LUKU 45: YKSISARVISET

HEIZEL

Syksy oli lopulta saapunut kotilaguunini maille ja värjännyt tullessaan puiden lehdet lempeän keltaisesta tulisen punaisen sävyihin. Katsoin ikkunasta ulos, kuinka ilta-aurinko alkoi painua merta vasten horisonttiinsa ja tuulen mukana tanssivat puiden lehdet leijailivat kuin hennot kukat taivasta vasten. Lämpimät sävyt värjäsivät maisemaa kuin vesivärit vastakastetulla paperilla ja se toi mieleen äitini. Hänen lämpönsä ja kauneutensa.

“Oletteko valmis prinsessa?” vanhempi naisääni kysyi kohteliaasti ja käännyin katsomaan, kuinka tuolilla istuvaa siskoani vastapäätä seisoi haltia, jonka vierellä oli pieni pöytä täynnä erilaisia pieniä välineitä. Mutta pöydän ehdoton sydän oli kaunis punainen rubiinin palanen. Se kimalsi ilta-auringossa kuin tulta syöksevä kristalli.

“Anna mennä vaan”, Chari sanoi rennosti ja nojasi paremmin tuolin selkänojaan. Hieman päätänsä kumartaen oliivinvärin ihollaan omistava haltianainen alkoi ensin poistamaan siskoni päässä olevaa sidettä hänen kasvoiltaan. Astelin muutaman askeleen lähemmäs ja ristin käteni rintakehälleni odottavaisena.

“Tässä ei mene kauaa ylhäisyys” ,nainen ilmoitti Charille ja siskoni vain äännähti hiljaksiin merkkinä toisen kommentille. Siteessä ei ollut enää lainkaan verta, joten se merkitsi, että haavat olivat lopulta parantuneet kunnolla ja noitien voiteet ja lääkerohdot olivat auttaneet vammojen kanssa. Charin menetetyn silmän kohdalla oli vain tyhjä kuoppa, joka oltiin yritetty hoitaa mahdollisiman hyvännäköiseksi. Katsoin, kuinka nainen hänen edessään alkoi ensin puhdistamaan silmän ympärystä. Hän oli Qjudon parhain takoja, mitä tuli kiviin ja kristalleihin joita haluttiin käyttää pienien ruumiinosien paikkaamisessa. Ystäväni Salam oli heti tiennyt, kenet etsiä käteensä, kun kerroin, mitä haluan siskolleni ja haluan, että sen toteuttaa kaikista parhain. Helen oli heti suostunut pyyntöön ja ottanut sen ensimmäiseksi prioriteetikseen töidensä suhteen. Ei sen takia, että Chari oli kuninkaallinen, vaan siksi, koska pääsi ensimmäistä kertaa pitkällä urallaan toteuttamaan silmänmuotoisen rubiinin. En tiennyt, miten niin monia satoja vuosia elänyt haltia oli säästynyt silmänmuotoisen rubiinin takomiselta, mutta kaikelle on se oma ensimmäinen kertansa. Ei se aikaa katso.

Helen otti lopulta paremman askeleen Charin lähelle, enkä nähnyt, miten tarkalleen nainen alkoi upottamaan rubiinia siskoni silmään.

“Kertokaa heti, jos koskee liikaa”, Helen sanoi siskolleni, joka taas äännähti myönteisesti. Helenin tehdessä työtänsä huomasin, miten Chari puristi tuolin käsinojia sormet valkoisena. Hän ei silti inahtanut ääntäkään suustaan ulos. Tiesin, että Chari oli liian ylpeä moiseen. Puristin kädelläni omaa käsivarttani kuin toivoen, että Charin kipu hellittäisi sitä kautta.

“Rubiini on paikallaan, teen vielä muutaman hienosäädön”, nainen kertoi siskolleni ja teki vielä työtänsä siskoni silmän ympärillä. Astelin varovasti lähemmäs, kun näin Helenin erkanevan siskostani. Rubiinisilmä oli uskomattoman kaunis. Se muotoutui täydellisesti Charin kasvoihin, kuin se olisi aina ollut osa häntä. Isosiskoni avasi terveen silmänsä ja kääntyi katsomaan minua kysyvänä.

“No?” hän kysyi ja ensikertaa kuulin hänen äänessään epäröintiä asian suhteen. Hymyilin hänelle ja yritin pitää kiitoksen kyyneleet sisälläni, vaikka ne kirvelivät silmieni ympärillä.

“Se on upea”, henkäisin rehellisesti ja siskoni kääntyi heti katsomaan Helenin hänen eteensä nostamaa pientä peiliä. Chari katsoi itseään suu ammollaan ja hän nosti varovasti toisen kätensä koskemaan ensin rubiinisen puolen kasvojen poskea, kunnes nosti parin sormensa pään koskemaan rubiinia. Hän huokaisi ja sai naurahdettua. Hän nielaisi raskaasti, selvästi pitäen omiakin kyyneleitään sisällään.

“Olet saanut kadonneen minäni palautumaan entistä upeampana”, Chari henkäisi kommentiksi ja kääntyi katsomaan Heleniä, jonka pelkkä ilme kertoi, kuinka tyytyväinen hän oli itseensä. Hän niiasi hieman, siskoni samalla kiittäen häntä upeasta työstä.

“Oli ilo palvella teitä ylhäisyys”, hän sanoi hymyillen ystävällisesti Charille. Hän alkoi pakata tavaroitansa kasaan samalla, kun kävelin hänen vierelleen.

“Kiitos vielä tuhannesti, pidän huolen että työsi saa arvoisensa palkkion”, lupasin Helenille, aitoa kiitollisuutta äänessäni. Hän kääntyi katsomaan minua ja nyökkäsi minulle arvokkaasti hymyillen.

“Olkaa hyvä teidän korkeutenne. Oli ilo olla avuksi prinsessasiskollenne”, Helen sanoi ja kääntyi lopulta sulkemaan työlaukkunsa lukon.

“Suonette anteeksi, mutta minun on palattava takaisin kotiin muiden töideni äärelle välittömästi”, haltianainen sanoi ja niiasi sekä minulle ja sisarelleni. Nyökkäsin hänelle vienosti päätäni jäähyväsiksi.

“Harmoniatar suojelkoon matkaasi”, toivotin naiselle, vaikka Harmoniatar -nimen mainitseminen tuntui minusta ja monesta muustakin oudolta nykyisin. Miten hän voisi suojella yhtään ketään, jos hän on kuollut.

“Harmoniatar suosikoon teitä”, Helen toivotti takaisin ja lähti sitten omin avuin toimintohuoneestaani kohti omaa päämääräänsä. Katsoin naisen perään samalla, kun siskoni kysyi:

“Uskotko, että osa Harmoniatarta olisi yhä olemassa jossain?” käännyin katsomaan Charia ja nostin olkapäitäni empivänä.

“En osaa sanoa. Ehkä? Ehkä riipuksissa on osa häntä?” mietin ääneen Charille, joka vilkuili toimistoni pienestä seinäpeilistä uutta rubiinisilmäänsä. Riipukset tunsivat kovaa vetoa minua kohtaan, joten jos Harmoniatar olikin saanut osan itsestään niiden sisälle? Ja siksi koin välillä pakottavaa haluaa saada riipukset itselleni. Aina, kun lähdin miettimään tätä koko sotkua ja riipusten saamista yhteen, päätäni alkoi särkeä. Chari kääntyi katsomaan minua ja nosti toisen kätensä lanteelleen miettivänä.

“Oletko pitkään aikaan tuntenut mitään?” Chari kysyi minulta ja pudistin päätäni. Tosiasia, etten ollut melkein kuukauteen tuntenut minkään riipuksen kaihoisaa kutsua oli jopa pelottanut minua. Mitä jos Tiscovera oli löytänyt niitä enemmän? Entä jos hän olisi monta askelta edellämme.

“Jos haluat jatkaa riipusten etsimistä, voithan hyvin peruuttaa menemisesi niihin kihlajaisjuhliin”, Chari kommentoi ja käännyin katsomaan hänen jäljellä olevaa silmäänsä.

“Ja antaisin Jillille mahdollisuuden urputtaa siitä, miten en kunnioita ketään? Ei kiitos”, tokaisin, ristien taas käteni. Charin huulet nytkähtivät. Hän oli tyytyväinen tiedosta, että pääsisi juhlimaan ja näyttämään, että silmänmenetys ei saanut häntä pelokkaaksi. Olin niin ylpeä hänestä.

VIIKKO MYÖHEMMIN

Istuin matka-automme nahkapenkillä ja katsoin ohikiitäviä maisemia. Matka oli kestänyt autolla muutamia päiviä ja mitä etelämmäksi saavuimme Phantasonessa, sen enemmän maisemat muistuttivat raikasta kevättä kuin viileää syksyä. Värit vaihtelivat puissa keltaisen ja vihreyden eri väreissä. Casperien valtakuntaan pääsi helpoiten Jolinin valtakunnan kautta ja matkamme alkoi vihdoin saapua kohti määränpäätänsä, kun saattueemme ohjattiin Casperin rajalla sisään.

“Tuntuu kuin kesä olisi tullut takaisin”, kuulin Jaisarin äänen saapuvan viereeni ja hän istuutui vierelleni penkille, kiertäen kätensä olkapäilleni niin, että jäin hänen kainaloonsa. Naurahdin heleästi ja painauduin häneen. Demonien kuningatar Deila oli ilmoittanut saapuvansa alueelle lohikäärmeensä selässä, koska ei pitänyt auton kyydissä olosta. Jaisar oli halunnut tulla meidän saattueemme mukana, joka oli sopinut minulle.

“Casperissa tuntuu olevan aina ikuinen kevät tai kesä, kuten Jolineillakin. Talviaikaan heillä on enemmän kylmiä sadekausia”, kerroin miehelle.

“Täällä ei siis tule satamaan lunta koskaan?” Jaisar kysyi ihmeissään ja pudistin päätäni.

“Riyezekien alue on pohjoisin, sinne sataa suurin lumimäärä koko Phantasonessa”, kommentoin hänelle ja samalla nousin hänen kainalostaan katsomaan auton yläpuolella puiden oksista toiseen kiinnitettyjä valkeita ruusuja erilaisissa hempeissä väreissä. Kukat symboloivat Casperin sukua siinä missä kuparin väreissä olevat köynnökset ja niissä hohtavat vihreät valot kuvastivat Jolineita.

“Ainakaan koristeluissa ja valojen käytössä ei olla säästetty”, kommentoin ja Jaisar nousi taakseni paremmin nähdäkseen mitä ihastelin.

“Aika söpöä”, Chari kommentoi pari penkkiriviä edessämme, tutkaillen maisemia myös.

“Toivon itse vain, että kaikki menisi hyvin”, Tarein kommentoi ja käännyimme kaikki kolme katsomaan häntä. Tarein katsoi hiljaa maisemia ja hänen äänestään kuului huoli.

“Vartiointia on triplattu Tarein, uskon että meillä ei ole hätää”, yritin kommentoida hänelle, joka vain hymähti minulle vaisuna. Tareinesta koko kihlajaisjuhla tuntui turhalta, koska hän äitimäisenä hahmona pelkäsi kaikkien turvallisuuden vuoksi.

“Ei huolta rakas. Muutama yö ja olemme sitten takaisin kotona”, Trevio sanoi vaimolleen ja kosketti tämän kättä rakastavasti. Tarein ei saanut kuin nyökättyä vaitonaisena hänelle. Olen sanomassa hänelle jotain kannustavaa, kunnes Sergei ehti ennen minua avaamaan suunsa:

“Mikä tuolla viuhahti?” käännyin heti katsomaan takaisin samaan suuntaan kuin Sergei ja Chari.

“Missä?” kysyin heti perään.

“Oikealla, joen toisella puolella”, Sergei sanoi. Joen toisella puolella oli sen verran tiheää metsää, että hahmottaminen oli haastavaa.

“Äh, en näe mitään”, Chari sanoi hetken kuluttua.

“Taisin sitten nähdä omiani”, Sergei totesi hieman ärtyneenä siihen, että hänen aistinsa olivat antaneet turhaa hälytystä. Jäin kuitenkin itse katsomaan vielä ja samassa näin jotain rientävän puiden seassa.

“Siellä on kyllä jotain!” huudahdin samantien ja samassa automme koko väki oli suurilla ikkunoilla katsomassa.

“Voisiko se olla Tiscovera?” Tarein kysyi hermostuneena.

“On otettavaa selvää. KUSKI! PYSÄYTTÄKÄÄ AUTO VÄLITTÖMÄSTI!” karjahdin samantien ja samassa koko matkustuskuntamme horjahti, kun kuski jarrutti ja pysäytti auton tienreunan. Avasin oitin auton keskioven ennen kuin kukaan palvelijoista ehti tehdä mitään. Saattueemme pari muuta autoa pysähtyivät taaempana myös, kun olivat huomanneet joukon johtajan pysähtyvän.

Laskeuduin autosta hiekkaiselle maalle, joka heti muuttui ruohikoksi. Auto oli ehtinyt ajamaan puiden seassa vilahtanutta olentoa edemmäs, joten jäin odottamaan, että näisimme vilahduksen vielä kerran. Yritin kuulostella ympäristöä ja kuulin kavioiden kopsetta vasemmalta puolelta. Ne kylläkin vahvistuivat nopeammin.

“Valmistautukaa”, ilmoitin varmuuden vuoksi. Jos se olisi Tiscoveran kätyreitä, meidän pitäisi heti olla valmiita taistelemaan. Pian joen meidän puolella olevalta hiekkatieltä perässämme ratsasti kolme yksisarvista ratsastajineen.

“Harmoniattarelle kiitos, että pysähdyitte viimein!” yksi haltianaisista huusi meille. Asuistaan päätellen naiset olivat hovineitoja ja tarkemmin ottaen Casperin suvun hovineitoja.

“Mitä tapahtuu?” Sergei kysyi naisilta, jotka pysäyttivät ratsunsa edessämme.

“Prinssi Nirion lahjoitti kihlajaislahjaksi prinsessalle yksisarvisen ja hänen ylhäisyytensä oli pakko päästä heti kokeilemaan ratsastamista. Hevonen pillastui ja lähti kovaa vauhtia omille teilleen eikä prinsessa ole tottunut ratsastaja”, hädissään oleva hovineito selitti laventelin vivahteisen yksisarvisen selässä, jonka puhtaan valkeaharjas oli letitetty kauniiksi kampaukseksi.

“Oletteko nähneet heitä?” valkoisen yksisarvisen omistava hovineito kysyi hädissään. Heidän äänistään kuului selkeästi se, että pelkäsivät menettävänsä työnsä, jos prinsessa Tansille sattuisi jotain.

“Vastakkaisella puolella metsien seassa viuhahtava olento on varmasti prinsessa ja hänen ratsunsa”, Jaisar kommentoi heti ja samassa kuului kovaäänistä hirnunta ja nuoren naisen kirkumista. Näimme, miten puiden seasta esiin laukkasi upea ja siro yksisarvinen, jonka lumenvalkeassa turkissa oli auringonkeltaista kirjavavuutta ja sen oranssi letitetty harjas viskasi ilmaa kuin sytytettävä tuli. Yksisarvinen nousi kahdelle jalalleen ja sen valkea sarvi osoitti korkealle ilmaan, samalla kun kuparinhohteisessa satulassa Tansi yritti kiljuen pysyä selässä. Hän peloissaan veti hevosta satulan sävyisistä ohjaksista ja se sai ratsun vimmastumaan ja jatkamaan kiitolaukkaansa. Näky olisi ollut toisessa tilanteessa upea näky, mutta nyt se muistutti vain pelkoa ja kauhua.

“Prinsessa Tansi!” hovineidot huusivat hädissään. Käännyin heti laventeliyksisarvista kohti.

“Lähden Tansin perään, päästä minut ratsaille”, sanoin nopeasti ja hovineito totteli heti ja laskeutui sulavasti ratsun selästä siinä, missä minä sulavasti nousin samantien sen selkään.

“Heizel se voi olla vaarallista!” Jaisar huudahti samantien ihmeissään siitä, että otin heti tehtäväkseni auttaa.

“Jos emme tee jotain, Tansi voi pahimmillaan kuolla! Hälyyttäkää Casperiin ja ilmoittakaa tilanne ja pyytäkää lisäjoukkoja avuksi”, ilmoitin nopeasti potkaisin yksisarvista kylkeen ja se lähti siltä seisomalta samassa laukkaan. Ehdein vain kuulla veljen ja sisareni huutavan perääni, mutta olin jo joen reunalla. Toinen puoli oli liian kaukana hyppäämiselle, joten leukani nostolla vesi joessa muodosti sillan, jota pitkin ratsu allani laukkasi vesi roiskien, kunnes pääsi toiselle puolelle. Ohjasin hevosen samantien jatkamaan matkaa Tansin ja tämän ratsun perään. Heillä oli pitkä etumatka, mutta ratsu allani oli yllättävän nopea. Ihan kuin takaa-ajo olisi sille leikkiä tai kiitolaukka tapa purkaa energiaansa, mitä se ei ollut päässyt vielä tekemään.

Huomasin, että Tansi oli paniikissa hevosen selässä, koska hän ohjeisti hevostaan poikkoilemaan pitkin metsää puiden lomassa. Hänen ratsunsa selvästi imi paniikkia ratsastajastaan, koska se hirnui peloissaan eikä itsekään tiennyt, minne mennä. Yritin parhaani mukaan pysyä perässä ja annoin ratsuni juosta suoraan mahdollisiin esteisiin ja hyppää niiden yli, nopeuttaaksemme Tansin saavuttamista.

Pysy selässä. Pysy hemmetti vie selässä. Tee mitä vain, mutta älä putoa, mietin sisälläni, kun katsoin edessä juoksevaa ratsukkoa. Tällaisessa maastossa jos Tansi putoaisi ja löisi päänsä, tulos voisi olla todella huono. Enkä halunnut, että hovineidot joutuisivat ongelmiin.

Yksisarviset laukkasivat nopeaan tahtiin ja huomasin, että metsä alkoi harventua lopulta ympärillämme. Saavutimme kaunista kukkientäytteistä niittyaluetta, joka loisti auringon alla kuin sateenkaari. Niitun toisella puolella loisti kaunis linna, joka muodosti kokonaisuutena urospeuran sarvet. Sen vaaleanruskea väri sopi yhteen edessään olevan värientäytteisen kukkameren kanssa, mutta en ehtinyt jäädä ihastelemaan sitä, sillä minulla oli Tansi ja tämän ratsu kiinni otettavana.

Painoin pikaisesti jalkani allani olevan ratsun kylkea vasten merkkinä, että tämä nopeuttaisi tahtiansa. Yksisarvinen hörähti innokkaana ja sen tahti nopeutui sen verran, että aloimme saavuttaa Tansia ja tämän villiintynyttä kihlajaislahjaa.

“Tansi! Ota hevosen harjasta kiinni!” huusin prinsessalle, kun olimme enää metrin päässä edessä olevasta ratsukosta. Tansi ei uskaltanut kääntää katsettaan ratsunsa selästä.

“En pysty, minä putoan!” Tansi huusi itku kurkussa. Saavutin häntä oman ratsuni kanssa.

“Et putoa! Ota kiinni harjaksesta, nopeasti!” huusin prinsessalle rohkaisevasti. Prinsessa katsoi eteensä paniikissa, mutta näin hänen siirtävän silmiensä katseen ratsunsa oranssiin harjaan ja nojautui eteenpäin, tarttuen siihen tiukasti. Enää muutama kymmensentti.

“Pidä tiukasti kiinni!” huusin Tansille, ennen kuin ojensin oikeaa kättäni kohti hänen ratsunsa suitsia. Hapuilin hetken ilmaa, koska ohjeistamattomina suitsien ohjat hyppelehtivät ilmassa miten sattuivat. Lopulta sain otteen ja aloin hidastamaan omaa ratsuani, Tansin ratsu mukanani.

“Wou wou, rauha, rauha”, yritin adrenaliinin vallitessa suonissani sanella hevosille, samalla, kun ne alkoivat hidastaa askel askeleelta tahtiansa laukasta raviin ja siitä käyntiin ja rauhalliseen kävelyyn, kunnes lopulta sain pysäytettyä meidät kaikki. Huomasin vasta siinä vaiheessa olevan itsenikin todella hengästynyt. Kehuin allani olevaa ratsua hengitystä tasatessani, samalla taputtaen sen kaulaa. Hevonen hörähti ja nosteli päätänsä tyytyväisenä. Kuin se olisi kiittänyt minua tästä hektisestä ratsastushetkestä. Käännyin katsomaan Tansin ratsua, joka kuolasi suitsiensa läpi väsyneenä, pää hieman painoksissa. Taputin senkin kaulaa kannustavasti ja huomasin hevosen hikoilevan todella paljon. Mitähän ihmettä se oli oikein pelästynyt näin paljon?

Lopulta käännyin katsomaan Tansia, joka itkien hengitti kiivaasti, nojautuen edelleen ratsuaan vasten, puristaen harjaa kuin se olisi viimeinen asia maailmassa mitä hänen pitäisi tehdä. Laskin käteni hänen selälleen.

“Kaikki on hyvin Tansi”, sanoin rauhoittavasti ja vasta silloin hän taisi ymmärtää, kuka oli ollut hänen perässään. Hän kääntyi katsomaan yllättyneenä minua ja vapisi kuin haavanlehti.

“Heizel…. Se olitkin si-”, hän ehti sanoa, kunnes hänen silmänsä sulkeutuivat nopeasti ja en ehtinyt saada hänestä kiinni, ennen kuin hän luisui ja tippui hevosen selästä tajunsa menettäneenä. Ehdein vain huudahtaa prinsessan nimen ennen kuin tämä tömähti ruohon ja kukkien sekaan. Hänen ratsunsa pelästyi sitä ja otti heti muutaman askeleen eteenpäin, kun en enää pitänyt sitä ohjaksista. Nousin välittömästi oman ratsuni selästä alas ja annoin sen seurata jahtaamaansa ystävä ja ryntäsin Tansin luokse. Polvistuin hänen eteensä.

“ Tansi”, sanoin rauhallisesti ja tutkin häntä. Ilmeisesti hän oli vain pyörtynyt shokin purkautumisesta. Hengitys kulki normaalisti, mutta hän ei avannut silmiänsä. Nostin hänet varovasti kylkiasentoon ja katsoin ympärilleni. Toivoin, että apuja tulisi mahdollisimman pian.

Samassa yksisarviset pillastuivat ja niiden hirnuminen muistutti enemmän kauhumaista kirkumista. Käännyin katsomaan ratsujamme, jotka nousivat takajaloilleen ja lähtivät juoksemaan pakoon kuin itse kauhu olisi niiden perässä. Yritin huutaa niiden perään, vaikka tiedostin sen olevan turhaa. Onnekseni näin, että kaukana niityn toisella puolella, linnan edustalla, näytti tulevan jonkinlainen ratsuväki. Ehdein nähdä, että muutama ratsuväestä erkani joukostaan merkkinä, että ottivat tehtäväkseen karanneiden ratsujen kiinni saamisen.

Sitten kuulin voimakkaan karjahduksen ja tuulen puuska sai hiukseni lentämään hetken ilmassa. Tunsin karjahduksen ja vilkaisin taivaalle, missä näin Condan leijailevan taivaalla. Se sädehti auringossa kuin suurin tuhansien kristallien palanen, kunnes se laskeutui hetken päästä metrien päähän minusta ja Tansista neljälle jalalleen. Olikohan Tansin nuori ratsu pelästynyt tätä suurta olentoa ja siksi pillastunut?

Deila nousi Condan selästä nopeasti ja laskeutui tämän siipeä vasten keppinsä avulla nopeasti alas. Hän tarttui mustaa hohtavan hameensa helmasta ja juoksi kovaa vauhtia luoksemme. Lohikäärme jäi leputtelemaan siipiänsä paikalleen ja sen sieraimista puuskahti harmaata savua.

“Onko hän kunnossa?!” Deila kysyi huutaen, selvää huolta hänen äänessään.

“Menettänyt vain tajuntansa!” huusin hänelle takaisin, kunnes nainen melkein kompastuen viimeisillä askelillaan viskasi keppinsä kauas itsestään ja hän laskeutui minua vastapäätä Tansin toisenne puolelle. Tansi oli selin häntä kohti, mutta Deila kosketti hänen olkapäätänsä ja sitten hiuksia ja lopuksi poskea.

“Tämä on minun syytäni”, Deila kuiskasi hiljaa ja katsoin häntä ihmeissäni. En ollut koskaan nähnyt häntä näin, huolestuneena? En edes omien alamaistensa tai Jaisarin suhteen. Vilkaisin lohikäärmettä kohti, joka päästi suustaan äänen, joka muistutti kuin vaimeaa ulvaisua. Kuin se olisi pahoillaan siitä, jos oli pelästyttänyt ratsut olemassa olollaan. Olihan se sen verran suurempi otus, että saisi haukattua yhden yksisarvisen kokonaisena suupalana halutessaan.

“Älä syytä itseäsi, et voinut tietää että näin voisi tapahtua”, sanoin Deilalle, joka siveli välillämme kylkiasennossa makaaman prinsessan kylkeä. Olinko näkevinäni kyyneleitä demonikuningattaren silmässä, joka ei ollut palovamman tuhrima?

“Deila lupaan sinulle, Tansi selviää kyllä”, sanoin demoninaiselle, joka vain hiljaisena raskaasti niellen nyökkäili päätänsä. Vilkaisin Tansia ja Deilaa vuorollani ja olin hyvin hämmentynyt tilanteesta. Oliko kahden edessäni olevan naisen välillä jotain, mistä minun olisi pitänyt tietää? En ehtinyt kysyä asiaa, koska pian meitä kohti ratsastanut Casperin ratsuväki saavutti meidät ja ottivat prinsessansa hoitaakseen. Siirryin Deilan kanssa heidän tieltään pois, antaen lääkitsijöille tilaa tula tutkimaan Tansia. Katsoin Deilan kanssa hiljaisena tilannetta ja vilkaisin sivusilmällä, kuinka demoninainen puristi kättänsä nyrkkiin. Hänen ilmeensä oli muuttunut taas tyyneksi omaksi itsekseen, mutta hänen terveestä silmästään näin tietynlaisen huolestuneen pilkkeen. Lopulta käännyin vain katsomaan Tansia, joka nostettiin kahden lääkitsijän kanssa kärryllisille paareille, valmiina linnaan vietäväksi. Samalla pillastuneet Yksisarviset tuotiin luoksemme. Minulle tarjottiin aiemmin ratsastamaani yksisarvista paluuta varten, mutta Deila ilmoitti tulevansa perässä Condan kanssa, jahka ratsut eivät olisi liian lähellä ja taas pillastuisivat. Lähdin lääkitsijöiden mukana kohti linnaa, katsomatta Deilan suuntaan enää. Ehtisin jutella hänen kanssaan myöhemmin. Halusin ehdottomasti tietää, mitä hänen ja pian Jolinien prinssin kihlatun välillä olisi oikein meneillään.

Kappaleet, jotka inspiroivat kappaletta kirjoittaessa:

- FF XV ost – Let there be light
- Dan DeSimone – Lugia’s Song (Pokemon 2000)

- FF XV ost – Steeling my resolve

- FF XV ost – Stand your ground

- Tekken Tag Tournament 2 ost – Sunny (Condor Canyon)

- FF XV ost – Veiled in black – Arrangement

- Neon genesis evangelion ost – Rei I

- FF XV ost – Theme of episode Prompto