LUKU 96: TEMPPELI

HEIZEL

Ajantajuni oli taas tiellä tietämättömillä, kun avasin silmäni ja arastelin hallin vienoa valoa. Makasin selälläni kylmää lattiaa vasten ja päätäni särki. Olin nukahtanut heti, kun minut oli taas yksiltä kuulusteluilta tuotu takaisin häkkiini. Olin saanut sidottu Andreanilta saamastani sidetarpeen palasta säälittävän tuen murretuille kahdelle sormelleni, joiden jomotus tuntui yhä kivuliaalta. Maistoin kuivuneen veren suupielessäni, kun nuolaisin heikkona huuliani. En muista yhtään, milloin olen viimeksi saanut mitään syötävää ja juotavaa minulle suotiin vain sen verran, että pysyin edes jotenkin hengissä.
Osa minusta toivoi, että jokin riipuksista olisi antanut itsestään edes pienen ilmoituksen, missä voisi piilotella. Edes siksi, että jatkuvat fyysinen väkivalta loppuisi joksikin aikaa. Mutta iso osa minussa halusi taistella vastaan ja osoittaa, että minua voisi kiduttaa vaikka kuinka paljon, mutta riipukset pysyisivät piilossa ja poissa Tiscoveran ulottumattomilta.

“An- Andrean?” sain käheästi ulos kuivasta kurkustani ja sain käännettyä päätäni miehen häkkiä kohti. Mies hengitti erittäin vaivalloisesti ja raskaasti. Hänen väsynyt katseensa keskittyi laattalattiaan häkin edessä.

“Onko kaikki hyvin?” sain käheästi kysyttyä ja vaikeroiden nousin istumaan ja raahasin itseni häkkini kaltereiden luokse, jotta olisin lähempänä toista. Häneen ei oltu edelleenkään koskettu tai mukiloitu millään muotoa, mutta olin alkanut huomaamaan hänessä huolestuttavia piirteitä.

Andrean kääntyi hitaasti katsomaan minua. Hänen verestävät silmänsä ja tummat silmänaluset saivat haltiamiehen näyttämään siltä, ettei olisi nukkunut viikkokausiin.

“Mikä on?” sain kysyttyä käheästi. Andrean nosti heikkona kätensä ja osoitti itseänsä ja sitten tökkäisi pari kertaa alavatsaansa.

“Sinulla on nälkä tai jano?” kysyin, mutta hän pudisti päätänsä.

“Tarvitset lääkettä? Oletko kipeä?” kysyin seuraavaksi ja hän nyökkäsi heikosti. Hän tökki seuraavaksi vasemman käden sormella oikean käden etusormea. Ymmärsin lopulta, mitä hän tarkoitti ja huolestuin hänen puolestaan. Miehellä oli aineenvaihduntasairaus. Ja jos hän ei saisi lääkettä, hänen voisi käydä huonosti.

“Meidän pitää saada sinulle lääkettä”, sain kuiskattua. Käännyimme molemmat katsomaan, kun hallin raskas ovi avautui ja Tiscovera saapui paikalle. Katsoin häntä vihaisena ja yritin olla näyttämättä sitä, miten tuskalliseksi itseni tunsin.

“Andrean tarvitsee lääkettänsä. Teidän on annettava sitä”, sanoin suoraan demoninaiselle heikon käheällä äänelläni. Tiscovera pysähtyi häkkini eteen ja käänsi katseensa Andreaniin, kääntämättä päätään suunnastani. Keidaz käveli naisen vierelle ja käännyin katsomaan häntä.

“Jos Keidaz koet minkäänlaista kiintymystä minuun niin pyydän, anna Andreanille hänen tarvitsemaa lääkettä”, sanoin miehelle ja katsoin häneen kylmiin silmiinsä. Minua kuvotti anella häneltä mitään, mutta jos se auttaisi minua auttanut uutta ystävääni, tekisin sen kyllä. Jouduin pelästymään, kun Tiscovera potkaisi mustankumisilla korkokenkäsaappaillaan kaltereitani niin, että tärinä soi korvissani kivuliaasti. Se tuntui vain pahentavan päänsärkyäni.

“Kuka antoi sinulle luvan puhua yhtään mitään”, Tiscovera tiuskasi hermonsa menettäneenä jo valmiiksi. Henkäisi vihaisena terve käsi puristuen nyrkkiin. Kuulin, miten nainen kääntyi kävelemään lähemmäs Andreania. Mies kääntyi katsomaan naista silmiin omilla mustillansa takaisin ja hengitti vaivalloisesti.

“Voisin vain antaa sinun kuihtua ja kuolla sairautesi kouriin. Oppisipa Barakuroi, että minua olisi kannattanut samantien totella, kun saavuin vieraaksi”, Tiscovera vihjaisi ja tunsin, miten sydämeni roihusi epäoikeudenmukaisuudesta.

“Tiedän, missä seuraava riipus on”, päästin suustani ulos ja kuulin, miten tila hiljeni samantien. Korkokenkien kopistus kertoi, että Tiscovera käveli takaisin eteeni.

“Oletko koko ajan tiennyt, että missä yksi riipuksista voisi olla?” Keidaz kysyi siskonsa puolesta. Yritin pitää itseni kasassa, kun käännyin katsomaan demonisisaruksia edessäni.

“Sain tuntemukset viimeyön aikana. En ollut siitä aluksi varma, joten olin siitä siksi hiljaa”, vastasin miehelle. En tiennyt, mitä kello oikeasti oli, mutta minun oli pakko heitää joku aika.

“Mutta näytän riipuksen paikan vain, jos annatte ensin Andreanille lääkettä”, totesin demoneille ja käännyin seuraavaksi katsomaan Tiscoveraa, joka näytti siltä kuin voisi räjähtää siitä, että olin kehdannut salata häneltä riipuksen olinpaikkaa.

“Sinulla ei ole varaa käydä kauppaa tästä asiasta huoranpenikka”, Tiscovera sylkäisi häkkiini vihaisena.

“Voin tappaa tuon kuvotuksen vieressäsi vaikka samantien”, demoninainen sanoi ja osoitti miestä sormillaan ja pian haltian kaulan ympärille ilmestyi violettisenmustaa savua, joka alkoi kuristamaan miestä voimakkaasti. Pidin katseeni itsepäisenä demoninaisessa.

“Jos tapatte hänet, ette ainakaan saa tietää riipuksen sijaintia. Voitte kiduttaa minua ja yrittää tappaa minut. Ihan sama minulle. Mutta jos ette anna Andreanille hänen lääkettään ja säästä hänen henkeänsä, ette tule koskaan tietämään riipuksen sijaintia”, sanoin tiukasti ja puristin nyrkkiäni lattiaa vasten, jolla kontrolloin kropassani huutavaa kipua.

“Sisko mieti nyt, tässä olisi mahdollisuus, jota olet yrittänyt lypsää kauan”, Keidaz sanoi nojautuen siskonsa puoleen neuvottelevasti. Minä ja pahin viholliseni vain katsoimme toisiamme silmiin enkä suostunut antamaan periksi. Toivoin vain, että heikkona oleva Andrean jaksaisi sinnitellä, kunnes nainen suostuisi ehdotukseen.

“Olet pehmentynyt liikaa pikkuveli”, Tiscovera sanoi ja laski kätensä, jolloin huokaisin helpotuksesta, kun Andrean haukkoi käheästi happea takaisin sisäänsä.

“Hae sitten se helvetin lääke. Käske niitä rosvoja näyttämään, mitä tuo tarvitsee”, Tiscovera käski veljeänsä. Vilkaisin Keidazia, joka vilkaisi minua takaisin tyytyväisenä näkemästään tilanteestani, kunnes lähti hetkeksi tilasta pois. Paskiainen.

Ei mennyt kauaa aikaa, kun Keidaz tuli paikalle ja näytti siskolleen ja minulle kynää muistutavaa lääkeruiskua, jonka läpinäkyvä neste näytti kirkkaalta hallin valkeita valoja vasten. Käännyin katsomaan Andreanilta, jonka kasvoista pystyi näkemään helpotusta. Hän vilkaisi minua kiitollisena, vaikka hänen silmissään näkyi myös pelko. Hän aisti, että olin valehdellut hänen auttamiseksi.

En ollut tuntenut riipuksia aikoihin. Mutta en keksinyt muutakaan keinoa auttaa miestä, joka on auttanut minua, kun olen saanut iskuja kuulusteluissani. Katsoin, miten Keidaz vain heitti lääkkeen ilmaan ja Andreanin piti vähäisillä voimillaan ottaa kynäruisku kiinni, ettei se olisi mennyt rikki. Minun teki mieli raivota moisesta teosta hänelle, mutta keskityin mieluummin siihen, että Andrean sai pistettyä itseensä lääkettä. Kun hän oli saanut ottaa lääkkeensä, hän kääntyi taas katsomaan minua.

“Kohta varmasti olosi alkaa helpottaa”, sain sanottua kuivalla kurkullani ja nielaisin raskaasti. Voi kunpa saisin edes pari tippaa vettä.

“Selvä, sitten on sinun vuorosi”, Tiscovera sanoi minulle ja nopein liikkein Keidaz oli jo päässyt häkkiini ja nappasi minut otteeseensa, pakottaen nousemaan mustelmaisille jaloilleni. Minulla oli enää vaatteistani jäljellä musta toppi ja alushousuni. Kaikki muu oli ehtinyt likaantua vereeni väkivallan tekojen aikana.

“Jos tuotat minulle pettymyksen, en enään ole armollinen”, Tiscovera uhkasi ja näin hänen katseestaan, että hän olisi tosissaan. Pyysin pääni sisällä anteeksi kaikilta rakkailtani, koska tiesin, että jos en saisi mitään vihjeitä minkään riipuksen sijainnista, kun tarvitsisi, minulle koittaisi kohtaaminen itse kuoleman kanssa. En ehtinyt kääntymään Andreania kohti, kun Keidaz lähti raahaamaan minua edeltä kärsimätön demoninainen perässämme.

Katsoin edessäni olevaa karttaa ja yritin keskittyä. Rukoilin Harmoniatarta ja riipuksia sisälläni, että saisin jonkun merkin. En halunnut kuolla tällä tavalla, Tiscoveran kiduttamana ja heikkona. Silmäilin suurta karttaa pöydällä, jossa näkyi koko Phantasone ja kävin kaikkia paikkoja läpi toivoen, että jossain kohtaa tuntisin kaipuun tunnetta, joka oli riipuksia etsiessä tullut tutukseni.

“No? Eikö tärppää taskaan vai?” kuulin Alicen kysyvän pöydän vastakkaisella puolella, jossa hän seisoi aivan Keidazin vieressä. Taas kerran kaiken tämän paskan keskellä olin saanut pientä mielihyvää siitä, miten paikalla oloni sai punapäisen Tiscoveran joukon jäsenen mustasukkaisuuden partaalle. Sentään jotain hupia tällaisessa paikassa oli minulle tarjolla.

Pääni iskeytyi raskaan otteen painamana karttaa vasten ja ähkäisin kivusta.

“Sanoit, että sinulla on aavistus seuraavan riipuksen löytämisestä”, Tiscovera sanoi korvani juureen.

“Jos valehtelit, viillän kurkkusi auki ja lähetän ruumiisi sen ruman suuren hain syötäväksi, joka alueeni ympärillä seilaa”, Tiscovera uhkasi. Sain nielaistua raskaasti. Olisin niin halunnut haistattaa paskat naiselle, mutta minulla ei ollut varaa menettää henkeäni.

Suljin silmäni.

Rukoilin, että jaksaisin vielä laittaa vastaan.

Ja sitten.

Henkäisin, miten sydämeeni alkoi iskeytyä tuttu kivuliaan kaihoisa tunne, kun riipus halusi tulla löydetyksi.

“Mitä ihmettä?” Alice tokaisi.

“Missä?” Tiscovera sähisi malttamattomana. Sain naisen otteen helletessä noustua karttaa kohti ja annoin käteni vaeltaa karttaa pitkin. En olisi halunnut tätä. En halunnut kertoa seuraavan riipuksen sijaintia. Mutta kroppani ei totellut. En kyennyt näyttämään valheellista paikkaa, vaan käteni magneetin lailla jäi Qjudon alueelle leijumaan.

“Qjudon kartta tänne”, Tiscovera käski ja Keidaz samantien alkoi selaamaan pöydällä olevia karttoja. Tiscovera hoputti veljeänsä, kunnes sai oikean kartan käteensä ja laittoi sen Phantasonen kartan päälle. Käteni jatkoi kartalla leijumista, kunnes se pysähtyi Salamin kotikaupungin ulkopuolella olevaa temppeliä kohti.

“Nyt tiedämme minne mennä”, Keidaz totesi siskolleen, joka naurahti voitonriemuisena.

“Vihdoinkin jotain hyviä uutisia”, Tiscovera tokaisi.

“Valmistautukaa lähtöön. Lähdette molemmat kanssani tämän huoranpenikan lisäksi”, demoninainen tokaisi ja minä jatkoin kartan katsomista.

“Tapoit ystäväni, Qjudon entisen kuninkaan. Miten luulet pääseväsi temppeliin, kun vartiointia on tuplattu?” kysyin enkä tajunnut ajatelleeni sitä ääneen. Tunsin demoninaisen tulevan lähelleni ja kääntävän katseeni häntä kohti.

“Älä huoli, pääset sen vitsauksen luokse ennenpitkää seuraksi”, Tiscovera tokaisi ja tönäisi minut irti itsestään kuin likaiseksi ymmärtäneen likavaatteen. Olisin halunnut käydä naisen kimppuun hänen sanojensa vuoksi, mutta vartaloni ei totellut minua. Jäin katsomaan häntä mielessäni kytevä viha, joka halusi tappaa naisen siihen paikkaan.

“Käskekää kaikkia valmistautumaan siihen, että me kolme lähdemme hakemaan riipusta. Vartiointia ja partioita kaupungin ympärille pitää lisätä siksi aikaa, kun olemme poissa”, Tiscovera sanoi käskien Alicelle, joka nyökäten lähti hoitamaan hänelle annettua tehtävää. Hän kääntyi katsomaan veljeänsä, joka katsoi suuntaani.

“Jos tämä onnistuu, saat hänet”, Tiscovera lupasi veljelleen ja Keidaz kääntyi katsomaan toiveikkaana siskoansa.

“Niin kauan, kunhan hän kertoo loppujen riipusten olinpaikat, saat tehdä hänelle mitä haluat”, Tiscovera lisäsi veljelleen ja taputti tätä olkapäähän. Keidaz alkoi hymyilymään innoissaan katsoessaan siskoaan silmiin. Hengitin raskaasti ja suljin silmäni. Tätäkö loppuelämäni tulisi olemaan? Näinkö elämäni päättyisi. Rukoilin sisälläni edesmennyttä Harmoniatarta ja anelin, että saisin jostain voimaa jaksaa. Voimaa nousta tätä kaikkea paskaa vastaan, kuten olin tähänkin mennessä taistellut sitä vastaan. Vastausta ei kuulunut.

“Mutta ennen kuin saat hänet, meillä on riipus haettavana. Ja kun riipus on meillä, aloitamme hyökkäykset uudelleen. Jos se sitä vaatii, pommitamme ja tuhoamme kaiken minun ja riipusten väliltä”, Tiscovera tokaisi ja kääntyi taas katsomaan minua. Nainen lähti kopistelevin askelin kävelemään minua kohti. Katsoin häntä takaisin väsyneillä silmilläni, mutta yritin niillä kertoa, ettei hän olisi vielä voittanut. Hän ei tulisi koskaan voittamaan. En suostuisi siihen.

En vaikka kuolisin.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Tekken 2 ost – Be in the mirror

- Joseph Trapanese f. The Budapest Art Orchestra – The Heretic

- Lordi – SCG7: Arm your doors and cross check