”Kokeillaan vielä”, Sergei sanoi ja nyökkäsin päättäväisenä.
”Olette yrittäneet jo ainakin viisi kertaa”, Chari sanoi turhautuneena, mutta minä tai Sergei emme vilkaisseet isosiskoani, vaan suljin silmäni. Yritin keskittyä parhaani mukaan keräämään vesistä energiaa ympärilleni paineen lailla ja tunsin, että Sergei teki samoin omien voimiensa kautta. Sininen valo minusta ja musta Sergeistä hohtivat himmeinä, kunnes me molemmat huudahtaen osoitimme kätemme kämmenet auki kohti kaltereita. Kädestäni lähtevä aalto ja Sergein musta pyörremyrsky loi yhdessä paineen, joka sinkoutui kaltereita kohti. Luomamme paine kuitenkin iskeytyi meihin takaisin samalla voimalla ja lensimme henkivartijani kanssa vastakkaiseen seinään taas vauhdilla, pudoten sen jälkeen tömähtäen maahan.
”Helvetti”, sähähdin vihaisena.
”HEI! Nyt loppuu se helvetin metelöinti!” vartijademoni tuli ärähtämään meille ja löi metallisella kepillänsä kaltereita niin, että kumina kuului varmasti ulos asti. Kiirehdin kaltereiden luo yrittäen varoa koskemasta niihin. Kroppaani särki kaikki yritykset, joita olimme käyttäneet ulospääsyyn, mutta aloin tuntea itseni jo hieman toivottomaksi.
”Voisitko pyytää kuningatar Deilan tänne, asia on oikeasti tärkeä. Haluan puhua hänelle”, sanoin demonille, joka paukautti uudestaan metallisen mailansa kaltereihin ja jouduin pari askelta ottamaan taaemmas, koska kumina oli niin kova ja ilkeä. Ääni humisi korvissani kuin ilkikurinen tinnitys hetken aikaa.
”Te pysytte siellä niin kauan kuin kuningattareni haluaa. Pysykää hiljaa tai ilmoitan majesteetille, että teitä tulee rangaista”, demoni sähisi vihaisena, kunnes käveli takaisin aitiopaikalleen tarkkailemaan muiden vankien olemista heidän häkeissään.
”Älä huoli muru”, kuulin äänen edessäni ja käännyin katsomaan vastakkaisen vankityrmän asukkia. Hän oli demoni, jonka terävät hampaat kasvoivat suusta ulos ja hänen koko olemuksensa oli hyvin liskomainen ja niljakas.
”Toi tyyppi on vähän tiukka. Jos minä olisin vartioimassa, voisin toteuttaa toiveesi. Toki pientä luonnollista vastatekoa vastaan”, mies lirkutteli minulle ja vinkkasi silmäänsä. Tuhahdin vihaisena ja sylkäisin lattialle kaltereiden yli ilmaisten mielipiteeni hänen limaisille ehdotuksilleen. Käännyin katsomaan Charia ja Sergeitä, jotka olivat kivisen sängyn siasta istuutuneet kaltereiden vastakkaiselle seinälle, johon olimme henkivartijan kanssa hetki sitten paiskautuneet.
”Oikeasti Heizel, luovuta hetkeksi ja lepää”, Chari sanoi pyytäen miehensä kainalosta ja huokaisten istuuduin kaksikon viereen niin, että Sergei jäi minun ja siskoni väliin.
”Toivotonta. Emme voi lähettää avunpyyntöä ja kaltereihin ei tepsi mikään”, sanoin turhautuneena ja kiersin käteni polvieni ympärille. Sisälläni paloi tulinen kiukku, joka haluaisi vain huutaa ja räjähtää tälle epäoikeudenmukaisuudelle. Jos Deila suostuisi edes hetken juttelemaan kanssani kahden, onnistuisin varmasti vakuuttamaan hänet pois Tiscoveran puolelta. Tilanne vain alkoi näyttämään todella pahalta meidän suhteen. Pahimmassa tapauksessa elämme viimeisen yömme tässä kämäisessä tyrmässä.
”Otetaan nukkumisen suhteen vahtivuorot. Jos jotain tapahtuu, joku ehtii herättää kaksi muuta”, Sergei sanoi lopulta ja käännyin katsomaan häntä. Nyökkäsin myöntyvästi.
”Luulen myös, että niin on parempi”, sain sanottua.
”Voin ottaa ensimmäisen vuoron, levätkää te rauhassa. Herätän sinut Sergei seuraavana vahtiin”, ilmoitin. Sergei huokaisi kiitollisena ja nojautui väsyneenä Charin päätä vasten omallaan ja sulki silmänsä. Chari painautui miehen kylkeä vasten ja pian kuulin molempien rauhallisesta hengityksestä, että he olivat nukahtaneet. Katsoin heitä ja sain pienen hymyn huulilleni, kunnes käännyin katsomaan vain eteeni. Kuuntelin tyrmistä kuuluvaa vaimeaa huutelua tai voivoitteluja. Ilmeisesti Deila todellakin rankaisi väärin toimivia kansalaisiaan. Jos se oli demonien tapa, minkä minä sille voin, vaikka en ihan tällaisia oloja hyväksy itse. Lopulta istahdin rennommin seinää vasten ja aloin laihana huvituksenani laskemaan seinien tiilien määrää ja hyräilin samalla laulua päässäni.
Avatessa silmäni olin samassa tyrmässä, mihin minut, siskoni ja Sergei oltiin tuotu. Ero oli, etten kuullut mitään ääniä missään ja vieressäni nukahtanut kaksikko oli poissa.
”Haloo?” kysyin ja ääneni vain kaikui synkille käytäville. Oli hiiren hiljaista ja tunsin, miten kylmät väreet valuivat selkääni pitkin. Karmivaa, tosi karmivaa. Lähdin nousemaan ylös varovaisesti ja samassa kuulin, miten kalterin ruosteinen ovi avautui. Käännyin heti katsomaan ääntä kohti ja huomasin Jaisarin nojaamassa rennosti seinään avautuneen oven vieressä.
”Iltaa, Kipakka”, hän sanoin minulle rentona ja pyöräytin silmiäni.
”Aivan, kaikista maailman tyypeistä juuri sinä tulit uneeni”, huokaisin turhautuneena ja käännyin katsomaan miestä paremmin, joka käveli minua kohti rauhallisesti. Vaikka miehellä oli vaatteet päällä hänen käsivarsistaan huomasi, että hän harrasti treenaamista. Tribaalihenkinen kotkatatuointi loisti mustana hänen kalpealla vasemmalla käsivarrella. Miehen pitkillä komeilla kasvoilla oleva hymy sai minut samaan aikaan ärsyyntymään, mutta samaan aikaan vatsassani tuntui hentoja perhosia.
”Hei älä tule lähemmäs”, sanoin tiukkana, mutta kun mies ei pysähtynyt, nostin ärsyyntyneenä kättäni valmiina iskemään toiseen kunnon vesiaallon. Itsevarmana Jaisar vain nosti kätensä ja otti ranteestani kiinni tiukasti.
”Senkin”, ärähdin, mutta mies työnsi minut seinää vasten ja otti vapaalla kädellään tukea pääni vierestä.
”Olen oikeasti täällä”, Jaisar sanoi lopulta ja avasin suutani sarkastisesti hämmästyneenä.
”Wau! Osaat sittenkin puhua”, sanoin hänen tummiin silmiinsä katsoen ja samassa kun olin nostamassa toista kättäni, mies sai siitäkin otteen ja työnsi seinää vasten.
”Nyt riittää!” kivahdin ja yritin nostaa jalkaani, mutta mies painautui minuun kiinni, etten voinut liikkua.
”Olen tullut uneesi, koska voin”, Jaisar sanoi ja käännyin katsomaan häntä silmiin. Naurahdin.
”Anteeksi, miten oli?” kysyin.
”Voimani. Osaan tulla haluamani henkilön uneen, jos olen maistanut hänen vertaan. Ja kun minä tulen uneen, pelataan minun säännöilläni”, Jaisar kertoi itsevarmana. Pudistin päätäni epäuskoisena.
”Tulla uneen? Miten muka?” jatkoin kyselemistäni ja samassa Jaisarilla napsahti komeat puhtaat kulmahampaat esiin. Henkäisin ihmetyksestä.
”Sinussa on vampyyriakin”, oivalsin.
”Demonia, vampyyria ja haltiaa. Oikea unelmasekoitus, eikö?” Jaisar kysyi sarkastisesti. Mietin hetken, miten toinen oli päässyt uneeni. Tajutessani asian tunsin punan poskillani nousevan, mutta ei ihastuksesta vaan kiukusta.
”Sinä lurjus! Silloin, kun pyyhkäisit huultani ja siinä oli vertani!” kivahdin ja yritin laittaa uudestaan vastaan, mutta jouduin painautumaan taas seinään Jaisarin painon ja seinän välissä. Hengitin kiivaasti vihaisena samalla, kun Jaisar huomioi minua hymyllään. Hymy oli kyllä komea, en voinut itseltäni sitä kieltää.
”Olet fiksumpi kuin muistin. Siksi suosittelen, että kuuntelet. Olen unessasi ja kuten sanoin, minun säännöillä pelataan silloin”, mies sanoi totisempana ja irvistin hänelle haastavana.
”Vai että haluat oikein pelata? Mitä haluaisit pelata? Ristinollaa? Ruutuhyppelyä? Tai miten olisi vanha kunnon piilosleikki?” kysyin viisastelevasti vain ärsyttääkseni häntä. Ihme kyllä, Jaisar pysyi tyynenä kuin peilipintainen järvi.
”Luulet olevasi erittäin vitsikäs. Mutta tulin tosissani keskustelemaan. Ja se tehdään minun tavallani. Joko teemme sen huonolla tavalla-” mies aloitti napsauttaen sormeansa ja samassa tunsin, miten lattia katosi altani ja putosin johonkin pehmeään ja viileään. Tunsin selkäni alla, miten lukuisat lihasten tyyppiset liikkeet liikkuivat ylös ja alas. Tajutessani makaavani suuren käärmelauman päällä hengitykseni alkoi kiihtyä silkasta kauhusta. Käärmeet luikertelivat toisensa ympäröivinä ja niiden verenpunaiset silmät olivat tyhjäkatseiset. Osa lonksutti leukojansa minulle pelotteluna ja huudahdin sen vuoksi. Yritin suojata itseäni kiertämällä käteni ympärille ja tunsin ,miten sydämeni olisi halunnut pomppia rinnastani ulos.
”- joka tarkoitta oleskelua yhden pahimman pelkosi äärellä”, Jaisar jatkoi hymyillen ja käännyin katsomaan häntä ja tunsin miten pakokauhu olisi halunnut saada minut huutamaan. Aloin upota pikkuhiljaa käärmeiden alle ja en voinut itselleni mitään siinä vaiheessa.
”Otan sen toisen vaihtoehdon, mikä se ikinä onkaan!”, huusin kauhuissani, kunnes samassa kuulin taas sormen napsautuksen. Käärmeet katosivat ja seuraavaksi löysin itseni parvekkeelta, joka oltiin koristeltu vihreillä ja violettisilla kauniilla valoilla. Tähtitaivas loisti niiden seurana ja kääntyessäni näin Jaisarin istuvan muhkean mukavan suuren sohvan äärellä kuin mikäkin maailmanomistaja. Ympärillämme olevat kasvit ja kukat toivat lisämaustetta tilanteeseen. Jos nämä olivat Aversionin kasvistoa, Xiara rakastaisi tulla tutkimaan niitä.
”Viiniä?” Jaisar kysyi ja napsauttaessaan sormiansa, sohvan eteen ilmestyi lasinen kaunis ja koristeellinen pöytä, kaksi viinilasia ja pullo.
”En juo alkoholia”, sanoin suoraan ja mies vilkaisi minua hitusen huvittuneena.
”Kuningatar, joka ei juo alkoholia. Jo on aikoihin eletty”, hän kommentoi ja pyöräytin taas silmiäni turhautuneena.
”Halusit keskustella. Toivottavasti jostain paremmasta aiheesta kuin alkoholittomuudestani”, töksäytin toiselle ristiessä käteni samalla. Jaisar katsoi minua päästä varpaihin ja napsauttaessa taas sormiansa, samassa huomasin, että minulla oli vain mustat bikinit ylläni.
”Omistat upean kropan”, Jaisar sanoi ja vinkkasi silmäänsä ilkikurisesti. Punastuin taas kiukustuksesta.
”Minun tekisi mieli sanoa sinulle vaikka ja mitä, mutta keskustellaan se asiasi mieluummin”, sanoin hampaitani kiristellen. Mies hymyili, kunnes alkoi muuttua vakavemmaksi ja nyökkäsi paikkaa sohvalla vieressään.
”Istu”, hän käski. Astelin sohvalle lopulta itsevarmana. Selvä, jos toinen kerta halusi katsoa minua niin katsokoot sitten. Istahdin sohvalle, mutta aivan toiseen päähän kuin Jaisar.
”Olen pelkkänä korvana, painajainen”, sanoin toiselle lopulta. Jaisar jäi katsomaan minua silmiin pitkäksi aikaa, kunnes suoristi itseään hieman.
”Keskustelin kuningattareni kanssa kahden kesken. Sekä minulla, että hänellä on epäilyksiä Tiscoveraa kohtaan”, Jaisar aloitti.
”Wau, ihanko totta?” aloitin, mutta Jaisar nosti heti sormensa ja samassa tunsin, etten saa sanottua mitään. Tunnustellessani huuliani ymmärsin, että huuleni olivat hävinneet.
”Ole nyt hetki hiljaa ja anna minun kertoa. Kun hän ilmestyi tänne, Deila, saan sinutella häntä, oli aivan raivoissaan ja oli ensin hätistämässä naista apureineen tiehensä. Miksikö? No, olet tarpeeksi fiksu tajuamaan itse. Kuitenkin. Tiscovera sai meidät vakuutettua, että olisi meidän aika kukoistaa ja tuoda demonien oikeuksia esille. Koska elämmehän me aika ulkopuolisina. Joitain päiviä he ehtivät täällä aikaansa viettää, kunnes te ilmestyitte tänne. Tiscovera halusi välittömästi tappaa teidät. Deila taasen haluaa pitää teidät vankeina, koska teitä voisi käyttää apuvälineinä neuvotteluissa. Tiscoveran murhanhimo on vain suuri ja Deila myönsi, että jotain on nyt pielessä”, Jaisar kertoili minulle ja otti silloin tällöin huikan viinistään. Mahtoikohan toinen edes juoda viiniä oikeassa elämässä? Jos viinin juominen olikin vain hänen fantasiaansa.
”Joten Kipakka, halusit keskustella Deilan kanssa, joten keskustele minun kanssani ensin”, mies sanoi lopulta ja sormen liikautuksellaan hän sai suuni takaisin kasvoilleni. Tunnustelin huuliani varmistaen itselleni niiden olemassaolon. Käännyin lopulta katsomaan Jaisaria silmiin.
”Ensinnäkin. Te itse olette jääneet ulkopuoliseksi. Ilmeisesti Deila ei vastaa mihinkään yhteyspyyntöihin?”
”Olisiko siitä mitään apua? Eihän demoneita kunnioiteta lainkaan Tiscoveran takia. Eikö meidän olisi helpompi lyöttäytyä hänen kanssaan?” Jaisar kysyi takaisin ja nielaisin kosteuttaakseni kielenkannattimiani.
”Luuletko tosissasi, että Tiscovera välittää oikeasti demoneista, Deilasta tai sinusta? Koska voin vastata puolestasi, että se nainen hakee vain omaa etuansa. Tiedät varsin hyvin, mitä hän kaksi vuotta sitten yritti. Luuletko, ettei hän havittele samaa asiaa ja vain itselleen?” katsoin Jaisaria, joka laski tyhjän viinilasinsa lasipöydälle ja hieraisi päätänsä, siirtäen samalla ruskeita hiuksiaan pois silmiensä tieltä.
”Mitä Deila saisi siitä, jos hän ei liity auttamaan Tiscoveraa? Demonia, joka osaa myös magiaa”
”Mustaa magiaa Jaisar. Ainoastaan pimeyden haltiaat osaavat hallita sitä. Se nainen on mielipuoli. Ei hän osaa käyttää osaamaansa magiaa oikein”, sanoin tiukkana miehelle. Hän kääntyi katsomaan minua tummilla silmillään.
”Mitä Deila saisi, jos ei liity Tiscoveran tueksi?” hän kysyi uudestaan.
”Ainakin minun ja sukuni tuen ja avun. Minulla on palvelijoita, jotka ovat demoneita ja olen ottanut heitä töihin juuri esimerkkinä, että kaikki demonit eivät edusta aatetta, mitä Tiscovera edustaa. Ja saan varmasti muitakin sukuja ja varmasti vampyyrit tukemaan teitä”, sanoin tosissani. Mies nosti toista kulmaansa.
”Uskotko todella, että nuorta kuningatarta kuunnellaan tämän asian suhteen?” Jaisar kysyi. Nielaisin taas ja mietin tosissani, paljastaisinko asiani hänelle. Siitä voisi olla hyötyä, mutta myös vaarallista haittaa.
”En ole ehtinyt kertoa tätä kuin lähimmäisilleni, mutta kuollut Harmoniatar ilmestyi minulle unessani. Sain häneltä tehtävän etsiä rauhan riipukset, jotta saataisiin Phantasoneen taas rauha”, kerroin lopulta.
”Tiscovera kertoikin niistä. Hänkin etsii niitä. Sanoi, että yksi voisi olla Aversionin seudulla ja sitä on etsittykin. Vielä ei ole lykästänyt”, Jaisar kertoi ja nojasi käteensä samalla rennosti.
”Minäkin olen tuntenut, että yksi riipuksista olisi täällä”
”Tuntenut? Nyt minua alkoi kiinostaa”
”Harmoniatar antoi viimeisen voimansa haltuuni. Voiman tuntea riipukset ja sen, kun ne kutsuvat minua”, Jaisar katsoi minua ihmeissään, kunnes alkoi hymyillä ja naurahti.
”Jestas, kuulosta uskommatomalta”
”Et siis usko minua?” kysyin kuin lyötynä ja huokaisin. Tuntuu, että koko keskustelu oli aivan turha. Jos demonit olivat jo valinneet puolensa, en voisi tehdä tämän enempää.
”Pyydän vielä, että juttelet kuningatar Deilan kanssa. Jaisar, oikeasti. Jos tulette toisiin aatoksiin, lähettäkää avunpyyntökutsu Riyzekieille. Jos ette luota haltioihin, pyytäkää Ofitrea. Hän on demoni ja bändini rumpali”, sanoin jo melkein epätoivoisena ja nojasin hieman eteenpäin Jaisaria kohti. Mies huokaisi syvään ja katsoi hetken pysähtyneenä ohitseni.
”Olet ilmeisesti tosissasi?”
”Se paskiainen murhasi vanhempani ja uhkaa taas kaikkien elämää. Kyllä. Olen tosissani”, Jaisar kääntyi katsomaan minua taas silmiin vakavana. Se hetki tuntui pitkältä. En suostunut kääntämään katsettani pois. Vieno tuuli humisi ympärillämme ja se tuntui lämpimältä kasvoillani ja puolialastomalla vartalollani.
”Lupaan miettiä sitä, että juttelen Deilan kanssa tästä vielä”, Jaisar sanoi lopulta. Pieni toivon kipinä syttyi sydämeeni.
”Pyydän, tee se. Tee se kunnigatar Deilan alamaisten vuoksi. Ja toki itsesi myös”, sain sanottua melkein jo innostuneena.
”Älä innostu liikaa”, mies sanoi tiukkana minulle, mutta jokin minussa näki hänestä, että hän tosissaan harkitsi asiasta puhumista Deilan kanssa. Halusin uskoa niin.
”Sinä ja Keidaz, se Tiscoveran pikkuveli”, Jaisar aloitti ja kylmät inhon väreet kiersivät koko kroppani läpi. En sanonut mitään, vaan jäin odottamaan, mitä Jaisar tarkoitti aloituksellaan.
”Olette ilmeisesti olleet pari?”
”Ikävä kyllä, enkä halua keskustella siitä petturista enempää kuin on pakko”, sanoin jo erittäin kireänä kuin rautalanka. Mies hymähti hieman huvittuneena.
”Hän suojelee sinua siltä, että Tiscovera ei tappaisi sinua. Kuulostaa kuin olisit hänen vielä”, Jaisar sanoi rauhallisena ja katsoi minua nojaten käteensä.
”MINÄ EN OLE HÄNEN!” karjahdin samantien koko kurkkuni kautta ja se sai Jaisarinkin silmät suurenemaan hämmästyksestä. Yht äkkinen räjähdykseni oli ilmeisesti tullut hänelle yllätyksenä. Hengitykseni oli kiivaantunut hieman, joten yritin rauhoittaa itseni ja suljin silmäni hetkeksi.
”En tiedä mitä se rotta on sinulle kertonut, mutta emme ole enää yhdessä. Se mies ja tunteet häntä kohtaan kuolivat sinä päivänä, kun löysin hänet murhaamassa siskonsa kanssa vanhempani”, kerroin lopulta ja avasin silmäni taas, kohottaen katseeni vastapäätä sohvalla istuvaan Jaisariin. Jaisar katsoi minua hetken hiljaa ja pudisti päätänsä.
”Keidaz on jotenkin hyvin pakkomielteinen sinusta”, hän myönsi minulle ja tuhahdin vihaten kuulemaani.
”Hän onkin täysi psykopaatti aivan kuten hirviösiskonsakin”, vastasin väitteeseen ja Jaisar nousi lopulta seisomaan ja venytteli käsiänsä. Katseeni seurasi häntä ja hänen käsivarsia miten ne hohtivat Jaisarin luomassa kuunvalossa.
”Kerrotko nyt vuorostasi itsestäsi jotain?” kysyin lopulta. Olisi reilua, että arvon herra kertoisi itsestäänkin jotain. Mies kääntyi katsomaan minua ja hymyili komeasti valkeat hampaat näkyen.
”Se jääköön toiseen kertaan Kipakka”, hän sanoi ja samassa nopein liikkein tuli eteeni ja nojautui käsiensä varassa selkänojaan, jättäen minut sohvan ja hänen väliin. Painauduin selkänojaan kaikin voimin, mutta hän oli niin lähellä. Jos liikkuisin sentin lähemmäs, huulemme koskettaisivat. Mystinen yrttimäinen tuoksu huokui miehestä. Se toi mieleeni lämpimän teen ja siinä hautuvat luonnoantimet.
”Oli mukava keskustella kanssasi”, hän sanoi minulle rauhallisesti ja samassa kaikki pimeni.
Heräsin henkäisten syvään ja katsoin eteeni silmät suurina. Oliko äskeinen tapahtunut oikeasti? Ainakin Jaisarin tuoksu tuntui lähelläni, mutta se hälveni nopeasti ilmaan. Tasoitin hengitystäni ja vasta sitten tunsin kosketuksen olkapäälläni. Käännyin katsomaan Sergeitä, kenen käsi oli olallani.
”Kaikki hyvin?” Sergei kysyi. Samalla sivusilmällä huomasin Charin olevan myös hereillä ja hän oli noussut venyttelemään ja tarkkailemaan käytävälle. Osa vangeista oli alkanut huudella aamiaisen perään. Kuulin metallisten lautasten ja ruokailuvälineiden pahamaineista konserttia, kunnes sain vastattua miehelle vierelläni:
”On joo, näin vain tosi outoa unta. Se Jaisar oli siinä”, myönsin ja naurahdin vähän.
”Siis se kuningatar Deilan oikea käsi?” Chari kysyi ovela hymy huulillaan hetken aikaa ja pyöräytin silmiäni.
”Joo, hän puhui unessa, että on oikeasti unessani. Että se on hänen voimansa”, selitin ja kerroin kaksikolle, mitä unessa oli tapahtunut. Sergei ja Chari katsoivat minua koko ajan ihmeissään kuulemastaan.
”No wau, mikä voima hänellä”, Chari myönsi.
”Vaarallinen myös. Tarkoitan, että hänhän voisi unen kautta satuttaa tai tappaa kohteensa”, Sergei mietti hiljaa ääneen.
”Hyrr, nyt sain kylmiä väreitä”, myönsin, kun vasta nyt itsekin ymmärsin sen puolen miehen voimista.
”Eli toisinsanoen en anna hänen maistaa vertani, vaikka komea ilmestys onkin”, Chari sanoi olkiaan kohauttaen. Vilkaisin häntä ja tunsin pientä häpeää, että olin epähuomiossa antanut Jaisarille mahdollisuuden saada vertani. Hitto vie, jos olisin tiennyt. Nousin lopulta ylös, Sergein seuratessa esimerkkiäni. Huokaisin syvään ja käännyin katsomaan siskoani.
”Tapahtuuko siellä mitään?”
”Nääh, kuten kuulet, porukka odottaa jonkinlaista ruokailua ja vartijoilla ei ole kiire hoitaa asiaa kuntoon”, hän myönsi ja vilkaisi minua.
”Saitko levättyä?” hän kysyi minulta.
”Uskoisin, entä sinä?”
”Sen verran, mitä näissä ihanissa olosuhteissa voi vaan levätä”, hymähdin siskolleni ymmärtäväisenä ja hän hymähti takaisin.
”Pääsemme kyllä pois täältä. Meidän täytyy vain keksiä suunnitelma, mitä tehdä, kun meitä tullaan hakemaan”, Sergei sanoi hieman hiljempaa, ettei muut vangit kuulisi meitä. Nyökkäsin, kunnes samassa huimaava kipu tuntui sydämessäni ja ähkäisin hiljaa. Minun oli pakko ottaa seinästä tukea ja siirsin käteni sydämeni kohdalle. Yritin hengittää syvään sisään ja ulos, mutta tunne tuntui vain raskautuvan.
”Heizel”, Chari huokaisi huolissaan ja tuli Sergein kanssa luokseni.
”Riipus.. Se kutsuu minua taas”, huokaisin hiljaa ja irvistin huimauksen vuoksi. Kaksikko vierelläni vilkaisivat toisiansa.
”Mitä voimme tehdä?” Chari kysyi, enkä ehtinyt vastata hänelle, kun kuulimme oven avautuvan.
”Älkää huoliko siitä, mitä voitte tehdä”, kuulimme pahaenteisen äänen ja huomasimme Tiscoveran miehen tulleen paikalle Keidazin ja Alicen kanssa. Välittömästi me kaikki kolme otimme taisteluvalmiusasennot, johon parrakas mies naurahti pilkkaavasti.
”Ei teillä ole muuta vaihtoehtoa kuin totella”, Tesak sanoi ja huomasimme Alicen osoittavan meitä kahdella aseella. Hänen mustasukkaisuutta täynnä oleva ilmeensä olisi saanut minut nauramaan. Mutta samalla koin säälittävää sääliä häntä kohtaan. Mahtoi olla kamalaa, kun itse piti henkilöstä, joka ei välittänyt hänestä muurahaista kummemmin.
”Kädet selkien taakse”, Tesak sanoi uhmakkaana ja vilkaistessaan toisiamme tiesimme, ettei ole vaihtoehtoja. Alicen osoittaessa meitä aseillaan, Keidaz ja Tesak sitoivat kätemme. Keidaz tuli totta kai sitomaan minun käsiäni ja kylmät väreet kohisi ihollani, kun tunsin hänen hengityksen niskassani. Keidaz kiristi viimeisen solmun ja veti minut kiinni rintakehäänsä vasten. En kääntynyt katsomaan häntä vaan pyrin pitämään kasvoni mahdollisimman rauhallisina.
”Mitä aiotte tehdä meille?” kysyin ja vilkaisin kahta muuta kätyriä. Tesakin saatua sidottua Charin ja Sergein kädet, hän lähti tiukoin ottein kuljettamaan kaksikkoa ulos tyrmistä, Keidazin ohjatessa minua ulos heidän perässään. Alice liikkui vierellämme aseet selvässä valmiudessa ampumaan, jos tekisimme vähääkään väärän liikkeen.
”Älkää stressatko siitä”, Alice sanoi minulle ilkeästi naurahtaen ja vilkaisin häntä toinen kulma koholla. Olisin varmaan kuollut siihen paikkaan, jos naisen katse olisi ollut tappava. Hänen oranssinpunertavat hiukset loistivat himmeästi särähtelevissä valoissa tyrmien käytävällä. Naisen toisen leuan alla ja silmässä näkyvät arvet olivat parantuneen näköiset. Olivat ilmeisesti jälkensä jättäneet muistot kohtaamisestamme Gelgoriassa.
”Alice, laske aseesi vain, tuskin nämä mitään tekevät”, Tesak sanoi naurahtaen ja samalla kiristi otteitaan käsissään olevasta kaksikosta.
”Ei tartte puristaa noin lujaa”, Chari ärähti miehelle ja se sai miehen vain innostumaan puristamaan lisää.
”Nyt se suu kiinni, prinsessa”, Tesak ärähti naiselle.
”Anna hänen olla!” Sergei ärähti suojelevasti ja yritti laittaa vastaan, kunnes Alice käveli rivakasti miehen luo ja vei toisen aseen piipun miehen leuan alle.
”Pitääkö pääsi posauttaa samantien? Olisi ainakin yksi vähemmän teidän porukasta”, Alice sähähti naurahtaen.
”Ei älä!” huudahdimme Charin kanssa ja varsinkin Charin silmissä paloin jo suoranainen pelko. Tiesin, että kaksikon suhde oli alkuun ollut vain ystävyyttä yhteisten intohimoisten hetkien kanssa maustettuna. Mutta olin huomannut vitsailevasti ja flirttailevasta isosiskostani, että Sergei oli hänelle paljon enemmän.
”Anna olla Alice”, Keidaz sai sanottua ja Alice jätti Sergein heti rauhaan ja antoi Tesakin jatkaa matkaansa kaksikko tiukasti mukanansa. Arpinen punapää jäi kävelemään entisen poikaystäväni vierelle.
”Haluan vain olla varma, etteivät he, varsinkin tämä punapää, käy kimppuumme. Varsinkaan sinun kimppuusi”, Alice sanoi ja nyt minun oli pakko naurahtaa,
”Ei apua, säästäkää minut tuolta teidän lässytykseltä”, huokaisin rehellisesti.
”Älä puutu tähän!” Alice ärähti minulle ja läpsäytti minua takaraivoon. Raivo sisälläni kolahti samantien.
”Saamari, sanoisit edes päin naamaan, etkä läpsi takaraivoon”, sähähdin vihaisena ja käännyin naista päin siitä huolimatta, että hopeahius takanani piti minua tiukassa otteessa.
”Tytöt hei, rauhoittukaa nyt”, Keidaz sanoi naurahtaen. Minun olisi tehnyt sylkeä miestä kohti. Hän vain nautti tästä tilanteesta. Minä ja Alice katsoimme toisiamme valmiina hyökkäämään toistemme kurkkuun kiinni kuin naarasleijonat. Naisen asenne oli todellakin alkanut ärsyttämään minua, enkä sietänyt häntä ja hänen asennettaan.
”Saat ihan vapaasti pitää tämän rotan jos haluat, en ole tulossa väliinne”, sähähdin naiselle suoraan. Jokin pieni mielihyvän loiste naisen kasvoilla vilahti. Ilmeisesti hänelle oli helpotus tietää, etten haikaillut Keidazin perään.
”Minä päätän, kenen kanssa haluan olla”, Keidaz sanoi tiukkana ja työnsi minut taas liikkumaan.
”Jos se on minusta kiinni niin et todellakaan päätä. Sitä paitsi te kaksi olettekuin luodut toisillenne. Kuin rakkaustarina, joka on kerrottu kahden psykopaatin kesken”, runoilin, kunnes samassa Keidaz vetäisi ilkeästi hiuksiani, saaden pääni kääntymään kattoon.
”Nyt lopetat kaunotar, tiedät tasan tarkkaan kuinka paljon rakastan sinua”, Keidaz sanoi vakana korvani juuriin samalla, kun hengitin syvään. Toisen ote hiuksissani teki kipeää ja vain katsoin kattoon.
”Sinä et osaa rakastaa”, sain sanottua suoraan.
”Et tiedä miten rakastaa tai mitä rakkaus on”, jatkoin ja Alice katsoi meitä vihaisena. Hänestä huomasi, kuinka sattui nähdä, että mies, josta hän piti haikaili vieläkin perääni.
”Tiedät varsin hyvin, miten minä rakastan”, Keidaz kuiskasi korvaani, joka sai minut nielaisemaan raskaasti.
”Ikävä kyllä tiedän”, sain vastattua.
”Hei lusmuilijat! Tulkaa jo!” Tesak huudahti käytävän päästä. Keidaz soi poskelleni suukon, jota yritin välttää siirtämällä kasvojani. Lopulta minulla ei ollut vaihtoehtoa kuin jatkaa matkaa hopeahiuksen ja tämän ihailijattaren kanssa pois tyrmistä.
Sisälläni alkoi silti nousta pelko. Mitä meille tehtäisiin? Päättyisikö kaikki tähän? Sydämessäni hakkasi samaan aikaan paniikki, mutta myös huimaava halun tunne löytää riipus. Välillä tuntui, kuin riipus kutsuisi nimeäni ja ilmaisisi haluansa tulla löydetyksi.
Riipus löytyisi kyllä. Mutta ensin pitäisi selvitä elossa seuraavasta koettelemuksesta.
Kappaleet, jotka inspiroivat luvussa:
- Final Fantasy XIII ost – Those for the purge
- Resident Evil- Save Heaven
- Two Feet – Had some drinks
- Plaza – All mine (slowed version)
- FF XV ost – Lurking danger
- Apocalyptica – Call my name
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti