LUKU 69: JALKAKÄÄRMEET

KUUKAUSI JA KAKSI VIIKKOA HEIZELIN LÄHDÖN JÄLKEEN

TISCOVERA

Demoninainen istui marmorisella kuparin ja vihreän väreihin värjätyllä valtaistuimella tyytyväisenä. Hän siveli käsinojien kukkaveistoksia ja joi samalla läpinäkyvästä lasista valkoviiniä. Hän ei yleensä pitänyt kyseisen juomien mauista, mutta nyt hän soi itselleen tätä kallista kuplivaa nestettä. Nainen katsoi kuinka portaiden alapäässä aukeavalla tanssiaissalilla hänen uskolliset kannattajansa juhlivat ja pirstoivat paikkoja innoissaan. Ikkunoita rikottiin, kallisarvoisia yksisarvisia ja käärmeitä muistuttavia patsaita mukiloitiin ja kukistettujen Jolinien ruokavarastoja tyhjennettiin parempiin suihin.

“Nauttikaa”, nainen kuiskasi tyytyväisenä ja vilkaisi jäljellä olevalla kädellään lepäävää valkeaa nestettä sisältävää lasia. Hän nojasi selällään valtaistuimeen ja huomasi nyt, kun saliin saapui hänen veljensä uskollinen punapäänainen perässään. Alicen ilmeestä päätellen he olivat olleet testaamassa kuningasparin makuuhuonetta ja sen sängyn ominaisuuksia.

“Täällähän on kunnon juhlat”, Keidaz totesi siskolleen, kun nousi muutamat portaat siskonsa luokse. Alice jäi portaiden alapäähän katsomaan salissa olevaa juhlimisen kaaosta.

“Meillä on syytäkin juhlia”, Tiscovera totesi hymyillen veljelleen ja heilautti kättänsä miehelle merkkinä, ettei tukkisi hänen näkökenttäänsä alaisiinsa.

“Tätä juhlimista on jatkunut jo melkein viikon”, Keidaz totesi hänelle ja se sai naisen pyöräyttämään silmiänsä.

“Osaat olla välillä oikea ilonpilaaja”, nainen totesi veljelleen ja kääntyi katsomaan tätä. Keidaz katsoi häntä takaisin jäisillä turkooseilla silmillään vakavana.

“Olen tosissani. Meillä ei ole riipuksia ja kaksi neljästä tärkeimmistä alaisistasi on poissa. Se, että olemme tuhonneet yhden hienohelma haltiasuvun valtakunnan ja valloittaneet toisen ei tarkoita, että meidän ei pitäisi toimia”, Keidaz sanoi siskolleen pelkäämättä, millainen reaktio hänen siskolleen tulisi. Jotenkin Alice ja muut salissa olleet olivat kuulleet miehen sanat ja täysi hiljaisuus laskeutui suureen tilaan. Jännittyneisyyden tunne nousi paloaraksi koko salissa, kun Tiscovera jäi tuijottamaan veljeänsä kuin murhaava patsas. Keidaz katsoi takaisin perääntymättä. Demoninaisen huulille nousi pikku hiljaa hymy.

“Murhanhirmosi kaipaa täyttämistä, eikö niin?” hän kysyi veljeltään ja siemaisi juomaa kädellään olevassa lasissa. Keidaz katsoi siskoansa ja tämä oli huomaavinaan vienon huulien nykäisyn ylöspäin veljensä huulilla. Kylmästi naurahtaen nainen nousi ylös ja heitti lasin rennolla otteella kohti portaita, vaikka siinä oli vielä juotavaa saatavilla. Alice perääntyi muutaman askeleen, kun lasi pirstaloitui useiksi sirpaleiksi portaille, roiskauttaen samalla sen sisällä olleet nesteet kuivumaan marmorista pintaa vasten.

“Arvasin”, Tiscovera totesi pikkuveljelleen ja kosketti tämän olkapäätä hellästi. Keidaz vilkaisi siskonsa kättä toinen kulma kohoten kysyvänä ylös. Nainen nyökkäsi veljelleen, että lähtisi ensimmäisenä valtaistuimen takana löytyvälle verhon takana olevalle ovelle. Keidazin lähtiessä edeltä ovea kohti, hänen siskonsa huikkasi Alicen seuraamaan heitä. Punahiuksinen nainen siirsi hiuksia molempien korviensa taakse samalla, kun nousi portaat ylös ja lähti seuraamaan pomoansa.

“Käärmeet ovat valmiina, tarvitsemme vain lupasi aloittaa”, yksi parimetrisistä Tiscoveran luomista joukkojen johtajasta puhutteli Tiscoveraa, kun tämä saapui paikalle. Nainen vilkaisi kyttyräselkäistä naisjohtajaa, jonka leuoista tippui hieman kuolaa suurien alahampaiden takia. Ajan kanssa näistä luomuksista oli tullut hänelle erittäin uskollisia eivätkä enään vaivanneet päätänsä menneisyyksillään tai moraalilla.

He olivat saapuneet Jolinien harjoittelusaliin, jossa oli sademetsämäinen ilmasto ja ympäristö. Suurista ikkunoista salin katon juuresta loisti öinen taivas lukuisine tähtineen. Ilma oli kostea ja hiostava ja nainen tunsi heti, miten hän alkoi mustassa nahka-asussaan hikoilla entistä enemmän. Mutta se olisi tämän arvoista. Kaikki tilassa olleet kukat ja kasvit oltiin jo nypitty pois, sillä nainen ei halunnut sellaisia uuteen linnaansa. Kaikki oli tallattu lattialle suurien sankojen ympärille keskelle hallia.

“Kiitos seitsemän”, Tiscovera sanoi naiselle. Yhden tulevan joukon johtajan niskan taitettua, johtajia oli jäänyt jäljelle 19 ja heitä kutsuttiin heille annetuilla numeroilla. Demoni ei kokenut tarpeelliseksi alkaa sen kummemmin opettelemaan heidän oikeita nimiänsä. Ei ainakaan enään, kun he nyt olivat uudestisyntyneinä hänen alaisinaan.

Nainen asteli saappaiden korot lattiaan kalahdellen eteenpäin lähemmäs suurikokoisia eriväreissä hohtavia kameleonttikäärmeitä. Matelijoita oli yhteensä 13 ja kaikki olivat täysikasvuisia. Käärmeet oli onnistuttu saamaan läpinäkyviin suuriin sankoihin, josta ne katsoivat edessä olevia uhkaavat katseet viirusilmissään. Muutamat niistä availivat suitansa uhkauksen merkkinä. Se sai naisen hymyilemään ja samalla Alice ja Keidaz kävelivät hänen molemmilla sivuilleen.

“Mitä aiot tehdä niille?” Alice kysyi kiinnostuneena. Käärmeille ei ollut tehty mitään valloituksen jälkeen vaan nainen oli käskenyt ruokkimaan ne normaalisti. Hän oli halunnut toteuttaa suunnitelmansa rauhassa ja siihen asti käärmeille ei saanut tehdä mitään.

“Tulette pian näkemään”, Tiscovera vastasi ja kääntyi katsomaan Keidazia.

“Olet aina pitänyt käärmeistä velikulta. Haluatko kunnian?” Tiscovera kysyi hymyillen veljeltään. Ennen kuin mies ehti kysyä, mitä hänen siskonsa tarkoitti, johtaja seitsemän toi kuparisella tarjottimella 13 ruiskettä, joissa oli mustaa nestettä, joka muistutti moottoriajoneuvojen polttoainetta.

“Bensaako ajattelit niihin laittaa?” Keidaz kysyi naurahtaen hyväntuulisena. Vaikka ruiskuissa olisikin hänen olettamaansa ainetta, hän tulisi nauttimaan ruiskujen tökkimisestä käärmeisiin. Hän halusi nähdä, miten Jolinien kallisarvoiset kumppanit kuolisivat hitaasti ja niiden nahoista voisi toteuttaa uudet vaatetukset heille.

“Luulisi, että tunnet minut vähän paremmin”, Tiscovera vastasi Keidazille uskomatta, että toinen kysyi jotain niin typerää. Pikkuveli pyöräytti silmiänsä siskolleen, kunnes lähti lähemmäs sankoja johtaja numero seitsemän perässään.

“Haluatko, että autan sinua Keidaz?” Alice kysyi, mutta Tiscoveran mulkaistua häntä nainen tajusi heti olla hiljaa. Hän jäi katsomaan, miten itsevarmana hopeahiuksinen mies avasi ensimmäisen sangon kannen. Epäröimättä hän nappasi heti käärmeen henkitorven kohdalta kiinni, jolloin käärme ei voinut laittaa vastaan. Keidaz vilkaisi Seitsemää, joka ojensi suurella paisuneella kädellään ensimmäisen ruiskun. Mies otti ruiskun ja iski sen suoraan käärmeeseen kohtaan, jossa matelijalla sijaitsisi aivot. Käärme veltostui samantien ja Keidaz laski sen takaisin sankoon, mutta jätti kannen auki.

Sama toistui jokaisen käärmeen kohdalla samalla tavalla. Demoninainen siveli kätensä sormilla leukaansa odottavaisena.

“Keidaz osaa käsitellä käärmeitä, en osannut odottaa tätä puolta hänestä”, Alice totesi ihailevasti itsekseen. Tiscovera vilkaisi hänen suuntaansa ja hymähti hieman.

“Hän on aina pitänyt matelijoista”, Tiscovera totesi naiselle. Alice vilkaisi pomoansa pikaisesti, kunnes kääntyi katsomaan heidän luokseen kävelevää Keidazia. Tiscovera heilautti Seitsemälle kätensä merkiksi, että tämä voisi poistua paikalta, johon peikkomainen nainen vain nyökkäsi ja lähti tarjottimen ja tyhjien ruiskujen kanssa pois.

“Työ tehty. Taas kerran puolestasi rakas sisko”, Keidaz sanoi siskolleen ivallisesti, johon Tiscovera pyöräytti silmiänsä.

“Aivan kuin et olisi halunnut tehdä tuota”, hän totesi takaisin veljelleen.

“No, milloin alkaa tapahtua?” Keidaz kysyi tylsistyneenä ja risti kätensä rintakehälleen. Tiscovera jäi katsomaan liikkumattomia käärmeitä sangoissaan.

“Ihan pian”, hän kuiskasi vastaukseksi. Alice vilkaisi Keidazin kanssa toisiaan, kunnes mies kohautti olkiansa punapäälle. He kääntyivät katsomaan käärmeitä. Oli autiota ja hiljaista.

Ei kuitenkaan kulunut kauaa aikaa, kun käärmeet alkoivat yksitellen avaamaan silmiänsä kuin unesta heränneenä. Demoninaisen suu leveni hymyyn, kun samalla käärmeet alkoivat kasvamaan sangoissaan, joihin ei oltu jätetty kansia päälle. Sangot rikkoontuivat kukin vuorollaan, kun käärmeet kasvoivat kokoansa suuremmiksi. Sademetsämäisen ympäriatön puut alkoivat katketa tai jäädä suurien materiloiden suuren koon myötä. Kuului puista naksahtelua siellä täällä salia, kun käärmeet kasvoivat demonin haluamaan kokoon ja niiden suuret kidat aukenivat yhä suuremmiksi, mitä enemmän ne venyttivät leukojansa.

“Mitä helvettiä?” Alice kysyi ihmeissään ja asteli pari askelta taaemmas. Keidaz vilkaisi siskoaan ja otti itsekin pari askelta taaksepäin. Tiscovera ei kiinnittänyt heihin huomiota, vaan katsoi, miten 13 käärmettä kasvoivat kokojansa suuriksi matelijoiksi. Ne sihisivät muodonmuutoksensa aikana ja availivat suitansa, kun niille kasvoi sahalaitaiset kolmikerroksiset hampaat suuhun. Suurimmat terähampaat jäivät komeilemaan suun etuosiin. Käärmeiden kirkkaan kuviolliset väritykset muuttuivat tummiksi ja vatsan puolelle alkoi kasvamaan rivistöt pitkiä ja kapeita, joita oli havaittavissa tuhatjalkaisilla.

“Tuokaa heidät!”, Tiscovera huusi sivulle ja nyt hänen mukanaan ollut kaksikko huomasivat vartijat, joiden mukana oli 13 vaaleahiuksista haltiaa. Oletettavasti kaikki kuuluivat Jolinien sukuun, vaikka heidän kalliit ja upeat vaatteet olivat ehtineet likaantua moneen otteeseen vankina ollessa. Keidaz laski, että miehiä oli kymmenen ja naisia kolme. Osa vartijoita ja osa hovin väkeä. Naiset erityisesti olivat itkeneet ja kaikkien haltioiden kasvoilla oli huomattavissa syvää järkytystä, kun he olivat päässeet näkemään käärmeiden muodonmuutoksen.

“Päästäkää heidät vapaaksi”, Tiscovera sanoi vartijoilleen, jotka tekivät heti työtä käskettyä. Jolineista osa ihmetteli demoninaisen käskyä ja osa oli jo niin henkisesti lyötyjä tai järkyttyneitä käärmeistä, etteivät osanneet tehdä muuta kuin seistä paikoillaan.

“Sinä senkin paskiainen! Kuinka kehtaat kohdella kameleonttikäärmeitä noin?!” yksi selvästi Jolinien vartija karjui Tiscoveralle. Demoninaisen kätyrit eivät ehtineet tehdä mitään, kun vartija lähti juoksemaan heidän johtajaansa kohti. Tiscovera käänsi katseensa uusista luomuksustaan vartijaa kohti ja juuri, kun mies olisi paljain käsin hyökännyt naista kohti, yksi uusista pedoista syöksyi miestä kohti. Alice hyppäsi alta pois, mutta Tiscovera ei väistynyt, kun entinen käärme nappasi vartijan terävien hampaidensa väliin ja imaisi tämän suuhunsa yhtenä suupalana.

Haltiat alkoivat huutamaan kauhuissaan ja lähtivät juoksemaan ympäri suurta tilaa, löytääkseen jonkun kolon, josta paeta kohtaloansa. Jokainen käärme onnistui nappaamaan oman uhrinsa syötäväkseen. Tiscovera katsoi hymyillen tilannetta.

“Kutsumme niitä jalkakäärmeiksi tästä eteenpäin”, Tiscovera sanoi seuralaisilleen eikä kiinnittänyt huomiota, kun muutamat käärmeet kävivät myös hänen alaistensa kimppuun.

“Hei, meidän pitäisi-!” Alice huusi ihmeissään.

“Älä estä suloisuuksia syömästä”, Tiscovera totesi naiselle. Alice kääntyi vilkaisemaan Keidazia etteikö tämäkään aikoisi sanoa mitään. Keidaz vain katsoi käärmeitä hämmästyneenä, mutta innoissaan. Hän tiesi, että näistä olennoista tulisi olemaan hyötyä vastustajia kohti.

“Onko niille jäänyt kameleonttitaito?” Keidaz kysyi hymyillen ja Tiscovera vilkaisi häntä leveä hymy suullaan. Se riitti vastaukseksi miehelle.

Demoninainen napsautti sormiansa ja jalkakäärmeiden huomio siirtyi heti häneen, vaikka osalla oli ruokailu kesken. Otukset matelivat Tiscoveran luokse ja suurin niistä, johtaja, pysähtyi aivan naisen kasvojen eteen. Se haisteli suurella kaksihaaraisella kielellään Tiscoveran molemmin puolin ja varmalla otteella nainen nosti kätensä silittämään olennon nenää edestä. Jalkakäärme liikautti villinkeltaisia silmiänsä merkkinä, että se piti demonia emäntänään.

“Olette saaneet nyt uuden elämän”, Tiscovera sanoi hymyillen katsoen olennon hänen omaa päätänsä suurempiin silmiin. Jalkakäärme katsoi hiljaisena uutta emäntäänsä. Nainen huomasi sen petomaisesta katseesta, että se ei muistanut enää entistä elämäänsä. Se tiesi vain tuhatjalkamaisesta käärmeen elämästään nyt ja se oli voitto naiselle itselleen.

“Lähtekää etsimään riipuksia minulle. Etsikää jokainen kolo ja maanrako. Tappakaa kaikki eteenne tulevat. Etsikää riipukset ja näyttäkää, miten eteenne tuleville tapahtuu”, Tiscoveras sanoi suurelle otukselle edessään. Jalkakäärme katsoi häntä tarkkaavaisena, kunnes mitään elehtimättä tai äännähtämättä kääntyi luikertelemaan suuren vartalonsa ja siihen yhdistettyjen lukuisten jalkojensa kanssa pitkin harjoitussalin seinämää. Demoninainen nosti kätensä ja kuin suuren tuulenpuuskan lailla kaikki ikkunat avautuivat sepposen selälleen.

“Ne kaikki lähtevät”, Alice totesi, kun huomasi muiden jalkakäärmeiden lähtevän johtajansa perään. Käärmeolentojen tummiinväreihin muuttuneet suomut hohtivat taivaalla seisovan kuun loisteessa, kun ne lähtivät matelemaan kohti niille tarkoitettua tehtävää.

“Nyt Phantasone saa tietää, mihin minä todella kykenen ja tämä on vasta alkua”, Tiscovera totesi samalla, kun katsoi uusien luomustensa kiipeämistä suuresta salitilasta kohti yönviileyttä. Keidaz kääntyi katsomaan siskoansa, jonka kasvoilla loisti aito hymy, kun hän katsoi luotaan lähteviä matelijoita.

“Laitatko meidät vihdoin toteuttamaan mellakoita, joista olet puhunut?” Keidaz kysyi ja nainen ei voinut olla kuulematta veljensä äänestä pientä toivonkipinää. Se sai hänet hymyilemään.

“Huomenna aloitamme suunnittelut”, Tiscovera vastasi veljelleen ja kääntyi katsomaan tätä.

“Sinä saat olla johtamassa mellakoita”, nainen totesi ja Keidaz nyökkäsi päätänsä hymyillen.

“Voin auttaa sinua siinä Keidaz”, Alice totesi heti hymyillen ja otti pari askelta miestä kohti, joka vilkaisi naista vain pikaisesti. Hän kääntyi katsomaan siskoaan, jonka hymystä hän pystyi päättelemään, kenen alueelle mies saisi erityisluvan mennä käymään. Kunhan tätä kohdetta ei tapettaisi, sillä Tiscovera halusi saada Keidazin haluaman naisen elävänä luokseen.

“Huomenna. Tänään me juhlimme”, Tiscovera totesi veljelleen. Keidaz nyökkäsi ymmärryksenä ja vaati Alicen mukaansa jatkamaan juhlimista. Kaksikko lähti paikalta pois, mutta Tiscovera jäi katsomaan edessään olevaa salia, joka oli sekoitus verta, rikkoutuneita sangonpaloja, pirstoutuneita puita ja kuolemanhajua.

Tämä olisi vasta alkua.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Lindsey Stirling – Kashmir

- Until Dawn ost – Final Confrontation

- 2WEI – Toxic

- Outlast ost – Main theme

- 28 Dys Later ost – Main theme

- FF XV ost – The Hydraean’s Wrath