JAISAR
Mies oli jo muutaman päivän ajan joutunut kestämään Heizelin tuoksua Rangelin kädessä olevasta huivista, kun hän samalla yritti juoda verta, koska muuta ravintoa hänelle ei tarjottu. Vampyyrikuningas oli ankara opettaja, joka kaunistelematta totesi, jos Jaisar epäonnistui tai epäröi tekemisiänsä. Jaisarin tuli ajoittain ikävä kuningatar Deilaa ja hänen hallitsemaa demonien valtakuntaa, jossa oli edes hieman vapaampi meininki. Deila osasi ajoittain olla erittäin kivisydämine hallitsija, mutta hänelle oli aina ollut tärkeintä demonien hyvinvointi niillä resuisseilla, mitä oli kotona ollut. Hän ei epäillyt, etteikö Rangel ajattelisi omiensa parasta, mutta tämän opetustyyli oli ajoittanut turhankin tiukkaa.
Ajoittain mustasukkaisuus yritti ottaa miehestä valtaa, koska himo Heizelin tuoksua ja verta kohtaan oli voimakas. Jaisar ei pitänyt siitä, että Rangelillä oli käsissään jotain, mikä kuului Heizelille. Naiselle, jonka hän koki omakseen. Halusi omakseen. Vampyyrikuningas oli huomionut tätä ja ärsyttänyt asiasta lisää, jotta saisi nuoren miehen pahempia puolia esiin verenjanon kanssa. Harjoittelu tuntui mahdottomalta, mutta Jaisar tiesi haluavansa oppia kaiken. Ajatus, ettei hän saisi enää nähdä rakastamaansa naista puristi häntä sisältä. Se tuntui samalla raivostuttavalta ja kaihoisan epäreilulta.
Tältäkö se tuntui? Aito rakkaus jotakuta kohtaan? Sellaiselta, että se vie järjen ja pistää pään sekaisin kuin voimakkain alkoholi, jota mies oli koskaan kokeillut.
“Tuo oli jo toinen lasillinen, jonka joit kokonaan ilman erillistä hallitsemisen menetystä”, Rangel totesi, kun Jaisar laski lasin pöydälle, nuolaisten samalla huuliltaan niille jääneen veren. Mies nielaisi ja katsoi lasia edessään helpotuksen tunne sisällään. Hän oli onnistunut juomaan veren ajatellen sen olevan vain ravintoa. Osa asiaa, mitä hän tarvitsisi elääkseen. Kuin polttoaine, jota auto tarvitsee toimiakseen.
“Millainen on olosi?” Rangel kysyi ja istuutui toimistonsa hienoimmalle tuolille, jossa kimalsi ametisteja selkänojassa ja myrkynvihreä satiinikangas näytti houkuttelevan pehmeältä. Jaisar nosti katseensa vampyyrimieheen. Kuninkaasta huomasi, että hän oli tyytyväinen Jaisarin suoritukseen, mikä sai miehen vielä enemmän toivomaan, että hänellä olisi mahdollisuus päästä joskus pois täältä.
“Ravittu”, Jaisar vastasi, kun ei tiennyt mitä muutakaan sanoa. Vampyyrikuningas nyökkäsi hyväksyvästi.
“Niin kuuluukin tuntua. Ja kun pidät itsesi tällä tavalla ravittuna, opit hillitsemään verenjanoasi paremmin. Heizelin tuoksun seurassa opit yhä enemmän ajattelemaan, että hän on vain yksi verta sisältävä olento, jota ei kuitenkaan tarvitse imeä kuiviin”, Rangel totesi ja siveli kaunista haltianeidon huivia käsissään kuin kallisarvoisinta vaatekappaletta koko maailmassa. Se sai Jaisarin toisen käden puristumaan tiukkaan nyrkkiin. Vampyyrien hallitsija huomasi sen sivusilmällä ja alkoi hymyillä.
“Olenko kertonut sinulle vielä, että olin aikoinaan hyvin kiinnostunut Heizelistä?” Rangel kertoi matalalla äänellänsä. Äskeinen lause sai Jaisarin ilmeen muuttumaan alta aikayksikön uhkaavaksi. Hän tunsi, miten mustasukkaisuus yritti ottaa valtaa, mutta yritti sisällään toistaa itselleen, että mitä ikinä vampyyrikuninkaan ja haltianeidon välillä oli ollut, se oli mennyttä. Heizel pitäisi hänestä. Ei tuosta komeasta vampyyrikuninkaasta, jonka tummat piirteet ja charmikkuus saisivat varmasti ajallaan Jolinienkin kuninkaan polvilleen. Miehessä näkyi varhaiskeski-iän piirteitä, mutta hänen hymynsä ja käytöksensä oli sellaista, että hän saisi hurmattua halutessaan kenet tahansa. Se oli vampyyrien luontainen taito. Taito, jota käytettiin ravinnon saantiin.
“Ja miksi en olisi? Hän on kaunis nuori haltianeito, joka osaa olla ketterä ja pippurinen. Ehkä hieman äkkipikainen, joka on ajoittain minusta ärsyttävää, mutta hänen viehätysvoima on uskomaton. Kuka tahansa kuningas olisi tyytyväinen sellaisesta puolisosta”, Rangel totesi nojaten rennosti tuolinsa samettiseen selkänojaan samalla, kun katsoi osittain huvittuneena edessään pöydän toisella puolella istuvan miehen henkistä kamppailua. Jaisar tiesi miehen testaavan häntä, mutta sen vastustelu oli niin helvetin vaikeaa.
“Oletan, ettei Heizel vastannut tunteeseen, jos kerta hän ei ole kanssasi?” nuori mies kysyi vampyyrien johtajalta. Helvetti, miten hän haluaisi repiä tuon miehen palasiksi. Ajatus siitä, että tämä koskisi punatukkaiseen haltiaan sai Jaisarin tuntemaan pelottavan omistushaluista mieltä hyökkäämään vampyyrin kimppuun.
“Ikävä kyllä ei. Yritin muutaman kerran pyytää häntä kahdenkeskeiselle illalliselle, mutta hän ei innostunut ideasta. Kait hän ajatteli, että yrittäisin hänen avullaan saada vampyyrien etuja enemmän eteenpäin avioliiton sivussa. Ja miksi en yrittäisi? Mitä en tekisi omieni eteen? Vampyyrien tila on parempi kuin demoneilla, mutta aina asiat voisivat olla paremmin”, Rangel sanoi, mutta Jaisar kuuli ettei miehen äänessä ollut katkeruutta. Enemmänkin huvittuneisuutta. Ihan kuin Heizelin vikittely olisi vain ollut hauskaa leikkiä vampyyrimiehelle.
“Mutta Heizel toimii minulle jo erittäin tärkeänä liittolaisena, joten mahdollinen parisuhde olisi ollut vain mukava bonus yhteistyöllemme. Mutta valehtelisin, jos sanoisin, ettenkö olisi muutamia kertoja miettinyt millainen hän olisi parisuhteessa. Miltä hänen huulensa tuntuisivat omiani vasten, miten lämpimältä hänen vartalonsa tuntuisi omaani vasten. Ja miltä hän voisi maistua…” Rangel lopetti luettelointinsa Heizelin mahdollisista mukavista puolista, kun Jaisar kädet paiskoen pöytää vasten nousi ylös istumaan omalta tuoliltaan. Jaisar katsoi vampyyrikuningasta suorastaan raivon vallassa ja Rangel katsoi tyynesti takaisin, nojaten päätänsä rennosti oman tuolinsa selkänojaa vasten. Jaisar tiesi, että Rangel ärsytti häntä tahallaan. Hän ei halunnut antaa kuninkaalle edessään tyydytystä päästä taas alistamaan häntä. Kertomaan, ettei hän ole vieläkään oppinut tarpeeksi.
“Hyvin pystyt pitämään itsesi aisoissa, vaikka katseesi kertookin, että haluaisit repiä pääni irti”, mies totesi huvittuneena. Jaisar nielaisi raskaasti ja sulki silmänsä rauhoittuakseen. Hän toisti itselleen, että hengittäisi rauhassa ja muistaisi, miksi oli täällä. Hän oli täällä itsensä, mutta myös Heizelin ja heidän vuokseen. Jos hän ei oppisi, hän ei saisi mahdollisuutta nähdä Heizeliä enää ikinä. Mies ei halunnut ajatella, mihin voisi joutua vangiksi, jos häntä pidettäisiin vaarallisena. Aversioniin demonien eristäminen oli jo jossain määrin tuntunut vankilalta. Toiseen vankilaan hän ei suostuisi.
Mies henkäisi syvään ja istahti takaisin tuolille. Hetken aikaa Jaisarista tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Edes seinällä tikittävä puukello ei tuntunut kuuluvan selkeästi.
Hän ajatteli Heizeliä. Tämän kauniita kasvoja. Punaisia hiuksia, joita koristi mustat raidat siellä täällä. Tämän halua löytää riipukset ja saada asiat järjestykseen. Haltian katsetta, kun hän katsoi miestä kuin Jaisar olisi ainoa mies, jolle hän voisi koskaan antautua täysin. Naisen tuoksua, johon sekoittui meren ja ruusujen kirkas yhdistelmä.
Ei verenhimoa.
Jaisar avasi silmänsä ja hämmentyi, ettei kokenut tarpeelliseksi saada Heizelin verta. Tarve oli, mutta se ei ollut niin pakottava, mitä se oli joitain päiviä ollut. Alkoi kuulumaan taputusta ja mies nosti katseensa vastapäätä olevaan vampyyrikuninkaaseen, joka paljastui taputtajaksi. Vampyyri taputti hänelle. Se sai hänet vielä enemmän hämilleen.
“Bravo, Jaisar! Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun sait rauhoitettua itse itsesi verenhimosta Heizeliä kohtaan, vaikka kuinka sinua yritin ärsyttää”, Rangel tokaisi miehelle ja lopetettuaan hieman ehkä tahallisen kovan taputuksen, hän heilautti kättänsä ja sekä hänelle että Jaisarille tultiin kaatamaan lisää verta. Jaisar lasinsa ja huomasi Rangelin haluavan skoolata.
“Onnistuneelle hillinnällesi”, Rangel sanoi ja Jaisar kilautti lasiansa vampyyrimiehen omaa vasten, kunnes otti pari kulausta verestä.
“Tietenkään koulutuksesi ei ole vielä valmis, mutta olet päässyt miellyttävän pitkälle. Ottaen huomioon, etten osannut toivoa, että oppisit hillitsemään itseäsi edes tuon vertaa”, Rangel totesi selvästi tyytyväisenä itseensä ja omaan koulutukseensa.
“Et uskonut, että voisin oppia hillitsemisen?” Jaisar kysyi melkein loukkaantuneen kuuloisena. Se, ettei vampyyrikuningas ollut alunperin laittanut toivoansa hänen suhteen korkealle sai hänet hieman ärsyyntymään. Mutta samalla hän koki ylpeyttä, että oli päässyt näyttämään, että hänestä olisi tähän.
“Rehellisesti en. Olen kouluttanut useita muuttuneita vampyyreja ja he ovat olleet samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä ja osa on jouduttu sulkemaan vankilaan, kun eivät ole oppineet verenjanoansa kontrolloimaan turvalliseksi”, Rangel totesi rehellisesti. Jaisar sihahti miehelle, kunnes joi lasinsa kerralla loppuun. Hän tunsi itsensä yhtä täydeksi kuin monipuolisen illallisen syönyt. Hän ei jaksaisi enää yhtään ylimääräistä lasillista verta hetkeen.
“Tule, lähdetään kävelylle, on aika päästää sinut haukkaamaan happea kotini ulkopuolelle”, Rangel totesi ja nousi nahkatuoliltansa, ottaen tukea käsinojista samalla.
“Ai enkö joudu enää huoneeseeni kuin huonosti käyttäytyvä kakara?” Jaisar kysyi sarkastisesti ja nousi omalta tuoliltaan ylös.
“Et, mutta joudut sinne samantien takaisin kuin huonosti käyttäytyvä kakara, jos et osaa käyttäytyä”, Rangel tokaisi Jaisarille huvittuneesti, mutta tietynlainen tiukka silmäkulma sanoissaan. Jaisar oli oppinut tuntemaan vampyyrikuningasta sen verran, että hän oli tiukka säännöissään eikä tehnyt poikkeuksia kenenkään suhteen.
“Mennään siis”, Rangel totesi ja lähti astelemaan ensimmäisenä ulos toimistostaan, jonka oven palvelija oli heille avannut. Jaisar lähti mitään sanomatta seuraamaan miestä.
Rangelin valtakunta sijaitsi Gelgorian kaupungin alapuolella kuin toisena maailmana, jossa oli loputon yö ja klubimainen tunnelma. Vampyyrien valtakunnan katuja valaisi lukuisat neonväreissä loistavat kyltit ja katulamput. Erilaisten baarien, klubien ja pubien ikkunoista näkyi, että oman aikansa viettopaikkoja löytyi vanhasta sisustuksesta pitävälle aina nykyisiin trendeihin asti, vaikka Jaisar ei itse niistä sen suuremmin tiennyt. Hän tiesi sen verran, mitä oli ehtinyt Heizelin kodin kirjastosta lukemaan.
Mies muisti Charin kertoneen, että Rangelin alueella olevat tanssipaikat olivat suosituimpia koko Phantasonessa ja tämä kertoi käyneensä niissä usein. Rangel itse vaikutti niin hienostuneelta persoonalta, että Jaisar osasi nähdä hänet vain ylellisimmässä klubissa, joka hänen valtakunnastaan löytyi ja vietti siellä aikaansa sikareita nauttien ja ylikallista viskiä juoden suurilla nahkasohvillaan.
Mies kiinnitti huomiota, että kadut eivät olleet niin täynnä väkeä kuin mitä oli ajatellut alunperin. Ja kaikki vastaantulijat olivat melkeinpä poikkeuksetta vampyyreja. Sen pystyi huomaamaan, kun Rangel käveli alamaistensa ohi ja nämä kumarsivat miehelle hymyssä suin, paljastaen kulmahampaitansa.
“Asiakkaat ovat kaikonneet Tiscoveran takia. Hauskanpito on jäänyt useilta, kun kaikki energia menee piileskelyyn ja pelkoon, milloin se akka taas hyökkää ja tuhoaa jotain. Siitä naisesta ei ole kuin harmia liiketoiminnalleni”, Rangel kertoi kuin olisi osannut lukea Jaisarin ajatukset kaduilla olevien hauskanpitäjien vähäisyydestä.
“Eipä nykyisin oikein uskalla pitää hauskaa, kun ei tiedä varmaksi milloin Tiscovera iskee ja tuhoaa kodin”, Jaisar totesi siihen ja ei huomioinut, kun Rangel vilkaisi häntä pikaisesti. Miehet eivät sanoneet toisille mitään, kunnes olivat kävelleet vampyyrien valtakunnan keskimmäiselle paikalle, jota koristi ylellisen näköinen rakennus, jonka valot olivat koristeellisemmat kuin mitkään ympärillä olevista. Ovella oli vastassa hienostuneisiin asiakaspalvelijan asuihin pukeutuneet työntekijät, jotka ohjasivat oville saapuvat asiakkaat sisälle rakennukseen ja ottivat hoitaakseen autolla saapuvien asiakkaiden ajoneuvot hoitaakseen.
“Sapelihammas, rakas kasinoni”, Rangel sanoi Jaisarille, kun he kävelivät lähemmäs suurta rakennusta, jonka korkealle ylös ylettyvät kerrokset kertoivat, että kasinon ylellisyys oli sellainen, mihin oli laitettu paljon rahaa. Vampyyrikuninkaan äänessä oli kuulunut selvää ylpeyttä. Kuin kasino olisi hänen lapsensa, joka toi vain hyviä arvosanoja ja kunniaa vanhemmalleen. Sapelihammas oli miehestä hyvin ilmiselvä nimi kasinolle, koska vampyyrien vaakunassa koristi karjuva sapelihammastiikeri. Kyseinen eläin koristi kasinon nimen yllä suurena koristeena irvistävä ilme naamallaan, hampaat kunnon irveessä.
Rangel käveli tyytyväinen ilme kasvoillaan kasinon pääoville ja hänet päästettiin heti sisälle ja toivotettiin tervetulleeksi. Huomatessaan Jaisarin, palveljat tajusivat kumartaa päitänsä toiseen kertaan. Jaisarista se oli kiusallista, koska hän ei ollut kuninkaallinen, mutta ei ehtinyt sanoa asiasta mitään, koska hänen huomionsa vei halu pysyä vampyyrikuninkaan perässä.
Sisäänkäyntiaulassa Jaisar ei kuullut askeleitansa pehmeän lattiamaton alla ja tilan rauhallisen hiljainen tunnelma loi mieheen rentoutuneemman olon. Molemmin puolin käytävää palvelijat hoitivat asiakkaiden vaatesäilytyksestä ja Jaisar huomioi, miten hymyilevät vampyyrit ottivat vastaan asiakkaiden vaatteita ja laukkuja, ojentaen takaisin lapun, jossa oli tunnusnumero. Mies ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa ja se oli hänestä mielenkiintoista.
“Ja täällä ollaan”, Jaisar kuuli vampyyrimiehen edessään tokaisevan ja pysähtyi tämän vierelle. Edessä oli laaja näkymä muutaman portaan alapäässä olevasta aukeasta, jossa lukuisat rahapeleihin tarkoitetut pelipöydät oli aseteltu sinne tänne. Jokaisen pöydän luona oli oma pelivetäjänsä, jotka suurin osa ohjeistivat paikalla olevia pelin kulkemisen suhteen. Pöytien vierustoilla oli nojatuolikeskittymiä, jossa asiakkaat keskustelivat, joivat kalliita juomiansa ja nauttivat seurapiirivampyyrien seurasta, jotka toivat lisää juomia ja viettivät aikaa asiakkaiden kanssa.
Jaisarille tuli entistä tuskallisempi olo. Tämä ei ollut lainkaan hänen tyylisensä paikka. Paikan ylellisyys sai miehen entistä kiusaantuneemmaksi. Ei hän ollut tottunut tällaiseen ympäristöön eikä häntä kiinnostanut tutustua rahapeleihin. Ei hänellä ollut edes rahaa, mitä niihin käyttää.
Mies ei ehtinyt kauaa seisoa paikallaan, kun Rangel asteli portaat alas tilaan. Jaisar seurasi perässä ja heidän päästyä kasinon tasolle, heidän luokseen käveli heti yksi naisvampyyripalvelijoista. Naisen rinnat olivat tarkoituksella paremmin esillä kuin muilla naispalvelijoilla, sillä hän oli avannut vaaleanruskean napitetun paitansa muutaman ylimmäisen napin auki. Tyylikäs nahkahame kulki naisen vyötäröstä tämän polviin asti ja korkokenkien nahka tuntui säteilevän tilan rauhallisessa valaistuksessa. Naisen suora musta polkkatukka ja oranssit silmät toivat koristeisten korvakorujen kanssa kauniin lisän tähän kokonaiseen pakettiin. Mies osannut miettiä muuta kuin että jos Heizel olisi vastaavassa asussa tullut hänen luokseen, ne vaatteet eivät olisi kauaa pysyneet päällä. Mies olisi samantien alkanut rakastelemaan naista pelipöytää vasten ja tehnyt selväksi, miten oli pitänyt asusta punapään yllä.
“Kuningas Rangel, mikä kunnia saada teidät palveltavaksi”, nainen sanoi ja tuli heti miehen kylkeen ja nosti käden tämän rintakehälle. Se sai Jaisarin ajatukset Heizelistä rikkoutumaan ja palauttamaan takaisin kyseiseen hetkeen, kun samalla Rangel kiersi omistavasti kätensä naisen takamukselle.
“Mukava nähdä sinuakin Bambi, kävisitkö hakemassa minulle ja Jaisarille hienointa juotavaani?” Rangel pyysi maireasti hymyillen naiselta ja ojensi tälle samalla illan ensimmäistä tippiänsä. Nainen alkoi hymyillä entistä leveämmin ja nappasi muutaman setelin vampyyrikuninkaan sormien välistä omien lomaan. Hän pyysi miehiä seuraamaan häntä ja Jaisar käveli Rangelin perässä takaraivoansa rapsuttaen. Väkeä ei ollut paljoa, mutta tunnelma tuntui silti intensiiviseltä ja rahantuoksuiselta.
Bambiksi nimetty vampyyrinainen johdatti kaksikon keskeisimmän puolikuisten nahkasohvien tilaan ja ojensi kättään miehille merkiksi, että tila olisi heidän täytettävänään.
“Tuon juomanne hetken kuluttua”, Bambi sanoi miehille päätänsä hieman kumartaen. Naisen kääntyessä lähtemisen merkiksi, Jaisar tokaisi tälle:
“Minulle vain lasi vettä kiitos”, johon Rangel tokaisi heti naisen perään:
“Hienointa juomaa meille molemmille, kuten pyysin Bambi”, Bambi vilkaisi molempia miehiä hämmentyneenä, kunnes kumarsi uudestaan Rangelin suuntaan ja lähti jatkamaan matkaansa. Jaisar huokaisi vieno ärsytys sisällään.
“Sinulle tekee hyvää juoda erilaisia veriä. Laajennat samalla makualaasi ja opit samalla tunnistamaan, millainen veri on eniten mieleesi. Kun tiedostat veren, josta pidät, se helpottaa elämääsi Heizelin kanssa entisestään”, vampyyrikuningas totesi Jaisarille, joka samalla istuutui miestä vastapäätä omalle nahkasohvalleen.
“Onko niin, ettei minun tule koskaan juoda Heizelin verta? Pitääkö minun pidättäytyä kokonaan hänen juomisesta?” Jaisar uskaltautui lopulta kysyä. Hän oli pohtinut asiaa koko sen ajan, mitä oli viettänyt vampyyrien valtakunnassa. Heizelin veri tulisi aina olemaan hänen elämässään mukana, jos hän kerta halusi elää haltiakuningattarensa kanssa. Ajatus kokonaan pidättäytymisestä tuntui niin vaikealta vaihtoehdolta. Melkein epäreilulta.
“Mies hyvä, saat juoda hänestä minun puolestani niin paljon verta kuin haluat. Erityisesti seksin yhteydessä veri maistuu kaikista ekstaaseimmalta”, Rangel vastasi rennosti naurahtaen.
“Mutta juominen pitää osata lopettaa kokonaan itse. Sinun tulee hallita juomistasi itse ja olla sadan prosentin varma taidostasi päättää verenjanosi. Koska jos epäonnistut, häpäiset samalla muutkin vampyyrit itsesi lisäksi. Ja toki joudut vielä suurempiin hankaluuksiin, jos mokaat ja tapatat juotavan kohteesi edes vahingossa. Varsinkin, kun kyseessä sattuu olemaan kuninkaallinen. Ei siis paineita, ystävä hyvä”, Rangel sanoi miehelle ja kääntyi samalla katsomaan paikalle palannutta Bambia, joka toi tarjottimella kahdessa kauniissa lasissa tummaa verenpunaista juomaa. Lasin reunoille oltiin kiinnitetty veriappelsiinin palaset.
“Kiitos Bambi, voit palata muiden töidesi pariin”, vampyyrikuningas kiitti naista, joka hymyillen nyökäten laski juomat nahkasohvien välissä olevalle matalalle pöydälle. Nainen lähti astelemaan palvelemaan muita lähellä istuvia asiakkaita ja hakemaan heille lisää juotavaa.
“Saanko kysyä, oletko itse koskaan joutunut olemaan asemassani?” Jaisar kysyi ja Rangel kääntyi taas katsomaan häntä haukantarkalla katseellaan. Jaisaria kadutti kysymyksensä. Saiko tuollaista edes kysyä vampyyrien hallitsijalta.
“Olen siitä paremmassa asemassa, että olen lapsuudesta asti ollut vampyyri. Minunkaltaisilleni on paljon helpompaa oppia verenjuonnin hallintaa, koska sitä harjoitetaan jo lapsesta lähtien. Siksi meille on myös helpompi oppia hallitsemaan verenjuontia henkilöltä, joka on meille se kaikista rakkain maailmassa. Jos sellaisen siis kohtaa koskaan elämässään”, Rangel vastasi miehelle edessään ja joi nauttien juomaansa. Mies totesi veren olevan paikan kalleinta ja arvokkainta. Tuhansia vuosia sitten kuninkaallisen haltian vapaaehtoisesti luovuttamaa verta, jonka yksi lasillinen maksaisi enemmän kuin mitä osaisin kuvitella koskaan edes tienaavani. Käännyin katsomaan omaa juomaani ja nielaisin. Miten ikinä voisin juoda jotain niin kallista?
“Juo nyt. Tarjoan tämän kerran, seuraavan saat maksaa itse”, vampyyrikuningas tokaisi naurahtaen ja Jaisar vilkaisi häntä nopeasti. Hän ojensi kätensä pöytää kohti ja otti hänelle tarkoitetun juoman käteensä. Mies nosti lasin huulilleen ja joi yhden kulauksen verran. Veri oli viileää, mutta todella maukasta. Kuin pirteä tuulahdus tässä rahantäytteisen kuumassa klubissa.
“Taidan ymmärtää, miksi tämä on niin kallista”, mies totesi hiljaa vampyyrikuninkaalle ja Rangel kohottaessa lasiansa tyytyväisenä hymyillen, Jaisar otti toisen kulauksen. Kyseinen veri tuntui täyttävän häntä jopa enemmän kuin kaikki se, mitä hän oli viimepäivinä juonut.
“Onko sinulla ollut joku, joka on sinulle erityisen rakas?” Jaisar uskalsi kysyä vampyyrikuninkaalta ja samalla nyökkäsi Bambia kohti.
“Hän?” hän kysyi täsmäten. Rangel vilkaisi Bambin suuntaan, joka asiakaspalvelumaisen kauniilla hymyllä sai palvelemansa haltiajoukon nauramaan ystävällisesti. Kuningas hymyili tyytyväisenä, kunnes äännähti kieltävästi. Hän kääntyi katsomaan omaa juomaansa ja pyöritteli lasia kädessään rennoin liikkein.
“Bambi olisi oiva kanditaatti sellaiseksi henkilöksi, mutta ei. Suhteemme on työsuhde, ei sen enempää. En ole jaksanut etsiä sitä erästä tiettyä elämääni, koska elämä on paljon yksinkertaisempaa tällaisena komeana poikamiehenä”, Rangel vastasi ja kääntyi katsomaan Jaisaria.
“Minulla on kaikki tietotaito meistä vampyyreista ja tavoistamme,
mutta sitä yhtä tiettyä en ole jaksanut edes toivoa elämääni,
koska pidän vapaudestani. Jos sellainen henkilö tulisi joskus
vastaan, joka osaisi saada pääni niin sekaisin, miten kuningatar
Heizel on tehnyt sinulle, en väitä, ettenkö hyppäisi siihen
kyytiin mukaan. Mutta siihen asti nautin vapaudestani kaikin tavoin”,
Rangel lisäsi ja joi juomaansa tyytyväisenä. Jaisar nyökkäsi
miehen vastaukselle ja otti itsekin lisää juotavaa suuhunsa.
Vampyyrikuninkaassa oli kieltämättä tietynlaista charmia, josta
mies myönsi pitävänsä, mutta tämän hälläväliämäinen asenne
mahdolliseen rakkauteen oli miehestä outoa. Syvällä sisimmässään
Jaisar oli aina halunnut itselleen rakastavan parisuhteen ja
henkilön, jonka kanssa viettää loppuelämä. Seksi ja sen kanssa
hauskanpito oli ollut aina kivaa, mutta kaikista parhainta se oli
aina ollut tietyn henkilön kanssa. Ja Heizel oli kaikista parhainta,
mihin hän oli tähän mennessä elämässään törmännyt.
Ajatuskin, että punapää olisi edes yrittänyt suhdetta
vampyyrikuninkaan kanssa sai miehen kokemaan sisällään taas
mustasukkaista tunnetta. Mutta samalla tunne oli tyytyväisyyttä.
Tyytyväisyyttä siitä, että Heizel oli valinut olla alkamatta
mihinkään suhdekiemuraan edessä istuvan miehen kanssa ja päättänyt
antaa hänelle ja heille mahdollisuuden.
Jaisar oli nostamassa
juomansa kolmatta kulausta varten, mutta jossain räjähti niin
lujaa, että koko klubi alkoi tärisemään. Se sai monet asiakkaat
huutamaan kauhusta ja säikähdyksestä. Jaisar nousi heti ylös
kuningas Rangel vierellään.
“Mikä se oli?” Jaisar kysyi ja käänsi hetkeksi katseensa lattiamatolle kädestään pudonneeseen lasiin, josta viimeiset kallisarvoisen verijuoman pisarat imeytyivät maton pintaan. Sääli, että niin hybä juoma meni hukkaan.
“Vain yksi paskiainen voisi aiheuttaa tällaisen tärinän”, Rangel tokaisi hampaidensa välissä. Jaisar aisti, miten hänen vieressään seisova vampyyrimies kihisi raivosta ja vihasta. Mies ei vaan ollut varma johtuiko se siitä, että vampyyrin maille oli hyökätty vai että hänen rento iltansa oli päätetty pilata. Ehkä molempia.
“Auttakaa asiakkaita evakoitumaan turvallisesti ja lähettäkää hälytys vartijoilleni! Kaikki kynnelle kykenevät tulevat puolustamaan valtakuntaa!” Rangel alkoi käskien huutamaan tiskillä oleville työntekijöille, jotka päitään nyökäten alkoivat heti toimiin. Kaksi alkoi ohjaamaan paniikissa olevia asiakkaita pois rakennuksesta ja kolmas alkoi soittamaan vampyyrikuninkaan vartioston päämajalle. Kuningas Rangel lähti kävelemään kohti klubin pääovia ja Jaisarilla koki, että hänen tuli seurata kuningasta. Hän ei ollut koskaan nähnyt vampyyrin kävelevän yhtä kovaa ja Jaisar oli tyytyväinen, että hänen nykyisin dominoiva vampyyriosansa ansiosta hän pysyi miehen perässä.
Kun he astuivat klubin ovista ulos, heidän edessään oli näky täynnä kaaosta ja kauhua. Jaisar tunnisti käärmemäisten hirviöiden rumat kasvot, koska oli kohdannut ne Heizelin kotiseudulla.
Ei ollut epäilystäkään.
Tiscovera oli vuorostaan hyökännyt vampyyrien valtakuntaan.
Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:
- Michael Jackson f. Paul McCartney – The girls is mine
- Måneskin – IF NOT FOR YOU
- Michael Jackson – She drives me wild
- The URBZ ost – Downjazz
- The URBZ ost- Techno Music
- The URBZ ost – Lathouse
- The URBZ ost – Wiseguy
- FF X-2 ost - Aeons
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti