HEIZEL
Nojasin jäistä seinämää vasten vavisten ja pitelin tervettä kättäni kipeää kylkeä vasten, josta valui verta. Vapisin kylmästä enkä pystynyt keskittymään kylmyyden kanavoimiseen pois kehoni ympäriltä, kun jäätävän polttava kipu kiusasi vasenta kättäni. Olin pienellä tutkinnalla saanut selville, etten valunut kyljestä kuolettavalla tavalla, mutta toki verenvuoto oli sen verran paha, että jos en pian saisi apua, kuolisin aivan varmasti. Harpyija oli pitänyt vasenta kättäni tiukassa otteessaan, mutta ei ollut onneksi onnistunut rikkomaan luita, mutta hampaista jääneet haavat olivat syvät. Ympärillä oleva jäinen kylmyys tuntui kuin suolalta haavoihin.
Kun olin pudonnut kielekkeeltä, olin syöksynyt jäistä tunnelia pitkin kovaa vauhtia alas pimeydessä. En tiedä, kuinka kauan tai miten syvälle putosin, mutta lopulta putoava liukumiseni hidastui ja lopulta päättyi siihen, että lähdin seuraavaksi putoamaan jäisessä luolassa alas. Sain onneksi pehmennettyä pudotukseni, kun lohdin seinästä jäätä vedeksi ja laskeuduin sen avulla jaloilleni peilipinnalle lattialle. Tilassa ei ollut pimeää vaan pienet turkoosin ja sinisin väreissä kimatavat kristallit toivat valoa ympäristööni.
Olin kuulostellut ympäristöäni huomatakseni, että ainoa seurani oli kaikuvat äänet, mitä askeleistani lähti. Luolasta ei lähtenyt kuin yksi suuri jäinen käytävä, jota lähdin talsimaan eteenpäin. Minulla ei ollut mitään hajua, minne minun pitäisi mennä tai mitä tehdä. Haavojen takia en kykenisi saamaan itseäni samaa reittiä ylös, mitä olin pudonnutkin. Kaikki talvivaatteeni ja -varustukseni olivat poissa eikä minulla ollut mitään asetta mukanani.
Jouduin kävelemään jäiseen seinään nojaten. Tuskan hiki valui kasvoillani ja tunsin, miten kulkemiseni hidastui koko ajan. Jos en pian saisi jäätä ympärilläni hillittyä, paleltuisin paikalleni ja kuolisin. Pysähdyin ja hengitin raskaasti syvän sisään ja ulos. Yritin miettiä kaikkia rakkaitani. Tein tämän heitä ja Phantasonea varten. Tein tämän itseäni varten. Vanhempieni muistoa kunnioittaen. Tiesin heidän rakastavan minua ja odottavan, että palaisin tältä hullulta retkeltäni. Läheiseni halusivat tietää, mitä olin kokenut poissaollessani. Ja minä halusin tietää, mitä poissaollessani oli tapahtunut kotona. En suostuisi luovuttamaan. Rakastin heitä liikaa, että voisin luovuttaa.
Tunsin, miten kylmyys alkoi hitaasti laantua ympärilläni ja avasin silmäni. Minusta alkoi tuntua kylmän sijasta kohtuullisen viileältä kuin olisin astunut kylmäkellariin. Sain hymyiltyä hetken onnistumiseni johdosta, mutta pian se vaihtui irvistykseksi, kun kipeä käsi ja kylki muistuttivat, etteivät voineet hyvin. Mutta nyt pakkanen oli hallinnassani, joten matkan taittaminen olisi hieman nopeampaa.
Lähdin jatkamaan kävelyä eteenpäin, jättäen samalla nojaamisen jäistä seinää vasten. Vaikka ilma ympärilläni ei tuntunut enää pakkasmaiselta, lämmin hengitykseni aiheutti pieniä höyry pilviä edessäni. Käytävä lähti kaartumaan oikealle ja yritin kuikuilla kulman taakse varuillani, ettei minua päästäisi yllättämään. Ketään ei kuitenkaan näkynyt tai kuulunut. Sen sijaan huomasin, että käytävän päässä oli aukko, joka veisi minut ihan toiseenlaiseen tilaan. Kävelin tarkkaavaisena aukon kohdalle ja kurkistin ensin sen reunoilta.
Edessäni avautui laaja alue, johon kaikki valo tuli kävelemäni käytävän tavoin sinertävistä kristalleista. Tieni oli päättynyt kielekkeeseen suureen tilaan, jossa jopa raskas hengitykseni tuntui kaikuvan kauas. Huomasin, että tilan alaosa oli tummaa vettä, joka kertoi, että se oli todella syvää. Edes seinillä olevat kristallit eivät saaneet luotua minkäänlaista näkymää veteen muuten kuin hitusen pinnalle. Vedestä nousi lukuisia kallioisia seinämiä, jotka lähtivät jatkamaan nousuansa korkealle ylös. Silmäni seurasivat niitä ylös ja lukuisat kristallit valaisivat ja näyttivät, että kiipeäminen olisi loputtoman pitkä matka.
Irvistäen istahdin polvieni päälle ja hyytävä kipu muistutti heikosta tilastani. Kuumat kivun hikipisarat tippuivat kylmälle kalliolle otsaltani ja keskitin hetkeksi itseni hengittämään, jotta pahin kipu laantuisi. Minun pitäisi puhdistaa haavat, jotta näkisin, miten huono tilanteeni oikeasti olin. Käänsin katseeni allani olevaan mustaan veteen ja ojensin tervettä kättäni. Yritin saada vettä nousemaan luokseni, jotta saisin siitä apua haavojen puhdistamiseen. Voimani olivat kuitenkin niin heikot, että vesi nousi todella heikosti pienenä norona minua kohti.
“Tule nyt”, kuiskasin epätoivoisena ja kurkottelin vettä kohti. Liikutin terveen käteni sormia ja rannetta saadakseni veden nousemaan paremmin luokseni. Vesi ei kuitenkaan halunnut totella minua, saatika tulla luokseni kuin hyvin hitaalla tahdilla. Kurottelin vettä kohti niin paljon kuin pystyin. Vielä vähäsen ja sitten vesi olisi luonani. Ihan vain vielä vähän.
Ja en ehtinyt tehdä mitään, kun lipsahdus tapahtui ja lähdin putoamaan veden perässä kohti pimeyttä. Oloni oli niin heikko, etten ehinyt estämään itseäni putoamasta pimeään veteen. Kun iskeydyin veden alle tuntui kuin tuhannet veitset olisivat lävistäneet minut. Jos ulkona ollut pakkanen oli minusta kylmää, vesi oli kymmenen kertaa pahempaa. Se tuntui kuin jäiseltä helvetiltä. Lamaannuin pistelevästä kylmyydestä ja yrittäessäni saada itseni uimaan takaisin ylös tunsin, miten liikkeeni hidastuivat ja kipu laannutti yritystäni päästä nopeasti takaisin pinnalle.
En kyennyt hengittämään veden alla. Voimani olivat niin lopussa, etten saanut itseäni takaisin viilentävään tilaani. Tuntui kuin minusta muotoituisi jäisessä vedessä patsas, joka lähti uppoamaan kohti pimeyttä. Katsoin paniikki ja avuttomuus sydämessäni, miten kristalleista veden pintaan huokuva valo alkoi hiipua, mitä pidemmälle upposin. Yritin molemmin käsin kurkottaa epätoivoisesti kohti kauemmas minusta jäävää pintaa. Tähänkö tämä päättyisi? Kuolisin oman elementtini ympäröimänä.
Minun oli niin kylmä.
En saanut liikutettua mitään osaa vartalostani enää. Jäinen vesi oli tehnyt tehtävänsä saadakseen minut kangistumaan tahtoonsa. Katsoin loittonevaa veden pintaa ja tunsin kuristavan otteen kaulassani, kun olisin halunnut itkeä.
Oli niin kylmä.
Yritin liikuttaa raajojani, mutta se ei auttanut. Olin jäätynyt paikalleni ja tunsin, miten kylmyys alkoi imeytyä sisääni. Se aikoisi viedä minut mukanansa upoksiin.
Niin kylmä.
Tunsin, miten jäätyminen läheni käsistäni ja jaloistani yhä lähemmäs keskivartaloani ja kohti sydäntäni.
Kylmä.
Suljin silmäni ja näin edessäni kaikki minulle rakkaat. Pyysin heiltä anteeksi suru sydämessäni. Pyysin anteeksi sitä, että olin epäonnistunut. En pääsisi kertomaan heille, miten tärkeitä he olivat. Enkä päässyt pahoittelemaan, miten olin epäonnistunut tehtävässäni löytää riipukset.
Veden kohina ei enää kuulunut. Oli täysin hiljaista.
Älä luovuta Heizel.
Avasin silmäni ja näin, miten veden pinnan sijasta näin harmoniattaren sukeltavan minua kohti. Hänen sähkönsiniset hiukset kimalsivat tumman veden ympäröimänä. Hänen hymynsä oli lempeä, kun hän sukelsi minua kohti.
Sinun kuuluu elää ja kukistaa pahuus. Älä anna kuoleman viedä sinua.
Harmoniattaren ääni kuului pääni sisällä. Hän ojensi toista kättänsä minua kohti rohkaisevasti. Hänen kirkkaan vihreistä silmistä loisti toivo.
Miten voit olla täällä? Sain kysyttyä. Hänhän oli kuollut.
Vanhempasi lähettivät minut tuomaan sinulle rohkaisun.
Olisin itkenyt siinä kohtaa, jos olisin voinut. Missä ikinä kuolleet vanhempani olivat, he halusivat, että jatkan taistelua. Tiscoveran aiheuttama murha ei ollut vienyt heidän haluansa auttaa minua, missä ikinä olivatkaan.
Ja samassa se tuli taas. Sama, joka oli tullut harjoittelun aikana. Se sama voima, jonka sain rakkaistani. Se sama voima, jonka rakkaani saisivat minusta, kun heistä usko loppuisi itseensä.
Halusin kotiin.
Halusin päästä näkemään kaikki, joita rakastin. Halata heitä ja kertoa, että rakastan heitä.
Halusin päästä Jaisarin luo ja suudella hänen pehmeitä huuliaan.
Halusin kukistaa Tiscoveran.
Halusin löytää riipukset.
Halusin Phantasonesta entistä paremman paikan elää kaikille olennoille ja lajeille.
Kylmyys, joka oli melkein päässyt sydämeeni pysähtyi juuri sydämeni ympärillä. Se oli hetken paikoillaan kuin testatakseen, aikoisinko oikeasti yrittää päästä sen pauloista pois. Ja aion päästä. Minä hallitsen kylmyyttä ja jäätä, se ei hallitse minua. Kukaan ei hallitse minua.
Kylmyys lähti kaikkoamaan ympäriltäni ja aloin hohtavaan vaalean sinistä valoa. Katseeni kohtasi Harmoniattaren kanssa, jonka hymy leveni enemmän, kun hän tuli minua kohti. Kun tunsin voivani liikuttaa raajojani, kurkotin terveen käteni häntä kohti. Harmoniatar tarttui käteeni ja samassa hän lähti haihtumaan yhdeksän riipuksen värisissä kimalteissa.
Tee se, mitä sinun täytyy, kuningatar Heizel.
Kuulin hänen sanovan päässäni viimeiseksi ja tunsin hennon lämpimän henkäyksen koko vartaloni läpi. Kuin pieni rohkaiseva kosketus, jonka oli tarkoitus kertoa, että kaikki järjestyy. Suljin silmäni kosketuksen ajaksi, jotta saisin siitä kaiken irti. Harmoniatar oli uskonut minulle suuren tehtävän, en voisi jättää sitä puolitiehen. Riipukset tuli löytää ja vain minä voisin sen tehdä.
Avatessa silmäni veden pimeydessä minua kohti ui valkea valo. Se läheni minua koko ajan ja pian katseeni erotti valkean ja sinisen sävyissä hehkuvan hahmon. Se läheni minua, kunnes oli minusta parin metrin päässä. Jäin katsomaan häntä ihmeissäni, koska en voinut uskoa silmiäni.
Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:
- FF XIII ost – The Vestige
- FF X ost – Seymour’s Theme
- FF XIII ost – Sulyya Springs
- Neal Acree, Sam Cardon – A World Divided
- FF XV ost – Somnus Instrumental version
- FF XV ost - Dawn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti