LUKU 74: KIINTYMYS

RALFF

Yryn kuningas katsoi kuulustelupleksin läpi ankeriasmaista merenneitoa, joka istui pienen vesia-altaan reunalla, antaen pyrstönsä rauhallisesti leijailla vedessä edestakaisin. Nainen katsoi kahlittuihin käsiinsä ilmeettömänä ja oli pysynytkin sellaisena jo kaksi päivää.

Kaksi päivää sitten hän ja Jill olivat kokeneet yllätyksiä, kun hänen alueensa rajalle oli ilmestynyt Deila lohikäärmeensä ja Tansin kanssa. Heidän mukanansa oli ollut prinssi Nirion ja Jolinien kuningas oltiin heti hälytetty paikalle ottamaan elossa oleva poikansa vastaan. Isän ja pojan jälleennäkeminen oli ollut helpottunut ja rakastava. Ralff tarjosi oitis Nirionille turvapaikan valtakunnastaan, mutta Tansi ja Deila olivat kieltäytyneet tarjouksesta. Vaikka he eivät sitä ääneen sanoneet mies uskoi, että se johtui osaksi Jolinien kuninkaasta, mutta osaksi myös siitä, että Casperin kuninkaalliset olivat poliisivoimien hallussa. Selvästikään entinen prinsessa ei halunnut olla lähellä entistä perhettään. Mies oli kunnioittanut kaksikon päätöstä ja luvannut ilmoittaa Riyzekien puolelle, että lohikäärmeen selässä oleva kaksikko oli elossa ja kunnossa.

Samana päivänä Yryn alueelle oli saapunut toinenkin yllätys, kun kaukopartio oli löytänyt yhden Tiscoveran neljästä tärkeästä alaisesta ja hänen mukanansa oli kymmenkunta demonien kadoksissa olleita lapsia. Ancerias oli antautunut heti kädet ylhäällä ja kertonut, minkälainen juoma oli pitänyt lapset sellaisena kuin he olivat löydettäessä. Ankeriasnainen ei ollut laittanut vastaan, kun hänet pidätettiin. Hän oli vain pyytänyt, että lapset hoidetaan kuntoon ja annetaan takaisin vanhemmilleen.

“Eikö vieläkään ylhäisyys?” Yryn kuningas kuuli, kun hänen ajatuksenjuoksunsa keskeytyi vanhemman haltiamiestutkijan puheesta. Ralff vilkaisi miestä partaansa hivellen ja pudisti päätänsä.

“Ei, hän ei ole edelleenkään suostunut sanomaan mitään”, mies vastasi alaiselleen ja kääntyi katsomaan pleksin takana veden äärellä istuvaa naista. Tämän erittäin paksu ja muhkea blondimainen kikkarakiharainen hiuspehkonsa oli ollut viikkojen kestäneen luonnossa olon jälkeen vain laiha versio itsestään. Nainen oli saanut käydä suihkussa joka päivä halutessaan ja tämä kyseinen hiustyyli oli kuin puhjennut takaisin kukkaansa pelkän veden avulla. Naisen tumman suklainen iho oli saanut myös väriänsä takaisin ja hän näytti terveemmältä, kuin hänet löydettäessä.

Nainen ei ollut kuitenkaan suostunut sanomaan juuri mitään mihinkään. Ei vastannut kysymyksiin eikä antanut viittauksia suuntaan eikä toiseen. Nainen oli kuin seinä, joka ei suostunut murtumaan.

“Entä lapset?” Ralff kysyi ja kääntyi katsomaan miestä vierellään. Tutkija vilkaisi kuningasta, kunnes avasi kädessään olleen paperisen kansion.

“Anceriaan antamat tiedot pitivät paikkaansa. Hänen lapsille antama juoma oli pimeyden taikuuden tuottamaa, joka teki heistä kuin sieluttomia tottelevaisia nukkeja. Juomien vaikutus on saatu lievenemään lääkehiilellä ja he ovat alkaneet heräilemään loitsun alaisuudesta. Vielä heitä ei olla päästy puhuttamaan, mutta sairaanhoitajat ovat rauhoitelleet heitä ja kertoneet, että vanhemmat pääsevät pian heidän luokseen”, mies kertoi ja Yryn haltiakuningas nyökkäili päätänsä.

“Ilmoitin asiasta Riyzekien kuningattaren sisarelle, joka toimii sijaisena tällä hetkellä. Pyysin, että asiasta kerrottaisiin demoneille, kun lapset ovat valmiita ottamaan vieraita vastaan. Kauanko luulet, että siinä menee?”

“Noin päivä tai pari ylhäisyys. Lapset ovat yllättävän vahvoja ja reippaita”, kuninkaalle vastattiin.

“Hyvä, antakaa heille kaikki tuki ja apu, mitä he tarvitsevat”, mies käski ja tutkijamies kumarsi ja lähti sitten paikalta pois. Pleksin edessä istuva poliisinainen kääntyi katsomaan kuningasta.

“Ylhäisyys, mitä jos nainen ei suostu puhumaan?” nainen kysyi varovasti. Kuningas kääntyi katsomaan naista tyynesti vastaten:

“Kyllä hän puhuu”

ANCERIAS

Ancerias vilkaisi sellinsä ovea kohti, joka avautui ja kuningatar Emende astui sisälle. Hän nappasi oven vieressä olleen tuolin kevyin ottein ja kantoi sen mukanansa lähemmäs naista ja allasta. Hänen oranssinkultainen pukunsa kimalsi jopa sellin himmeässä valossa ja hänen upeat lukuisat letit hiuksissa oltiin saatu korkealle kampaukselle koristamaan liekkikuvioista tiaraa hänen päässään.

“Et ilmeisesti pelkää, että hyökkään kimppuusi?” Ancerias kysyi kuningattarelta tyyni ääni kurkustaan tullen. Emende laski tuolin paikalleen ja istuutui arvokkaasti selkä suorana paikalleen, nostaen tyylikkään samettisen punaisen hameensa alla jalkansa ristiin.

“Ennen kuin ehtisit edes liikahtamaan altaaseen olevaan veteen on ohjelmoitu tappava sähköiskun mahdollisuus. Et ehtisi tehdä minulle mitään ennen kuin olisit jo kuollut”, Emenden sanoi pehmeällä äänellä. Ancerias hymähti kuin lyötynä. Tietenkin kauniin kuningattaren turvallisuus oltiin otettu huomioon.

“Miksi tulit?” Ancerias kysyi kuningattarelta. Emende sivuutti sen, ettei nainen sinutellut häntä tai osoittanut muutenkaan kuninkaallista kunnioitusta häntä kohtaan. Hän uskoi, että nainen tunsi hänen voimansa ja ylhäisyytensä, vaikka ei sitä tuonut ilmi.

“Koska ajattelimme, että naisen läsnäolo saisi sinut puheliaammaksi kuin miehen”, Emende vastasi naiselle suoraan ja laski samalla kätensä jalkansa päälle rennosti. Ancerias hymähti taas.

“En kerro teille yhtään mitään”, Ancerias sanoi.

“Olemme tarjonneet sinulle suojaa, ruokaa, peseytymisen, lapsista on huolehdittu ja heidät aiotaan palauttaa vanhemmilleen, kuten olet pyytänyt. Etkö koe, että voisit antaa jotain vastineeksi? Varsinkin ottaen huomioon, kenen alaisuudessa olet työskennellyt”, Emende totesi naiselle ja katsoi häntä tyynesti pastellin ruskeilla silmillään, jotka kiinnittävät helposti huomion hänen suklaanruskeaa ihoansa vasten. Ancerias kääntyi katsomaan häntä takaisin myrkynvihreillä silmillään.

“Ettekö antaisi lapsia takaisin vanhemmilleen, ellen olisi sitä erikseen pyytänyt?” nainen kysyi vieno myrkky äänessään. Kuin hän olisi kokenut itsensä uhatuksi. Haltiakuningatar laski vienosti päätänsä kulmat kurtistuen.

“Ajatteletko meistä, että emme antaisi lapsia takaisin vanhemmilleen, ellet olisi itse asiaa pyytänyt?” kuningatar kysyi takaisin Anceriaalle.

“Minulle on kerrottu, ettei haltioiden sanaan voi aina luottaa”, Ancerias totesi takaisin epäröimättä. Se sai Emenden hiljenemään hetkeksi.

“Mitä lopuille lapsille tapahtui, jotka jäivät Tiscoveran haltuun Aversionin tuhoutuessa? Heitä oli kuitenkin enemmän kuin he, jotka ovat nyt hoidossamme”, kuningatar kysyi ja seinä muodostui samantien takaisin ankeriasnaisen kasvoille. Nainen kääntyi katsomaan käsiänsä eteensä.

“Ovatko he elossa?” Emende kysyi. Hiljaisuus.

“Ovatko he kuolleet?” Emende kysyi. Hiljaisuus. Emende huokaisi hyvin hiljaa itsekseen.

“Mitä voimme vielä tarjota, että suostuisit puhumaan meille?” Emende kysyi lopulta. Hän näki naisen katseen nousevan käsistä kohti pleksiä, josta hän näki oman kuvajaisensa. Nainen tiesi, että sen takana kuningas ja vartijat odottivat mahdollisuutta käyttää häneen voimakeinoja, jos hän uhkaisi heidän kuningatartaan.

“Heizel”, Ancerias aloitti ja kääntyi sitten katsomaan Emendeä. Nainen katsoi häntä kysyvänä.

“Mitä Heizelistä?” hän kysyi, pyytäen tarkennusta.

“Tuokaa Heizel Riyzekie, niin suostun keskustelemaan”, Ancerias tarkensi. Emende vilkaisi lasista heidän kuvajaistaan heijastavaa ikkunaa kohti, kunnes suoristi kurkkuansa.

“Heizel ei ole tällä hetkellä tavoitettavissa ikävä kyllä”, Emende vastasi lopulta. Ankeriasmerenneito kohautti hieman olkapäitänsä.

“Harmi teille”, hän totesi ja kääntyi poispäin kuningattaresta merkiksi, että keskustelu olisi hänen osaltaan ohitse.

“Miksi juuri Heizel?” Emende kysyi yrittäen saada jatketuksia keskustelua.

“Tiedät varsin hyvin miksi”, Ancerias vastasi, kunnes hiljentyi kokonaan ja antoi itsensä upota pienen altaansa veden alle. Hän halusi hetkeksi päästä veden hiljaisen kohinan keskelle nauttimaan omasta rauhasta.

TREVIO

“Ja nyt hengitä vielä kerran syvään sisään ja ulos”, Heidi -noita pyysi samalla, kun hänen korvillaan oli tetoskooppi. Trevio teki työtä käskettyä ja rauhallisin liikkein punahiuksinen noita liikuttelu tetoskoopin kuunteluosaa pitkin miehen yläselkää. Nainen oli hetken hiljaa, kunnes laski metallisen kylmän esineensä pois miehen iholta ja äänistä päätellen laski tetoskoopin kuulokkeet kaulalleen.

“Sydämenlyönnit ovat hitusen nopeatempoisemmat, mutta se on normaali pedon pureman saaneelle”, Heidi sanoi ääneen samalla, kun Xiara kirjoitti hentoisin sormenliikkein läpynäkyvälle näytölle kädessään muistiinpainoja. Trevio vilkaisi vierelleen tullutta noitaa ja sitten käänsi katseensa takaisin Xiaraan.

“Eli tilanteeseeni nähden kaiken pitäisi olla kunnossa?” Trevio kysyi varoen ja Xiara nosti katseensa häneen. Hän hymähti pahoillaan olevasti miehelle tämän tilanteesta, kunnes sai nyökättyä vienosti.

“Kyllä. Susipedoksi olet erittäin hyvässä kunnossa, joten se on tilanteeseen nähden positiivista”, Xiara sanoi ja ojensi vierelleen tulleelle Heidille näytön, johon oli juuri kirjannut kollegansa sanat. Trevio oli hetken hiljaa, kunnes kysyi:

“Tälle ei voi tehdä mitään?” noidat vilkaisivat toisiansa.

“Olen pahoillani arvon prinssi, mutta ei. Susipedon purema on pysyvä osa sinua, samaten sen mukanaan tuoma virus”, Heidi vastasi pahoitellen ja laski samalla hieman päätänsä merkiksi, että tiesi Trevion olevan kuninkaallinen. Mies nyökkäsi päätänsä tyynenä, vaikka hänen sisällään kiehui. Hänellä oli epätoivoinen olo. Hän ei enää koskaan voisi olla täysin turvallinen läheisilleen, eikä varsinkaan rakastamalleen naiselle. Täysikuun aikana hänestä tulisi hirviö, joka ei tunnistaisi ketään läheistään ja toimisi vain tappamishimoisen pedon tavalla.

“Olemme kuitenkin löytäneet lääkettä, jota valmistaa sinulle täydenkuun yön jälkeisten olotilojen rauhoittamista varten”, Xiara kertoi miehelle ja nyökkäsi kollegalleen ja punapäinen noita nyökäten käveli huoneen vastapäätä olevan pöydän luokse. Trevio näki, kuinka Heidi nappasi pienen pullon hyllyltä, joka oli täynnä puhtaita pulloja, ja alkoi loihtimaan ja toteuttamaan laatikoilta ja hyllyiltä löytyvistä materiaaleista, rohdoista ja nesteistä puhtaaseen pulloon hänelle jotain.

“Paljon lääkkeitä tuhoutui Jolinien kuningaskunnan tuhon vuoksi, mutta olemme saaneet hyvät ohjeet toteuttaa niitä itse”, Xiara kertoi Trevio ja antoi prinssin samalla pukea pitkähihaisen villapaitansa takaisin ylleen.

“Hyvä, jos saisin jotain, mikä auttaa siiten päässäni jyskyttävään päänsärkyyn ja lihaskipuihin, kun täysikuun yö on ohi”, mies kommentoi ja kääntyi katsomaan mustahiuksista goottinoitaa.

“Onko… Onko Tareinella kaikki hyvin tähän asiaan liittyen?” Trevion sai lopulta kysyttyä. Hän oli ollut murheen murtama, kun oli ymmärtänyt kihlattunsa valvoneen koko yön Yuurei Ghostin kanssa hänen sellinsä ulkopuolella. Nainen oli odottanut koko yön hänen raivoisan petomuodonsa lähistöllä, vaikka mies oli huomannut sen olleen rankkaa rakastamalleen noidalle.

“Tareinella ei ole hätää ja jos jokin olisi vialla tiedät, että kertoisin sinulle”, Xiara kertoi. Noita tiesi, että suvun päälääkitsijänä häntä hallitsi voimakas vaitiolovelvollisuus, mutta kuninkaallisten perheenjäsenten kesken asia oli eri. Trevio olisi halunnut kysyä tarkennusta, mutta Heidi ehti kävellä takaisin paikalle. Pullo hänen kädessään muistutti valkeaa maitoa ja hän ojensi pullon prinssille.

“Jokaisen täysikuu yön jälkeen ota tätä lääkettä kolme teelusikallista veteen sekoitettuna ja juo juoma kerralla. Se auttaa kaikkiin olotiloihisi ja auttaa sinua nukkumaan rauhassa seuraavan päivän, jotta voit toipua. Lääkettä riittää muutamaksi kuukaudeksi, mutta tule heti luoksemme, kun se loppuu ja teemme sitä lisää”, Heidi ohjeisti prinssiä. Haltiamies otti kiittäen pullon vastaan ja siirsi katseensa takaisin häntä kahta vastapäätä olevaan naiseen.

“Kiitos Xiara ja Heidi. Oikeasti”, hän sai vain sanottua ja huokaisi syvään, noustessaan seisomaan.

“Jos tulee jotain, tiedät mistä meidät löytää”, Xiara sanoi ja noidat kumarsivat päitänsä prinssilleen, kun tämä nyökäten lähti poistumaan huoneesta. Hän laittoi pienen pullon housujensa taskuun siksi aikaa, kun pääsisi omaan tilaansa laittamaan sen talteen.

Mies avasi oven huokaisten itsekseen, kunnes hänen katseensa kiinnittyi käytävällä seinään nojaavaan Jaisariin.

“Jaisar, en tiennyt, että olet täällä”, Trevio sanoi. Hänestä ja hänen siskonsa miesystävästä oli alkanut tulla myös ystäviä viime aikoina, koska heillä molemmilla oli omat ongelmansa. He olivat alkaneet keskustelemaan niistä aina, kun törmäsivät sairaalasiiven puolella. Muualla tavatessaan he keskustelivat ihan muista asioista. Molemmista kai tuntui, että oli mukavampaa jättää omat pimeät puolet ja niistä keskustelu sairaalamaailman puolelle ja tutustua positiivisimmissa merkeissä muualla.

“Minun ei ollut tarkoitus tulla, mutta sain pikaisen pyynnön Xiaralta”, Jaisar vastasi rakastettunsa veljelle ja nousi nojaamasta seinästä.

“Oletko kuullut hänestä?” Jaisar kysyi pieni toiveikas pilke kasvoillaan. Miehet olivat muutama päivä sitten kuulleet Heizelin viimeisestä tehtävästä. Trevio tiesi, ettei heillä ollut mahdollisuutta saada yhteyttä hänen siskoonsa, ellei hän itse selviä paikan päälle kertomaan kokemuksistaan. Se oli saanut Charin hyvin hermostuneeksi, koska häntä huoletti Heizelin tilanteen lisäksi se, että hänestä kruunattaisiin Riyzekien uusi kuningatar. Se tehtävä ei kiinnosta Charia lainkaan ja Treviolla ei ole mahdollisuuksia periä kruunua enää. Oikeus kuninkaana oloon loppui siihen paikkaan, kun susipeto iski hampaansa häneen ja siirsi vitsauksensa prinssin vereen.

“Olen pahoillani” Trevio vastasi miehelle, pudistaen ennen sitä päätänsä. Se sai Jaisarin huokaisemaan raskaasti ja hetkeksi puristamaan kätensä nyrkkiin.

“Hän palaa kyllä”, Jaisar sanoi nyökytellen päätänsä ja nosti katseensa Trevioon. Trevio nyökkäsi. Hän halusi luottaa miehen sanoihin ja uskoa, että mikä ikinä hänen siskollaan olisi vastassa, Heizel jos kuka selviytyisi siitä.

“Jaisar, oletkin jo täällä, käy sisään”, Xiaran ääni kuului Trevion takaa, kun tämä asteli prinssin takaa esiin. Trevio vilkaisi lääkitsijänoitaa, kunnes lähti jatkamaan kävelyä.

“Jutellaan myöhemmin lisää”, Trevio sanoi Jaisarille, kun käveli tämän ohi ja taputti muutaman kerran veljellisesti tämän olkapäätä.

“Nähdään”, Jaisar tokaisi takaisin Treviolle, kunnes kohdaten Xiaran tummanruskean silmien katseen käveli tämän viereltä huoneeseen, jossa Heizelin veli oli hetki sitten ollut.

JAISAR

Jaisar istuutui potilassängyn sijasta tuolille ja nojautui selkänojaan, kun nosti katseensa Xiaraan. Heidillä oli ilmeisesti muita töitä, sillä hän lähti tilasta pois muutaman kansion ja kirjan kanssa, joten hän jäisi goottihenkisen noidan kanssa kaksin.

“Mistä on kyse?” Jaisar kysyi suoraan ja hän tunsi, miten vienoiset hermostuksen väreet kipittelivät hänen koko vartaloansa vasten. Hän pelkäsi, että Xiara oli saanut selville syyn, että hän janosi ainoastaan Heizelin verta, ei kenenkään muun. Mies tunsi piston sydämessään, kun ei ollut asiasta edelleenkään kertonut noidille, jotka halusivat auttaa häntä parhaansa mukaan. Hän ei vain pystynyt kertomaan, että Heizelin verta kohtaan hän koki loputonta nälkää. Mies ei ollut kertonut, ettei ollut Heizelin lähdön jälkeen kertaakaan käynyt tämän huoneessa. Naisen huumaava tuoksu aiheutti hänessä ikävän lisäksi kamalan tunteen juoda hänet kuiviin. Hän häpesi sitä tunnetta. Se ei ilmennyt unissa koskaan, kun he kohtasivat. Mutta hereillä mikään, mikä muistutti naisen tuoksusta herätti hänen verenjanoansa.

“Olemme tutkineet lisää tilannettasi ja olleet myös yhteydessä vampyyrikuningas Rangelin kanssa. Kuningas Rangelin mielestä tilanteesi kuullostaa vampyyrin kiintymykseltä. Se ei ole harvinaista, mutta ei tavallistakaan”, Xiara aloitti ja Jaisar katsoi häntä hiljaisena nielaisten.

“Mitä se tarkoittaa?” Jaisar kysyi varovasti. Xiara istuutui muutaman metrin päässä olevalle rullatuolille. Hän vaikutti kasvoista väsyneeltä. Ehkä nämä lukuisat tutkimukset ja muut työt olivat vieneet häneltä yöunia, vaikka naisesta paloi suuri halu tehdä työtänsä. Mies ei kokenut sitä loukkauksena, että nainen halusi selvästi lepuuttaa jalkojansa.

“Vampyyrin kiintymys on käsitys, joka ilmeisesti tarkoittaa sitä, että vamppyyri kokee kiintymystä tiettyä henkilöä kohtaan, jonka verta on saanut maistaa. Olen ymmärtänyt, että se on kuin löytäsi sielunkumppanin. Toki siinä on se nurja puoli, että vamppyyri kokee tätä kiintymyksen kohdettaan kohtaan myös kaikista voimakkainta verenjanoa. Kuin hänen verensä on ainoa, joka pitäisi vampyyrin hengissä. Kiintymyksen kohdetta varjellaan kuin se olisi kallein aarre koko maailmassa”, Xiara jatkoi. Mitä enemmän nainen kertoi, sitä sekavammaksi Jaisar koki oman sydämensä. Totta kai Heizel oli hänelle kallisarvoinen ja jos joku tekisi naiselle jotain, mies olisi valmis repimään kohteensa kappaleiksi samantien. Mutta samaan aikaan verenjano naista kohtaan oli niin voimakas.

“Mutta pystyn kuitenkin juomaan ja syömään normaalisti enkä halua muuta verta”, Jaisar mietti ääneen hiljaisena.

“Siinä kohtaa muut lajit sinussa tuovat esille, ettet ole täysi vampyyri”, Xiara muistutti. Ajoittain Jaisar unohti, että vaikka vampyyri hänessä dominoi häntä nykyisin, hänessä oli yhtä haltiaa ja demoniakin.

“Tämä on viimeisin asia ja teoria, jonka olemme saaneet tilanteeseesi vaihtoehdoksi”, Xiara lisäsi ja Jaisar kääntyi taas katsomaan häntä. Hän nielaisi raskaasti.

“Minun pitää kertoa sinulle jotain, mistä olen ollut hiljaa”, Jaisar sanoi lopulta. Xiara kurtisti hieman kulmiansa ja paransi asentoansa tuolilla kiinnostuneena. Mies huokaisi ja hieraisi kädellään naamaansa ja vei sen lopulta lyhyille korpinmustille hiuksilleen. Lopulta hän sai suunsa auki ja kertoi kaiken.

“Miksi et ole aikaisemmin kertonut tästä?” Xiara kysyi heleällä äänellänsä samalla, kun hän kirjoitti muistiinpanoja. Jaisarin sanomisten aikana hän oli napannut itselleen välineet, joilla kirjoittaa muistiin yksityiskohdat. Ajoittain nainen oli tapansa mukaan kysynyt lisäkysymyksiä, joihin mies päätti vastata totuudenmukaisesti. Ei olisi enää syytä peitellä mitään.

“Koska rehellisesti pelkäsin, että minut heitettäisiin tyrmään, koska olen niin vaarallinen”, Jaisar myönsi ja häntä nolotti myöntää se. Xiara nosti katseensa muistuunpanoistaan ja mietti hetken, mitä sanoisi.

“Aiotko olla vaaraksi kenellekään?” hän kysyi.

“En todellakaan! Kuten sanoin, en janoa kenenkään muun verta”, Jaisar vastasi heti pieni hätä äänessään. Noita oli aina ollut niin ystävällinen hänelle, mutta hän tiedosti naisen olevan uskollinen rakastettunsa suvulle. Jos hän kokisi miehen uhkaavana se ei olisi kuin pari sanaa ja hän lentäisi tyrmään talteen samantien.

“Siinä tapauksessa ei ole tarvetta laittaa sinua lukkojen taakse. Ei ainakaan nyt, kun Heizel on poissa. Mutta emme anna asioiden mennä sellaiseksi, että olisit hänellekin vaaraksi”, Xiara vastasi miehen sanoihin ja laittoi muistuunpanonsa pois. Pieni helpotuksen huokaus karkasi miehen huulien välistä ja hän lysähti tuolilleen, nojaten selkänojaansa. Hän hieraisi taas kasvojansa.

“Eli mitä nyt tapahtuu?” Jaisar sai lopulta kysyttyä.

“Lähdemme harjoittamaan verenjanoasi Heizeliä kohtaan pienemmäksi. Että pystyisit olemaan hänen seurassaan ilman halua juoda häntä kuiviin. Aikaa ei ole hukattavaksi, joten aloitamme jo tänään. Lähetän sanan, että kuningas Rangel tulee avustamaan, sillä hän parhaiten tietää, miten vampyyrin totuttelu tällaiseen asiaan tulisi tehdä”, Xiara vastasi ja nousi seisomaan tuolilta. Jaisar teki saman ja ennen kuin noita ehti tehdä mitään, mies halasi häntä.

“Kiitos Xiara, kiitos että autat”, Jaisar haukkoi ja yritti pitää pelon ja toivon sekalaiset kyyneleensä sisällään. Xiara sai halattua häntä takaisin.

“Totta kai autan. Laitetaan tilanteesi kuntoon nyt, kun tiedämme loputkin asiat. Siinä helpotti se, että kerroit kaiken. Kiitos siitä”, Xiara sanoi ja kaksikko kääntyi katsomaan toisiansa. Noita oli aivan huippu, sitä mieltä Jaisar oli.

“Voit halutessasi sulatella asiaa ja jaloitella. Laitan eteenpäin pyynnön saada kuningas Rangelin tänne”, Xiara sanoi. Jaisar nyökkäsi ja lähti sitten pois huoneesta. Hän käveli käytävää pitkin kädet niskansa takana ja koki sisällään suunnatonta helpotuksen tunnetta. Kuin suuri kivi olisi vierinyt sydämeltä, kun hän oli saanut kerrottua viikkoja sisällään pitämäänsä salaisuutta. Tämä olisi askel parempaan. Ja mies aikoi tehdä kaikkensa, että hän saisi itsensä kuriin.

Hän toivoi Heizelin voivan hyvin ja olevan kunnossa.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Underwater Ruins

- FF XIII-2 ost – Noel’s theme

- FF XV ost – In the Light of the Crystal

- Attack On Titan ost - Omake-Pfadlib