LUKU 66: TASOT

KUUKAUSI JA VIIKKO HEIZELIN LÄHDÖN JÄLKEEN

HEIZEL

Olin alkanut tottua tulivuorien keskellä elämiseen ja tuhottomaan kuumuuteen, mutta tämä päivä tuntui erityisen helteiseltä. En kyennyt harjoittelemaan keskipäivällä porottavan auringon alla, vaan olin istunut Kalmin pienen asunnon kuistilla. Keskittymiseni oli alkanut paranemaan viikon aikana paremmaksi ja opettajan minulle rakentama esterata oli muuttunut astetta vaikeammaksi joka kerta, kun olin edellisen päässyt läpi. Ensin esteradalla oli ollut kolme estettä, sitten ne olivat lähteneet kasvamaan ja nyt olin tasolla kuusi.

Olin alkanut helteessä oppia hyödyntämään ympäristöäni veden keräämiseksi, jotta sain käytettyä elementtiäni ratojen läpipääsemiseksi. Ongelmana vielä oli se, että minun pitäisi oppia käyttämään jään elementtiäni apuna radan läpipääsemiseksi. Se olikin astetta haastavampi, sillä koin edelleen vaikeuksia saada jäätä luotua ympäristöstäni.

“Keskipäivä alkaa lähenemään loppua”, Kalm tuli asuntonsa sisältä sanomaan minulle merkiksi, että olisi minun aikani siirtyä takaisin uusimman esteradan opetteluun ja läpipääsemiseen. Avasin silmäni ja näin edessäni laavameren ja useampien tulivuorten hehkuvan paahteen alla.

“Voisit tosin ennen sitä täyttää tämän sangon vedellä”, Kalm tokaisi ja laski vierelleni suuren metallisen sangon. Käännyin katsomaan sankoa ja sitten sen edessä seisovaa opettajaani. Kun olin olkiani kohautellen nousemassa, tarkoituksena lähteä hakemaan talon läheiseltä kaivolta vettä, Kalm sanoi:

“Tee se itse”, käännyin katsomaan taas opettajaani ja sitten sankoa. Hiljaisena nousin polvilleni istumaan sangon eteen Kalmia vastapäätä ja hengitin muutaman kerran sisään ja ulos. Vedin syvään henkeä nostaessani oikean käteni ylös sangon ylle. Suljin silmäni puhaltaessani ilmaa hitaasti ulos keuhkoistani. Ajattelin kaivoa ja sen pohjalla olevaa kirkasta vettä. Miten kylmää ja viilentävää nestettä se on. Elämän omaa eliksiiriä. Tunsin sisälläni, miten vesi kutsui minua ja kutsuin sitä tulemaan luokseni. Kutsuimme toisiamme, mutta yritin pitää pintani, että se tottelisi minua tällä kertaa. Vedin henkeä uudestaan syvään ja yritin keskittää kaikkia tietoisuuteni veden saamiseen sankoon.

Kun puhalsin ulos hitaasti keuhkoistani tunsin, miten käteni viilentyi ja sanko alkoi täyttymään pohjasta vedellä. Jatkoin hengittelyä rauhassa ja annoin veden solisevan rauhoittavan äänen täyttää korvani, kun silmiä kiinni pitäen olin sydämessäni iloinen, että sain tämän onnistumaan.

“Riittää”, Kalm sanoi ja avasin silmäni. Laskin katseeni katsomaan sankoa, joka oli puoliltaan täytetty vedellä minun ansiostani. Minun oli pakko tuottaa huulilleni pieni ylpeä hymy. Omalla alueellani tämä olisi ollut lastenleikkiä, mutta tällaisessa ympäröivässä tukalassa kuumuudessa koin tämän olevan jo mallisuoritus.

“Seuraavaksi muuta se jääksi”, Kalm tokaisi ja risti kätensä rintakehällensä odottavaisena. Käänsin katseeni häneen hieman epäileväinen ilme kasvoillani. Oliko tämä pieni onnistuminen pakko latistaa tällä tavalla?

“En tiedä pystynkö-”

“Muuta se jääksi”, Kalmin käskevä ääni sai minut ärsyyntymään ja sihahdin hiljaa hampaideni välistä.

“Älä käytä ärsyyntymistä lähteenäsi”, Kalm totesi minulle rauhallisena, mutta odottavaisena. Suoristin selkäni ja vein käteni uudestaan sangon yläpuolelle. Aloitin uudestaan hengittämään syvään sisään ja suljin silmäni. Puhalsin ilmaa hitaasti huulieni välistä. Rauhoitin mieleni ja yritin saada oloni tyyneksi. Mietin jäätä ja sen kylmyyttä. Miten jää pystyi kylmyydellään luomaan jotain, mikä kimalsi ja oli kaunista, mutta samalla vaarallista. Käteni alkoi täristä hieman merkiksi, että veden muuttaminen jääksi oli vaikeampi tehtävä kuin äskeinen veden saaminen sangon pohjalle.

“Helvetti”, kuiskasin hiljaa itsekseni, kun käteni tärinä ei meinannut lakata. Raotin hieman toista silmääni nähdäkseni pettymykseksi, että vesi hieman aaltoili sangossa, mutta se ei osoittanut minkäänlaisia merkkejä jäätymisestä.

“Älä ärsyynny”, Kalm tokaisi, joka nostatti tunteitani hieman enemmän.

“Tiedän, tiedän”, sanoin tiukkana ja sitten taas yritin hengitellä syvään sisään ja ulos. Minun oli pakko keskittyä. Tätä menoa en oppisi koskaan hallitsemaan jäätä kunnolla ja sitten me kaikki kuolisimme. Tiscovera voittaisi ja se olisi minun syytäni.

Minun syytäni.

Samassa ärjähdin vihaisena, mutta ainoa asia jonka sain aikaiseksi, oli kaatunut sanko ja kuistille valuva vesi. Kalm huokaisi pudistellen päätänsä ja epäonnistumisen häpeällinen tunne kuristi sisintäni. En ollut onnistunut. Taaskaan.

“Kerää vedet ja jatka harjoittelua”, Kalm sanoi minulle ja lähti kävelemään takaisin sisälle. Katsoin hänen peräänsä. Tiesin hänen olevan pettynyt ja turhautunut. Niin olin minäkin. Ymmärsin, miksi hän hönki niskaani että oppisin hallitsemaan jäätä, mutta hänen asenteensa ja kommenttinsa eivät auttaneet minua. Mutta minun ei auttanut muuta kuin niellä sanani kurkusta alas ja nostaa kuistille kaatuneen harmaan sangon. Huikaisten nostin käteni sangon yläpuolelle, suljin silmäni ja aloin keräämään sankoon takaisin kuistille valunutta vettä.

Tunsin vienoa lämpöä, kun avasin silmäni ja edessä oleva näky selkeytyi silmilleni. Olin vanhempieni vihkipaikalla. Paikalla, jossa he myös menettivät henkensä. Maisema oli sinertävä ja unenomainen. Korvani eivät tunnistaneet mitään ympäröiviä ääniä, joka teki paikasta kuoleman hiljaisen.

“Olet kasvanut rakas tyttäreni”, kuulin naisen äänen takaani, jonka olisin tunnistanut missä tilanteessa tahansa. Käännyin ympäri ja edessäni seisoivat molemmat vanhempani. Riyzekien entinen kuningaspari. Äiti ja isä. Äitini hymyili minulle samalla rakastavalla katseella, jonka hän aina oli suonut meille kaikille lapsilleen. Isäni katsoi minua hymyillen isällisellä hymyllä ja ryntäsin heti haalaamaan heitä. Peitin kasvoni heidän vaatteisiinsa etteivät he näkisivät kyyneleitäni.

“No no prinsessani, ei sinun tarvitse piilottaa kyyneleitäsi meiltä”, Hidrael sanoi minulle ja silitti samalla hiuksiani hellin ottein. Äitini puristi minut itseään vasten ja hänen ruusuinen tuoksunsa oli sama turvallinen tuoksu, jonka olin tunnistanut aina pikkuhaltiasta asti.

“Minulla on teitä niin kova ikävä”, sopersin kyyneleideni läpi. Tiesin tämän olevan unta ja oman mieleni tuotetta, muttase tuntui todelliselta. Kuin he oikeasti seisoisivat tässä luonani. Ihan kuin he eivät olisi koskaan olleet poissa.

“Mekin ikävöimme sinua ja sisaruksiasi”, Cassandra kuiskasi äidillisesti korvaani ja painoin pääni hänen rintakehäänsä vasten. Isä käänsi minut itseään vasten ja laskeutui hieman tasolleni, pitäen käsiään hellästi kasvojeni molemmin puolin.

“Sinä olet muuttunut rakas prinsessani. Sinusta on tullut kuningatar”, Hidrael sanoi ylpeästi hymyillen. Pudistin päätäni hänelle.

“Olen huono kuningatar. Kaikki on tuhoontuomittuja minun takiani”, sanoin itkien ja mies edessäni katsoi minua rakastavasti silmiin.

“Tiscovera tekee tuhojansa ja Harmoniatar tietää, mitä kaikkea hän on suunnitellut. Phantasone tuhoutuu pala palalta, enkä pysty estämään sitä. En löydä riipuksia ajoissa enkä opi hallitsemaan jäätä”, sopersin isälleni, jonka silmät suurenivat hämmästyksestä.

“Heizel, onko sinulle suotu jään hallitsemisen taito?” Cassandra kysyi, kun tuli miehensä vierelle ja katsoi minua innoissaan. Vilkaisin äitiäni hämillään, kunnes isän ääni sai minut kääntämään katseeni häneen:

“Heizel, jään hallitsemisen lahja on hyvin harvinainen ja vain Riyzekien sukuun kuuluva voi sen herättää henkiin, jos voi. Se on upea lahja”

“Eikä ole!” kivahdan heti itkien, joka saa vanhempani perääntymään askeleen taaksepäin ja isän lämmin ote poskistani hiipuu pois. Kaduin tiuskaisuani välittömästi, koska pelkäsin että uni loppuisi siihen.

“En kykene hallitsemaan sitä. Aiheutan sillä vain tuhoa ja ajansaatossa varmaan oman kuolemani, kun annan sen ottaa valtaa minusta. Minusta ei ole sen hallitsijaksi”, selitän heille kiihdyksissä, koska pelkään että jos en selitä asiaani nopeasti, he lähtisivät unestani. Vanhempani katsoivat minua hiljaisina, mutta sydäntäni helpotti huomata, miten ymmärtäväiset heidän silmänsä olivat.

“Haluaisin vain luovuttaa”, sain lopulta sanottua ja pyyhkäisin vasemmalla kädellä silmieni alaosaa, jotka olivat märät kyynelistä. Äitini asteli luokseni heti lauseeni kuultuaan ja otti vuorostaan kasvoistani kiinni ja pakotti minut katsomaan hänen punertavan ruskeita silmiä.

“Minä tunnen sinut Heizel ja sinä et ole luovuttaja”, Cassandra sanoi minulle tiukkana, mutta rohkaisevana.

“Me tiedämme, että sinä opit hallitsemaan jäätä ja voitat Tiscoveran, joka vei meidät sinun, Trevion ja Charin luota”, äitini sanoi minulle totisena ja katsoin häntä kyyneleisin silmin. Minun olisi tehnyt mieli sanoa vastaan, mutta sanat eivät tulleet suustani. Isäni käveli äidin vierelle ja samalla nainen edessäni höllensi otettaan kasvoistani.

“Miten? Miten opin elementin, jonka saan aikaan vain vihastani ja raivostani?”, kysyin neuvottomana. Koin ettei hengitysharjoituksista ollut enää mitään apua saati esteradoilla leikkimisestä. Kaikki keinot oltiin yritetty, mutta lopullista hyvää tulosta ei ollut tapahtunut.

“Kerro prinsessani, mitä sinä toivot kaikista eniten?” isäni kysyi minulta ja käännyin taas katsomaan häntä ja hänen sinisiä isällisiä silmiä. Pyyhkäisin taas silmiäni ja jäin miettimään hetkeksi. Eniten toivoisin, että saisin heidät takaisin, mutta tiesin sen olevan mahdotonta ja pois laskuista.

“Toivon, että tulevaisuudessa Tiscoveraa ei olisi ja Phantasone olisi rauhallinen paikka elää”, vastasin, koska se oli yksi suurimmista toiveistani, joita en uskaltanut oikeassa maailmassa sanoa ääneen. Pelkäsin, että se toive olisi tuhoontuomittu, jos sanoisin sen ääneen kaiken sekasorron keskellä. Jos sanoisin sen ääneen, tuomitsisin kaikki minulle tärkeät henkilöt kuolemaan välittömästi, koska toivon niin suurta asiaa.

“Se on kaunis toive tyttäreni”, Hidrael vastasi.

“Toivon myös, että kaikki minulle rakkaat selviäsivät Tiscoveran ajasta ja voisin tulevaisuuden jakaa ertyisen henkilön kanssa”, myönsi vielä ja Cassandra silitti hellästi poskeani. Nämä toiveet ja haaveet lämmittivät aina sydäntäni, kun mietin niitä. Mutta ne jäivät aina epäonnistumisten ja syyttelyn varjoihin, joka vei näkemystäni valoisammasta tulevaisuudesta. Synkimpinä hetkinä mietin miksi miettiä kyseisiä asioita, kun ne eivät kuitenkaan toteutuisi?

“Mutta ne toiveet ovat liian suuria ja mahdottomia”, sanoin ja vihasin sitä, etten voinut olla kokematta kirvelevää tunnetta silmissäni. Kyyneleet tulivat väkisin, vaikka olisin halunnut olla rohkea vanhempieni edessä. Vaikka olikin unesta kyse.

“Ne eivät ole mahdottomia”, isäni sanoi minulle varmana ja käännyin katsomaan häntä.

“Prinsessani, jos sinä et usko toiveisiisi, ei niihin kykene uskomaan kukaan mukaan”, Hidrael sanoi minulle ja kosketti hellästi päätäni. Se oli aina hänen tahansa kertoa, että kuuntele minua. Hän oli käyttänyt sitä taktiikka aina siitä lähtien, kun oli huomannut meidän sisarusten heti kiinnittävän huomionsa häneen ja hänen opetuksiinsa sillä tavalla. Ote oli hellä, mutta sellainen, jolla hän oli aina saanut huomiomme samantien.

“Tiedän, että sisälläsi kasvaa tuon kaiken pelon keskellä se toivonkipinä, joka odottaa roihahdustaan. Se pitää vain saada esille. Sen avulla saat jään tottelemaan sinua, eikä se hallitse sinua”, entinen haltiakuningas sanoi minulle. Katsoin häntä taas silmiin ja hänen viisaat sanansa pelkästään toivat minulle toivoa, että voisin selvitä mistä vain.

“Sinun täytyy täyttää mielesi sillä kaikella toivolla, jota sisälläsi on ja antaa sen täyttää voimiesi käytön tasapaino. Silloin sinä hallitset, sinä määräät ja kukaan ei voi pysäyttää sinua. Ja sen avulla riipusten löytäminen varmasti helpottuu”, Hidrael jatkoi ja laski kätensä pois pääni yltä oman kylkensä viereen.

“Olet meidän periksiantamaton tyttäremme”, äitini sanoi ylpeänä ja käännyin katsomaan häntä. Hänen hymynsä rohkaiseva sävy sai minutkin hymyilemään ja pyyhkäisemään vielä kerran silmiäni.

“Juuri noin, pyyhi kyyneleesi ja jatka rohkeasti eteenpäin. Tiedän, että tulet näyttämään Tiscoveralle, kuka oikeasti olet”, entinen haltiakuningatar sanoi rohkaisevalla äänellään. Tunsin, miten oloni keventyi sisälläni ja harmaa pilvi olisi alkanut siirtyä yltäni pois. Halasin rutistavasti molempia vanhempiani samaan aikaan ja he vastasivat siihen.

“Olette parhaita”, sain sanottua heille kiitollinen, mutta kaihoisa sävy äänessäni.

“Mutta sinä tulet olemaan parhain”, äitini ja isäni sanoivat yhteen ääneen ja se sai minut jopa naurahtamaan.

Avasin silmäni ja nostin pääni henkäisten hieman ylös. Muistan, että olin jatkanut harjoitteluani paahtavan auringon alla. Lopulta minulle oli tullut niin tukala olo, että olin asettunut hetkeksi makaamaan ja lepäämään suuren puun alle. Lopputuloksena olin ilmeisesti nukahtanut toviksi, sillä huomasin taivaasta, miten se oli alkanut tummenemaan. Päivä oli vaihtumassa iltaan.

Vilkaisin sivulle minun ja Kalmin pienen mökin väliin, jossa Rin oli nauttinut auringon alla olostaan. Se äännähti minulle merkkinä, että oli huomannut minun nukahtaneen.

“Joo tiedän, taisin torkahtaa liian pitkäksi aikaa”, totesin sille ja heilautin kättäni. Se äännähti vienommalla äänellä ilmaistakseen, että oli itse tehnyt täsmälleen samoin ja ei kertoisi asiaa omistajalleen. Naurahdin sen ääntämiselle, kunnes käännyin katsomaan vesipulloani vierelläni. Nousin istumaan jalkani ristiasennossa ja nappasin pullon käteeni. Pullon pinnasta jo tunsin, että vesi oli varmasti jäähtynyt lämpimäksi nesteeksi, jota ei olisi näillä ilmoilla mukava juoda.

Käännyin katsomaan eteeni. Äsken näkemäni uni. Se oli unta, mutta samalla tuntunut niin todelliselta. Kuin vanhempani olisivat palanneet kuolleista luokseni antamaan rohkaisua ja neuvoja. Tiesin, ettei Jaisarilla ollut tekemistä asian kanssa, koska tähän aikaan kumpikaan meistä ei ollut nukkumassa. Eli uni oli täysin oman pääni tuottamaa kuvaa, joka oli tuntunut lukuisten painajaisten jälkeen kuin Harmoniattaren lahjalta. Toki kylläkin Harmoniatar oli kuollut, mutta se silti tuntui lahjalta.

Lahjalta, jotka oli tuntunut niin todelliselta. Kävin unta siinä istuessani läpi lukuisia kertoja. Kävin läpi vanhempieni viisaita sanoja, kosketuksia ja katseita. Halusin muistaa siitä unesta kaiken koko loppuelämäni ajan. He olivat puhuneet pienestä toivon liekistä sisälläni. Unta muistellessani koin oloni keventyvän ja vieno toivon tunne halusi vallata sydäntäni. Halusin rakkaideni selviävän. Halusin Phantasonen selviän. Ja olin valmis tekemään kaikkeni sen eteen. Halusin tehdä kaikkeni sen eteen. Se tulisi olemaan kaiken vaivan arvoista ja minusta olisi parempaan kuin mitä nyt olen.

Käänsin katseeni alas kädessäni olevaan vesipulloon. Suoristin selkäni ja pyöräytin olkapäitäni muutaman kerran. Henkäisin kerran sisään ja sitten ulos, miettien sitä kaikkea mahtavaa mitä olisi edessä, kun Tiscovera olisi kukistettu. Minun ja Jaisarin yhteinen matka Leipzidiin. Trevion ja Tareinen häät. Minun ja Charin yhteisiä tyttöjen iltoja. Sergein kanssa taistelutaitojen harjoitteleminen. Ajanvietto kaikkien ystävieni kanssa. Bändini kanssa esiintyminen. Tämä kaikki olisi mahdollista tulevaisuudessa.

Tunsin, miten pulloni alkoi viilentyä ja avasin silmäni. Osa pullossa olevasta vedestä oli muuttunut jääksi. Jää muodosti liekkimäisiä kuvioita pullon pohjassa, jotka alkoivat heti sulamaan ympärillä olevan helteen vuoksi. Rin nousi ylös ja kuulin sen askelista, miten se käveli luokseni. Se katsoi pullossa tapahtunutta muutosta kiertäen päätään kallelleen molemmin puolin päätänsä. Vilkaisin sitä hymyillen, kunnes avasin vapaana olevan käteni. Kaikki pullossa oleva sisältö muuttui tahdostani vedeksi ja nostin sen katseellani vapaana olevan käteni ylle leijumaan. Tällä kertaa en sulkenut silmiäni, vaan halusin nähdä, toimisiko se, mitä mietin. Täytin mieleni puhtaalla toivon tunteella ja ajatuksilla, joita voisi tapahtua kaiken pahan jälkeen. Syleilin sisälläni pientä toivon kipinää kuin se olisi arvokkain aarteeni. Halusin, että se kasvaisi suuremmaksi. Vesi alkoi muuttaa muotoansa kiinteämmäksi ja tunsin, miten se viileni. Rin selvästi alkuun säikähti tekoani, mutta tuli heti takaisin vierelleni tutkimaan tilannetta.

En siirtänyt katsettani vedestä, joka alkoi muotoutua jääksi. Vaikka pidin yksityiskohdasta, että jääni muistutti roihuavia liekkevä, halusin keskittyä sen muodon määräämiseen. Kuvittelin jään pinnassa kuvia tapahtumista ja asioista, joita haluaisin rakkaideni kanssa toteuttaa, kun kaikki olisi ohi. Toivo sisälläni tuntui kasvavan suuremmaksi ja halusin antaa sen kasvaa. Riipukset löytyisivät. Minä tulisin löytämään loput riipukset. Tulisin voittamaan Tiscoveran. Ja saisin tekoihini tuen läheisiltäni. Mikään ei voisi pysäyttää minua.

Vesi muodostui lopulta jäiseksi kuutioksi, joka lopulta laskeutui kädelleni. Se tuntui alkuun todella kylmältä, mutta sain kanavoitua ruumiinlämpöni kädessä sellaiseksi, että se tuntui vain heleältä talven puhallukselta. Rin nuuski sitä ja katsoi kuutiota kuin se ei olisi koskaan hänyt vastaavaa. Käännyin katsomaan sitä ja ojensi varovasti lohikäärmettä kohti jääpalasta. Suuri olento nuuhkaisi sitä ja pelkästään sen sieraimista höyrysi lämmintä ilmaa, joka sulatti jäästä melkein puolet pois. Naurahdin sille ja laskin pullon maahan. Keskityin ja kokosin maahan laskeutuneen veden takaisin ylös ja lähdin keskittyneenä muuntamaan kuutiota suuremmaksi jääkimpaleeksi. Rin kiinnostui entisestään, kun jääkimpale alkoi muuttua sille sopivampaan kokoon.

Lopulta kuutio oli kolme kertaa suurempi kuin ensimmäinen versionsa. Rin nuolaisi sitä kielellään ja äännähti yllättyneenä. Se ei selvästi osannut odottaa jään olevan niin kylmää. Heitin kuution varovasti eteenpäin, joka sai lohikäärmeen innostumaan ja se seurasi kuutiota. Sen jalat liusuivat jäistä pintaa vasten, mutta lohikäärme innostui uudesta lelustaan niin paljon, ettei se edes alkanut syöksemään tulta sitä kohti. Naurahdin näylle, kunnes käännyin katsomaan vähän matkan päässä olevaa esterataa.

Tänään tuo esterata menee läpi.

Kävelin esteradan eteen. Hyppäsin pari kertaa aloitukseksi ja potkaisin ilmaan molemmilla jaloillani.

“Nyt lähtee”, sanoin itselleni ja lähdin juoksuun. Ensimmäinen este oli vielä helppo. Minun pitäisi päästä 10 metrinen kallioseinämän yli. Kalliossa ei ollut kuin kaksi kohtaa, joihin voisin ottaa välietapin ja sekin oli vain yhdelle jalalle. Radan alussa oli kaksi isoa sangollista vettä, jotka oli tarkoitettu radan läpäisemiseen veden sekä jään muodossa. Heilautin käsiäni ja sangot kaatuivat, kun vesi sinkoutui käsiini. Singon lailla iskin veden johdattamaan minut ensimmäiselle kahden metrin etapilla. Koska seinä oli enimmäkseen sileää, minun piti olla nopea. Iskin samantien seuraavan vesisingon viemään minut viiden metrin päähän toiselle puolen seinämää. Viimeinen etappi olisi seinämän huippu ja aikailematta sinkosin itseni veden avulla. Tartuin kallion huippuun, mutta jäin roikkumaan, mikä minulle aina tapahtui.

En antanut itseni joutua paniikkiin kädet kuumaa kalliota vasten vaan potkaisin jalallani kallioon, käskien veden muodostua jäisiksi tasanteiksi, joitta sain itseni nousemaan ylös. Taso yksi hoidettu.

Seinämä ei ollut kuin viisi senttimetriä paksi, joten minulle tuli heti pudotus alas, ellen keksisi keinoa päästä viiden metrin päässä olevalle palmulle. En aikaillut vaan annoin mieleni muodostaa jäisen jyrkän mäen. Loihdin vedestä jäiset terät kenkieni alle ja lähdin kovaan vauhtiin alas. Levitin käteni eteen ja taakseni suoraksi tasapainon ylläpitämiseksi. Jään avulla luisuin nopeasti ja sain hyvän ponnistuksen ilmaan. Kuperkeikkasin ja samalla käskin jään muuttua vedeksi, joka sinkosi minut ylemmäs ja laskeuduin palmun päälle. Taso kaksi hoidettu.

Tasasin hengitystäni ja katsoin eteeni kohti kolmatta tasoa. Edessäni Minun tulisi palmusta hypätä viereisen suuren puun ja siitä roikkuvien liaanien varaan. Liaanien alaosa oli ympäröity pienellä lammentapaisella laavakoristuksella, josta Kalm haki kylmiä öitä varten takkaansa laavaa pitämään uunin lämpimänä. Vielä ei ollut niin kylmää yötä tullut vastaan, mutta niin opettajani oli minulle kertonut. Tämä tehtävä oli yksi suosikkini, sillä tässä en tarvinnut elementin taitojani vaan refleksini ja nopeat liikkeeni olivat tässä ensisijaisen tärkeitä. Yksikin lipsuminen tietäisi polttavaa kylpyä. Pari kertaa sellaisen kokeneena ja palovammat saatuani olin päättänyt, että tuohon kuplivaan punertavaan kylpyyn en halunnut enää koskaan joutua. Olin kiittänyt onneani, että olin oppinut sitomaan pitkät hiukseni tiukalle nutturalle, jotta laava ei ollut pilannut hiuksiani, joista olin aina ollut ylpeä.

Heilautin käsieni ympärillä liehuvaa vettä ja sinkosin ne korkealle ilmaan. Olin joutunut tätä kohtaa varten opettelemaan sinkoamaan elementtini ilmaan, jotta se laskeutuisi seuraavaa tasoa varten minua vastaan niin, että voisin ottaa sen liaanien jälkeen takaisin käyttööni. En aikaillut, vaan otin yhden askeleen taaksepäin palmun yläpuolella saadakseni vauhtia. Aikailematta pinkaisin hyppyyn ja sain tartuttua ensimmäiseen lähimpään liaaniin. Vauhtini oli onnistunut hyvin, jonka vuoksi painovoimani keinutti minut heti eteenpäin ja tartuin heti seuraavaan liaaniin. Olin laskenut, että kahdeksalla liaanilla pääsisin tämän osion läpi ja tälläkin kertaa laskin jokaisen liaanin ääneen itselleni merkiksi etenemisestä. Viimeiselle liaanille päästyäni tunsin pientä voitonriemua. Taso kolme hoidettu ja enää kolme jäljellä.

Juhlimiseni tyssäsi lyhyeen, sillä en muistanut varautua neljänteen tasoon. Liaanin jälkeen edessäni oli metallinen kiipeilyteline, jossa minun pitäisi kädet ylhäällä kuljettaa itseni 20 telineen verran eteenpäin kolmen metrin korkeudessa. Liaaneista saaduilla vauhdeilla en ehtinyt varautua vaan nappasin polttavan kuumaan ensimmäiseen metallitelineeseen ja ärjähdin tuskasta. Otteeni lipsui samantien ja mätkähdin kolme metriä alas selälleni vaikeroiden. Käsissäni polttava kipu muistutti, että auringon alla tällaisilla helteillä metalli kuumenisi äärimmäisyyksiin.

“Helvetti… Niin lähellä”, vaikeroin ja katsoin yläpuolelleni metallista telinettä kohti. Nousin istumaan tasaten hengitystäni ja nielaisin raskaasti. Nostin molemmat kädet eteeni ja samalla keräsin ympärilleni roiskahtanutta vettä takaisin kasaan ja elementtini kertyi käsieni ympärille. Kuvittelin käsiini jäisiä käsineitä ja vesi muodostui pikkuhiljaa jääksi käsieni ympärille. Vilkaisin telinettä kohti ja tiesin, miten pääsisin nelostason yli. Tähän mennessä olin ainoastaan veden avulla päässyt telineen yli, mutta se oli ollut tuskallista. Jos saisin pidettyä käteni jäässä, se helpottaisi suunnattomasti etenemistä.

Nousin ylös ja käännyin kohti radan ensimmäistä osuutta. Hölkkäsin esteradan ensimmäiselle tasolle takaisin ja katsoin seinämää.

“Sitten mennään”, totesin itselleni varmana ja lähdin liikkeelle.

Taso yksi suoritettu.

Taso kaksi suoritettu.

Taso kolme suoritettu.

Viimeisellä liaanilla vilkaisin silmilläni taivaalle, jossa kauniissa kaaressa leijui sinne lähettämäni vesivana. Se lähti laskeutumaan nopeasti kohti maata. Päästin liaanista irti ja liisin alas kohti kiipeilytelinettä kädet ojennettuna eteeni valmiina tarttumaan ensinnäiseen metallitelineeseen. Keskitin mieleni ohjaamaan alas sinkoutuvan veden kämmeniini. Vesi tarttui käsiini ja halustani muuttui jäisiksi käsineiksi. Käsissäni edelleen kirveli aiemman epäonnistumisen polte, mutta luottavaisena nappasin tulisen kuumasta ensimmäisestä telineestä kiinni.

Se auttoi. Otteeni oli luja, mutta jää piti käteni viileinä. En antanut itseni jäädä juhlistamaan tilannetta vaan lähdin heti etenemään kahtakymmentä telinettä itseäni roikottaen. Kuukauden aikana olin huomannut, miten heikot käsivoimani olivat kannattelemaan itseäni, joten oli ilo huomata, miten sain pidettyä itseni käsieni varassa.

Tason neljä saavuttua tiensä päähän, käteni liikkeellä loin itselleni jäisen kaaren, jonka avulla liu’uin maan perälle. Lähdin heti juoksemaan kohti tasoa viisi, joka oli kiinni viereisessä kalliossa. Ponkaisin ilmaan ja käskin veden sinkouttaa minut korkeammalle, jotta sain kiinni kalliossa kiinni olevasta metallitason tikkaista. Tikkaatkin olivat tulikuumat. Ne polttivat valmiiksi kipeitä kohtia entisestään, mutta ohjasin veden jäisiksi käsineiksi. Minä en luovuttaisi nyt, enkä antaisi itseni pudota.

Lopulta sain vedettyä itseäni tikkaita pitkin ylös, jotta sain jalkani ensimmäiselle tikkaalle. Lähdin heti kiipeämään ripeään tahtiin ylös, suojaten sandaaleja ja jalkojani jään avulla. Lopulta olin saanut kavuttua ylös metallitason yläpuolelle. Edessäni oli metrin mittainen hyppy seuraavalle tasolle, jonka sain hypättyä leikiten. Seuraavaksi edessä oli kolmen metrin hyppy. Aiemmin, kun olin yrittänyt vedellä sinkouttaa itseni, se oli ampaissut minut liian kovaa eteenpäin. Tämän vuoksi olin lentänyt seuraavan tason yli, mutta vauhti ei ollut riittänyt seuraavan seitsemän metrin hyppyn onnistumiseen ja olin lentänyt samantien pelistä pois.

Vilkaisin kädessäni olevaa jäätä ja sitten vieressä olevaa kallioseinämää. Loihdin jään vedeksi ja takaisin jääksi seinää vasten tasoksi. Puhalsin ilmaan jännittyneenä, kunnes otin liukkaalle jäälle ensimmäisen askelman.

“Sinä hallitset jäätä, ei jää sinua”, toistin itselleni ja tarvitsin vain kaksi askelmaa ja olin seuraavalla tasolla. Kuuma metalli sai minut taas loihtimaan jäätä jalkojeni suojaksi ja jatkoin heti eteenpäin. Seitsemän metrin etäisyys olisi hieman haastavampi, mutta ei ollut liikaa aikaa jäädä miettimään asiaa.

Loihdin taas jäisen tason eteeni ja lähdin astelemaan sitä, siirtäen aina toisella kädellä taakse jäänyttä jäätä eteeni. Se toimi ja pian laskeuduin kolmannelle tasolle. Taso viisi suoritettu.

Nyt olisi enää viimeinen taso jäljellä. Loihdin veden jäiseksi liukumäeksi, jota pitkin laskeuduin ja hyppäsin suoraan opettajani hiekkaiselle maalle piirtämän ympyrän sisään. Heti maahan laskeuduttuani eteeni ilmestyi Tiscoveran näköinen ja pituinen naishenkilö, joka oli muodostunut kivestä. Tämä oli Kalmin toteuttama luomus ja minun tuli kukistaa vastustajani ympyrän sisällä, joka oli halkaisijaltaan neljä kertaa neljä metriä. Pakoani esti läpinäkymä seinämä, joka nousi esteekseni paeta tilanteesta aina, kun laskeuduin ympyrän sisälle.

Tämä oli haastavin osuus kaikista tehtävistä, koska se myös sai tunteitani pintaan. Aina, jos näin demoninaisen minkäänlaisessa muodossa, se laukaisi minussa vahvoja tunteita. Otin valmiusasennon taistelua varten ja kivinen Tiscovera-kopio teki samoin ja lähti heti hyökkäykseen. Puolustauduin naisen kahdelta potkulta ja laskeuduin pyörähtämään maassa, jotta välttyisin kivinaisen nyrkin iskun, joka iskeytyi seinään ja sai sen värisemään. Nousin heti ylös ja sain potkaistua vuorostani kivistä olentoa kylkeen ja se horjautti olentoa. Iskin heti jäisillä piikeillä vastustajaani kohti, joka horjahti lisää askelia.

Lähdin vasta hyökkäykseen ja yritin iskeä käteni kivihahmoa kohti, mutta se onnistui yllättämään minut ja nappasi kädestäni kiinni. Hahmo iski kyynerpäällään minua poskelle ja kipu alkoi heti jyskyttämään kasvoissani. Kivinen Tiscovera piti kättäni suorassa ja tiesin, että jos en toimisi, kivinainen murtaisi käteni. Äännähdin vahvasti anteekseni vartalolleni enemmän voimaa toimia, kun käännyin Tiscoveran kivikopiota kohti ja sain potkaistua hahmoa suoraan kasvoille. Sandaaleilla ja varpailla suoraan kiveen potkaiseminen sai aikaan jyskyttävän kivun iskemään koko jalkaani, mutta tiesin, että minun piti heti toimia.

Loin veden avulla jäisen palan maahan, jonka päälle hyppäsin ja liusuin takaperin kivikkomaisen hahmon taakse. Käden heilautuksella muutin jään vedeksi ja ruoskan tavoin iskin sen vastustajan jalan ympäri ja sain sen kaatumaan. Sain hymähdettyä. Voittoni olisi lähellä.

Maassa makaava kivi- Tiscovera kääntyi katsomaan minua hymyillen rikkinäisillä kasvoillaan. Se hymy. Se ilkeä ja kuvottava, tuskastani nauttiva hymy, oli edessäni. Vaikka se oli kopio ja rikkinäinen, se herätti sisälläni raivoa ja tuskaa.

“Kehtaatkin katsoa minua noin!” huusin kivikkoiselle naiselle, joka lähti nousemaan ylös minua haastava hymy kasvoillaan. Tiedostin, että edessäni oleva kivinainen ei ollut aito, mutta sen silmistä heijastui kaikki tuskalliset asiani. Vanhempien menetys, Keidazin aiheuttama suru, vanhempieni hautajaiset, Harmoniattaren kuolema, riipusten katoaminen, Aversionin tuho, riipuksen menetys Tiscoveralle, Casperin tuho…

Kaikki se uhkui ylleni ja tunsin, miten jää ympärilläni kasvoi ja pyöri spiraalin lailla seinien sisällä. Vilkaisin ympärilleni ja epävarmuus nousi heti ylleni.

“Ei… Ei”, kähisin itsekseni ja kädet sivuillani yritin estää pyörrettä pahenemasta. Tunteet sisälläni myllersivät pahamaineisinta myrskyä ja pidin silmiäni kiinni. Minun oli keskityttävä ja saada jää tottelemaan minua. Tunsin, miten se yritti kiertyä sydämeni ympärille, ottaakseen minusta vallan. Jos se onnistuisi, saattaisin kuolla, koska en ollut ilmoittanut Kalmille harjoittelevani esteradalla.

“Olet meidän periksiantamaton tyttäremme”

Äidin sanat kuiskasivat korviini.

Tiedän, että tulet näyttämään Tiscoveralle, kuka oikeasti olet.

Jäistä ympäristöä yrittäessäni hillitä mietin, kuka minä olin.

Olen kuningatar Heizel Riyzekie.

Hidrael ja Cassandra Riyzekien, kuningasparin, nuorin tytär ja perillinen.

Veden elementin loitsija.

Sisarusteni rakastama.

Jaisarin välittämä.

Ystävieni tukema.

Harmoniattaren valitsema Rauhan riipusten etsijä.

Jää elementin loitsija.

Olin tuota kaikkea ja vielä enemmän.

Avasin silmäni ja laskin käteni sivuilleni ja annoin jään tanssia spiraalimaista pyörähdystään minun ja vastustajani ympärillä.

“Minä tulen voittamaan sinut ja näyttämään, kuka olen”, sanoin kivinaiselle, joka katsoi minua yhä sama inhottava virne naamallaan. Mutta nyt se ei kavahduttanut minua. Tiesin, kuka olen ja minä en aikonut olla häviäjä. Minä en aikonut jään saada minua valtaansa. Minä tulisin määräämään sitä.

Tiscoveran kivinen kopio lähti juoksemaan minua kohti. Nostin käteni naista kohti ja täytin itseni kaikella sillä toivolla, mitä sisälläni oli. Lumisen jäinen spiraali imeytyi käteni ympärille kiertyvillä liikkeillä ja iskeytyi jäisenä keihäänä kivistä vastustajaani kohti. Kivihahmo halkesi kahtia ja vajosi maahan kivisinä palasina. Laskin käteni alas ja katsoin kasaa hengästyneenä. Kiven palaset eivät liikkuneet eivätkä osoittaneet elon merkkejä.

Taso kuusi suoritettu.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

Mr. Robot ost – 1.3_3-betterthanm0rphine.aac
FF XV ost – In the light of Crystal

Banzai – Zodiac

NEEA RIVER – Volcano

PARG – SURVIVOR

Tekken Tag Tournament 2 ost – AIM TO WIN

Tekken Tag Tournament 2 ost – Baila De Batalla

FF XV ost – Trigger

Mulan ost - Haircut