LUKU 87: VAIHTO

HEIZEL

Trevion susimainen karjunta taivasta vasten sai maan jalkojeni alla tärisemään. Nielaisin ja otin askelia taaksepäin. Minun pitäisi laukaista hälytys, mutta yksikin väärä liike ja veljeni kävisi kimppuuni tahtomattaan. Tarein makasi hänen jalkojensa juuressa tajuttomana, otsan haavasta valuva vieno verinoro seuranaan ja taikasauva kädessään.

“Nythän tämä muuttui kiinnostavaksi”, kuulin Barakuroin innostuneen karjahduksen ja rystysten napsahdukset.

“Ei me mahdeta tolle hirviölle mitään!” Barakuroin yksi kätyreistä huusi pakokauhu äänessään, kun samalla suuri susimainen peto käänsi katseensa minua ja kolmea muuta kohti. Se murisi kurkustaan uhkaavasti.

“Trevio, rakas veljeni”, sanoin hiljaa. Tiesin suden korvien koosta, että se kuulisi jopa lumihiutaleen putoamisen maahan. Susi karjaisi vertahyytävästi ja samassa lähti syöksymään eteenpäin. Hyppäsin samantien pois alta, kun susi muutamalla askelmalla pääsi Barakuroin ja tämän kahden kätyrin kimppuun. Hypätessäni kauemmas ehdein nähdä, miten susipeto ehdi saada toisen kätyreistä huuliensa väliin. Uhkaavasti kurkustaan muristen peto ravisteli veriroiskeiden kera uhriansa edestakaisin päällään kuin saaliinsa kiinnisaanut hirviö. Susimainen otus heitti pureskelemansa uhrin kohti suurta puuta ja seuraavaksi iski Barakuroita kohti.

En aikaillut, vaan iskin taivaalle jäisen pallon, joka rikkoontui puiden yli päästyään kuin ilotulitus. Toivoin, että se herättäisi huomiota sen verran, että saisimme apua.

“Kyllä sinusta voimaa riittää!” Barakuroi huusi innoissaan ja näin, miten hän sai isoilla käsivarsillaan otteen susiveljeni kaulasta ja sai tämän lentämään kohti puuta. Peto ei siitä ollut moksiskaan, vaan hän nousi samantien ylös ja hyökkäsi takaisin Barakuroin kimppuun. Katsoin, miten veljeni taisteli suurta demonia vastaan susimuodossaan. Kuka tahansa muu olisi ollut susipedolle helppo vastus, mutta Barakuroin koko ja fyysiset voimat vastasivat pedon omaa sen verran paljon, että ottelu oli tasaväkistä.

Ymmärtäessäni, että toista Barakuroin kätyriä ei näkynyt missään, käänyin heti katsomaan Tareinea kohti, joka oli alkanut avaamaan silmiänsä. Nainen nousi vaivalloisesti istumaan kättään vatsallaan pitäen. Noidan ollessa kipunsa kiusaamana ja haavoittuvaisessa tilassa näin toisen kätyrin hiipivän veljeni kihlattua kohti veitsi kädessä.

“Pysy kaukana hänestä!” huusin kätyrille ja lähdin häntä kohti valmiina taistelemaan. Trevion karjunta peitti kuuloni, mutta jatkoin eteenpäin vain huomatakseni suuren mustan varjon hyppäävän ylitseni. Susipeto hyökkäsi kätyrin kimppuun ja ravistelun lailla teki hänestäkin selvää. Vilkaisin Barakuroita kohti, joka makasi maassa hengästyneenä ja yskien. Seuraavaksi käännyin katsomaan Tareinea, joka oli saanut itsensä istumaan selin puuta vasten. Hän piteli kättään edelleen mahallaan ja hän katsoi susimuodossa olevaa veljeäni kyynelehtien.

“Trevio…” Tarein sai kuiskattua. Susi kääntyi muristen katsomaan häntä ja lähti suurien tassujensa avulla naista kohti kuola ja veri suunpielistä valuen.

“Ei Trevio!” yritin huutaa ja ottaa askeleen sutta kohti.

“Älä tule Heizel!” Tarein sai huudettua viimeisillä voimillaan, joka sai minut pysähtymään. Jäin pelosta vapisten seisomaan paikoilleni, kun suuri peto käveli uhkaavasti ystävääni kohti. Susipeto haukahti leuat louskuen noitaa kohti, mutta nainen sai kivusta huolimatta pidettyä pintansa. Suden suun ollessa aivan naisen kasvojen edessä, kuulin hänen sanovan:

“Trevio, tiedän sinun olevan siellä”, Tarein hengitti raskaasti ja katsoi petoa silmiin kyyneleisin silmin.

“Et sinä halua tappaa meitä”, Tarein lisäsi ja katsoin tilannetta pelonsekaisin ja hämmentynein tuntein. Susipeto jäi paikoilleen seisomaan naisen eteen ja lopetti murisemisen.

“Rakastan sinua”, Tarein kuiskasi itkien, mutta vieno hymy huulillaan. En voinut uskoa silmiäni enkä korviani, kun suuri susimainen otus alkoi uikuttamaan kuin toruttu koira. Susi laskeutui makaamaan Tareinen eteen, painaen päänsä suojelevasti naisen syliin. Tarein laski kätensä suden pään ylle ja silitti sen turkkia rauhoittavasti. Huokaisin suuresta helpotuksesta.

“Miten Trevio muuttui? Eihän hänen pitäisi kyetä siihen ilman täysikuuta”, mietin ääneen ja Tarein kääntyi katsomaan minua samalla, kun Trevion sudentummat silmät kääntyivät katsomaan minua varoittavasti. Pidin pariskuntaan turvallisen välimatkan, koska en halunnut riskeerata, että veljeni vahingoittaisi rakastamaansa naista. Tarein näytti yhtä hämmentyneeltä tilanteesta kuin minäkin.

“Tesak kykeni aikoinaan samaan silloin tällöin”, kuulin Keidazin äänen takaani ja niskakarvani nousivat heti pystyyn. Trevio nousi heti hieman seisomaan suojelevasti Tareinen edessä ja murisi suuret hampaat esillä. Käänsin itseni ja näin Keidazin uskollisen Alicensa kanssa kävelevän meitä kohti. Keidazin omahyväinen ilme tämän viikate olallaan ja Alicen käsiaseet tämän molemmissa käsissään sai minut heti tietämään, että taistelulta ei voitaisi välttyä.

“Joskus hän kykeni muuttumaan susipedoksi ilman täysikuuta ollessaan jonkin suuren tunteen vallassa. Erikoista, mutta tietyissä tilanteissa oikein toimivaa”, Keidaz lisäsi ja pysähtyi pienen matkan päähän punahiuksisen naisen kanssa.

“Missäs siskosi mahtaa olla? Eikö hän uskaltanut itse tulla tuhoamaan kotiani?” kysyin entiseltä miesystävältäni ja samalla annoin jäisen voiman leikitellä toisen käteni sormieni välissä valmiina taisteluun.

“Voi pomomme on-”, Alice yritti vastata minulle nenäkkäästi.

“En puhunut sinulle”, vastasin vilkaistessani Alicea, joka ei sietänyt sitä, että olin keskeyttänyt hänet. Se toi mielessäni suurta mielihyvää, kun samalla sivusilmällä huomasin muutaman viuhahduksen puiden välissä.

“Tiscovera on etsinyt riipuksia koko alueelta, siksi hän ei ole ehtinyt vastata kutsuhuutoisi”, Keidaz vastasi minulle rennosti hymyillen. Nostin toista kulmaani kysyvästi. Demoninainen ei siis tiennyt riipusten olinpaikkaa, joka oli helvetin hyvä asia. Käännyin katsomaan Treviota, joka yhä murisi kahdelle edessämme seisovalle tunkeutujalle.

“Pidä Tarein turvassa, minä huolehdin nämä kaksi”, sanoin pedolle, joka ei siirtänyt katsettaan Keidazista ja Alicestä pois. Tarein vilkaisi minua kiitollisena, kun samalla käännyin takaisin kahta vastustajaani kohti.

“Meitä on kaksi ja sinua yksi. Tulet olemaan aikalailla alakynnessä”, Alice sanoi samalla, kun latasi aseensa valmiiksi taistelua varten. Vilkaisin häntä sivu silmällä, kunnes käännyin katsomaan entistä miesystäväni turkoosin kylmiin silmiin takaisin. Aloin hymyillä hieman.

“Kuka sanoi, että olisin yksin?” kysyin heiltä. Näin molempien kasvoissa hämmennystä, kunnes puiden takaa alkoi tulla esiin murisevia susia. Alice ja Keidaz kääntyivät molemmat katsomaan ympärilleen ihmeissään siitä, että eivät olleet muistaneet, ketkä vartioivat alueideni rajoja. Käännyin vilkaisemaan vierelleni kävellyttä Yuurei Ghostia, jonka suuri olemus pysähtyi rinnalleni ylväänä, mutta uhkaavana.

“Voitte olla avuksi ja kertoa, missä Tiscovera on tai annan susien repiä teidät kappaleiksi. Päätös on teidän”, sanoin tyytyväisenä hymyillen kaksikolle. Yuurein kymmenen sutta piirittivät kaksikon muristen uhkaavina.

“Kiitos, kun tulitte”, sain sanottua hiljaa Yuureille, kääntämättä katsettani vihollisistani.

“Aina”, Yuurei totesi minulle hiljaa.

“Ja paskat”, Alice sanoi ja samassa tähtäsi yhtä valkoista sutta, mutta samassa kaksi harmaata hyökkäsivät naisen käden kimppuun. Alice alkoi kiljua kuin viimeistä päivää ja Keidaz tämän vierellä alkoi vuorostaan sohia viikate-aseellaan susia kauemmas itsestään.

“Oma on valintanne”, sanoin ja samassa iskin Alicea kohti vettä, joka sai naisen sinkoutumaan kauemmaksi. Nainen kiljui järkytyksestä, kun samalla neljä sutta piiritti hänet ja iskivät hampaansa tämän käsiin ja jalkoihin, jotta tämä ei voinut liikkua. Käännyin seuraavaksi Keidazia kohti, joka huomasi haluni iskeä häntä. Heitin häntä kohti kaksi jäistä puikkoa, mutta hän rikkoi ne helposti viikatteensa liikkeillä.

“Olet vahvempi kuin ennen”, Keidaz totesi minulle samalla, kun heilautti minua kohti asettaan, jonka väistin pyörähdyksellä ja iskin vesiruoskan miehen toiselle kädelle ja vetäistessäni Keidazin käsi lipesi tämän aseelta. En jäänyt kuuntelemaan hänen kehujansa, vaan seuraavaksi iskin vetisen ruoskani ottamaan kiinni miehen pitkävartisesta viikatteesta. Vetäisin asetta itseäni kohti ja annoin kullanruskean suden napata viikatteen otteeseensa, kun tämä hyppäsi Keidazin ohi.

“Helvetti”, Keidaz sähähti ja tilanteen sen salliessa otin jaloillani vauhtia ja pääsin potkaisemaan miestä rintakehälle. Se sai miehen horjahtamaan, mutta hän sai otteen jalastani ja sai minut pysähtymään yhdellä jalla seisten. Katsoin miestä haastavasti.

“Missä hän on? En kysy samaa enää montaa kertaa”, kysyin hampaideni välistä samalla, kun yritin irroittautua miehen otteesta.

“Hän on lähempänä kuin osaisit uskoa”, Keidaz totesi, mutta heti perään alkoi karjua kivusta, kun toinen valkoinen susi hyökkäsi miehen käden kimppuun ja repi sitä retuuttaen minusta irti.

“Senkin rakki!” Keidaz huudahti ja iski nyrkillä sutta päähän, joka sai suden inahtamaan kivusta. Viha sisälläni nousi samantien ja jalkani vapautuessa iskin omalla nyrkilläni Keidazia suoraan nenään. Rusahdus ja sitä johtava kipu alkoi säteillä kädessäni, kun Keidaz kaatui maahan. Yuurei sinkosi viereltäni Keidazin yläpuolelle ja laski suuren tassunsa voimakkaasti miehen rintakehälle.

“Älä kuvittelekaan liikkuvasi”, Yuurei murahti haukahtaen varoittavasti hopeahiuksiselle miehelle, jonka nenästä oli alkanut valumaan vartoimenaan verta. Vilkaisin vasenta kättäni, joka hieman tärisi kivusta kovan iskun vuoksi, kunnes kävelin miehen luokse ja kyyristyin tämän eteen suuren suden pää vierelläni.

“Kysyn enää viimeisen kerran Keidaz”, aloitin ja otin miehen leuasta kiinni, jotta hän katsoi raivoisiin sinisiin silmiini suoraan.

“Missä Tiscovera on?” kysyin.

“Kutsuit minua”, Tiscoveran ääni kuului ympäriltämme ennen kuin Keidaz ehti vastata. Käännyin katsomaan ympärille ja nousin ylös, mutta en nähnyt demoninaista missään.

“Tule esiin senkin rotta”, sihahdin kovaan ääneen vihaisena. Demonin aura voimistui ja pian eteeni muutaman metrin päähän ilmestyi mustaa hehkua. Hehkun seasta Tiscovera käveli ja vilkaisi samalla kahden alaisensa alakynnessä olevaa tilannetta. Kätensä heilautuksella sudet alkoivat ulvoa kivusta ja kyyristyivät tuskissa makaamaan maahan.

“Lopeta tuo heti!” huudahdin naiselle, joka kääntyi katsomaan minua.

“Kerro ensin, missä riipukset ovat”, nainen vastasi minulle ja samalla laittoi kättänsä nyrkkiin ja susien kivullinen ulvonta vain voimistui. Vilkaisin vieressäni olevaa Yuureita, joka murisi kivusta maassa samalla, kun Keidaz pääsi sen tassun alta pois.

“Yuurei, yritä kestää”, sanoin suurelle sudelle vierelläni ja nojauduin häneen tukea antaen. Yuurei yritti sanoa minulle jotain, mutta mitä ikinä Tiscovera teki hänelle, se olisi niin tuskallista, ettei puhumisesta tullut mitään.

“Olin hieman pettynyt, miten helposti tälle alueelle pystyi tunkeutumaan. Olen etsinyt joka kolkasta riipuksia, mutta en ole löytänyt niitä. Kuolonuhreja on toki tullut useita ja tätä menoa kotisi tuhoutuu aivan, kuten Casperissa kävi”, Tiscovera totesi minulle voitonriemuisena. Käännyin katsomaan häntä vihaisena, kun samalla Keidaz ja Alice tulivat tämän vierelle.

“Joten on sinun päätettävissäsi, mahtava Riyzekien nuori kuningatar, että selviytyykö viimeiset kotialueesi asukkaat vai tuhoutuvatko ne raivoni alla”, Tiscovera uhkasi.

“Älä suostu mihinkään Heizel!” kuulin Trevion äänen takaani. Vilkaisin häntä kohti ja näin, miten hän oli muuttunut petomuodostaan takaisin mieheksi. Hän makasi alastomana ja veren tahrimana Tareinen syleilyssä, joka itkien pudisti päätänsä. Noita tiesi, mitä olisin valmis tekemään kotini ja siellä asuvien vuoksi.

“Älä tee sitä!” Yuurei murahti kivuissaan ja käännyin seuraavaksi katsomaan myrkynvihreät silmät omistavaa sutta vierelläni.

“Vaikka antaisit riipukset ei ole taattua, että hän säästäisi meidät”, Yuurei murisi kivuissaan ja iski silmänsä kiinni, koska Tiscovera puristi kättänsä lisää nyrkkiin. Käännyin katsomaan seuraavaksi edessäni seisovaa suurta naista, joka vain nautti hädästäni ja vihastani.

“Tee päätöksesi huoranpenikka”, Tiscovera totesi malttamattomampi sävy äänessään. Nousin koko pituuteeni seisomaan ja katsoin hänen punertaviin silmiin.

“En voi antaa riipuksia, sillä ne ovat minussa, sisälläni”, sanoin ja huomasin vienon ihmetyksen naisen murhanhimoisessa katseessa.

“Valehtelet”, Tiscovera tokaisi minulle. Nostin päätäni kuningatarmaisesti naista kohti.

“Olen tosissani. Olen valittu löytämään ja suojelemaan riipuksia. Kaikki tähän mennessä löydetyt, myös sinun hallustasi löytyneet, ovat yhtyneet minuun. Ne elävät sisälläni ja jos tapat minut, riipukset tuhoutuvat mukanani”, kerroin naiselle, joka avasi nyrkkinsä ja susien kivulias ulvonta lakkasi. Kaikki sudet haukkoivat henkeä ja yrittivät päästä takaisin tolkkuihinsa. Tiscovera katsoi minua tarkkaavaisena, mutta valmiina kuuntelemaan asiani loppuun.

“Tiedät varmasti, että haltiat voivat kuolla suruun. Jos aiheutat enää mitään tuhoa kodissani, en voi taata, ettenkö menehtyisi suruuni, jonka aiheuttaisit”, uhkasin. Tiscovera katsoi minua kuin pidättäen hengitystään. Hän tiesi minun lailla, että hän tarvitsi minua, jos halusi löytää viimeiset riipukset.

“Ei hänellä mitään riipuksia sisällään ole”, Alice tuhahti pomolleen ja vilkaisi tätä huomatakseen Tiscoveran oikeasti punnitsevan sanojani. En edes vaivautunut vilkaisemaan Aliceen tai Keidaziin. Pidin katseeni visusti pahimmassa vihollisessani.

“Lähden mukaasi, mutta vain kahdella ehdolla. Yksi, jos lähden mukaasi, kaikki ja tarkoitan KAIKKI alaisesi ja Barakuroin käskyläiset lähtevät mailtani ja pysyvät kaukana kodistani. Ketään ei enää tapeta eikä vahingoiteta. Kaikki häipyvät kanssasi. Ehto kaksi on se, että Barakuroi jää vaihtovangiksi veljelleni ja siskolleni”, listasin ehdotin ja katsoin naista tosissani.

“Barakuroin alaiset eivät ole yhtä uskollisia minulle kuin omalle johtajalleen”, Tiscovera aloitti.

“Harmi sinulle. Sinä toteutat ehtoni tai jatkamme taistelua ja suurimmalla todennäköisyydellä kuolen siinä mukana. Saat silloin heittää hyvästit riipusten löytämiselle ja voin vannoa, että suunnitelmasi tuhota koko maailma ei tule olemaan helppo, kun läheiseni menettävät minut”, uhkasin demoninaista. Tiscovera nielaisi raskaasti ja mietti oikeasti ehtojani. Esitykseni meni täydestä. Tiscovera ei osannut epäillä, että riipukset olisivat jossain muualla kuin minun läheisyydessäni. Siinä hetkessä olin kiitollinen sedälleni, joka oli takavarikoinut riipukset minulta. Ne olivat turvassa poliisivoimien säilytyshallien kätköissä.

“Mitä teemme?” Keidaz kysyi siskoltaan katse minussa. Aistin miehessä vienoa ihailua minua kohtaan, joka sai minut kokemaan enemmänkin etovaa oloa.

“Suostun ehtoisi”, Tiscovera sanoi. Hän vilkaisi Keidazia ja Alicea vuorollaan.

“Käskekää kaikkien perääntyä välittömästi”, Alice tuhahti itsekseen ärsyyntyneenä, kunnes lähti Keidazin mukana tekemään työtänsä. Tiscovera kääntyi takaisin minua kohti.

“Alahan sitten tulla”, nainen murahti minulle kylmä hymy kasvoillaan. Pidin pääni yhä pystyssä. Hän ehkä saisi minut, mutta kunniastani en luopuisi.

“Ei Heizel!” veljeni parahti takanani anovasti, mutta jatkoin kävelyä eteenpäin. Hän kertoisi kyllä muille tilanteen ja mitä olin ollut valmis tekemään lopettaakseni kotini ja sen asukkaiden tuhoamisen. Kun pääsin tarpeeksi lähelle Tiscoveraa, hän lukitsi käteni mustiin kahleisiin, joista tunsin, miten kivulias voima syventyi verisuoniini.

“Varmuuden varalta, ettet saisi ideaa käyttää voimiasi”, demoninainen sanoi kuin olisi turvallisuudestani oikeasti huolissaan. Katsoin häntä silmiin kylmästi. En suostunut näyttämään hänelle surua tai pelkoani. En suostu antamaan hänelle enempää tyydytystä kuin sen, mitä hän saa vangitsemisestani.

“HEIZEL!” kuulin siskoni huudon ja käännyin katsomaan oikealle puolelleni samalla, kun lähdin haihtumaan paikalta demoninaisen kanssa. Katsoin, miten Chari yritti itkien rynnätä luokseni ja estää viemiseni. Sergei otti hänestä tiukan otteen ja en ehtinyt enää sanoa mitään, kun kaikkialla oli pimeää.

“Tulet toivomaan, että olisit kuollut”, kuulin Tiscoveran sanovan minulle, mutta en kohdistanut katsettani häneen. Hän ei saisi minusta yhtään ylimääräistä irti kuin vain pakollisen. Vaikka minua pelotti, olin ylpeä itsestäni. Olin tehnyt tämän päätöksen itse, vaikka tiedostin, etten tulisi elämään kauaa.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Final Fantasy X-2 ost - Battle Theme No.2

- Final Fantasy X-2 ost – Aeons

- Rush Forward - Record of Ragnarok

- Final Fantasy X-2 ost – Yuna’s Ballad