LUKU 57: RITUAALI

SISÄLTÖVAROITUS! LUKU SISÄLTÄÄ VÄKIVALTAA!

TISCOVERA

Tiscovera karjui istuessaan kivisellä penkillä. Hänen oikeaa olkapäätänsä poltti pahemmin kuin helvetin lieskat, kun yksi kätyreistä painoi kuumaa metallia sitä vasten, tyrehdyttääkseen verenvuodon. Toisen kätyrin yrittäessä pyyhkiä tuskan hikipisaroita naisen kasvoilta, tämä vain karjaisi kätyriä painumaan helvettiin. Hän olisi kuristanut tuon vätyksen, jos hänen ainoat jäljellä olevat voimansa eivät olisi menneet sanoinkuvaamattoman tuskan kestämiseen.

Se helvetin huoran penikka. Se pieni haltian saasta oli nyt tehnyt viimeisen temppunsa. Hän oli menettänyt yhden läheisimmistä kätyreistään ja pedinlämmittäjistään, josta olisi ollut tulevaisuudessa vielä paljon enemmän hyötyä kuin vain Riyzekien yhden sisaruksen tartuttaminen virukseensa. Sen lisäksi hän oli menettänyt kaksi riipusta samalla kertaa ja ne olisivat nyt jossain piilotettuna häneltä.

Ja sen lisäksi Ancerias oli pettänyt hänet ja Keidazin tarkastuksen mukaan ankeriasnainen oli vienyt vähimmät lapsisotilaat mukanansa. Se nainen olisi seuraavana tappolistalla, jahka hän ensin saisi revittyä Heizelin pään irti ja iskettyä sen seinälle koristeeksi kuin täytetyn eläimen.

“Ei se näytä kovin pahalta”, Keidazin ääni ja askeleet kuuluivat, kun hän saapui paikalle. Hän katsoi siskonsa lyötyjä, mutta raivosta sekaisin olevia kasvoja. Nainen hengitti raskaasti ja silmät suurina piti katsettaan kallioisessa maassa. Mies kääntyi katsomaan siskonsa olkapäätä, josta kätyri veti kuumuudesta huhkuvan metallinpalan pois. Metalliin oli kiinnittynyt naisen kovettunutta verta ja pieniä lihanpaloja. Nainen karjaisi hillitymmin kivusta kuin mitä hänestä oli ääntä lähtenyt metallin koskettaessa hänen verivanaista olkapäätä. Sisko oli aina ollut molempikätinen, joten hänen ei tarvitsisi käyttää aikaa vasemman käden käyttämiseen.

“Jos en olisi näin heikko, löisin sinua”, Tiscovera lopulta vastasi veljensä kommenttiin hänen menetetystä käsivarrestaan. Hän olisi halunnut uhkaa tappaa veljensä, mutta hän ei voisi Tesakin ja Anceriaan jälkeen nyt menettää ketään muuta tärkeää alaistaan. Keidaz hymähti vienosti, kunnes etsi jotain nahkatakkinsa taskusta. Sieltä löytyi pieni kristallinmuotoinen pullo, jonka hän heitti siskoaan kohti. Tiscovera nappasi sen ilman ongelmia vasemmalla kädellään ja jäi katsomaan pulloa.

“Onnistuin nappaamaan pari tuollaista niiltä Casperin kuolleilta vartijoilta. Hoitojuomaa. Sen pitäisi lieventää kipusi ja antaa energiaasi takaisin”, Keidaz sanoi ja Tiscovera vilkaisi veljeänsä nyrpeänä. Ajatus haltioiden juomien nauttimisesta oksetti häntä, mutta hänen kaikki rohtoliemensä ja juomansa olisivat Alicen huomassa. Hän oli käskenyt naista pakkaamaan mahdollisimman paljon rohtoja ja liemiä mukaansa, tutkimusvälineitä myös. Demoni tarvitsisi mahdollisimman paljon niitä mukaansa, kun he Casperiin hyökkäyksen jälkeen evakuoituisivat.

“Onko Alice palannut tavaroideni kanssa?” Tiscovera kysyi pikkuveljeltään ja nousi samalla seisomaan. Hän poisti haltiapullon korkin vasemman kätensä peukalolla ja joi koko pullon kerralla alas. Juoma tuntui kuin viileän veden laskeutumiselta hänen kurkustaan alas. Se alkoi laajentaa viileyttänsä Tiscoveran sisällä, kunnes se muuttui lämpöiseksi ja nainen alkoi tuntea itsensä hetki hetkeltä paremmaksi. Mitä nopeammin hän toipuisi, sitä nopeammin hän pääsisi suunnittelemaan kostoansa.

“Kyllä. Hän saapui juuri viimeisten evakkoon päässeiden kanssa”, Keidaz vastasi ja sisko käveli veljensä luo. Tiscoveran käden hoitanut kätyri koki parhaakseen lähteä paikalta, ennen kuin häntä erikseen ehdittäisiin käskeä.

“Moniko jäi kiinni?”

“Noin sata. Menetimme vähemmän kuin osasimme pelätä”, mies vastasi punasilmäiselle perheenjäsenelleen.

“Heidät pitää eliminoida”, Tiscovera totesi. Kukaan kiinnijääneistä ei saisi kertoa sanallakaan evakkopaikasta tai mistään muustakaan naisen pikkuhiljaa kasvavasta armeijasta.

“Kolme kätyriä odottaa rinkituomiota, koska olivat yrittäneet pakoon evakon sijasta”, Keidaz kertoi Tiscoveralle, joka kosketti hellästi kuuman metallin koskettanutta olkapäätänsä. Hän irvisti kivusta.

“Rinkituomio saa jäädä tällä kertaa. Tarvitsen heidän energiaansa ja voimiansa, jotta saan toteutettua eliminointityöni”, Tiscovera totesi ja kääntyi katsomaan veljeänsä.

“Tuo heidät tänne”,Tiscovera vaati ja nyökäten päätänsä Keidaz kääntyi lähteäkseen luolamaisesta kolosta kivikkoiselle käytävälle. Nainen oli valinnut evakuointi paikaksi maan alla olevan kallioisen luolaston. Paikassa oli kosteaa ja kylmää, mutta se saisi toimia nyt piilopaikkana. Eivät he joutuisi täällä kauaa piilottelemaan. Ennen pitkää he aloittaisivat Phantasonen täyden tuhoamisen.

Tiscovera kääntyi katsomaan suurista kivistä rakennettua takkamaista tilaa, jossa paloi puita. Hän käveli alkukantaisen takan luokse ja nappasin sen päällä olevan kankaan palan, jolla oltiin yritetty pyyhkiä hänen hiestä vetisiä kasvojansa. Nainen nosti ruumiilta haisevan kankaanpalan etoen kasvoilleen ja pyyhki märän kasvonsa siihen. Ällöttävää, hän ajatteli ja samalla hieraisi kankaanpalalla kaulaansa ja niskaansa. Hän kääntyi katsomaan tulta ja kuunteli, kuinka sen alla puut naksahtelivat. Nainen piti siitä äänestä. Se kuulosti samalta kuin luu menisi poikki. Nopea napsahdus, ääni jonka muistaisi ikuisesti. Äänet ja niiden kaikuminen luolastossa sai vienon hymyn naisen huulille. Edes tämä sai hänen hymynsä huulille kaiken tämän paskan keskellä.

Tiscovera ei joutunut kauaa odottamaan, kun hän kuuli voivottelun ääniä kaikuvan luolan seinillä. Hän kääntyi katsomaan tyyni ilme kasvoillaan, kun Keidaz toi Alicen kanssa kolmea sidottua ja valmiiksi jo hakattua entistä kätyriä paikalle.

“Sanoin, etteivät he tarvitse rinkituomiota”, hän totesi veljelleen, joka tönäisi kaksi hänen hallussaan ollutta vapisevaa demonia kivikkoiselle maalle. Molempien kasvoja oltiin hakattu turvoksiin ja viilletty useille haavoille. Alice potkaisi kolmannen tulevan uhrin, vampyyrin, demonien vierelle. He vaikeroivat anellen armoa ja se sai pienen liekin roihahtamaan demoninaisen sydämessä. Häntä pelättiin ja nainen nautti siitä tunteesta, mitä sellainen olotila herätti hänessä itsessään. Jo se, että hakattu kolmikko pelkäsi tulevaa, toi voimia Tiscoveralle ja nainen henkäisi sitä syvään itseensä sisälle. Hän sulki silmänsä samalla, kun ilmapiirin pelkotila imeytyi häneen parfyymin tuoksun tavoin.

“Ei ollut rinkituomiota, muut vain halusivat muuten vain mukiloida nämä karkurit”, Keidaz vastasi siskolleen ja demoni avasi silmänsä. Hän ei suonut katsetta veljelleen vaan kääntyi katsomaan Alicea ja huomasi vasta silloin hänen olkapäällään olevan kankaisen säkin.

“Onko tuossa kaikki, jotka sait pelastettua?” Tiscovera kysyi, jopa pieni hämmästys äänessään. Se sai Alicen hymyilemään tyytyväisenä, koska hän harvemmin oli saanut minkäänlaista tunnustusta johtajaltaan. Hän laski säkin olkapäältään ja ojensi sen naiselle, joka heti nappasi pulloista kilisevän kankaan hoiteisiinsa.

“Kyllä. Sain kaikki mukaani, jotka olivat antamallasi listalla”, Alice sanoi tyytyväisenä itseensä. Keidaz silti aisti punapäästä, ettei tämä viihtynyt heidän uudessa piilopaikassaan lainkaan. Ulkonäöstään aina tarkkana oleva haltianainen ei selvästikään nauttinut siitä, että kostea ilma pilasi hänen hiustensa hohdon ja kylmyys sai hänet kananlihalle. Mies kääntyi lopulta katsomaan siskoansa, joka oli laskenut säkin kivelle, jossa oli itse jokin aika sitten istunut. He hetken aikaa vain kuuntelivat, miten takkatuli rätisi ja lasiset pullot kilahtelivat kivistä istuinta vasten.

“Hyvä, kaikki tarvittava on tässä”, nainen kommentoi lopulta ja kääntyi katsomaan hänelle kolme karkuria tuonutta kaksikkoa.

“Voitte mennä, pärjään yksin näiden kolmen kanssa”, demoninainen ilmoitti lopulta ja vilkaisi kylmästi hymyillen häntä peloissaan katsovia uhrejansa.

“Miten vain, mennään Alice”, Keidaz tokaisi lopulta ja lähti kävelemään pois paikalta. Alice ei aikaillut lainkaan vaan kipitti Keidazin perään, tarttuen tämän käsivarteen kuin treffeille päässyt teinityttö. Tiscovera ei jäänyt kuuntelemaan naisen lepertelyä hänen veljellensä, vaan kääntyi paremmin tulevia uhrejansa kohti.

“En halua kuolla!” vampyyri vaikeroi katkaistujen kulmahampaidensa seasta shokkitilassaan ja yritti nousta lähteäkseen. Demoninainen mitään sanomatta nappasi vampyyrin paidasta niskan seudulta kiinni ja teräväkorkoisen saappaansa avulla väänsi vampyyrin toisen jalan poljesta katki. Vampyyri karjaisi tuskasta ja se sai toisen demoniuhrista laskemaan alleen. Se sai Tiscoveran naurahtamaan pilkallisesti.

“Pienestä te säikytte”, hän totesi ja ennen kuin demonit ehtisivät edes ajatella pakoon yrittämistä, Tiscovera oli iskenyt heidät molemmat tajuttomiksi sormensa napsautuksella.

“Tee minullekin noin, en halua olla hereillä, kun teet meille jotain”, vampyyri aneli veristen kyyneleidensä seasta.

“Voi en minä anna heidän nukkua rituaalini aikana. Halusin vain helpottaa omaa alustavaa työtäni”, Tiscovera vastasi vampyyrille kuin kenelle tahansa hyvälle ystävälleen. Hän naureskeli itsekseen tyytyväisenä, kun alkoi muodostamaan kolmesta uhristaan kolmiota ympärilleen. Nainen etsi pullojensa seasta hetken aikaa, kunnes löysi etsimänsä. Hän keräsi käsiinsä ohuita veriletkuja kolme kappaletta, joiden molemmissa päissä oli neulat. Nainen kääntyi katsomaan, miten vampyyri oli alkanut ryömimään pois naisen muodostamasta kolmiosta. Hän huokaisi turhautuneena ja laski letkut käsistään hetkeksi pois. Hän käveli ripein askelin vampyyrin luokse, joka aneli häntä säästämään henkensä. Tiscovera painoi saappaidensa terän olennon käden päälle, joka sai vampyyrin vapisemaan.

“Jos et pysy paikoillasi, katkaisen molemmat kätesi, ymmärrätkö?” Tiscovera sanoi uhrilleen hitaasti ja selkeästi. Vampyyrin vastaus oli vain voimatonta itkua ja paikallaan vapisemista. Demoninaisen huomatessa voittaneensa, hän nappasi vampyyria tämän repaleisesta paidasta ja raahasi vampyyrin takaisin paikoilleen. Seuraavaksi hän haki veriletkut takaisin käsiinsä ja päätti aloittaa valmistelut.

Hän aloitti voimattomasta vampyyrista. Hän polvistui paikallaan makaavan olennon viereen ja tunnusteli tämän kaulavaltimoa. Lopulta hän ilman varoitteluita työnsi yhden veriletkun neuloista suoraan vampyyrin kaulavaltimoon. Letkun toisessa päässä oli hana, joka esti veren pulppuamista toiseen neulaan. Hän avasi hanan ja antoi veren laskeutua sormelleen, kunnes oli saanut piirrettyä vampyyrin verellä itselleen vinon viivan oikealle puolelle kasvoja otsasta silmän yli posken kautta samaan linjaan suun kanssa. Vampyyri katsoi silmät suurina naisen tekosia. Tiscovera vilkaisi voimatonta vampyyria ylimielisesti hymyillen, kunnes sulki letkun pienen hanan ja suojasi neulan hetkeksi ja laski sen maahan lähelleen.

Seuraavaksi hän siirtyi demonin puoleen, josta hän ei osannut sanoa, mitä sukupuolta hän edusti. Mutta sillä ei ollut väliä hänelle. Demoni oli petturi ja tämä oli naisesta vielä parempi rangaistus hänelle kuin kätyreiden rinkituomio. Hän tunnusteli tajuttomana olevan olennon rannetta, kunnes löysi pulssia hengittävän suonen. Hymyillen hän varmoin ottein iski puhtaan neulan demonin ranteeseen ja sieltä lähti hitaasti laskeutumaan verta putkeen. Taas kerran nainen avasi letkun lukon ja antoi toisesta päästä valua verta, jotta hän sai toisella sormella piirrettyä viivan posken alapuolelta suun kautta toiselle puolelle kasvoja suoraksi. Sitten hän sulki letkun ja suojasi neulan, jättäen sen odottamaan seuraavaa osuutta.

Viimeisenä oli miesdemoni, joka makasi myös paikoillaan tajuttomana. Hän alkoi heti tunnustelemaan kolmannen uhrinsa kyynärtaivetta ja hetken aikaa tutkiskeltuaan löysi pulssin. Nyt oli kolmannen ja viimeisen veriletkun vuoro joutua omaan kohteeseensa ja nainen löysi neulalle paikkansa. Viimeisen kohteensa verta hän maalasi kasvoihinsa samalla tavalla kuin ensimmäisen, mutta nyt vasemmalle puolelle kasvojaan.

Viimeisenä tehtävänä Tiscovera istuutui kolmion keskelle ja otti verta täynnä olevat letkut käsiinsä ja lähti asettelemaan niitä omiin pulssia toteutettaviin osuunsa. Vampyyrin letkun hän pisti omaan kaulavaltimoonsa. Mies demonin letkun hän pisti omaan vasempaan kyynärtaipeeseensa ja toisen demonin letkun omaan ranteeseensa. Tiscovera huokaisi syvään ja puhalsi hitaasti ulos. Hän toisti tätä muutaman kerran, kunnes tunsi hengityksensä avulla pumppaavan tasaiseen tahtiin uhreistaan verta itselleen.

“Mitä tämä on?” vampyyri kysyi ja alkoi haukkomaan henkeä, kun hänestä pumpattiin yhä enemmän verta. Tiscovera ei vastannut toisen kysymykseen vaan henkäisi:

“Herätkää”, ja samassa hänen tajuttomiksi loihtineet demonit heräsivät ja alkoivat haukkomaan heti henkeänsä ja vaikeroimaan paikoillaan. Näytti kuin veren pumppaamisen lisäksi Tiscovera imisi heistä kaikki voimat itseensä.

“On aika aloittaa”, nainen totesi itsekseen ja avasi täysin verisinä hohtavat silmänsä. Hän katsoi eteensä ja alkoi kuiskia salaista pimeää magiaa suustansa. Uhrit eivät voineet muuta kuin alistua kamalaan kohtaloonsa ja vain katsoa paikoillaan, kuinka demoninainen imi heistä kaiken pois.

VULKANIN VANKILASSA

Selleissä istuvat kiinniotetut Tiscoveran kätyrit odottivat kukin vuorollaan kuulusteluihin pääsyä, joita hoiti tutkijoiden lisäksi kuningas Ralff. He kaikki olivat hiljaa ja heistä huokui pelkoa ja ahdistusta. Kuin he odottaisivat, että heille tapahtuisi jotain, mikä ei lupaisi mitään hyvää. Ralff kiitti paikalle tullutta poliisia, joka toi hänelle kupillisen kahvia. Päivä oli ollut pitkä ja mies oli jo unohtanut monesko kuppi tämä oli tälle päivälle. Kahvin juominen alkoi tuntua etovalta eikä sitä tehnyt edes mieli juoda. Mutta jostain piti saada piristettä kuulusteluja varten.

Mies kääntyi katsomaan kansiota, joka oltiin saatu kasaan häntä vastapäätä istuvasta miesdemonista. Demoni istui paikoillaan, kädet käsiraudoissa ja harmaa vanginasu yllään. Tiedot olivat hyvin vähäisiä, sillä tietokantoihin ei oltu saatu kirjattua montaakaan demonia, koska he olivat eläneet omiensa parissa Aversionissa. Tämä nuori demonimies, Ventus, oli jäänyt pari kertaa virkavallalle kiinni näpistelyistä Gelgorian pienliikkeissä ja hän sairasti astmaa. Papereissa luki myös, että syyt pihistelyille ja tavaroiden myymiselle oli astmalääke, johon hänellä ei olisi varaa muuten. Astmalääke ei ollut Phantasonen kalleimpia oloa parantavia apuja, joten toisen näpistelyt täytyivät olla viimeinen keino, jota hän keksi elämässään. Muita tietoja ei löytynyt, ei merkintää perheenjäsenistä, ei kumppanista, ei hänen yhteydestä kuningatar Deilaan.

“Oletkin ollut kanssamme tekemisissä aikaisemmin näemmä”, Ralff totesi miehelle, joka vain katsoi kirkkaan vihreillä silmillään pöydän pintaa. Hänelle oltiin tuotu lasillinen vettä, mutta demoni ei ollut suostunut koskemaan siihen. Kuningas kääntyi katsomaan miestä pöydän vastakkaisella puolella ja nyökkäsi vieressään istuvalle naishaltialle, että kuulustelu voisi alkaa. Nainen oli sitonut pitkät punaruskeat rastansa tiukalle nutturalle ja suihkauttanut vienon laventelintuoksun suklaanruskealle ihollensa. Nainen nyökkäsi mitään sanomatta takaisin ja painoi ranteessaan olevaa nappia. Kahteen yläseinillä oleviin kameroihin syttyi punaiset valot merkkinä, että tilannetta nauhotettaisiin tästä eteenpäin. Ralff sulki kansion edessään ja liu’utti sen pöytää vasten viereiselle kollegalleen, joka otti sen tutkittavakseen. Näissä tilanteissa Ralff ei toiminut kuninkaana vaan poliisivoimien ylimpänä johtajana. Silloin hänestä ei puhuttu arvonimillä, sillä se saattaisi ahdistaa tai ärsyttää kuulusteltavaa.

“Ventus, voimme auttaa sinua, jos sinä autat meitä”, Ralff aloitti rauhallisella äänellä, mutta se ei saanut mitään eloa demonimieheen, joka vain rapsutti käsivarttaan hermostuneena.

“Sinulla on koko elämä vielä edessäsi. Jos kerrot meille, mihin Tiscovera on perääntynyt, voimme keskustella tuomiosi pituudesta ja helpottamisesta”, haltiamies jatkoi. Jokainen kätyri tulisi joutumaan vankilaan ja mahdollisimman kauas toisistaan mellakoiden välttämiseksi. Mutta tuomioiden pituuksista voitiin neuvotella sen mukaan, mitä enemmän heistä saisi hyödyllisiä tietoja esille. Lause sai Ventuksen hymähtämään vinosti ja pudistelemaan päätänsä.

“Onko tässä vaihtokaupassa jotain nauramisen aihetta?” nainen kysyi toinen kulma koholla, kun oli huomannut papereita läpi käydessä miehen ilmeilyn. Demoni nosti katseensa hitusen ylös, että sai käännyttyä katsomaan naistutkijaa silmiin. Hän ei sanonut mitään naiselle, vaan kääntyi häntä rauhallisesti tutkivaa Ralffia.

“Jos kerron teille millään tavallaan tietojani, kuolen samantien”, hän vastasi lopulta. Ralffin otsa hieman nypristyi toisen sanojen vuoksi.

“Me emme aio tappaa sinua”, hän sanoi varmalla äänellä. Mies pudisti päätänsä haltiakuninkaalle uudestaan vienosti.

“Ette te tapa, mutta hän tappaa”, demoni tarkensi hiljaisemmalla äänellä. Hänen äänessään huokui pelko ja haltiamies pystyi myös haistamaan sen. Mies ei osoittanut sitä suurin elein, mutta hän pelkäsi koko elämänsä puolesta.

“Hän? Etkö voi mainita Tiscoveraa nimeltä?” naistutkija kysyi ihmeissään. Demoni ei siirtänyt katsettaan haltiakuninkaasta ja mies ymmärsi sanomattakin, että häntä vastapäätä istuva kuulusteltava kuolisi heti, jos hän mainitsisi johtajansa nimen. Ilmeisesti nainen oli kehittänyt jotain, joka varmasti toimisi tappavana aseena kätyrissä, jos hän mainitsisi virkavallalle mitään naisesta, hänen nimestään tai olinpaikastaan.

“Voisitko kirjoittaa tietosi meille?” nainen kysyi jo pieni turhautuminen äänessään. Häntä selvästi ärsytti se, ettei kuulusteltava ottanut häneen mitään kontaktia. Hän otti esiin kansiosta löytyneen valkoisen paperin ja takkinsa taskusta kynän. Demoni kavahti nojaamaan taaksepäin, kun nainen nousi hetkeksi ja ojensi paperit ja kynän pöytää vasten hänen eteensä. Lopulta tutkija istuutui takaisin Ralffin viereen.

“Piirrä, kirjoitta, runoile, minulle on se ja sama, miten kerrot Tiscoveran sijainnin, kunhan teet sen”, nainen sanoi demonille. Demoni katsoi paperia epäileväisenä. Ihan kuin mies odotti, että paperi hyökkäisi hänen kimppuunsa, jos hän liikahtaisi. Naistutkija koputteli pöydän pintaa sormillaan ja Ralff hellästi kosketti naisen kättä ja pudisti päätänsä hänelle. Miehellä oli olo, että he olisivat lähellä saada jotain tärkeää tietoa. Nainen lopetti naputtelun ja risti käsivartensa, nojautuen pöytää vasten, tiukka katse kiinni kuulusteltavassa. Haltiakuningas olisi halunnut pyytää naisen poistumaan, sillä tämän painostava ilmapiiri selvästi hermostutti Ventusta. Mutta ennen kuin hän ehti edes ajatella, miten ilmaisi asian kollegalleen, Tiscoveran kätyri otti kiinni kynästä ja veti sen korkin irti. Demoni asetteli korkin kynän päähän ja miehen käsistä huomasi tämän tärisevän.

“Sinulla ei ole hätää, emme anna sinulle tapahtua mitään”, Ralff sanoi miehelle kannustavasti. Ventus ei kääntänyt katsettaan kynästä mihinkään hetkeen. Lopulta hänen silmänsä liikahtivat paperia kohti ja hän veti sen pöytää vasten eteensä. Hetki tuntui ikuisuudelta, mutta Ralff oli niin lähellä, ettei suostunut painostamaan Ventusta naistutkijaa enempää. Mies painoi kynän paperille ja alkoi kirjoittamaan. Kynä liikahteli tasaisin askelin demonin käden mukana, muodostaen sanoja.

Ralff yritti nojautua hieman näkemään, mitä toinen kirjoittaisi, mutta hänen huomionsa kiinnittyi paperille pudonneeseen muutamaan veripisaraan. Hän nosti katseensa demoniin ja huomasi tämän pään nykivän hieman vasemmalle sivulle. Ventusin nenästä molemmin puolin alkoi valua verta ja hänen ilmeestään näki, ettei hän itsekään tiennyt, mikä hänellä oli.

“Oletko kunnossa?” naistutkija kysyi ihmeissään näystään. Ventus sulki silmänsä ja puristi niitä kiinni, samalla kun hänen korvistaan alkoi valumaan verta. Ralff nousi huoneessa olevan naisen kanssa ylös.

“Hae apua, heti!” Ralff komensi naiselle, joka lähti huoneesta ulos, jättäen oven auki. Kuningas riensi Ventusin luo, joka oli tippunut tuolilta makaamaan maahan. Hänen silmänsä olivat kokonaan punaiset ja veri valui niistä valtoimenaan miehen kasvoille ja siitä pitkin lattiaa.

“Harmoniatar sentään”, Ralff totesi järkyttyneenä.

“Ventus, kuuletko minua?” mies sanoi demonille ja kun hän koski miehen olkapäätä, Ventus alkoi vaikeroida. Hänen otsassaan pumppasi verisuonet näkyvästi ja sama alkoi näkyä hänen kaulallaan ja käsivarsissaan.

“Apu on tulossa”, Ralff yritti rauhoittaa.

“Kukaan ei voi auttaa minua!” Ventus huusi vastapäiselle seinälle ja vaikeroi kippurassa olotilaansa, johon Ralff ei keksinyt selitystä. Punainen metallinhajuinen neste alkoi raskaan oksennuksen lailla ulostautua miehen suusta. Demoni näytti siltä kuin hänestä pumpattaisiin kaikki veri ulos. Haltiakuningas vilkaisi ympärilleen ja kirosi, kun ketään ei saapunut auttamaan.

“Yritä pysyä rauhallisena”, Ralff yritti rauhoitella tuskissaan vaikeroivaa ja huutavaa demonia.

“Hän… Tappaa...Teidät...Kaikki”, demoni sopersi verestä kuplivasta suustaan, kunnes lopulta näytti tukehtuvansa johonkin ja jäi elottomana lattialle makaamaan. Ralff huokaisi raskaasti ja sulki silmänsä hetkeksi. Lattia oli värjäytynyt kirkkaanpunaiseksi.

“Ylijohtaja!” kuului aiemmin huoneessa olleen naistutkijan hätäinen ääni, kun hän asteli huoneeseen. Ralff ei kääntynyt katsomaan häntä vaan katsoi vielä jokin aika sitten elossa ollutta demonia. Hänen tapansa kuolla oli ollut jotain, mitä mies ei ollut koskaan todistanut. Ja sillä hetkellä hän olisi tehnyt mitä vain, että voisi pyyhkiä näkemänsä pois mielestään.

“Jäikö paperille mitään?” Ralff sai kysyttyä lopulta ja nainen otti muutaman askeleen kohti pöytää verilammikosta lähtevien roiskahduksien kera. Nainen nosti paperin ja luki ainoat sanat, jotka demoni oli ehtinyt kirjoittamaan:

“Ette voita häntä”, Ralff sulki silmänsä hetkeksi ja nousi sitten lopulta seisomaan.

“Helvetti!” Yryn kuningas sähähti vihaisena ja iski nyrkkinsä kohti seinää. Se ei tuntunut sillä hetkellä missään, sillä tämä suuri epäonnistuminen koski hänen ylpeyteensä enemmän.

“On vielä eräs toinen erittäin ikävä asia, jonka vuoksi minulla kesti tulla”, naistutkija aloitti ja samalla laski paperin pöydälle.

“Mikä asia?” Ralff kysyi kireällä äänellä ja nojasi seinään iskeytyneellä kädellään eteenpäin. Hän piti silmiänsä taas kiinni, yrittäen pitää ajatukset kasassa. Hänen olisi nopeasti keksittävä, miten tästä eteenpäin toimittaisiin.

“Kaikki kiinniotetut Tiscoveran kätyrit ovat kuolleet. Samalla tavalla kuin tuo demoni tuossa”, nainen kertoi järkyttyneellä äänensävyllä ja mies avasi silmänsä ja katsoi seinää. Kaikki olivat kuolleet? Tällä samalla tavalla? Se tuntui niin absurdilta.

“Tiscovera teki tämän”, hän sanoi hiljaa. Naisdemoni oli varmasti keksinyt keinon, millä saada kiinniotetut, nyt hänelle hyödyttömät, kätyrit hiljaisiksi ikiajoiksi. Kiinniotetut olivat osanneet odottaa sitä eivätkä siltikään olleet suostuneet viimeisinä tekoinaan kertomaan mitään. Hän kääntyi katsomaan naista, joka katsoi lattialla makaavaa demonia järkyttyneenä ja verenhajusta selvästi pahoinvoivana. Hän kääntyi katsomaan johtajaansa lopulta, valmiina kuulemaan toimintasuunnitelman.

“Käske kaikki töihin. Ruumiit tulee saada tutkintaan ja meillä on edessä monen sellin siivoaminen tämän huoneen lisäksi”, Ralff ilmoitti ja nainen lähti heti päätään kumartaen kiirehtimään hoitamaan hänelle annettua tehtävää. Haltiakuningas kääntyi katsomaan vieressään makaavaa ruumista. Miksi he olivat olleet niin peloissaan? Miksi he eivät voineet sanoa johtajansa nimeä ääneen? Miksi he olivat pysyneet uskollisina loppuun asti?

Ralff lupasi itselleen yhden viskipaukun sijasta kaksi, kunhan ensin selväisi tästä sotkusta, joka oli juuri syntynyt.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Orbit Culture – Halloween

- Dance with the dead – March of the dead

- Wolf Hoffmann – Night on bald mountain

- Saw ost - Hello Zepp + Overtune

- 28 Days later theme song

- Saw ost – Main Titles

- Saw ost - Footcuffed