LUKU 42: RUBIINI

HEIZEL

Kesä oli alkanut siirtyä saapuvan syksyn tieltä, kun viileä tuuli puhalsi ohitseni, saaden punaiset hiukseni liehumaan mukanansa. Ihoni meni hetkeksi kananlihalle, sisällä oli ollut niin lämmintä. Vilkaisin taivaalle, missä muutama pitkäpyrstöinen kurki lensivät yhdessä, kun puista tuulen mukana irronneet lehdet huitelehtivat kaksikon ympärillä. Lehtien kirkkaanvihreä väri oli alkanut pikku hiljaa muuttumaan lämpimimpiin sävyihin. Syksyn sävyihin.

Astelin kiiltävän kivistä polkua pitkin, joka vei meidät suoraan sairastuvalle. Pihalla lämpimistä juomista nauttivat Heidi ja Kelda hihittivät yhdessä, samalla, kun Kelda haukkasi suklaisesta croisantistaan palan suuhunsa. Kuullessaan askeleita ja huomatessaan meidät, noidat siistivät itsensä sekunnissa ja nousivat ulkopöytänsä äärestä meitä kohti. He tervehtivät meitä arvokkaasti niiaten.

“Hei Kelda ja Heidi. Anteeksi, kun keskeytämme ansaitun taukonne”, sanoin, kun pääsin tarpeeksi lähelle heitä.

“Ette te suinkaan häiritse ylhäisyys, meillä on aina aikaa teille”, Kelda sanoi heti perääni, laittamalla samalla kätensä selkänsä taakse. Hän vaikutti noidista kaikista tietoisimmalta, mutta nyt kummisetäni läsnäolo taisi saada hänet hieman ujoksi. Hämmentävää, mutta annoin asian olla.

“Miten voimme auttaa kuningatar?” Heidi kysyi minulta iloisella ja ystävällisellä äänellänsä ja käännyin katsomaan tätä punahiuksista noitaa, joka paransi pyöreitä silmälasia kasvoillaan.

“Kummisetäni kuningas Ralff ja minä haluaisimme tulla katsomaan sisartani. Onko se mahdollista?” kysyin, katsoen Heidin siniharmaisiin silmiin. Noita vilkaisi sisälle vievää ovea kohti, joka oltiin tuulettamisen vuoksi jätetty auki.

“Xiara on juuri siskonne luona ylhäisyys. Uskoisin, että hän tietää paremmin sisarenne tilanteesta tällä hetkellä”, Kelda vastasi minulle ja käännyin ystävällisesti hymyillen sähkönsiniset kiharaiset hiukset omistavaa noitaa ja nyökkäsin tälle kiitoksena.

“Kiitoksia teille molemmille. Ja kiitos, kun autoitte Xiaraa hoitamaan siskoani”, sanoin vielä kaksikolle. Noidat vilkaisivat nopeasti toisiaan iloisina kehuista,

“Teimme työtämme ylhäisyys. Xiara teki suurimman työn sisarenne auttamiseksi”, Heidi vastasi ja vilkaisi setääni kohti, joka käveli jo ohitseni. Hän hymyili ystävällisesti noidille edessämme.

“Kiitoksia avusta, voime jatkaa tästä”, hän sanoi ja lähti astelemaan muutamat sileät kiviportaat ylös. Nyökkäsin noidille vielä kiitollisena, kunnes jätin heidät takaisin taukonsa äärelle. Kuulin, miten he istuutuivat takaisin pöydän ääreen ja jatkoivat keskusteluaan siitä, mihin se oli ennen tuloamme ilmeisesti jäänyt.

Kipitin ripein askelin setäni luokse ja nappasin hänen kädestään kiinni niin, että mies ymmärsi pysähtyä ja kääntyä katsomaan minua.

“Ensi kerralla osoitat valtakuntani työntekijöille enemmän kunnioitusta. Varsinkin noidille, jotka auttoivat Xiaraa siinä, että Chari selvisi”, sanoin asiallisesti, mutta tosissani sedälleni. Hän huokaisi ja heilautti rauhallisesti kätensä irti otteestani.

“He tekivät työtänsä siinä, missä minunkin palvelijani. Pitäisikö jokaisesta asiasta kiittää noin vuolaasti kuin sinä teit?” setäni kysyi hieman ihmeissään asenteestani. En voinut uskoa korviani. Oliko pitämäni viisas setäni noin kapeakatseinen, eikä ymmärtänyt, että ilman palvelijoitansa tällä ei olisi puhdasta linnaa, upeita ruokia tai hyvää ensihoitoa.

“Pitämällä oman palvelusväkensä tyytyväisinä edes ystävällisillä sanoilla, voi saada ihmeitä aikaan. Kokeile joskus, saatat yllättyä”, sanoin lopulta sedälleni ja lähdin jatkamaan matkaa. Vanhempani olivat aina opettaneet kunnioittamaan henkilöitä, jotka työskentelivät sinulle. Pidin outona, että setäni piti tällaista asiaa hämmästeltävänä. Ehkä siitä syystä muutamat työntekijät olivatkin siirtyneet hänen alaisuudestaan minun valtakuntaani, kun olin työhakemuksia lukenut uusia työntekijöitä valitessa.

Käännyimme pääsisäänkäynnistä heti vasemmalle, jossa lepotilat sijaitsivat. Syksyinen aurinko paistoi katon lasi-ikkunan läpi, luoden käytävästä lämpimän. Osa huoneiden ovista oli kiinni merkkinä, ettei huoneissa ollut ketään. Ehdein astua käytävällä muutaman askeleen, kunnes Xiara avasi yhden oven, astuen potilashuoneesta ulos.

“Xiara, hei”, huikkasin ystävälleni, joka kääntyi heti katsomaan minua. Huomatessaan setäni, hän otti heti mustasta tyllihameestaan kiinni ja niiasi arvokkaasti.

“Kuningatar Heizel, kuningas Ralff”, hän sanoi minun olisi tehnyt mieli samantien sanoa, ettei kuningattarellisi minua. Mutta tiesin Xiaran tekevän vain niin, kuten niin sanotuissa etikettisäännöissä tuli tehdä, kun kuninkaallisia olisi enemmän kuin yksi paikalla.

“Tulin, koska haluan nähdä Charideyn”, setäni ilmoitti heti jo hieman hermostuneena. Vilkaisin setääni nopeasti ilmehtien, että malttaisi nyt vielä hetken mielensä. Käännyin Mustahiuksista noitaa kohti, joka katsoi minua takaisin.

“Onko Chari tavattavissa?” kysyin häneltä ja ennen kuin Xiara ehti avata suutansa huoneesta kuului:

“Jos setäni on jaksanut tulla tänne asti tapaamaan minua niin sisälle vaan!” Charin ääni kuulosti ihmeellisena rennolta. Omalta itseltään. Xiara vilkaisi huoneeseen, kunnes hieman hiljempaa sanoi minulle:

“Vammoihin nähden hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut”, käännyin katsomaan Xiaraa uudestaan ja nyökkäsin. Se saattoi olla vielä pään sisäistä suojausta tapahtuneista tai sitten siskoni on ihmeparantuja.

“Menkää toki tapaamaan häntä, mutta älkää olko kauaa. Hänen täytyy levätä”, noita sanoi minulle ja Ralffille, kunnes uudestaan niiaten poistui paikalta, pitäen potilaskansiota rintakehässään kiinni. Sen suurempia odottamatta siirsin ovea tieltäni ja astuin huoneeseen, kummisetä perässäni.

Huone oli kermanvaalea sisustukseltaan ja ikkuna oltiin jätetty auki, jossa eriväriset kukat nauttivat tuulesta ja upeasta merimaisemasta. Käännyin kukista katsomaan vasemmalle, jossa suurella potilassängyllä makasi siskoni, toinen puoli kasvoista sidottuna. Sidokset olivat puhtaat kuin pilvet mikä kertoi, että ne oli juuri vaihdettu. Sängyn viereisellä pöydällä oli liljakukkia kauniissa punaisessa ja läpinäkyvässä maljakossa. Kukkien punaisten ja oranssien kirkkaat sävyt toivat väriä huoneeseen. Sergei oli selvästi tuonut kukat hänelle.

“Eikö olekin kauniita kukkia. Olen aina sanonut, etten halua mitään kukkapuskia, mutta myönnän, että nämä ovat upeita”, Chari kommentoi minulle rennosti, kun huomasi minun katsovan kukkia. Sain hymyiltyä siskolleni.

“Ne ovat todella upeita”, sain sanottua ja siskoni naurahtaen vilkaisi niitä.

“Täytyy sanoa Sergeille, että saa alkaa tuoda useammin minulle tällaisia”, samalla setäni asteli takaani ja huokaisi järkyttyneenä nähdessään siskoni. Hän nosti toisen kätensä mykistyneenä suunsa eteen ja Chari kääntyi katsomaan häntä.

“Hei setä, mukava nähdä. En osannut odottaa sinua”, Chari vastasi kuin tilanteessa ei olisi mitään ihmeellistä. Chari vilkaisi minua kysyvästi ja huomasi ilmeestäni, että setä tiesi totuuden kommelluksistamme.

“Voi Charidey, mitä sinulle on tehty”, Ralff sai sanottua lopulta ja nojasi sängyn päädyssä olevaan kaiteeseen. Hän katsoi surullisena ja pahoillaan siskoni puolesta, joka sai hetkeksi minut kääntymään katsomaan muualle.

“Katso nyt Heizel, tämä tapahtui sinun takiasi”, Ralff sanoi minulle taas toruvaan sävyyn ja purin hampaitani yhteen. Luuliko hän, etten tiennyt itse, mitä olin siskolleni aiheuttanut? Näin sen todella hyvin itsekin. Ja olin nähnyt vielä pahemminkin.

“Hei! Anna Heizelin olla, hän ei minua pakottanut niihin häkkitappeluihin”, Chari sanoi korottaen hieman ääntänsä ja setä heti hyssytteli häntä.

“Älä korota ääntäsi. Kaikkien ei tarvitse kuulla asiasta”, setäni sanoi tiukkana ja siskoni tuhahti hiljaa.

“Ei kukaan kuule ja vaikka kuulisi niin mitä sitten? Olen hengissä edelleen, toki yhden silmän vähempänä”, Chari tokaisi kummisedälleni, joka katsoi häntä silmiin ihmeissään siitä, miten sujut nainen pystyi olemaan asian suhteen.

“Sinulla on varmasti niin kovat lääkitykset, ettet ajattele selkeästi mitä puhut”, Ralff sanoi fiksusti ajattelevalla äänellänsä ja paransi samalla mustaa takkikaapuansa päällään, kun nousi koko pituuteensa.

“Kyllä minussa jotkin lääkecocktailit on varmasti sisällä, mutta olen muutoin ihan kykeneväinen kommunikoimaan”, Chari sanoi tiukemmin sedällemme, joka sai huuleni nytkähtämään ylemmäs. Jopa sairaalapotilaana siskoni osasi heittää takaisin. Arvostin sitä.

“Setä, minä halusin tapella. Heizel yritti estää minua, mutta minä itsepäisenä otin osaa tappeluihin. Olisin ottanut osaa, vaikka Heizel olisi ollut mukana. Olisin kyllä voittanut hänet mennen tullen”, Chari kommentoi sedälleni.

“Hei!” huikkasin huvittuneena siskolleni, joka vilkaisi minua hymähtäen. Toki Chari oli paras taistelija, joten en voinut kieltääkään hänen heittoansa. Kuningas seurassamme vilkuili minua ja siskoani uskomatta korviansa, mitä hänen siskontyttäret puhuivat.

“Vaikka kävi miten kävi, en kadu sitä mitä tapahtui. Minä nautin siitä, että sain tapella ja antaa kuonoon niille, jotka luulivat ettei minusta löydy vastusta heille”, haltianeito sängyssä puhui miehelle edessään, joka pudisteli päätänsä.

“Ihmettelen asennettasi Charidey. Taistelit, menetit silmäsi etkä myöskään saanut riipusta minkä vuoksi uhrasit itsesi”, Ralff sanoi turhautuneena. Se sai Charin hiljaiseksi hetkeksi ja hän kääntyi katsomaan käsiänsä, joka lepäsivät hänen vatsallaan.

“Tekisin sen silti kaiken uudestaan setä”, Chari vastasi lopulta tyynesti ja kääntyi katsomaan miestä takaisin silmiin.

“Selvisin sentään hengissä siskoni, veljeni ja muiden avulla. Eikö se ole pääasia?” hän kysyi tyynesti kuninkaalta ja käännyin katsomaan setääni.

“Olet onnekas, kun jäit eloon. Näin ei saa tapahtua toiste, ymmärrättekö molemmat?” Ralff sanoi hyvin tiukkana, isällisella tyylillä. Hän katsoi vuorotellen meitä molempia.

“Ei ole tarkoitus, että uhraamme Charin toisen silmän myös”, vastasin sedälleni ja siskoni huokaisi dramaattisesti vierelläni ja pyyhkäisi otsaansa kädellään.

“Luojan kiitos, aloin jo miettiä pitääkö alkaa harjoittelemaan pistekirjoitusta varmuuden vuoksi”, Chari sanoi huojentuneena.

“Tämä ei ole vitsi tytöt!” Ralff kavahti samantien.

“Äläkä sinä tytöttele meitä!” Chari kivahti takaisin ja käännyin ihmeissäni katsomaan siskoani, jonka katse oli tulistunut samantien. Hän oli noussut istumaan potilassängyllä ja pelkäsin hänen hyökkäävän setämme kimppuun.

“Olemme naisia EMME tyttöjä. Heizel on kuningatar, minä prinsessa. Olemme pikkusiskosi tyttäriä. Puhuttele meitä sen mukaisesti”, Chari lisäsi ja irvisti hieman, selvänä merkkinä, että tunnepurkaus oli hieman sädehtinyt kipua hänen päähänsä. Hän otti päästään kiinni irvistellen ja menin oitis siskoni tueksi. Paransin tyynyä hänen takanansa ja autoin hänet takaisin lepäämään. Chari kiitti minua hiljaa ja käännyin katsomaan haltiakuningasta, joka katsoi nyt minua. Kohotin olkiani tyytyväisenä siskoni sanoille miehelle merkkinä, ettei minulla ollut asiaan lisättävää.

“Kuulit siskoani setä”, sain vain sanotuksi. Ralff huokaisi taas raskaasti, nojaten taas sängyn päätyyn. Hän selvästi keräsi itseään, ettei hermostuisi enempää. Odottelimme hetken siskoni kanssa hiljaa, kun edesmenneen äitimme veli kokosi ajatuksiansa, mistä haluaisi seuraavaksi keskustella. Vilkaisimme sivusilmillä Charin kanssa toisiamme, kunnes Ralff nosti katseensa meihin molempiin.

“No, keskustellaan seuraavaksi lasisilmästä. Meidän tulee saada jokin peittämään menetetyn silmäsi kohdalla oleva aukko. Haluan, että sinulle suunnitellaan kaunein mahdollinen lasisilmä tilalle”, setämme kertoi siskolleni. En ollut edes ehtinyt miettiä Charin kasvojen korjaamista. Totta kai sekin tulisi tehdä ajallansa.

“En halua lasisilmää, olin miettinyt rubiinia silmän tilalle”, Chari ilmoitti kuin asia olisi jo päätetty.

“Et ole tosissasi Charidey! Totta kai me hankimme sinulle lasisilmän koristamaan kauniita kasvojasi”, Ralff kivahti järkyttyneenä siskoni päähänpistoksesta.

“Minä olen kuuma näky, vaikka toisen silmäni paikalla olisi kaunis punainen rubiini”, Chari saneli vastaan äänensävyllä, joka kertoi minulle, että hän oli tehnyt päätöksensä, eikä sitä kukaan saisi pyörrettyä. Setäni kääntyi katsomaan minua ja katsoin hänen vaivaantuneisiin silmiin. Ilmeisesti vanhemman sisareni viehätysvoimainen kehu itsestään oli miehestä himpun verran kiusallinen, joka huvitti minua pääni sisällä.

“Heizel, tao järkeä siskollesi”, kuningas pyysi melkein jo epätoivo äänessään. Käännyin katsomaan isosiskoani, joka kääntyi katsomaan minua.

“Heizel, olet kuningatar ja tiedän, että arvostat minua. Pyydän. Anna minun saada rubiini menetetyn silmäni kohdalle”, Chari pyysi tyynenä, mutta samalla hänen katseessaan näkyi, että hän haluaisi tehdä kuten itse koki itselleen parhaaksi. Nyökkäsin hänelle.

“Jos rubiini on se, minkä haluat silmäsi tilalle, katson että myös saat parhaan mahdollisen sellaisen”, lupasin siskolleni, joka hymyili tyytyväisenä. Setämme tuhahti jo luovuttaneena ja nosti kätensä ilmaan.

“Selvä, aivan turhaan yritän saada järkeä päähäsi. Olette yhdessä pahempia kuin äitinne”, Ralff huokaisi ja laski kätensä alas.

“Mutta luvatkaa pitävänne matalaa profiilia nyt ainakin sen aikaa, että Tansin ja Orionin kihlajaisjuhlat saataisiin juhlittua. Ne pidetään syksyn juhlan aikoihin, nykyisestä tilanteesta huolimatta”, haltiakuningas kertoi. En ollut kuullut, että kihlajaisjuhlat olisivat nyt, mutta kutsumme on varmasti niiden tuhansien postien ja kirjeiden joukossa, jota en ole ehtinyt vilkaisemaan.

“Siinä tapauksessa haluan rubiinin ennen juhlia”, Chari ilmoitti. Siskoni oli aina rakastanut juhlia tanssimisen, hyvän juoman ja upeiden asujen vuoksi. Olisin hullu, jos yrittäisin estää juhliin pääsyn häneltä.

“Unohditko jo, että olet menettänyt silmäsi, etkä ole edustuskelpoinen?” Ralff kysyi sisarentyttäreltään.

“Minähän en aio piilotella itseäni tai kasvojani”, isosiskoni vastasi tosissaan ja setämme pudisteli päätänsä. Häntä alkoi selvästi ärsyttämään, miten paljon laitoimme hänelle vastaan. Miten paljon Chari laittoi hänelle vastaan.

“Mitä aiot kertoa, jos joku kysyy silmästäsi?”

“Elämme aikaa, että Tiscoveraa ja hänen kannattajiaan on kaikkialla. Minulle sattui onnettomuus taistelussa ja menetin silmäni. Ei sen kummempaa tarvitse keksiä”, haltianeito vuoteessaan kertoi asiasta kuin normaalin arkiaskareen tekemisestä. Hämmästelin hänen asennettansa, mutta ihailin sitä. En tiedä, miten olisin itse asennoitunut, jos olisin ollut siskoni tilanteessa. Ralff ja Chari katsoivat toisiaan hetken aikaa mittaavalla tavalla. Varsinkin kummisetäni selvästi mittasi, yrittikö sisareni vain vetää häntä nenästä vai oliko tosissaan.

“No, se onneksi on ihan järkeen käypä selitys”, Ralff myöntyi lopulta huokaisten ja siveli punaruskeaa partaansa. Hän kääntyi minua kohti vakava tiikerimäinen katse taas silmissään.

“Charideylle pitää saada upein rubiini, mitä voi maailmassa saada”, hän tokaisi minulle ja nyökkäsin merkkinä olevani samaa mieltä hänen kanssaan.

“Kuningas Salam onnistuu varmasti löytämään parhaan sepän muotoilemaan sisareni silmään sopivan rubiinin”, sanelin sedälleni. Lapsuudenystäväni valtakunnan suurin valuutta oli erilaiset kristallit ja kivet. Jos sieltä ei sopivaa rubiinia löytyisi sisareni menetettyä silmää koristamaan, ei sitä löytyisi mistään.

“Asia on sitten sillä selvä!” Chari tokaisi tyytyväisenä ja siemaisi sen jälkeen vettä suurta vesilasistaan, jossa oli paljon jääpaloja ja muutama sitruunan siivu. Ralff pudisti päätänsä tappionsa myöntäneenä ja kröhäisi sitten ammatillisesti, saadakseen huomiomme. Juuri, kun hän olis avaamassa suutansa, sisälle huoneeseen ryntäsi sedän limusiinin kuski.

“Olen pahoillani teidän ylhäisyytenne, mutta tämä on todella tärkeää”, kuski alkoi heti sanelemaan kuin olisi suurempikin hätä kyseessä. Jännityin heti hieman ja käännyin katsomaan kuskia paremmin, vilkaisten setääni, jonka kasvot ilmensivät sekä vakavuutta että huolta.

“Aversionissa partio on ottanut yhteen muutamien suurien hirviöiden kanssa. Muistuttavat kuulema vankeja, jotka karkasivat vankilasta. Pyytävät lisäapua”, kuski selitti ja piti katseensa esimiehessään. Kiinnostuin heti kuulemastani.

“Lähdetään. Ilmoitan autossa apujoukot partion avuksi ja lähden itse paikan päälle” Ralff ilmoitti ja kuski lähti heti kumartaen takaisin auton luokse. Mies oli selvästi juossut autolta sairastuvalle, koska hänen huohotuksensa oli ollut sen verran suurta. Hän ei ollut edes vilkaissut minuun tai Chariin, mikä kertoi tilanteen vakavuudesta. Setämme ottaessa ensimmäisen askeleen lähteäkseen, otin itse yhden askeleen häntä kohti.

“Tulen mukaan”, ilmoitin heti ja setäni vilkaisi minua erittäin toruvalla katseella.

“Olet tehnyt aivan tarpeeksi tähän mennessä Heizel, nyt vaadin kuninkaana sinua jäämään tänne. Ilmoitan kyllä, jos jotain suurempaa ilmenee”, setäni sanoi meille.

“Eikö se ole jo suurta, että partiotasi on vastassa entiset vangit, jotka ovat muuttuneet hirviöiksi?” Chari kysyi sängyltä ja mies vilkaisi siskoani. Hän sulki silmänsä sekunniksi, kunnes ilmoitti meille molemmille.

“Ette puhu tästä kenellekään vielä. MINÄ ilmoitan, kun tiedämme paremmin, mitä on tapahtunut”, Ralff ilmoitti meille tiukkana, kuin omia lapsiansa komenteleva isä. Mietin, että Deila haluaisi varmasti tietää tästä asiasta. Vaikka Aversion oltiin tuhottu, alue oli silti hänen valtakuntaansa. Kummisetäni huomasi heti ilmeestäni mitä ajattelin ja sanoi heti:

“Et kerro Deilallekaan vielä asiaa. Minä ilmoitan asiasta virallisesti myöhemmin. Ymmärrätkö?” tiikerimäinen kuningas katsoi minua silmiin pistävästi. Katsoin häntä takaisin katseella, joka kertoi etten pitänyt ajatuksesta olla kertomatta demonikuningattarelle, mitä hänen alueellansa tapahtui. Tiesin kuitenkin myös, ettei minulla ollut varaa pistää vastaan, ei sen jälkeen mitä Charille oli tapahtunut.

“Kerrot heti, kun tiedät mikä on tilanne ja mitä olette saaneet selville”, sanoin takaisin sedälleni pistävästi, vaatimuksena, että tietoa ei pidettäisi salassa. Tiesin, ettei hän heti ensimmäisenä kertoisi minulle, mutta tein selväksi, ettei minulta saisi piilottaa mitään. Koin sen oikeudeksi riipusten valittuna etsijänä. Setäni katsoi minua niin, ettei tiennyt mitä tekisi minun kanssani.

“Ole sitten tavoitettavissa. Minun on nyt lähdettävä. Kuningatar Heizel, prinsessa Charidey”, setämme ilmoitti ja nyökkäsi päätänsä meille molemmille kunnioituksen osoituksena, kunnes lähti huoneesta kuskinsa perään. Hän sulki oven perässään rimakasti ja jäimme kuuntelemaan hänen nopeutuvia askelia, jotka jäivät kaikumaan sairastuvan lepohuoneiden käytävässä.

“Minusta tuntuu, että rakas setämme ei ole saanut vähään aikaan”, kuun Charin kommentoivan takanani ja ilmeeni hämmentyi samantien. Olinko varmasti kuullut oikein? Käännyin katsomaan siskoani, joka kääntyi katsomaan minua.

“Mitä? Jos se ois saanut, ei se olisi noin takakireänä ollut”, Chari tiuskaisi naurahtaen minulle. Vilkaisin oven suuntaan, kunnes en voinut itselleni mitään. Huulilleni nousi hymy ja aloin hiljaksiin nauramaan. Chari yhtyi nauruun myös ja pian nauroimme yhteisenä kuorona.

“Mistä oikein revit noita heittojasi?” kysyin nauraen ja sipaisin sormella silmäni reunaa, koska naurunkyynel oli ilmestynyt siihen.

“Ei niitä tarvitse keksiä, ei kukaan ole noin hapan jos on saanut”, Chari sanoi, kuin asiassa ei olisi mitään sen ihmeellisempää. Pudistelin päätäni samalla, kun nauruni alkoi hellitä ja istahdin siskoni vierelle sängyn reunalle.

“Chari”, sanoin pienen hetken jälkeen pieni vakavampi sävy äänessäni. Siskoni lopetti nauramisen myös, jääden katsomaan minua kysyvänä. Nostin katseeni hänen jäljellä olevaan tumman siniseen silmään. Sen väri oli paljon tummempi minun vaaleansinisistä silmistäni.

“Kerro totuus. Kuinka paljon sinulla on kipuja?” pyysin lopulta. Charin ilme ei muuttunut omasta rennosta itsestään. Hän kohautti olkiansa vienosti.

“Särkyä on silmän kohdalla, en vain jaksanut myöntää sitä sedän kuullen. Sen hössötys alkoi ärsyttämään jo tarpeeksi. Silti fyysistä kipua enemmän ylpeyteni sai kovimman kolauksen”, isosiskoni myönsi hieman tuhahtaen lopuksi. Hän naksautti kieltänsä ja pienen huokauksen jälkeen jatkoi:

“Aion etsiä sen naikkosen käsiini ja annan hänelle kunnon selkäsaunan”, katsoin siskoani, joka ei mielestäni ollut kostonhimoista tyyppiä. Mutta jos hän haluaisi toteuttaa niin kutsutun selkäsaunan hänet kukistaneelle, en aikoisi olla tiellä. Se nainen ansaitsee kahta kauheamman kohtelun, mitä hän teki siskolleni.

“Voin tulla pitämään häntä paikoillaan niin saat kaiken ilon irti”, kommentoin haltianeidolle vierelläni, jonka kasvoille nousi hymy.

“Hyvä”, hän vastasi minulle. Katsoin siskoani ja hänen kasvojansa. Miten ne olivat melkein puoliksi sidottu siteellä ja menetetyn silmän kohdalla oli havaittavissa vaaleanpunaista. Varmasti kohta olisi aika vaihtaa uusi puhdas side tilalle. Kurkkuani alkoi kuristamaan ja puristin toista kättäni nyrkkiin. Minun lumoavan kaunis siskoni on menettänyt jotain, mitä en voi hänelle koskaan antaa takaisin.

Tartuin molemmin käsin siskoni käteen, joka ei ollut tipassa kiinni. Pidin otteeni hellänä, mutta totisena. Silmiäni alkoi kirveltämään enkä voinut estää kyyneleiden nousemista silmistäni.

“Chari, olen niin-”

“Lopeta heti”, siskoni sanoi totisena ja nousin katsomaan hänen silmäänsä taas. Hän otti kädellään kiinni omistani ja puristi niitä samalla tavalla takaisin, kuten minä tein hänen kädelleen.

“Minä en syytä sinua siitä, mitä minulle tapahtui. Tein valinnan ja sillä oli seuraamuksensa”, Chari sanoi minulle hymy kasvoillaan, osoittaakseen ettei ollut vihainen minulle. En voinut itselleni mitään vaan kyyneleet kimposivat silmistäni ja irroitin toisen käteni pyyhkäisemään silmänaluseni.

“Olen kiitollinen sinulle pikkusisko. Kiitollinen siitä, että annoit minun osallistua. Halusin osallistua tappeluihin ja vaikka olit sitä vastaan, annoit minun tehdä niin. Et käyttänyt arvovaltaasi minuun, siskoosi, ja arvostan sitä”, haltianeito sanoi ja nyökkäsin päätäni ja yritin estää kyyneleitäni tulemasta enempää.

“Syyllistän silti itseäni”, myönsin ja Chari naksautti kieltänsä, mutta ei ilkeällä tavalla.

“Sisko, et todellakaan syyllistä. Valinta oli minun ja tekisin sen koska vain uusiksi, vaikka lopputulos on tämä”, siskoni tokaisi ja irroitti terveen kätensä otteestani, osoittaen sillä sideharsoa päässään. Katsoin sidettä siskoni silmän ympärillä.

“Tulen rokkaamaan sillä punaisella rubiinilla”, Chari tokaisi hymyillen ja käännyin katsomaan häntä.

“Kiitos, kun puolustit minua sen suhteen”, siskoni sanoi minulle hymyillen. Sain hymähdettyä.

“Enhän voinut antaa setämme päättää lasisilmää sinulle”, kommentoin hänelle ja nainen tuhahti.

“Minä olen kallisarvoisempi kuin lasi. Rubiini on oiva lisä kallisarvoiseen minuun”, haltia tokaisi ja minun oli pakko naurahtaa.

“Lahjoita lasipurkissa minullekin sinun positiivisuuttasi”, pyysin ja siihen Chari kommentoi lämpimällä hymyllä ja puristi kättäni omallaan myötätunnosta.

“Hei, pakko kysyä”, aloitin, kun samassa muistin erään asian. Chari katsoi minua kysyvänä ja jäi odottamaan tulevaa kysymystäni.

“Silloin, kun sait vastaasi sen demonin, hän sanoi sinulle jotain ennen ottelun alkua. Mitä hän sanoi?” kysyin kiinnostuneena. Chari naurahti.

“Hän sanoi, että “älä pelkää prinsessa, en lyö kovin pahasti”. Vastasin hänelle että “olen ehkä prinsessa, mutta osaan iskeä turpaan paremmin kuin mies””, siskoni kertoi ja kuuntelin häntä hiljaisena.

“Tunnistiko hän sinut?” kysyin ihmeissäni ja nainen vierelläni pudisti päätänsä.

“Tuskin, hän taisi pitää kaikkia naisia prinsessoina”, siskoni vastasi minulle ja nyökkäsin. Eipä sillä enää ollut väliä, oliko hän tunnistanut Charin vai ei.

“Miten Jaisar? Hänen kätensä sai aika pahan kolhaisun”, siskoni kysyi, vaihtaen puheenaihetta.

“Hyvin. Xiara sai hänen kätensä kuntoon”, vastasin hänelle ja siskoni suulle nousi heti ovela hymy.

“Olit tehnyt aika hyvän alkuhoidon hänelle. Luuletko etten nähnyt, mitä teit hänelle”, siskoni tokaisi ja hänen ilmeestään pystyi heti lukemaan, mitä hän tarkalleen tarkoitti. Puna nousi poskilleni.

“Aikamoisen pusun annoit hänelle siskoseni”, Chari sanoi ja tökkäisi kädellään kylkeeni. Tuntui, että kieleni meni ihan solmuun.

“S-se oli välttämättömyys. Emme olisi muutoin saanut kipulääkettä hänelle, joka oli nesteen muodossa”, sopersin siskolleni.

“Mm-hmm”, siskoni äännähti maireasti hymyillen ja läpsäisin häntä hellästi kädelle, johon hän naurahti.

“Miten sinulla oli edes aikaa katsoa tekemisiäni”, sopersin taas kiusaantuneena ja siirsin hiuksia korvani taakse.

“Minulla sattui olemaan tauko. Ja totta kai minua kiinosti, miten Jaisarille kävisi”, Chari tokaisi. Olin vastaamassa hänelle, kunnes juuri avautui ja käännyimme katsomaan, kun Sergei tuli paikalle pieni punainen kimaltava lahjakassi mukanaan.

“Ai, anteeksi. Oliko teillä jotain kesken?” Sergei kysyi ja hieraisi niskaansa. Hänelle selvästi oli kiusallista näyttää romanttista puoltaan nähteni.

“Et lainkaan, olinkin juuri lähdössä”, ilmoitin. Sergein paikalle tulo oli rehellisesti pelastus, koska keskustelu Jaisarista sai minut hyvin kiusaantuneeksi siskoni seurassa. Nousin ylös ja käännyin katsomaan siskoani, joka hymyili minulle edelleen ovela ilme kasvoillaan.

“Laitan eteenpäin pyynnön rubiinin suhteen. Saat sen niin pian kuin mahdollista”, lupasin siskolleni ja hän nyökkäsi.

“Sano Jaisarille terveisiä”, siskoni tokaisi takaisin ja pudistellen päätäni lähdin huoneesta, puna hehkuen liekkeinä poskillani. Kuulin huoneesta poistuessani, miten Sergei kysyi siskoni vointia ja tämä vastasi samalla tavalla kuin minulle. Suljin oven perässäni, kun astuin huoneesta ulos.

Kävellessäni pois lepohuoneiden käytävältä mietin, miten Chari tiesi, että halusin seuraavaksi mennä tapaamaan Jaisaria? En ollut maininnut asiasta millään muotoa. Tai sitten hän vain osasi lukea minua niin hyvin...

Kappaleet, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:

- FF X ost – Luca

- Neon genesis evangelion ost – Rei I

- Titanic ost – Never an absolution