HEIZEL
Kun olin kertonut mahdollisimman tarkasti kaikesta, mitä Harmoniattareen ja riipuksiin liittyen olin kokenut, kokoussaliin iski hiljaisuus. Tosin sekin kesti korkeintaan sekunnin, kun käännyin katsomaan Jilliä, joka oli alkanut nauramaan vaimonsa kanssa.
”O-oletko varma, että olet kunnossa serkkuseni?” Lemon kysyi pilkallisesti ja nähtyään muutamien tuomitsevanluontoiset ilmeet, hän yritti kurkkuaan kröhimällä saada kasvonsa taas peruslukemille.
”Kuningatar Heizel, oletko varma, että olet vielä hallitsevaan kykenevä, kun väität, että olisit itse Harmoniattaren valitsema riipusten keräilijä?”, Jill kysyi minulta ivallisesti ja purin huultani katkeramainen viha sisälläni. Nielaisin rumat sanani ja sain sanotuksi lopulta:
”Ehkä arvon Harmoniatar ajatteli, että olen ainoa, joka ottaa Tiscoveran ja riipusten yhteenlyöttäymisen suurempana uhkana kuin te muut”, saliin iski taas hiljaisuus ja Jill katsoi minua hiljaisena. Kykenin näkemään hänen huulten nykimisestä, että hän yritti kaikkensa, ettei taas nauraisi minulle.
”Lukuisat maanjäristykset voisivat selittyä sillä, että riipusten rauhaa on koeteltu. Ja sen, että Harmoniattar löydettiin, no, ei niin eläväisenä”, kuningas Ralff sanoi ja katsoi kaikkia vuorollaan.
”Maanjäristykset ovat tapahtuneet kaikkialla samaan aikaan ja aiheuttaneet samanlaisia tuhoja. Jos riipukset olisivat kunnossa ja siellä, missä niiden kuuluisi, tällaisia luonnonilmiöitä ei tapahtuisi”, kuningatar Purina järkeili ja muutamat myöntyvät hiljaisilla äänillä hänen näkemykseensä.
”Olen tosissani tämän kanssa! Tunnen riipusten kutsuvan minua. Se niiden halu tulla löydetyksi on niin suuri, että se meinasi saada minut toimintakyvyttömäksi kesken taistelun Aversionissa”, paljastin ja kummisetäni kääntyi katsomaan minua tutkivasti.
”Olette siis löytäneet yhden riipuksen?” hän kysyi suoraan ja nielaisi hieman nolona.
”Emme, se taisi jäädä Arversioniin, kun evakuoiduimme. Se on joko yhä Aversionin mailla tai sitten Tiscoveralla”, myönsin hieman nolona.
”Siinä meillä varsinainen valittu”, Lemon kuiskasi, mutta selvästi tarkoituksella niin, että kuulisin sen.
”Sentään se valittu on Heizel, toisin kuin eräät”, Salam sanoi vierelläni ja Lemon vilkaisi valkohiuksista nuorukaista naama nyrpeänä.
”Laitan etsintäryhmän tutkimaan Aversionin alueen, niin riipuksen kuin mahdollisten eloonjääneiden löytämiseksi”, kuningas Ralff ilmoitti.
”Haluan liittyä ryhmään mukaan oikean käteni kanssa”, Deila ilmoitti samantien. Ralff nyökkäsi Deilalle.
”Siitä voisi olla apua alaisilleni, kiitos”, hän sanoi demonille.
”Haluan liittyä kuningatar Deilan seuraan”, sanoin oitis.
”Minusta olisi hyötyä, koska tunnen riipukset lähelläni”, lisäsin.
”Kuningatar Heizel, Harmoniattaret eivät ole koskaan valinneet ketään tekemään työtä puolestaan. Sitä paitsi hän on kuollut”, Jill sanoi lopulta, tosin ei niin pilkallisella äänellä enään.
”Serkku, et ole niin erityinen kuin luulet”, Lemon sanoi ja ennen kuin ehdin sanoa takaisin mitään, joku oli pamauttanut lattiaa vasten jotain. Käännyin katsomaan, miten Deila oli pamauttanut keppinsä päätä lujaa lattiaan ja saliin iski taas hiljaisuus.
”Olen ymmärtänyt, että te Jolinit olette muita alenevasti katsovia, mutta se että kyseenalaistatte kaiken, mitä kuningatar Heizel sanoo, on jo minustakin röyhkeää”, hän sanoi melkein kuin sähisten vihaisena.
”Minulla ei ole syytä epäillä, etteikö Heizel voisi olla se, joka on saanut tehtäväkseen etsiä riipukset. Uskon, että te kaikki haluatte että rauha palautuu ja että Tiscovera saadaan oikeuden eteen”, Deila jatkoi ja kaikkia pöydän ääressä olevia vuorollaan.
”Totta kai haluamme kuningatar Deila, mutta ei tarvitse vihaiseksi alkaa”, Casperin kuningatar sanoi tiukasti Lemonin vierellä.
”Kyseenalaista sinäkin vielä, niin kohta saatankin vihastua”, Deila sanoi hampaitaan irvistäen.
”Riittää”, Ralff sanoi kovennetulla äänellä.
”Jos tämä, mitä kuningatar Heizel kertoi meille, on totta, se tarkoittaa, että Heizel on suuressa vaarassa. Ainakin silloin, jos Tiscovera saa tietää asiasta. Hän voi lähteä perääsi”, Ralff kertoi ja katsoi minua lopuksi. Tuhahdin itsekseni.
”Sopii tulla yrittämään”, sanoin rehellisesti ja Rangel vierelläni vilkaisi minua hymähtäen.
”Siltikään riskiä ei voi ottaa. Joten meidän tulee vahvistaa valtakuntasi suojelua ja samalla pitää huoli, että sinä pysyt turvassa”, Ralff lisäsi ja mietti hetken.
”Siksi ehdotan, että pysyt valtakuntasi rajojen sisäpuolella. Kunnes nämä riipukset on löydetty”, kuningas Ralff sanoi lopulta ja suuni loksahti samantien auki.
”Eikö tuo ole liioittelua kuningas Ralff?” kuningatar Purina kysyi.
”Minähän en jää neljän seinän sisälle kuin häkkilintu!” kivahdin ennen kuin kummisetäni ehti vastata ystäväni isoäidille.
”En suostu siihen! Minun kuuluu etsiä riipukset, minusta ei ole hyötyä, jos istun vain kotona”, puhuin suoraan ja puristin kättäni nyrkkiin.
”Emme koskaan tule löytämään riipuksia, jos Tiscovera ehtii tappamaan sinut”, Ralff sanoi tiukkana.
”Ei hän ehdi tappaa minua, koska minä etsin riipukset ennen kuin hän ehtii tehdä mitään”, sanoin vastaan.
”Olen samalla linjalla kuningas Ralffin kanssa. Jos kuningatar Heizel kerta on valittu, pitäähän meidän varmistaa, että hän pysyy turvassa”, kuningas Jill sanoi ja kääntyi katsomaan parrakasta kolleegaansa. Jillhän nauttisi siitä, että saisi pidettyä minut sivussa.
”Minun ei tarvitse kuunnella tällaista”, sain sanottua vihaisena ja nousin ylös.
”Kokous on päättynyt”, kuulutin kaikille ja jäämättä kuuntelemaan vastaväitteitä, lähdin talsimaan saappaan kopisten ulos, avaten oven kokonaan auki.
”Kuningatar Heizel, tulkaa takaisin!” kuulin Ralffin huutavan perääni samalla, kun ohitin henkivartijoiden rivin.
”Heizel? Mitä tapahtui?” Sergei kysyi ihmeissään ja lähti rivistä perääni. Minä kiehuin. Olin ravioissani. Miten tämä kaikki oli niin vaikeaa?
Päästessäni ulos, iskin kaikella voimallani vesimäisen pallon talon vieressä olevaan kivikasaan, joka pirstaloitui samantien ja kiviä lensi sinne tänne. Hengitin raskaasti ja katsoin eteeni.
”Heizel, mitä oikein kävi”, Sergei tuli kysymään, kun pääsi vierelleni. Pitelin nyrkistäni kiinni ja tasoitin mieltäni, että saisin kerrottua asiani.
”Minulle ehdotettiin, että jään neljän seinän sisälle siksi aikaa, kun riipukset löytyvät”, sain sanottua. Sergein suurenevista silmistä näki hämmästyksen.
”He aikovat lisätä vartiointia… Kummisetäni on ylin haltiakuningas, hän voi tehdä mitä vaan”, sanoin vihaisena ja kävelin edestakaisin.
”En suostu siihen, en helvetti vie suostu! Minuahan ei kahlita”, toistin vihaisena itsekseni. Sergei käänteli päätänsä hiljaisena, seuraten kävelyäni.
”Ymmärrän tämän toiminnan vain siksi, että hän haluaa suojella sukulaistaan”, Sergei sanoi ja käännyin katsomaan häntä.
”Aivan sama, minä tunnen riipusten halun löytyä Sergei. Niiden etsimisessä menee kauan, jos en hoida sitä. Se oli Harmoniattaren tahto ja aion noudattaa sitä”, sanoin tiukkana.
”Vaikka se merkitsisi kummisetäsi varpaille hyppimistä?” Sergei kysyi.
” Vaikka se merkitsisi kummisetäsi varpaille hyppimistä”, toistin tosissani. Sergein huulille ilmestyi hymy. Hymy, jonka tiesin, että hän on puolellani ja oli mielissään siitä, etten tanssinut muiden kuninkaallisten pillin mukaan.
”Hyvä”, hän ehti sanoa, kunnes huomasi katseeni kohdistuneen hänen taaksee, hän kääntyi katsomaan, kun Deila käveli portaat alas Jaisar perässään.
”Rehellisesti en pistä pahakseni, jos kokoukset loppuvat tämän kerran jälkeen”, Deila kommentoi minulle ja hymähdin hieman nolona.
”Taisivat suututtaa sinut aikalailla”, Jaisar lisäsi ja nyökäsin hiljaa.
”Suostuiko Ralff siihen, että lähtisin mukaanne?” kysyin kaksikolta. Deila pudisti päätään vienosti.
”Olen pahoillani Heizel, mutta ei”, hän sanoi ja tuhahdin vihaisena.
”Enkä haluaisi, että tulet mukaan”, hän myönsi ja käännyin katsomaan demonia ihmeissäni.
”Kerrankin saamme apua Aversioniin, en haluaisi että äkkipikainen käyttäytymisesi veisi sen mahdollisuuden minulta”, demoni myönsi minulle suoraan ja tunsin väännön vatsassani. Vaikka se oli ikävä myöntää, ymmärsin Deilaa.
”Ymmärrän kyllä Deila”, sain sanottua nyökäten lopulta ja kuningatar edessäni nyökkäsi päätään kiitoksen osoituksena.
”Jos ei haittaa, menisimme kävelylle. Haluan tutustua Gelgoriaan Jaisarin kanssa rauhassa”, Deila ilmoitti.
”Ilman muuta, lähetän jonkun hakemaan teidät myöhemmin”, sanoin ja Deila nosti kättään.
”Conda hakee meidät sitten, ei tarvitse huolehtia”, hän sanoi ja lähti sitten kävelemään ohitseni kohti Gelgorian katuja. Jaisar iski minulle silmäänsä komea hymy huulillaan, kun hän käveli ohitseni ja käänsin katseeni pois. Hävetti, miten toisen ele sai vatsassani lentämään perhosia ja vienon punan poskilleni.
”No, lähdetäänkö?” Sergei kysyi ja vilkaistessani, miten ulos alkoi astella muitakin kuninkaallisia käännyin oitis autoamme kohti.
”Lähdetään ja äkkiä”, myönnyin ja lähdimme talsimaan pihan poikki kohti parkkipaikkaa. Kuskimme nousi oitis autosta, kun huomasi meidät ja avatessaan minulle oven hän kumarsi vienosti päätään. Nyökkäsin hänelle kiitokseksi ja istahdin autoon hiljaisena, Sergei vierelleni.
”Kuningatar Deila ja Jaisar tulevat myöhemmin perästä, lähde vain ajamaan”, ilmoitin kuskille.
”Ilman muuta ylhäisyys”, kuski vastasi tupakankäheällä äänellään, käynnisti ajoneuvon moottorin ja lähti ajamaan hiljaksiin, koska paikalle tulleet gelgorialaiset halusivat nähdä minusta vilkaisun, paparazzeista puhumattakaan. Huokaisin hieman turhautuneena, mutta kiitin sisälläni siitä, että kuskimme oli toiminnallaan ripeä ja tööttäilyillään ilmoitti, ettei hänellä olisi aikaa jäädä kansanmassan sekaan. Lopulta auto sai tilaa jatkaakseen matkaa. En katsonut ulos laisinkaan, katseeni oli kohdistunut eteeni. Koko tilanne tuntui leviävän ihan käsiin. Kaikki uskoivat, että Tiscovera on elossa, mutta silti asiat haluttiin miettiä vaikeimman kautta, vaikka sille ei ollut aikaa. Ja se, että minut haluttiin pitää piilossa ei vain käyny luonteelleni. Se nainen tappoi vanhempani, minä haluan olla se, joka tuo demoninaisen oikeuden eteen. Huomasin, että auto pysähtyi keskelle suurta tietä, kuten teki muutkin ajoneuvot. Suuremmat ajoneuvot raahasivat mukanansa ränsistyneitä autoja, suurissa paloissa rikkoutuneita seinänpalasia ja hiekkaa.
”Heizel”, Sergein ääni kuului vierelläni ajatuksen kulkuni katkesi ja käännyin katsomaan henkivartijaani. Hän osoitti mitään sanomatta oman puolensa ikkunaa ja huomasin yökerhon ovet, joiden vanhoilla ja rautaisilla ovilla oli ripustettuna julisteen tapainen ilmoitus. Juliste oli valkoinen, mutta teksti oli kirkkaanpunainen.
”Kilpailuhenkinen ottelu. Palkinto rikkauksia tuova”, luin julisteesta.
”Tarkoittaakohan se häkkitappelua?” kysyin ääneen ja Sergei hymähti.
”Eihän se voi tarkoittaa muuta. Yllättävää, että sitä mainostetaan noin näkyvästi”, hän sanoi minulle tyynellä äänellänsä.
”Uskovat varmaan, että poliiseilla on muutakin tekemistä tällä hetkellä kuin vahtia sitä, että yökerhoissa järjestetään häkkitappeluita”, mietin ääneen. Sergei vilkaisi minua ja samalla auto lähti taas liikenteeseen.
”Milloin se tapahtuma siis on?” kysyin, koska en ollut ehtinyt ihan kaikkea tietoa nähdä.
”Viikon päästä klubi avaa ovensa taas maanjäristysten jälkeisistä sulkitiloista. Luulisi, että siellä saa tietoa”, Sergei ounasteli ja samassa sydämeeni alkoi koskea ikävää kaipaavasti. Sergei huomasi sen ja silitti selkääni. Yritin hengittää rauhallisesti ja pitää silmiäni kiinni.
”Yksi riipuksista on lähellä”, sain sanottua ja hieroin rintakehääni sydämen kohdalta. Kaipuumainen tunne hälveni, mitä kauemmas kuskimme ajoi yökerhosta.
”Luuletko?” Sergei mietti eikä ehtinyt jatkaa, kun sanoin:
”Luulen… Meidän tulee ottaa selvää, onko se ottelun palkkio yksi riipuksista”, sain sanottua. Nojauduin auton nahkamaista selkänojaa vasten ja huokaisin syvään. Nojasin pääni selkänojaa vasten ja suljin silmäni. Väsyin muutamassa sekunnissa niin paljon, että olisin voinut nukkua seuraavat kahdeksan tuntia putkeen.
Iltaan mennessä vesisade oli muuttunut rajummaksi ja halusin nauttia siitä omassa rauhassani. Toimistoni takassa paloi lämmin tuli ja istuin ikkunan reunuksella suuret tyynyt, luonnoslehtiö ja vesivärit seuranani. Olin pyytänyt palvelijoita tuomaan minulle kupin kaakaota ja kanelipullia ja seuralaiselleni, Yuurei Ghostille, raakaa lihaa. Susi söi tyytyväisenä suuria raakalihan palasia samalla, kun itse maalasin ja välillä otin huikan kaakaostani. Yuurei hoiti susiensa kanssa alueiden rajojen vartiointia, mutta juuri nyt olin tarvinnut susiuroksen seuraa eikä hän kieltäytynyt.
”Koen olevani ihan sekaisin”, myönsin pitkän hiljaisuuden jälkeen. Ohisilmällä huomasin suden lopettaneen syöntinsä ja nostaneensa päänsä katsomaan minua. Hänen pitkä kaulansa ja suuri pää ylettyi makuuasennosta ristiasennossa istuvan kroppani kylkeen asti. Käännyin katsomaan häntä ja suden silmistä näki, että hän oli huolissaan.
”Uskon kyllä sen Heizel. Tässä on tapahtunut paljon ja Tiscoveran liikkeistä ei voi koskaan tietää”, Yuurei sanoi. Silitin suden poskea hieman ja äännähdin myönteisesti. Susi hieraisi kättäni päällään, kunnes jatkoi:
”Me puolustamme kotiamme. Ja tiedät, että seuraan sinua taisteiluihin, jos vain haluat”, hän sanoi ja hymähdin hänelle.
”En voisi vaatia sitä”
”Et vaadikaan, tarjosin tukeani itse”, katsoin suden myrkynvihreisiin silmiin ja hellästi nyrkillä pukkasin häntä kaulaan. Se oli sanaton viesti urokselle että arvostin kaikkea, mitä hän tekisi vuokseni.
Ovelta kuului koputus ja suden korvat liikahtivast heti tarkkoina ääntä kohti. Käännyimme katsomaan ovelle ja ilmoitin, että peremmälle saisi tulla. Yllätyksekseni Deila avasi oven ja sulki sen perässään.
”Deila hei, oliko Gelgoriassa kiertely mukavaa?” kysyin ystävällisesti.
”Oli, mutta en tullut sen vuoksi”, Deila sanoi ja kääntyi katsomaan Yuureita tarkkaavaisena.
”Yuureilla on täysi luottamukseni, voit kertoa mitä vain hänen kuullen”, sanoin naiselle tämän kääntyessä katsomaan minua.
”Olkoon sitten niin”, Deila sanoi. Hän taisi nähdä minun ja Yuurein välisen siteen samana, mikä hänellä oli Condan kanssa. Se ei ollut lemmikin ja omistajan suhde vaan kunnioittava suhde eläimen ja hänen valitseman henkilön välillä. Deila laittoi kätensä hameen taskuun ja taas kaipaava tunne sisälläni alkoi kasvamaan ja otin sydämeni puolelta rintakehästä kiinni.
”Heizel?” Yuurei kysyi tarkkana ja susi vilkaisi Deilaa korvat sekunnin aikaa päänsä takana kuin merkkinä, että jos minulle sattuisi demonin vuoksi jotain, nainen saisi maksaa siitä kalliisti. Käännyin katsomaan Deilaa hengittäen raskaasti ja silmäni suurenivat, kun mustaa väriä hohtava riipus roikkui Deilan otteessa.
”Onko se…?” kysyin uskomatta silmiäni.
”Yksi yhdeksästä riipuksesta. Kuoleman riipus”, Deila sanoi. Tunne sydämessäni oli pakahduttava. Kuin kauan kateissa ollut läheinen seisoisi edessäni. Nousin jaloilleni ja kävelin Deilan luo, katse riipuksessa koko ajan.
”Riipus on ollut koko tämän ajan minulle. Löysin sen suolta jo ennen Tiscoveran saapumista Aversioniin”, Deila kertoi tyynesti ja käännyin katsomaan naisen arpisia kasvoja hämmästyneenä.
”Tiesikö Tiscovera?”
”Ei, ainoastaan Jaisar on tiennyt koko tämän ajan. Aluksi ajattelin, että pidän riipuksen kokonaan omana tietonani, mutta nähdessäni voimakkaan reagointisi riipuksen olemassaoloon, sain syyn olla pitämättä sitä itselläni”, Deila sanoi ja ojensi riipusta minua kohti. Nielaisin raskaasti ja katsoin hetken Deilaa silmiin kuin uskomatta sitä, että demonikuningatar luovuttaisi riipuksen minulle. Ojensin kättäni ja Deila laski riipuksen avokämmenelleni. Sydämessäni oli nyt hento ja helpottunut olo. Yksi oli löytänyt luokseni.
”Halusin olla varma, kenelle suon riipuksen, joka olisi voinut mahdollistaa demonien valtaan nousun, mutta nyt minulla ei ole syytä pitää sitä enää. Aversion on tuhoutunut ja nyt voimme vain yrittää parhaamme uudelleen rakentaa kotimme, kunhan Tiscovera on ensin saatu kiinni”, Deila sanoi. Katsoin mustana hohtavaa riipusta. Sen yksinkertainen kauneus ja hohdokkuus tuntui samaan aikaan kaihoisalta, mutta lämpimältä. Katseeni lopulta kohtasi taas Deilan silmät ja demonikuningatar sanoi:
”Et ole saanut helppoa tehtävää itsellesi, mutta jos itse Harmoniatar on sitä mieltä, että voit pelastaa Phantasonen, se ei voi olla vain sattumaa”, Deila sanoi ja hieroi keppisauvansa päätä rauhallisena. Yuurei tasutteli viereeni ja vilkuili riipusta kiinostuneena ja nuuhki hieman sen suuntaan.
”Teen kaikkeni, että Phantasone pelastuisi. Tiscovera ei saa saada valtaa. Muuten olemme suoraan sanoen Helvetissä sen jälkeen”, sain sanottua.
”Kiitos kuningatar Deila, arvostan tätä suuresti”, lisäsin vilpittömänä ja nainen nosti kättään hellästi ja laski sen sekunnissa alas.
”Teen vain sen, mikä tuntuu oikealta. Ja tällä hetkellä oli oikein antaa riipus sinulle”, Deila sanoi kumarsi päätään ja lähti ovea kohti. Avatessaan ovea hän kääntyi katsomaan vielä minua:
”Muut kuninkaalliset haluaisivat varmasti tietää riipuksesta, mutta se on sinun valintasi, kerrotko asiasta. Sanon vain sen, että mitä päätätkin, olen puolellasi. Olen sen velkaa sinulle”, pudistin päätäni Deilalle.
”Et ole mitään velkaa Deila. Se, ettet lyöttäytynyt Tiscoveran kanssa yhteen, on riipuksen antamisen lisäksi suuri lahja, ei pelkästään minulle vaan koko Phantasonelle”, sanoin naiselle. Deilan tyynillä kasvoilla kävi vieno hymy.
”Kiitos Heizel”, hän sanoi, kunnes sulki oven perässään. Käännyin taas riipuksen puoleen ja nostin sitä silmieni tasolle.
”Yksi yhdeksästä löydetty, se on alku”, Yuurei sanoi minulle ja kävi makaamaan rennosti takan eteen.
”Nyt vain täytyisi löytää jokin hyvä piilopaikka. Sellainen, josta kukaan ei viimeisenäkään ymmärtäisi etsiä riipuksia”, mietin ääneen ja puristin riipuksen kämmeneni sisään päättäväisenä. Käännyin katsomaan sateista ikkunaa kohti ja katsoin peilikuvaani.
Yksi oli löytynyt.
Kappaleet, jotka inspiroivat luvussa:
- Detroit: Become Human ost – Hostage
- Detroit: Become Human ost -Not just a machine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti