KUUKAUSI JA VIIKKO HEIZELIN LÄHDÖN JÄLKEEN
HEIZEL
Se, mitä olin seuraavaksi saanut kuulla oli sellaista, mitä en ollut odottanut enkä kyllä ollut toivonut edes Jolineille. Meillä oli eroavaisuutemme eivätkä he olleet suosikkihenkilöitäni maailmassa, mutta en silti olisi toivonut heille Jillin kertomaa kohtaloa.
Jokin aika sitten Tiscovera oli ilmestynyt Jolinien alueelle ja tehnyt valtavan hyökkäyksen Jillin valtakuntaan. Vahvat suojat olivat pettäneet Tiscoveran aiheuttaneen suuren ryminän vuoksi ja kaikki oli käynyt hyvin nopeasti. Jill oli käskenyt joukkojansa välittömästi puolustuskannalle ja mahdollisuuden mukaan vastahyökkäykseen. Koska demoninainen oli osannut odottaa haltioiden käyttävän kallisarvoisia kameleonttikäärmeitään apuna, ne eivät onnistuneet yllättämään vihollista samalla tavalla, josta Jolinit olivat tunnettuja käärmeidensä kanssa taistelusta. Useat käärmeet oli joko teurastettu samantien elävältä tai onnistututtu nappaamaan vihollisen käsiin talteen. Jill oli tässä vaiheessa jo hyvin vaikeana, koska käärmeet olivat arvokkaita ja ajatus siitä, mitä Tiscovera keksisi käärmeille sai haltiakuninkaan vihan leiskumaan tämän suusta ja silmistä.
Evakuointia oltiin onnistuttu tekemään, mutta osa palvelusväestä ja Jolinin hovin jäsenistä oltiin onnistuttu tappamaan ja nostamaan seipäisiin pitkin linnan pihaa merkkinä Tiscoveran demonien valloituksesta. Jill oli yrittänyt vartijoidensa kanssa etsiä vaimonsa ja poikansa, jotta saisi heidät turvaan. Ikävä kyllä Lemon oli löytynyt kuolleeksi ammuttuna ja tämän käärmeeltä oltiin katkaistu kaula. Prinssi Nirionia ei onnistuttu löytämään eikä Jill tiennyt, oliko hänen poikansa elossa vai ei.
Olimme Lemonin kanssa tosi huonoissa väleissä, mutta en silti ollut koskaan toivonut hänelle kuolemaa. Jillin kertoessa, miten kamalaa oli ollut löytää vaimo ammuttuna ilman mahdollisuutta sanoa hyvästejä sai minut kokemaan myötätuntoa vierelläni istuvaa miestä kohtaan. Pystyin vain kuvittelemaan, miten kamalaa olisi menettää oma puoliso.
Puolustus oli kestänyt vain joitain tunteja, kunnes Jillin oli ollut pakko myöntää tappionsa ja jättää kotipaikkansa vihollisen käsiin. Jillin suuren halun suojata kotialuettaan maailman parhaimmilla suojaloitsuilla tuntien oli varmasti ollut miehelle kova paikka, kun demoni oli joukkoineen saanut suojat murrettua.
“Se nainen ei ole enää pelkästään demoni. Hän on itse paholainen”, Jill sanoi matalalla äänellä samalla, kun nojasi pöytää vasten käsillään ja tuijotti kahvikuppiansa, josta oli pitkin tarinaansa juonut kulauksen, jos toisenkin. Olin itselleni koonnut aamiaista lautaselleni tuoreen mangomehun ja teen kanssa, mutta en ollut saanut juotua tai syötyä mitään haltiakuninkaan kertomuksen aikana.
“Kaikki kävi niin nopeasti ja kimppuumme hyökättiin sellaisella voimalla, ettei kukaan ehtinyt lähettämään poliisivoimille hälytystä. Jouduimme matkaamaan poispäässeiden kanssa kaksi päivää jalan, kunnes olimme saapuneet Qjudoon ja saimme kerrottua, mitä maillemme oli oikein tapahtunut”, Jill kertoi ja joi taas kahviansa. Olisin koska tahansa muulloin nauranut ajatukselle nähdä Jill taistelusta ryysyissä vaatteissa luonnon armoilla vailla mukavuuksia. Nyt kun miehen olemuksesta näki, miten lyöty hän oli koko tilanteesta, en voinut edes mielessäni huvitella ajatuksella.
“He saivat osan kameleonttikäärmeistämme ja Harmoniatar tietäköön, mitä se hirviö keksii tehdä niille”, Jill lisäsi ja vilkaisin silloin Bitinia, joka suurella kerällä silmät kiinni nautti ikkunasta suoraan siihen paistavaan aurinkoon. Pieni osa minusta tunsi helpotusta, kun käärme pysyi paikoillaan, eikä liikkunut.
“Bitin oli saanut puolisonsa kanssa poikasia. En tiedä ovatko nekään enää hengissä. Ja vaimoni…” Jillin päästessä pidemmälle sanoissaan, hänen kätensä puristuivat nyrkkiin ja hän äännähti vihaisena hiljaa. Hän selvästi yritti välttää heikon puolensa näyttämistä minulle. Hän naurahti kuivasti vilkaistessaan minua.
“Naura vain”, hän totesi minulle ja pudistin päätäni rauhallisena. Normaalissa tilanteessa olisin näpäyttänyt hänelle takaisin, mutta en nyt.
“Jill, olet menettänyt kotisi, perheesi ja valtakuntasi. Minulla ei ole mitään syytä nauraa sinulle. Vaikka olemme erimieltä monista asioista, olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuon kaiken”, sain sanottua rauhallisesti ja vilkaisin toisella puolella minua istuvaa setääni ja vastapäätä olevaa Kalmia. He molemmat eivät olleet sanoneet halaistua sanaakaan vaan olivat antaneet Jilille oman tilansa kertoa kokemuksensa.
“Rehellisesti tarinaasi kertoessa mietin, että saisin sinun kaikki raivot päällesi, jahka olisit valmis”, vastasin rehellisesti suoraan, kun käännyin samalla vaaleahiuksista miestä kohti. Jill nosti katseensa minuun ja oli hetken hiljaa, miettien vastaustaan minulle.
“Se kävi mielessäni, kun matkasin joukkojeni kanssa Qjudoon”, Jill myönsi ja huokaisin itsekseni hiljaisena merkkinä, etten ollut yllättynyt. Olisin helppo syntipukki tähän kaikkeen, kuten aina ennenkin. Deilasta ja demoneista puhumattakaan.
“Mutta tulin tulokseen, ettei sinun tai edes demonien syyttely auttaisi. Se ei toisi mitään takaisin minulle”, Jill jatkoi lopulta ja katsoin häntä edelleen. Olin yllättnyt, että hän ei ollut katkera edes demoneille, joita oli syyttänyt kaikista Phantasonen epäkohdista jo vuosia. Tosin olin siitä kiitollinen, koska Deilalla ja hänen uskollisilla alamaisillaan ei ollut osaa eikä arpaa enää Tiscoveran puuhissa. Kohautin olkiani hänelle lopulta kysyvänä.
“Miksi sitten tulit?” kysyin.
“Halusin kertoa sinulle kasvotusten, mitä se hirviö teki, jos se saisi sinut motivoitumaan tässä, mitä nyt ikinä täällä teetkään”, Jill sanoi ja heilautti kättänsä merkkinä aluetta, jossa olin aikaani viettänyt.
“Casper ja Jolini on tuhottu. Olen ihmetellyt, ettei sinun porteillesi ole tultu jo koputtelemaan”, Jill tokaisi minulle ja nyökkäsin hänelle myöntymisen merkkinä.
“Heizel”, Jill aloitti ja se oli pyyntö, että katsoisin häntä silmiin.
“Hoida asiasi kuntoon, etsi ne hemmetin riipukset ja auta kukistamaan se nainen. Ennen kuin kaikki on tuhon oma”, haltiakuningas pyysi minulta tyyni, mutta vilpitön ääni huulillaan. En ollut koskaan kohdannut vieressäni istuvaa miestä sellaisena.
“Lupaan, että Tiscovera kukistuu ja saat valtakuntasi takaisin”, sain vastattua miehelle. En ollut koskaan tehnyt hänelle lupausta, mutta tämän ainoan lupauksen aikoisin pitää. Jill nyökkäsi ja ojensi kättänsä. Ihmettelin ensin, mitä hän halusi, kunnes kättelin häntä varmalla otteella lupauksen merkkinä.
“Minä lupaan, että jäljelle jääneet vartijani ja soturini taistelevat käskysi alaisena, kun sen aika koittaa”, Jill lupasi minulle ja pieni osa minussa olisi halunut pyytää häntä toistamaan lauseensa. Jolinien suku oli tunnettu uskomattomista lähitaistelutaidoistaan maan elementin loitsimisen lisäksi. Oli suuri kunnia saada edes vähäinen osa Jolinien armeijaa omiin riveihinsä.
“Kiitos, kuningas Jill”, vastasin hänelle lopulta arvokkaana ja irroitimme kätemme toisistamme. Nyt, kun pahin jännitys ja sokki oli poissa, uskaltauduin vihdoin ottamaan huikan mehua ja maistamaan Kalmin paistamaa munakokkelia avokadolla ja pekonilla. Ruoka oli ehtinyt jäähtyä, mutta en jaksanut välittää asiasta.
“Onko Nirionia yritetty etsiä?” kysyin, pitääkseni keskustelua yllä. Näin Jillin vilkaisevan Ralffia, joka pudisti päätänsä.
“Häntä ollaan etsimässä tälläkin hetkellä, mutta Tiscovera on saanut eristettyä alueen täysin, eikä sinne pääse ilman, että hän saa tiedon siitä”, setäni kertoi samalla, kun otin jo kolmannen haukun ruuasta suuhuni.
“Mikäli hän on päässyt pakoon, uskon hänenkin yrittävän Qjudoon. Siksi myös siellä suunnalla on Salamin avustuksella silmäpareja etsimässä prinssiä”, toinen haltiakuningas jatkoi.
“Se hirviö oli ripustanut vaimoni pään seipääseen sinne, mistä alueemme alkaa”, Jill kertoi ja meinasin tukehtua ruokaani siinä kohtaa. Yritin pitää pokkani, vaikka kurkkuni ja ruokatorveni huusivat, että olisi parempi yskäistä ja kovaa. Kootessa itseäni Kalm pelasti tilanteen sanomalla:
“Aivan kamalaa”, hän henkäisi ja kosketti kurkkuansa hellästi kauhistuksen merkkinä. Onnistuin saamaan itseni kasaan ja pahoittelin Jillille reaktiotani. Hän ei sanonut siihen mitään ja ymmärsin sen täysin. Mitä voisi tuohon tilanteeseen sanoa sen enempää kuin kertoa, miten asiat oli.
“En voi edes haudata häntä”, Jill kuiskasi ja puristi käsiänsä nyrkkiin. Ymmärsin, ettei miehellä ollut vaimostaan mitään muuta jäljellä kuin muistot ja tuska näkyi yleensä niin tyynen ja kylmäluonteisen haltiamiehen silmillä.
“Minä lupaan, että Tiscovera tulee maksamaan tämän kaiken”, lupasin Jillille, joka sai vain nyökättyä. Käännyin katsomaan vielä kesken olevaa ruokaani ja ajatus Lemonin päästä seipäännokassa vei minulta loputkin vähäiset ruokahaluni.
“On vielä eräs toinen asia, jonka vuoksi tulimme tänne”, Ralff sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja käännyin katsomaan häntä. Setäni aloitti kertomaan, mitä Vulkanin vankilassa oli tapahtunut Casperin tapahtumien jälkeen kiinniotetuille. Katseeni jähmettyi häneen koko tarinan ajaksi, kunnes sain nielaistua raskaasti.
“Eli Tiscovera jotenkin onnistui tappamaan heidät, jotteivät he kerro mitään?” kysyin ja käännyin katsomaan pöytää.
“Uskomme niin. Uhreja on tutkittu, mutta näyttää kuin he olisivat vain samanaikaisesti menehtyneet sairauskohtaukseen”, mies totesi minulle rauhalliseen sävyyn naputtamalla samalla toisen kätensä sormella pöydän pintaan.
“Ei epäilystäkään, se on ollut Tiscovera”, totesin vihaisena ja puristin pöydän pintaa käsilläni niin. Miten se paskiainen oli onnistunut siinä? Miten?
Kuninkaat eivät viihtyneet paikalla kahvikuppia ja keskustelua pidempään ja saatoin heidät ulos Kalmin kanssa. He olivat saapuneet paikalle ilmiintymällä muutaman vartijan kanssa, jotka olivat odottaneet ulkona. Olin antanut Bitinin luikerrella ensin talosta ulos, kunnes itse uskalsin viimeisenä astua ulos kuumaa aamupäivään. Rin oli mitä ilmeisimmin metsästämässä sillä sitä ei näkynyt missään.
“Nähdään toivottavasti pian Heizel”, Ralff kääntyi katsomaan minua vielä. Nyökkäsin hänelle myöntävästi ja nyökkäsin vielä Jillille, johon mies vastasi takaisin sanomatta sen enempää. En odottanutkaan sitä, koska ajattelin että eiköhän hän ollut puhunut sen, mitä oli halunnut tulla kertomaan.
“Harmoniatar teitä suojelkoon”, Kalm sanoi ja kumarsi hieman päätänsä kunnioituksen osoituksena.
“Harmoniatar on kuollut, joten hänen suojelustaan tuskin on hirveästi apua”, Jill tokaisi lauseeseen vastaukseksi ja vilkaisin sivusilmällä, miten Kalm nosti katseensa hieman pahoittelevana. Asiahan oli totuus, vaikka opettajani oli varmasti tarkoittanut vain hyvää.
“Olemme valmiita”, Ralff totesi kahdelle vartijalle, jotka loivat portaalin ja nelikko käveli sen läpi, kunnes olivat kadonneet paikalta. Seisoimme hetken aikaa Kalmin kanssa paikoillamme, kunnes nainen vierelläni puhalsi ilmoja keuhkoistaan pihalle.
“Huhhuh, onneksi koulutuksesi on hyvällä mallilla. Muutoin meille olisi tullut kiire”, Kalm totesi minulle, taputtaen olkapäätäni pari kertaa, kunnes kääntyi takaisin taloon sisälle. Katsoessani eteeni mietin, että minun olisi varmaan pitänyt lähteä kuninkaiden mukaan jo nyt. En kuitenkaan ollut pyytänyt asiaa. Tunsin opettajaani sen verran, ettei hän olisi päästänyt minua lähtemään. Hänen silmissään en ollut vielä täysin valmis.
“Heizel, tule”, Kalmin ääni kuului sisältä kuuluvana käskynä, kunnes havahduin ja käännyin kävelemään takaisin talon sisälle. Nainen oli kertonut, että aikoisi kertoa viimeisestä harjoittelustani tänään, joten takaisin nukkumaan meneminenkään ei houkutellut.
“Oletko tosissasi?” kysyin hyvin ihmeissäni, kun Kalm oli ottanut kartan esille ja osoittanut, minne lähtisimme viimeistä harjoitustani varten.
“En minä leikkiäkään laske”, Kalm vastasi minulle ja naputti kartalla paikkaa, johon halusi meidän lähtevän. Päämäärämme olisi matkustaa kotialuettani pohjoisempaan suuren meren yli lumisille vuorille, jossa vuodenajasta huolimatta oli aina talvi, kylmää ja myrskyistä. Olin muutaman kerran elämässäni käynyt siellä ja vaikka olin henkeen ja vereen talven ystävä, pari päivää kyseisessä paikassa riitti minulle toteamaan, ettei paikka ollut mikään lomakohde.
“Lumivuorilla on aina kylmä ja kova pakkanen, miten ajattelit meidän selviytyvän näillä vaatetuksilla?” kysyin opettajaltani, joka osoitti laukkua, joka löytyi huoneeseeni vievän käytävän nurkasta. Se oli jäänyt minulla aiemmin huomaamatta.
“Osasyy, miksi kuningas Ralff tuli tänne oli myös se, että olin ilmaissut hänelle aikeeni viedä sinut lumivuorille kaiken päätteeksi. Pyysin häntä tuomaan sopivia varusteita ja vaatteita sitä varten”, Kalm kertoi ja katsoin tummanruskeaa putkikassia samalla, kun jännittävä tunne sisälläni aaltoili pitkin vartaloani.
“Sitä paitsi osaat nyt suhteellisen hyvin hallita jäätä järkevällä tavalla”, Kalm aloitti, saaden huomioni kääntymään takaisin häneen.
“Joten on aika, että lähdemme paikkaan, jossa kohtaat elementtiäsi paremmin ja opit hallinnoimaan myös sitä, ettei voimasi jäädyttäisi sinua sisältä”, hän jatkoi.
“Tarkoitatko siis, että osaisin kulkea lumivuorilla vähisimmillä vaatteilla ilman paleltumia?” kysyin saadakseni tarkennuksen hänen sanomisiinsa.
“Tarkoitan, että osaisit kulkea vaikka alasti lumivuorilla ilman, että ruumiinlämpösi laskisi tai paleltuisit”, Kalm totesi, ristien kätensä rintakehälleen varmana tarkoitusperästään. Purin hampaita yhteen suuni sisällä. Koko homma kuulosti todella haastavalta ja vaikealta. Se tulisi olemaan vielä vaikeampaa kuin opettajani rakentama esterata ja sen tehtävät yhteensä.
“Milloin lähdemme?” kysyin ja se sai hymyn nousemaan Kalmin suulle.
“Tunnin päästä, joten sinuna lähtisin valmistautumaan”
Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:
- Resident evil 2 ost – The Front hall
- Resident evil 2 ost – The first floor
- Resident evil 2 ost – The Library
- Resident evil 2 ost – The basement of Polise Station
- Resident evil 2 ost – Ada’s Theme
- Sebastian Böhm – Sweet dreams (are made of this)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti