HEIZEL
Päästyäni takaisin Vulkanin vankilalle, nappasin tavarani autosta mukaani ja seurasin muutamaa poliisia ja kummisetääni sisälle tarkastuspisteelle. Raskas kantamus selässäni seurasin heitä ja päästyämme määränpäähämme sisälle, kukaan siellä olleista vartijoista eivät kiinnittäneet meihin mitään huomiota. Hiljaisuuden vallitessa yllämme Ralff jäi odottamaan, että toinen poliiseista avasi heti ulko-ovelta oikealle menevän häkkioven auki kätensä skannauksella. Ovi avautui automaattisesti ja lähdin seuraamaan haltiakuningasta hiljaa. Vilkaistessani vielä nopeasti tarkastuspiteellä työskenteleviä vartijoita huomasin, etteivät he vieläkään huomioineet meitä.
Lähdin astelemaan jyrkkiä sementtiportaita alas kummisetäni perässä samalla, kun kaksi poliisia seurasivat perässäni. Portaat olivat niin jyrkät, että varoin jokaista askelmaani, etten vain kompastuisi ja veisi setääni mukanani pitkin poikin itseni lisäksi. Kävelimme portaita alas todella kauan. Sekosin laskuissani, kun portaita oli kertynyt jo 200 ja rutkasti siitä yli.
“Tuota, eivätkö vartijat huomanneet, että kävimme heidän työpisteellään?” sai lopulta sanottua, koska askeleiden äänet itsessään olivat alkaneet ärsyttämään minua. Tunsin sisälläni, ettei lähietäisyydellä olisi mitään vedentyyppistä ja se sai oloni tukalaksi. Tunsin itseni täysin altavastaajaksi, jos taistelu syttyisi tässä pimeässä portaikossa, jotka saivat valoa seinillä hehkuvista punaisista tulikristalleista.
“He tiesivät, että kävimme paikalla, mutta on sovittu että he työskentelevät huomioimatta meitä. Mitä vähemmän he tietävät liikkeistäsi, sen parempi”, Ralff totesi minulle samalla kun vilkaisi nopeasti taakseen minua kohti. Katsoin häntä hiljaisena, kunnes jatkoin portaiden laskeutumista alas.
“Miksi?” sain kysyttyä hetken miettimisen jälkeen.
“Kaikissa kootuissa papereissa lukee, että olet tullut tarkastukseen ja siitä lähtenyt noudattamaan eristyksiin tuomiotasi. Heidän työnsä on siis periaatteessa jo tehty, joten heillä ei ole tarvetta vahtia liikkeitämme”, Yryn kuningas vastasi. Hän saapui ensimmäisenä portaiden päähän ja lähti jatkamaan avaraa käytävätilaa eteenpäin. Kuljin perässä ja tuntui mukavalta kävellä tasaista pintaa vasten.
“Missä minulta otetut riipukset ovat?” kysyin haluten vaihtaa puheenaihetta naurettavasta tuomiostani.
“Piilossa, sen enempää sinun ei tarvitse nyt tietää”, Ralff vastasi ja naksautin kieltäni ärsyyntyneenä.
“Mitä harvempi tietää riipusten sijainnin, sen parempi. Ja jos Tiscovera jostain syystä löytäsi sinut on parempi, ettei hän saa millään tavalla tietoa sinusta ulos”, haltiakuningas lisäsi.
“Väitätkö, etten pärjäisi hänelle?”
“Viime kerralla meinasit jäädyttää itsesi kuoliaaksi, joten tällä hetkellä et pärjäisi hänelle”, miehen kertoessa totuuden häpeän puna nousi poskilleni ja jatkoin matkaa tuijottaen maahan. Ärsytti, miten oikeassa setäni oli. Tällä hetkellä olin heikompi kuin koskaan, vaikka olin saanut uuden voiman. Mutta kun en osannut sitä käyttää kunnolla, minusta ei olisi mitään hyötyä. Sedälläni oli kaksi riipusta piilossa, mutta yksi oli minulla. Poliisivoimien johtajana hän oli vaatinut kertomaan, jos minulla olisi yhtäkään riipusta vielä kotona, mutta olin saanut uskoteltua hänet siitä, ettei minulla ollut yhtäkään riipusta. Ralffin tavoin ainoastaan minä tiesin kuoleman riipuksen piilopaikan ja sinne ei ihan kuka tahansa pääsisi aarretta hakemaan.
Matkan jatkuessa aloin tuntea itseni huonovointiseksi. Tuntui, että kuumuus vain paheni koko ajan ja hiki alkoi hitaasti valua otsaltani kasvoilleni.
“Täällä on kuuma”, totesin ja yritin kesittyä rauhalliseen hengittämiseen.
“Ai, en huomannut. Saattaa johtua siitä että olemme laavajärven alapuolella”, Ralff totesi minulle kuin hänellä ei olisi kuumuuden kanssa mitään hätää. Vilkaisin takanani kulkevia poliiseja ja heitäkään poliisivarusteista huolimatta näyttänyt haittaavaan tämä hellettäkin lämpimämpi kuumuus. Toisaalta he asuivat Yryn alueen ja tulivuorten keskellä. Heillä varmasti oli minua parempi toleranssi kestää tällaista kuumutta. Toki minua alkoi setäni kommentin jälkeen hirvittää ajatus, että niskamme yläpuolella on tuhansien lämpöasteiden sisältävää laavaa. Se tappaisi meidät varmasti sekunnissa, jos se romahtaisi niskaamme.
“Tuota, kuinka pitkä matka on vielä?” kysyin ja Ralff selvästi kuuli hermostuneen sävyn äänessäni, koska hän naurahti.
“Ei huolta, ei laava tuosta noin vain romahda päällemme. Olemme täysin turvassa”, hän totesi minulle ja nielaisin hermostuksissani raskaasti. Selkäni alkoi tuntua märältä hiestä ja pyyhkäisin käsivarrellani otsaani.
“Et vastannut kysymykseeni”, totesin hänelle.
“Olemme jo perillä”, hän totesi pysähtyen. Kävelin hänen vierellensä ja katseeseni osui naishahmo, jonka tummanruskea iho säteili erilaisissa väreissä käytävän päässä hohtavaa aurinkoa vasten. Naisen paljas pää toi tietynlasta dynamiikkaa hänen arvokkaaseen hahmoonsa ja hänen villit kirkkaat haalean mintun väriset silmät kääntyivät minua kohti.
“Saavuittehan te”, hän totesi katsoen yhä minua. Painoin päätäni hieman alas.
“Tämä on kunnia, arvon Kalm-” aloitin, mutta nainen keskeytti minut samantien.
“Kutsu vain Kalmiksi”, nostin pääni takaisin naista kohti ja nyökkäsin hänelle ymmärryksen merkkinä. Hänen äänensä oli ollut terävä ja tiukka. Jo ensisekunneilta pystyin toteamaan itselleni, että aika edessäni seisovan Kalmin kanssa ei tulisi olemaan helppoa.
“Pahoittelut, että olemme vähä myöhässä”, Ralff sanoi naiselle, joka heilautti kättänsä merkiksi, ettei häntä kiinostanut.
“Onko tuossa kaikki, mitä sinulla on mukana?” Kalm kysyi minulta. Vilkaisin setääni nopeasti, kunnes sain vastattua myöntävästi. Nainen vapautti rintakehälle ristityt kätensä sivuilleen ja paransi samalla kuparin väristä kokovartaloasunsa kaulusta avaamalla sen vetoketjua muutaman sentin verran, paljastaen kaulassa olevat kaksi raateluarpea. Leveäksi muuttuvat housut ylettyivät naisella yli polvien ja useilla nauhoilla sidotut mustat sandaalit oli koristeltu mintun värisillä timanteilla.
“Älä laita minua katumaan tätä”, Kalm totesi miehelle vierelläni, kunnes vilkaisten minua nyökkäsi päällään, että lähtisimme samantien. Käännyin vielä katsomaan kummisetääni ihmeissäni. Hän vain sai hymyiltyä minulle.
“Onnea”, hän vain totesi ja Kalmin kääntyessä katsomaan taakseen ymmärsin, että minun olisi parasta seurata ennen kuin hän muuttaisi mielensä opettamiseni suhteen. Otin muutaman hölkkäaskeleen, kunnes olin tulevaa opettajaani lähempänä. Lähdimme jatkamaan matkaa vuoristoista maisemaa pitkin, jota koristivat vesiputousten lailla toimivat tulivuoret kuumasti porottavat auringon alla. Ympärillämme oli kasveja ja puita, mutta niiden ominaistuoksu jäi kaiken laavan ja auringon kuumuden alle.
Minulle tuli pian ikävä takaisin hämärälle käytävälle laavajärven alle. Siellä sentään pystyi olla piilossa taivaalta porottavalta kuumuudelta. Mutta nyt minun tulisi kävellä auringon alla Harmoniatar tietäköön kuinka kauan.
Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:
- In This Moment – The fighter
- FF X ost – Face off
- FF XIII – The Vile Peaks
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti