HUOM! LUKU SISÄLTÄÄ VÄKIVALTAA!
HEIZEL
Olimme Jaisarin kanssa matkanneet muutaman sadan metrin päähän ja sieltä kiivenneet alas kalliota pitkin, ettemme kiinnittäisi ison vartijan huomiota heti alkuunsa. Sumu ja aamuyön kosteus oli tehnyt kivestä hieman liukasta, jonka vuoksi jokaista askelmaa ja otetta piti miettiä kaksi kertaa ennen kuin toimi. Pääsimme lopulta alas ja piilouduimme suuren kiven taakse. Keräsimme hetken aikaa itseämme, kunnes nyökkäsin Jaisarille, joka nyökkäsi minulle takaisin. Hän lähti johdattamaan meitä lähemmäs vartijaa ja sisäänkäyntiä. Yritimme hiipiä niin hiljaa kuin kykenimme, vaikka kallio allamme hitusen äänteli kengistä lähtevien äänien vuoksi.
Lopulta pääsimme lähelle vartijaa ja pystyimme erottamaan hänet taas sumun seasta. Huokaisin hiljaa itsekseni. Olimme päässeet jo näin lähelle ja tämä ei saisi mennä mönkään. Jaisar kosketti hellästi olkapäätäni rohkaisevana ja käännyin nyökkäämään hänelle merkkinä, että voisi toimia. Jaisar nyökkäsi minulle takaisin ja nousi ylös.
“Hei kuule”, hän kysyi ja heti kun vartija röhäisi uhkaavasti tuntui kuin sydämeni olisi juuri jättänyt pari lyöntiä välistä. Vartijasta lähtevä ääni oli pelottavin, mitä olin vähän aikaan kuullut. Se kuulosti kuin yrittäisit olla uhmakas, mutta samalla sinuun koski sisältä.
“Kuka olet?” kuulin vartijan kysyvän verenhimoisella möreällä äänellänsä. Kuulin Jaisarin kävelevän vielä muutaman askeleen eteenpäin ja sitten suunnitelman mukaan asteli sivummalle.
“Olen ollut kauan eksyksissä ja etsin Tiscoveran paikkaa”, Jaisar selitti valeasukulmahampaidensa välistä. Vartija röhäisi ja uskaltauduin vilkaista kiven takaa ja huomata, että mies seurasi katseellaan Jaisarin liikkumista ja kääntyi selin kiveä kohti, jonka takana piileskelin. Käännyin katsomaan käsiäni ja varovasti toisen käden sormia liikuttaen muodostin vedellistä palloa kivien ja kallioiden yllä olevasta kosteudesta.
“Kuka on kertonut sinulle, että hän olisi näillä main?” vartija kysyi kuulustelevasti. Suljin silmäni keskittyäkseni tekemään vesipallon nopeammin ja toivoin, että Jaisar saisi tarpeeksi kauan pidettyä vartijan huomion itsessään.
“Demonit ovat pitkin Phantasonea kuiskutelleet mahdollisesta piilopaikasta, joka sijaitsisi Casperin kukkakallioilla. Sitä ei kuulema osattaisi heti ensimmäisenä epäillä piilopaikaksi”, Jaisar kertoi rauhallisesti. Kuulin hänen äänessään vienon jännittyneisyyden. Toivoin, ettei vartija ehtisi huomaamaan tai aistimaan sitä. Avasin silmäni ja katsoin käteni yllä leijuvaa suurta vesipalloa tyytyväisenä. Käännyin hitaasti takaisin kohti vartijan minua kohti olevaa selkää. Hiljaisesti, varovaisin liikkein nousin seisomaan ja lähdin selkä hieman kumarassa hiipimään möreäistä vartijaa kohti.
“Kannattajille on sanottu, ettei piilopaikasta saisi puhua, ettemme paljastuisi”, vartija mörisi vihaisena.
“Kuka sinut on lähettänyt?” Jaisarilta kysyttiin epäilevänä. Askeleeni lähenivät vartijaa ja lopulta otin muutaman juoksuaskeleen ja onnistuin yhdellä hyppäyksellä ja käden liikkeellä saada vesipallon vartijan päänympärillä. Pallosta lähti kaksi ohjasta käsiini, joilla vedin pallon sisällä haukkovaa vartijaa alemmas. Vartija yritti laittaa vastaan ja pitää ääntä, mutta mitä enemmän hän avasi suutansa, sitä enemmän hänen keuhkoihinsa meni vettä. Hän haukkoi henkeä, mutta alkoi lopulta rauhoittua ja lopetti liikkumisen.
“Tapoitko hänet?” Jaisar kysyi ja katsoi vartijaa. Loihdin veden maahan ja pudistin päätäni.
“En, hän on menettänyt vain tajuntansa”, vastasin miehelle ja pyysin häntä auttamaan minua sitomaan hänet. Vartijan lanteella olleessa vyössä oli yksi ruoska, jonka Jaisar otti ja sitoi sen avulla tiukasti vartijan jalat tiukasti yhteen. Revin itse vartijan repaleisesta paidasta haarniskan alta pitkän palan ja ohjasin sen menemään osaksi vartijan suuhun ja sidoin kankaanpalan tiukasti kiinni uhrimme takaraivoon.
“Tuo oli aika kieroa, mutta ovelaa”, Jaisar totesi minulle tempustani ja naurahdin hiljaa.
“Isä opetti minulle tuon aikoinaan”, kerroin ja Jaisar auttoi minua vielä sitomaan vartijan kädet tämän selän taakse kiinni housuista löytyvältä vyöllä, jossa ruoskakin oli roikkunut.
“Ei pidä siis joutua vastukseksi”, mies vierelläni totesi minulle silmää iskien ja hymyilin otettuna hänen sanoistaan.
“Samat sanat, osaat varmasti tehdä unissa ilkeää jälkeä”, totesin miehelle, joka hymyili minulle takaisin myöntävästi. Yhteisymmärryksellä lähdimme raahaamaan painavaa vartijaa kauemmaksi piiloon muutaman kiven taakse. Vartija ei tuosta hetkeen heräisi tai löytyisi, joten se tuo meille lisää aikaa.
Juoksimme takaisin kallioseinää kohti ja koskettelimme sitä, yrityksenä löytää sisäänkäynti kohta. Aamuyön kosteudesta märät kukat kalliossa tuntuivat jääkylmiltä käsiäni vasten, mutta kestin sen kyllä. Oltiin taas päästy lähemmäs tavoitetta, joten nyt ei voisi luovuttaa.
“Heizel! Täällä”, Jaisar huikkasi minulle ja ripeästi otin muutaman juoksuaskeleen ja tulin miehen vierelle, jonka käsi katosi kallioon. Jaisar lähti menemään sisemmäs kallioon ja joutui ilmeisesti menemään sivuttain. Seurasin hänen esimerkkiään ja päästyäni kallion läpi, jouduin sivuttain ahtautumaan eteenpäin kahden suuren kivetyksen välistä. Jaisar pääsi ensimmäisenä välistä pois ja kääntyi heti odottamaan minua ja lopulta olin itsekin sisällä.
“Kaikki hyvin?” kysyin Jaisarilta, joka nyökkäsi. Käännyimme katsomaan edessämme olevaa kivistä käytävää, jota valaisi muutamat veren väriset kristallit. Vilkaisimme toisiamme ja lähdimme kävelemään käytävää pitkin. Olimme sopineet, että yritimme käyttäytyä mahdollisimman normaalisti kuin olisimme olleet täällä alusta asti Tiscoveran kannattajia. Sydämeni takoi tuhatta ja sataa samaan aikaan ja kurkkuni tuntui kuin se haluaisi kuristaa minut tähän kauhun ja jännityksen sekalaiseen tunteeseen. Toivoin, että Tareinen juoma kestäisi sen verran, jotta voisimme löytää Tiscoveran ja mahdolliset riipukset.
Mitä lähemmäksi saavuimme käytävän päätä, sitä meluisammaksi sen päässä kuuluvat äänet voimistuivat. Vilkaisimme Jaisarin kanssa toisiamme ja pystyin hänen silmistään näkemään saman jännityksen, mikä sydämessäni takoi kun näki painajaista, jossa oli vain pakko tutkia eteenpäin, vaikka ei haluaisi.
Edessämme avautui suuri kallioseinämien ympäröivä halli, jossa oli pitkiä kivisiä pöytiä ja niiden äärellä erikokokoisia ja -muotoisia kiviä, joissa erinäköisiä demoneja, vampyyreita ja haltioita oli. Joillakin heistä oli verenpunaista tai pikimustaa juotavaa ja he heittivät keskenään väkivaltaisia tai seksistisiä vitsejä. Minua etoi katsoa heitä kaikkia.
“Uskomatonta nähdä täällä niitä, joita olen aikoinaan kotiseudullani kohdannut”, Jaisar totesi minulle hiljaa ja käännyin katsomaan häntä. Kosketin hennosti toisen käteni pikkusormella hänen omaansa. Jaisar tarttui siitä hennosti omalla sormellaan. Emme uskaltaneet sen suurempaa hellyydenosoitusta osoittaa. Pienikin asia voisi paljastaa meidät.
“Pärjäätkö?” kysyin hiljaa nojautuen häntä vasten hitusen enemmän. Hän nyökkäsi, mutta nielaisi raskaasti.
“Tuntuu jo nyt pahaltaa kertoa tästä…”, Jaisar aloitti.
“Kertoa mistä?” tuttu ääni kuului takanani. Irroitimme heti otteemme Jaisarin kanssa toisistamme ja käännyimme katsomaan taaksemme tullutta Tesakia. Katsoin susimiestä niin neutraalina kuin vain pystyin, vaikka pelkäsin näyttäväni enemmänkin pelästyneeltä vakoojantyöstään paljastuneelta.
“Niin?” Tesak kysyi uudelleen toinen silmäkulma koholla ja hän katsoi meitä molempia vuorollaan.
“Tuntuu pahalta kertoa vanhemmille siitä, että olemme lyöttäytyneet joukkoihinne”, Jaisar sai kerrottua lopulta ja sain vain nöykättyä vastauksen perään. Tesak tarkkaili meitä ja tullessaan lähemmäs alkoi nuuhkia minua. Voi ei, helvetti jos hän tunnistaisi!
“En ole aiemmin nähnyt teitä kahta”, hän totesi ja kääntyi nuuhkimaan Jaisaria. Sydämeni hakkasi ja pystyin kuulemaan jokaisen lyönnin rintakehäni läpi. Emme voisi jäädä kiinni nyt.
“Oletko hermostunut sulotar?” Tesak kysyi minulta yht’äkkiä, kääntäen huomionsa taas minuun. Sulotar!? Hitto vie, mikä nimitys. Se suorastaan oksetti minua. Mies selvästi susimaisen aistiensa avulla pystyi kuulemaan sydämeni kivenkovat sykkeet.
“Hieman, olemme niin uusia vielä”, sain vastattua lopulta kuivaksi muuttuneen kurkkuni yli. Tesak nosti huulilleen hymynsä, jonka alta paljastui susimaiset hampaat.
“Ei huolta, totutte tähän paikkaan vielä”, hän vastasi minulle. Tesak otti askeleen lähemmäs eteeni ja nosti kädellään kasvojani paremmin häntä kohti.
“Haluaisitko viettää tämä yön pehmeässä sängyssä?” Tesak kysyi tulinen katse silmissäni. Olisi motannut miestä avokämmenellä poskelle, ellei Jaisar olisi ehtinyt väliimme.
“Hän on minun”, Jaisar sähähti kahden suuren hampaansa välistä Tesakille ja samassa kuulimme, miten koko suuri kivinen halli hiljeni silmänräpäyksessä. Seuraavat sekunnit tuntuivat ikuisuudelta. Jos yksikin vesipisara olisi tippunut katosta, sen iskeytymisen maahan olisi voinut kuka vain kuulla. Olimmeko nyt paljastuneet?
Tesak katsoi Jaisaria arvioivasti, kunnes alkoi nauraa räkättää möreällä äänellänsä.
“Minähän otan kenet haluan”, Tesak vastasi Jaisarille ylimielisesti, mutta jatkoi heti perään:
“Mutta onneksesi minulla riittää sänkyseuraa ilman seuralaistasikin”, Tesak vilkaisi minua vielä päästä varpaisiin miellyttyneenä selvästi näkemästään, kunnes käveli ohitsemme.
“Nauttikaa olostanne”, Tesak vastasi meille ja lähti kävelemään eteenpäin.
“No niin kaikki! Valmistaudutaan rinkituomioon”, Tesak ilmoitti ja moni hallissa ollut alkoi huutamaan tai karjumaan innoissaan.
“Rinkituomio?” kysyin hiljaa. Aktiviteetin nimi jo kertoi, ettei se voinut tietää mitään hyvää. Kaikki alkoivat muodostamaan ympyrää, jonka keskelle jätettiin hyvin tilaa. Taktisesti jäimme Jaisarin kanssa taaemmaksi, koska emme halunneet herättää yhtään enempää huomiota, jota olimme jo osaksemme saaneet.
Kuullessani askeleita salin suulta, josta olimme tulleet hetki sitten, jähmetyin paikoilleni. Siinähän oli. Tiscovera. Silmäni seurasivat häntä ja hänen jokaista liikettään. Hän ei vilkaissut ketään alaisia kohti, vaan hänen murhanpunertava katseensa oli tiukasti edessä. Jokainen demoninainsen lähellä oleva antoi hänelle heti tilaa ja nainen pääsi mutkattomasti muodostamamme ringin keskelle. Vasta naisen pysähtyessä huomasin Keidazin ja Alicen, jotka olivat taluttaneet kahta henkilöä mukanaan ja pakottivat nämä keskelle koko rinkiä. Vilkaisin Jaisaria ja hän vilkaisi minua sivusilmällä merkkinä, että oli huomioinut saman kuin minä.
Kaksi ringin keskelle tuotua henkilöä olivat valeasuissa olleet palvelijat. Olimme ehtineet nähdä heidän oikeista muodoista vilaukset enkä voinut erehtyä. Kaksi keskellä ollutta kätyriä näyttivät maansa myyneiltä. Kuin tietäisivät, mikä heitä odottaisi.
“Tervehdys rakkaat seuraajani”, Tiscoveran kylmän viileä ääni kaikui kallion seinämiä pitkin. Kaikki vastasivat innoissaan huutaen ja yritin Jaisarin tavoin yltyä innokkaaseen tervehdykseen. Oli yritettävä pysyä tässä leikissä mukana, vaikka oloni oli likainen ja vastenmielinen.
“Kuten jo kuulitte, olemme pitkästä aikaa päässeet yhden suosikkiaktiviteettinne pariin”, Tiscovera jatkoi vastatervehdyksen jälkeen sanojansa, jotka saivat raikuvat aploodit ja huudot osakseen. Demoninainen hymyili tyytyväisenä.
“Olemme kokoontuneet tuomitsemaan nämä kaksi rankasti epäonnistunutta alaista”, nainen jatkoi ja osoitti kahta keskellä polvillaan istuvaa alaista sormellaan, jossa oli pitkä punainen kynsi. Se näytti siltä kuin se olisi viilattu kurkun avaamista varten.
“He nimittäin epäonnistuivat tehtävässään. Tehtävässä, joka oli niinkin helppo kuin sen Riyzekien narttukuningattaren tappaminen”, Tiscovera huusi niin, että tunsin miten kivinen lattia allani tärisi. Tai sitten täriseminen lähti vain minusta. Katsoin mykistyneenä, miten demoninainen ilmoitti, että tuon kaksikon oli ollut tarkoitus tappaa minut.
Ilmeisesti olimme lähteneet Jaisarin kanssa hyvissä ajoin Casperin linnasta, koska alaiset olivat olleet meistä hitusen jäljessä. Kauhu hiipi koko vartalooni kuin shokin lailla. Jos minä en ollut tapettavana, oliko joku muu seurueestani…?
“Me emme voineet sille mitään! Vartiointia oli aivan liikaa juhlien jälkeen!” toinen alaisista huusi turhautuneena ja kohtasi pelokkaalla katsellaan demoninaisen kylmän punaiset silmät. Tesak iski alaisen takaraivoa nyrkillään merkkinä, ettei toisella ollut valtaa sanoa sanaakaan asian suhteen. Alainen joutui iskun voimasta laskemaan päänsä takaisin alas. Tiscovera kääntyi katsomaan häntä hetkeksi, kunnes kääntyi seuraajiansa kohti.
“Onko vartiointi syy palata takaisin ilman tuloksia?” Tiscovera kysyi alaisiltaan.
“EI!” kaikki vastasivat huutaen yhteen ääneen.
“Entä onko se syy palata takaisin, ettei sen nartun tappamisen sijasta tappanut ketään muuta kuninkaallista?” demoninainen kysyi seuraavaksi ja sama ei huudettiin vielä kovempaa.
“Olemme pahoillamme”, hiljaa ollut alainen sopersi itkien kauhusta pää alhaalla.
“Voit pitää pahoittelusi. Minä en tee sillä mitään”, Tiscovera sähähti ja näin, miten hän nopeasti nappasi alaista kurkusta kiinni kuristavalla otteella.
“Teillä oli yksi tehtävä, ettekä onnistuneet siinä. Teille ei ole käyttöä”, demoninainen sanoi sen hiljaisen vaarallisella äänellä hitaasti. Nielaisin raskaasti. Tuo nainen oli hullu. Ja halusin tappaa hänet siihen paikkaan. Hitaasti ja kivuliaasti. Niin, että hän anelisi minulta armoa viimeisillä hengenvedoillaan.
Demoni nousi alaisen ääreltä pituuteensa ja tuntui kuin hän olisi kasvanut monia senttejä pidemmäksi. Hänen amatsonimainen olemuksensa tietyssä määrin kauhistutti minua, vaikka samalla raivo sisälläni vain odotti, että pääsisin repimään hänet kappaleiksi.
“Rauhoitu”, Jaisar sanoi hampaidensa välistä vierelläni. Hän selvästi juotuaan vertani oli alkanut yhä helpommin tuntemaan tunnetilojani. Hän selvästi aisti kauhumaisen raivonhaluni vanhempieni murhaajaa kohtaan. Suljin hetkeksi silmäni, vetäisin syvään sisään ja sitten ulos. Avasin silmäni uudestaan auki asteen rauhallisempana tietääkseni, mitä seuraavaksi olisi vastassa.
“He ovat vapaassa käytössänne, kun annan merkin”, Tiscovera ilmoitti kuuluvalla äänellä alaisilleen, jotka olivat hiljentyneet täysin salissa. Vilkuilin ympärilleni ja kaikki katsoivat kuin hypnotisoituneina keskelle. Olisin voinut heiluttaa kättäni heidän silmien edessä ja he eivät olisi reagoineet siihen mitenkään. Käännyin katsomaan, kun demoninainen lähti hiljaiset Tesak, Keidaz ja Alice perässään ja heille tehtiin taas kunniakuja, pois ringin keskeltä. Tesak näytti tyytyväiseltä tilanteeseen, Keidaz tylsistyneeltä ja Alice olisi voinut palvoa maata entisen miesytäväni alla. Edes tällaisessa tilanteessa hän ei päässyt Keidazin ihastelusta eroon. Se olisi huvittanut minua, ellen olisi ollut jännittynyt kuin viulun kieli.
Nelikon päästyä hallin ovensuulle, Tiscovera nosti kätensä kuin häneltä tulisi suuri kunniallinen suosionosoitus yleisölleen. Yksi sormen napakka napsautus. Se vaati vain yhden tuon hiljaisessa salissa kaikuvan äänen ja samassa ympärilläni alkoi suunnaton huutaminen ja karjuminen. Kaikki halusivat osansa tästä hetkestä. Jouduin keskellä suurta rykelmää, kun alaiset alkoivat tunkeutumaan kuin raivohullut ringin keskelle, kohti rankaistuja alaisia. Jouduin kaiken alle ja kaaduin kivistä lattiaa vasten ja suojasin päätäni, jottei kukaan astuisi sen päälle. Kuulin sekä innokasta huutoa ja karjumista kuin myös vaikerrusta ja tuskanhuutoja. Se kaikki sekoittui ympärilläni kuin suuressa mellakassa ja onnistuin vain pitämään silmiäni kiinni ja melun keskellä suojaamaan päätäni iskuilta.
En tiennyt, kauanko tämä mielisairaalamainen sirkus kesti. Minuutin? Kaksi? Ehkä enemmän? Sitten kuulin napakan vislauksen. Yhtä napakan kuin sormien napsautuksen ja kaikki hiljeni. Uskalsin nostaa hitusen katsettani nähdäkseni, että kaikki olivat kääntyneet Tiscoveran suuntaan. En itse kääntänyt katsettani demoninaiseen. Silmäni olivat nauliintuneet kahteen ruumiiseen, jotka näin useiden jalkaparien välistä. En tiedä, pystyikö niitä edes kutsumaan ruumiiksi. Ne muistuttivat enemmänkin veristä lihakasaa. Kaksi epäonnista alaista oltiin suoranaisesti revitty kappaleiksi. Mitä enemmän katsoin ruumiita kauhunsekainen tunne sydämessäni, sitä enemmän erotin ruumiiden ympärillä olleita ruumiinosia. Kynsiä, korva, varpaita, sormia, hampaita, silmä… Mieleni olisi tehnyt oksentaa. En ollut pahimmissa painajaisissanikaan nähnyt mitään vastaavaa.
“Kiitoksia teille. Siivotkaa jälkenne”, kuulin demoninainen ilmoittavan. Korkokenkien kopsuminen kivistä lattiaa vasten kertoi demonin lähteneen paikalta. Katsoin edelleen ruumiita ja tunsin puristavani käsiäni niin kovaan nyrkkiin, että kynteni satuttivat ihoani. Vihasin kaikkia ympärilläni.
“Sinun pitää nousta”, kuulin Jaisarin hermostuneen äänen humisevan vierelläni.
“Sinun pitää nousta”, mies toisti kovemmin ja silloin koin herääväni taas tähän maailmaan. Käännyin katsomaan häntä silmiin silmät suurina ja annoin hänen auttaa minua nousemaan ylös. Jaisar otti kasvoni käsiensä väliin ja nosti katseensa minuun.
“Sinun pitää pysyä tolpillasi”, Jaisar sanoi minulle ja vain katsoin häntä hetken silmiin. Lopulta sain nyökättyä vastaukseksi ja mies edessäni nyökytti takaisin rohkaisevasti.
“Heikkohermo”, kuulin joidenkin ympärillä olleiden alaisten kuiskivan minusta, mutta en saanut aikaiseksi vastata siihen takaisin mitään. Luulen, että se oli hyvä asia siihen hetkeen. Minua ei koettaisi uhkana, jos esittäisin tällaista heikkoa alaista.
“Mennään”, Jaisar sanoi ja otti minut kainaloonsa. Mies lähti johdattamaan meitä pois salista. Käänsin katseeni ruumiiden suuntaan ja ehdein nopeasti nähdä, kuinka niitä alettiin monen alaisen yhteistyöllä siivoamaan pois paikalta. Jaisar kuitenkin siirsi katseeni takaisin eteen, etten soisi silmilleni enää näkyä tuosta kauheasta kohtalosta. Käännyin puolestaan vilkaisemaan Jaisaria, jossa ei ollut tippaakaan verta. Ilmeisesti hän ei ollut osallistunut väkivaltaisuuteen. Jaisar vilkaisi minua hymähtäen varovasti. Päästyämme salista pois, suuri tuska valtasi sydämeni ja kivuliaasti ähkäisten jalkani pettivät ja tömähdin kovalle pinnalle istumaan, nojautuen seinään.
“Mikä hätänä?” Jaisar kysyi heti huolissaan ja laskeutui vierelleni. Haukoin henkeä ja painoin vapaalla kädelläni sydämeni kohdalta.
“Ne ovat täällä…” sain kuiskattua ja käännyin katsomaan Jaisaria. Näin hänen silmissään epävarmuutta ja se koski minuun. En olisi halunnut hänen joutuvan näin avuttomaan tilanteeseen. Naurahdin tuskaisesti.
“Noloa, joudut näkemään minut näin heikkona”, sanoin ja nielaisin ja irvistin kivusta. Jouduin sulkemaan silmäni hetkeksi. Kuin kuorossa olevat äänet huhuilivat päässäni. He huhuilivat nimeäni. Pyysivät minua luokseen.
“Pää kiinni Kipakka”, Jaisar tuhahti, mutta hänen äänessään oli pelkkää huolta. Hän otti olkapäistäni kiinni ja kääntyi katsomaan, kun kaksi verenpeittämää alaista kävelivät ohitsemme. He nauroivat pilkkaavasti minulle, mutta pystyin siinä hetkessä keskittymään kiviseen lattiaan allani ja sen erilaisiin harmaisiin sävyihin.
“Vie se naikkonen lepäämään ennen kuin Tiscovera tappaa hänet”, miesalainen huikkasi Jaisarille ja osoitti vasemmalle puolelle käytävää, joka oli ilmestynyt salissa ollessa siihen. Nostin katseeni käytävää kohti. Vartaloni tuntui painavalta, mutta lähdin itsepäisesti nousemaan ylös.
“Jaksatko varmasti?” Jaisar uskalsi kysyä, kun alaiset olivat kävelleet käytävän puoliväliin ja kääntyneet viistosti vasempaan. Hieroin sydämeni kohdalta rintakehääni ja se tuntui helpottavan tuskallista kaipuuta sisälläni.
“Olemme näin pitkällä, emme luovuta”, tokaisin Jaisarille ja kääntyessäni katsomaan häntä silmiin, mies nyökkäsi minulle. Hänen silmistään huokui huoli, mutta samalla määrätietoisuus, että aikoisi seurata minua loppuun asti. Nyökkäsin hänelle ja mies auttoi minut koko pituuteeni ja lähdimme kävelemään kohti käytävää, tietämättä lainkaan mitä edessämme saattaisi olla. Tietämättä sitä, että jos paljastuisimme, kuolisimme samantien.
Kappaleet, jotka inspiroivat kappaletta kirjoittaessa:
- FF X-2 ost – Shuyin’s Theme
- FF X-2 ost – Temple
- FF X-2 ost – Suspense
- A Nightmare on Elm Street ost – Prologue
- A Nightmare on Elm Street ost – Main Title
- One missed call theme song
- Ginga Densetsu Weed ost – Hougen and Genshin II
- Ginga Densetsu Weed ost – Evil serge
- GNG ost – Terror
- Mark Koven – What went we
- Maternal – Silent Hill
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti