LUKU 47: SALAISUUS

 HEIZEL

“Olen aivan kunnossa Dee, ei ole mitään hätää”, kuulin Tansin sanovan hiljaisella äänellä. Yritin jäädä asentoon, josta lähteä heti hipsimään karkuun, mikäli salakuunneltavista jompikumpi tai molemmat lähtisivät tulemaan takaisin alas.

“Olen niin pahoillani, että Conda pelästytti ratsusi. Jos olisin tiennyt, että olet ratsastamassa sen prinssin antamalla lahjalla, en ole tullut lainkaan”, kuulin Deilan äänen, mutta se ei kuulostanut hänen tapaansa kireältä ja tyyneltä. Enemmänkin haavoittuvaiselta ja murheelliselta. Olin kuullut hänet aiemmin samanlaisena, kun Aversion tuhoutui. Yritin kurkistella kaiteiden ohuiden pylväiden ohitse, että näkisin kaksikon niin hyvin kuin siinä suhteessa pystyisi. Näin molemmat toisiaan vastakkain, todella lähekkäin, mutta he eivät koskeneet toisiansa.

“Dee, rakas”, kuulin Tansin sanovan kauniin soinnullisella, mutta surullisella äänellä ja näin, miten hän otti edessään olevan demonikuningattaren kädestä kiinni. Rakas? Oliko prinsessa juuri kutsunut demonia rakkaakseen? Kihlajaisjuhlissaan?

“Tein sen ratsastusretken ainoastaan Nirionin mieliksi. En välitä ratsastamisesta, en edes pidä siitä paljoa enkä ole hyvä siinä. En tedä mitä ajattelin, kai yritin olla ystävällinen”, Tansi sanoi ja puristi edessään olevan pitkän naisen käsiä.

“Et halua, että he tietävät meistä”, Deila totesi ääneen asian, joka oli totta, mutta niin kivulias, että sen mieluummin jättäisi sanomatta ääneen. Molemmat katsoivat toisiaan haikeina kuin rakastavaiset, jotka eivät saisi osoittaa tunteita toisiansa kohtaan.

“Et halua, että vanhempasi tietävät, että lemmittysi on nainen ja vieläpä demoni”, Deila lisäsi surullisena ja huomasin hänen olevan vetämässä käsiänsä pois, mutta Tansi piti niistä itsepäisesti kiinni. Olin saanut varmuuden ajatuksilleni. Kaikki ne hetket, jolloin Deila ja Tansi olivat tutustuneet ja viettäneet aikaa yhdessä, heidän välilleen oli muodostunut side, joka oli vahva mutta samalla raastava. Kielletyn rakkauden side.

“He tietävät, että miellyn naisista, en miehistä. Kerroin heille etten halua kihlautua Jolinien prinssin kanssa, mutta he tekivät selväksi, että haluamisillani ole mitään merkitystä”, Tansi myönsi ääneen hiljaa, kyyneleiden tippuessa hänen silmistään sileitä poskia pitkin.

“Heille hyvien välien pitäminen Jolineihin on tärkeintä, enkä voi tehdä mitään muuta kuin esittää ja hymyillä”, Tansi lisäsi ja näin, miten Deila nosti toisen kätensä pyyhkimään lemmittynsä kasvot kyyneleistä pois. Tunsin, miten melkein teki mieli itkeä prinsessan mukana. Tuntui epäreilulta, ettei Tansilla olisi valtaa valita sitä, kenen kanssa hän haluaisi olla. Casperien ja Jolinien tapa toimia oli ikivanha, mutta he edelleen halusivat siitä pitää kynsin ja hampain kiinni.

“Mitä voin tehdä Tansi? Kerro niin teen sen. Teen mitä vain vuoksesi”, Deila sanoi hellällä äänellä prinsessalle edessään. Hän antoi toisen kätensä kämmenen levätä Tansin kasvoilla, johon prinsessa nojautui päällään hellästi. Nuori neito nielaisi ja sulki silmänsä hetkeksi. Hänen kehonkielestään näki, miten hän nautti siinä hetkestä olosta. Miten onnellinen hän oli siinä Deilan syleilyssä.

“Syleile minua”, Tansi pyysi lopulta hiljaa, kun avasi silmänsä ja katsoi kohti Deilan ainoaa tervettä silmää. Demonikuningatar ei aikaillut, vaan veti prinsessan hellästi itsessään kiinni ja suuteli häntä pitkään ja rakastavasti suoraan huulille. Voi ei, tämä ei ollut lainkaan hyvä tilanne. Asiat olivat pahasti solmussa, eikä kaksikko selvästikään tiennyt, mitä tekisivät sen suhteen. Päätin, että olin nähnyt tarpeeksi ja lähdin varovasti hipsimään portaita alas ja siitä käytävää pitkin takaisin tanssiaissaliin. Toivoin vain, ettei kukaan muu ylimääräinen äkkäisi kahta rakastavaista.

Vilkaisin taakseni käytävälle, johon olin Deilaa seurannut. Kun huomasin, ettei perässäni ollut ketään, olin kääntymässä takaisin salin suuntaan, mutta törmäsin samantien johon kuhun. En onneksi kaatunut vaan horjahdin pari askelta tulosuuntaani kohti.

“Anteeksi kovasti”, sanoin heti ja nostin katseeni suoraan kummisetäni ja Jillin eteen. Kröhäisin heti ja asetin kenkäni lattialle ja pistin ne takaisin jalkaani.

“Kuningas Ralff, Kuningas Jill”, sanoin nopeasti saatuani kenkäni jalkaani ja kumarsin heille pikaisesti päätäni.

“Kuningatar Heizel”, kummisetäni sanoi ja Jill vain vienosti nyökkäsi päätänsä minulle.

“Missäs sinä olet hipsutellut ilman kenkiäsi?” Jill kysyi minulta ja hänen käärmemäisen vihreä katse aiheutti niskakarvojeni pystyyn nousemisen. En halunnut kummankan saada vihiä näkemästäni.

“Kunhan vain olin jaloittelemassa. Kenkäni ovat hieman puristavat”, myönsin mahdollisen rauhallisena. Jill tuhahti vienosti merkkinä, että piti minua heikkona, kun en jaksanut tanssikenkiäni koko aikaa jaloissani. Mieleni olisi tehnyt näyttää hänelle kieltä, mutta hillitsin itseni.

“Kyllähän minun on säästettävä jalkojani, jotta jaksan tanssia kummisetäni kanssa”, lisäsin aiempaan kommentiini ja toin huulilleni mahdollisimman sievän hymyn, kun käännyin katsomaan Ralffia. Mies hymähti minulle takaisin merkkinä ja käännyin katsomaan Jilliä, joka katsoi minua epävarma katse silmissään.

“Ei huolta Jill, en tanssisi kanssasi vaikka henkeni olisi uhattuna”, sivalsin puolestani miehelle takaisin ja juuri, kun hän oli sanomassa minulle ärtyneenä vastaan, Ralff tuli väliimme sovittelijana.

“No niin arvon kuningas ja kuningatar, nämä ovat juhlat eivät sanaharkkataistelu”, mies totesi meille molemmille kuin kinasteleville lapsille. Irvistin Jillin kiusaksi hänelle ja hänen vihreät silmänsä siristivät vihasta.

“Menisitkö edeltä Heizel? Tulen pian tanssimaan kanssasi”, kuningas Ralff totesi minulle. Olisin niin halunnut päästä sanomaan lisää valittuja sanoja Jolinien kuninkaalle. Hän olisi ansainnut sen ihan vain sen vuoksi, koska on olemassa ja jatkuvasti aliarvioimassa minua. Mutta halusin ottaa myöhemmin selvää itsekseni Salamin mainitsemista kukkakallioista ja sen ympäristöstä, joten en voinut riskeerata sitä, että minua tarkkailtaisiin vielä enemmän. Nyökkäsin vain molemmille kuninkaille vienosti ja lähdin pää pystyssä takaisin tanssisaliin.

Tanssisalissa oli vuorossa yhteistanssit, joihin halukkaat saivat osallistua. Upeat asut ja niiden helmät lainehtivat naisten pyöriessä osuuksissaan ja musiikin tahdissa tapahtuvat yhteistaputukset olivat niin kovat, että ne kuuluisivat varmasti alas alamaisten luokse asti. Yritin väentungoksessa etsiä omaa seuruettani ja huomasinkin heidät lopulta salin toisesta päästä. He olivat saaneet koko joukolle pöydän ja tuoleja, jossa ilmeisesti keskustelu kävi kuumana. Haluaisin kovasti tietää, että mistä he keskustelisivat, halusin päästä mukaan.

Huomasin Tansin viilentävän ohitseni, tervehtien minua nopeasti. Sieraimissani tuoksui prinsessan ruusumainen tuoksu ja katsoin, kuinka hän käveli prinssi Nirionin luokse. Prinssi oli juuri keskustelemassa jostain prinsessan pikkuveljen kanssa, kunnes käänsi katseensa kihlattuunsa ja hymyili hänelle diplomaattisesti. Pikkuveli lähti heti juoksemaan takaisin herkkupöydän luokse hakemaan itselleen syötävää. Siirsin katseeni veljestä hetkeksi takaisin tuoreeseen kihlapariin, jotka keskustelivat hymyillen jostain, en vain saanut tarpeeksi selvää, että mistä.

“Voisitko olla katsomatta heitä, ennen kuin paljastat hänet”, kuulin Deilan äänen vierelläni ja vavahdin säikähdyksestä. Toinen oli vain ilmestynyt vierelleni kuin hiljainen haamu.

“Kamala, kun säikähdin”, totesin hiljaa, mutta Deila ei kääntänyt katsettaan minuun.

“Aiotko kertoa asiasta?” Deila kysyi erittäin kireänä ja huomasin, miten hän hermostuneena puristi pitkää keppiänsä, joka seisoi hänen edessään.

“Mitä? Miten sinä-?” kysyin kuiskaten, mutta jätin kyselyni siihen paikkaan. Oli asia miten tahansa, Deila oli tiennyt, että olin vakoilemassa heitä. Hitto vie.

“Aiotko?” hän kysyi uudestaan ja katsoi samalla edessään tanssivaa juhlajoukkiota. Katsoin heitä myös ja vastasin:

“En, ei ole minun asiani kertoa toisten yksityisasioita eteenpäin, ellei jonkun henki ole uhattuna”, totesin kuningattarelle ja vilkaisin sivusilmällä häntä. Toteamukseni oli testi Deilalle, kokisiko tämä Nirionin kukistamisen mahdollisena.

“Kenenkään henki ei ole uhattuna”, hän kuiskasi tosissaan.

“Olen rakastunut, mutta en murhaaja”, hän lisäsi ja nyökkäsin päätäni. Deila ei vaikuttanut loukkaantuvan epävirallisesta toteamuksestani. Kai hän oli osannut odottaa sitä. Tai sitten hän oli tosissaan miettinyt prinssin hengen ottamista saadakseen prinsessan itselleen, mutta tiedostani että se olisi enemmänkin huonoksi hänelle ja Tansille.

“Silti minua kuvottaa, että tuo Jolinien pentu on luvattu Tansille, vaikka Tansi ei edes välitä hänestä”, Deila sihisi hiljaa vierelläni. Olisin halunnut koskettaa häntä lohdullisesti, mutta ajattelin, että on parempi pysyä neutraalina.

“Miten aiotte toimia?” rohkenin kysyä naiselta, joka huokaisi ja jatkoi tanssin katsomista. Jos he jatkaisivat salaa näkemistä, se paljastuisi ennemmin tai myöhemmin. Tai jos he kertoisivat suhteestaan, siitä syntyisi kamala soppa.

“En rehellisesti tiedä”, Deila vastasi lopulta, äänessään vieno epätoivo. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu rakastaa jotakuta, ketä ei saisi rakastaa. Mutta tunteet eivät kysy tai mieti, ne ottavat vain vallan, jos näkevät sen mahdollisena. Päätin, että en alkaisi neuvomaan heitä. Tämä oli heidän asiansa ja tiesin, että kyllä he jotain varmasti keksisivät. Se, mikä olisi sitten lopputulos, onkin ihan eri asia.

“Oli miten oli, minulla olisi eräs tärkeä asia kerrottavana”, sanoin hiljempaa, nojautuen hieman Deilan puoleen paremmin. Hän kääntyi lopulta katsomaan minua kysyvänä harmaan hohtavan ihon valaistuessa vaaleammaksi yllämme olevasta kattovalosta.

“Kerron asiasta, kunhan juhlat loppuvat parin tunnin kuluttua”, lupasin hänelle ja hän näki katseestani, mihin asia liittyi. Demonikuningatar nyökkäsi minulle vienosti ja lähti sitten seurassani serueeni luokse loppujuhlien ajaksi. Olisi parempi, että Deilalla olisi muutakin tekemistä kuin vain Tansin vilkuilu ja mustankipeytensä miettiminen.

Kello oli lähemmäs puolen yötä, kun saavuin seurueeni, Jaisarin ja Deilan kanssa oleskelutilaamme. Juhlat olivat loppuneet ajallaan ja vieraita oltiin pyydetty lähtemään. Casperit olivat ilmeisesti hyvin säntillisiä, tosin se ei minua haitannut, se teki omasta asiastani helpomman toteuttaa.

“Minun on kerrottava teille jotain hyvin tärkeää”, sanoin koko joukolle hiljempaa, kun Jaisar sulki viimeisenä oven perässään. Kaikki katsoivat minua hämmentyineinä, kun suljin kaikki valot ja pyysin heitä kaikkia istumaan olohuoneeseen.

“Mistä on kyse?” Chari kysyi ihmeissään ja hyssyttelin hänet hiljaiseksi. Kun seurueeni huomasi salamyhkäisyyteni, he heti ymmärsivät, että asia liittyi riipuksiin ja päättivät olla kyselemättä suurempia. Mitä vähemmän puhuttiin ja puhuminen tapahtui hiljaa, sitä varmempaa oli, että ylimääräiset korvat eivät kuulleet asiaani. Aloitin lopulta kertomaan, mitä Salam oli minulle kesken tanssien kertonut ja vilkuilin vuorotellen jokaista silmiin merkkinä, että he kuuntelisivat tarkasti.

“Epäiletkö, että Tiscoveralla olisi piilopaikka täällä? Casperissa?” Tarein kysyi ihmeissään ja vilkaisi muita huoneessa olevia. Se kuulosti minunkin korvaani erittäin oudolta, mutta ei mahdottomalta. Casper oli suurimmalta osin rauhallinen ja seesteinen valtakunta. Luulisi, että Tiscoveran mahdolliset liikkeet oltaisiin huomattu täällä. Toki demoninainen osasi mustaa magiaa, joten mikä tahansa voisi olla mahdollista häneen liittyen.

“En voi sanoa varmaksi, mutta minun on tarkistettava tilanne”, sanoin ja Sergei pudisti heti päätänsä.

“Aivan liian vaarallista, et voi mennä yksin”, henkivartijani sanoi ja katsoin hänen harmaisiin teräksisiin silmiin omillani. Hän puhui sekä henkivartijananai että ystävänäni. Sillä hetkellä toivoin, että hän huolehtisi isosiskostani enemmän ja antaisi minun tehdä kuten haluan. Chari tarvitsi häntä enemmän kuin minä.

“Minun on mentävä yksin, tällä joukolla herätämme vain huomiota ja minun pitää päästä pois linnasta huomaamattomasti”, sanoin hänelle takaisin.

“Entä sitten, jos vaikka löytäisit Tiscoveran piilotetun oleskelupaikan? Mitä sitten? Hehän voivat saada sinut kiinni ja tappaa sinut?” Chari kysyi suoraan kuiskaten ja katsoin siskoani, kuun kimaltaessa hänen rubiinisilmäänsä. Kuu sai rubiinin kimaltamaan kauniisti ja siinä valossa Chari näytti kuin jumalaiselta patsaalta istuessaan elegantisti miehensä vierellä.

“Käyn vain katsomassa, voisiko kukkakallioilla olla mitään, mikä vihjaisi siitä, että Tiscovera saattaisi lymyillä näillä main”, kuiskasin vahva varmuus äänessäni.

“Jos hänen piilopaikkansa on täällä, siitä on ilmoitettava välittömästi muille kuninkaallisille”, lisäsin. Samalla se olisi mahdollisuus saada Tiscovera kiinni kerralla, ilman sen suurempia taisteluita. Varsinkin, jos onnistuisimme yllättämään hänet.

“Miten kerrot kenellekään mitään, jos jäät kiinni heille?” Trevio kysyi huoli äänessään. Vilkaisin veljeä silmilläni ja mietin asiaa hetken. Lopulta olkiani kohautellen totesin:

“Jos minua ei kuulu aamupäivään mennessä, tiedätte että jotain on sattunut ja voitte kertoa tästä kuulemastanne. Salam vahvistaa sen ja otan täyden vastuun, jos teitä ruvetaan kovistelemaan”, vilkuilin kaikkia vuorollani. Seurueeni jäsenet katsoivat minua edelleen epävarmoina ja vilkuilivat toisiansa. Kukaan ei halunnut alkaa sanaharkkaan minua vastaan, kun olin päätökseni tehnyt, mutta he vilkuilivat toisiansa toivoen, että joku sen roolin ottaisi. Jaisar ja Deila eivät olleet sanoneet mitään koko aikana, he olivat vain kuunnelleet hiljaisina kuiskausmaista keskustelua.

“Lähden mukaasi”, Jaisar ilmoitti vierelläni yht äkkiä ja käänsin pääni samantien häntä kohti. Äännähdin heti kieltävästi päätäni pudistellen. Jaisar ei saisi lähteä mukaani. En halua että hänelle tapahtuu mitään.

“Ei käy, en suostu saattamaan ketään muuta vaaraan”, sanoin heti. En voisi elää itseni kanssa, jos Jaisar veisi huomaamattaan huomiotani tutkimusmatkalla pois millään tavalla. Se voisi saattaa hänet hengenvaaraan ja se olisi minun syytäni.

“Jaisar lähtee mukaasi minun käskystäni”, Deila totesi siihen kuiskaten viileällä äänellänsä ja käännyin katsomaan vuorostaan hiljaa ollutta demonikuningatarta. Tämä oli varmasti jonkinlainen kosto häneltä. Kosto, että olin saanut selville hänen ja Tansin pienen salaisuuden. Hän siveli omaa sauvaansa, kun istui Charin vieressä ja kääntyi katsomaan minua silmiin ainoalla omallansa. Pudistin hänelle päätäni rivakasti vastalauseena sekä pyyntönä, mutta nainen avasi suunsa ennen minua:

“Jos jäät kiinni, on oltava toinen, joka pystyy toivon mukaan pakenemaan ja varoittamaan meitä muita”, Jaisar henkäisi vieressäni hiljaa. Hän ei ilmeisesti voinut uskoa korviansa, mitä hänen kuningattarensa oli juuri sanonut.

“En todellakaan aio jättää Heizeliä, jos jotain käy”, Jaisar sanoi samantien vastaan normaalilla äänellä ja jouduimme muut hyssyttelemään hänet hiljaiseksi. Jaisar hiljeni samantien pahoillaan olevan näköisenä, kunnes kääntyi taas katsomaan Deilaa, edelleen uskomatta siitä, mitä hänen oli käsketty tehdä, jos asiat menisivät huonosti.

“Kyllä jätät ja teet sen, koska kuningattarenasi määrään niin”, Deila kuiskasi käskevästi Jaisarille, joka sihahti vihaisena. Vilkaisin miestä vierelläni. Olin otettu siitä, että hän haluaisi pysyä rinnallani, vaikka mitä tapahtuisi. Mutta tässä tilanteessa Deilan käsky menee minua ylemmäs, koska Deila on hänen virallinen kuningattarensa, en minä.

“Ei mitään henkilökohtaista sinua kohtaan Heizel, mutta täytyy pelata varman päälle”, Deila sanoi minulle ja katsoin häntä silmiin. Halusin ajatella, että tämä oli Deilan tapa osoittaa, että halusi auttaa ja Jaisarin avulla olisi pieni mahdollisuus, että Caspein kuninkaalliset oppisivat ainakin sietämään demoneja. Minun oli vain vaikeaa uskoa sitä, kun tiesin että olin saanut tietooni salaisuuden, jota ei saisi tuoda esille.

“Se on sitten sovittu”, Trevio ilmoitti kuin asiasta ei keskusteltaisi enää.

“Minä olen se kuningatar”, muistutin samantien kääntyessäni katsomaan veljeäni. Pitkään aikaan en ollut nähnyt isoveljeni katseessa samanlaista totisuutta ja kireyttä, mutta samalla huolta. Kuin tulta roihuavaa huolta.

“Se on sovittu, sisko. Olit kuinka kuningatar tahansa”, hän toisti kireänä ja katsoin häntä haastavasti takaisin. Trevion ilme ei häivähtynyt hänen kasvoiltaan. Veljeni harvoin hermostui tai totistui, mutta kun hän niin teki, hän oli aivan tosissansa. Suljin silmäni hetkeksi tasoittaakseni ärtymystäni ja huokaisin hiljaa. Ei kait tässä tilanteessa muu auttaisi. Jos laittaisin vielä enemmän vastaan, menettäisimme kallisarvoista pimeän aikaa linnasta pois hiipimisestä ja mahdollisuutta päästä harvojen silmien alla pois linnan lähistöltä. Avasin silmäni nyökytellen päätäni ja lopulta sanoin:

“Hyvä on, valmistaudu Jaisar. Lähdemme heti”

Kappaleet, jotka inspiroivat kappaletta kirjoittaessa:

- Pocahontas ost – John Smith sneaks out

- Sevdaliza f. Pabloo Vittar & Yseult – Alibi

- Ellie Goulding – Love me like you do

- Vanilla Ninja – Looking for a hero

- t.At.U. - All the things she said

- t.A.t.U. - Not gonna get us

- One missed call movie Theme song

- Ib ost – Dining room

- Mr. Robot ost – betterthanm0rphine.aac