LUKU 58: LÄHTÖ

HEIZEL

Kummisetäni oli suunnitellut kaiken valmiiksi. Muille kuninkaallisille kerrottaisiin, että toteutan niin kutsutun vankilarangaistukseni Vulkanin vankilassa, vaikka todellisuudessa minut lähetetään tulivuorten keskelle Kalmin oppiin. Näin pitäisimme muutamat käytöksestäni järkyttyneet kuninkaalliset rauhallisina ja minä sain rauhan opiskella jään hallintaa. En ymmärtänyt, mitä tulikuumien tulivuorten seassa oppisin käyttämään täysin vastakkaista elementtiä, mutta tiedostin, että vaihtoehtoni olivat tällä hetkellä vähissä.

Seisoin sairastuvan käytävällä ja katsoin yhden potilashuoneen ikkunasta, kun Xiara otti verinäytettä veljeni käsivarresta. Trevio oli edelleen kalpea, koska oli menettänyt niin paljon verta edellisessä taistelussa, puhumattakaan Tesakin pureman häneen imeytyneestä viruksesta. Xiara oli varmuuden vuoksi tehnyt tarvittavat tutkimukset muiden noitien avustamana, mutta vaikka asiaa olisi halunnut kuinka kääntää, se oli selvä. Veljeni oli saanut susipedon tartunnan ja se tulisi hallitsemaan hänen elämäänsä koko loppuelämän ajan. Joka täysikuu hän muuttuisi suureksi pedoksi, joka haluaisi vain tappaa jokaisen katseeseensa osuvan. Puristin omaa käsivarttani, kun Trevio irvisti häneen laitettaessa lääkeruiskua käsivarteen. Sen lisäksi, että hän oli saanut viruksen, jota ei voisi koskaan parantaa, hän oli menettänyt prinssin arvonimensä. Haltian ulkonäöstä huolimatta hän oli nyt harvinaista vaarallista lajia, joka oli syönyt hänen arvonsa ja myös veden hallitsemisen taidon. Chari oli kertonut, että veljeni herättyä hän oli huutanut järkytyksestä, kun huomasi, mitä häneltä oli viety ja mitä hän oli saanut tilalle. Isosiskoni kertoi, että hän ei ollut koskaan kuullut veljemme huutavan sillä tavalla. Pystyin vain kuvittelemaan miehen järkytyksen tämän kaiken keskellä.

Vaikka monet tulisivat ajattelemaan, ettei Trevio olisi Riyzekien prinssi enää, hän oli sitä minulle. Hän oli yhä veljeni ja sukuni samanarvoinen jäsen kuin kuka tahansa muukin. Yksi virus ei sitä poistaisi.

Trevio nojautui takaisin potilassängyn suurta tyynyä vasten ja antoi Tareinen pyyhkiä hänen otsaansa märällä pyyhkeellä. Veljeni kääntyi katsomaan oven vieressä olevaa ikkunaa kohti ja silloin vasta huomasi minut. Hän varovasti nosti kättänsä tervehdyksen merkiksi ja silloin Tareinkin huomasi minut. Noita nyökkäsi päätänsä minulle ja nostin kättäni heille tervehdykseksi. Samalla Xiara lähti huoneesta. Vilkaisin ystävääni kysyvä ilme kasvoillani ja Xiara liikautti silmiänsä huonetta kohti vastauksena, että saisin mennä juttelemaan kaksikolle. Mustahiuksinen noita lähti vähäisten tavaroidensa kanssa jatkamaan matkaansa ja astuin itse potilashuoneeseen ja suljin oven perässäni.

“Kuulin, että lähdet Kalmin oppiin”, Trevio vastasi tavallista matalammalla äänellä. Kuulema virus oli vaikuttanut hänen ääneensä myös hitusen.

“Kyllä, halusin nähdä sinut ennen kuin lähden”, vastasin veljelleni ja istuuduin samalle penkille, jossa Xiara oli istunut hetki sitten.

“Miten voit?” kysyin veljeltäni samalla, kun Tarein nousi hakemaan vettä kihlatulleen.

“Tunnen miten virus liikkuu sisälläni ja valtaa minua”, veljeni myönsi aluksi.

“Mutta aistini ovat moninkertaistuneet. Kuin olisin saanut kolmen haltian tuntoaistit itselleni omieni lisäksi”, Trevio lisäsi ja sain hymähdettyä hänelle.

“Pyysin, että kartanolta pohjoiseen olevalle kallioisen vierastalon alle rakennetaan huone, jonne voisimme Trevion laittaa täysikuun ajaksi”, Tarein kertoi äänen muuttuessa pikku hiljaa itkuiseksi. Hän toi vesilasin miehelleen, joka otti rakkaansa kädestä kiinni lohduttavasti ja joi veden kerralla kurkustaan alas. Otin itsekin Tareinen kädestä kiinni ja puristin sitä.

“Lupaan, että teemme veljelleni turvallisen tilan, jossa olla täysikuun aikana”, lupasin Tareinelle, joka nyökkäsi itkuisena. Noitanainen oli sisältään hyvin herkkä, varsinkin, jos jotain sattui hänen rakastamalleen miehelle.

“Olen ehkä menettänyt sukuni arvon ja vesivoimani, mutta en sentään henkeäni”, Trevio yritti lohduttaa naistaan ja seuraavaksi tarrasin veljeni käteen tiukasti. Mies kääntyi katsomaan minua kysyvänä.

“Et puhu mitään tuollaista paskaa. Sinä olet Riyzekien prinssi ja veljeni, vaikka sinussa on susipedon virus”, sanoin tiukkana, mutta tosissani veljelleni.

“Älä edes vaivaa päätäsi, etteikö sinulle jäisi arvoasi. Se jää ja piste”, lisäsin ja en voinut itselleni mitään vaan ryntäsin halaamaan veljeäni ja puristin itseäni häntä vasten. En halunnut, että hän näkisi kyyneleistä kirveleviä silmiäni, jotka syyllisyys minulle aiheuttivat.

“Olet rakas veljeni ja suvun jäsen, älä mieti että olisit mitään muuta”, sanoin tosissani veljeni korvaan ja tunsin Tareinen käden silittävän selkääni. Veljenikin taisi uusilla aisteillaan huomata olotilani, sillä hän kiersi kätensä ympärilleni ja halasi minua kovemmin kuin koskaan oli elämässään halannut.

“Kiitos pikkusisko”, Trevio kuiskasi minulle ja kuulin, miten hän nieli kyyneleitänsä. Soimme toisillemme sen hetken halaukselle, jolle ei meinannut loppua löytyä. Se lohdutti meitä molempia. Tiesimme, että vaikka tilanne tuntui pahalta, selviäisimme siitä. Olimme ennenkin selvinneet.

Istuimme huoneeni sängyn reunalla Jaisarin kanssa ja aistin, miten kumpikaan meistä ei tiennyt, miten aloittaisi keskustelun. Emme olleet ehtineet nähdä toisiamme pidätyksen jälkeen ja ehdein muutaman päivän olla putkassa, kunnes sain tulla kotiin pakkaamaan tavarani Kalmin luokse. Ralff oli antanut ohjeeksi, etten pakkaisi niin paljoa mukaan, ettenkö jaksaisi sitä itse kantaa. Vilkaisin silmilläni käytävlle vievän huoneeni oven vieressä seisovaa reppua ja olkalaukkua. Viininpunainen suuri kangasreppu pullotti tavaroitani, joita olin yrittänyt pakata mukaan tulivuorten aluetta ajatellen. Vaatteita, joissa ei tulisi liian kuuma, vesipulloja, parit kengät ja haavan hoitotarvikkeita. Pieneen olkalaukkuun olin pakkanut vain pienen luonnoskirjan ja penaalin. Minulla ei tosin ollut aavistustakaan, ehtisinkö käyttämään niitä. Luonnoskirjan ensimmäisille sivuille olin liimannut valokuvia läheisistäni, jotta muistaisin, keiden turvallisuuden vuoksi olisin pulassa. Olin kiitollinen, että Chari oli ehtinyt eräänä iltana ottamaan kuvan minusta ja Jaisaristakin. Jaisar oli takanani kiertäneenä kätensä ympärilleni ja painanut poskensa omaani vasten ja hymyilimme kameralle.

“Helvetti vie, miten tämä voi olla näin kiusallista”, Jaisar tuhahti lopulta, mutta naurahti huvittuneena. Minunkin oli pakko hymähtää huvittuneena. Emme olleet aikoihin olleet näin epävarmoja toistemme seurasta.

“Minulla ei ole paljoa aikaa, joten mennään suoraan asiaan”, tokaisin lopulta rohkeasti ja Jaisar kääntyi katsomaan minua kuin helpottuneena, että menisin suoraan asiaan. Hän kääntyi minua kohti paremmin ja katsoimme toisiamme silmiin. Olisin voinut sulata miehen komeaan katseeseen.

“Mitä Tiscovera teki sinulle?” kysyin suoraan. Sen hetken aikaa, kun annoin Jaisarin valmistautua vastaamaan kuulin, kuinka ulkona pimeä syysilta tuuli ja ulvoi yksinäisyyttään. Puut heiluivat syysilman mukana ja niiden muutamat oksat naputtelivat ikkunoita huoneeseeni.

“En tiedä, se minua tässä raivostuttaakin”, Jaisar vastasi minulle epävarmana ja laskin päätäni toiselle puolelle olkapäätäni miettivänä.

“Muistan vain sen, että sinut vietiin ja seuraavan kerran herään raajat sidottuna, enkä pystynyt liikkumaan”, mies kertoi lisää. Annoin hänen ottaa oman aikansa kertoessaan. Tiesin, että aikaa oli rajattu määrä, mutta en halunnut hoputtaa häntä.

“Sitten maistoin veren. Maistoin sen suussani, mutta tunsin, miten sitä ajautui minuun sisälle. Kuin minuun oltaisiin siirretty verta”, Jaisar tarkensi ja kääntyi katsomaan käsiänsä.

“Yritin huutaa sille naispaskiaiselle, että päästäisi minut menemään ja käskin kertomaan, mihin sinut on viety. Sitten seuraavan kerran herään, kun sinä olit luonani”, Jaisar kertoi ja alkoi hieroa päätänsä kuin halutakseen muistaa enemmän. Laskin käteni hänen olkapäälleen ja silitin sitä rauhoittavasti.

“Tuota… Ennen kuin jouduimme taisteluun sanoit, että vereni tuoksuu taivaalliselta”, aloitin varovaisesti. Tämä asia oli vaivannut minua siitä hetkestä asti, kun olin lauseen kuullut. Jaisar kääntyi katsomaan minua kuin olisi nolostunut.

“Se oli täysin väärä aika ja paikka kertoa asiasta. Olen pahoillani siitä. En tiedä, mikä minuun meni”, mies sanoi ja kääntyi taas paremmin minua kohti.

“Mutta se oli totta. En ole koskaan haistanut vertasi niin voimakkaasti ja tiedän, että se ei kuulosta mairittelevalta, mutta se tuoksuu upealta”, Jaisar sanoi. Olisin heittänyt jonkun typerän vitsin tähän väliin, ellen olisi nähnyt vieressäni olevan miehen olevan tosissaan sanojensa kanssa.

“Onko sinun vampyyrin puolesi vahvistunut yht äkkiä?” kysyin. Mies vierelläni näytti hetken miettivän, kunnes huokaisi raskaasti.

“En tiedä. Taistellessa hyökkäsin vihollisten kimppuun ja purin heitä kauloihin, mutta kaikki maistuivat pahalta. Minun ei tehnyt mieli juoda kenestäkään verta. Minä vain iskin kaulavaltimoon ja jätin heidät valumaan kuiviin”, Jaisar kertoi ja sillä hetkellä selässäni liikkui kylmät väreet. Vampyyrit eivät yleensä käyttäytyneet noin. He joivat uhrinsa nopeasti joko väsyksiin tai kuolemaan.

“Haluatko siis repiä minunkin valtimon auki?” kysyä töksäytin ja Jaisar nosti katseensa takaisin minuun järkyttyneenä.

“E-en! En todellakaan! Helvetti, en ikinä tekisi niin!” Jaisar sanoi ja tarttui käsiini toivoen, että näkisin hänen olevan tosissaan sanojensa kanssa. Katsoin häntä silmiin huolissani.

“En minä sinua pelkää Jaisar”, sanoin hänelle lopulta ja miehen katseessa näkyi selvää helpostusta.

“Mutta sinun tilanteesi pitää tutkia”, lisäsin ja se sai Jaisarin puristamaan hieman otettaan käsissäni.

“Suostuisiko ne sinun lääkärinoidat tutkimaan asiaa?” mies kysyi. Olin aina pitänyt Jaisaria pelottomana, mutta nyt huomasin, että tämä asia sai hänetkin araksi. Sisimmässään hän ei kuitenkaan halunnut kenellekään pahaa.

“Uskon, että varmasti he haluavat auttaa sinua”, sanoin hiljaa ja Jaisar painoi otsansa hellästi omaani vasten ja sulki silmänsä. Suljin omanikin.

“Olen niin eksynyt”, Jaisar huokaisi silmät kiinni ja avasin silmäni katsoen häntä hetken aikaa. Hänet oltiin siepattu ja hänelle oltiin tehty Harmoniatar ties mitä. Hänen kuningattarensa oli kadonnut ja nyt hän oli vastuussa alueellani olevista demoneista.

“Sinulla ja muilla demoneilla ei ole mitään hätää täällä. Teitä suojellaan, lupaan sen vaikka en ole itse paikalla”, sanoin miehelle rauhoittavasti ja otin hänen kädestä kiinni.

“Älä lähde”, Jaisar kuiskasi ja nosti katseensa minuun.

“Älä mene”, hän toisti ja sain hymyiltyä hänelle rohkaisevasti, vaikka hänen sanansa aiheuttivat kamalan tunteen sydämessäni. Hän sai tilanteen kuulostamaan siltä kuin hylkäisin hänet. Se sattui.

“Tiedät, että minun on mentävä. Minulla ei ole vaihtoehtoja”, sanoin miehelle. Jaisar nojautui suutelemaan huuliani lämpimästi. Hänen hidas suudelma tuntui niin kaihoisalta.

“En pärjää ilman sinua”, hän kuiskasi ja nostin hänen silmänsä takaisin omiini.

“Jaisar, usko minua kun sanon, että sinä pärjäät. Et ole turhaan ollut Deilan oikea käsi, osaat ottaa ohjat käsiisi kuin tarvitsee. Demonit tarvitsevat sinua ja rohkeuttasi. Sinun ei tarvitse johtaa heitä taisteluun vaan pidät heistä huolen täällä. Sisarukseni ja kaikki auttavat sinua kyllä. Ja noidat auttavat selvittämään, mikä sinulla on ja miten sitä voisi hoitaa”, sanoin miehelle, joka kuunteli minua hiljaisena. Nostin käteni silittämään hänen sileän kalpeaa poskea.

“Et ole yksin”, lisäsin ja annoin vuorostani suukon miehen huulille, johon hän vastasi rakastavasti.

“Aion joka yö tulla uniisi ja rakastella sinua, kun et kerta ole täällä”, Jaisar totesi minulle yht äkkiä ja se sai minut naurahtamaan huvittuneena.

“Sovitaan sitten niin”, vastasin miehelle ja katsoin hänen tummiin silmiinsä. Pieni osa minusta ei malttanut odottaa tulevaa yötä ja uniani.

“Lupaa minulle, että teet parhaasi täällä?” pyysin mieheltä, joka lopulta sai nyökättyä.

“Lupaan”, mies kuiskasi ja se sai minut hymyilemään. Hymyni selvästi tarttui mieheen, sillä hänen komea hymynsä tuli vihdoin esille. Niin sitä pitää, ajattelin kun lähestyimme Jaisarin kanssa toisiamme ja aloitimme pitkän rakastavan suudelman.

Jaisar tuli lähemmäksi minua suudellessamme ja painoi kätensä hellästi kaulalleni. Pieni jännitys sisälläni myllersi keskustelumme takia. Jos toinen kävisi kimppuuni, jälki ehtisi varmasti muodostua rumaksi ennen kuin saisin apua. Mutta samalla halusin osoittaa miehelle edessäni, etten pelkäisi häntä. Että luotin häneen. Annoin Jaisarin käden valua kaulalteni rinnalleni ja siitä kyljeltä lanteelleni. Painauduin häntä vasten kiertäen käteni hänen ympärilleen. Maistoin hänen makuansa ja annoin hänen kielensä koskettaa omaani. Aikani lähteä läheni koko ajan, mutta varmasti ehtisimme hetken aikaa vielä nauttia fyysisesti toisistamme.

En ehtinyt valmistautua siihen, kun nopein liikkein Jaisar kaatoi minut sängylleni. tullen yläpuolelleni. Annoin hänelle sen vallan ja vastasin hänen himokkaaseen suudelmaan, joka sai minut haluamaan häntä yhä enemmän. Mies erottautui huuliltani ja olin sanomassa vastaan moiselle ilkeälle tempulle, kunnes hän kävi himokkaasti kaulani kimppuun huulillaan. Sain huokaistua syvään nautinnosta ja kiersin käteni hänen paitansa alle. Jaisar hengitti kaulaani vasten voimakkaasti huulillaan minua hyväillen.

Sitten äkkiä Jaisar hieman karjahtaen nousi vastentahtoisesti yltäni ylös. Nousten seisomaan sängyltä päästään pidellen nousin itse istumaan sängylle.

“Jaisar…?” kysyin varovasti ja tunsin, miten koko vartaloni jännittyi tilanteen vuoksi.

“Älä tule lähelle”, Jaisar sanoi vakava painatus äänessään. Hän hieroi päätänsä käsillään katsoen lattiaan. Sydämeni alkoi jyskyttämään rinnassani tilanteen kireyden vuoksi ja näin, miten se hermostutti miestä vain enemmän.

“Voinko käydä rauhoittumassa muualla?” Jaisar kysyi minulta. Olisin halunnut halata häntä ja kertoa, että kaikki on hyvin. Ettei minuun olut sattunut.

“Totta kai, joudun joka tapauksessa lähtemään juuri”, sanoin ja Jaisar ei jäänyt kuuntelemaan puoliakaan lauseestani vaan ryntäsi paikalta pois. Jäin siihen paikalleni seisomaan ja tuijottamaan paikkaan, jossa mies oli jokin aika sitten seisonut. Tunsin, miten vienot kyyneleet nousivat silmiini. Taivas taisi aistia kyyneleeni, sillä pian yksinäistä tuulta alkoi säestämään runsas sade mukana. Puristin käteni nyrkkiin ja pyyhkäisin käsivarrellani silmäni. En ollut tullut torjutuksi, mutta kesken kaiken loppunut hellyyden hetki sai oloni silti kylmäksi ja katkeraksi. Katkeraksi Tiscoveralle siitä, mitä hän oli tehnyt miehelle, josta välitin.

“Sinä pärjäät kyllä siskoseni. Sinun ei tarvitse muuta tehdä kuin huolehtia, että alueellemme ei tunkeudu ketään ylimääräistä. Varsinkin erästä nimeltämainitsematonta koko Phantasonen vihollista”, sanoin rohkaisevasti Charille, kun astelin kartanon viimeisiä portaita alas eteiseen ja suuren ulos vievän kaksiosaisen oven luokse. Laskin raskaan kangasreppuni maahan olaltani ja laskin olkalaukun toiselta sen viereen. Olin alkanut olla hyvä rohkaisemaan, että muut pärjäisivät sinä aikana, kun olen poissa. Vaikka samalla olin aivan kauhuissani heidän puolestaan. Jos Tiscoveran korvaan kirisi tieto, että minun oletettiin olevan Vulkanin vankilassa, hän voisi yrittää hyökätä kotiini. Kaikki vartiointi ja suojaus oli triplattu minun käskystäni ja olin vaatinut Ralffia kehittämään evakuoimissuunnitelman, jos hänen siskonsa tytärkuningattaren valtakunnassa asiat menisivät helvetilliseksi.

“Tiedän tiedän, mutta tämä vastuu silti ahdistaa minua, kuten tiedät”, Chari sanoi, kun asteli vierelleni kädet lanteillaan. Käännyin katsomaan häntä pahoillani olevana.

“En lähtisi, ellei olisi pakko”, sanoin hänelle suoraan. Tiesin, että välimme olivat edelleen kireät sen vuoksi, etten ollut pyytänyt hänen ja muiden apua, kun olimme Jaisarin kanssa löytäneet Tiscoveran piilopaikan. Chari katsoi minua astetta tummemman sinisillä silmillään takaisin. Hän oli yhä pettynyt tekemisiini, mutta halusi auttaa. Hän oli vihainen, mutta silti sydämessään sama rakkaitaan auttava sisareni.

“Olen yhä todella pahoillani kaikesta. Tulen olemaan sitä koko loppuelämäni. Mutta en halua, että kukaan teistä läheisistäni joutuu vaaraan sen vuoksi. Jos Kalm onnistuisi auttamaan minua edes vähän hallitsemaan paremmin uusia voimiani, otan sen vastaan”, sanoin Charille. Isosiskoni kosketti hellästi käsivarttani. Ilmeisesti hän ei pystyisi halaamaan minua vielä. Se sattui, mutta en voinut häntä moittiakaan siitä. Chari osasi olla pitkävihainen, vaikka osoitti välittävänsä omalla tavallaan.

“Onnea harjoitteluun sitten”, Chari totesi minulle lopulta ja nyökkäsin hänelle päätäni, kun hän lähti takaisin yläkertaan. Katsoin hänen peräänsä toivoen, että hän olisi leppynyt minulle siihen mennessä, kun palaisin.

“Kyytisi saapui”, Sergein ääni ilmoitti hänen avatessaan ulko-oven. Hänen pitkä nahkatakkinsa oli päältä aivan märkä ulkona villiintyneen syyssateen vuoksi. Mies yritti laskeutua nappaamaan reppuni ja laukkuni kantoonsa, mutta ehdin sen tehdä reippain ottein itse.

“Pärjään kyllä Sergei”, totesin hänelle ja nyt hän kääntyi vasta katsomaan minua vaaleanharmailla silmillään. Henkivartijanani hänkin oli hieman pettynyt toimintaani, sillä olin läiminlyönyt toiminnallani hänen työkuvaansa. Kuninkaallisen osoittaessa toimintaa ilman henkivartijaansa sai yleensä miettimään, tarvitsiko hengenvartija oikeasti työtänsä. Hän tiesi, että hän oli minulle enemmän kuin vain hengenvartija. Hän oli ystäväni ja siskoni miesystävä.

“Pidäthän Charista huolta?” kysyin mieheltä, kun en keksinyt muutakaan kysyttävää. Mies sai hymähdettyä minulle hyvin vienosti. Ne, jotka eivät tunteneet miestä eivät olisi tuota pientä hymyä nähneet, mutta minä näin sen.

“Aina”, hän vastasi minulle.

“Voitko myös tarkkailla Jaisaria?” kysyin perään ja miehen silmät suurenivat silloin muutaman millin yllättyneisyydestä.

“Hän ei ole ollut oma itsensä. Haluaisin sinun tarkkailevan, että hän pärjää ja käy noitien luona tutkimuksissa. Meidän on saatava selville, mitä Tiscovera oikein teki hänelle”, selitin tummaihoiselle haltialle, joka katsoi minua tarkkaavaisena.

“Pitääkö epäillä jotain?” Sergei varmisti hiljempaa.

“En osaa sanoa. Luulen, että hänen vampyyripuolensa on vahvistunut, mutta en voi olla ihan varma”, sanoin hiljempaa hänelle. Nopealla sormenliikkeellä liikautin etusormeni huulieni ohitse vetoketjun eleenä. Asia ei saisi levitä ja aiheuttaa paniikkia, ennen kuin mies on tutkittu. Jaisarin tulisi saada elää kotiseudullani pelkoa, että häntä alettaisiin karttamaan. Sergei nyökkäsi tyynenä ja teki saman eleen kuin minä hetki sitten tein. Se oli sanaton sopimuksemme kuningattarena ja hänen henkivartijanaan. Vain me tiesimme ounastelemastani asiasta ja sen tulisi pysyä siinä, ellei tule kuoleman uhkaama tilanne paljastaa se. Lopulta paransin reppua selässäni ja työnsin kevyet kengät jalkaani.

“Onnea matkaan”, Sergei totesi minulle hyvästiksi.

“Kiitos, sitä tarvitsen”, sanoin hänelle takaisin. Heilautin hänelle vielä kättäni, kunnes astelin kuistille. Viileä sateinen tuuli pyyhkäisi ohitseni ja sai ihoni kananlihalle. Kuistin portaiden alapuolella minua odotti musta auto, jossa oli oranssina hohtavia kuvioita, jotka muodostivat harjaksen omistavan tiikerin. Autosta nousi ylös oletettu kuskini, joka oli harteikkaampi mieshaltia. Hän nosti kumarsi minulle päätänsä.

“Teidän ylhäisyytenne”, hän sanoi ja oli astumassa kaatosateeseen tarkoituksena tulla avaamaan minulle auton takakontti ja takapenkille vievän oven. Olin toteamassa, ettei hänen tarvitsisi vaivautua, kunnes kuulin tutun äänen takanani, kun olin astumassa ensimmäiselle portaalle.

“Heizel, odota”, Jaisar sanoi varovasti ja samassa nostin käteni kuskille, että menisi vielä autoon odottamaan. Häntä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, kun hän sukelsi ripein liikkein takaisin auton kuivaan ja lämpöiseen huomaan. Käännyin katsomaan taakseni ja Jaisar seisoi edessäni. Hän poskiltaan kimalsi muutama itketty kyynel, joka sai puristavan tunteen sydämeeni. Koin sillä hetkellä loputonta syyllisyyttä siitä, että kun Jaisar tarvitsisi minua, en olisi täällä häntä varten. Yhden askeleen jälkeen Jaisar oli jo rynnännyt luokseni ja halasi minua. Hän ei välittänyt selässäni olevasta suuresta repusta, vaan kiersi kätensä ympärilleni kuin ei olisi saanut halata minua ikuisuuksiin.

“Lupaathan tulla uniini?” kysyin kuiskaten.

“Älä kysy typeriä”, hän sanoi hiuksiani vasten ja selvästi nuuhki niistä lähtevää ruusuista tuoksua sisäänsä. Sain hymähdettyä itsekseni miehen kaipaavan puristavassa halauksessa. Erottauduimme sen verran, että saimme painettua otsamme toisiamme vasten. Katsoimme toisiamme silmiin hetken sanomatta mitään.

“Lupaa odottaa minua täällä”, pyysin häneltä.

“Lupaan”, hän sanoi minulle ääneen ja se sai hymyn huulilleni. Se, että hän lupasi minulle ääneen odottaa minua täällä merkitsi minulle sillä hetkellä enemmän kuin mikään muu asia. Edes riipusten aiheuttama painava tunne ei tuntunut miltään sillä hetkellä.

“Uskon, että Xiara ja noidat saavat selville, mitä sinulle on tehty. Käytä poissaolessani aikasi tutkimuksiin ja auta demoneita jaksamaan”, sanoin hänelle vielä, kunnes suutelin häntä rakastavasti huulille. Hän vastasi suudelmaan ja tuntui kuin menisin kohta hänestä läpi, kun hän omistavasti painoi minua itseään vasten.

Lopulta minun oli irroittauduttava Jaisarista ja käveltävä kuistin portaat alas ja astuttava kaatosateeseen. Kuski nousi heti avaamaan minulle takakontin, jonka tyhjään tilaan sain heitettyä reppuni, mutta olkalaukkuni nappasin takapenkille. Kuski kohteliaasti sulki oven perässäni. Takapenkillä oli vain yksi nojatuolimainen ja pehmeä istuin ja sen vieressä pöytätila, jonka päälle oli laitettu juotavaa ja syötävää minulle matkaa varten. Suklaata ja juustokakkua, kummisetäni sentään muisti, mistä pidin. Jopa kuumaa kaakaota oli pienessä kannussa. Laitoin turvavyön itselleni, kun samalla kuski hyppäsi etupenkille ja ohjelmoi auton lämmitykset takaisin päälle. Autoon alkoi heijastua mukavan lämmintä ilmaa.

“Voinko olla itsekseni?” kysyin kuskilta.

“Ilman muuta teidän ylhäisyytenne”, hän totesi ystävälliseen sävyyn ja laittoi etupenkille vievän pienen ikkunan kiinni. Lopulta hän lähti liikkeelle auton kanssa. Vilkaisin vielä nopeasti kuinka Jaisar oli jäänyt katsomaan lähtöäni. Hän liikautti leukaansa eteenpäin tehden pusueleen huulillaan. Se sai sydämeni lyömään ihastuksesta ja punastumaan kuin teini-ikäisen haltiatytön, joka oli juuri saanut hellyyden osoituksen mielletyltään. Ehdein pikaisin liikkein lähettää miehelle lentosuukon takaisin, kunnes auto oli kaartanut kartanon pihalta pois ja lähti ajamaan kohti portteja, jotka veisivät minun pois kotiseudultani.

Nappasin suklaanpalan suuhuni, joka maistui taivaalliselta ja pyrin nauttimaan tämän matkan ja sen ylellisyydestä. En tiennyt, milloin pääsisin nauttimaan tällaisesta.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

Lady Gaga – Disease

Daniel Di Angelo – Drive you insane

FF XV ost – Let there be light

FF XIII-2 – Noel’s Theme

FF XIII - Atonement