LUKU 56: KALM

 HEIZEL

Olin saanut laskettua vastakkaisella seinällä olleet lommot ja olin saanut tulokseksi 317. 317 erilaista jälkeä siitä, että tässä selissä oli istunut muitaki ennen minua. Seinän valkeus värjäytyi katossa olevan oranssinsävyisen valon loistamana ja valaistus vain vahvisti lommoista syntyneitä varjoja. Ihmettelin, miksi kummisetäni ei ollut laittanut ketään siistimään seinää, mutta eipä se ollut minun asiani.

Istuin kovalla pedillä kädet nojautuen polviini ristittynä toisiinsa. En edes tiennyt, kauanko olin ollut Vulkanin vankilassa. Tiesin vain sen, että minut oltiin tuotu välittömästi tänne Casperista pidätykseni jälkeen. Ilon ja elämän riipukset oltiin heti takavarikoitu minulta ja jouduin aika ajoin hieromaan sydämeni kohdalta, kun riipukset kutsuivat minua luokseen. Olin yrittänyt kertoa tästä kummisedällen ja poliiseille, mutta eipä minua oltu kuunneltu.

Sen verran oli aikaa ehtinyt kulumaan, että vankilavaatteiden sijasta minulle oli toimitettu kotoota mustat farkut, toppi ja saappaat, jotka sain vaihtaa Casperissa olleen verisen asun tilalle. Ennen vaatteiden vaihtoa oli päässyt käymään suihkussa, mutta minua tarkkailtiin kuin pahimman luokan rikollista. Jopa käteni kahlittiin suihkutilan seinämiin, jotta en voisi peseytymistä kummemmin karata minnekään. Olin piruuttani yrittänyt saada suihkusta putoavaa vettä tottelemaan minua, mutta arvatenkin kahleet estivät minkä tahansa loihtimisen tai taian käytön. Ruokaa en ollut huolinut, vaikka en edes muista milloin olin viimeksi syönyt mitään. Se oli varmaankin Tansin ja Orionin kihlajaisjuhlissa.

En ollut huomioinut vasemmalla puolella ollutta lasista seinää enkä liiemmin sen ohitse kulkeneita vankeja tai henkilökuntaa. Nyt ovi avautui ja siitä lähtenyt vieno sihahdusmainen ääni kiinnitti huomioni ja käännyin katsomaan, kun setäni astui paikalle muutaman poliisin kanssa.

“Oletko jo ehtinyt rauhoittumaan?” Ralff kysyi minulta ja koin sen heti päänaukomisena minua kohtaan.

“Oletko sinä ehtinyt tuomitsemaan kuningas Caton petturuudesta?” kysyin takaisin kylmä sävy kasvoissani. Mies huokaisi hiljaa ja ja hieraisi niskaansa.

“Tämä lähti nyt taas ihan väärällä tavalla”, hän huokaisi ja käänsi katseensa minusta poliiseihin, jotka eivät kääntäneet katsettaan minusta. Käännyin katsomaan poliiseja ja kohotin heille olkapäitäni sanomalla ilmeelläni äänettömästi “mitä tuijotatte siinä?”.

“On parempi, että keskustelen kuningatar Heizelin kanssa yksin”, Ralff sanoi poliiseille diplomaattisella äänensävyllään. Poliisit kysyivät, pärjäisikö kummisetäni varmasti kanssani ja tuhahdin itsekseni silmiäni pyöräyttäen. Ikään kuin olisin Phantasonen vaarallisin olento tällä hetkellä. Kummisetäni kehotuksesta poliisit menivät takaisin käytävälle ja jäivät tarkkailemaan selliä ja erityisesti minua. Käännyin heistä katsomaan setääni, joka käveli luokseni ja istahti vierelleni kovalle sängylle. Siirsin katseeni takaisin vastakkaiselle seinälle enkä huomioinut, kun Ralff laski kätensä varovasti olkapäälleni.

“Oletko saanut levättyä ja syötyä?” Ralff kysyi, mutta en heti vastannut hänelle. Minua ei huvittanut vastata hänelle.

“Kannattaisi paikata nuo lommot seinissä. Niitä on yhteensä 371”, vastauksen sijasta kommenton katse seinässä. Kuulin, miten vierelläni istuva mies kääntyi katsomaan lommoja seinällä.

“Mistä tiedät, että niitä on juuri 371?”

“Oli aikaa laskea”, setäni puristi hellästi olkapäätäni.

“Heizel, meidän pitää tosissaan keskustella”, Yryn kuningas sanoi tiukemmalla äänensävyllä ja huokaisin ja käänsin kasvojani katsomaan oikeanpuoleiselle seinälle.

“Olen nyt tosissani Heizel, minua vaaditaan pitämään sinut täällä”, mies vierelläni sanoi ja en keksinyt muuta vastaamisen arvoista kuin naurahtaa ääneen. Käännyin katsomaan setääni uskomatta korviani.

“Ai minut halutaan pitää lukkojen takana, niinkö? Oliko tämä Jillin ehdotus?” kysyin suoraan. Ralffin silmistä näin jo vastauksen ja tuhahdin.

“Ei voi olla totta, oletko edes pidättänyt Catoa?” kysyin tiukkana. En suostunut puhumaan siitä paskiaisesta enää kuninkaana. Hänen arvonsa kuoli silmissäni siinä vaiheessa, kun hän erotti Tansin perheestään ja suvustaan.

“Totta kai kuningas Cato on pidätetty ja muitakin kuninkaallisia on kuulusteltu, koska haluamme tietää onko joku muukin ollut tietoinen Tiscoveran majailusta Casperissa”, Ralff vastasi heti ja nyökkäsin heti kulmiani kohotellen kummisetäni sanoille. Hyvä, edes jotain virkavalta saanut aikaiseksi.

“Mikä ihme sinuun on mennyt?” Ralff kysyi ihmeissään ja jouduin taas naurahtamaan pilkallisesti. Käännyin katsomaan setääni kuin en haluaisi uskoa, että toinen oikeasti kysyi äskeistä tosissaan.

“Mikä minuun on mennyt? Aiankin se on mennyt, että yritän löytää rauhan riipukset ennen kuin se demoni ehtii löytämään ne. Ja niin joo, koen kovaa halua sisälläni olla riipusten lähellä, vaikka en tiedä miksi. Niin hei, heräsihän minussa sisältä taito hallita jäätä”, latelin ja samalla ravistin miehen otteen olkapäältäni alas. En halunnut kenenkään koskevan minuun sillä hetkellä.

“Siitäkin pitäisi puhua. Heizel, kukaan ei ole kyennyt pitkiin aikoihin hallitsemaan jäätä missään muodossa ja nyt se upea taito on sinulla. Mutta et osa käyttää sitä oikein”, kummisetäni keskusteli ja tunsin taas, miten ärsytys nousi sisälläni. Ei siksi, etteikö kummisetäni puhuisi totta vaan siksi, kun hän juuri puhuu totta. Olin itsekin huomannut, että uusi voimani oli kuin miekkavalas, joka ei suostunut kesyyntymään.

“Huomasin, että jäävoimasi toimivat, kun vihastut ja se ei ole hyvä merkki”, Ralff lisäsi ja nousin samantien ylös, kun en kestänyt kuulla hänen viisasteluansa.

“Olisit sinäkin vihainen, jos olisit minun tilanteessani!” kivahdin vihaisena ja vilkaisi käsiäni, joissa pisteli vieno pakkasen tunto, joka ei päässyt purkautumaan kahleiden vuoksi.

“Harmoniatar sentään Heizel, juuri tuota mitä tarkoitan!” Ralff tokaisi minulle tiukkana ja käännyin katsomaan vihaisena setääni, joka oli noussut myös ylös. Haltiakuningas osoitti käsiäni heristellen ja jatkoi:

“Sydämesi on täynnä vihaa, joka haluaa purkautua jään muodossa. Ja vielä, kun se ilmenee liekkeinä, se voi olla hyvin vaarallinen väärissä käsissä”, Yryn kuninkaan sanat tuntuivat iskulta vatsaani, enkä voinut estää muutamaa ärsytyksen kyyneltä ilmestymästä silmiini.

“Eli sinun mielestä jään voimat ovat väärissä käsissä, kun ne ovat minulla?!” kivahdin vihaisena ja otin muutaman uhkaavan askeleen miestä kohti. Poliisit lasin toisella puolella olivat jo avaamassa sellin ovea, mutta Rallf nosti hieman kättään merkiksi, että pärjäisi kanssani yksin. Eihän minusta voisi olla vastusta, kun minulla on kahleet käsissä, jotka estävät loihtimiseni.

“En tarkoittanut sitä tuolla tavalla”, Ralff yritti aloittaa, mutta keskeytin hänet omalla huutamisellani:

“TARKOITITPAS! Olen ollut selvä piikki lihassanne, kun olen yrittänyt hoitaa asiat niin, että riipukset löytyisivät ennen Tiscoveraa, kun tuntuu ettei kukaan muu tee asialle mitään”, kivahtamiseni selvästi meni Yryn kuninkaan nahan alle, sillä hän tiedosti minun vihjaavan sitä, että poliisit olivat olleet huonosti demoninaisen jäljillä.

“Nyt suosittelen varomaan sanojasi”, Ralff sanoi minulle rauhallisella äänellä, joka lämmittämisen sijasta olisi jäädyttänyt minut paikalleen, jos olisin häntä pelännyt tai edes jännittänyt.

“Totuus sattuu vai mitä? Se on totta, ettette ole löytäneet vihjeitä edes siitä, että Tiscovera piilotteli Casperin valtakunnassa. Olette aivan pihalla siitä, missä hän voisi olla. Onko nytkään kukaan etsimässä hänen uutta mahdollista piilopaikkaansa? Vai meneekö kaikki aika muiden kuninkaallisten perseiden nuolentaan, että saat poliisivoimat näyttämään hyvältä, vaikka ette ole koko tänä aikana päässeet puusta pidemmälle”, annoin tulla suustani ulos. En miettinyt kahta kertaa sitä, kun sain vihdoin mahdollisuuden läimäistä sedälleni päin naamaa, mitä mieltä olin hänen ja poliisien toimimisesta koko tänä aikana, kun Tiscovera on aiheuttanut tuhoa ja kuolemaa. Olin pitänyt mölyni mahassani, koska halusin osoittaa jotain kunnioitusta äitini veljeä kohtaan, mutta se kunnioitus oli nyt poissa. Olin hyvin pettynyt, miten Ralff oli hoitanut tämän asian.

“Kerroin teille, että tunnen riipusten läsnäolon ja se tunne on vahvistunut entisestään niin kovaksi, että se tekee minusta välillä melkein toimintakyvyttömän. Minusta olisi apua riipusten etsimisessä, mutta sinulle on tärkeämpää leikkiä suurinta haltiakuningasta ja osoittaa, että osaat hoitaa tämän. Vaikka se on tullut nyt todistettua, että yksikään lanka ei ole käsissäsi”, jatkoin epäröimättä ja kuningas katsoi minua sukunsa tiikerin vaanivan vaarallisella katseella, mutta ei sanonut mitään. Hän seisoi selkä suorana kuin kivikova kallio ja piti naamansa ilmeettömänä, joka ärsytti minua entisestään. Kuin sanomiseni ei aiheuttaisi hänessä minkäänlaisia tunteita.

“Äiti olisi niin pettynyt, jos näkisi miten huonosti olet asiat hoitanut”, sylkäisin suustani ja se herätti liekit miehen oranssisissa silmissä. Hän ei sanonut mitään hetkeen. Kuningas vain katsoi minua silmiin miettien, mitä voisi sanoa puolustuksekseen sanomisilleni.

“Sanoo hän, jonka molemmat vanhemmat olisivat pettyneitä, kun huomaisivat että heidän nuorin tytär on aiheuttanut kokonaisen valtakunnan tuhon”, Ralff vastasi lopulta kylmänvetoisella äänellä. Lävitseni sivalsi häpeän vyöry, joka tuntui hukuttavan minut siihen paikkaan. Mies oli mennyt liian pitkälle.

“Ole hiljaa!” huusin vihaisena ja lähdin hyökkäämään miestä kohti. En välittänyt siitä, että olin jo ehtinyt uhkailla Catoa ja siitä yksinään voisi tulla syytteet ja hankaluudet. En ajatellut, että käytökseni voisi saada minut neljän seinän sisälle vahdittavaksi. Yryn kuningas rauhallisella askeleella siirtyi sivummalle ja ennen kuin ehdein reagoida, hän nappasi tiukan otteen ranteestani ja väänsi sitä todella kipeästi. Huudahdin kivusta ja se sai minut polvilleen. Raivo sisälläni huusi, että sen pitäisi päästä ulos ja tunsin itseni avuttomaksi, kun en voinut toteuttaa sen pyyntöä. Yritin vetää käteni takaisin itselleni, mutta Ralff väänsi tyyni ilme kasvoillaan rannettani lisää ja tuska sai minut inahtamaan kivusta.

“Olet niin kovan raivon ja vihan vallassa, ettet osaa edes taistella kunnolla”, Ralff totesi minulle ja käännyin katsomaan häntä vihaisena. Kipu ranteessa sykki niin kovana, etten pystynyt edes nostamaan toista kättäni iskemään miestä. Minä vain katsoin häntä viha sydämessäni samalla, kun kivun kyyneleet nousivat silmilleni. Pelkäsin, että kohta minulta naksahtaisi jokin luu sijoiltaan. Samalla vihasin sitä, että en kyennyt pitämään kyyneleitä sisälläni vaan ne purkautuivat juuri nyt kummisetäni edessä. Henkilön, kenen edessä en olisi halunnut osoittaa heikkouttani.

“Olet epäonnistunut Heizel, todella pahasti. Sinua odottaa kovat syytteet ja osa kuninkaallisista toivoo, että lukitsisin sinut pitkäksi aikaa eristyksiin, ettet aiheuta jäävoimillasi vielä enemmän kuolemaa mitä Tiscovera tekee”, Yryn kuningas kertoi minulle tyynellä äänellänsä. Olivatko nuo hänen sanojansa vai Jillin? Osasin kuvitella, että Jolinit ja Casperit nauttisivat minun lukitsemisestani telkien taakse. En halunnut uskoa, että muut kuninkaalliset haluaisivat minulle mitään pahaa. Halusin uskoa niin, koska muutoin tuntisin itseni vielä pahemmin epäonnistuneeksi kuin mitä Yryn kuningas väitti.

“Harkitsemattoman toimintasi takia paljon elämää on poissa. Hyvää elämää. Kaikki olisi toisin, jos olisit tullut heti takaisin löydettyäsi Tiscoveran piilopaikan ja olisimme hyökänneet sinne yhdessä. Ehkä olisimme saaneet villipedon häkkiin”, Ralff totesi minulle ja häpeän aallot lävistivät minua kuin taukoamaton tsunami. Selkäpiitäni karmi setäni sanat. Oliko se totta? Olinko minä aiheuttanut kaiken kuoleman Casperissa. Oliko henkensä menettäneiden kohtalot minun syytäni? Olisin halunnut sanoa vastaan, mutta kipu ranteessani esti sen. Ähkäilin välillä kivusta, kun samalla jouduin kuuntelemaan haltiakuninkaan viiltäviä sanoja.

“Sinua on siunattu hienolla lahjalla. Jään voiman lahjalla. Mutta senkin sinä olet ehtinyt lyhyessä ajassa pilaamaan, kun kanavoit sen käytön raivosi avulla etkä osaa hallita sitä. Se tekee sinusta vaarallisen jopa omalle itsellesi. Se voi tuhota sinut seuraavalla kerralla”, setäni jatkoi saarnaansa ja piti huomioni itsessään pidellen rannettani tiukassa otteessaan, josta en pääsisi pois ennen kuin hän antaisi siihen luvan.

“Hyvä on, HYVÄ ON! Minä olen syypää kaikkeen kuolemaan, mitä viime aikoina on tapahtunut! Minun takiani on kuollut paljon väkeä! Minun takiani Casperin suvun nuori prinssi menetti henkensä. Olen syypää kaikkeen ja olen hirviö! SENKÖ SINÄ HALUAT MINUN MYÖNTÄVÄN?!” huusin itkien miehelle enkä pystynyt lopettamaan pahan oloni purkautumista, vaikka olisin halunnut. Tuntui nöyryyttävältä romahtaa setäni ja kahden poliisin nähden. Ja sanoa, että kaikki oli minun syytäni. Niin kuin aina oli ollut. Olisin halunnut anoa kuningasta päästämään ranteestani irti, mutta pieni ylpeys sisälläni esti sen. Tuska oli hirveä, mutta en suostunut alkaa anomaan armoa sen suhteen.

“Ei sillä ole väliä, vaikka Tiscovera on tässä se suurin uhka Phantasonelle! Minä heittäydyn kaiken pahan alullepanijaksi ja otan kaiken paskan niskaani, koska kaikki kuolemat ovat minun syytäni!” huusin miehelle ja ähkäisin taas käteni vuoksi. Äitini veli vain katsoi minua tyynenä ja kun hän ei sanonut mitään mihinkään, päätin vielä sanoa:

“Voitte lukita minut selliin, jos se on välttämättömyys sille, että muut pysyvät minusta turvassa. Vaikka Tiscovera on edelleen vapaana ja varmasti tälläkin hetkellä aiheuttaa jossain tuhoa ja kuolemaa. Mutta teen tämän asian selväksi tässä ja nyt. Minä en aio luovuttaa. Voitte kahlita minut, sitoa minut ja helvetti vie vaikka viedä kuningattaren arvoni. Mutta tietäkää, että minä en luovuta. Minä aion ottaa Tiscoveran kiinni ja saada hänet maksamaan siitä, mitä hän on Phantasonelle tehnyt. Ja mitä hän teki vanhemmilleni. Minä aion löytää rauhan riipukset ja laittaa sen demoninaisen vastuuseen teoistaan, vaikka se olisi viimeinen asia, josta minut muistettaisiin”, ja samassa kun olin saanut viimeisen lauseeni päätökseen Ralff päästi otteensa minusta ja helpottava ilmava tunne kohosi kätenii, kun se pääsi vääntyvästä asennosta vapauteen. Jäin haukkomaan henkeä ja istumaan paikalleni, pitäen särkyä edelleen vihlovaa kättäni rintaani vasten.

“Tulihan se sieltä”, Ralff totesi lopulta minulle ja käännyin katsomaan häntä kysyvänä.

“Tuli mikä?” kysyin ihmeissäni haukkoen ja vasta silloin tunsin, miten tuskan hiki oli valunut pitkin kasvojani.

“Sisareni Cassandran päättäväisyys, joka sinussa on aina ollut”, mies totesi minulle lopulta ja vastaukseksi sain vain irvistettyä vihlovasta särystä käsivarrellani. Haltiakuningas polvistui eteeni ja ellen olisi ollut vielä lamaantunut tuntemastani kivusta, olisin siirtynyt hänestä kauemmaksi. Yleensä tyynenä pysyneen setäni käytös oli yllättänyt, mutta samalla hieman järkyttänyt minua. Sillä hetkellä en ihmetellyt, että setääni oltiin kehuttu yhdeksi parhaimmaksi lähitaistelijaksi kautta Phantasonen historian. Hän ei näyttänyt sitä usein eikä leveillyt sillä, vaan toi taitonsa esille silloin kuin koki sen itse tarpeelliseksi.

“Olen pahoillani aiemmista sanoistani. Ne olivat turhan kylmästi tuotu esille”, Ralf sanoi minulle ja käännyin katsomaan häntä hämmentyneenä. En osannut odottaa, että hän pyytäisi minulta mitään anteeksi.

“Tottahan se kaikki on, mitä sanoit”, totesin hänelle hiljaa samalla kun polttavat kyyneleet edelleen laskeutuivat silmistäni poskilleni ja siitä leualleni. Ralff nosti kätensä koskettamaan hänen vääntämäänsä kättäni ja samassa tunsin mukavan lämpimän tunteen koko käsivarrellani. Lämpöä kesti muutaman sekunnin verran, kunnes se loppui ja lämpö oli vienyt vihlovan säryn mukanaan pois. Kiitin hiljaisena setääni käteni parantamisesta.

“Toimit tavalla, joka sinusta tuntui oikealta, vaikka en allekirjoita sitä. En todellakaan”, Ralff sanoi ja varovasti pyyhkäisi sormellaan kyyneleitä silmieni alta. Käännyin katsomaan häntä silmiin hiljaisena. Tämä oli varmaankin ensimmäinen kerta, kun eteeni polvistunut mies osoitti hellyyttä sisarensa lapsia kohtaan. Ralff oli ollut aina hieman etäisen oloinen sukulainen meille. Äiti oli aina perustellut asiaa sillä, ettei poliisivoimien johtajalla ollut tapana olla kovin tunteellinen. Ei kaikkien nähden.

“Eli minut nyt pidättämisen lisäksi tuomitaan vankeuteen?” kysyin lopulta, koska halusin varmistuksen asialle, vaikka se ei minua miellyttäisikään. Ainakin setäni oli kuullut, mitä olin luvannut. Vankila ei estäisi minua toteuttamasta päämäärääni.

“Ainakin joksikin aikaa”, Ralff vastasi minulle ja jäin vain katsomaan häntä hiljaisena. Olin toivonut, ettei asia pitäisi paikkansa.

“Tai niin me kerromme muille kuninkaallisille”, mies lisäsi ja kurtistin kulmiani kysyvänä. Mitä toinen tarkoitti?

“Tarvitset apua jäävoimiesi ja tiettyjen luonteenpiirteidesi hallitsemisen oppimiseen. Ja tarvitset rauhaa kyseisten asioiden opettelemiseen”, haltiakuningas kertoi nousten samalla ylös. Nousin hänen perässään edelleen hyvin kysyvä ilme kasvoillani.

“Eli olen vankilassa ja minun olisi täällä tarkoitus opetella mitä? Joogaamaan, että osaan hallita uutta elementtiä?” kysyin sedältäni suoraan ja viestin kasvoillani, että haluaisin suoran ja rehellisen vastauksen. Mies edessäni pudisti päätään vieno huvittunut hymy huulillansa.

“Kerromme muille kuninkaallisille, että sinut on tuomittu pariksi kuukaudeksi vankeuteen käytöksesi vuoksi. Lyhyeen tuomioon kerromme vaikuttavan arvoasemasi ja ensikertalaisuutesi. Kerromme myös, että tulet elämään sen ajan eristyksissä ja vain läheisimmät perheenjäsenesi saavat käydä katsomassa sinua. Tällä tavalla vältämme median ja muiden kuninkaallisten huomion ja mahdolisuuden nähdä sinua”, Ralff kertoi suunnitelmastaan ja kuuntelin häntä tarkkaavaisena. Odotin hetkeä, että kuulisin suunnitelmassa olevan joku koukku, joka auttaisi minua opiskelemaan paremmaksi käyttämään jään elementtiä.

“Mutta sen sijaan, että istuisit tuomiotasi täällä vankilassa, lähdetkin minun ja äitisi vanhan opettajan Kalmin oppiin”, Yryn kuningas lopetti ja silmäni suurenivat ihmetyksessä. Ei niinkään sen takia, että minut passitettaisiin jonkun oppiin, vaan että se, joka minua opettaisi olisi itse Kalm.

“Mutta hänhän irtisanoutui kaikesta jo silloin, kun oli lapsi. Eihän hänen olinpaikkaansa edes tiedetä nykyisin enään”, sanoin ihmeissäni ja katsoin miestä edessäni uskomatta korviani.

“Minä olen tähän päivään asti ollut ainoa, joka tietää, missä hän asuu. Lupasin olla kertomatta asiasta hänelle, kun hän halusi vetäytyä elämään omaa erakkoelämäänsä”, Ralff kertoi ja pudistin päätäni hämmästyneenä. Kalm oli ollut loistava taistelutaitojen ja elementtien hallitsemisen opettaja ja muista, kun jo lapsena vanhempani olivat havitelleet häntä opettamaan minua ja sisaruksiani. Hän kuitenkin kieltäytyi ja halusi kadota elämään erakkoelämäänsä, eikä hänestä ole sen jälkeen kuultu.

“Ei hän suostu ottamaan minua oppiinsa”, sanoin hieman naurahten epäluuloisena.

“Suostui jo”, Ralff paljasti ja silmäni suurenivat taas millin verran ihmetyksestä.

“Miten?” kysyi ihmeissäni. Vaikka en itse ollut koskaan tavannut Kalmia, olin kuullut, että hän osasi olla tiukka ja jääräpäinen. Hän ei tuosta noin vain myöntyisi mihinkään. Muistan äitini joskus kommentoineen, että jos kuninkaallisissa joku oli jääräpäinen, se kalpenisi Kalmin rinnalla.

“Kävin tapaamassa häntä heti, kun olimme saaneet sinut tänne. Keskustelimme asiasta pitkään ja jouduin suostuttelemaan kauan, kunnes hän myöntyi. Hän ei kylläkään kertonut, mikä lopulta sai hänet muuttamaan mieltänsä”, haltiakuningas kertoi. Koin samaan aikaan olevani innoissani, mutta samalla kauhuissani. Olisi mahtavaa päästää äitini opettajan oppiin, mutta samalla pelkäsin, jos Tiscovera tuhoaisi koko Phantasonen poissaollessani.

“Kiitos Ralff”, suustani pääsi lopulta ulos, koska sitä koin. Kiitollisuutta, että hän oli nähnyt vaivan saada minulle opettajan auttamaan taitojeni paremmassa hallitsemisessa. Kuningas nyökkäsi minulle päätänsä ja kosketti hellästi olkapäätäni. Hän katsoi minua oranssisilla silmillänsä ja totesi ystävälliseen sävyyn:

“Eiköhän sitten aloiteta valmistelut”

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Silent Hill 2 ost – White Noise (Actual Noise)

- Silent Hill 2 ost - Wistful Refrain

- Orbit Culture - Halloween