeisesti ollut nukkumassa ja herännyt taisteluista lähteviin ääniin.

“Mitä helvettiä?!” mies huusi vihaisena ja Barakuroi nappasi hänen repaleisesta paidasta kiinni ja puski tämän vasten portaikon seinää. Miehet olivat samanpituisia melkein kaksimetrisiä ryökäleitä, mutta Barakuroin adrenaliini selvästi auttoi pitämään hänet ylivoimaisempana.

“Onko Andrean elossa?!” Barakuroi karjui miehelle.

“Haista-” mies yritti sanoa rosvojoukon johtajalle, joka alkoi iskeä miestä nyrkillä kasvoihin. Lukuisia kertoja.

“Onko Andrean elossa?!” Barakuroi kysyi uudestaan demonimieheltä joka oli alkanut lyyhistyä. Hänen kasvonsa olivat runnellun näköiset ja puheen tuottaminen oli hänelle selvästi haastavaa.

“O-o-o-on…” demoni sai vastattua lopulta, verta valuen suustaan. Barakuroi iski miehen maahan. Sergei oli koko tilanteen ajan katsonut Trevion kanssa ja molemmat ajattelivat, että Barakuroin fyysiset voimat olivat vertaansa vailla. Hänen Andreaninsa piti olla miehelle todella tärkeä, kun mies ei ollut haastanut Tiscoveraa sen suuremmin voimiensa kanssa. Barakuroi ei aikaillut vaan mursi voimiensa avulla miehen toisen jalan ja käden, ettei tämä pääsisi karkaamaan. Mies alkoi vaikeroida, mutta kasvoissa olevat ruhjeet olivat saaneet hänen naamansa paisumaan sen verran, ettei hän voinut huutaa apua.

“Parempi pysyä siinä”, Barakuroi uhkasi uhriansa ja vilkaisematta hänen perässään olevia haltiamiehiä, hän kääntyi jatkaakseen vielä yhdet portaat alas. Sergei lähti heti perään Trevio perässään. He saapuivat hallimaiseen tilaan, joka oli aikoinaan toiminut hevosvaunujen tallina. Sergei katsoi hallissa olevia erilaisia häkkejä, joissa ilmiselvästi pidettiin merirosvojen vankeja tallessa.

“Andrean!” Barakuroi karjahti ja juoksi ainoan häkin luokse, jossa joku oli lukittuna. Sergei katsoi miehen perään, joka kyykistyi häkin vierelle, kun heräämisen merkkejä tekevä haltiamies nosti tummasilmäisen katseensa demonimieheen. Miehen kärsinyt ja väsynyt katse suureni helpotuksesta, kun näki demonimiehen edessään kaltereiden takana. Barakuroi kurkotti koskettamaan miehen poskea kädellänsä kaltereiden väleistä ja henkäisi helpotuksesta.

“Helvetti, mitä sinulle on tehty rakkaimpani”, Barakuroi kuiskasi ja Andreaniksi kutsuttu mies painoi päänsä miehen kättä vasten ja tarttui siihen molemmilla käsillään. Miehen avatessa silmänsä, kuului hiljainen itkuinen henkäys. Sergei kääntyi katsomaan Treviota, joka oli kävellyt Andrean viereisen avonaisen häkin luokse, jonka lattialla oli kuivunutta verta. Trevio oli polvistunut häkin eteen ja hänen käsissä oli Sergeille tutunnäköinen paita. Heizelin paita. Mies meni nopeasti kuningattaren veljen vierelle ja katsoi miehen kädessä olevaa repaleista ja verestä tahriintunututta ja kovettunutta paitaa.

“Heizel ei ole täällä”, Trevio henkäisi kuin lyötynä miehenä ja puristi käsissään pikkusiskonsa paitaa. Sergei ei tiennyt mitä sanoa. Lohduttaminen ei ollut hänen vahvin lajinsa, mutta hän ei kieltänyt, etteikö hänkin kokenut epäonnistumista, kun Heizel ei löytynytkään.

“Mitä nyt?” Barakuroi kysyi ja Sergei kääntyi katsomaan demonimiestä, jonka häkissä oleva rakastettu alkoi viittoa käsiänsä. Barakuroi nyökytteli pari kertaa päätänsä, kunnes kääntyi katsomaan kahta hänen mukanansa tullutta miestä.

“Andrean kertoi, että näki viimeksi Heizelin, kun Tiscovera ja Keidaz hakivat hänet. Hän ilmeisesti valehteli tietävänsä yhden riipuksen sijainnin ja kertoi sen sillä ehdolla, että Andrean saisi lääkettä, jota tarvitsee elääkseen”, Barakuroi kertoi. Trevio nosti katseensa viereisen häkin ympärillä olevan demonin ja haltian suuntaan.

“Tietääkö hän, minne he olisivat voineet mennä?” Sergei kysyi ystävänsä puolesta, joka ei tuntunut saavan sanoja suustaan sillä hetkellä. Andrean pystyi kuulemaan kysymyksen, koska hän alkoi seuraavaksi taas viittoa nopein liikkein, mutta Barakuroin katseesta huomasi, että tämä pysyi mukana rakkaansa käden ja suun liikkeissä.

“Hän ei tarkkaan tiedä, mutta jokin aika sitten viholliset alkoivat valmistautua jotenkin. Hän havaitsi, että tilanne oli erittäin jännittynyt, mutta ei saanut sen enempää selville”, Barakuroi kertoi miehensä viittomisen mukana.

“Tuo ei paljoa kerro, mutta ainakin voisi olettaa, että Heizel voisi olla hengissä”, Sergei totesi ja kääntyi katsomaan Treviota, joka nousi ylös, pudottaen siskonsa repaleisen paidan käsistään ja lähti juoksemaan hallista pois, kohti portaita, josta he olivat tulleet.

“Trevio, minne menet?” Sergei huusi ihmeissään miehen perään.

TREVIO

Mies hyppi joka toisen portaan ylös ja saman demonin vaikeroimassa hiljaa paikallaan, minkä Barakuroi oli mukiloinut hetki sitten. Voimakkain ottein mies nappasi miehen paidan kauluksesta kiinni molemmin käsin.

“Missä siskoni on?” hän kysyin kähisten vihaisena. Demoni katsoi häntä turvonneella katseellaan.

“Minulla ei ole aikaa tällaiselle”, Trevio tokaisi miehelle ja iski tätä nyrkillä kasvoihin. Hän kuuli askeleita takanansa.

“Trevio, yritä ottaa rauhallisesti”, hän kuuli Sergein sanovan takanaan.

“Älä sinä nyt puutu tähän!” Trevio karjaisi vihaisena ja iski demonia naamaan uudestaan niin, että yksi ylähammas irtosi ja sinkoutui lattialle.

“Missä siskoni on?!” Trevio huusi demonille. Demoni katsoi häntä hetken hiljaa. Mies alkoi vaikeroimaan ja hänen oli selvästi vaikea hengittää.

“Riyzekien prinssi kysyi sinulta, missä hänen sisarensa ja minun kuningattareni on”, Sergei sanoi tyynesti ja Trevio huomasi sivusilmällä, että sormiensa liikkeillä Sergei aiheutti taikuudellaan päänsisäistä kipua miehessä.

“Mene pois päästäni”, mies kähisi kivuissaan.

“Missä kuningattareni on?” Sergei kysyi uudestaan. Demoni yritti laittaa vastaan hänen voimilleen, mutta tämän ollessa jo valmiiksi kamalassa kunnossa, Sergeiltä suojautuminen ei onnistunut.

“Hänet vietiin Tiscoveran mukana Qjudoon. Se punapää löysi kartalta, missä seuraava riipus voisi olla”, demoni sai lopulta sanottua. Vastauksesta huolimatta Sergein tullessa lähemmäs mies alkoi vaikeroida enemmän ja Trevio piti tämän paidan kauluksesta edelleen kiinni.

“Minnepäin Qjudoa he lähtivät?” Sergei kysyi tarkennuksena ja demoni selvästi kärsi, kun haltiamies voimillaan aiheutti tämän pään sisällä kipua.

“Jollekin temppelille kait, en tiedä sen tarkemmin. Meitä vain käskettiin pitämään täällä paikka valtamme alla sen aikaa, kun he ovat poissa”, demoni vastasi.

“Ketkä he?” Trevio käski tarkentamaan.

“Tiscovera, hänen veljensä ja Alice”, mies vastasi ja sitten Sergei naksautti jotain miehen pään sisällä, koska demonin silmät muuttuivat luunvalkeiksi ja muuttui veltoksi Heizelin veljen otteessa. Trevio antoi ruumiin pudota ja nousi kääntyen Sergeitä kohti.

“Meidän on lähdettävä Qjudoon, välittömästi”, Trevio sanoi ja Sergein vilkaistessa miehen veressä olevaa rystystä, Trevio vilkaisi sitä, kunnes ähkäisi.

“Älä siitä välitä”, Trevio tokaisi ja siirsi katseensa portaat ylös kavunneelle Barakuroille ja Andreanille. Andreanin nähdessä Trevion, hän viittoi jotain ja Barakuroi käänsi sen:

“Hän sanoo, että olet kuin ilmetty miespuolinen versio Heizelistä”, Trevio vilkaisi silmillään demonimiestä, kunnes sai pienen hymyn kasvoilleen, kun kääntyi katsomaan takaisin Andreania. Hän nyökkäsi miehelle hiljaisena ja Andrean jatkoi viittomista.

“Heizel on varmasti hengissä. Andrean ei ole ennen tavannut yhtä voimakasluonteista haltianaista”, Barakuroi lisäsi ja Trevio nyökkäytti päätänsä siihen kiitollisena. Andreanin ystävällinen katse kaiken kokemansa jälkeen toi pientä lohtua hänen sydämeensä. Ja toivoa, että hänen sisarensa voisi olla hengissä.

“En haluaisi keskeyttää tätä koskettavaa keskustelua, mutta meidän pitäisi oikeasti lähteä”, Sergei tokaisi, kun oli jo lähtenyt hölkkäämään portaita takaisin ylös. Trevio lähti Barakuroi ja Andrean perässään seuraamaa tummaihoista pimeydenhaltiaa.

Kun kolmikko palasi takaisin ostoskeskuksen ensimmäiselle kerrokselle, suurin osa Tiscoveran kätyreistä olivat evakuoineet itsensä pois paikalta.

“Senkin pelkurit! Jääkään nyt tappelemaan, jos kerta tätä paikkaa piti niin kovasti pitää vallan alla!” Barakuroi karjui vielä paikalta karkaaville Tiscoveran kätyreille. Merirosvot olivat onnistuneet saamaan muutamat Tiscoveran kätyrit hengissä kiinni ja pitelivät heitä ränsistyneen ostoskeskuksen aukealla.

“Säästäkää heidät, ainakin vielä”, Barakuroi sanoi osoittaen rosvojansa, jotka nyökkäsivät käskyn saaneina. Trevio kääntyi katsomaan suuresta säreilevästi ikkunasta ulos ja näki suuren valkoisen hain uivan kauempana suojakuvun lähellä melkein liihottavin liikkein.

“Tämä paikka on ilmeisesti siirtynyt takaisin oikealle paikalleen”, Trevio totesi ääneen. Barakuroi kuuli miehen sanat ja ravasi samantien katsomaan. Hän karjahti naurahtaen voitonriemuisena.

“Sen ämmän taika on rauennut! Olemme taas siellä missä kuuluukin ja Ryklus on palannut luoksemme!” hän huudahti ja antoi vierelleen tulleelle Andreanille suukon huulille voitokkaana. Hän kääntyi katsomaan taakseen, kun merirosvojoukko huusi hänelle voitokkaaína, kun olivat onnistuneet valtaamaan kotinsa takaisin. Barakuroi Katsoi ympärilleen voitokkaana, mutta Trevio oli näkevinään myös helpotusta demonimiehen silmissä. Tämä paikka kaikessa ränsistymäisyyksissään on Barakuroin koti ja sen menettäminen viholliselle miehistön ja rakkaansa lisäksi oli ollut jotain, mitä haltiamies ei haluaisi kokea. Se oli kerran melkein tapahtunut, mutta sekin oli ollut liian lähellä.

“Trevio”, mies kuuli Sergein äänen lopulta, kun tummaihoisen haltian käsivarsi oli pukannut häntä hellästi kylkeen. Mies kääntyi katsomaan toisen harmaisiin silmiin, kun oli joutunut pois omien ajatustensa parista.

“Täällä on kaikki hoidossa. On meidän aikamme lähteä pelastamaan Heizel, kun hän ei täällä kerta ole”, Sergei tokaisi miehelle. Silloin mies heräsi täysin taas juuri tähän tilanteeseen ja ymmärsi, ettei aikaa olisi haaskattavaksi.

“Olet oikeassa”, Trevio sanoi ja kääntyi katsomaan Barakuroita ja Andreania, jotka kääntyivät katsomaan heitä myös. Andrean viittoi jotain, jonka Barakuroi käänsi miehille:

“Andrean pyytää anteeksi, ettei Heizel ollutkaan täällä ja toivoo, että löydätte hänet elossa”, miehet nyökkäsivät tummasilmäiselle haltiamiehelle, jonka siro tanssijalle kuuluva vartalo vaatisi kunnon pesun ja uudet vaatteet entisten rähjäisten tilalle.

“Kiitos ja nyt on meidän aikamme jatkaa matkaa”, Sergei sanoi miehille ja kääntyi lähteäkseen. Trevio nyökkäsi vielä kaksikolle hitaasti, kunnes kääntyi lähteäkseen.

“Ettekö halua nähdä, mitä täällä on tallessa, joka voisi olla yhtä arvokas kun se pikkuinen punapää?” Barakuroi kysyi miesten perään. Sergei kääntyi vilkaisemaan taakseen ja Trevion huomatessa miehen silmien suurentuneen järkytyksestä, Trevio kääntyi takaisin Barakuroihin päin eikä voinut uskoa silmiänsä.

Mies oli vetänyt liivinsä taskusta esiin riipuksen. Violetin mystisyyden Rauhan riipuksen.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Final Fantasy VII Advent Children ost – J-E-N-O-V-A

- Final Fantasy VII Advent Children ost – Those who fight

- The Prince of Egypt ost – Death of the first born

LUKU 96: TEMPPELI

HEIZEL

Ajantajuni oli taas tiellä tietämättömillä, kun avasin silmäni ja arastelin hallin vienoa valoa. Makasin selälläni kylmää lattiaa vasten ja päätäni särki. Olin nukahtanut heti, kun minut oli taas yksiltä kuulusteluilta tuotu takaisin häkkiini. Olin saanut sidottu Andreanilta saamastani sidetarpeen palasta säälittävän tuen murretuille kahdelle sormelleni, joiden jomotus tuntui yhä kivuliaalta. Maistoin kuivuneen veren suupielessäni, kun nuolaisin heikkona huuliani. En muista yhtään, milloin olen viimeksi saanut mitään syötävää ja juotavaa minulle suotiin vain sen verran, että pysyin edes jotenkin hengissä.
Osa minusta toivoi, että jokin riipuksista olisi antanut itsestään edes pienen ilmoituksen, missä voisi piilotella. Edes siksi, että jatkuvat fyysinen väkivalta loppuisi joksikin aikaa. Mutta iso osa minussa halusi taistella vastaan ja osoittaa, että minua voisi kiduttaa vaikka kuinka paljon, mutta riipukset pysyisivät piilossa ja poissa Tiscoveran ulottumattomilta.

“An- Andrean?” sain käheästi ulos kuivasta kurkustani ja sain käännettyä päätäni miehen häkkiä kohti. Mies hengitti erittäin vaivalloisesti ja raskaasti. Hänen väsynyt katseensa keskittyi laattalattiaan häkin edessä.

“Onko kaikki hyvin?” sain käheästi kysyttyä ja vaikeroiden nousin istumaan ja raahasin itseni häkkini kaltereiden luokse, jotta olisin lähempänä toista. Häneen ei oltu edelleenkään koskettu tai mukiloitu millään muotoa, mutta olin alkanut huomaamaan hänessä huolestuttavia piirteitä.

Andrean kääntyi hitaasti katsomaan minua. Hänen verestävät silmänsä ja tummat silmänaluset saivat haltiamiehen näyttämään siltä, ettei olisi nukkunut viikkokausiin.

“Mikä on?” sain kysyttyä käheästi. Andrean nosti heikkona kätensä ja osoitti itseänsä ja sitten tökkäisi pari kertaa alavatsaansa.

“Sinulla on nälkä tai jano?” kysyin, mutta hän pudisti päätänsä.

“Tarvitset lääkettä? Oletko kipeä?” kysyin seuraavaksi ja hän nyökkäsi heikosti. Hän tökki seuraavaksi vasemman käden sormella oikean käden etusormea. Ymmärsin lopulta, mitä hän tarkoitti ja huolestuin hänen puolestaan. Miehellä oli aineenvaihduntasairaus. Ja jos hän ei saisi lääkettä, hänen voisi käydä huonosti.

“Meidän pitää saada sinulle lääkettä”, sain kuiskattua. Käännyimme molemmat katsomaan, kun hallin raskas ovi avautui ja Tiscovera saapui paikalle. Katsoin häntä vihaisena ja yritin olla näyttämättä sitä, miten tuskalliseksi itseni tunsin.

“Andrean tarvitsee lääkettänsä. Teidän on annettava sitä”, sanoin suoraan demoninaiselle heikon käheällä äänelläni. Tiscovera pysähtyi häkkini eteen ja käänsi katseensa Andreaniin, kääntämättä päätään suunnastani. Keidaz käveli naisen vierelle ja käännyin katsomaan häntä.

“Jos Keidaz koet minkäänlaista kiintymystä minuun niin pyydän, anna Andreanille hänen tarvitsemaa lääkettä”, sanoin miehelle ja katsoin häneen kylmiin silmiinsä. Minua kuvotti anella häneltä mitään, mutta jos se auttaisi minua auttanut uutta ystävääni, tekisin sen kyllä. Jouduin pelästymään, kun Tiscovera potkaisi mustankumisilla korkokenkäsaappaillaan kaltereitani niin, että tärinä soi korvissani kivuliaasti. Se tuntui vain pahentavan päänsärkyäni.

“Kuka antoi sinulle luvan puhua yhtään mitään”, Tiscovera tiuskasi hermonsa menettäneenä jo valmiiksi. Henkäisi vihaisena terve käsi puristuen nyrkkiin. Kuulin, miten nainen kääntyi kävelemään lähemmäs Andreania. Mies kääntyi katsomaan naista silmiin omilla mustillansa takaisin ja hengitti vaivalloisesti.

“Voisin vain antaa sinun kuihtua ja kuolla sairautesi kouriin. Oppisipa Barakuroi, että minua olisi kannattanut samantien totella, kun saavuin vieraaksi”, Tiscovera vihjaisi ja tunsin, miten sydämeni roihusi epäoikeudenmukaisuudesta.

“Tiedän, missä seuraava riipus on”, päästin suustani ulos ja kuulin, miten tila hiljeni samantien. Korkokenkien kopistus kertoi, että Tiscovera käveli takaisin eteeni.

“Oletko koko ajan tiennyt, että missä yksi riipuksista voisi olla?” Keidaz kysyi siskonsa puolesta. Yritin pitää itseni kasassa, kun käännyin katsomaan demonisisaruksia edessäni.

“Sain tuntemukset viimeyön aikana. En ollut siitä aluksi varma, joten olin siitä siksi hiljaa”, vastasin miehelle. En tiennyt, mitä kello oikeasti oli, mutta minun oli pakko heitää joku aika.

“Mutta näytän riipuksen paikan vain, jos annatte ensin Andreanille lääkettä”, totesin demoneille ja käännyin seuraavaksi katsomaan Tiscoveraa, joka näytti siltä kuin voisi räjähtää siitä, että olin kehdannut salata häneltä riipuksen olinpaikkaa.

“Sinulla ei ole varaa käydä kauppaa tästä asiasta huoranpenikka”, Tiscovera sylkäisi häkkiini vihaisena.

“Voin tappaa tuon kuvotuksen vieressäsi vaikka samantien”, demoninainen sanoi ja osoitti miestä sormillaan ja pian haltian kaulan ympärille ilmestyi violettisenmustaa savua, joka alkoi kuristamaan miestä voimakkaasti. Pidin katseeni itsepäisenä demoninaisessa.

“Jos tapatte hänet, ette ainakaan saa tietää riipuksen sijaintia. Voitte kiduttaa minua ja yrittää tappaa minut. Ihan sama minulle. Mutta jos ette anna Andreanille hänen lääkettään ja säästä hänen henkeänsä, ette tule koskaan tietämään riipuksen sijaintia”, sanoin tiukasti ja puristin nyrkkiäni lattiaa vasten, jolla kontrolloin kropassani huutavaa kipua.

“Sisko mieti nyt, tässä olisi mahdollisuus, jota olet yrittänyt lypsää kauan”, Keidaz sanoi nojautuen siskonsa puoleen neuvottelevasti. Minä ja pahin viholliseni vain katsoimme toisiamme silmiin enkä suostunut antamaan periksi. Toivoin vain, että heikkona oleva Andrean jaksaisi sinnitellä, kunnes nainen suostuisi ehdotukseen.

“Olet pehmentynyt liikaa pikkuveli”, Tiscovera sanoi ja laski kätensä, jolloin huokaisin helpotuksesta, kun Andrean haukkoi käheästi happea takaisin sisäänsä.

“Hae sitten se helvetin lääke. Käske niitä rosvoja näyttämään, mitä tuo tarvitsee”, Tiscovera käski veljeänsä. Vilkaisin Keidazia, joka vilkaisi minua takaisin tyytyväisenä näkemästään tilanteestani, kunnes lähti hetkeksi tilasta pois. Paskiainen.

Ei mennyt kauaa aikaa, kun Keidaz tuli paikalle ja näytti siskolleen ja minulle kynää muistutavaa lääkeruiskua, jonka läpinäkyvä neste näytti kirkkaalta hallin valkeita valoja vasten. Käännyin katsomaan Andreanilta, jonka kasvoista pystyi näkemään helpotusta. Hän vilkaisi minua kiitollisena, vaikka hänen silmissään näkyi myös pelko. Hän aisti, että olin valehdellut hänen auttamiseksi.

En ollut tuntenut riipuksia aikoihin. Mutta en keksinyt muutakaan keinoa auttaa miestä, joka on auttanut minua, kun olen saanut iskuja kuulusteluissani. Katsoin, miten Keidaz vain heitti lääkkeen ilmaan ja Andreanin piti vähäisillä voimillaan ottaa kynäruisku kiinni, ettei se olisi mennyt rikki. Minun teki mieli raivota moisesta teosta hänelle, mutta keskityin mieluummin siihen, että Andrean sai pistettyä itseensä lääkettä. Kun hän oli saanut ottaa lääkkeensä, hän kääntyi taas katsomaan minua.

“Kohta varmasti olosi alkaa helpottaa”, sain sanottua kuivalla kurkullani ja nielaisin raskaasti. Voi kunpa saisin edes pari tippaa vettä.

“Selvä, sitten on sinun vuorosi”, Tiscovera sanoi minulle ja nopein liikkein Keidaz oli jo päässyt häkkiini ja nappasi minut otteeseensa, pakottaen nousemaan mustelmaisille jaloilleni. Minulla oli enää vaatteistani jäljellä musta toppi ja alushousuni. Kaikki muu oli ehtinyt likaantua vereeni väkivallan tekojen aikana.

“Jos tuotat minulle pettymyksen, en enään ole armollinen”, Tiscovera uhkasi ja näin hänen katseestaan, että hän olisi tosissaan. Pyysin pääni sisällä anteeksi kaikilta rakkailtani, koska tiesin, että jos en saisi mitään vihjeitä minkään riipuksen sijainnista, kun tarvitsisi, minulle koittaisi kohtaaminen itse kuoleman kanssa. En ehtinyt kääntymään Andreania kohti, kun Keidaz lähti raahaamaan minua edeltä kärsimätön demoninainen perässämme.

Katsoin edessäni olevaa karttaa ja yritin keskittyä. Rukoilin Harmoniatarta ja riipuksia sisälläni, että saisin jonkun merkin. En halunnut kuolla tällä tavalla, Tiscoveran kiduttamana ja heikkona. Silmäilin suurta karttaa pöydällä, jossa näkyi koko Phantasone ja kävin kaikkia paikkoja läpi toivoen, että jossain kohtaa tuntisin kaipuun tunnetta, joka oli riipuksia etsiessä tullut tutukseni.

“No? Eikö tärppää taskaan vai?” kuulin Alicen kysyvän pöydän vastakkaisella puolella, jossa hän seisoi aivan Keidazin vieressä. Taas kerran kaiken tämän paskan keskellä olin saanut pientä mielihyvää siitä, miten paikalla oloni sai punapäisen Tiscoveran joukon jäsenen mustasukkaisuuden partaalle. Sentään jotain hupia tällaisessa paikassa oli minulle tarjolla.

Pääni iskeytyi raskaan otteen painamana karttaa vasten ja ähkäisin kivusta.

“Sanoit, että sinulla on aavistus seuraavan riipuksen löytämisestä”, Tiscovera sanoi korvani juureen.

“Jos valehtelit, viillän kurkkusi auki ja lähetän ruumiisi sen ruman suuren hain syötäväksi, joka alueeni ympärillä seilaa”, Tiscovera uhkasi. Sain nielaistua raskaasti. Olisin niin halunnut haistattaa paskat naiselle, mutta minulla ei ollut varaa menettää henkeäni.

Suljin silmäni.

Rukoilin, että jaksaisin vielä laittaa vastaan.

Ja sitten.

Henkäisin, miten sydämeeni alkoi iskeytyä tuttu kivuliaan kaihoisa tunne, kun riipus halusi tulla löydetyksi.

“Mitä ihmettä?” Alice tokaisi.

“Missä?” Tiscovera sähisi malttamattomana. Sain naisen otteen helletessä noustua karttaa kohti ja annoin käteni vaeltaa karttaa pitkin. En olisi halunnut tätä. En halunnut kertoa seuraavan riipuksen sijaintia. Mutta kroppani ei totellut. En kyennyt näyttämään valheellista paikkaa, vaan käteni magneetin lailla jäi Qjudon alueelle leijumaan.

“Qjudon kartta tänne”, Tiscovera käski ja Keidaz samantien alkoi selaamaan pöydällä olevia karttoja. Tiscovera hoputti veljeänsä, kunnes sai oikean kartan käteensä ja laittoi sen Phantasonen kartan päälle. Käteni jatkoi kartalla leijumista, kunnes se pysähtyi Salamin kotikaupungin ulkopuolella olevaa temppeliä kohti.

“Nyt tiedämme minne mennä”, Keidaz totesi siskolleen, joka naurahti voitonriemuisena.

“Vihdoinkin jotain hyviä uutisia”, Tiscovera tokaisi.

“Valmistautukaa lähtöön. Lähdette molemmat kanssani tämän huoranpenikan lisäksi”, demoninainen tokaisi ja minä jatkoin kartan katsomista.

“Tapoit ystäväni, Qjudon entisen kuninkaan. Miten luulet pääseväsi temppeliin, kun vartiointia on tuplattu?” kysyin enkä tajunnut ajatelleeni sitä ääneen. Tunsin demoninaisen tulevan lähelleni ja kääntävän katseeni häntä kohti.

“Älä huoli, pääset sen vitsauksen luokse ennenpitkää seuraksi”, Tiscovera tokaisi ja tönäisi minut irti itsestään kuin likaiseksi ymmärtäneen likavaatteen. Olisin halunnut käydä naisen kimppuun hänen sanojensa vuoksi, mutta vartaloni ei totellut minua. Jäin katsomaan häntä mielessäni kytevä viha, joka halusi tappaa naisen siihen paikkaan.

“Käskekää kaikkia valmistautumaan siihen, että me kolme lähdemme hakemaan riipusta. Vartiointia ja partioita kaupungin ympärille pitää lisätä siksi aikaa, kun olemme poissa”, Tiscovera sanoi käskien Alicelle, joka nyökäten lähti hoitamaan hänelle annettua tehtävää. Hän kääntyi katsomaan veljeänsä, joka katsoi suuntaani.

“Jos tämä onnistuu, saat hänet”, Tiscovera lupasi veljelleen ja Keidaz kääntyi katsomaan toiveikkaana siskoansa.

“Niin kauan, kunhan hän kertoo loppujen riipusten olinpaikat, saat tehdä hänelle mitä haluat”, Tiscovera lisäsi veljelleen ja taputti tätä olkapäähän. Keidaz alkoi hymyilymään innoissaan katsoessaan siskoaan silmiin. Hengitin raskaasti ja suljin silmäni. Tätäkö loppuelämäni tulisi olemaan? Näinkö elämäni päättyisi. Rukoilin sisälläni edesmennyttä Harmoniatarta ja anelin, että saisin jostain voimaa jaksaa. Voimaa nousta tätä kaikkea paskaa vastaan, kuten olin tähänkin mennessä taistellut sitä vastaan. Vastausta ei kuulunut.

“Mutta ennen kuin saat hänet, meillä on riipus haettavana. Ja kun riipus on meillä, aloitamme hyökkäykset uudelleen. Jos se sitä vaatii, pommitamme ja tuhoamme kaiken minun ja riipusten väliltä”, Tiscovera tokaisi ja kääntyi taas katsomaan minua. Nainen lähti kopistelevin askelin kävelemään minua kohti. Katsoin häntä takaisin väsyneillä silmilläni, mutta yritin niillä kertoa, ettei hän olisi vielä voittanut. Hän ei tulisi koskaan voittamaan. En suostuisi siihen.

En vaikka kuolisin.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Tekken 2 ost – Be in the mirror

- Joseph Trapanese f. The Budapest Art Orchestra – The Heretic

- Lordi – SCG7: Arm your doors and cross check