LUKU 71: NUOTIO

DEILA, TANSI JA NIRION

Demonikuningatar oli laskeutunut lemmittynsä ja Jolinien prinssin kanssa pitkän lentomatkan päähän, lähelle Yryjen ja Casperin välistä rajaa. Kaksikko oli löytänyt korkean kallion, jonka huipulle he olivat onnistuneet rakentamaan pienen majan käyttäen kiviä ja muista alapuolella olevista luonnonvaroista saatavilla materiaaleilla. Nainen oli hypännyt rutiininomaisesti Condan selästä pois, Tansi tullen heti hänen perässään. Hän oli rakastunut entiseen prinsessaan päivä päivältä yhä enemmän, kun hän oli huomannut, ettei neito ylellisestä elämäntavastaa huolimatta ollut kaihtanut luonnonarmoilla asumista. Päinvastoin, Tansi oli tutkinut ympäristöä, etsinyt erilaisia kasveja ja yrttejä, toteuttaen niistä heille erilaisia juomia ja mahdollisia mausteita ruuan seuraksi. Nyt kun he saivat olla yhdessä, naisen ei tehnyt lainkaan mieli edes palata minnekään muualle. Vain hänen rakkaallaan oli väliä.

Deila kääntyi katsomaan laskeuduttuaan, miten lentämisestä kankea Jolinien prinssi laskeutui arkana alas ja varoi jokaista liikettään, jonka kropastaan toteutti lohikäärmeen suomuja vasten.

“Conda ärsyyntyy herkästi, joten kannattaa pitää vauhtia, ettet lähde sen kanssa lentoon”, Deila totesi Nirionille, jonka ilme riitti kertomaan naiselle, että hänen sanansa eivät olleet auttaneet hänen oloansa yhtään. Tansi siirtyi hänen vierelleen samalla, kun nuori prinssi yritti laskeutua ripeämmällä tahdilla alas Condan suurta jalkaa pitkin.

“Ei sinun olisi tarvinnut pelotella häntä”, Tansi kuiskasi ja pukkasi hellästi Deilaa kylkeen käsivarrellaan. Demoninainen hymähti vienosti huvittuneena.

“En pelottele, vaan puhun tosiasioita. Conda ei mielellään pysy kauaa paikoillaan, kuten olet huomannut”, Deila totesi hiljaa Tansille ja vilkaisi neitoa leveämpi hymy kasvoillaan. Tansi olisi voinut jäädä vain ihailemaan rakastamansa naisen hymyä, jota hän ei ollut koskaan suonut kenellekään ylimääräiselle. Tuo aito hymy, jonka haltia sai demonissa aikaan.

Heidän välisen hetken rikkoi se, kun Nirion ehti hypätä Condan käpälästä juuri ajoissa pois, kunnes lohikäärme vienosti murahtaen nousi takaisin lentoon, aiheuttaen tuulenpuuskan kolmikon ylle. Prinssi katsoi taakseen, kun suuri lentotaidon omistava lisko liisi alas maisemaan, jossa Casperin kukkaiset niityt muuttuivat pikkuhiljaa kallioiksi seinämiksi.

“Teen tulen”, Deila sanoi kahdelle seuralaiselleen. Yö oli jo pitkällä, mutta heidän kaikkien tulisi syödä ja juoda jotain ennen nukkumista. Nainen kääntyi selin kahta haltiaa kohti ja meni keräämään majan edessä olevaa pientä nuotiota varten puita. Sitä varten nainen jätti puisen keppinsä nojaamaan majan kivistä seinää vasten.

“Onko viisasta sytyttää tulta tällaiseen aikaan? Mitä jos meidät löydetään?” Deila kuuli Nirionin kysyvän hyvin huolestuneella äänellä. Demonikuningatar ei kääntynyt vastaamaan nuorelle miehelle, koska tiesi Tansin rauhoittavan entistä kihlattuansa. Demoni oli yllättynyt, ettei ollut tuntenut sen suurempaa mustasukkaisuutta, vaikka heidän seurassaan oli haltia, josta olisi pitänyt tulla Tansin aviopuoliso. Hän luotti Tansiin, eikä hän ollut tuntenut samanlaista syvää luottamusta kuin Jaisariin tutustuessaan. Vaikka Heizel oli tärkeä liittolainen, hän luotti jopa Tansiin enemmän kuin Riyzekien kuningattareen.

“Ei hätää prinssi Nirion. Conda on lähistöllä ja hätyyttä mahdolliset uhkatekijät kyllä. Tämä on hiljaista aluetta”, Tansi kertoi prinssille.

“Pelkkä Nirion riittää”, Deila kuuli prinssin toteavan Tansin sanoihin. Nainen oli iloinen, että muodollisuudet voisivat tässä tilanteessa olla poissa. Niitä ei nyt tarvittu. Demoni kantoi kasan puita nuotion äärelle ja alkoi kasaamaan niitä.

“Voi ei”, Nirion huokaisi hädissään ja Deila kääntyi katsomaan ihmeissään, mikä nyt oli saanut nuoren haltiamiehen niin hätäännyksiin. Haltiaprinssi siirsi selässään olleen laatikon rintakehänsä puolelle, avasi sen ympärillä olleen vyön ja sitten kannen. Mies tutki laatikon sisältöä, kunnes huokaisi polvillaan ollessaan helpottuneena.

“Kaikki ovat elossa”, hän sanoi hiljaa ja Tansi käveli miehen luo ja kyykistyi tämän vierelle tutkimaan, mitä Nirion piti laatikossaan. Entinen prinsessa huokaisi hämmästyneenä. Deila kurtisti kulmiansa ja otti muutaman askeleen lähemmäs kaksikkoa nähdäkseen itsekin, mistä oli kyse.

“Ovatko nuo…?” Tansi kysyi ja Nirion nyökkäsi heti helpottunut ilme kasvoillaan.

“Kameleonttikäärmeiden poikasia. Neljä kappaletta ja kaikki hengissä ja ihme kyllä nukkuvat tyytyväisinä”, Nirion kertoi ja nuoren miehen kasvoille nousi helpottunut hymy, kun hän katsoi laatikon sisälle. Deila näki, miten neljä eri punertavan ja ruskean sävyissä mustine yksityiskohtineen olevaa käärmeenpoikasta loikoilivat rauhallisina laatikossa. Demoni oli kuullut kameleonttikäärmeistä, mutta ei ollut nähnyt niitä vielä lainkaan edes kuningas Jillin seurassa.

“Niitä oli kuusi alunperin, mutta kaksi menehtyi, koska en kyennyt pitämään niistä tarpeeksi huolta”, Nirion sanoi hiljaisemmalla äänellä. Demoni näki rakkaansa hellästi koskevan entisen kihlattunsa selkää lohdutuksen eleenä.

“Mutta olet saanut neljä pidettyä hengissä, se on hieno asia”, Tansi sanoi prinsille, joka vilkaisi nuorta naista hymähtäen. Tansi kääntyi katsomaan heidän takanaan olevaa Deilaa ja viittoi, että pärjäisi prinssin kanssa. Deila nyökkäsi vienosti, kunnes lähti jatkamaan puiden kasaamista nuotioksi.

Yö oli jo ehtinyt laskeutua, kun demoni oli saanut nuotion hyvän kokoiseksi. Conda oli tuonut muutaman jäniksen kolmikolle ollessaan metsästämässä itselleen syötävää. Deila auttoi Tansia tekemään jäniksistä ja muutamista yrteistä heille keiton tapaista syötävää. Mitä kauemmin kaksikko oli ollut kadoksissa, sitä enemmän heistä oli tullut omavaraisempia ja Condasta oli iso apu lihaisan ruuan löytämiselle.

Nirion oli vain istunut lämmittelemässä nuotion ääressä ja olisi voinut suudella Tansia ihan vain kiitoksena siitä, että sai olla lämpimän tulen ääressä. Hän oli löytänyt lähimaastosta erilaisia lehtiä ja risuja, joista oli koonnut vierelleen kasan, johon oli päästänyt käärmeenpoikaset laatikosta. Poikaset nauttivat itsekin nuotion lämmöstä, sillä ne loikoilivat yhtenäisessä kasassa omistajansa vierellä.

“Tässä, olet varmaan nälkäinen”, Tansi tuli sanomaan ja kumartuessaan ojensi prinssille puista kulhoa, jossa höyryävää jänislientä oli saatavilla. Vasta silloin nuoren haltian vatsa murahti merkkinä, että mikä tahansa ruoka kelpaisi sillä täytettä pohjalla ei juurikaan ollut. Nirion otti ruuan vastaan ja entinen prinsessa ojensi hänelle vielä puusta muotoilun lusikan. Haltianuorukainen ei kyseenalaistanut saamaansa illallista, vaan alkoi heti reippaasti syömään omaa annostansa nälkäisenä. Hän oli ollut viime viikot niin nälkäinen, että tämä säälittävä ruuankyhäelmä oli paras ateria, mitä hän oli koskaan syönyt. Ainakin se sillä hetkellä tuntui siltä, kun yrtit ja jäniksen liha sekoittuivat hänen suussaan keitetyn veden kanssa.

“Varo, ettet tukehdu”, prinssi kuuli demonikuningattaren kommentoivan toisella puolella nuotiota, kun alkoi syömää omaa annostaan. Se sai Nirionin lopettamaan hotkimisen hetkeksi. Hän vilkaisi naisia ja sitten ruokaansa, kunnes sanoi hieman nolostunut sävy äänessään:

“Pahoittelut, en ole syönyt viikkoihin kunnolla mitään”, Tansi pudisti päätänsä hänelle.

“Ei tarvitse pyytää anteeksi, kunhan et vain tukehduta itseäsi”, hän totesi nuorukaiselle hymyillen ystävällisenä, kunnes käänsi katseensa omaan ruokaansa.

“Kiitos. Kiitos minun ja poikasten pelastamisesta. Kiitos ihan kaikesta”, Nirion sanoi ja se sai naiset kohottamaan katseensa takaisin prinssiin.

“Miten löysitte minut?” Nirion kysyi ja katsoi vuorollaan molempia naisia.

“Emme löytäneetkään. Olit sattumalta kukkapellolla, kun olimme metsästämässä ruokaa”, Deila vastasi haltialle.

“Ihmettelimme yläilmoista, että mitä alhaalla tapahtuu, kunnes tunnistin sinut ja ei voinut erehtyä siitä, keitä sinua jahtaavat olivat”, Tansi kertoi ja otti jäniksen lihaa suuhunsa liemen kera. Nirion huokaisi hiljaa ilmaa suustansa. Oli ollut täysin hänen onnensa, että tämä naiskaksikko oli sattumalta ollut Condan kanssa liikkeellä ja sattumalta huomanneet hänet ja tulleet auttamaan.

“Jään teille henkeni velkaa”, Nirion sanoi vilpitön kiitollisuus silmissään, kun hän vuorollaan katsoi naisia silmiin. Kuin lupauksena, että olisi valmis puolustamaan heitä omalla hengellään, jos tulevaisuudessa tilanne sitä vaatisi.

“Nirion, mitä oikein on tapahtunut?” Deila kysyi lopulta ilmaan kysymyksen, joka oli painanut molempien naisien mieltä. Demonikuningatar oli se, joka uskalsi kysyä suoraan prinssiltä syytä hänen tilanteeseensa. Nirion huokaisi taas, astetta raskaammin, ja alkoi kertomaan viime viikkojen tapahtumien kulkua.

“En siis tiedä ovatko vanhempani elossa vai kuolleita. Saatika, että tietäisin selviytyikö hyökkäyksestä ketään sukuni jäseniä. Pahimmassa tapauksessa minä olen ainoa Jolinien eloonjäänyt”, Nirion lopetti ja viimeisen lauseen hän lausui heikosti naurahtaen. Kuin pidätellen väsyneitä kyyneleitänsä. Tansin kädet olivat tarinan aikana nousseet hänen suunsa eteen järkytyksestä.

“Ja se kaamea käärmemäinen otus tuhansine jalkoineen oli Tiscoveran uusin luomus?” Deila kysyi varmistaakseen epäilynsä ja prinssi sai nyökättyä päätänsä hänelle.

“Sen kuvioinnit… Ne muistuttivat samanlaisia kuin vanhempieni käärmeillä oli ja näillä poikasilla. Hän ilmeisesti on tehnyt jotain niille kameleonttikäärmeille, jotka onnistui nappaamaan valloituksen aikana”, Nirion kuiskasi surullinen sävy äänessään. Tansi säntäsi halaamaan entistä kihlattuansa ja se sai haltianuorukaisen hyvin hämmentyneeksi. Entinen prinsessa puristi häntä itseään vasten ettei prinssin tarvitsisi nähdä hänen kyyneleitänsä. Hän ei ollut koskaan välittänyt prinssin vanhemmista ja heidän aatteista, mutta ei ollut koskaan toivonut mitään tällaista heille. Varsinkaan Nirionille, joka ei ollut koskaan sanonut mitään arvostelevaa ketään kohtaan.

“Olen niin pahoillani Nirion”, Tansi sai sanottua nieltyään kyyneleensä takaisin sisälleen. Nirion vastasi hellästi naisen halaukseen.

“Eihän tämä sinun syytäsi ole”, Nirion sanoi ja kääntyi katsomaan Deilaa. Demoni katsoi häntä silmiin tyynillä silmillään, mutta niissä oli aistittavissa myötätuntoa. Prinssi ei ollut odottanut Deilalta minkäänlaista empatiaa itseään kohtaan ja hän olisi ymmärtänyt sen. Hänen sukunsa oli yksi isoin syypää siihen, että demonit oltiin aikoinaan saatu omalle alueelle piiloon pois silmistä.

“En nyt vain tiedä, mitä tehdä”, Nirion myönsi samalla, kun Tansi päästi hänestä irti ja istuutui takaisin nuotion äärelle. Neito kääntyi katsomaan omaa rakastaan, mutta Deila ei siirtänyt katsettaan haltiaprinssistä.

“Ainakin ensiyön lepäät täällä meidän kanssamme. Olet poikasten kanssa turvassa täällä ja luulen, että sinun pitää palautua kaikesta läpikäydystäsi”, Deila totesi prinssille. Nirion pyyhkäisi nopeasti silmiään, koska naisen ystävällisyys häntä kohtaan, vaikka hän oli Jolini, sai kaiken väsymyksen keskellä hänet herkistymään.

“Kiitos”, Nirion sai vain sanottua. Tansi tarttui hellästi rakastamaansa naista kädestä ja Deila kääntyi katsomaan haltianeitoansa vieno hymy huulillaan. Se oli entisen haltiaprinsessan kiitosele Deilalle ystävällisyydestä Jolinien prinssiä kohtaan. Deila tarttui hellästi takaisin Tansin kädestä ja katsoi häntä rakastavasti. Nirionin nostaessa katseensa takaisin heihin, hänen huulilleen nousi vieno hymy. Naiset olivat toistensa sielunkumppaneita. Sen näki heidän katseistaan toisiansa kohtaan.

“En koskaan halunnut sitä”, Nirion sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen. Naiset kääntyivät kysyvinä katsomaan prinssiä.

“Mennä naimisiin kanssasi, sitä tarkoitan”, hän lisäsi. Se sai Tansin naurahtamaan vienosti.

“Pahastutko, jos sanon että sen aisti sinusta, vaikka olit aina niin kohtelias?” Tansi kysyi. Se sai Nirionin vienosti naurahtamaan takaisin.

“Pahastutko, jos sanon että aistin heti ensitapaamisella, ettei miehet kiinnosta sinua lainkaan?” Nirion kysyi takaisin. Tansi pudisti vienosti hymyillen päätänsä vastauksena, ettei ottanut toisen sanoja pahalla.

“Olen hyvin pahoillani siitä, mitä isäsi teki sinulle”, Nirion sanoi ja vieno hymy entisen prinsessan kasvoilla toi selvästi ikävät muistot hänen mieleensä. Deila puristi välittävästi hänen kättänsä ja Tansi vilkaisi häntä kertoen ilmeellään, että voisi puhua asiasta Nirionin kanssa.

“Olisin estänyt sen, jos olisin tiennyt, että sellaisesta olisi ollut minkäänlaista vihiä”, Nirion lisäsi.

“Tiedän, olet aina ollut kunniallinen”, Tansi sanoi nuorelle haltiamiehelle.

“Mutta kukaan ei osannut odottaa sitä. Ja voin rehellisesti sanoa, että en arvosta isääni enää edes kuninkaana”, Tansi sanoi hieman hampaitaan purren. Nirion katsoi vienosti vihaista haltianaista. Hän ei osannut kuvitella, millaista tunneskaalaa Tansi on käynyt läpi kaiken tapahtuneen jälkeen.

“En haluaisi kysyä tätä, mutta minun on pakko. Tiesitkö, että Tiscovera piilotteli Casperin alueella koko ajan ennen hyökkäystä linnaan?” Nirion kysyi, vaikka pelkäsi tulisiko tämä kysymys järkyttämään häntä entisestään. Mutta hänen oli pakko tietää asiasta.

Tansin vähäinen hymy lopahti samantien alas ja hän selvästi alkoi pidättelemään kyyneleitänsä. Deila silitti hänen selkäänsä lohduttavasti. Entinen haltiaprinsessa pudisti päätänsä totisena ja käänsi katseensa maasta takaisin Nirioniin.

“Nirion, voin vannoa käsi sydämelläni, että en tiennyt asiasta yhtään sen enempää kuin sinä tai kukaan muukaan. Isäni oli pelkuri ja valehtelija, mutta minä en tiennyt asiasta”, Tansi sanoi ja pyyhkäisi silmiänsä muutamalla sormellaan, saaden muutamat poskille ilmestyneet kyyneleet pyyhittyä pois.

“Olen raivoissani isälle, että hän piti sellaista asiaa salassa. Ahdistaa pelkkä ajatuskin, että samaan aikaan, kun olen ollut kotona, joidenkin kilometrien päässä Tiscovera on suunnitellut omiansa”, Tansi sanoi hampaidensa välistä. Selvästi aina, kun tuli puhetta hänen isästään, haltianeitoa alkoi suututtamaan. Prinssi ei ihmetellyt, että miksi asia oli näin. Nirionilla ei ollut minkäänlaista tarvetta uskoa, että hänen entinen kihlattu valehtelisi asiasta. Hän uskoi neitoa.

“Olen vieläkin pahoillani riidastamme asiaan liittyen”, Deila kuiskasi hiljaa ja antoi suukon lemmittynsä päälaelle samalla. Nirion kuuli kuiskauksen ja oletti, että demonilla ja haltialla oli ollut oma riitansa asiaan liittyen.

“Älä ole”, Tansi pudisti päätänsä. Hän lopulta kääntyi katsomaan takaisin Nirionia, joka joi loput lämpimästä liemestään kurkusta alas. Conda oli koko tämän ajan oleskellu heidän vierellään makoillen ja nukkuen rauhassa. Nirion kääntyi katsomaan Condaa saatuaan ruokansa syötyä.

“Hän on upea”, Nirion sai sanottua katsoessaan Condaa ja sen kristallimaisesti kimaltavia suomuja. Ihan kuin käärmeolento olisi aistinut, että puhutaan hänestä, sillä sen kirkkaan vihreät käärmemäiset silmät rävähtivät samantien auki. Sen sieraimista puhaltui pienoiset höyrypilvet, joka sai Deilan hymähtämään.

“Luulen, että tuo oli hänen tapansa sanoa kiitos”, Deila totesi prinssille. Nuori mies vilkaisi demonikuningatarta, kunnes kääntyi katsomaan taas suurta liskoa, kun se nosti pitkää kaulaansa ja kääntyi katsomaan Nirionia. Se sai prinssin nielaisemaan jännittyneenä ja hänen sydämenlyönnit kiihtyivät entisestään, kun lohikäärmeen suuri pää laskeutui hänen eteensä.

“Ei huolta, se on vain utelias”, Deila sanoi tyynesti Tansin vieressä. Nirion katsoi oman päänsä kokoisia silmiä omillansa ja koki suurta kunnioitusta lisko-olentoa kohtaan. Hän alkoi aistimaan liikettä ympärillään ja huomasi käärmeenpoikasten lähteneen luikertelemaan lähemmäs Condaa. Haltianuorukainen katsoi ihmeissään, kun käärmeenpoikaset jäivät Nirionin eteen ja nousivat hieman kuin valmiina hyökkäämään. Ne osoittivat suojelunhalua prinssiä kohtaan, joka sai nuorukaisen sydämen pakahtumaan. Pienokaiset pitivät häntä suojelemisen arvoisina.

Conda laski katseensa pikkuisiin käärmeenpoikaseen ja laski päänsä näiden kohdalle.

“Älä satuta heitä”, Nirion sanoi hieman hädissään, koska siivet omistava lohikäärme saisi yhdellä nielaisulla haukkaistua pienokaiset suuhunsa eivätkä ne olisi hänelle edes välipalana kummoisia.

Deila katsoi kiinnostuneena, miten hänen lohikäärmeensä nuuhki varovasti käärmeenpoikasia. Poikaset laskeutuivat hieman asennoistaan huomatessaan, ettei Conda uhannut niiden isännän henkeä. Ne alkoivat pienillä kielillään tustumaan lohikäärmeeseen ja Conda murahti hiljaa kurkustaan äänen, kun se laski päänsä Nirionin ja pienten käärmeiden eteen. Se sulki silmänsä lopulta.

“Hän pitää poikasista. Ei se muuten kävisi noin rentona loikoilemaan lähelle”, Deila kertoi Nirionille, joka oli kääntynyt katsomaan käärmeenpoikasia. Poikaset laskeutuivat takaisin maahan luikertelemaan ja prinssin ojentaessa niille kättään, jokainen poikanen kiertyi prinssin käsien ympärille omistavasti. Tansi katsoi vieno hymy huulillaan, miten käärmeenpoikaset selvästi pitivät Nirionia turvallisimpana asiana maailmassa. Kolmikko jäi nauttimaan nuotionlämmöstä, kunnes nukahtivat kukin omia aikojaan Conda turvanansa.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- FF XIII ost – Atonement

- Kingdom Hearts 2 ost – Roxas

- FF XIII ost – Vanille’s Theme