LUKU 55: SOTKU

SISÄLTÖVAROITUS!

LUKU SISÄLTÄÄ VÄKIVALTAA!

HEIZEL

Trevion sekä Tareinen huudot korvissani veden kohinan keskellä saivat sisälläni olevan jäisen tunteen nousemaan sisuksistani käsivarttani pitkin sormenpäihin asti. Annoin jäisen tunteen sormissani koskettaa veden pintaa, joka alkoi sauhuten muuttumaan jääksi. Tunsin sen kylmyyden ja kovuuden, riipusten hohtaessa pusseissa lisäten voimiani. Sydämeni hakkasi kuin Ofitren rumpusoolo vihani kasvaessa äärimmilleen. Tuntui kuin voisin räjähtää riekaleiksi silkästä raivosta, mutta en sillä hetkellä välittänyt moisesta.

Iskeydyin ulos aallosta huutaen kovaan ääneen, nappasin vedestä kiinni kuin kirveestä pidellen ja iskin osaksi jääksi muuttuneen aallon Keidazin viikatteen tavoin suoraan pedon leuan alle. Huutoni muuttui karjumiseksi, kyyneleiden kirvellessä silmiäni, kun näin tajuttoman veljeni suden hampaiden välissä. Susipeto ei ehtinyt väistämään, kun terävä pala liekkien muotoista jäätä iskeytyi syvälle sen turkkiin, katkaisten sen kaulan kertaheitolla. Susi ehti ulvahtaa sekunnin verran kivusta, kunnes siitä ei lähtenyt enää pihaustakaan ääntä. Tiscovera oli juuri menettänyt yhden tärkeimmistä joukkonsa jäsenistä.

Ainoa sudesta lähtenyt ääni oli sen tömähtäessä maahan, vartalo pysyi paikallaan, mutta Trevio pedon pään mukana tippuivat muutaman metrin päähän. Laskeuduin maahan ja juoksin Tareinea vastaan, joka juoksi itkien kihlattunsa luo.

“Heizel auta!” hän aneli itkien samalla, kun yritti nostaa suden suurta suuta sen verran että saisimme veljeni esille. Tiesin, että noidan tehtävä olisi ollut vahtia Tiscoveran pysymistä paikallaan, mutta tiesin myös sen, ettei hän sillä hetkellä välittänyt Phantasonen yhteisestä vihollisesta pätkääkään.

“Anna minä nostan”, sanoin Tareinelle ja jatkoin hänen tehtäväänsä. Pedon kuonon yläosa painoi tuhottoman paljon ja jouduin irvistellen pitämään sitä toiselta puolelta ylhäällä, kun Tarein irroitti veljeni pedon suusta. Kyyneleet valuivat silmiäni pitkin, enkä kyennyt katsomaan veljeäni. Toivoin vain, että hän olisi kunnossa vaikka sisimmässäni tiesin, ettei hän ollut. Vaikka hän selviäisi, hetki sitten elossa ollut surihirviö oli päässyt puraisemaan häntä. Hänestä tulisi susipeto. Täydenkuun aikana hän muuttuisi samanlaiseksi susiolennoksi eikä voisi koskaan loihtia vettä. Purema oli kuin sairaus, joka imi kaikki haltian voimat ja toi vain tilalle kerran kuukaudessa iskevän veren ja lihan himon.

Chari oli menettänyt tajuntansa ja loukkaantunut. Trevio oltiin saatu kuolemankieliin, josta selviytyisi vain jos saisi nopeasti apua. Kaikki sen takia, että olin halunnut tutkia Tiscoveran piilopaikkaa ja löytää riipukset. Ja sen takia demoninainen oli suuttunut ja nyt olimme tässä tilanteessa.

Itsesyyttelyni lisäksi käännyin katsomaan demoninaisen suuntaan, joka oli alkanut huutamaan Tesakin nimeä ja rimpuilemaan puunjuurista irti kuin mielisairas pakkopaidastaan. Hän huusi ja hänen verisuonensa kaulassa ja kasvoissa alkoivat hohtamaan mustina. Mietin siinä tilanteessa, että kaikki se tuska naisessa oli hänelle enemmän kuin oikeutettua. Hän ansaitsi kaikenmaailman tuskan.

Puunrungot alkoivat antamaan naisen riehumiselle periksi ja nähdessäni Keidazin nousseen ja juosseen auttamaan siskoansa, sisälläni alkoi taas sykkiä jää. Suuri raivo, joka halusi päästä purkautumaan.

“Trevio herää rakas”, noita vierelläni sopersi itkien, kun oli saanut kuolleen suden suusta veljeni lattialle. Vilkaisin nopeasti isoveljeni suuntaan ja se yksi sekuntti riitti minulle. Veljeni oli hampaiden runtelema ja verta valui lattialle. Hän hengitti vienosti silmät kiinni, eikä päästänyt mitään ääniä itsestään. Minulle oltiin sanottu, että jos loukkaantuneesta ei kuulunut ääntä, se oli huono enne.

Tunsin, miten kyyneleenikin alkoivat jäätyä silmieni alla ja kasvoillani. Koko vartaloni oli kuin tulessa, mutta kylmässä sellaisessa. Viileää ilmaa puhaltavat liekit ympäröivät kropassani ja aloin huutamaan raivoani ulos. Päästin irti osaksi jäätyneen suden suusta irti ja lähdin jään avulla jalkojeni alla liitämään maata pitkin kuin luistelija. Minusta sinkosi jäistä ilmaa, joka pysäytti tilassa olevat liekit ja muodosti niistä tulipalon muotoisia jäävuoria yllämme melkein romahtavan katon tueksi.

Näin, miten Keidaz sanoi huutavan siskonsa irti puunrungoista ja loihti esiin mustan portin, jotta he voisivat ilmiintyä pois. En antaisi sen tapahtua.

Heilautin käteni niin suurella voimalla kuin kykenin kaksikkoa kohti ja jäinen ohut seinämä saavutti murhaajasisarusten välin. Keidaz piti siskonsa toisesta kädestä kiinni, yrittäen suurta naista saada mukaansa portaaliin, mutta nainen karjui menetetyn sutensa perään. Mies sai revittyä siskolleen huutaen tämän käden suoraksi ja sain nähdä, kun jääseinämäni katkaisi naisen koko käsivarren. Veri purkautui kuin vesiputous naisen olkapäästä ja tämän huuto rikkoi loput hallin vähäisesti ehjät ikkunat. Tiscovera laskeutui polvilleen ja piteli vapaalla kädellään riekaleisesta olkapäästä kiinni siinä missä Keidaz päästi heti irti naisen irronneesta käsivarresta irti.

Nyt oli Tiscoveran aika joutua kiinni. Lähdin ripeästi juoksemaan häntä kohti jäätä käsissäni loimuten. Keidaz tuli viikatteella minun ja siskonsa väliin ja paksu jäinen käteni iskeytyi kalahtaen vasten miehen viikatetta.

“Pois tieltä Keidaz”, sähisin vihaisena miehelle ja laitoin hänelle vastaan viimeisillä voimillani.

“En, en anna sinun viedä häntä”, Keidaz sanoi minulle silmissään. Hetken aikaa luulin näkeväni häivähdyksen huolta miehen silmissä hänen painajaismaisen siskonsa vuoksi.

“Sanoin, POIS TIELTÄ!” karjahdin ja samassa minusta tuntui kuin räjähtäisin ja minusta sinkosi kylmää jäistä ilmaa. Sisälläni kylvi voima, joka halusi tuhota kaiken ympärilläni ja jäädyttää koko maailman. Jäinen tuuli ujelsi ympärilläni ja mieleni halusi vain tuhota kaiken. Mieleni halusi sitä, mutta samalla havahdin, että jos nyt annan voimalle periksi, mukanani tuhoutuisi sisarukseni ja ystäväni, jotka olivat tulleet auttamaan minua. Ei, en halunnut sitä ja pudistin päätäni.

“Ei, en halua tehdä sitä”, huusin ja ojensin käteni eteen yrittääkseni taltuttaa jäisen ja lumisen kaaoksen ympärilläni. Jokin sisälläni huusi, että tarvitsisin tätä. Tarvitsisin sen, että antaisin kaikki voimat sisälläni purkautua ulos ja antaa kaikkien tuntea voimani. Se tunne oli selvä raivo, se halusi päästä ulos häkistään. Koko vartaloani viilsi jäisen tunteen takia. Oloni oli kuin pahimmalla pakkasella ilman vaatteita. Se pisteli kuin ruusun piikit ja sormeni tuntuivat jäätyvän paikalleen. Minua alkoi pelottamaan. En saanut jäätä hallintaani, joka riehui ympärilläni.

“Tottele”, kihisin palellen ja toivoin, että ympärilläni oleva kaaos loppuisi, ennen kuin olisin jäädyttänyt kaikki kuoliaaksi.

Sitten kaikki pimeni.

“Heizel”, kuulin tutun äänen kutsuvan minua ja tunnistin sen Jaisariksi. Sumean näköni kanssa liikutin silmiäni ja yritin saada muistiini missä olin ja mitä oli tapahtunut. Minua palelsi ja tunsin, miten ihoni oli kananlihalla ja värisi. Sitten aloin muistamaan, mita oli tapahtunut. Olin taistelemassa ja saanut irroitettua jään avulla Tiscoveran toisen käden. Sitten olin jäisen pyörteen keskellä ja..

“Mitä tapahtui? Missä Tiscovera on? Onko Trevio ja Chari elossa?” aloin heti hädissäni sopertamaan, kun nousin kylkiasennosta istumaan ja hakemaan sisaruksia ympäriltäni. Samalla huomasin, että koko alue oli kuin luminen jäämaisema. Tulipalosta ei ollut tietoakaan ja kaikki seinät, jäljellä olevat kalusteet ja ikkunoiden reunat olivat jään ja lumen peitossa. Aamusta noussut aurinko alkoi kuitenkin lämmittämään ilmaa ja jää ja lumi olivat alkaneet hiljaksiin sulamaan ja jäinen rikkoutunut marmorilattia oli muuttunut yhdeksi suureksi lammikoksi.

“Molemmat sisaresi ovat hengissä ei hätää”, Jaisar sanoi minulle rauhallisesti samalla, kun tuki minua istuessani. Silmäni löysivät tajuissaan olevan isosiskoni, jonka otsan ympäri paikalle hälytetty Xiara sitoi sidettä. Sergei oli naisensa vierellä ja kääntyessä katsomaan minua, en osannut sanoa mitä hän halusi kertoa ilmeellään. Oliko toinen huolissaan uusista voimistani? Olinko aiheuttanut pettymyksen? Vai oliko mies pelännyt omansa ja sisareni hengen puolesta purkaukseni aikana? Hän nyökkäsi minulle päätänsä hieman ja samalla Chari huomasi minun tulleen tajuihini. Käännyin katsomaan isosiskoani, jonka ainoa silmä alkoi täyttyä kyynelistä. Tiesin, että kyyneleet johtuivat Treviosta. Kurkkuani alkoi kuristamaan ja nielaisin raskaasti, kun kirvelevät kyyneleet nousivat omiin silmiini. Huomasin lääkitsijähaltiat Trevion ympärillä, jotka olivat saaneet verenvuodon tyrehdytettyä ja nostivat hänet varovasti kantolevylle, joka nostettiin loitsun avulla ylös.

“Heizel, olen niin pahoillani, etten ehtinyt ajoissa tuomaan apua”, Jaisar sanoi pahoillaan olevana minun katsoessa veljeäni ja tämän kihlattua, joka itki tämän vierellä selvässä shokissa. Olin aiheuttanut tämän. Jos en olisi lähtenyt riipusten perään…

“Ei se mitään, kaikkialla oli kaaosta”, sain vain kuiskattua Jaisarille. Hän jatkoi pahoillaan oloa, mutta hänen sanat muuttuivat sekavaksi mössöksi pääni sisällä, kun mieleeni palautui Trevioon kohdistunut hyökkäys ja tuomio, ettei hän koskaan enää voisi loihtia vettä. Osa hänestä oli poissa. Minun takiani.

“Heizel, olet hereillä”, kuulin kummisetäni äänen, kun hän asteli eteeni, estäen minua näkemästä veljeäni. Mies polvistui tasolleni ja minun oli pakko kääntää silmäni hänen omiinsa.

“Olen pahoillani, jouduin pyytämään yhtä poliiseista ampumaan sinuun tainnutusluodin. Vaikutti siltä, ettet saanut sekasortoa ympärilläsi hallintaan”, kuningas Ralff kertoi minulle ja sain nyökättyä hänelle vienosti. Tiesin, että tainnutusluoti ei mennyt oikean luodin lailla läpi, vaan se sinkoutui pistävästi kohdettaan kohti ja oikeaan paikkaan osuessaan sai tämän menettämään tajuntansa. Hieraisin hellästi vasenta ohimoani, jossa tunsin jäljen luodin osumisesta.

“Onko, Onko Tiscovera kiinniotettu?” sain kysyttyä kuivan kurkkuni kanssa. Vasta nyt huomasin, että minun oli kova jano ja siksi nieleminen tuntui ilkeältä. Kuningas edessäni kröhäisi ja hieraisi niskaansa.

“Hän pääsi pakoon veljensä kanssa samaan aikaan, kun sinulla oli jäinen tilasi”, mies myönsi. Eli tämän kaiken kamaluuden lisäksi se hirviö oli päässyt karkuun taas kerran. Ja sekin oli minun syytäni sillä, jos jäiset voimat eivät olisi saaneet minusta ylivaltaa, olisin saanut heidät molemmat kiinni.

“Saimme muutamia kannattajia kiinni, mutta karkuun pääsi useampi, kun he vetäytyivät hyökkäyksestä. Emme ole varmoja, oliko joku heistä viestittänyt kaikille, että tulisi perääntyä”, Jaisar kertoi minulle vierelläni. Kuningas vilkaisi miestä vierelläni, kunnes kääntyessä takaisin minuun, hän aloitti:

“Heizel, minun on kysyttävä-”

“Haluan veljeni luo”, ilmoitin ja lähdin itsepäisesti nousemaan ylös.

“Haluan veljeni luo”, sanoin tiukemmin merkkinä, että jos minua ei autettaisi ylös, nousisin itse vaikka väkisin. Jaisar auttoi minut ylös ja lähti saattamaan minut veljeni luokse. En vilkaissut setääni päin enää, kun kävelin hänen ohitseen vaan pidin katseeni visusti veljessäni, joka makasi leijuvalla levyllä silmät kiinni. Jokainen askel tuntui kuin märältä betonilta jalkojeni alla, mutta lopulta pääsin Tareinen vierelle. Noita kääntyi katsomaan minua ja kiersi lohtua hakien kätensä ympärilleni ja nyyhkytti. Halasin häntä takaisin tiukasti ja katsoin veljeäni kyynelehtien. Rutistin kaikin voimin itkevää Tareinea. Se oli epätoivoinen anteeksipyyntöni sille, mitä olin antanut veljelleni tapahtua.

“Olen niin pahoillani”, sain kuiskattua raskaasti lääkitsijöiden ja poliisien keskellä. Huomasin, että seinällä roikkunut pienen prinssin ruumis oli laskettu alas ja viety mitä ilmeisimmin hautaamista varten valmistettavaksi.

“Heizel, mitä tapahtui?” Chari kysyi, kun oli saapunut Sergein kanssa Trevion toiselle puolelle. Tarein päästi minusta irti ja pyyhkäisi silmiänsä käsiinsä. Käännyin katsomaan siskoani, jonka katse oli hieman syyttävä. Hän piti tätä tilannetta minun syynäni. Ja olihan se sitä. Vilkaisin seuraamme saapunutta kummisetääni, joka poliisivoimien ylimpänä henkilönä halusi varmasti kuulla, mitä oli tapahtunut. Huokaisin raskaasti ja lopulta kerroin tapahtumista sen, mitä ylimääräisten korvien kuullen pystyi kertomaan.

“Eli te kaksi lähditte suoranaiselle itsemurharetkelle, löysitte vihollisen päämajan? Ja sitten, kun olisitte voineet vielä kääntyä raportoimaan muille tästä asiasta, päätitte lähteä tutkimaan vielä syvemmin. Tiscovera ei pitänyt asiasta ja päätti hyökätä tänne, missä kaikki Phantasonen kuninkaalliset olisivat ja Casperin pieni prinssi sai surmansa?” Kuningas Ralff toisti rauhallisesti samalla, kun lääkitsijät lähtivät lopulta viemään veljeäni Xiaran mukana jonnekin, missä hän saisi kunnon hoitoa. Tarein lähti heidän mukaansa, mutta hän vilkaisi minua surullisena. Se tuntui pistokselta sydämessäni. Hän syytti minua tästä. Aivan kuten Charikin.

“Jaisar toimi minun käskystäni, joten hänet voi jättää ulkopuolelle kaikesta”, sanoin ja mies vilkaisi minua ja pudisti hyvin vienosti päätänsä, etten ottaisi kaikkia syitä niskoilleni. Hän kuitenkin tiesi yhtä paljon kuin minä, että olin pääsyyllinen. Chari naurahti kuivasti ja käännyin katsomaan siskoani, joka piti toista kättään suunsa edellä.

“Sinun oli pakko lähteä sooloilemaan, vaikka olisimme olleet valmiita auttamaan”, Chari tokaisi minulle syyttävään sävyyn. Häpeän väreet nousivat varpaista päälaelleni asti, kun siskoni terävät sanat puhalsivat ylitseni. Olin ajatelut, että saan hoidettua asian itse. Etten tarvitsisi apua, vaikka samalla Jaisar oli ollut mukanani. Olimme luvanneet sisarusten kesken vanhempien kuoleman jälkeen, että kaikesta keskustellaan ja sovitaan. En ollut parhain esimerkki meistä siinä ja Chari antoi minun taas tietää sen.

“Sisko rakas, olen niin pahoillani. En olisi koskaan tehnyt tätä, jos olisin tiennyt, sinun on uskottava minua”, yritin sopertaa itkien ja ottaa siskoni käsistä kiinni, mutta hän perääntyi minusta pudistellen päätänsä.

“Ja kuinka kauan olet tiennyt, että osaat loihtia jäätä jossain tulen muodossa? Jään hallitseminen ei ole mikään tavanomainen elementti kenellekään hallita. Vain sormilla laskettava määrä haltioita on osannut koko Phantasonen historiassa hallita jäätä Riyzekien suvussa”, Chari kysyi ihmeissään. Olen itsekin miettinyt asiaa ne muutamat sekunnit, mitä taistelun tuoksinnassa on ollut aikaa.

“Minuakin kiinnostaa tämä asia”, Sergei myönsi tyynenä siskoni vierellä ja setäni äännähti seurassamme kiinostuneena myös.

“Voimani puhkesivat Tiscoveran piilopaikassa. En ole aiemmin kokenut vastaavanlaista voimaa sisälläni. En muista tarkalleen mitä tapahtui. Minä vain ärsyynnyin johonkin ja samassa kädestäni lähti jäätä”, kerroin ja vilkuilin kaikkia vuorollani toivoen, että minua uskottaisiin. Kaikki kuuntelivat minua hiljaa, mutta vakavina.

“Ja en tiedä, miksi jää on osaksi liekkien muotoisia. Kuin tulessa olevaa jäätä”, lisäsin pudistellen päätäni ja käännyin katsomaan kättäni, jossa oli ruskeiksi muuttuneita veritahroja. Kättäni ei paleltanut sillä hetkellä.

“Liekit voivat olla perua meidän suvustamme”, Ralff totesi minulle ja käännyin katsomaan setääni, joka oli ristinyt käsivartensa rintakehänsä päälle. Totta, äitini oli Yryn suvusta alunperin kotoisin, jonka elementti oli tuli. Mutta miksi elementtinä sitten oli jää?

Olin aikeissa kysyä pääni sisällä olevia ajatuksia ääneen, kunnes kuulin pamauksen ja käännyin heti katsomaan suuntaan, jonne veljeni oli lähtenyt lääkitsijöiden kanssa. Lähdin heti juoksemaan ääntä kohti ja kuulin rauniomaisen ympäristön maasta ja kaikuvista romahtaneista seinistä, että minua seurattiin. Jos yksikään Tiscoveran kätyri oli palannut takaisin kosto mielessään, repisin heidän päänsä irti itse.

“Kuinka kehtaat tehdä tämän minulle ja perheellesi!” Casperin haltiakuningas huusi naama punaisena pääoven luona aukiolla, johon saavuimme tullessamme Casperiin. Aukio oli pysynyt suhteellisen siistissä kunnossa, joten taisteluita ei siinä oltu juuri toteutettu. Muutama pylväslamppu oli lähtenyt lattiasta irti ja kaatunut.

“Isä, en suunnitellut tätä!” Tansi huusi isälleen itkien anova sävy äänessään. Pysähdyin katsomaan tilannetta ja huomasin muidenkin kuninkaallisten olevan paikalla. Näin, miten arvostelevasti Jolinit katsoivat liiketoverinsa ja tämän tyttären sanaharkkaa. Salam ja Ninja oli omien seurueidensa luona. He olivat säästyneet pahimmilta vammoilta, mutta kyllä heistäkin oli vuotanut verta. Käänsin katseeni heistä heti pois, koska en kyennyt nyt kohtaamaan heidänki pettyneitä katseita aiheuttamaani tilanteeseen. Kaikkien keskellä tämän valtakunnan kuningas huusi kylmään sävyyn tyttärelleen, samalla, kun hänen vaimonsa itki muutaman metrin päässä palvelijoiden olkapäille selvästikin murhatun poikansa vuoksi.

“Olemme keskustelleet tästä, että suuntautumisesi on ollut vain vaihe. Tehtäväsi oli naida prinssi Nirion ja lopettaa tuollainen kuvottava käyttäytyminen!” Casper huusi ja Tansi kyynelehti täysin lyötynä.

“Uskalla vielä puhua rakkaastani tuohon sävyyn”, Deilan ääni jyrisi, kun hän käveli Tansin vierelle keppinsä kanssa.

“Menen rauhoittamaan häntä”, Jaisar kuiskasi minulle ja nyökkäsin hänelle. Jaisar käveli Deilan luokse ja nähdessään alaisensa demonikuningatar vilkaisi häntä, mutta kiinnitti katseensa taas hänelle puhuttelevaan haltiakuninkaaseen.

“Ja sinäkin saasta! Vikittelit tyttäreni ja päätit yrittää pitää hänet”, Cato sylki suustansa syyttävään sävyyn. En voinut uskoa, miten kuvottavalla tavalla kuningas kehtasi puhua toiselle kuninkaalliselle. Deila nyrpisti nenäänsä vihaisena.

“Hän ei vikitellyt minua isä! Minä olin se, joka teki aloitteen!” Tansi huusi ja hetkeksi kaikki hiljenivät. Käännyin katsomaan yllättyneenä prinsessaa, joka hengitti raskaasti eikä saanut katsettaan irti isästään.

“Tällainen minä vain olen, enkä muuksi voi muuttua. En voi muuttaa itseäni tämän suhteen isä, enkä haluakaan! Minä rakastan Deilaa!” Tansi huudahti ja demonikuningatar seisoi Jaisarin kädet olkapäillään ylväänä ja ylpeänä siitä, miten hänen lempeyden kohteensa uskalsi vihdoin kertoa heistä ääneen. Muutamat kuninkaalliset kuiskuttelivat ihmeissään ja käännyin katsomaan Casperin kuningasta, jonka naama muuttui yhä punaisemmaksi.

“Häpeäisit tyttö… Häpeäisit”, kuulin Lemonin sanovan aviomiehensä vierellä ja minun olisi tehnyt mieli läpsäistä naista poskelle avokämmenellä. Pitäisi mokoma suunsa tukossa. Lopulta kuningas Cato nielaisi ja mietti selvästi, miten kertoisin seuraavaksi sanomansa asian.

“Minulla ei ole kuin yksi lapsi. Ja hänet murhattiin tänä aamuna”, Cato sanoi lopulta rauhallisesti ja siinä, missä muutamat huokaisivat järkyttyneinä, minun silmäni suurenivat. Tansin silmät suurenivat myös ja niissä huokui epätoivoinen pyyntö, että hänet hyväksyttäisiin sellaisena, mitä hän edusti.

“Miten niin yksi lapsi? Mitä ihmettä selität?” Deila kysyi ihmeissään ja samassa tönäisi olkapäidensä avulla Jaisarin irti hänestä kauemmaksi. Jaisar vilkaisi minua pahoittelevasti. Kuin kertoen, että jos Deila raivostuisi tästä, hänkään ei pystyisi naista pidättelemään.

“Tansi Aasa, erotan sinut Casperin suvusta”, Cato lausui. Siinä se oli. Tämä yksi lause kuninkaallisen henkilön suusta potkaisi sen kohteen pois suvusta kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan. Tansi menettäisi kaikki arvonimensä, omaisuutensa ja oikeutensa Casperin haltiasukuun. Hänet hylättäisiin aivan täysin, eikä hänen perheensä ollut millään muotoa velvollinen huolehtimaan hänestä. Tällainen toimenpide oli erittäin harvinainen, mutta kyllä sitä jotkut tekivät, päästäkseen rasittavista perheenjäsenistä tai sukulaisista eroon. Tai jos kokivat oman asemansa uhatuksi ja halusi kilpailijat pois tieltä.

Itkien Tansi haukkoi järkyttyneenä siitä, että tämän isä oikeasti hylkäisi hänet. Hän kaatui polvilleen ja hänestä katosi samantien tietynlainen hehku. Casperin sukuun kuuluva hehku. Nyt hän oli vain tavallinen haltia. Deila tuli hänen vierelleen ja laittoi kätensä tämän ympärille suojelevasti. Hän kääntyi katsomaan kuningasta vihaisena.

“Hän on tyttäresi! Miten voit hylätä hänet näin!?” Deila kysyi naisellisesti karjuen, sylki lentäen hänen suustansa. Tansi nojautui häneen itkien heikkona. Casperin kuningas katsoi heitä kuin ei olisi koskaan nähnyt mitään kuvottavampaa. Se kylmäsi minua. Minun omalle lapselleen pystyi olemaan tuollainen?

“Minulla ei ole tytärtä”, hän totesi ja käännyin katsomaan Ocyalea toivoen, että tämä puolustaisi tytärtään. Mutta tämä vain itki poikansa perään, eikä näyttänyt välittävän tyttärestään. Tästä puolesta Jolinin ja Casperin sukua halveksin. He olivat valmiita hylkäämään suvun jäsenen, jos kokivat, että suunnitelmat menivät pilalle hänen takiaan.

“Olette kuvottavia paskiaisia!” Deila huusi ja samassa ehjän tornin ympärillä oleillut Conda laskeutui lattia täristen demoninaisen taakse. Conda murisi kovalla äänellä Deilan takana ja näytti hampaitansa. Casperin kuninkaan vartijat näyttivät väsyneiltä ja lyödyiltä, mutta heillä ei ollut vaihtoehtoa, kun tulla kuninkaansa eteen suojaksi. Vaikka kaikki paikalla olijat tiesivät, että suuri lohikäärme saisi syötyä heidän välipalana yhdellä haukkauksella. Casperin kuningas katsoi petoa demoninaisen takana jännittyneenä, kunnes kääntyi taas katsomaan kahta hänen edessään istuvaa naista.

“Isä, älä…” Tansi yritti heikkona itkien sopertaa Deilan halauksesta. Cato katsoi suvusta erottamaansa tytärtä silmiin. Hänen katseensa kertoi, että tyttö oli saastanut itsensä. Hänellä ei olisi enää arvoa hänen silmissään. Tansi taisi aistia sen myös.

“Deila, pyydän, vie minut pois”, Tansi itki rakastamalleen naiselle, joka auttoi neidon heti seisomaan. Demonikuningatar kääntyi katsomaan Casperin ja Jolinin suvun edustajia.

“Kuvotatte minua, saisitte kadota kokonaan”, Deila sähisi vihaisena ja se sai muutamat paikalla olleet huokaisemaan järkytyksestä. Moni näki sen uhkailuna, varsinkin kun demonilla sattui olemaan lohikäärme kumppaninaan.

“Tuo on vakava uhkaus!” Jill huusi vihaisena Deilalle ja kääntyi katsomaan vierelläni seisovaa kummisetääni.

“Ralff, käske miehesi pidättämään tuo demoni heti!” hän huusi ja osoitti Deilaa. Vilkaisin Jilliä myrkyllisellä katseellani ja kerroin, että hänen kannattaisi tässä tilanteessa pitää nyt suunsa kiinni.

Ralff ei ehtinyt sanomaan kenenkään muun lisäksi mitään, kun Deila sähähti lujempaa:

“Ette koske minuun tai Tansiin! Jos sen teette, tulee ruumiita!” demonista huokui hyvin vaarallinen aura, joka pyyhkäisi ohitseni. Se sai jopa minut hermostuneeksi, sillä jos demonkuningatar menettäisi malttinsa nyt, se tietäisi tuhoa. Conda laski toista siipeänsä, jotta Deila pystyi auttamaan rakkaimpansa lohikäärmeen selkään. Jos joku uskalsi ottaa yhdenkään askeleen heitä kohti, Conda karjahti varoituksen eleenä. Katsoin, miten Jaisar oli astumassa lähemmäs lohikäärmettä ja mietin, että lähtisikö hän kuningattarensa ja Tansin mukaan. Deila kuitenkin pysäytti miehen laskemalla kätensä tämän rintakehälle. En kuullut, mitä nainen sanoi miehelle, mutta tämä nyökkäsi lopulta kuningattarelleen ja asteli kauemmas Condasta.

“Deila, odota! Minne aiotte mennä?!” huusin naista kohti ja otin muutaman juoksuaskeleen lohikäärmettä kohti, joka selvästi nousi jaloilleen valmiuteen nousemaan ylös. Deila vain vilkaisi minua ja näin hänen silmissään halua päästä vain pois koko paikasta. Hänen terveestä silmästä huokui vihan keskellä suru, jota hän tunsi rakastaan kohtaan ja halusi viedä neidon pois täältä. Katsoin häntä hiljaisena ja pudistin päätäni hänelle. Toivoin, ettei hän lähtisi. Deila kuitenkin kuiskasi jotain ja luin huulilta sen tarkoittavan “olen pahoillani”.

“Vihaan teitä! En yhtään ihmettele, että Tiscovera haluaa kostaa teille kaikille!” Deila karjui kaikille samalla, kun Conda alkoi levittämään siipiänsä. Äskeinen lause tuli täysin epätoivoisella tunteella naisen suusta. Kuin hän olisi väsynyt taistelemaan ennakkoluuloja vastaan, jota Tiscovera oli käytöksellään aiheuttanut demoneille. Demoni kuningatar ei jäänyt kuuntelemaan vastaväitteitä, vaan antoi suukon itkevän Tansin päälaelle ja käski Condan lentoon. Jaisar käveli luokseni samalla, kun Conda ponkaisi ilmaan kirkaisten petomaisesti ja kaikki jäivät hetkeksi hiljaa katsomaan, miten suuri musta siivet omistama lisko-olento liisi kohti taivaalle kovaa vauhtia. Se loittoni hetki hetkeltä enemmän ja käännyin katsomaan Jaisaria. Hän katsoi kuningattarensa perään ja otin häntä kädestä kiinni. Hän kääntyi katsomaan kättäni, sitten minua ja nojasi päällään minun päähäni. Suljin silmäni ja annoin hänen olla siinä lähelläni. Tunsin, ettei hänkään tiennyt, minne hänen ystävänsä oli lähtenyt.

“Ja nyt on sinun vuorosi”, kuulin Caton kröhäisevän, tarkoittaen minua. Avasin silmäni jo valmiiksi ärtyisänä, kun kuningas ei suostunut antamaan minulle ja Jaisarille yhteistä hetkeämme, jota mies olisi tarvinnut.

“En tiedä, mikä sinua vaivaa, mutta todella pettynyt sinuun kuningas Cato. Hylätä oma tytär tuolla tavalla kaiken tämän sekasorron keskellä”, sanoin Catolle ja asteli häntä kohti muutaman askeleen samalla, kun irroitin otteeni Jaisarista.

“Älä sinä moralisoi minua. Ilman sinua, koko tätä sotkua ei olisi olemassa”, Cato karjaisi minulle, osoittaen minua sormellansa uhkaavasti. Jähmetyin paikalleni, mutta pidin selkäni suorana.

“Vain sinä saisit idean lähteä väkisin ärsyttämään koko Phantasonen yhteistä vihollista niin pahasti, että hän saa idean tulla aiheuttamaan tuhoa ja tappamaan minun pienen prinssini!” Cato karjui. Syyllistävät sanat hakkasivat minua kuin puukoniskut ja nielaisin raskaasti tuntien, että voisin tukehtua. Koska en voinut selittää asiaa, olin mokannut ja todella pahasti. Katsoin haltiakuningasta edessäni, koska en kyennyt katsomaan kehenkään muuhunkaan. Häpeä vieri sydämeeni ja vastuu, joka minun oli otettava koko tilanteesta tuntui äärimmäisen raskaalta.

“Minulla oli vain aavistus, että Tiscovera saattaisi olla Casperissa. En osannut odottaa, että hän oikeasti olisi täällä. Olen äärettömän pahoillani sydämeni pohjasta ja otan vastuun pienen prinssin kohtalolle”, sanoin vaikka sanat tuntuivat raskaammilta kuin mitä sain niitä ulos suustani tuotettua. Cato katsoi minua päätään pudistellen vihaisena. Häntä ei selvästikään kiinnostanut kuulla anteeksipyytelyjäni, enkä tietyllä tavalla voinut häntä syyttää.

“Sano, että se olisi edes tämän kaiken arvoista”, Jill totesi minulle tyynenä ja käännyin vilkaisemaan haltiamiestä ilmeettömänä. Kosketin lannettani, jossa riipukset edelleen olivat piilossa, kunnes nostin ne esiin. Monet henkäisivät ihmeissään, kun elämän ja ilon riipukset pääsivät hohtamaan piilossa olleesta taskusta.

“Nämä olivat ainoat riipukset, jotka Tiscoveralla oli. Onnistuin saamaan ne, joten tällä hetkellä hänellä ei ole yhtäkään riipusta”, kerroin kaikille samalla, kun laskin riipukset takaisin sinne, mistä olin ne ottanut.

“Eivätkö nuo kuulu poliisin haltuun?” Ocyalea sai kysyttyä ja käännyin vuorostani katsomaan kuningatarta, jonka silmät olivat punertavat ja turvonneet itkemisestä. Hän oli ilmeisesti sen verran rauhoitunut tunnepurkauksensa keskellä, että oli jäänyt kuuntelemaan, mitä ympärillä tapahtuu. Hänkin katsoi minua selvä viha silmissään. Hänkin syytti minua poikansa kuolemasta.

“Ne kuuluvat olla minun hallussani. Jos ette muista, olen Harmoniattaren valitsema riipusten etsijä. Riipukset kuuluvat olla minulla”, totesin suoraan kaikille enkä välittänyt, että Lemon tuhahti kovaan ääneen Jillin vierellä.

“Leiki sinä jotain sankaria, vaikka sinussa ei ole tippaakaan sankaruutta. Tuot vain tuhoa ja surua, mihin ikinä kosket tai minne ikinä menet”, kuningas Cato sylkäisi minua kohti ja käännyin taas katsomaan häntä. Hänen sanansa iskivät sydämeeni kuin keihäs. Typeryyteni takia olin aiheuttanut Tiscoveran raivostumisen ja samalla koko Casperin tuhon. Ja samalla aiheuttanut kovan surun, kun Casperin nuori kruununperijä oli murhattu.

“Joudumme evakuoitumaan kotipaikastamme ja se on sinun syytäsi”, Ocyale totesi miehensä vierestä ja vilkaisi pahoillani olevana kuningatarta kohti.

“Olen äärimmäisen pahoillani”, sanoin heille.

“Osoita se ja häivy valtakunnastani”, Cato tokaisi minulle myrkyllisesti. Nielaisin taas raskaasti, kunne nyökkäsin päätäni merkkinä, että olin kuullut kuninkaan toiveen. Käännyin lähteäkseni takaisin omieni luokse.

“Olisit vain pysynyt poissa sieltä piilopaikasta”, Cato kuiskasi hyvin hiljaa, mutta hän ei huomannut, että olin ehtinyt kuulla sen. Pysähdyin heti paikalleni ja käännyin takaisin Catoon siristäen silmiäni. Kuningas kääntyi maasta katsomaan takaisin minuun ja muuttui heti hieman kalpeammaksi. Ikään kuin äskeinen ei olisi ollut tarkoitus kuulua minun korviini asti.

“Anteeksi kuningas Cato, mutta en kuullut tarpeeksi hyvin. Mitä sanoitkaan?” kysyin kylmän rauhallisesti ja käännyin samalla takaisin kokonaan haltiakuningasta kohti. Toivoin koko sydämestäni, että olin kuullut väärin.

“En mitään”, Cato vastasi samantien, mutta kuulin hermostuneisuuden hänen heiveröisessä kuninkaan äänessään. Toinen käteni puristui nyrkkiin ja toivoin, että mitä kovemmin puristaisin nyrkkiä, sitä vähemmän sisälläni kasvava suuttumus pysyisi hallittuna.

“Kuulinko oikein, että sanoit “Olisit vain pysynyt poissa sieltä piilopaikasta”?” kysyin rauhallisesti ja otin varoittavan askeleen kuningasta kohti. Cato otti puoli askelmaa taaemmas ja nielaisi hermostuneena. Hän ei vastannut mitään, miten jatkoin:

“Kukaan muu kuin minä ja Jaisar tiesimme Tiscoveran piilopaikan. Emmekä kertoneet siitä kenellekään muulle kuin kuningas Ralffille, sisarelleni, henkivartijalleni ja veljeni kihlatulle taistelujen jälkeen. Kukaan muu ei siis ole voinut tietää, miksi Tiscovera hyökkäsi tänne”, puhuin rauhallisesti ja tarkkailin samalla kuninkaan liikkeitä ja eleitä. Hänen silmissään välkkyi hermostunut pyyntö, etten vihjailisi enempää asiasta, josta puhuin. Hän löysensi napitetun kaapunsa ylintä nappia kröhäisten virkamaisesti ja asteli varovasti kauemmas minusta.

“Ellei joku tiennyt, että koko Phantasonen vihollinen on piiloutunut Casperin valtakuntaan ja päätti olla kertomatta siitä muille”, jatkoin vielä lausettani.

“Mitä oikein vihjaat Heizel? Että Casperin kuninkaalliset olisivat piilotelleet tätä tietoa meiltä kaikilta koko tämän ajan?” Jill kysyi närkästyneen tylsistyneenä vaimonsa ja poikansa vieressä parin metrin päässä meistä. En siirtänyt katsettani Catosta, vaan katsoin jäänsinisillä silmilläni, miten kuningas alkoi täristä pakokauhusta. Kiinni jäit, paskiainen.

“Hän uhkasi tuhota valtakuntani, jos en anna hänen olla piilossa maillani”, Cato puhui lopulta ja minun ei tarvinnut vilkaista, kun kaikki kääntyivät katsomaan Casperin kuningasta uskomatta korviansa.

“Anteeksi kuinka?” kuningatar Emende kysyi taaempana ja vilkaisin, kun hän oli kävellyt kummisetäni vierelle.

“Hän tuli mailleni ja teurasti osan vartijoistani iltana ennen sitä hemmetin laulukilpailua. Hän uhkasi, että jos emme tee niin kuin hän haluaa, hän tuhoaa koko Casperin. Hän sanoi tarvitsevansa piilopaikan valtakunnasta, josta huoran penikka ei häntä heti osaisi etsiä”, käännyin katsomaan takaisin Catoon ja tiesin hänen tarkoittavan alentavalla penikan nimityksellä minua. Hänen ei olisi tarvinnut toistaa juuri tuota demoninaisen nimitystä minusta, mutta hän silti teki sen. Hän taisi saada siitä hetkellisen mielihyvän tunteen, että sai edes jollain tavalla omasta mielestään näpäytettyä minua.

“Hän uhkasi myös, että poikamme tapettaisiin, jos piilopaikka paljastuisi”, kuningas lisäsi ja katsoi minua nyt kiihdyksissään. Ilmeisesti muisto pojan kuolemasta sai hänen tunteensa pintaan.

“Ketkä kaikki tiesivät tästä?” kysyin ja tunsin, miten nyrkin puristamisesta huolimatta käteni alkoi tuntua jäätävältä. Tämä paskiainen oli pitänyt näin tärkeän asian piilossa meiltä kaikilta. En suostunut alkaa edes kysymään, miksi hän ei pyytänyt apua keneltäkään. Se tuntui turhalta.

“Kaikki muut, paitsi lapset… Tai siis poikamme”, Cato vastasi ääni väristen. Siinä se oli. Kun hänen oli pakko korjata ja toistaa, ettei Tansi ollut enää hänen jälkeläisensä, iskin itseäni pidempää Catoa rinnuksista kiinni voimakkaasti.

“TAJUATKO YHTÄÄN, MITÄ OLET TEHNYT?! SINÄ HELVETIN PASKIAINEN!” huusin päin kuninkaan naamaa ja miehen yrittäessä erottaa minua itsestään, käytin kaiken voimani ja sain miehen peruuttamaan aukion ehjää marmorista kaidetta vasten.

“SYYTÄT MINUA TÄSTÄ KAIKESTA, VAIKKA KERTOMALLA MEILLE KAIKILLE TÄLTÄ OLISI VÄLTYTTY!” huusin naama punaisena samalla, kun käsistäni alkoi valua jäätä Caton vaatteisiin. Jää tuntui miehen katseesta päätellen kivuliaalta ja pistelevältä, mitä enemmän se käsistäni laajeni hänen rintakehälleen vaatteiden läpi.

“Heizel, rauhoitu!” Sergei juoksi huutaen ja tarttui minuun, yrittäen vetää minut irti kuninkaasta.

“Päästä irti! Revin tuon petturin kappaleiksi!” huusin jäisellä äänellä suurta raivoa täynnä sydämessäni. Joku toinen tarttui minuun myös ja tuoksusta pystyin päättelemään sen olevan Jaisar. Miehet repivät minut irti Catosta, joka haukkoi kauhistuneena kaidetta vasten ja yritti repiä vaatteisiinsa kiinnittyneitä jäänpaloja irti.

“KAIKKI TÄSTÄ EI OLE MINUN SYYTÄNI! EI OLE!” huusin vihaisena Catoa kohti, joka katsoi minua vihaisena.

“Poikani kuolema oli sinun vikasi. Jos et olisi löytänyt…” Cato aloitti varoittavasti, mutta se riitti minulle. Iskin Jaisaria olkapäälläni leuan alta, jotta tämä horjahtaisi ja päästäisi irti, siinä missä iskin kyynerpäälläni Sergein vatsaa, johon hän ähkäisi kiroten. Käteni tuntuivat kylmimmältä pakkaselta ja samassa iskin Catoa kohti jäisen hyökkäyksen. Haltiakuningas ehti väistää pahimman hyökkäyksen, mutta kaatui vatsalleen ja tämän vasen jalka jäätyi paikalleen jäisen hyökkäykseni alle. Kaide hänen takanaan pirstoutui rikki lopun jään iskuun.

“Nyt rauhoitut!” Ralff huusi minulle, tarttuen minusta kiinni muutaman poliisin avustamana. Huusin vihaisena ja käskin heitä päästämään minusta irti.

“Olen kuningatar, päästäkää irti!” huusin, mutta poliisit saivat kampitettua minut vatsalleni aukion viileälle lattialle.

“Kuningatar Heizel Riyzekie, pidätän sinut kanssakuninkaallisen väkivaltaisesta uhkailusta”, kuulin Ralffin sanovan virallisella äänellä. Hän ei toiminut enää kummisetänäni. Hän toimi poliisivoimien ylimpänä päälikkönä.

“Et ole tosissasi?!” kysyin uskomatta korviani ja samalla kaksi poliisia nostivat minut ylös, kun käteni olivat kahlitut. Kahleissa oli selvästi suoja, joka esti minua käyttämästä voimiani ja se vain ruokki raivoa sisälläni. Se ei päässyt purkautumaan, joten en voinut tehdä muuta kuin huutaa.

“Minäkö olen se kaikista pahin tässä, mitä?!” kysyin huutaen samalla, kun poliisit lähtivät puoliksi kantaen viemän minua pois paikalta. Pistin parhaani mukaan vastaan, mutta kaksi suoranaista gorillamaista poliisia olivat jopa minulle liikaa, kun en voinut käyttää elementtiäni.

Jos tämä olisi painajainen, haluaisin että se loppuisi juuri nyt.

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- Ginga nagareboshi gin ost – Fortress of old enemy

- Ginga nagareboshi gin ost – Aim for it

- Final Fantasy x ost – Seymour’s Theme

- Attack on titan ost – Attack on titan

- Max Brhon – Pain

- Metro Exodus – In the house in a heartbeat

- FF XV Episode Prompto – Theme song

- Detroit: Become human ost – Will you trust me