LUKU 61: TOIVO

HEIZEL

Kalm ehti napata kiinni otsatukastani tiukan kivuliaalla otteella ja potkaisi minua vatsaan polvellaan. Tuntui kuin kaikki ilma minusta olisi saatu sillä kerralla pellolle. Nainen riuhtaisi minut nopealla otteella kauemmas itsestään ja liu´uin kivikkoista maata vasten aivan kallion reunalle. Pääni ehti sekunnin ajan roikkua kallion reunalta alas, kunnes nähdessäni alhaalla vastassa olevan laavan ponkaisin heti kauemmas reunasta. Kalm ei aikaillut vaan potkaisi ilmaan minua kohti, aiheuttaen tulivanann, joka sinkosi pahan metsäpalon voimin minua kohti. Hyppäsin pois alta ja kierähdin maata vasten, nousten samantien valmiina hyökkäämään. Oikeaan käsivarteeni ja jalkaani koski, sillä kalliomainen pinta oli raapinut niihin haavoja, jotka punoittivat. Tunsin, miten lämmin veri alkoi valua haavereista ja yllämme oleva helle sai kivun tuntumaan kuin palaisin elävältä.

Yritin tavoittaa vettä ympäriltäni, mutta se tuntui mahdottomalta tehtävältä. Oloni oli kuvottava enkä aistinut elementtiäni. Rukoilin sisälläni, että lähettyvillä olisi jokin kaivo, josta voisin kutsua vettä luokseni, mutta en ollut nähnyt juuri mitään veteen liittyvää koko matkamme aikana.

“Joko väsähdit?” Kalm kysyi minulta pistelevästi. Puristin hampaitani yhteen ja valmistauduin, kun Kalm lähti taas minua kohti. Tällä kertaa lähdin vastaan ja sain vähäisillä voimillani torjuttua hänen kätensä ja jalkansa iskun. Kun kätemme ja jalkamme kohtasivat tunsin, miten koko vartaloni tuntui aaltoilevan. Toivoin koko sydämestäni, ettei kroppani antaisi periksi nyt.

“Erittäin hyvä, mutta ei tarpeeksi”, nainen totesi minulle ja onnistui vääntämään toista kättäni sen verran, että huomioni herpaantui. Hän kiertyi taakseni, nosti minut ilmaan ja iski selälleni suoraan kalliota vasten. Äännähdin kivusta ja jäin paikoilleni haukkomaan henkeä.

“Odotin hieman enemmän Riyzekien kuningattarelta”, Kalm totesi minulle ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Hengitin raskaasti ja katsoin väsyneillä silmilläni naista. Miten äitini oli kestänyt häntä aikanaan?

“Hieman vaikeaa antaa parastaan, kun olet väsyttänyt minut epäreiluun kuntoon”, sain sanottua ärsyyntyneenä. Lähdin nousemaan takaisin seisomaan. Jokaiseen kohtaan vartaloani särki ja olisin halunnut nukahtaa siihen paikkaan lepäämään. Kivikkoinen pinta hetkelliseksi leposijaksi ei tuntunut yhtään paskemmalta idealta siihen hetkeen.

“Haltiana, jolle on suotu jään voimat olet surkea esitys. Sinun olisi pitänyt olla valmiina taistelemaan minua vastaan koska vain”, Kalm totesi minulle samalla, kun käveli kaarevassa kuviossa edessäni. Katsoin häntä kasvava kiukku sisälläni ja lopulta pääsin nousemaan ylös. Paransin asentoani ja otin valmiusasennon jatkaakseni taistelua.

“Et aio luovuttaa, vaikka sinusta ei ole mitään vastusta minulle. Annan sinulle pisteet siitä”, edessäni seisova tummaihoinen nainen totesi. En ottanut kuuleviin korviini hänen ilmeisesti kehuna tarkoitettua lausettaan, vaan lähdin vastahyökkäykseen. Olotilani sai minut kuitenkin erittäin hitaaksi, joten Kalmin oli helppo torjua minut. Hän tarttui jalkaani ja viskasi minut alaviistoon kauemmas itsestään. Kierryin maata vasten taas kauemmas hänestä ja sisälläni alkoi roihua. Koko tilanne oli epäreilu. Minut oltiin ilmeisesti tahalteen väsytetty täysin taistelukyvyttömäksi alueella, jossa en voinut hyödyntää omaa elementtiäni. Tämä teki minusta helpon kohteen voittaa eikä taistelu ollut lähellekään sellainen, jossa olisin voinut antaa parastani.

Lähdin nousemaan hitaasti vasemmalta kyljeltäni tärisevien käsieni varassa ylös. Käännyin katsomaan Kalmia, joka katsoi minua tyyni, mutta itseensä tyytyväinen ilme kasvoillaan. Irvistin kivusta samalla, kun yritin nousta ylös, mutta rämähdin polvilleni.

“Olet vielä heikompi kuin Ralff antoi minun ymmärtää”, Kalm totesi minulle pilkallisesti ja hengitykseni alkoi kiihtyä sitä nopeammin, mitä enemmän jouduin kuuntelemaan tuon naisen naljailua. Viha sisälläni alkoi kasvamaan ja siinä polvieni ja käsieni varassa vain katsoin maahan ja muutama kyynel tippui silmistäni harmaata harmaata kiveä vasten, värjäten sitä muutaman millin verran tummemmaksi. Kyyneleiden neste ei kauaa ehtinyt kivetyksellä olla, koska aurinko ja helle sulattivat ne haihduksiin.

“En ihmettele, että Tiscovera on päihittänyt sinut useaan otteeseen”, Kalm sanoi ja tämä muistutus oli minulle viimeinen tikki räjähtävän herkässä arkussani.

“Ole hiljaa”, sanoin hiljaa hampaiden välistä ja aloin tuntea, miten koko vartaloni alkoi kylmentyä ja käsiini alkoi nipistellä kuin kovimmassa pakkasyössä.

“Nyt en kuullut”, Kalm sanoi ja yritti ottaa minua kohti askeleen.

“OLE HILJAA!” huusin ja samassa minusta lähti hyytävän kylmä aalto, joka ylettyi Rin lohikäärmeeseen asti, saaden liskon äännähtämään pelästyneenä ja nousemaan ilmaan. Ympäristöni alkoi muuttua yhä kylmemmäksi ja lumiseksi, kunnes ympärilleni alkoi muotoutua liekehtiviä jäitä. Sydämessäni aloin pelätä, että Casperissa tapahtunut tapahtuisi taas enkä saisi estettyä itseäni.

“Selvä, nyt on aikasi rauhoittua Heizel”, Kalm totesi minulle ja nostin katseeni häntä kohti vihaisena. Jokin katseessani selvästi pelästytti naista, sillä hän otti muutaman askeleen taaemmas.

“En pysty!” huusin viha äänessäni ja samassa iskin jäiset liekit Kalmia kohti, joka kätensä heilautuksella loi tuliseinän eteensä. Seinä sulatti jäiset liekit samantien. Sisälläni yritin huutaa hyytävää voimaani rauhoittumaan ja kuuntelemaan, mutta se ei halunnut kuunnella minua. Anelin sitä lopettamaan samalla, kun voima käytti minua ja taisteli Kalmia vastaan. Nainen oli selvästi hermostunut tilanteesta eikä tiennyt kuinka saisi minut rauhoittumaan. Olin helteestä heikostuneesta haltiasta muuttunut jäiseksi olennoksi, joka olisi valmis jäädyttämään vastustajansa kuoliaaksi.

Kalm hyppäsi seuraavan jäisen iskuni alta pois ja lohikäärme liisi siipiensä avustuksella yläpuolelleni ja sylkäisi minua kohti tulivanan. Sain luotua ympärilleni jäisen suojan ja ympärilläni roihuava jää ja lumi saivat jäseneni särkemään. Pyysin, että voima rauhoittuisi, mutta se ei halunnut kuunnella minua. Sydämeni alkoi tuntua raskaalta ja kylmältä. Otsani tuntui kuin joku pitäisi minua jääkylmän suihkun alla. Minuun sattui ja anoin, että tuska loppuisi. Otin päästäni kiinni itkien.

“Lopu jo! Lopu jo! Lopu jo!” huusin hädissäni ja lopuksi karjaisin niin kovaa kuin kurkustani lähti. Sitten en muista mitään.

Henkäisin syvään, kun avasin silmäni ja olo oli kuin kuolleista henkiin heränneellä. Hengitin nopeaan tahtiin ja katsoin ylläni oranssihtavaa taivasta. Kurkkuuni sattui ja se tuntui kuin kuivalta saharalta.

“Ve-vettäh…” sain huokaistua kuivasta kurkustani ulos. Toistin sanaa “vettä” muutamaan otteeseen säälittävän käheällä äänelläni. Pian käsi nosti päätäni hieman koholle ja huulilleni tuotiin pullon suu, josta suuhuni alkoi valua jääkylmää vettä.

“Juo varovasti, ettet tukehdu”, kuulin Kalmin puhuvan vierelläni, kun samalla join ahnaasti vettä pullosta. Vesi ei ollut koskaan maistunut yhtä taivaalliselta kuin siinä hetkessä. Jos voimani olisivat riittäneet, olisin napannut pullon omiin käsiini ja kaatanut sen sisällön kerralla kurkustani alas. Kipu kurkussa alkoi laantua hieman kun se sai nestettä osakseen ja tuntui kuin saisin voimiani heti takaisin.

Kalmin ottaessa pullon suun pois huuliltani olisin halunnut vaatia häneltä juomaa takaisin, mutta voimani eivät vielä riittäneet siihen.

“Lepää vielä hetken aikaa niin saat sitten juotua itse”, Kalm sanoi ja siirsi ilmeisesti reppuni pääni taakse, sillä pääni painautui paksua punertavaa kangasta vasten, jota repussani oli. Vieressäni istuvan naisen opastamana yritin hengitellä rauhassa ja vasta silloin huomasin, että Rin oli vierelläni ja suojasi minua auringolta toisella suurella siivellään. Lohikäärme katsoi minua tarkkaavaisena, mutta ei silti liikkunut, kun huomasi katseemme kohtaavan. Linnun maidon valkeat silmät loistivat kuin timantit ja se äännähti kurkustaan hiljaisella äänellä.

“Mitä tapahtui?” sain kysyttyä lopulta ja käännyin katsomaan Kalmia, joka oli jäänyt ristiin istumisasentoon vierelleni.

“Menetit jään hallinnan. Jopa Rin pelästyi ja lensi pidemmän matkan päähän taivaalle, koska se pelästyi huutoasi”, Kalm kertoi ja katsoin häntä uskomatta korviani. Kalmin suulla näkyi vieno hymy.

“Tiedän, olin ihmeissäni itsekin. Toki, kun näin lohikäärmeen reagoinnin toimintaasi, se kertoi minulle että nyt on vakavampi asia kyseessä”, Kalm sanoi ja katsoi minua selkä suorana. Hänen ilmeensä muuttui astetta vakavammaksi, kun hän jatkoi:

“Jää ja sen muodostama lumi ympäröivät sinua ja yritin vaatia sinua rauhoittumaan, mutta ilmeisesti et kuullut sitä. Näytti kuin olisit muuttunut joksikin muuksi. Silmäsi olivat kokonaan jäänsiniset ja loistivat kuin kirkas jääpuikko”

“Pääni sisällä yritin pyytää, että voima minussa rauhoittuisi, koska en saanut sitä hallintaani”, kerroin Kalmille, joka siveli toisella kädellä leukaansa mietteliäänä.

“Viimeinen huutosi ja pieni purkauksesi sai tilanteen pysähtymään, mutta sinua ympyröi liekkien muotoiset jäät. Onneksi täällä on näinkin kuumaa, sillä se ja Rinin tuli auttoivat minua saamaan sinut pois jääliekkien keskeltä. Olit kaatunut maahan ja vaikutit elottomalta”, nainen kertoi ja katsoin häntä hiljaisena toivoen, että tämä jatkaisi kertomusta. Halusin tietää, mitä minulle oli tapahtunut.

“Heizel, sydämesi oli pysähtynyt. Rintakehäsi ja varsinkin sydämesi kohta oli kylmää kuin jää”, Kalm sanoi nyt erittäin vakavalla äänellä. Käännyin katsomaan ylös taivaalle ja samalla Rin liikautti omaa siipeänsä varovasti kuin viilentääkseen oloani. Minun ja tämän lohikäärmeen ensitapaaminen ei mennyt hyvin, mutta pidin siitä, ettei hän halunnut polttaa minua enää elävältä.

“Olin siis kuollut?” kysyin hiljaa ja nielaistuani kosteuttaakseni kurkkuani käännyin taas katsomaan vierelläni istuvaa naista.

“Ainakin olit lähellä kuolemaa. Minun piti elvyyttää sinua tovi, kunnes sain sinut lopulta tajuihisi. Tähän asti olen nyt oppinut, että jään voima saa sinusta vallan, kun annat vihan sisälläsi ottaa yliotteen”, Kalm kertoi minulle ja käännyin nolostuneena muualle. Kalm käänsi heti itsevarmana kasvoni takaisin itseensä, ottaen tukevan otteen leuastani.

“Sisälläsi jyllää vihan voima, joka tappaa sinut, ellet opi hillitsemään itseäsi. Minä en suostu ottamaan olkapäilleni sitä, että et osaa elää harmoniassa itsesi kanssa”, nainen sanoi tiukkana. En voinut sille mitään, kun tunsin silmieni alkavan kirvelemään. Kalm puhui ihan samalla tavalla kuin Ralff. Ja se sai minut vihaiseksi, sillä inhosin sitä, että he olivat oikeassa tilanteeni suhteen. Mutta en voinut itselleni mitään. Olin vihainen niin monesta asiasta: vanhempieni kohtalosta, Tiscoveran tekosista, Keidazin aihettamasta sydänsurusta, Casperin tilanteesta ja siitä, miten epäoikeudenmukaiseksi koin itseni kohdeltavan, vaikka halusin vain pelastaa kaikki ja löytää riipukset.

Mutta kaikista eniten vihasin itseäni, vaikka en sitä kaikille myöntänyt. Olin antanut kaiken tämän ympärilläni olevan tapahtua, enkä voinut peruuttaa enää mitään. Olin niin vihainen itselleni.

“Vihaan itseäni, koska olen aiheuttanut kaiken tämän enkä saa sitä korjatuksi”, sain sanottua ja yritin heilauttaa päätäni irti naisen otteesta, mutta hän puristi käsiänsä alakasvojeni ympärillä niin, että se sattui.

“Ja sen kanssa alamme työskentelemään”, nainen sanoi vakavana ja katsoin hänen villiin silmiinsä.

“Tiedät siis, miten saisin hallittua jäätä?” kysyin toiveikkaana.

“En todellakaan. Minulla ei ole mitään hajua siitä, miten jäätä hallitaan”, Kalm totesi samantien, mutta jatkoi heti ennen kuin ehdein esittää kysymystä:

“Mutta siksi alamme asian kanssa työskentelemään. Voimasi on vahva Heizel ja jos et opi hallitsemaan sitä, se tappaa sinut ennen kuin ehdit sanoa lohikäärme”, nainen totesi ja päästi leuastani lopulta irti. Hän tarttui vesipulloon ja ojensi sen minulle.

“Haluatko pelastaa Phantasonen ja löytää riipukset?” Kalm kysyi minulta ja ensi kertaa näin hänen kasvoillaan avuliaan vienon hymyn.

“Nouse istumaan ja juo vesi. Aloitamme sillä”, hän totesi. Hänen rohkaisevat sanansa palauttivat toivon aallon sydämeeni ja kierryin varovasti kyljelleni ja nousin sitä kautta käsieni avulla istumaan. Nappasin pullon ja aloin avaamaan sen korkkia heikoin, mutta varmoin pyörivin ottein.

“Kun olet juonut, nappaa tavarat selkääsi. Lennämme tästä loppumatkan kotiini Rinin selässä”, Kalm kertoi minulle ja nousi kevyin liikkein ylös.

“Äitini oli oppilaasi”, sain sanottua ja nainen pysähtyi, kun oli kääntänyt selkänsä minua kohti.

“Aion olla yhtä hyvä oppilas kuin hän oli”, lupasin Kalmille. Tiesin, miten lahjakas taistelija äitini oli ollut, mutta tiesin etten yltänyt lähellekään hänen tasoaan vielä. Halusin silti osoittaa, että tekisin kaikkeni, etten tuottaisi pettymystä. Nainen kääntyi katsomaan minua. Jokin hänen vienossa huvittuneessa ilmeessä kertoi, ettei hän täysin vielä uskonut sanojani. Etten todellakaan tässä tilassa yltäisi äitini tasolle.

“En epäile, etteikö sinusta tulisi yhtä hyvä kuin hänestä tuli”, Kalm vastasi minulle ja kääntyi takaisin selin minua kohti ja heilautti Rinille kättänsä merkiksi, että tämä valmistautuisi lähtemään. Rin äännähti ja nousi viereltäni seisomaan koko pituuteensa. Join loput vesipullon sisällöstä kurkustani alas ja pyyhkäisin samalla hitusen kostuneita silmiäni. Varovaisin liikkein nousin ylös ja jalkani tuntuivat aluksi huterilta ja pelkäsin niiden pettävän altani koska tahansa. Hengitin rauhassa paikoillani ja laskin rauhallisesti kymmenestä alaspäin. Annoin itseni jalkojeni alla olevaan kiviseen pintaan, kunnes käännyin punaista reppuani kohti. Kävelin sen luo ja nostin sen takaisin harteilleni. Horjahdin hieman sen kanssa olotilani vuoksi, mutta päättäväisesti pysyin jaloillani. Lopuksi nostin olkalaukkuni pääni yli toiselle olalle ja käännyin katsomaan Rinia, joka seisoi paikallaan odottamassa lähtöä. Lähdin kävelemään varovasti Riniä kohti ja ja otuksen huomatessa tulevani lähemmäs, se selvästi hieman jännittyi. Nostin molemmat käteni eteeni rauhan eleenä.

“Lohikäärmeelle kunnioituksen osoittaminen voi auttaa olentoa hyväksymään sinut”, Kalm totesi selkä minua kohti, kun hän tarkkaili lähiympäristöä. Vilkaisin naista kohti kiitollisena. Lentomatkasta tulisi varmasti helpompi, jos Rin suostuisi hyväksymään minut. Käännyin takaisin lohikäärmettä kohti ja suoristin selkäni. Katsoin hetken aikaa sen valkeana hohtaviin silmiin, kunnes painoin pääni alas ja laskeuduin toisen polveni varaan kumarrukseen. Ojensin kättäni eteenpäin merkkinä Rinille, että merkkinä hyväksynnästä, hän voisi antaa koskettaa kuonoansa. Lohikäärme selvästi mietti, miten toimisi, koska sekunnin tuntuivat pitkiltä. Mutta en suostunut liikkumaan, ennen kuin tämä tultasyöksevä lintumainen käärmeolento hyväksyisi minut.

Kuulin muutaman raskaan askeleen tulevan minua kohti ja vaikka sydämeni löi astetta kovemmin, annoin olennon tulla lähemmäs. En ollu joutunut Condalle tekemään samanlaista elettä, sillä se karttoi kaikkia muita paitsi Deilaa. Tiesin, että pahimmillaan lohikäärme voisi napsaista hampaillaan koko käsivarteni irti.

Olin lakata hengittämästä, kun tunsin suomumaisen pinnan kättäni vasten. Käännyin varovasti katsomaan ylöspäin ja Rin oli työntänyt linnunnokkaa muistuttavan suomuisen kuononsa kämmentäni vasten. Lohikäärmeen pinta tuntui lämpimältä. Sivelin hellästi kädelläni olennon kuonoa ja sain hymyiltyä sille.

“Anteeksi, kun pelästytin sinut. Ja kiitos, kun pidit siipeäsi varjonani”, sanoin Rinille, joka katsoi minua valkoisilla silmillään. Lohikäärme äännähti minulle ja oletin sen tarkoittavan, että olisimme sujut. Nousin seisomaan hitaasti takaisin jaloilleni, mutta Rin ei siirtynyt kosketuksestani pois.

“Olet todella kaunis”, kuiskasin lohikäärmeelle ja jatkoin sen kuonon kristallina kimaltavaa suomuista päätä. Lohikäärme äännähti kurkustaan vienosti ja sulki silmänsä.

“Hän taitaa nähdä sinussa Cassandraa. Rin oli hulluna häneen”, Kalm kertoi ja käveli luoksemme. Käännyin katsomaan naista ja jatkoin selvästi tyytyväisenä ääntä pitävän lohikäärmeen silittämistä.

“Uskon vahvasti, että äiti piti myös hänestä”, kuiskasin.

“Niin piti, mutta Rin ei koskaan kotiutunut Hidraelin kotiseudulle. Se pitää lämmöstä liikaa. Ja minulla olisi yksinäisempää ilman häntä”, Kalm kertoi. Hän selvästi oli erakko, joka piti eläinten seurasta ja muutoin nautti olla yksin. Haluaisin kovasti tietää, miksi asia oli näin, mutta uskoin ettei vielä olisi aika kysyä moista.

“Kalm, pyydän anteeksi käytöstäni”, sanoin ja jätin Rinin silittämisen ja käännyin kohti edessäni olevaa opettajaani paremmin.

“Minun olisi pitänyt kuunnella sinua, kun kerta toimit nyt opettajanani. Mutta annoin tunteideni vielä itseäni, jonka kanssa minun tulee opetella toimimaan uudella tavalla”, sanoin naiselle, joka katsoi minua arvioivasti tyyni ilme kasvoillaan. Kumarsin hieman päätäni kunnioituksen osoituksena.

“Toivon, että voit antaa anteeksi ja voisimme aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Jos se vain sopii”, lopetin anteeksipyyntöni ja nostin sitten varovasti katseeni häneen. Kalm nyökkäsi hitaasti.

“Lupaatko tästä lähtien totella minua mukisematta?” Kalm kysyi vakavana.

“Lupaan”, lupasin vilpittömästi. Edelleen olin hieman jännittynyt siitä, mitä seuraavista ajoistani tulisi, mutta jos tämä henkilö voisi auttaa minua hallitsemaan itseäni ja voimiani paremmin, otan hänen opetuksen vastaan.

“Siinä tapauksessa aloitamme heti. Oletko koskaan ratsastanut lohikäärmeellä?” hän totesi minulle ja vilkaisin Riniä, joka oli alkanut venytellä siipiään, valmiina lentoonlähtemiselle.

“En”, vastasin rehellisesti.

“Siinä on sitten ensimmäinen oppituntisi. Istut edessäni ja neuvoillani suunnistutat meidät Rinillä majapaikkaani”, Kalm totesi kuin asiassa ei olisi mitään sen ihmeempää. Nielaisin jännityksestä ja käännyin katsomaan lohikäärmettä, joka äännähti malttamattomana, että olisi aika lähteä.

Harmoniatar minua auttakoon.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

Tekken 4 ost – Didgerhythm
x

Tekken 5 ost – Red Hot Fist

Tekken tag tournament 2 ost – What you will see /Heavenly garden)

Duo Jatekok – Sonne (Rammstein piano cover)

Garik Wheeler – Dearly Beloved (Kingdom Hearts metal cover)