LUKU 87: VAIHTO

HEIZEL

Trevion susimainen karjunta taivasta vasten sai maan jalkojeni alla tärisemään. Nielaisin ja otin askelia taaksepäin. Minun pitäisi laukaista hälytys, mutta yksikin väärä liike ja veljeni kävisi kimppuuni tahtomattaan. Tarein makasi hänen jalkojensa juuressa tajuttomana, otsan haavasta valuva vieno verinoro seuranaan ja taikasauva kädessään.

“Nythän tämä muuttui kiinnostavaksi”, kuulin Barakuroin innostuneen karjahduksen ja rystysten napsahdukset.

“Ei me mahdeta tolle hirviölle mitään!” Barakuroin yksi kätyreistä huusi pakokauhu äänessään, kun samalla suuri susimainen peto käänsi katseensa minua ja kolmea muuta kohti. Se murisi kurkustaan uhkaavasti.

“Trevio, rakas veljeni”, sanoin hiljaa. Tiesin suden korvien koosta, että se kuulisi jopa lumihiutaleen putoamisen maahan. Susi karjaisi vertahyytävästi ja samassa lähti syöksymään eteenpäin. Hyppäsin samantien pois alta, kun susi muutamalla askelmalla pääsi Barakuroin ja tämän kahden kätyrin kimppuun. Hypätessäni kauemmas ehdein nähdä, miten susipeto ehdi saada toisen kätyreistä huuliensa väliin. Uhkaavasti kurkustaan muristen peto ravisteli veriroiskeiden kera uhriansa edestakaisin päällään kuin saaliinsa kiinnisaanut hirviö. Susimainen otus heitti pureskelemansa uhrin kohti suurta puuta ja seuraavaksi iski Barakuroita kohti.

En aikaillut, vaan iskin taivaalle jäisen pallon, joka rikkoontui puiden yli päästyään kuin ilotulitus. Toivoin, että se herättäisi huomiota sen verran, että saisimme apua.

“Kyllä sinusta voimaa riittää!” Barakuroi huusi innoissaan ja näin, miten hän sai isoilla käsivarsillaan otteen susiveljeni kaulasta ja sai tämän lentämään kohti puuta. Peto ei siitä ollut moksiskaan, vaan hän nousi samantien ylös ja hyökkäsi takaisin Barakuroin kimppuun. Katsoin, miten veljeni taisteli suurta demonia vastaan susimuodossaan. Kuka tahansa muu olisi ollut susipedolle helppo vastus, mutta Barakuroin koko ja fyysiset voimat vastasivat pedon omaa sen verran paljon, että ottelu oli tasaväkistä.

Ymmärtäessäni, että toista Barakuroin kätyriä ei näkynyt missään, käänyin heti katsomaan Tareinea kohti, joka oli alkanut avaamaan silmiänsä. Nainen nousi vaivalloisesti istumaan kättään vatsallaan pitäen. Noidan ollessa kipunsa kiusaamana ja haavoittuvaisessa tilassa näin toisen kätyrin hiipivän veljeni kihlattua kohti veitsi kädessä.

“Pysy kaukana hänestä!” huusin kätyrille ja lähdin häntä kohti valmiina taistelemaan. Trevion karjunta peitti kuuloni, mutta jatkoin eteenpäin vain huomatakseni suuren mustan varjon hyppäävän ylitseni. Susipeto hyökkäsi kätyrin kimppuun ja ravistelun lailla teki hänestäkin selvää. Vilkaisin Barakuroita kohti, joka makasi maassa hengästyneenä ja yskien. Seuraavaksi käännyin katsomaan Tareinea, joka oli saanut itsensä istumaan selin puuta vasten. Hän piteli kättään edelleen mahallaan ja hän katsoi susimuodossa olevaa veljeäni kyynelehtien.

“Trevio…” Tarein sai kuiskattua. Susi kääntyi muristen katsomaan häntä ja lähti suurien tassujensa avulla naista kohti kuola ja veri suunpielistä valuen.

“Ei Trevio!” yritin huutaa ja ottaa askeleen sutta kohti.

“Älä tule Heizel!” Tarein sai huudettua viimeisillä voimillaan, joka sai minut pysähtymään. Jäin pelosta vapisten seisomaan paikoilleni, kun suuri peto käveli uhkaavasti ystävääni kohti. Susipeto haukahti leuat louskuen noitaa kohti, mutta nainen sai kivusta huolimatta pidettyä pintansa. Suden suun ollessa aivan naisen kasvojen edessä, kuulin hänen sanovan:

“Trevio, tiedän sinun olevan siellä”, Tarein hengitti raskaasti ja katsoi petoa silmiin kyyneleisin silmin.

“Et sinä halua tappaa meitä”, Tarein lisäsi ja katsoin tilannetta pelonsekaisin ja hämmentynein tuntein. Susipeto jäi paikoilleen seisomaan naisen eteen ja lopetti murisemisen.

“Rakastan sinua”, Tarein kuiskasi itkien, mutta vieno hymy huulillaan. En voinut uskoa silmiäni enkä korviani, kun suuri susimainen otus alkoi uikuttamaan kuin toruttu koira. Susi laskeutui makaamaan Tareinen eteen, painaen päänsä suojelevasti naisen syliin. Tarein laski kätensä suden pään ylle ja silitti sen turkkia rauhoittavasti. Huokaisin suuresta helpotuksesta.

“Miten Trevio muuttui? Eihän hänen pitäisi kyetä siihen ilman täysikuuta”, mietin ääneen ja Tarein kääntyi katsomaan minua samalla, kun Trevion sudentummat silmät kääntyivät katsomaan minua varoittavasti. Pidin pariskuntaan turvallisen välimatkan, koska en halunnut riskeerata, että veljeni vahingoittaisi rakastamaansa naista. Tarein näytti yhtä hämmentyneeltä tilanteesta kuin minäkin.

“Tesak kykeni aikoinaan samaan silloin tällöin”, kuulin Keidazin äänen takaani ja niskakarvani nousivat heti pystyyn. Trevio nousi heti hieman seisomaan suojelevasti Tareinen edessä ja murisi suuret hampaat esillä. Käänsin itseni ja näin Keidazin uskollisen Alicensa kanssa kävelevän meitä kohti. Keidazin omahyväinen ilme tämän viikate olallaan ja Alicen käsiaseet tämän molemmissa käsissään sai minut heti tietämään, että taistelulta ei voitaisi välttyä.

“Joskus hän kykeni muuttumaan susipedoksi ilman täysikuuta ollessaan jonkin suuren tunteen vallassa. Erikoista, mutta tietyissä tilanteissa oikein toimivaa”, Keidaz lisäsi ja pysähtyi pienen matkan päähän punahiuksisen naisen kanssa.

“Missäs siskosi mahtaa olla? Eikö hän uskaltanut itse tulla tuhoamaan kotiani?” kysyin entiseltä miesystävältäni ja samalla annoin jäisen voiman leikitellä toisen käteni sormieni välissä valmiina taisteluun.

“Voi pomomme on-”, Alice yritti vastata minulle nenäkkäästi.

“En puhunut sinulle”, vastasin vilkaistessani Alicea, joka ei sietänyt sitä, että olin keskeyttänyt hänet. Se toi mielessäni suurta mielihyvää, kun samalla sivusilmällä huomasin muutaman viuhahduksen puiden välissä.

“Tiscovera on etsinyt riipuksia koko alueelta, siksi hän ei ole ehtinyt vastata kutsuhuutoisi”, Keidaz vastasi minulle rennosti hymyillen. Nostin toista kulmaani kysyvästi. Demoninainen ei siis tiennyt riipusten olinpaikkaa, joka oli helvetin hyvä asia. Käännyin katsomaan Treviota, joka yhä murisi kahdelle edessämme seisovalle tunkeutujalle.

“Pidä Tarein turvassa, minä huolehdin nämä kaksi”, sanoin pedolle, joka ei siirtänyt katsettaan Keidazista ja Alicestä pois. Tarein vilkaisi minua kiitollisena, kun samalla käännyin takaisin kahta vastustajaani kohti.

“Meitä on kaksi ja sinua yksi. Tulet olemaan aikalailla alakynnessä”, Alice sanoi samalla, kun latasi aseensa valmiiksi taistelua varten. Vilkaisin häntä sivu silmällä, kunnes käännyin katsomaan entistä miesystäväni turkoosin kylmiin silmiin takaisin. Aloin hymyillä hieman.

“Kuka sanoi, että olisin yksin?” kysyin heiltä. Näin molempien kasvoissa hämmennystä, kunnes puiden takaa alkoi tulla esiin murisevia susia. Alice ja Keidaz kääntyivät molemmat katsomaan ympärilleen ihmeissään siitä, että eivät olleet muistaneet, ketkä vartioivat alueideni rajoja. Käännyin vilkaisemaan vierelleni kävellyttä Yuurei Ghostia, jonka suuri olemus pysähtyi rinnalleni ylväänä, mutta uhkaavana.

“Voitte olla avuksi ja kertoa, missä Tiscovera on tai annan susien repiä teidät kappaleiksi. Päätös on teidän”, sanoin tyytyväisenä hymyillen kaksikolle. Yuurein kymmenen sutta piirittivät kaksikon muristen uhkaavina.

“Kiitos, kun tulitte”, sain sanottua hiljaa Yuureille, kääntämättä katsettani vihollisistani.

“Aina”, Yuurei totesi minulle hiljaa.

“Ja paskat”, Alice sanoi ja samassa tähtäsi yhtä valkoista sutta, mutta samassa kaksi harmaata hyökkäsivät naisen käden kimppuun. Alice alkoi kiljua kuin viimeistä päivää ja Keidaz tämän vierellä alkoi vuorostaan sohia viikate-aseellaan susia kauemmas itsestään.

“Oma on valintanne”, sanoin ja samassa iskin Alicea kohti vettä, joka sai naisen sinkoutumaan kauemmaksi. Nainen kiljui järkytyksestä, kun samalla neljä sutta piiritti hänet ja iskivät hampaansa tämän käsiin ja jalkoihin, jotta tämä ei voinut liikkua. Käännyin seuraavaksi Keidazia kohti, joka huomasi haluni iskeä häntä. Heitin häntä kohti kaksi jäistä puikkoa, mutta hän rikkoi ne helposti viikatteensa liikkeillä.

“Olet vahvempi kuin ennen”, Keidaz totesi minulle samalla, kun heilautti minua kohti asettaan, jonka väistin pyörähdyksellä ja iskin vesiruoskan miehen toiselle kädelle ja vetäistessäni Keidazin käsi lipesi tämän aseelta. En jäänyt kuuntelemaan hänen kehujansa, vaan seuraavaksi iskin vetisen ruoskani ottamaan kiinni miehen pitkävartisesta viikatteesta. Vetäisin asetta itseäni kohti ja annoin kullanruskean suden napata viikatteen otteeseensa, kun tämä hyppäsi Keidazin ohi.

“Helvetti”, Keidaz sähähti ja tilanteen sen salliessa otin jaloillani vauhtia ja pääsin potkaisemaan miestä rintakehälle. Se sai miehen horjahtamaan, mutta hän sai otteen jalastani ja sai minut pysähtymään yhdellä jalla seisten. Katsoin miestä haastavasti.

“Missä hän on? En kysy samaa enää montaa kertaa”, kysyin hampaideni välistä samalla, kun yritin irroittautua miehen otteesta.

“Hän on lähempänä kuin osaisit uskoa”, Keidaz totesi, mutta heti perään alkoi karjua kivusta, kun toinen valkoinen susi hyökkäsi miehen käden kimppuun ja repi sitä retuuttaen minusta irti.

“Senkin rakki!” Keidaz huudahti ja iski nyrkillä sutta päähän, joka sai suden inahtamaan kivusta. Viha sisälläni nousi samantien ja jalkani vapautuessa iskin omalla nyrkilläni Keidazia suoraan nenään. Rusahdus ja sitä johtava kipu alkoi säteillä kädessäni, kun Keidaz kaatui maahan. Yuurei sinkosi viereltäni Keidazin yläpuolelle ja laski suuren tassunsa voimakkaasti miehen rintakehälle.

“Älä kuvittelekaan liikkuvasi”, Yuurei murahti haukahtaen varoittavasti hopeahiuksiselle miehelle, jonka nenästä oli alkanut valumaan vartoimenaan verta. Vilkaisin vasenta kättäni, joka hieman tärisi kivusta kovan iskun vuoksi, kunnes kävelin miehen luokse ja kyyristyin tämän eteen suuren suden pää vierelläni.

“Kysyn enää viimeisen kerran Keidaz”, aloitin ja otin miehen leuasta kiinni, jotta hän katsoi raivoisiin sinisiin silmiini suoraan.

“Missä Tiscovera on?” kysyin.

“Kutsuit minua”, Tiscoveran ääni kuului ympäriltämme ennen kuin Keidaz ehti vastata. Käännyin katsomaan ympärille ja nousin ylös, mutta en nähnyt demoninaista missään.

“Tule esiin senkin rotta”, sihahdin kovaan ääneen vihaisena. Demonin aura voimistui ja pian eteeni muutaman metrin päähän ilmestyi mustaa hehkua. Hehkun seasta Tiscovera käveli ja vilkaisi samalla kahden alaisensa alakynnessä olevaa tilannetta. Kätensä heilautuksella sudet alkoivat ulvoa kivusta ja kyyristyivät tuskissa makaamaan maahan.

“Lopeta tuo heti!” huudahdin naiselle, joka kääntyi katsomaan minua.

“Kerro ensin, missä riipukset ovat”, nainen vastasi minulle ja samalla laittoi kättänsä nyrkkiin ja susien kivullinen ulvonta vain voimistui. Vilkaisin vieressäni olevaa Yuureita, joka murisi kivusta maassa samalla, kun Keidaz pääsi sen tassun alta pois.

“Yuurei, yritä kestää”, sanoin suurelle sudelle vierelläni ja nojauduin häneen tukea antaen. Yuurei yritti sanoa minulle jotain, mutta mitä ikinä Tiscovera teki hänelle, se olisi niin tuskallista, ettei puhumisesta tullut mitään.

“Olin hieman pettynyt, miten helposti tälle alueelle pystyi tunkeutumaan. Olen etsinyt joka kolkasta riipuksia, mutta en ole löytänyt niitä. Kuolonuhreja on toki tullut useita ja tätä menoa kotisi tuhoutuu aivan, kuten Casperissa kävi”, Tiscovera totesi minulle voitonriemuisena. Käännyin katsomaan häntä vihaisena, kun samalla Keidaz ja Alice tulivat tämän vierelle.

“Joten on sinun päätettävissäsi, mahtava Riyzekien nuori kuningatar, että selviytyykö viimeiset kotialueesi asukkaat vai tuhoutuvatko ne raivoni alla”, Tiscovera uhkasi.

“Älä suostu mihinkään Heizel!” kuulin Trevion äänen takaani. Vilkaisin häntä kohti ja näin, miten hän oli muuttunut petomuodostaan takaisin mieheksi. Hän makasi alastomana ja veren tahrimana Tareinen syleilyssä, joka itkien pudisti päätänsä. Noita tiesi, mitä olisin valmis tekemään kotini ja siellä asuvien vuoksi.

“Älä tee sitä!” Yuurei murahti kivuissaan ja käännyin seuraavaksi katsomaan myrkynvihreät silmät omistavaa sutta vierelläni.

“Vaikka antaisit riipukset ei ole taattua, että hän säästäisi meidät”, Yuurei murisi kivuissaan ja iski silmänsä kiinni, koska Tiscovera puristi kättänsä lisää nyrkkiin. Käännyin katsomaan seuraavaksi edessäni seisovaa suurta naista, joka vain nautti hädästäni ja vihastani.

“Tee päätöksesi huoranpenikka”, Tiscovera totesi malttamattomampi sävy äänessään. Nousin koko pituuteeni seisomaan ja katsoin hänen punertaviin silmiin.

“En voi antaa riipuksia, sillä ne ovat minussa, sisälläni”, sanoin ja huomasin vienon ihmetyksen naisen murhanhimoisessa katseessa.

“Valehtelet”, Tiscovera tokaisi minulle. Nostin päätäni kuningatarmaisesti naista kohti.

“Olen tosissani. Olen valittu löytämään ja suojelemaan riipuksia. Kaikki tähän mennessä löydetyt, myös sinun hallustasi löytyneet, ovat yhtyneet minuun. Ne elävät sisälläni ja jos tapat minut, riipukset tuhoutuvat mukanani”, kerroin naiselle, joka avasi nyrkkinsä ja susien kivulias ulvonta lakkasi. Kaikki sudet haukkoivat henkeä ja yrittivät päästä takaisin tolkkuihinsa. Tiscovera katsoi minua tarkkaavaisena, mutta valmiina kuuntelemaan asiani loppuun.

“Tiedät varmasti, että haltiat voivat kuolla suruun. Jos aiheutat enää mitään tuhoa kodissani, en voi taata, ettenkö menehtyisi suruuni, jonka aiheuttaisit”, uhkasin. Tiscovera katsoi minua kuin pidättäen hengitystään. Hän tiesi minun lailla, että hän tarvitsi minua, jos halusi löytää viimeiset riipukset.

“Ei hänellä mitään riipuksia sisällään ole”, Alice tuhahti pomolleen ja vilkaisi tätä huomatakseen Tiscoveran oikeasti punnitsevan sanojani. En edes vaivautunut vilkaisemaan Aliceen tai Keidaziin. Pidin katseeni visusti pahimmassa vihollisessani.

“Lähden mukaasi, mutta vain kahdella ehdolla. Yksi, jos lähden mukaasi, kaikki ja tarkoitan KAIKKI alaisesi ja Barakuroin käskyläiset lähtevät mailtani ja pysyvät kaukana kodistani. Ketään ei enää tapeta eikä vahingoiteta. Kaikki häipyvät kanssasi. Ehto kaksi on se, että Barakuroi jää vaihtovangiksi veljelleni ja siskolleni”, listasin ehdotin ja katsoin naista tosissani.

“Barakuroin alaiset eivät ole yhtä uskollisia minulle kuin omalle johtajalleen”, Tiscovera aloitti.

“Harmi sinulle. Sinä toteutat ehtoni tai jatkamme taistelua ja suurimmalla todennäköisyydellä kuolen siinä mukana. Saat silloin heittää hyvästit riipusten löytämiselle ja voin vannoa, että suunnitelmasi tuhota koko maailma ei tule olemaan helppo, kun läheiseni menettävät minut”, uhkasin demoninaista. Tiscovera nielaisi raskaasti ja mietti oikeasti ehtojani. Esitykseni meni täydestä. Tiscovera ei osannut epäillä, että riipukset olisivat jossain muualla kuin minun läheisyydessäni. Siinä hetkessä olin kiitollinen sedälleni, joka oli takavarikoinut riipukset minulta. Ne olivat turvassa poliisivoimien säilytyshallien kätköissä.

“Mitä teemme?” Keidaz kysyi siskoltaan katse minussa. Aistin miehessä vienoa ihailua minua kohtaan, joka sai minut kokemaan enemmänkin etovaa oloa.

“Suostun ehtoisi”, Tiscovera sanoi. Hän vilkaisi Keidazia ja Alicea vuorollaan.

“Käskekää kaikkien perääntyä välittömästi”, Alice tuhahti itsekseen ärsyyntyneenä, kunnes lähti Keidazin mukana tekemään työtänsä. Tiscovera kääntyi takaisin minua kohti.

“Alahan sitten tulla”, nainen murahti minulle kylmä hymy kasvoillaan. Pidin pääni yhä pystyssä. Hän ehkä saisi minut, mutta kunniastani en luopuisi.

“Ei Heizel!” veljeni parahti takanani anovasti, mutta jatkoin kävelyä eteenpäin. Hän kertoisi kyllä muille tilanteen ja mitä olin ollut valmis tekemään lopettaakseni kotini ja sen asukkaiden tuhoamisen. Kun pääsin tarpeeksi lähelle Tiscoveraa, hän lukitsi käteni mustiin kahleisiin, joista tunsin, miten kivulias voima syventyi verisuoniini.

“Varmuuden varalta, ettet saisi ideaa käyttää voimiasi”, demoninainen sanoi kuin olisi turvallisuudestani oikeasti huolissaan. Katsoin häntä silmiin kylmästi. En suostunut näyttämään hänelle surua tai pelkoani. En suostu antamaan hänelle enempää tyydytystä kuin sen, mitä hän saa vangitsemisestani.

“HEIZEL!” kuulin siskoni huudon ja käännyin katsomaan oikealle puolelleni samalla, kun lähdin haihtumaan paikalta demoninaisen kanssa. Katsoin, miten Chari yritti itkien rynnätä luokseni ja estää viemiseni. Sergei otti hänestä tiukan otteen ja en ehtinyt enää sanoa mitään, kun kaikkialla oli pimeää.

“Tulet toivomaan, että olisit kuollut”, kuulin Tiscoveran sanovan minulle, mutta en kohdistanut katsettani häneen. Hän ei saisi minusta yhtään ylimääräistä irti kuin vain pakollisen. Vaikka minua pelotti, olin ylpeä itsestäni. Olin tehnyt tämän päätöksen itse, vaikka tiedostin, etten tulisi elämään kauaa.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Final Fantasy X-2 ost - Battle Theme No.2

- Final Fantasy X-2 ost – Aeons

- Rush Forward - Record of Ragnarok

- Final Fantasy X-2 ost – Yuna’s Ballad

LUKU 86: LYÖNTI

HEIZEL

Hyppäsin portaalista ulos kuin salama pahimman myrskyn yllättäessä, kun pääsin takaisin kotiseudulleni. Edessäni oleva kaaos ja sotamainen taistelu tuntui hyvin henkilökohtaiselta hyökkäykseltä. Olin pelännyt ja osannut odottaa, että Tiscovera yrittäisi hyökätä kotiini. Mutta en ollut uskonut, että hän pääsisi kaiken puolustuksen läpi.

Mutta täällä hän nyt oli.

“Heizel!” Tarein huusi ja juoksi luokseni Charin kanssa.

“Missä Trevio on?” kysyin heti, kun en nähnyt veljeäni siskoni ja hänen kihlattunsa mukana.

“Laittamassa oman joukkonsa kanssa ajoneuvoja taistelukuntoon”, Tarein kertoi.

“Kaikki tapahtui äkkiä. Tiscovera ilmestyi porteille ja he pääsivät läpi niiden käärmemäisten hirviöiden kanssa”, Chari kertoi ja kuuntelin uskomatta korviani. Me kaikki tiesimme, että suojat olivat olleet vaatimuksestani parhaat mahdolliset.

“Heizel, hänen voimansa”, Chari aloitti, kunnes samassa kuului suuri räjähdys ja jouduimme kaikki suojaamaan käsillämme itseämme. Nostin katseeni ja näin, miten kotikartanooni oli isketty räjähtävä polttopullo. Hätääntyneet huudot moninkertaistuivat, kun kaksi suurta käärmehirviötä iskeytyivät polttopullon aiheuttamaa kartanossa olevaa reikää kohti. Ne nappasivat muutamat palvelijat, jotka huusivat kauhuissaan, kunnes käärmeet nielaisivat heidät suihinsa.

Lähdin samantien sinkoutumaan käärmeitä kohti veden avustuksella.

“Oli virheenne tulla tänne!” huusin käärmeille ja olennot kääntyivät heti kovaa sähisten minua kohti. Hyppäsin ilmaan, kun samalla loihdin käteeni perässäni tulleesta vedestä keihään ja iskin sen samantien minua ensimmäisenä kohti tulevaa hirviötä kohti suoraan suusta läpi. Käärme sähähti kivusta, mutta jäi paikoilleen vaikeroimaan, kun jäinen keihäs iskeytyi maahan. Tulipaloista aiheuttama kuumuus alkoi heti sulattamaan jäistä asettani. En jäänyt aikailemaan vaan käteni heilautuksilla loihdin jäiset liekit toisen käärmehirviön ympärille. Olento oli hämmentynyt siitä.

“Valmiina! Ja ampukaa!” kuulin Charin huutavan ja samassa käärmeen pintaan iskeytyi suuri määrä nuolia, jotka oli ammuttu rakennusten katoilta. Käärme vaikeroi kivusta, mutta ei osoittanut vielä merkkejä kuolemasta.

“Chari! Hoida tämä kuvotus pois päiviltä! Yritän löytää Tiscoveran!” huusin siskolleni, joka nyökkäsi vakavana.

“Valmistautukaa uuteen ammuntaan!” kuulin Charin huutavan, kun sain hypättyä käärmeisen olennon epäonnistuneelta hyökkäykseltä pois jäisten liekkien seasta. Jätin olennon siskoni ja hänen joukkojensa hoidettavaksi. Lähdin juoksemaan eteenpäin sydämessäni suuri halu löytää se kuvottava nainen, joka kehtasi hyökätä kotiini.

Pysähdyin kotiseutuni asuinalueen keskimmäiselle vesilähteelle, jonka miekkavalasveistokset oltiin tuhottu ja ympärilläni näkyi vain tulta, savua ja tuhoa. Kurkkuani kuristi, kun näin kauniin asuinseutuni tuhonomana. Miten lyhyessä ajassa kotipaikkani oli muutettu sotamaiseksi tantereeksi. Puristin käsiäni nyrkkiin ja vilkuilin ympärilleni vihaisena hampaita kipeästi toisiaan vasten purren.

“Tiscovera! Tiedän sinun olevan täällä senkin saastainen paskiainen! Tule itse taistelemaan minua vastaan pelkuri!” huusin ympärilleni kutsuvasti ja uhkaavasti. Jos demoninaisella oli pokkaa hyökätä perheeni kimppuun, hänen olisi parempi tulla itse taistelemaan minua vastaan.

Tunsin takaraivossani, miten joku oli ampunut minua kohti jäisen kuution aseella. Nostin käteni ylös, pyöräytin etusormeani ja samassa iskin kuution teränä jääpuikon muodossa minua ampunutta kohti. Käännyin puikon menosuuntaan ja näin sen lävistäneen minua kohti ampuneen naisen vasemman ranteen puuta vasten. Nainen huusi kivusta ja yritti epätoivoisesti vetää liukasta jääpuikkoa irti ranteestaan. Lähdin kävelemään naista kohti vihaisena.

“Tulet vuotamaan kuiviin, jos revit sen irti”, totesin naiselle kylmä hymy kasvoillani ja käteni heilautuksella annoin jään imeytyä tuskasta voihkivan naisen ranteeseen sisälle verisuoniin. Hän kääntyi katsomaan minua ja yritti sylkäistä minua kohti. Uudella käteni heilautuksella annoin naisen suusta lähteneen syljen pinkoutua takaisin suoraan naisen naamalle ja se sai hänet siirtämään päänsä sivulle. Kävelin rivakammin naisen luokse ja tartuin tämän kaulasta lujaa kiinni. Tein naiselle selväksi, että oli parempi pitää pää siinä asennossa, missä se oli.

“Missä Tiscovera on?” kysyin jääkylmä pakkanen äänessäni samalla, kun puristin otettani naisen kaulalla. Nainen kähisi tuskasta vihaisena.

“En tiedä”, nainen yritti vastata, mutta kähähti, kun puristin otettani lisää.

“Missä hän on?” toistin kysymykseni astetta kylmemmällä sävyllä.

“En tiedä, en ole hänen alaisensa”, nainen vastasi ja haukkoi henkeänsä. Siristin silmiäni miettiessäni, että mitä toinen oikein tarkoitti, ettei ollut demoninaisen alainen. Tarkkailin hänen hyvin paljasta vartaloansa ja vasta sitten huomasin hänen lanteellaan hai -kalan siluettimaisen kuvan polttomerkkimäisenä kohoumana ja valkoiseen väriin tatuoituna.
“Missä kapteenisi on?” kysyin naiselta, joka kääntyi katsomaan minua vihaisena.

“Olen tässä”, kuulin möreän äänen takaani ja ennen kuin ehdein tehdä mitään, vahva käsivarsi kietoutui kaulani ympärille tiukkaan otteeseen. Kaksimetrinen mies nosti minut ilmaan kuin olisin ollut hänelle vain räsynukke. Tunsin, miten oma happeni alkoi haukkoa arpisen käsivarren ympärillä.

“Barakuroi, mitä helvettiä teet täällä?!” kysyin huutaen ja haukkoen. Kapteeni Barakuroi johti joukkoansa, jotka asuivat kaukana meren alla suuren kuplan ympäröimässä vedenalaisessa kaupungissa. Hänen joukkonsa muodostui eri lajien edustajista, jotka olivat päättäneet haistattaa pitkät yhteiskunnalle ja halunneet elää vapaasti omissa oloissaan. Heidän kaupunkinsa ja sen ympäröimä alue ei ulottunut minun sukuni eikä keidenkään muiden hallintoalueelle, jonka vuoksi he elivät vapaalla alueella. Barakuroi oli kuitenkin tehnyt selväksi ryöstöillänsä, että heidän vesialueillaan ei kannattanut turhaan seilailla. Edes Yryn poliisivoimat eivät voineet tämän suuren demonimiehen mahdille tehdä mitään, koska joukko pysyi visusti omalla alueellansa, elleivät tulleet erikseen hieromaan kauppoja ruoka- ja viinatarpeistaan.

“Tulin tervehtimään sinua arvon kuningatar”, Barakuroin viskin hajuinen hengitys hönki korvan juurellani.

“Oletko liittoutunut Tiscoveran kanssa senkin paskiainen?” kysyin viha muristen hampaideni välissä. Letkautukseni selvästi ärsytti pitkän violettisen irokeesin omistavaa demonia, koska tämä tuntui lisäävän voimaa kuristusotteessaan.

“Sain häneltä tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä”, mies sanoi uhkaavasti naurahtaen.

“Hän maksaa kuohkean hinnan sinusta”, mies lisäsi ja yritin epätoivoisena viimeisillä hapenmäärilläni taistella hänen otettaan vastaan.

“Harmi vain sinulle, etten ole myynnissä”, sain ähkäistyä ja yrittäessäni saada ojennettua kättäni saadakseni vettä avukseni, maa jalkojemme alla alkoi liikkua. Kuullessani autoista lähtevää moottorien surinaa tiesin, että veljeni oli tulossa.

“Mitä helv-?” Barakuroi ehti ihmetellä, kunnes voimakas veden paine iskeytyi häntä kohti. Miehen ote irtosi minusta, kun hän yllättyneenä lensi minusta kauemmas lähimpään talon seinää kohti. Kaaduin nelinkontin maahan haukkomaan henkeä samalla, kun minut ympäröi kymmenen toinen toistaan hurjemman näköisiä ajoneuvoja. Jokainen auto oltiin muokattu erilaisin välinein ja renkain taistelemista varten. Katsoin, miten ne sulavasti lumisen hiekkaista maata vasten pysähtyivät ympärilleni kuin suojiksi. Ne hohtivat sukuni tunnusväreissä miekkavaloineen, vesipisaroineen ja jääkidemäisin kuvituksin. Trevio kurkisti yhden auton ikkunasta ulos kuskin paikalta ja katsoin häntä ylpeys sydämessäni.

“Makeita, eikö olekin sisko?” Trevio kysyi hymyillen. Trevion harrastus oli saanut todella suuren mittakaavan ja minusta oli mahtavaa nähdä, miten yhdeksän veljeni valitsemaa vartijaa olivat autojensa rateissa valmiina puolustamaan kotiseutuani. Käännyin katsomaan Barakuroita, jonka iskeytyminen seinään oli aiheuttanut seinään halkeaman. Mies katsoi minua psykopaatin hymy huulillaan ja hän nielaisi käärmemäisellä kielellään suupieliänsä. Minulla ei olisi nyt aikaa hänelle. Käännyin katsomaan veljeäni ja hän, kuin tietäen aikeeni, avasi minulle pelkääjän paikan oven.

“Kyllä minultakin löytyy moottorileluja!” Barakuroi huusi ja samassa vihelsi ilmaan kutsuvan huudon. Nousin Trevion avustamana autoon ja huomasin, miten rannan suunnalta meitä kohti oli ajamassa suurirenkaisia moottoroituja maastoajoneuvoja, joita ohjasivat Barakuroin alaiset.

“Autot yhdestä neloseen jäävät taistelemaan, viidestä seiskaan auttavat evakuoinnista ja kasi ja ysi lähtevät mukaani etsimään Tiscoveraa”, Trevio ohjeisti radiopuhelimeensa, joka oli hänen autonsa katossa kiinni. Radiosta kuului erinäisiä hyväksymisen huutoja, kun samalla ajoneuvojen moottori lähtivät surraamaan, valmiina toimintaan.

“Kasi, lähde ajamaan etelään, ysi lähtee länteen ja minä idän kautta pohjoispuolelle. Jos kohtaatte Tiscoveran, tehkää hälytys samantien”, Trevio lisäsi ja horjahdin nahkaista penkin selkänojaa vasten, kun veljeni lähti kuin tyhjästä ajamaan kovaa vauhtia kotialueemme itäpuolelle. Avasin minunpuoleisen auton ikkunan auki.

“Onko Tarein turvassa?” Trevio kysyi minulta ja käännyin katsomaan veljeäni.

“Näin hänet viimeksi siskoni kanssa taistelemassa”, vastasin ja mies vilkaisi minua sekunnin ajan vihaisena.

“Helvetti vie, käskin häntä hakeutumaan turvaan”, hän kihisi itsekseen ja vaihtoi auton vaihteen viimeiselle ja painoi kaasun pohjaan, kun samalla ajoimme yhden tapetun käärmemäisen hirviön runnotun ruumiin yli.

“Tarein on lahjakas noita, hän selviää kyllä”, totesin veljelleni ja huomatessani meitä kohti rakennuksen katolta hyppäävän demonin, heilautin käteni häntä kohti puhalluksen saattelemana. Demoni jäi seinään jään avulla kiinni odottamaan poliiseja. Olin käskenyt Sergeitä hälyyttämään kaikki mahdolliset apujoukot poliisivoimien lisäksi avuksi kotini pelastamiseksi.

“Mutta hänen tilansa ei nyt ole sopiva taisteluun”, Trevio ärähti minulle samalla, kun suoraan edessämme oli palava rakennus, jonka muutamat seinät olivat ehtineet murskaantua.

“Kierretään!” huusin veljelleni, koska näky vaikutti enemmän kuoleman loukulta.

“Menemme läpi”, Trevio sanoi moottorinsa huutamisen keskellä. En ehtinyt huutamaan vaustalausetta, kun veljeni jo veti kaasun pohjaan. Katsoin, miten rakennuksen yksi pylväistä lähti kaatumaan meitä kohti. Trevio tarttui jarruihin ja sai käännettyä auton sivuttain juuri, kun pylväs kaatui ajoneuvon taakse.

“Me kuollaan!”

“Eikä kuolla!” veljeni huusi minulle samalla, kun hän kääntyi ajamaan takaperin autolla pari metriä lujaa, kunnes sai palavan rakennuksen sisällä käännettyä auton meno suuntaan. Hän väisti tiukalla ratin liikkeellä suurella palavalla käytävällä kaatuilevia pylväitä.

“Pidä kiinni!” Trevio huusi keskittyneenä ja samassa painoi taas kaasun pohjaan, kun lähti kaahaamaan portaita ylös kohti suurta rikkinäistä ikkunaa, josta oli avoin pudotus suoraan veteen. Pidin penkistä kiinni kuin henkeni olisi siitä kiinni ja totesin itsekseni, että en antaisi veljeni koskaan ajaa autoa, jos olisin kyydissä.

Trevion ajoneuvo sinkoutui avonaisesta ikkunasta ulos ja edessämme oli aava merimäinen maisema. En jäänyt kyselemään veljeni auton vesiteemaisista ominaisuuksista, vaan samassa loihdin veden pintaa jäiseksi, johon auto voisi laskeutua.

“Kiitos siskoseni”, Trevio huudahti kiitollisena, vaikka minun olisi tehnyt mieli kirota hänet. Auto tömähti pehmeästi jäistä pintaa vasten, vaikkakin sen suuret renkaat pehmensivät alastuloa hieman. Trevio käänsi autonsa rantaa kohti ja loihtimani jäisen polun avulla Trevio kaahasi eteenpäin. Lähdimme ajamaan rantaa pitkin, johon ei taisteleminen ollut vielä yltänyt.

“Aja tästä ylös”, käskin, kun mies oli ajamassa leveää kivistä polkua kohti, joka veisi ylemmäs metsäaluetta. Trevio ei kysynyt, miksi halusin juuri sinne vaan teki kuten olin pyytänyt. Jokin sisälläni sanoi, että Tiscovera olisi siinä suunnassa. Metsä oli osaksi tulessa taisteluiden vuoksi, mutta veljeni ajoi rohkeasti eteenpäin ylös ja yritin iskeä jäätaikojani vastaantulevia vihollisia kohti. Ruumiita oli pitkin metsää ja kaikki se tuho sai pahantuntuisen poltteen ylös kurkkuuni.

Samassa lennähdin täysiä selkänojaani vasten, kun Trevio oli pysäyttänyt auton kuin seinään.

“Mitä nyt?!” kivahdin ihmeissäni ja käännyin katsomaan veljeni katseen suuntaan vasemmalle. Tarein oli siellä. Hän taisteli Barakuroita ja tämän muutamaa kätyriä vastaan taidokkaasti taikasauvaansa heilautellen ja loitsuja heitä kohti heittäen. Huomasin, että hän yritti enemmänkin puolustautua kuin iskeä takaisin. Veljeni kihlatun taistelutyyli ei ollut mielestäni koskaan ollut väistelevä vaan toimiva.

“Mennään auttamaan häntä”, sanoin nopeasti ja lähdin nousemaan autosta ulos, Trevion tehdessä samoin, kun oli ensin laittanut auton käsijarrun päälle. En sulkenut auton ovea perässäni, vaan lähdin juoksemaan veljeni perään. Loihdin eteeni jäisen polun ja hyppäsin sen kyytiin. Trevion huomatessa luomukseni, hän ei epäröinyt vaan hyppäsi surffaajan tavoin eteeni mukaan, jotta pääsisimme nopeammin auttamaan Tareinea.

“Häipykää helvettiin täältä!” kuulin Tareinen huutavan ja iskevän tuulenpuuskan sauvastaan vihollisia kohti. Barakuroita tuuli ei liikauttanut ollenkaan, kiitos hänen suuren kokonsa. Näin veljeni takaa, kuinka suuri demoni mies pääsi suuren nyrkkinsä avulla iskemään ystävääni vatsaan. Tareinen ilmeestä näki, miten se teki kipeää. Näin, miten nainen lensi iskun voiman vuoksi lähintä puuta vasten ja pudottautui maahan makaamaan tajuttomana.

“TAREIN!” Trevio huusi ja hypätessämme naisen ja demonin väliin, annoin veljeni mennä kihlattunsa luokse. Tulin itse muutaman metrin päähän Barakuroin eteen ja loihdin jäisiä puikkoja käsieni ympärille valmiina hyökkäykseen.

“Älä tule lähemmäs, voi olla että saisit turpaasi”, kihisin miehelle. Barakuroi nuolaisi sahalaitaisia ylähampaitansa hymyillen.

“Voi, kun olen peloissani”, demonimies sanoi.

“Missä Tiscovera on?” kysyin äänessäni kylmä pakkanen purren. Kuulin, miten veljeni yritti herättää tajunsa menettänyttä kihlattuansa ja helpotuin sisälläni, että ystäväni oli elossa.

“Siellä ja täällä, ehkä jopa tuolla”, Barakuroi vastasi minulle viskoen päätänsä oikealle ja vasemmalle, kun kaksi hänen kätyriänsä lähtivät johtajansa molemmille sivuille. Tuo mies oli niin päissään, että jos hän ei olisi niin voimakas, olisin pitänyt häntä säälittävänä. Joukon tarkoituksena oli piirittää meidät. Liikahdin molempiin suuntiin vuorollani jäisten pukkojeni kera merkiksi, että lähemmäs ei kannattaisi tulla. Olisin valmis tappamaan jokaisen, joka yrittäisi tulla veljeni ja hänen kihlattunsa luo.

“Hei poju relaa, uusia naisia tulee ja menee. Tai sitten vielä parempi, jos olet yhtään miehiin päin, voisin tarjota sinulle lohtuani”, Barakuroi huikkasi Treviolle takanani. Tuhahdin toisen typerälle ehdotukselle.

“Sanotko tuon uudestaan?” Trevio murahti raskaasti. Hänen äänensä oli normaalia möreämpi, mikä ihmetytti minua. En pystynyt kääntymään katsomaan häntä, koska en halunnut edessämme olevan kolmikon pääsevän tekemään yllätyshyökkäystä.

“Sanoin, että relaisit, koska naisia riittää tai sitten minustakin saa seuraa. Olet sen verran söpö, että kyllä minä ja rakkaani kelpuuttaisimme sinut hupeihimme”, Barakuroi toisti ja silloin tunsin, miten veljeni paiskasi kätensä maahan. Isku sai aikaan voimakkaan tärähdyksen jalkojeni alla ja sydämeni tuntui jättävän yhden lyönnin välistä, koska pelästyin sitä sisälläni.

“Minä tapan sinut!”, Trevio murahti petomaisella äänenpainolla. Nähdessäni Barakuroin ja tämän kahden kätyrin hämmentyneiden ilmeiden muuttuvan jopa huolestuneiksi, uskalsin kääntää katseeni taakseni. Silmäni suurenivat, kun näin veljeni kyyristyneen suojelevasti tajuttoman kihlattunsa yllä. Hänen silmiensä katse oli tummunut, hän kuolasi ja sekuntti sekunnilta hänen kasvonsa alkoivat muuttaa muotoansa miehen karjaisujen mukana. Vilkaisin taivaalle todetakseni, että olisi myöhäinen iltapäivä eikä lähellekään täysikuuta. Miksi sitten veljeni muuttui juuri sillä hetkellä? Sen pitäisi olla mahdotonta.

“Se on susipeto!” toinen kätyreistä huusi peloissaan, kun katsoin veljeni vaatteiden repeytyvän palasiksi, kun hän muutti muotoansa tummaturkkiseksi susipedoksi. Otin muutaman askeleen taaksepäin samalla, kun Trevio nosti susimaista päätänsä ulvonnan sijasta voimakkaaseen karjahdukseen.

Miksi helvetissä juuri nyt?

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Ghostwriter – Hulkenstein

- Tekken 5 ost – The Finalizer

- FF XIII ost – Start your engines

- Volfgang Twins – Berserker (Raw)

-Volfgang Twins – WOLF MOON

LUKU 85: HERÄÄMINEN

HEIZEL

Seisoin demonien edessä, jotka olivat päässeet turvaan Aversionista sukuni maille. Deilan katoamisen jälkeen he olivat turvautuneet Jaisariin. Ja nyt Jaisarkin oli poissa ja se oli saanut demonit heti sanomaan vastaan. Sydäntäni puristi ja olisin halunnut alkaa vain itkemään heidän edessään. Mielessäni myrskysi pahin myräkkä koskaan, mutta sen lisäksi demonien tilanne ahdisti ja suretti minua. Ymmärsin kyllä, miksi he olivat äänekkäitä ja vihaisia.

“Miten voimme luottaa siihen, että meistä pidetään huolta, jos kerta kuningattaremme ja nyt hänen tärkeä neuvonantajansakin on lähtenyt?” yksi demoni nainen huudahti perältä ja käännyin katsomaan häntä.

“Lupaan teille, kuten olen luvannut tähän astikin, että teistä pidetään hyvää huolta. Ja jos koette minkäänlaista rasistista käytöstä teitä kohtaan, haluan tietää siitä välittömästi”, vastasin naiselle. En suostuisi siihen, että demoneita kohtaan oltaisiin kuvottavia. En hyväksy sellaista kotialueellani. Eikä sellainen kuuluisi sukuni aatteisiinkaan.

“Milloin saamme lapset tänne turvaan!?” yksi suuri demoni kysyi kovaan ääneen vähän matkan päässä etunenässä.

“Eikö meillä ole oikeus saada hengissä olevat lapset takaisin vanhempiensa luo?” mies kysyi ja vilkaisi muita demoneja, jotka alkoivat huutamaan yhteen ääneen tukeakseen demonia. Käännyin katsomaan ensin demonia ja sitten koko edessäni seisovaa demonijoukkoa. Heidän kovaäänisyytensä häiritsi minua. Aistini olivat herkillä ja olisin halunnut vain piiloutua peiton alle ja jäädä sinne. Mutta nyt minun haluamisellani ei ollut niinkään merkitystä. Minun piti pysyä vahvana, vaikka kuinka minun olisi tehnyt mieli kadota.

Vasta, kun demonit olivat hiljentyneet ja selvästi odottivat vastaustani, sain avattua suuni:

“Voin luvata teille, että aion tänään sopia kuningas Ralffin kanssa, että saisimme lapset mukaamme tänään, kun palaamme Yryn valtakunnasta”, lupasin hetken mielijohteesta. Asiasta ei oltu keskusteltu, mutta en välittänyt asiasta. Demonien luottamus tuli pitää yllä, vaikka sitten tällaisella tavalla. Tulisin olemaan pulassa, jos kummisetäni ei suostuisi siirtämään lapsia palatessani kotiin. Mutta se olisi sen ajan murhe.

“Jos teitä helpottaa se, että yksi teistä lähtisi mukaamme pitämään huolen, että pidän lupaukseni, se käy. Jaisarin lähdettyä meillä on tilaa yhdelle teistä”, sanoin ja demonit kääntyivät katsomaan toisiaan hiljaa keskustellen. Selvästi tarjoukseni oli ollut sellainen, mitä he olivat odottaneetkin minulta.

“Minä lähden mukaan”, aiemmin äänessä ollut demonimies ilmoittautui lopulta ja nyökkäsin hänelle.

“Mikä on nimesi?” kysyin kohteliaaseen sävyyn samalla, kun mies käveli luokseni. Hän ojensi minulle kättänsä samalla, kun vastasi:

“Port, teidän ylhäisyytenne”, mies sanoi minulle nyt kohteliaasti takaisin, Kättelin häntä nyökäten. Äskeisestä uhkaavasta äänensävystä ei enää ollut tietoakaan.

“Valmistaudu lähtöön välittömästi”, sanoin Portille.

“Minulla on kaikki mukanani, mitä tarvitsen, joten näytä vain tietä”, Port ilmoitti minulle. Demonilla oli yllään vain vaaleat farkut, valkoinen toppi ja sen yllä musta nahkainen liivi, johon oli kirjailtu liekkien kuvia. Mies näytti siltä, ettei tätä haitannut kotialueeni kylmä sää. Käännyin vielä katsomaan demoneja ja katsoin heitä pitkin majoitustilojen aulaa.

“Olen todella pahoillani kaikesta, mitä olette kokeneet tähän mennessä. Mutta vannon teille edelleen, että tuon hengissä olevat lapsenne mukanani, kun palaamme Portin kanssa”, sanoin heille. En odottanut heidän osoittavan suosiotansa minulle, joten kumarsin päätäni heille vienosti, kunnes käännyin lähtöni merkiksi ja Port tepasteli kuulevin askelin perässäni. Toivoin sisälläni, että onnistuisin pitämään lupaukseni Deilan väelle.

Ralffin poliisivoimat olivat tulleet hakemaan minua, Sergeitä, Fredaa, Gedenciä ja Portia kotialueeni hopeisilta porteilta. Meidät oli tarkoitus ilmiinnyttää automatkan sijasta, koska se koettiin tämän hetkisen tilanteen takia turvallisemmaksi luoda portti haluttuun kohteeseen suoraan. Sen taidon oppiminen vaati vuosien harjoittelun, enkä itse ollut koskaan täysin oppinut sitä. Kykenin ilmiintymään vain muutamien metrien päähän ja se vei voimiani paljon, jonka vuoksi en käyttänyt sitä. Poliisivoimissa oli oma ryhmänsä haltioille, jotka olivat perehtyneet pelkästään ilmiintymistaitonsa maksimoimiseen. Opittuaan taitonsa täydellisesti, muutamat heistä siirtyivät palvelemaan muiden haltiasukujen alle. Nähdessäni kaksi poliisiuniformuihinsa pukeutunutta naista mietin, että meidän perheessämme ei koskaan ollut ollut ilmiintyjiä alaisina. Vanhempani eivät olleet pyytäneet, eikä Riyzekien alle oltu haettu palvelukseen. En tiedä, mistä se sitten johtui.

“Hyvää aamupäivää kuningatar Heizel. Lähtekäämme välittömästi”, pidempi naushaltiapoliisi ilmoitti tiukkaan, mutta asialliseen sävyyn. Hänestä aisti, että tämä oli hänelle ensimmäinen tehtävä kuninkaallisten ilmiinnyttämisessä ja se oli selvästi kunnia asia naiselle. Toinen poliisi oli jo alkanut käsiensä pyörivin liikkein luomaan porttia Yryn alueelle ja pian eteemme alkoi ilmestyä savupilveä, jonka keskellä näkyi kummisetäni linnan pääovet. Pääsisimme siis heti hoitamaan asioita.

“Valmista, lähdetään. Olkaa hyvä ylhäisyys”, ilmentymispilven luonut nainen sanoi, kumartaen päätään hieman. Nyökkäsin naisille kiitollisena ja vilkaisin vielä takanani olevia miehiä. Sergei asteli vierelleni tyyni ilme kasvoillaan pukkasi minua käsivarrellaan hellästi kylkeen. Se oli miehen tapa kertoa, että hän oli siinä niin hengenvartijanani kuin ystävänäni. Port lähti minun ja Sergein perässä kohti savunäkyä, joka veisi meidät Anceriaan luokse. Freda ja Gedenc seurasivat meitä käsi kädessä.

Olin vaatinut Portille mahdollisuutta päästä näkemään demonilapset siksi aikaa, kun huolehdimme Anceriaan kuulustelun. Olin hämmästynyt, miten suopeasti Ralff suostui pyyntööni ja vaati meitä hakeneita naispoliiseja viemään demonikörilään lasten luokse. Setäni lähti viemään minua ja Sergeitä alempiin kerroksiin, jossa Ancerias omissa oloissaan istui pienen altaansa äärellä, tehden pystöllään rauhallisia liikkeitä vedessä. Katsoin naista käsivarret ristittynä, kun olimme päässeet tarkkailutilaan.

“Teillä ei ole hätää ylhäisyys. Kuulustelun aikana, jos Ancerias yrittää millään käydä teihin käsiksi, me iskemme häneen tainnuttavan piston”, tarkkailuhuoneen tietokoneen äärellä oleva vanhempi mieshaltia lupasi minulle.

“Onko meillä aihetta pelätä, että hän tässä vaiheessa hyökkäisi kimppuuni?” kysyin mieheltä ja käännyin katsomaan häntä. Mies katsoi hetken minua hiljaa ja nosti sitten olkapäitään.

“Vaikka hän suostuisi uskoutumaan vain sinulle, emme voi olla varmoja, haluaisiko hän vain saada sinut lähelleen tehdäkseen sinulle jotain arvon kuningatar”, hän totesi, kun käännyin katsomaan itsekseen veden äärellä istuvaa naista, joka vain katsoi käsiänsä omiin ajatuksiinsa uppoutuneena.

“Jos hän haluaisi satuttaa Heizeliä, hän ei olisi jaksanut nähdä vaivaa saada elossa olevat demonilapset poliisien huostaan”, Sergei muistutti ja poliisi vilkaisi häntä hiljaisena ja jatkoi ruutunsa ääressä olemista. Olin Sergeille kertonut tämän hetkisen tilanteen kahden kesken vielä ennen lähtöä. Käännyin katsomaan Fredaa ja Gedenciä, jotka olivat enimmäkseen olleet hiljaa ja vain seuranneet perässä kuulustelutiloihin. Freda kääntyi katsomaan minua.

“Oletko ihan varma tästä?” hän kysyi minulta. Nyökkäsin hänelle varmana samalla, kun Gedenc vilkaisi minua rohkaisevasti ja nappasi Fredan kainaloonsa. Sen hellyyden näkeminen kirpaisi sydämessäni. Toivoin, että Jaisar olisi täällä tukemassa minua.

“Oli miten oli toivon, että kuningatar Heizel saisi häneltä jotain tärkeää tietoa”, kummisetäni sanoi vakavana toiselta puoleltani. Kun hän käytti kuninkaallista nimitystäni tiesin, että setäni halusi, että saisi vihdoin lisätietoa Tiscoverasta ja hänen toimistaan. Puhalsin ilmaa suustani ulos, kunnes heilauttaen muutaman kerran käsiäni sanoin:

“Päästäkää minut hänen luokseen” käännyin vielä katsomaan setääni ja ojensi käteni:

“Anna se kansio minulle”

Ancerias kääntyi katsomaan minua kohti, kun kuuli selliin vievän oven käyvän. Astelin rauhallisin askelin selliin ja kuulin, miten ovi sulkeutui takanani.

“En uskonut, että suostuisit tulemaan”, Ancerias myönsi ja kääntyi altaalla parempaan asentoon istumaan minua kohti. Kannoin sedältäni saamaani kansiota kainalossani, kun samalla nappasin oven vieressä olleen tuolin ja lähdin tuomaan sitä itseni lisäksi lähemmäs naista.

“Kuulin, että sinulla voisi olla mielenkiintoista kerrottavaa, jota et suostu uskoutumaan kenellekään muulle”, totesin naiselle samalla, kun laskin tuolin metrin päähän altaan reunasta. Istuuduin siihen rauhallisin elkein. Setäni oli sanonut, etten saisi mennä lähellekään Anceriasta, ettei sattuisi mitään. En ollut kommentoinut siihen mitään, mutta tiesin, että saisin ankeriasmerenneidon veden jäätymään heti ja vangitsemaan naisen siihen, jos kokisin itseni uhatuksi,

“Sinä… Sinusta huokuu jotain uutta. Sinusta huokuu vahvempaa auraa, mitä olen aiemmin kokenut”, nainen totesi minulle ja samalla ristin jalkani toisen jalan päälle.

“On tullut harjoiteltua ja opittua uutta. Mutta en ole täällä sitä varten, että kertoisin, mitä uusia asioita olen oppinut”, vastasin naiselle ja käännyin sitten katsomaan häntä sinisillä silmilläni. Nainen katsoi minua takaisin ja vasta silloin näin, miten Anceriaan paholaismainen loiste oli tuntunut katoavan. Aistin hänestä vain väsymystä.

“Ennen kuin kysyn sen tarkemmin haluaisin tietää, miksi suostu puhumaan vain minulle? Olen johtajasi pahin vihollinen ja uhka. En ihan ymmärrä sitä, mikä sai sinut kääntämään selkäsi naiselle, joka sinut löytäessään tappaisi sinut hitaasti ja tuskallisesti”, puhuessani Ancerias katsoi minua koko ajan silmiin ja jäin lopulta odottamaan hänen vastaustaan. Nojauduin tuolin selkänojaa vasten ja nostin kädessäni olevan ohuen kansion syliini.

“Suostun puhumaan vain sinulle, koska jos sinä olet oikeasti joku valittu, jolla on mahdollisuus löytää riipukset, tiedän, että sinä otat sanani vakavasti”, Ancerias aloitti.

“Ja tiedän, että kaiken tuon kuoresi alla asuu nainen, jolla on hyvä sydän, joka ei satuttaisi lapsia samalla tavalla kuin Tiscovera teki. Vaikka osallistuin siihen ihan yhtälailla ennen kuin ymmärsin, miten sairasta se oli”, Ancerias lisäsi. Pidin katseeni tarkkaavaisena ja pyysi naista kertomaan tarkemmin, mitä lapsille oltiin tehty. Hänen kertoessaan lasten hallitsemisesta, kouluttamisesta ja satuttamisista, selkäpiitäni alkoi karmia ja kylmämään samaan aikaan. Tiscovera oli aivan sekaisin, jos hän ajatteli, että lapsisotilaiden kouluttaminen olisi hyvä idea. Tiesin myös, että lapsensa menettäneet demonit tulisivat vaatimaan edessäni altaassa istuvan naisen päätä vadille, kun he kuulisivat, mitä heidän lapsilleen oltiin tehty.

“Mikä sai sinut sitten herämään siihen, että se mitä lapsille teitte oli enemmän kuin väärin?” kysyin seuraavaksi. Ancerias huokaisi ja kääntyi katsomaan käsiänsä. Hän selvästi epäröi kertoa, mutta en antaisi periksi, jos hän yrittäisi perääntyä.

“Aloin näkemään jonkinlaisia näkyjä. Kuin kaukaisia muistoja, jotka eivät olleet minun, mutta olivat silti osa minua. Tiscoveran luona olleet riipukset aiheuttivat näitä näkyjä, kun niitä menin koskemaan muutaman kerran. Ja ennen kuin kysyt kyllä, tein sen Tiscoveralta salassa. Riipukset olivat hänen kallisarvoisia aarteita ennen kuin tulit ja röystit ne häneltä”, Ancerias kertoi. Riipukset olivat siis päässeet koskettamaan syvällisesti edessäni istuvaa ankeriasnaista. Hän oli ottanut suuren riskin mennessään riipusten lähelle, sillä hänen johtajansa olisi voinut helposti tappaa hänet siitä syystä.

“Minulla on keino saada sinut ymmärtämään näkemiäsi asioita paremmin ja kertomaan, miksi ne ovat näkyneet sinulle. Toki yhdellä ehdolla”, sanoin ja se sai Anceriaan hymähtämään miltein huomaamattomasti.

“Haluat, että kerron Tiscoveran suunnitelmasta”, hän totesi.

“Haluan, että kerrot Tiscoveran suunnitelmasta”, toistin hänelle vakavampi painotus äänessäni. Ancerias paransi istuma-asentoansa ja huokaisi samalla.

“Tiscovera aikoo etsiä riipukset, mutta se ei ole varmasti sinulle uusi asia. Mutta sen lisäksi hän aikoo imeä riipusten voimat sisään itseensä. Hänen tarkoituksensa on pimentää riipusten valo ja voima, siirtää itseensä ja luoda koko Phantasonesta itselleen pimeyden valtakunnan. Valtakunnan, joka sisältää kaaosta ja tuhoa, vailla harmoniaa”, Ancerias kertoi ja katsoi koko tuon ajan minua vakavasti silmiin. Katsoin häntä takaisin ja vaikka demoninaisen aikeet eivät tulleet minulle suurena yllätyksenä, ne saivat sydämeni silti lyömään lujaa.

“Nyt kun hänellä ei ole yhtään riipusta, hän tekee mitä vain saadakseen menetettynsä takaisin ja loput siihen päälle vielä. Heizel, hän näkee mieluummin koko Phantasonen palavan tomuksi kuin suostuisi häviämään. Jos hän ei saa riipuksia, hän tuhoaa Phantasonen muulla tavoin, riipukset toki nopeuttaisivat hänen työtänsä”, ankeriasnainen lisäsi ja puristin kansion reunaa nyrkkini sisällä hermostuneena.

“Ja kun hän sai tietää, että sinulla on erityinen side riipuksiin, hänen kilpailuhalunsa ja kostonhalunsa vain kasvaa hetki hetkeltä enemmän. Olet hänelle pahin kilpailija tämän kaiken keskellä”, nainen totesi minulle.

“En siis suosittele jäämään entisen johtajani käsiin”, Anceria lopetti ja suljin silmäni hetkeksi. Kävin päässäni läpi kuulemaani.

“Tiscovera siis suunnittelee maailman tuhoa ja sen saamista itselleen. Tiedätkö yhtään, millaisella aikataululla?” kysyin naiselta, johon tämän pudisti hymähtäen päätään.

“Tiscovera on suunnitellut ja tehnyt paljon kokeita. Emme me hänen läheisimmät alaisetkaan täysin tienneet hänen suunnitelmiensa aikatauluista. Uskoisin, että mitä enemmän hän alkaa toteuttamaan tuhoa, sitä lähempänä hänen projektinsa on tulossa tiensä päähän”, Ancerias vastasi minulle rauhallisella äänellä.

“Tapahtuisiko kaikki nopeammin, jos hän saisi kaikki riipukset itselleen?” kysyin.

“Jos hän onnistuisi saamaan kaikki riipukset, olisitte tuhonomat ennen kuin ehtisitte kissaa sanoa”, Ancerias vastasi suoraan ja nielaisin raskaasti. Helvetti vie, mikä tilanne.

“Missä Tiscovera piilottelee tällä hetkellä?” kysyin naiselta suoraan. Ancerias pudisti päätänsä.

“Rehellisesti en tiedä. Aina, kun Tiscovera on muuttanut piilopaikkaansa, emme ole saaneet tietää sitä ennen kuin meidät on sinne jo siirretty”

“Et tiedä vai et halua kertoa?” varmistin naiselta, joka tuhahti hyvin hiljaa.

“En jaksaisi toistella itseäni, mutta ei. Ei minulla ei ole mitään tietoa, missä hän piilottelee tällä hetkellä. Mutta voin vakuuttaa, että missä ikinä hän on, hän luo armeijaansa siellä ja valmistaa joukkojansa hyökkäämään silloin, kun osaatte vähiten sitä odottaa”, Ancerias sanoi ja kääntyi katsomaan minua silmiin.

“Kehotan sinua löytämään loput riipukset ennen entistä johtajaani. Jos sinä kerran olet se, jonka kuuluu ne löytää, suosittelen pitämään kiirettä asian suhteen”, Ancerias totesi lopuksi ja jäin hetkeksi miettimään naisen sanoja pääni sisällä. Tiscoveran suunnitelma oli paljon synkempi kuin mitä olin osannut odottaa. Hän suunnittelee kaiken kauniin ja hyvän tappamista. Se nainen oli mustaakin mustempi sydämeltään sekä mieleltään.

“Kiitos Ancerias, kun kerroit”, sanoin sitten lopulta ja naisen silmissä kävi hämmentynyt pilke sekunnin ajan. Kuin hän olisi ihmeissään, että kiitin häntä tietojen antamisesta.

“Vaihtoehtoni olivat aika vähäiset”, nainen totesi siihen ja kääntyi katsomaan hetkeksi käsiänsä. Käännyin katsomaan käsissäni olevaa kansiota, joka kertoi kaiken mahdollisen Anceriaasta saaduista tiedoista. Suoristin kurkkuani saadakseni naisen huomion takaisin itseeni ja avasin kansion. Tietoa ei ollut paljoa, mutta aioin silti lukea ne naiselle vastapalveluksena.

“Minulla on siis ollut elämää ennen Tiscoveraa?” Ancerias kysyi hämmentyneenä, kun olin lopettanut kansion sisällön luetteleloimisen hänelle. Suljin kansion ja nyökkäsin hänelle.

“Kyllä ja minulla on mahdollisuus näyttää se sinulle vielä todeksi”, sanoin naiselle, joka katsoi minua hämmentyneenä.

“Miten?” hän kysyi selvästi kiinnostuneena ja halukkaana tietämään lisää. Käännyin katsomaan naisen pientä vesiallasta vastapäätä olevaa lasista pintaa ja nyökkäsin päätäni. Lasin toisella puolella tiesivät mitä se tarkoittaisi ja jäin hiljaisuuteen naisen kanssa odottamaan, että yksi poliiseista saapui huoneeseen Fredan ja Gedencin kanssa. Nähdessäni serkkuni tiesin, että hän oli vaatinut, että saa tulla tilaan naisensa tueksi. Minulla ei ollut sitä vastaan mitään. Nousin seisomaan tuolilta ja laskin kansion tuolille, kunnes kävelin ystäväni luo.

“Pystytkö tähän?” varmistin Fredalta. Freda katsoi hyvin hermostuneena Anceriasta, jota poliisi oli mennyt laittamaan käsirautoihin. Ankeriasmerenneito oli noussut seisomaan ja ojentanut kätensä rutiininomaisesti eteen kahleita varten. Freda kääntyi katsomaan minua ja nyökkäsi päätänsä.

“Jos vain suostut olemaan vierelläni”, Freda pyysi ja laskin käteni hänen olkapäälleen.

“Totta kai ystävä rakas”, sanoin hänelle. Freda nyökkäsi minulle hermostuneena, kunnes kääntyi katsomaan lähemmäksi tullutta poliisia ja Anceriasta. Ystäväni pyysi, että Ancerias istuutuisi, joten nainen pyrstönsä avulla laskeutui istumaasentoonsa tyynenä. Poliisi oli ottanut lanteeltaan esiin sähkökepin ja piti sitä Anceriaan kaulaa vasten valmiina, jos nainen yrittäisi jotain temppujansa.

“Mitä minun pitää tehdä?” Ancerias kysyi Fredalta hiljaisella, mutta samalla tiedonhaluavalla äänellä. Aistin naisesta jännittyneisyyden, mutta suuren halun saada tietää, olivatko hänen näkemänsä näyt hänen omaa menneisyyttään vai riipuksien aiheuttamia näkyjä.

“Sinun tarvitsee vain pitää silmäsi kiinni ja istua aloillasi”, Freda sai sanottua ja otti samalla violettisen paitansa alta tulkitsija riipuksensa. Riipus alkoi hohtamaan, kun Freda päästi sen leijumaan eteensä. Freda mumisi jotain kaunista sävelmää ja laski molempien käsiensä sormet Anceriaan ohimoille. Ystäväni sormet alkoivat hohtamaan riipuksen valkeaa valoa ankeriasnaisen ohimoilla. Ancerias irvisteli vienosti muutaman kerran, mutta pysyi muuten paikoillaan.

“Se olen minä. Se olin minä. Ennen Tiscoveraa”, Ancerias sanoi hyvin hiljaa itsekseen. Katsoin häntä tarkasti, koska vierelläni oleva Gedenc vahti Fredan vointia kuin haukka.

“Tämä ei ole pelkkää unta, se on menneisyyttäsi ennen muistinmenetystä”, Freda sanoi rauhallisella äänellä naiselle, joka alkoi irvistämään lisää.

“Minulla oli lapsi. Ikioma lapsi, joka oli minulle kaikki kaikessa”, Ancerias jatkoi hiljaa itsekseen puhumista. Mitä pidemmälle nainen puhui, sitä katkerammaksi ja surullisemmaksi hänen äänensä muuttui.

“Minulla oli jalat. Minä kävelin. Olin haltia, kunnes… Kunnes…” Ancerias toisti ja huomasin hänen vihaisten luomien alta laskeutuvan kyyneleitä. En kyennyt kuvittelemaan, miltä naisesta tuntui. Tuntui tietää, että hän oli ennen ihan toisenlainen henkilö, kunnes Tiscovera päätti upottaa kyntensä häneen.

“Se saastainen rotta!” Ancerias kivahti vihaisena, joka sai Fredan pelästymään ja perääntymään naisesta. Gedenc otti naisensa heti vastaan halaukseensa turvaan, kun samalla naisen sievä valkoisen turkoosinen riipus tipahti kolahtaen maahan. Kukaan ei ehtinyt tehdä mitään, kun ankeriasnainen sähähtäen nousi tönäisemään vierellään olleen poliisin kauemmas. Poliisin kaatumisen lomassa Ancerias nappasi tämän lantiolta käsiaseen ja sekunnin murto-osan ajan kylmä paniikki nousi koko kehooni.

“Ancerias, älä”, yritin sanoa, mutta nainen kääntyi katsomaan minua nanosekunniksi.

“Tapa hänet Heizel”, ja ennen kuin tainnutusammukset ehti iskeytyä ankeriasnaiseen, hän oli ampunut itseään leuan alle ja kaatui veriroiskeen saattelemana kostealle sellin lattialle pyrstönsä päälle Fredan pelästyneen huudon saattelemana. Katsoin lattialle kaatunutta Anceriaan ruumista ja hänen päästään lattialle valuvaa verta silmät suurina. Olin mykistynyt siitä, miten nopeasti kaikki oli käynyt. Kuulin takaani kuinka Freda yökkäsi sokkitilansa vuoksi ja sellissä alkoi leijua rautaisen veren ja oksennuksen sekoituksellinen katku.

En voinut syyttää siitä, mitä Ancerias itselleen teki. Hän varmasti järkyttyi, kun hänen menneisyytensä ja alkuperänsä selvisi. Hän päätti lopettaa elämänsä ennen kuin Tiscovera onnistuisi siinä millään muotoa. En osannut muuta ajatella kuin sitä, että nyt hän toivon mukaan olisi menetetyn poikansa kanssa paremmassa paikassa. Vaikkakin hänen kuolemansa ei saisi lapsensa menettäneitä demoneja kovin tyytyväisiksi.

“Heizel”, kuulin Sergein kauhuissaan olevan äänen sellin oven avautuessa. Miehen puhuessa nostin katseeni Anceriaan ruumiista suoraan eteeni. Sergein sanat saivat silmäni kirvelevään ja toivoin, että mikään siitä ei olisi totta.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- FF X ost – Faxe Off

- Beyond two souls - Beyond

LUKU 84: ERO

HEIZEL

Tuntuu kuin olisin herännyt keskeltä niin syvää unta, että olisin unohtanut, miten kirkasta valo voi olla. Silmiäni särki ja niiden avaaminen tuntui suurelta työltä samalla, kun tunsin kosketuksen oikealla käsivarrellani. Aloin hahmottamaan, että vierelläni seisoi joku, joka huhuili nimeäni ja puhui minulle lämpimällä äänellä.

“Huomenta Heizel. Hyvä, että heräsit”, hahmotin Xiaran yhä selkeämmin, kun silmäni tottuivat katossa roikkuvaan valoon. Muistan, että olin nukahtanut huoneessani Jaisarin vieressä. Miksi sitten lääkitsijänoitaystäväni oli täällä? Vilkuilin silmilläni ympärilleni ja huomasin, että löysin itseni sairaspuolelta yhden hengen huoneen sängyltä.

“Mitä ihmettä minä täällä teen?” kysyin ja vasta silloin huomasin ranteessani kiinni olevan letkun, joka johti tippatelineseen, jossa oli täysi pussillinen verta. Xiara kosketti olkapäätäni hellästi saadakseni huomion minuun, kun hengitykseni nopeutui hetkeksi hämmennyksestä. Silloin tunsin kaulassani, miten molemmille puolille oli teipattuna sideharsoa. Juuri niihin paikkoihin, joihin Jaisar oli minua purrut.

“Ota rauhallisesti. Olet menettänyt aika paljon verta, jonka vuoksi sinuun on siirrettävä sitä”, Xiara kertoi minulle rauhallisella äänellä. Laskin pääni edelleen hämmentyneenä vasten isoa valkoista tyynyä ja pidin edelleen katseeni ystävässäni.

“Mitä on tapahtunut?” kysyin ja Xiara jäi katsomaan minua hiljaisena. Hän selvästi mietti, miten kertoisi seuraavan asian minulle.

JAISAR

“Heizel?” Jaisar kysyi ihmetellen, kun kaunis nainen hänen vierellään oli vain yht äkkiä nukahtanut.

“Heizel!”, mies toisti naisen nimeä ja varovasti taputti naisen poskea, herätelläkseen tätä. Mies tunsi vienon paniikin nousevan sisällään. Hän kaulalta Heizelin pulssia ja se oli todella heikko. Tuntui kuin naisen vartalo taistelisi henkiinjäämisestä. Heizel oli maistunut niin taivaallisen hyvältä, ettei hän ollut malttanut vain maistaa haltianeitoa. Hän oli halunnut juoda naista niin paljon kuin kykeni. Ja nyt hän oli menettänyt tajuntansa, koska hänessä oli liian vähän verta. Oliko hän juonut liikaa?

Mitä jos Heizel kuolee?

Mitä jos hän oli aiheuttamassa välittämänsä naisen kuoleman?

Tätäkö varten Tiscovera oli tehnyt hänelle, mitä oli tehnyt?

Jaisar tunsin, miten kauhu kasvoi hänen äänessään, kun hän alkoi huutamaan apua niin paljon, kun sai kurkustansa ääntä ulos. Mies ehti pukea ylleen bokserit, kunnes ensimmäinen palvelija paiskasi oven auki. Naispalvelijan silmistä kuvastui suuri kauhu, kun hän näki veren ja tajuttoman kuningattarensa puremajäljet molemmin puolin kaulaa.

“HAE APUA!” Jaisar karjui kauhuissaan ja palvelija häipyi heti paikalta. Mies kääntyi katsomaan Heizeliä ja sängylle takaisin päästyään nosti naisen varovasti ylös syleilyynsä.

“Heizel, herää nyt”, mies sopersi sokkitilassaan ja piti naista lähellään. Hän huomasi, kun Sergei ryntäsi paikalle t-paita ja löysät housut yllään. Heizelin nähdessään miehen katseesta näkyi järkytys ja hän juoksi sängylle.

“Mitä on tapahtunut?” Sergei kysyi tiukkana.

“Minun ei ollut tarkoitus”, Jaisar sai sanottua samalla, kun Sergei siirsi Heizelin hiuksia tämän kaulan edestä pois. Nähdessään puremajäljet tummaihoinen haltia pysähtyi hetkeksi.

“Mitä helvettiä olet tehnyt?” hän kysyi, kunnes Chari saapui paikalle, Trevio ja Tarein perässään. Kolmikon nähdessä Heizelin tilanteen, Trevio tuli ja yritti ottaa otteen pikkusiskostaan.

“Tarein, lähde hälyyttämään Xiara sairaalapuolelle”, Trevio käski ja nainen lähti heti juoksemaan huoneeseen vievälle käytävälle. Jaisar näki Trevion yrittävän ottaa Heizelin omille käsivarsilleen, mutta mies tiukensi otettaan naisesta.

“Voin viedä hänet itse”, Jaisar yritti sanoa.

“Minä vien siskoni saamaan apua”, Trevio sanoi Jaisarille tiukkana ja yritti uudelleen saada siskoansa huostaansa, mutta Jaisar ei suostunut siihen. Trevio ärähti.

“Mene sitten jo ennen kuin hän kuolee!” Trevio huusi Jaisarille ja mies näki, miten haltianeidon miehen silmissä näkyi suuttumus, mutta myös järkytys ja suru. Jaisar nielaisi raskaasti, kun samalla nousi seisomaan ja nappasi tajuttoman Heizelin käsivarsilleen. Haltianeidon pää nojasi miehen rintakehään, kun Jaisar lähti ohittamaan Charia, päästäkseen huoneesta pois. Chari katsoi siskoaan ainoalla silmällään järkyttyneenä, eikä osoittanut mitään huomiota miestä kohtaan.

“Jos Heizel kuolee, minä tapan sinut, kuuletko?!” Jaisar kuuli Sergein vihaisen huudon perässään, jota naisen sisarukset yrittivät rauhoittaa. Paniikki löi vasaran lailla Jaisarin sydämessä, kun hän nopeutti tahtiansa ja käytti vampyyrinnopeuttansa, jouduttaakseen askeliaan.

Toivottavasti Heizel saisi ajoissa apua.

HEIZEL

“Kun Jaisar toi sinut tänne, veimme sinut heti toimenpidehuoneeseen ja aloitimme hoitamisesi. Olit menettänyt yli kaksi litraa verta ja elintoimintosi olivat todella pahassa kunnossa. Aloitimme heti siirtämään sinuun lisää verta ja elvyttämään vartaloasi, jotta et menehtyisi”, Xiara kertoi ja tunsin, miten kyyneleet kirvelivät silmissäni ja alkoivat valumaan poskiani pitkin. Minun oli vaikea uskoa kuulemaani. Ei Jaisar koskaan tekisi sellaista. Ei tahallaan.

“Miten hän oli saanut minusta juotua niin paljon?” kysyin itkuisin silmin ja Xiara katsoi minua säälivä katse ruskeissa silmissään.

“Ei normaalilta vampyyriltakaan vaadita paljoa, että hän saa juotua uhrinsa kuiviin”, Xiara sanoi.

“En tiedä saisinko sanoa tätä-” Xiara aloitti, mutta keskeytin hänet heti:

“Kerro, ihan sama, mitä se on”

“Tämä on vain omaa päätelmääni, mutta uskon, että Jaisarin teon oli ollut tarkoitus tappaa sinut. Jaisar ei varmasti olisi halunnut sitä, mutta oma epäilykseni on, että se oli Tiscoveran juoni saada sinut pois tieltä. Kun Tiscovera oli ehtinyt pitää Jaisaria vankinaan epäilen, että hän oli jotenkin onnistunut saamaan Jaisarin haluamaan vain sinun vertasi, tappaaksesi sinut”, Xiara sanoi ja mitä pidemmälle ystäväni meni teorioissaan, sitä kuristavammalta minusta tuntui kurkussa.

“Eli kaikki Jaisarin halu olla lähelläni johtuu vain siitä, että hänen pitäisi tappaa minut?” kysyin ja minun oli niin vaikeaa saada tuota kysymystä ulos suustani, koska aloin itkemään. Miksi? Miksi näin kävi minulle? Xiara otti heti kädestäni kiinni ja pyysi minua katsomaan häntä silmiin.

“En tunne Jaisaria yhtä hyvin kuin sinä, mutta sen olen huomannut, että hän välittää sinusta valtavasti. Hänen kiintymyksensä sinuun ei ole pelkästään Tiscoveran aiheuttamaa verenhimoa. Tapa, jolla tavalla hän on puhunut sinusta ja sanonut, että ei missään nimessä halua pahaa sinulle ilmaisee minulle, miten tärkeä olet hänelle. Jaisar selvästi kamppailee itsensä kanssa, mutta hän tekee sen teidän vuoksenne”, Xiara sanoi ja katsoin häntä kyynelehtien. Minuun koski niin helvetisti, etten saanut sanotuksi mitään. En edes tiennyt, mitä sanoa.

“Jaisar ei halua antaa Tiscoveralle sitä tyydytystä, että tekisi sinulle pahaa. Siksi vampyyrikuningas Rangel on käynyt täällä auttamassa häntä kontrolloimaan verenjanoansa. Ilmeisesti harjoiteltavaa on vielä, koska tilanne meni näin pahaksi”, ystäväni lisäsi ja puristin hänen kättänsä hellästi.

“Missä Jaisar on nyt?” kysyin heikkona.

“Ymmärsin, että hän on kartanolla Sergein vahtivan silmän alla”, Xiara vastasi, koska tiesi, ettei minulle tässä tilanteessa kannattanut alkaa puhua, miten minun pitäisi levätä. En kuuntelisi kuitenkaan ja tänään olisi tiedossa niin paljon tärkeitä asioita, ettei minulla ollut aikaa jäädä sängyn pohjalle. En edes halunnut jäädä. Olin myös kiitollinen, ettei Jaisaria oltu viety tyrmään. Sergei tiesi, että siinä kohtaa minulta olisi tullut pari valittua sanaa.

Lähdin varovasti lopulta nousemaan ylös ensin istumaan. Otin päästäni kiinni, kun minua hieman huimasi. Xiara kosketti olkapäätäni.

“Sinun pitäisi odottaa ainakin sen verran, että nykyinen veripussi tyhjentyisi”, Xiara sanoi ja vilkaisin vierelläni olevaa roikkuvaa puolittaista veripussia, josta veri laskeutui käteni kautta suoniini. Huokaisin syvään, kunnes nyökkäsin. Ei minulla olisi aikaa tähän, mutta en halunnut pyörtyäkään tilanteessa, jossa minun pitäisi olla vahvana.

“Haen sinulle jotain syötävää ja juotavaa”, Xiara sanoi ja jätti minut omaan rauhaani. Käännyin katsomaan sänkyni viereisestä ikkunasta ulos. Ajatus siitä, että olin käynyt lähellä kuolemaa viime yönä tuntui niin epätodelliselta. Tiesin sisälläni, ettei Jaisar ollut tehnyt asiaansa tahallaan. Tai ainakin halusin uskoa niin. Ei hän tarkoituksella haluaisi tappaa minua. Hänhän välitti minusta ja minä välitin hänestä. Kiitos Keidazin sisälläni kuitenkin alkoi epäilyksen siemen nousemaan esiin. Mitä jos hän oli esittänyt? Mitä jos hän oli esittänyt välittävänsä ja pettäisi minut sopivan hetken tullen. Aivan, kuten Keidaz oli tehnyt? Ei kai minulla voisi niin huonoa tuuria olla miesten suhteen?

Päästyäni takaisin kartanolle hieman enemmän voimissani pyysin palvelijoita viemään minut heti sinne, missä Sergei Jaisaria vahti. Palvelijat tottelivat minua ja veivät minut kartanon alakerrokseen, jossa harjoitussalit olivat. Päästyäni portaita alas näin, miten yhteen pukuhuoneeseen vievän oven luona seisoi Sergei ja Tarein sisarusteni kanssa.

“Heizel!” Chari huudahti heti helpottuneena ja ryntäsi halaamaan minua tiukasti.

“Harmoniattarelle kiitos, että olet kunnossa!” Chari huudahti dramaattisesti ja vain halasin häntä takaisin, kun en tiennyt mitä sanoa.

“Tuliko Heizel?” kuulin Jaisarin äänen kysyvän ja Sergei kääntyi katsomaan pukuhuoneessa selvästi olevaa miestä tiukkana.

“Odota, kunnes hän itse tulee luoksesi”, Sergei sanoi tiukkana ja kääntyi sitten harmailla silmillään katsomaan minua. Olin näkevinäni miehen katseessa myös pientä helpotusta. Kävelin Charin vierellä muiden luokse ja vilkaisin heitä kaikkia vuorollaan.

“Oletan, että Jaisar on sisällä?” kysyin Sergeiltä ja tämä nyökkäsi.

“Haluan puhua hänen kanssaan kahden kesken”, sanoin heti ja veljeni tuli heti eteeni pudistellen päätänsä.

“Ei käy, haluamme olla lähellä siltä varalta, että hän käy uusiksi kimppuusi”, Trevio sanoi ja pyöräytin silmiäni.

“Uskon vahvasti, ettei niin käy”, yritin sanoa ja Chari laittoi kätensä ristiin rintakehälleen.

“Et varmana uskonut tällaista tapahtuvan eilenkään ja katso miten kävi”, Chari sanoi ja en voinut uskoa korviani. Vilkaisin heitä kaikkia taas vuorollani silmät suurina.

“Voisitteko olla vielä yhtään enemmän loukkaavia minua tai Jaisaria kohtaan?” kysyin melkein jo turhautuneena ja käännyin sitten katsomaan Tareinea. Noita ei ollut vielä sanonut mitään koko tilanteeseen.

“Tarein?” kysyin kuin anoen tukea häneltä. Kaikki muut kääntyivät katsomaan noitanaista ja tämä vilkaisi muita hiljaisena. Hän selvästi mietti, mitä vastaisi pienen paineen alla.

“Minusta heillä pitää olla oikeus pieneen yksityisyyteen tässä tilanteessa”, Tarein totesi. Juuri, kun Trevio oli sanomassa vastaan, Tarein sanoi tälle katsoen miestään silmiin:

“Jos Jaisarin paikalla olisit sinä, haluaisin keskustella kanssasi rauhassa ilman muiden häiritsemistä”, tunsin suuren tyytyväisyyden sisälläni, sillä Tarein varmasti tiesi, miltä minusta tuntui. Hän oli joutunut käymään samantyyppistä tilannetta läpi, kun veljeni oli saanut susipedon pureman. Lopulta hieman voitettuna Trevio huokaisi ja nyökkäsi lopulta.

“Pysymme lähellä”, Sergei sanoi tyynesti, kun käveli ohitseni, enkä ehtinyt sanoa vastaan. Käännyin katsomaan seuruettani, kun he kävelivät käytävällä vähän matkan päähän odottamaan. Ymmärsin heidän huolensa, mutta halusin ensin keskustella yksin Jaisarin kanssa.

Kävelin lopulta pukuhuoneeseen sisälle, jättäen oven sepposen selälleen. Jaisar istui yhdellä pehmeän päällisen omistavalla penkillä, nojaten käsiinsä selkä kumarassa. Hän kohtasi katseeni samantien merkkinä, että oli kuullut kaiken, mitä huoneen ulkopuolella oli puhuttu. Mies laski katseensa kaulalleni, jossa oli teipattuna molemmin puolin puremajälkiä suojaavaa pumpulia.

“Koskeeko niihin?” Jaisar sai lopulta kysyttyä. Kosketin toiselle puolen kaulaani hellästi samalla kävellen miehen luokse.

“Ei. Xiara sanoi, että pumpulissa oleva lääkerohto saa haavat paranemaan tunnin sisällä”, vastasin hänelle ja istahdin tämän vierelle. Jaisar ei kääntänyt katsettaan huoneen oven suulta pois ja minäkin pidin katseeni siinä, kun istahdin penkille. Annoin itseni nojata seinään ja hetken yllämme oli vain hiljaisuus.

“Xiara kertoi minulle kaiken”, sain sanottua lopulta ja Jaisar laski katseensa marmoriselle lattialle ja nyökkäsi päätänsä.

“Olen todella pahoillani”, Jaisar sai vain sanottua ja kääntyi sitten katsomaan minua ja nousi polviensa varasta, kääntyäkseen minua kohti paremmin. Miehen silmissä näkyi häpeä ja syvä katumus.

“En tiedä, mitä muutakaan voisin sanoa kuin anteeksi”, Jaisar sanoi pitäen silmänsä omissani. Katsoin häntä takaisin samalla kun kurkkuni halusi kuristaa minut kyyneleiden seurana. Nostin kättäni varovasti ja otin miehen käsivarresta kiinni ja nousin nojaamasta seinään.

“Saat anteeksi”, sanoin hänelle hiljaa.

“Sinun ei pitäisi antaa minulle anteeksi Kipakka”, Jaisar sanoi ja nielaisi raskaasti.

“Minä yritin tappaa sinut”, hän kuiskasi hiljempaa ja nojauduin häneen lohdullisesti.

“Et halunnut sitä. Tämä on Tiscoveran tekosia. Tiedän, ettet halua satuttaa minua”, sanoin ja Jaisar kääntyi heti katsomaan minua turhautuneella katseella.

“Halusin siinä hetkessä. Veresi, se oli niin helvetin herkullista. Ja sitä juodessa halusin imeä sinut kuiviin”, Jaisar sähähti ja nousi ylös nopeasti, hieroen kasvojaan käsiinsä. Katsoin häntä kyyneleisin silmin. Hänen sanansa satuttivat, mutta huomasin, että mies oli edelleen järkyttynyt oman tekonsa vuoksi.

“Halusitko olla lähelläni vain vereni vuoksi?” kysyin lopulta ja nousin seisomaan. Jaisar kääntyi katsomaan minua.

“En todellakaan! En ikinä suostuisi olemaan vain veren vuoksi lähelläsi”, Jaisar sanoi ja hänen hengityksensä kiihtyi hieman.

“Heizel, sisälläni jyllää puoli, joka nytkin haluaisi vain hurmata sinut ja juoda sinut lopullisesti loppuun. Ihan kuin kuulisin Tiscoveran pääni sisällä kuiskimassa, että “Ime Heizel kuiviin, juo hänen verensä””, Jaisar sanoi hakaten samalla molemmilla nyrkeillä rintakehäänsä. Miehen silmissä näkyi kyyneleitä. Tuskan ja häpeän kyyneleitä. Pyyhkäisin omia silmän alusiani omilta kyyneleiltäni ja katsoin häntä.

“Me keksimme kyllä keinon, yhdessä”, sanoin Jaisarille ja otin askeleen hänen luokseen, mutta hän perääntyi. Se ele sai sisälmykseni kuristumaan entisestään.

“Älä tule lähemmäs”, mies sanoi tiukkana minulle ja käteni menivät nyrkkiin.

“Tämä on niin epäreilua”, sanoin itkuisena. En voinut koskettaa miestä, jota halusin koskettaa kaikista eniten koko maailmassa. Kaipasin häntä, vaikka hän oli aivan edessäni.

“En voi jäädä tänne, kun sinä olet täällä”, Jaisar sanoi lopulta yhä tiukka äänensävy äänessään. Pudistin päätäni jo turhautuneena.

“Kylläpäs voit!” kivahdin.

“Ei Heizel, en voi. Jos pysyn täällä, olen vaaraksi sinulle ja turvallisuudellesi”

“Minullako ei ole mitään sananvaltaa asian suhteen? Tuosta vain hylkäät minut ja päätät, lähteä?!” kivahdin taas kiukkuiset kyyneleet silmissäni.

“Ei ole, koska minä teen päätöksen ja olen tehnyt sen jo”

“Miksi? Miksi et jää tänne ja yritä löytää ratkaisua kanssani?!” huudahdin jo vihaisena ja tunsin, miten kylmä vihani alkoi nousta suonissani.

“KOSKA RAKASTAN SINUA HEIZEL, SIKSI!” Jaisar karjaisi ja katsoi minua silmiin suklaanruskeilla, mutta tulesta palavilla silmillään. Kylmyys suonissani hävisi samantien. Oliko toinen sanonut sen oikeasti ja tarkoittanut sitä? Oliko toinen sanonut rakastavansa minua?

“Minä rakastan sinua. Koko elämäni kautta. Ja en antaisi itselleni ikinä anteeksi, jos viimeiltainen toistuisi ja seuraavalla kerralla sinä oikeasti kuolisit!” Jaisar sanoi ja katsoi minua silmiin kyyneleisillä silmillään. En ollut koskaan aiemmin nähnyt miestä sellaisena. Niin rikki ja haavoittuvaisena. Minun teki pahaa katsoa häntä. Olisin halunnut siirtää kaiken tuon tuskan hänestä itseeni. Olisin mukisematta kärsinyt nuo kaikki kamalat tunteet, jotka jylläsivät edessäni seisovan miehen sisällä.

“Yritä ymmärtää. En voi jäädä tänne. En ennen kuin olen saanut itseni sellaiseen kuntoon, jotta läheisyydestäni ei koidu vaaraa sinulle tai kenellekkään muullekaan”, Jaisar sanoi rauhallisemmalla äänellä. Pudistin päätäni.

“En halua, että lähdet. Tarvitsen sinua täällä, luonani”, yritin yhä epätoivoisesti saada häntä pyörtämään päätöksensä, vaikka tiedostin että se olisi turhaa. Jaisar otti käsistäni kiinni, mutta ei tullut sen lähemmäksi.

“En haluaisi lähteä. Mutta sinä olet koko maailmani. En voisi elää itseni kanssa, jos se maailma romahtaisi sen takia, että annan Tiscoveralle sen, mitä hän haluaa”, Jaisar sanoi ja puristi käsiäni hellästi, kun tunsi minun tärisevän. Nyyhkäisin ja suljin silmäni hetkeksi. Yritin saada itseni rauhoittumaan. Saada itkun loppumaan. Mutta en kyennyt siihen. Jaisar tuli eteeni ja antoi suukon päälaelleni.

“Minne sitten aiot oikein mennä?” sain kysyttyä lopulta.

“Minun luokseni koulutettavaksi”, vampyyrikuningas Rangelin pehmeän tyyni ääni kuului Jaisarin takaa ja mies kääntyi katsomaan taakseen ja siirtyi tieltäni, jotta pystyin näkemään komean vampyyrin nojaamassa oven karmiin. Hän oli ilmeisesti ehtinyt seistä siinä tovin, mutta en jaksanut siinä hetkessä välittää, miten kauan hän oli meitä kuunnellut.

“Tällä hetkellä Jaisarin paras mahdollisuus oppia hillitsemään sinuun kohdistuvaa verenhimoa on minun opissani. Siihen voi mennä aikaa, mutta se on paras mahdollisuutenne tällä hetkellä”, Rangel sanoi ja nousi samalla seisomaan ryhdikkäästi. Huomasin sivusilmällä läheisteni palanneen myös paikalle vampyyrimiehen taakse. Rangelistä olisi varmasti hyötyä Jaisarin tilanteessa, mutta en silti pitänyt ajatuksesta, että mies lähtisi pois juuri, kun olin päässyt takaisin hänen luokseen kaiken koettelemusten jälkeen.

Jaisar kääntyi katsomaan minua, mutta ryntäsin halaamaan häntä ja painoin pääni hänen rintakehäänsä vasten. Rutistin hänet itseäni vasten ja Jaisar kiersi kätensä ympärilleni. Hän silitti päätäni ja painoi päänsä hiuksieni sekaan.

“Lupaan palata luoksesi”, Jaisar sanoi ja sain vain äännähdettyä myöntymisenä. Mies laski päätänsä lähemmäs kaulaani ja kuulin, miten hänen olemus alkoi olla uhmakkaampi. Verenhimoisempi ja hurmaavampi. En ehtinyt sanoa tai tekemään mitään, kun kuulin jo Rangelin äänen:

“Selvä ja sitten mennään poikaseni”, Rangel sanoi ja samassa tiukalla otteella erotti Jaisarin ja minut toisistaan irti.

“Emme ota riskiä, että hyökkäät kuningattaren kimppuun uudelleen”, Rangel jatkoi ja tiukalla otteella lähti johdattamaan Jaisaria pois paikalta. Yritin lähteä heidän peräänsä, mutta Sergei nappasi minusta käytävällä kiinni.

“Ei Jaisar, älä mene!” yritin huutaa, mutta Rangel ei antanut Jaisarin edes vilkaista perääni. Tunsin, miten viha sisälläni alkoi roihuta tulen sijasta jään lailla. Ja hengitin raskaammin Sergein pidätellessä minua.

“Heizel, rauhoitu nyt!” Sergei sanoi varoittavasti ja piti minusta yhä tiukasti kiinni.

“Kuka teistä se oli!? Kuka teistä kutsui Rangelin hakemaan Jaisarin minulta?!” kysyin huutaen vihaisena ja itkuisena sisaruksistani ja ystäviltäni.

“Ei kukaan. Jaisar itse kutsui kuningas Rangelin hakemaan hänet”, Trevio kertoi minulle ja katsoi minua veljellisen huolestunut ilme kasvoillaan. Siinä hetkessä se katse ärsytti minua suunnattomasti. Karjahdin vihaisena ja tunsin, miten jalat pettivät altani. Polvistuessani lattialle iskin jäiset nyrkkini kovaa lattiaa vasten, aiheuttaen ympärilleni jäisen luisteluradan lattian pinnalle. Koko tilanne tuntui niin epäreilulta, etten kokenut jaksavani sitä. Tiscovera oli taas onnistunut horjuttamaan minua.

Sergei laskeutui vierelleni ja laski kätensä yläselälleni.

“Nämä eivät olleet jäähyväiset Heizel. Tiedän, että koet tilanteen tukalaksi, mutta tiedän sinun tietävän, että tämä on sinun ja muiden parhaaksi”, Sergei sanoi.

“Sergei, tiedän, että tarkoitat hyvää, mutta älä. En jaksa kuunnella juuri nyt”, sanoin hyvin hiljaa kuiskaten ja tunsin, miten Sergei silitti hellästi yläselkääni. Huokaisin raskaasti. Tiesin Sergein olevan oikeassa, mutta en jaksanut kuunnella sitä juuri nyt. Tarvitsin hetken sulattaa tämän inhottavan tilanteen ennen kuin kykenisin jatkamaan eteenpäin.

“Saat hetken aikaa rauhoittua. Mutta sitten sinun pitää ryhdistäytyä, koska meillä on tiukka aikataulu tälle päivälle”, Sergei sanoi minulle ja nousi ylös seisomaan. Kuulin, että Chari käveli miehensä vierelle.

“Menkää vain edeltä. Tarvitsen hetken olla yksin”, sanoin perheeni jäsenille ja samalla loihdin jäisen luistinradan lattian yltä pois.

“Odotamme tässä mielellämme sen aikaa, mitä tarvitset”, Trevio sanoi ja vilkaisin häntä itkuisin silmin. Veljeni katsoi minua rohkaisevalla katseella.

“Emme jätä sinua yksin”, hän lisäsi, kunnes käännyin katsomaan takaisin eteeni käytävän päähän ja siitä yläkertaan vieviin portaisiin. Vielä hetki sitten olin nähnyt Jaisarin ja Rangelin kävelemän portaita kohti ja kapuavan niitä ylös. Enää en nähnyt heitä.

Jaisar oli lähtenyt.

Mutta minun piti silti saada itseni kasattua tulevaa päivää ja sen tapahtumia varten. Hengitin raskaasti ja keskityin kahteen ensimmäiseen portaaseen käytävän päässä oleviin rappuihin. Annoin itseni keskittyä yhteen kiintopisteeseen, kunnes olisin täysin rauhoittunut.

Sitten olisin valmis.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

Solence – Animal In Me

Skillet – Monster

Chase Holfelder – Animal

Celine Dion – I Surrender

Alfie Castley – Cold