LUKU 41: VIISASTELU

HEIZEL

Viskasin verenpunaista väriä siveltimestäni suurelle kankaalle, johon olin jatkanut kauan tauolla ollutta maalausta. Maalaaminen auttoi musiikin lisäksi purkamaan tuntemuksiani, kun en yksinkertaisesti jaksanut puhua. En ollut Charille tapahtuneiden asioiden takia kyennyt nukkumaan kuin tunnin tai kaksi. Lopulta olin kyllästynyt sängyssä pyörimiseen eikä Yuureikaan ollut sinä yönä paikalla. Hän oli kertonut tullessani pääkartanolle, että olivat susien kanssa haistaneet outoja hajuja Riyzekien alueella, joten olin antanut hänen lähteä auttamaan muita varmistamaan, ettei ketään ylimääräistä pääsisi alueellemme.

Nousin koko pituuteeni ja jäin katsomaan maalausta edessäni, joka huusi epäoikeudenmukaisuutta, verta ja raivoa. Miekkavalasta, joka ärjyi tuskaansa, mikä lähti hänen silmästään, jonka sitä ympäröivät hait olivat repineet pois. Verenpunaisena hehkuva väri valui pitkin kangasta lisäämään kuvan väkivaltaisuutta ja kipua. Huokaisin syvän. Maalaus oli upea, myönsin sen. Mutta oli ehkä parempi, ettei siskoni näkisi tätä teosta.

Säpsähdin, kun oveen koputettiin ja käännyin heti katsomaan ovelle. Sitä ei avattu, niin ei tehty ellen antanut lupaa.

“Sisään”, ilmoitin heti koputuksen perään ja yksi palvelijattarista avasi oven ja kurkisti sisään. Naisen huomatessa suoraan ovelle päin olevaa maalausta, hän pysähtyi hetkeksi paikalleen. Ymmärsin heti, mitä hän ihmetteli ja vilkaisin taulua hieman yskäisten.

“Puran sitä, etten saanut nukutuksi”, sopersin hieman nolona. Minun oli vaikeaa näyttää teoksiani kenellekään, varsinkaan jos ne olivat näin pelottavia.

“S-se on upea teidän korkeutenne”, palvelijatar sanoi ystävällisesti, vaikka näin hänen silmistään, että hän sanoi sen vain kohteliaisuuttaan.

“Mitä asiaa sinulla oli? Onko Chari jo hereillä?” kysyin, vaihtaen kiusallisen puheenaiheen niin pian kuin mahdollista. Palvelijatar palasi heti meidän maailmaamme ajatuksistaan maalauksen suhteen ja vastasi:

“Niin aivan kuningatar. Kuningas Ralff, kummisetänne, odottaa sillalla. Hän pyytää pääsyä luoksenne”, palvelijatar kertoi kuin olisi pahoillaan kertomastaan. Kuningas Ralff täällä asti tähän aikaan? Mitähän asiaa kummisedälläni oli tänne? Pakokauhu iski sisälleni. Oliko meidän sittenkin onnistuttu tunnistamaan, vaikka olimme niin tarkkoja ja varovaisia. Vai oliko Trevio kertonut Charille tapahtuneesta onnettomuutena ja setä halusi tulla vain näkemään toisen sisarentyttärensä?

“Päästäkää hänet sillalta tulemaan. Tuokaa juotavaa ja syötävää toimistooni”, pyysin palvelijattarelta, joka heti niiasi ja lähti paikalta, sulkien oven perässään. Huokaisin erittäin raskaasti ja pieni ahdistus ja jännitys alkoi nousta sydämeeni.

Selvä Heizel, hengitä. Ralff ei ehkä tiedä asioista mitään. Nyt laitat itsesi edustuskuntoon ja olet niin tyyni kuin mahdollista.

Kannustaen itseäni peitin edessäni olevan maalauksen kankaan alle turvaan (tai no, piiloon) ja lähdin suihkuun. Minulla olisi noin vartti aikaa ennen kuin joutuisin kohtamaan äitini veljen.

Istuin arvokasta kummisetääni vastapäätä toimistossani samalla, kun kaksi palvelijaa olivat tuoneet mustissa lasisissa vaunuissa kuumaa juotavaa suolaisen ja makean syötävän kanssa. Minun ei ollut lainkaan nälkä, mutta vieraanvaraisuutta tuli osoittaa.

“Kiitoksia paljon”, sanoin kun demonipalvelija ja haltiapalvelija kumarsivat arvokkaina ensin minulle ja sitten kummisedälleni. Kuningas edessäni kumarsi päätänsä hieman kiitoksena miehille, kunnes he lähtivät vaunun kanssa pois toimistosta. Käännyimme palvelijoiden mentyä toisiamme kohti ja vaikka hiljaisuus keskenämme kesti vain pari sekunttia, se tuntui sadan vuoden odotukselta.

“Mukavaa, kun halusit tulla tervehtimään, vaikka tämä tuli hieman yllätyksenä”, sain aloitettua ja tajusin heti, miten kurkkuani kuivasi. Kaadoin itselleni heti mustasta lasisesta kannusta vettä lasiin ja join pienen huikan. Vesi tuntui jäätävältä, mutta mukavan kosteuttavalta kuivaan saharamaiseen kurkkuuni.

“Totta kai haluan nähdä sisarenlapsiani ja tietää, voivatko he hyvin”, Ralff sanoi ystävällisesti ja sekoitti kahviansa, johon oli lisännyt kermaa ja sokerinpalan. Sain hymyiltyä hänelle hieman, vaikka se varmasti näytti väkinäiseltä. Sedän suvun tunnuksen tiikerin katse sai minut aina hermostuneeksi. Se kertoi, että asia, jonka vuoksi mies oli ylipäätään tullut tänne, olisi varmasti vakava.

“Miten voit Heizel?” kummisetäni kysyi ja sain vain ja vaivoin nielaistua suuhuni uudelleen kaatamani veden kurkusta alas.

“Hyvin kiitos. Välillä riipukset muistuttavat, ettei heitä ole kaikkia löydetty, mutta muutoin hyvin”, sain vastattua. Yritin olla niin normaali kuin pystyin, mutta sedän tiikerin tarkka katse sai minut kävelemään mielessä tulisilla hiilillä, josta en pelastuisi ellei kummisetä antaisi siihen lupaa. Ralff nyökytteli päätänsä kuin uskoen sanomisiani, joka hieman helpotti kurkussani tuntuvaa kuristumisen tunnetta.

“Oletko kuullut jo uutisista, että poliisit tekivät ratsian ränsistyneeseen tehtaaseen eilen?” hän kysyi lopulta minulta, astetta vakavampi ääni kellossa. Puristin hieman vesilasia kädessäni. Selvä, nyt hengitä ja ole rauhallinen.

“En, Gelgoriassako?” kysyin esittäen yllättynyttä kohottaen kulmakarvojani.

“Gelgoriassa hyvinkin. Siellä pidettiin häkkitappeluja”, kummisetäni kertoi rauhallisella äänellä. Ikään kuin hän olisi yrittänyt johdatella minut myöntämään jotakin.

“Häkkitappeluja? Kuka sellaisia järjestäisi tällaisena aikana? Varsinkin, kun ne ovat kiellettyjä”, ihmettelin ääneen esittäen tietämätöntä. Join hieman vettä taas, kun tuntui että ääneni voisi kadota koska tahansa.

“Heizel, äitisi oli hyvä vetämään höplästä, mutta sinulle ei ole periytynyt hänen valehtelun lahjoja”, Ralff sanoi lopulta taas astetta vakavammalla äänellä. Jäin katsomaan setääni ihmeissäni.

“Mistä oikein puhut?” yritin kysyä, mutta äänensävyni jo kertoi hänelle, että olin heikoilla vesillä. Se oli totta, olin aina lapsena jäänyt juksaamisista kiinni vanhemmilleni, koska silmäni kertoivat, jos yritin valehdella.

“Saimme kaikki muut ratsiassa olleet kiinni paitsi kuusi henkilöä pääsivät karkuun. Kaksi pääsivät kaahaamaan autolla poliiseja karkuun ja neljä saivat poliisit taltutettua ja olivat hypänneet tämän kyseisen auton kyytiin. Autoa oltiin ajettu takaa tovi, kunnes kallion kiellekkeellä auton kuski päätti kaahata rotkon yli ja jättää takaa-ajajat taakseen”, Ralff kertoi minulle hitaan rauhallisesti, selvästi nauttien silmissäni näkyvästä epämukavasta tunteesta. Hän siemaisi kahviansa arvokkaasti.

“Mitä ajat takaa, setä?” ehdein kysyä, mutta Ralff paiskasi kahvikuppinsa tyhjänä pöydälle niin, että kolahdus varmasti kuului toimiston ulkopuolelle. Säpsähdin sitä hieman, koska setäni harvemmin käyttäytyi näin vihamielisesti.

“Sitä ajan takaa, että autossa oli myöskin vakavasti haavoittunut naishenkilö ja hänestä jääneet verijäljet tutkittiin ja todettiin siskosi vereksi”, kummisetäni sanoi painottava äänensävy kurkustaan uhkuen ja nielaisin erittäin raskaasti. Helvetti, en ollut tullut edes ajatelleeksi, että poliiseilla olisi ollut aikaa tutkia maasta löytyviä verijälkiä kaiken muun keskellä.

“Joten tietäen Trevion innostuksen autoihin, hänen täytyi olla kuski. Ja siellä missä sisaruksesi ovat, on yleensä myös sinä, kuningatar Heizel Riyzekie”, setäni lisäsi suustaan. Kun hän käytti arvoani ja nimeäni tiesin, ettei hän pelleillyt eikä liiemmin kannattanut enää yrittää luisua tästä tilanteesta pois. Sain nielaistua taas raskaasti. En olisi halunnut myöntää mitään.

“Joten, voisitko lakata valehtelemasta minulle ja kertoa totuuden? Vai haluatko, että tämä tehtäisiin virallista tietä?” Ralff kysyi minulta. Virallinen tie tarkoittaisi virallista poliisien kuulustelua ja minulla ei ollut halua moiseen. Johan siitä kuningas Jillkin innostuisi niin, ettei pysyisi housuissaan. Huokaisin lopulta syvään, join loput vedestäni ja laskin lasin pöydälle. Nyt vasta huomasin, miten käteni hieman tärisi hermostuksesta. Häpeän ja ahdistuksen kylmät väreet aaltoilivat vartaloni läpi kuin voimakkaat hyökyaallot. Käännyin lopulta takaisin setäni puoleen, joka tyynesti odotti, että avaisin suuni. Sitten kerroin kaiken.

Kummisetäni katsoi koko kertomuksen ajan minua silmiin ja mitä pidemmälle menin tapahtumissa, sitä tiukemmaksi hänen toinen kätensä nyrkki puristui valkoisemmaksi. Lopettaessani kertomusta siihen kohtaan, kun setäni oli tullut Riyzekien sillalle, hän upotti silmänsä käsiinsä ja huokaisi uskomattoman raskaalla ja turhautuneella murahduksella. Hän hieraisi kasvojansa kätensä avulla, vieden sen lopulta parralleen ja huokaisi erittäin syvään. Sano nyt jotain hemmetti, ajattelin hermostuneena.

“Eli siis. Te osallistuitte häkkitappeluun, koska voittopalkintona olisi ollut yksi riipuksista. Päätitte osallistua vale-asuissa ja sinun sijasta Chari osallistui tappeluihin. Sen lisäksi ettette voittaneet riipusta, Chari menetti toisen silmänsä kokonaan.Kun ratsia tuli, te päätitte livahtaa, koska ette halunneet jäädä kiinni ja siksi Charin tila meni erittäin kriittiseksi. Ymmärsinkö oikein?” kuningas edessäni kysyi hyvin hitaalla ja rauhallisella äänellä tarkistakseen minulta, että oli ymmärtänyt kertomani oikein. Tuntui kuin iso pala leipää olisi tarketunut kurkkuuni, kun minun oli hankala avata suutani.

“Chari halusi itse ottaa osaa tappeluihin, vaikka yritin kieltää häntä”, sain vastattua ja Ralff nousi heti ylös, paiskaten kätensä pöytää vasten. Säpsähdin sitä, enkä uskaltanut liikkua, kun mies edessäni etääntyi pöydästä ja käveli pitkin toimistoani hieroen kasvojansa.

“Hyvä Harmoniatar sentään Heizel! Mitä oikein ajattelit? Mitä te ajattelitte?!” setäni kysyi minulta tiukkana samalla edestakaisin huoneessa kädellessä ja partaansa sivellessä. Purin alahuultani pienesti nolostuneena, vaikka samalla koin että olin tehnyt oikein.

“Minun kuuluu etsiä riipukset ja tiedät tasan tarkkaan miksi”, yritin sanoa vastaan.

“Mutta voititteko te riipuksen? Ette ja mikä oli sen hinta? Chari on menettänyt silmänsä ikuisesti Heizel!” Ralff karjaisi minulle ja samassa nousin itsekin ylös ja nojasin pöytään.

“Tiedän sen varsin hyvin setä! Luuletko, etten syyllistä itseäni ja häpeä sitä, että annoin siskoni osallistua puolestani? Luuletko etten häpeä sitä, että en onnistunut saamaan riipusta muulla tavoin?” karjaisin hänelle takaisin loukkaantuneena, joka sai Ralffin hiljaiseksi.

“Kuka sen riipuksen voitti?” setäni kysyi astetta rauhallisemmalla äänellä. Pudistin päätäni.

“En tiedä hänen oikeata nimeä, Punakettuna hän esiintyi tappeluissa”, myönsin. Se sai miehen tuhahtamaan ja hieraisemaan taas kasvojansa, joka sai nolostuksen tunteen kasvamaan sisälläni. En ollut itsekään tyytyväinen tilanteeseen.

“Eli se voi yhtä hyvin olla nyt Tiscoveran hallussa?” Ralff mietti ääneen ja kun en vastannut toisen toteamukselle mitään, hän pudisti päätänsä erittäin pettynyt ilme kasvoillaan.

“Voi hyvänen aika teidän Riyzekien sisarusten kanssa. Sinunkin Heizel pitäisi pysyä turvassa jo arvosi vuoksi”, hän sanoi tiukkana minulle ja katsoin hiljaisena setäni oranssin kirkkaisiin silmiin omilla meren sinisillä silmilläni. Tiesin, että hänen sanoissaan oli perää, mutta en halunnut vain istua ja odottaa, että riipukset vain maagisesti löytäisivät itse luokseni. En halunnut olla mikään häkkilintu, kenet voi sulkea lukon taakse.

“Mitä vanhempannekin sanoisivat, jos olisivat hengissä?” Ralff mietti ääneen katsoen edelleen minua. Se sai suuttumuksen nousemaan heti ylös.

“He olisivat ylpeitä meistä!” karjaisin heti. En pitänyt äänensävystä, jolla setäni puhui sisarestaan ja tämän miehestä. Vanhempani olivat aina tehneet niin, mikä tuntui heistä oikealta ja aion kulkea samaa polkua. Aivan sama, mitä muut siitä sanoisivat.

“Vanhenpamme tekivät aina, AINA, niin kuin itse kokivat parhaaksi, vaikka se ei aina miellyttänyt muita kuninkaallisia. Ja halusit tai et setä, aion kulkea samaa polkua. Riipukset kutsuvat minua ja usko pois, tekisin mitä vain, että se loppuisi. En osaa sanoin kuvailla sitä kaihoavan kivun tunnetta sisälläni, kun riipukset ilmoittavat läsnäolostaan. En janonut sitä, että riipusten löytämisen Harmoniatar laski minun harteilleni. En janonut sitä, että joutuisin vielä kohtaamaan entisen poikaystäväni. En janonut sitä, että joutuisin vastakkain vanhempieni murhaajan kanssa!” sopersin kireänä hampaideni välistä sedälleni, kuin uhattuna oleva koira. Vihasin tällaisia tilanteita, koska kyyneleet alkoivat yleensä nousemaan silmistäni, kun turhautumiseni alkoi purkautua. Ja nyt en halunnut sitä. En halunnut olla heikko setäni edessä, joka tutkii tarkasti, miten hoidan kuninkaallisia asioitani. Koko avautumiseni aikana Ralff vain katsoi minua pysähtynyt ja tyyni ilme kasvoillaan. Hän kuunteli, mutta sedästä huomasi, että olin hänen silmissään vain kiukutteleva teini-ikäinen, joka yritti perustella, miksi oli saapunut tanssiaisista liian myöhään kotiin. Kun setäni ei lopulta sanonut mitään, jatkoin:

“Jos aikomuksesi oli tulla vain saarnaamaan siitä, miten isosti epäonnistuimme ja meidän sietäisi hävetä, ovi on tuossa suunnassa”, sanoin vihaisena ja osoitin sormellani kohti ovea. Olkoon kummisetäni tai ei, mutta minun kodissani minä en kuuntelisi sitä, miten olin epäonnistunut, kun tiesin sen varsin hyvin itsekin.. Ralff katsoi minua hyvin vakava ilme kasvoillaan, eikä taaskaan hetkeen sanonut mitään. Katsoin takaisin samalla mitalla, odottaen mitä hän keksisi seuraavaksi päästään sanoa minulle.

“Olisit voinut pyytää apuani Heizel. Olisin voinut toteuttaa kanssasi operaation, jonka avulla olisimme varmasti saaneet poliisivoimien avulla riipuksen meille turvaan”, kuningas edessäni sanoi lopulta ja käännyin katsomaan ulos, purren hampaitani yhteen.

“Toimit ennen kuin mietit seuraamuksia Heizel. Kuningattarena sinun täytyy oppia miettimään suunnitelmiasi pidemmälle”, Ralff jatkoi ja hänen viisastelunsa ei ainakaan auttanut hellentämään sisälläni kiehuvaa suuttumusta.

“Olet aivan samanlainen kuin siskoni”, kummisetäni huokaisi lopulta hiljempaa, nostaen kätensä lanteilleen ja katsoen allaan olevaa tummaa lattiamattoa. Käännyin katsomaan häntä hitaasti ja ennen kuin ehdin miettiä tulevia sanojani, annoin niiden jo tulla ulos suustani:

“Viisastelet siinä, vaikka eivät sinun poliisivoimatkaan ole edenneet pitkälle Tiscoveran löytämisen kanssa”, setäni nosti katseensa hitaasti minuun hyvin varoittava katse silmissään:

“Viisastelet ja saarnaat minulle, vaikka Phantasonen poliisitkaan eivät ole löytäneet riipuksia tai uusia johtolankoja Tiscoverasta. Ette ole saaneet aikaiseksi paljoakaan tutkimuksissanne ja vankila, josta kenenkään ei pitäisi päästä karkuun, joutui hyökkäyksen kohteeksi ja sieltäkin pääsi kourallinen vaarallisia vankeja karkuun ja luultavammin Tiscoveran alaisiksi”, tiesin sisälläni menneeni liian pitkälle. Oli hävettävää epäröidä toisen kuninkaallisen toimia tai tekemisiä, varsinkin, jos toinen sattui olemaan vanhempi. Näin kummisedästäni, että hän olisi halunnut sanoa takaisin jotain, mutta ei vain saanut suutansa auki. Se kertoi minulle, että vaikka sen kuuleminen varmasti hävetti häntä, hän tiesi minun puhuvan ainakin osittain asiaa.

“Olet kummisetäni ja arvostan sinua paljon, vaikka en jaa kaikkia samoja mielipiteitä kanssasi. Mutta älä tule muistuttamaan minua siitä, miten olen epäonnistunut, koska suurimmalla todennäköisyydellä tiedän sen itsekin”, lopetin tyytyväisenä omiin kommentteihini, kunnes nousin koko pituuteeni pöydästä nojaamasta. Kuningas Ralff oli mies, joka harvoin jäi sanattomaksi, jos joku häntä arvosteli. Hän osasi aina vastata poliittisesti tilanteeseen kuin tilanteeseen. Siksi koin pientä mielihyvää siitä, että juuri minä olin onnistunut saamaan hänet hiljaiseksi. Jäin vain odottamaan, mitä setäni keksisi seuraavaksi sanoa vai ilmoittaisiko lähtevänsä.

“Haluan nähdä Charideyn ennen kuin lähden”, kuningas ilmoitti lopulta vakavalla äänellänsä.

“En ole varma, onko hän vielä nähtävissä, mutta voimme toki käydä katsomassa tilannetta”, vastasin sedälleni. Jos hän kykeni vaihtamaan puheenaiheen tuosta noin vain, ei minullakaan ollut syytä jatkaa aiemmasta keskustelemista. Olin sanonut sanottavani. Kävelin toimistoni oven luokse ja tartuin kahvaan. Ojensin kättäni huoneesta ulos merkiksi Ralffille, että tämä saisi astua ensin ulos toimistosta, jonka kuningas tekikin hiljaisena, mutta selkä suorana ja arvokkaana. Suljin oven perässäni ja minua harmitti, etten ollut ehtinyt maistamaan tarjottimella ollutta herkullista täytekakkua,

Kappaleet, jotka inspiroivat kappaletta kirjoittaessa:

- Duo Jatekok – Sonne (Rammstein piano vocer)

- FF XIII ost - Ragnarok