TISCOVERAN PIILOPAIKKA
”SINÄ HELVETIN RAKKI!” kaikui Tiscoveran tukikohdan kostean tuoksuisilla ja pimeillä käytävillä, joita koristivat veren värjäämät seinät ja luiden palaset. Huudot ja niiden jälkeiset karjaisut melkein tärisyttivät seinämiä ja käytävän päässä olevan huoneen ovella Keidaz nojasi seinään tylsistyneenä. Hengittäen rauhallisesti hän välillä vilkaisi vieressään olevia Alicea ja Anceriasta, jotka kurkkivat oven raosta huoneen sisätilassa tapahtuvaa väkivaltaista hetkeä.
”Jos jäätte kiinni siskolleni, voitte olla varmoja, että teitä odottaa sama kohtalo kuin Tesakilla”, hopeahius sanoi lopulta, rikkoen kolmikon välisen jännittyneen hiljaisuuden. Naiset kääntyivät katsomaan miestä ja etääntyivät hieman vastahakoisesti pois oven luota. Kun taas kuului kova kolahdus ja karjaisu perään, naiset säpsähtivät. Alice käveli Keidazin vierelle nojaamaan seinään, mahdollisimman kiinni mieheen. Puolidemoni ei moisesta välittänyt vaan pisti kätensä puuskaan ja nojasi takaraivonsa seinää vasten silmät kiinni odottavaisena.
”Eikö Tiscovera mene vähän yli?” Ancerias kysyi ihmeissään. Alice kääntyi heti katsomaan ankeriasmerenneitoa silmät järkytyksestä suurina.
”Oletko hullu? Tesak saa juuri sitä, mitä ansaitsee. Mitäs meni pilaamaan suunnitelmat”, Alice sähähti naiselle ja tummaihoinen nainen kääntyi katsomaan vihreillä silmillään naista hiljaisena.
”Ehkä Tesakin kanssa olisi pitänyt harjoitella enemmän”, nainen sanoi hiljempaa.
”Sano yksikin sana vielä niin leikkaan kurkkusi auki, ettei Tiscoveran tarvitse vaivautua”, Keidaz sanoi tyynellä äänellänsä ja piti silmänsä edelleen kiinni nojaten seinään. Kylmä aura sujahti naisen ohitse miehestä ja hän ymmärsi sulkea suunsa.
”Olkaa hyödyksi molemmat ja menkää näyttämään tänne saapuneille demoneille heidän paikkansa”, Keidaz käski lopulta ja kääntyi katsomaan naisia vuoronperään. Ancerias hieman kumarsi päätään merkiksi, että lähtisi hoitamaan tehtäväänsä. Alice kääntyi katsomaan Keidazia.
”Oletko varma ettet tarvitse seuraa Keidaz?” Alice kysyi mieheltä. Hopeahius käänsi komea hymy kasvoillaan naista kohti, joka sai tämän punastumaan hieman ihastuksesta.
”Mene”, Keidaz pyysi hymy huulillaan. Alice ei voinut vastustaa
hymyä, joka hänelle suotiin ja lähti mitään sanomatta edellä
menevän naisen perään. Keidazin hymy katosi samantien, kun nainen
käänsi selkänsä hänelle.
”ME OLIMME NIIN LÄHELLÄ,
MUTTA SINÄ PÄÄTIT PILATA KAIKEN!” Tiscovera karjaisi huoneen
puolelta, joka sai Keidazin avaamaan oven ja astui sisälle, sulkien
oven perässään. Hän katsoi kuinka kolkkoon, metallista
rakennettujen seinien ympärille, lattialla makasi kahleissa Tesak,
joka läähätti puoliksi suden ja puoliksi miehen muodossa.
Puolisuden kädet ja jalat oltiin kahlittu ja hän oli kontallaan,
selkä verisenä ja naarmuja täynnä. Keidaz kääntyi katsomaan
siskoansa, joka käveli rivakkaan tahtiin Tesakin ympärillä,
kädessään koiran talutushihna ketjullisella päädyllä.
”E-en voinut sille mitään”, Tesak sai sanottua murahtaen susimaisella äänellä, mutta karjaisi samantien kivusta, kun Tiscovera läimäisi tätä alaselkään kaikella voimallaan hihnalla.
”ET VOINUT NIIN, SINUN TAKIASI ME EPÄONNISTUIMME!” Tiscovera karjui Tesakin korvan juureen ja samassa löi tätä nyrkillä suunpieleen, jonka tuloksena puolisusi sylkäisi verta hengästyneenä.
”NYT AVERSIONIN ALUEET OVAT TUHON OMAT JA SE ÄPÄRÄ ON VARMAAN SAANUT SEN RIIPUKSEN ITSELLEEN!” Keidaz vain katsoi tyyni ilme kasvoillaan ja kädet selän takana. Hän vilkuili seinille, jonne oli hitusen lentänyt tuoretta verta ja Tesakin susimuodosta lähteneitä karvatuppoja. Lopulta Tesak pääsi lopulliseen miehen muotoonsa ja haukkoi henkeä.
”Anteeksi kultaseni, se oli minun syytäni”, Tesak sai sanottua heikosti. Demoninainen potkaisi miehen makaamaan vatsalleen. Hän laskeutui raskaasti miehen selän päälle, kietoi kaulapannan tämän ympärille ja alkoi kuristaa. Keidaz otti askeleen naista kohti, mutta huomatessaan tämän katseen jopa hän ymmärsi pysyä poissa tilanteesta.
”SANOTKO UUSIKSI, EN KUULLUT!” Tiscovera karjui ja kuristi
kaikilla voimillaan miehen kaulaa. Tesak yritti haukkoa henkeä
heikkona, vaikka se vain innosti naista tiukentamaan
otettaan.
”Anteeksi…Kultaseni...Se…Oli...Minun...Syytäni”,
Tesak haukkoi niin kovaa kuin vain kykeni ja lopulta nainen hellensi
otteensa ja nousi seisomaan. Hän potkaisi miestä kylkeen, johon
tämä ei enää jaksanut reagoida vaan jäi makaamaan lattialle
haukkaamaan henkeään.
”Sinun onneksesi tulet olemaan hyödyksi, kun sinut saa vielä kontrolloimaan susimuotoasi”, nainen sanoi miehelle osoittaen tätä merkitsevästi. Mies kääntyi katsomaan naista ja ei saanut katsettaan irti tästä.
”Käsken jonkun tulla putsaamaan sinut, haluan seuraa yöksi”, Tiscovera sanoi lopulta. Mies naurahti heikkona.
”Etkö olekaan enää vihainen?”, Tesak kysyi käheästi naurahtaen.
”Olen”, nainen vastasi ja lähti huoneesta ulos. Keidaz ymmärsi ilman sanoja, että seuraisi siskoansa.
”Helpottiko olo?” Keidaz kysyi.
”Ei, mutta sain hetkellisen tyydytyksen”, nainen sanoi kylmästi ja käveli eteenpäin pikkuveli perässään.
”Voimmehan vielä lähettää jonkun etsimään riipusta, jos se on sinulle noin tärkeätä”, Keidaz sanoi ja ei osannut odottaa, että nainen kääntyisi ja ottaisi tätä kaulasta kiinni. Hän katsoi nenänvarttaan pitkin veljeänsä raivoisa katse punaisissa loistavissa silmissään.
”Se ei ole vain tärkeää minulle”, nainen sanoi raivoissaan. Keidaz jäykistyi siskonsa edessä, mutta ei suostunut näyttämään tälle epäröintiä.
”Me saadaan ne riipukset kyllä sisko hyvä”, Keidaz vakuutti toiselle. Nainen päästi lopulta miehestä irti, tönäisten tätä kauemmas itsestään ja lähti jatkamaan matkaa.
”Laita alaisia etsimään riipuksia ja mahdollisia johtolankoja niiden olinpaikasta. Jokainen raportti täytyy tulla suoraan minulle”, Tiscovera määräsi.
”Hyvä on sisko”, Keidaz sanoi siskolleen. Demoninainen kääntyi katsomaan veljeänsä toinen kulma koholla ja mies pysähtyi mukana. Hän katsoi siskoansa takaisin kysyvänä. Tiscoveran vain katsoessa häntä hiljaa, mies huokaisi:
”Ai nyt heti vai?” hän kysyi ja nainen ei vastannut hänelle. Hopeahius pyöräytti silmiänsä turhautuneena ja kääntyi haarautuvalla käytävällä suureen saliin vievälle oviaukolle.
”Pistä myös muutama siistimään Tesak”, Tiscovera huudahti veljensä perään, joka vain nosti kätensä keskisormen merkkinä ja jatkoi matkaansa. Demoni katsoi veljensä perään hetken aikaa, kunnes lähti vastakkaiseen suuntaan käytävälle, josta kuului puheensorinaa. Nainen oli käskenyt erottamaan demonilapset, jotka olivat hänen vaikutunsensa alaisena, omaan huoneeseensa. Lapsia oli 15 ja eri-ikäisiä, mutta heidän kaikkien katseet olivat tyhjät ja mitäänsanomattomat. Ancerias oli juuri jakamassa heille ruokaa ja juotavaa, joita lapset ottivat robottimaisesti vain käteensä ja söivät. Ilmeet eivät värähtäneet, kukaan ei itkenyt ja huoneessa oli ahdistavan hiljaista.
”No?” Tiscovera kysyi ja ankeriasmerenneito säpsähti, koska ei ollut uskonut kenenkään olevan hänen takanansa. Hän jakoi viimeisen leivän palan lapselle, jonka paita oli repaleinen ja sen alta pilkisti aliravittu lapsi. Nainen lopulta kääntyi katsomaan johtajaansa.
”Vaikuttaa siltä, että taikavoimillasi on iso vaikutus heihin. He eivät puhu ja liikkuvat kuin mekaaniset välineet”, Ancerias kertoi samalla, kun Tiscovera silmäili lapsia vuorotellen arvostelevasti.
”Ovatko yrittäneet tappaa toisiansa?” nainen kysyi ja Ancerias hämmentyi kysymystä.
”E-ei Tiscovera, miksi mietit moista?” Ancerias kysyi ja demoni hänen vierellään huokaisi turhautuneena.
”Voimani pitäisi vaikuttaa lapsiin väkivaltaisemmin kuin aikuisiin. Näistä olisi varmasti saanut hyviä tappokoneita, mutta kokeeni ilmeisesti meni mönkään”, nainen mietti. Ankeriasnainen vilkaisi lapsia, jotka jokainen ruuan syötyään vain istuutuivat kylmälle lattialle tai kävivät makaamaan.
”Jos he eivät osoita ajallaan minulle hyödyllisiä taitoja, minulla ei ole silloin tarvetta heille”, Tiscovera sanoi ja kääntyi lähteäkseen. Ancerias katsoi toisen perään.
”Tarkoitatko, että heidät tapetaan?” hän kysyi ja demoni pysähtyi. Tiscovera kääntyi hitaasti katsomaan ankeriasnaista punaisen kylmillä silmillään.
”Onko sinulla jotain sitä vastaan?” hän kysyi ja Ancerias nielaisi raskaasti. Miten hän uskaltaisi tuoda näkemyksensä esille ilman, että jo valmiiksi raivoissaan oleva nainen ei tulistuisi lisää? Tiscovera käveli naisen eteen hitaasti kuin odottaen vastausta.
”T-tarkoitan vain, että jos heistä ei ole hyötyä, eikö heitä voisi vain päästää menemään? Kun päästät heidät täältä ulos, he tuskin löytävät kotiin ja ovat silloin omillaan”, Ancerias selitti ja joutui katsoman suoraan demonin poraavan tarkkaan katseeseen. Heidän ylleen lensi pelottavan ankea hiljaisuus, kunnes demoni tarttui Anceriaan käsivarresta kiinni ja lähti raahaamaan tätä määrätietoisena mukaansa ulos huoneesta.
”Sulje ovi ja tule perässä!” Tiscovera karjaisi paikalle pahaa
aavistamatta saapuneelle Alicelle. Hän katsoi kaksikkoa kysyvänä,
mutta teki, kuten pomonsa käski, vilkaisematta huoneessa olevia
zombimaisesti käyttäytyviä lapsia.
”Anteeksi Tiscovera! Ei
ollut tarkoitus kyseenalaistaa sinua”, Ancerias yritti sanoa, koska
tiesi tasan tarkkaan, minne nainen häntä oli viemässä
punahiuksinen nainen heidän perässään.
”Olet kyseenalaistanut minua tarpeeksi monta kertaa lyhyen ajan sisällä ja sille saa tulla piste”, Tiscovera sihisi hampaidensa välistä ja piti ankeriasmerenneitoa tiukassa otteessaan. Ancerias yritti laittaa vastaan, mutta demonin voimat olivat voimakkaat ja lihaksikkaat.
”Ei, pyydän”, Ancerias sanoi, kun he saapuivat ovelle, joka vei huoneeseen. Huone oli täynnä erilaisia pulloja, joissa oli joko erivärisiä nesteitä tai leikattuja päitä, raajoja, mitä tahansa, mistä demoni pystyi tutkimaan oman taikuutensa vahvistamista.
”Tuo tuoli huoneen keskelle”, Tiscovera ärähti Alicelle, joka kuuliaisena teki, mitä hänen pomonsa käski.
”Anteeksi, perun sanomiseni”, Ancerias yritti sanoa, kun Tiscovera istutti hänet puisele natisevalle tuolille, jonka Tiscovera oli huoneen nurkasta tuonut. Tuolissa olleet nahkaremmit Tiscovera sitoi hyvin tiukalle ja käsi Alicen tekevän samoin Anceriaan pyrstölle. Ancerias yritti pyrstöllään saada Alicea kauemmas itsestään, mutta naisen osoittaessa häntä aseella, hän tiesi että hänen oli rauhoituttava.
”Alice, auta”, Ancerias yritti pyytää.
”Aiheutit tämän itsellesi, älä minua mangu apuun”, Alice sanoi samalla, kun sitoi hänen pyrstönsä kiinni raskaaseen tuolinjalkaan. Ancerias katsoi Alicea vihaisena myrkynvihreillä silmillään. Tietenkin toinen varmisti oman selustansa, ettei saisi selkäsaunaa.
”Koska olet ärsyttänyt minua, sinua pitää kouluttaa”, Tiscovera sanoi ja tunki samalla suukapulan Anceriaan suuhun kipein ja kovin ottein. Demoni otti ankeriaisnaisen hiuksista kiinni ja väänsi tämän pään ylös katsomaan häntä.
”Minä loin sinut… Ja sinä ET kyseenalaista minua”, Tiscovera sanoi, kunnes käveli naisen taakse, laittoi kätensä naisen ohimoille ja samassa ilmassa piili korkea jännite. Anceriaan silmät välkehtivät valkoisena ja hän vaikeroi kapula suussaan. Hän yritti pyytää kapula suussaan, että tilanne lopetettaisiin, mutta Tiscovera toisti sähköisen jännitteen vielä voimakkaampana. Alice katsoi, kuinka hänen kolleegaansa jännitehoidettiin ja kiitti onneansa, ettei ollut toisen paikalla. Tiscovera karjui voitonriemuisena, että sai aiheuttaa kipua ja puristi ankeriasnaisen ohimoita otteessaan.
Lopulta, kun demoni tunsi, että Ancerias menetti tajuntansa, hän lopetti ja päästi naisesta irti. Hän hengitti raskaasti ja hikoili, kuin olisi juossut maratoonin.
”Pidä tämä näky mielessäsi”, Tiscovera sanoi punapäälle ja käski tätä häipyä. Alice lähti paikalta samantien ja sulki oven perässään. Hengittäen raskaasti nainen käveli tuolilla istuvan kidutetun eteen ja nosti tämän tajuttomat kasvot häntä kohti. Demoni antoi suukon oikean kätensä sormille ja painoi ne Anceriaan otsaan. Meni sekuntti ja ankeriasmerenneito heräsi henkäisten. Hän katsoi samantien Tiscoveraa silmiin ihmeissään.
”Tiscovera? Mitä tapahtui?” hän kysyi ja demoni hymyili tyytyväisenä.
”Ei mitään, sait vaan taas kohtauksen ja sinua piti hoitaa”, Tiscovera sanoi ja päästi naisen leuasta irti, irroittaen tämän samalla remmeistä irti. Ancerias yritti nousta pyrstönsä avulla pituuteensa, mutta sen sijaan kaatui mahan vatsalleen.
”En muista mitään”, Ancerias sanoi ja haukkoi henkeään. Hän tunsi itsensä niin voimattomaksi ja väsyneeksi.
”Ei sinun tarvitsekaan, menehän siitä”, Tiscovera käski ja kääntyi pöytänsä ääreen sekoittamaan jotain oranssin väristä nestettä pulloon, jossa lillui lapsen pääkallo. Ancerias katsoi johtajaansa hengittäen raskaasti, kunnes tuolista tukea ottaen pääsi ylös. Raskain liikkein, hän lähti huoneesta ulos ja piteli päätänsä. Jokaiseen ytimeen kropassa koski ja päässä tuntui hakkaavan yölliset rummut. Mitä oli tapahtunut? Miksi häntä oli pitänyt taas hoitaa? Mitä hän oli tehnyt?
Ancerias ei muistanut mitään.
Kappaleet, jotka inspiroivat luvussa:
- Apocalyptica – Call my name
- Tekken 4 ost – Fear
- Volfgang Twins – GHOST WARRIOR RAW
- FF XV ost – What Lies Within
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti