DEMONIEN LINNA
Jaisar makoili huoneensa sängyllä katse liimautuneena kattoon. Häntä häiritsi uusien liittolaisten tekemiset. Hiljaisia keskusteluja, vimma tappaa Heizel samantien, kiire toimia välittömästi, vaikka täytyisi suunnitella ensin. Tuntui kuin Tiscovera haluaisi toimia salaa, mutta samalla näkyvästi. Siinä ei ollut järkeä.
Ja mitä Kipakkaan ja hänen seuralaisiin tuli. Punapää oli niin vakuuttunut siitä, että liittoutuminen Tiscoveran kanssa olisi vain huonoksi demoneille. Halusiko hän pitää huolen, etteivät demonit pääse niskan päälle vai oliko hän tosissaan huolissaan asiasta? Vai halusiko hän vain mahdollisimman helpon tavan saada Tiscovera kiinni ja oikeuden eteen?
Miehen oveen koputettiin ja mies käänsi katseensa katosta oveen.
”Sisään”, hän vastasi ja narisevan puuoven avasi valkoinen demoni, joka oli aiemmin auttanut häntä panttivankien kanssa.
”Hänen kuningattarensa haluaa nähdä teidät kidutuksella”, demoni sanoi vakavana. Jaisar nyökkäsi ja nousi samantien sängyltään. Hän nuolaisi muutamaa sormeansa ja sammutti niiden avulla muutamat huoneeseen lämpöä ja valoa tuoneet kynttilät. Mies lähti demonin saattelemana alempiin kerroksiin ränsistynyttä kotiansa. Hän siis saisi kirjaimellisesti kuulla kunniansa. Deilan mielestä vain kovimmin häntä loukanneet ansaitsivat suurimmat rangaistukset kidutuksen huoneessa hänen itsensä toimeenpantavana. Valkea demoni ei sanonut miehelle sanaakaan ja päästyään suuren metallisen oven luokse, hän avasi sen suurella piikikkäällä avaimella. Ovi avautui raskaasti ja korvia särkevällä tavalla. Jaisar irvisti moiselle ja totesi itsekseen, että ovi tarvitsisi kipeästi öljyä.
”Hänen ylhäisyytensä saapuu pian”, demoni sanoi ja osoitti kädellään, että Jaisar saisi astua sisälle. Hän katsoi ympärilleen ja ihmetteli, ettei mitään oltu laitettu valmiiksi häntä varten. Ei remmejä sitomista varten, että häntä saisi ruoskittua kunnolla. Ei pöytää, mihin hänet saisi lukittua viiltelyä tai hampaiden irroitusta varten. Ei mitään. Olikohan kuningattarella tiedossa jotain vielä kamalampaa hänelle? Jotain, jota hän ei ollut vielä keksinyt kokeilla. Sillä toisen satuttamisessa, jos missä mielikuvituksen kukka kukki kenellä tahansa. Ja vaikka hän oli kuningattarensa jälkeen tärkein asema tässä valtakunnassa, se ei suojannut häntä demonikuningattaren rangaistuksilta.
”Vahdi ovea Rua. Koputa oveen heti, jos joku tulee”, Jaisar kuuli kuningattarensa äänen ja kääntyi heti katsomaan tätä selkä suorana. Valkea demoni nyökkäsi demoninaiselle ja Jaisaria vilkaisten sulki oven perässään, kun kuningatar oli astunut huoneeseen sisälle. Mies kiinnitti heti huomiota siihen, että naisella oli hänen kuningatar-asunsa päällä, eikä kokovartalopukuansa, jonka hän aina laittoi ylleen kidutuksia varten. Jaisar nyökkäsi päätänsä toiselle kunnianosoituksena.
”Kuningattareni, ennen kuin aloitamme haluan edelleen pyytää-”
”Anna olla Jaisar, luulitko todella että aikoisin rankaista oikeaa kättäni?” Deila aloitti samantien ja mies kääntyi katsomaan häntä ihmeissään.
”Et siis?”
”Antaa Tiscovera luulla, että saat kunniasi mukaan. Kutsuin sinut tänne keskustelemaan kahden kesken tarkoituksella”, Deila sanoi ja samalla istahti rennosti keskellä huonetta olevaa puisten pöydän ylle, nojaten samalla keppiinsä. Jaisar päätti pysyä jaloillaan ja katsoi kuningatartaan mielenkiintoa täynnä oleva katse silmissään.
”Olen pelkkänä korvana ylhäisyys”
”Deila vain, tiedät että kahden kesken sinun ei tarvitse hienostella”, Deila sanoi tyynenä, kunnes suoristi kurkkuansa ja huokaisi syvään.
”Olen tässä miettinyt itsekseni. Tiscovera sanoi, että haluaisi pysyä piilossa, mutta haluaa silti hyökätä kunnolla koko Phantasonea kohtaan. Minusta se on hyvin erikoista”, Deila aloitti ja katsoi koko ajan oikeaa kättänsä tarkkana. Mies nyökkäsi merkkinä, olevansa samaa mieltä naisen kanssa.
”Jos voin olla rehellinen, sen punapään kova halu siitä, ettemme tee yhteistyötä sen demoninaisen kanssa on ymmärrettävää. Mutta samalla olen miettinyt, jos hänen sanoissaan on järkeä. Uskallammeko tosissamme luottaa Tiscoveraan?” Jaisar kysyi suoraan ja samalla nosti käsiinsä muutaman lattialla olleen piikikkäät metallikuulat ja nosti ne viereiseen ruosteiseen kaappiin paikoilleen.
”Pidätkö hänestä?” Deila kysyi uteliaana ja Jaisar naurahti.
”Ei mitään sellaista. Asennetta häneltä löytyy, sen myönnän. Mutta…” mies aloitti ja sulkiessaan kaapin, hän samalla kääntyi taas katsomaan edessään puisella pöydällä istuvaa naista.
”Voinko kysyä suoraan, että luotatko Tiscoveraan?” Jaisar sai lopulta kysyttyä ja hän huomasi sivusilmällä, miten Deila puristi omaa valtakeppiänsä. Nainen oli selvästi osannut odottaa hänen kysymystään.
”Oletko huomannut jotain, mistä pitäisi olla huolissaan?” nainen kysyi oikealta kädeltään. Jaisar hieroi käsiänsä yhteen ja käveli hidastetuin askelin pöytää kohti.
”Huomasin ennen aikaisempaa kokoontumista, että sen demonin pikkuveli ja joukkoklubi keskustelivat hiljaa ruoka-avun antamisesta alamaisillesi”, Jaisar aloitti ja vilkaisi samalla huoneen ainoasta pienestä sumeanharmaasta ikkunasta ulos. Oli tulossa sateinen yö.
”Jatka”, Deila pyysi.
”He hiljentyivät heti, kun huomasivat minut ja pyrkivät keskustelemaan asiasta hiljempaa, kun kuljin läheltä. Se oli minusta outoa. Tai siis, eikö ruoka-avun pitäisi olla hyvä asia?” Jaisar kertoili ääneen ja kysyvänä. Deila jäi hetkeksi paikoilleen istumaan ja katsoi vain seinään. Mies luuli jo toisen pysähtyneen kokonaan, kunnes nainen alkoi puhua:
”Hassua sinällään, koska Tiscovera ei ole maininnut minulle sanallakaan ruoka-avusta. Hyvä elehän se on, alamaiseni eivät elä herroiksi ruuan suhteen, mutta miksi minulle ei kerrottu asiasta…?” demoninainen ihmetteli ja hieroi samalla sauvansa päätä hiljaksiin miettimisen eleenä.
”Itse ihmettelin samaa asiaa. Siksi minulla heräsi tunne, että voimmeko luottaa koko Phantasonen vihatuimpaan naiseen? Onnistuisiko hän tuomaan lajillemme ansaittua huomiota ja kunniaa?” Jaisar mietti ääneen ja Deila samalla paransi harmaanmustaa kruunua päässään. Kruunussa roikkuvat siniset ja vihreät helmikoristeet kilisivät vienosti kuin tuulikello tuulessa.
”Tutkisitko asiaa puolestani?” Deila kysyi ja kääntyi katsomaan Jaisaria. Mies nyökkäsi oitis.
”Ilman muuta”, demoninainen nyökkäsi ja nousi lopulta seisomaan pöydältä, saaden helmet korussa kilisemään hieman kovemmin.
”Keskustele myös Heizelin kanssa. Jos minä alan kuulustelemaan Riyzekien suvun edustajaa, Tiscovera voisi alkaa epäillä jotain ja haluan pitää tämän salassa”, Deila sanoi rauhallisena.
”Minulla on keinoni hoitaa asia”, Jaisar ilmoitti lupaavana. Deila sai tyynesti hymähdettyä luottomiehelleen ja nyökkäsi päätänsä merkkinä,että toinen oli vapaana lähtemään. Jaisar kumarsi päätänsä hieman, avasi oven ja käveli valkean demonin ohi nyökäten tälle. Demoni vastasi nyökkäyksellä.
”Rua, olen väsynyt, saattaisitko minut huoneeseeni?” Jaisar kuuli kuningattarensa huhuilevan ovivahdilleen, joka äänistä päätellen vastasi myöntävästi johtajattarelleen. Miehellä itsellään oli tekemistä tälle illalle.
Sateiset ja mutaiset Aversionin kadut näyttivät niin aitioilta alkuillasta. Toki sade sai kaikki pysymään mieluiten sisällä, jonka Jaisar osasi ymmärtää. Kukapa haluaisi tällä säällä ulkona olla. Hän ei voinut sietää sadetta. Hän vihasi märkien vaatteiden tuntoa ihollansa, mutta koska hänelle annettu tehtävä oli tärkeä, hän oli valmis hyväksymään kohtalonsa märistä vaatteista yllään. Nahkaisen takin huppu sentään suojasi hieman hänen hiuksiansa, vaikkakin märät hiukset eivät olleet yhtä pahat kuin märät vaatteet.
Himmeät kynttilävalot paloivat monien ränsistyneiden talojen ikkunoilla ja sisällä saattoi nähdä demonien omia toimia. Jotkut leikittivät lapsiansa, osa valmisti ruokaa, osa harrasti lemmenleikkejä ja joistain pystyi havaitsemaan kiivasta keskustelua. Liekö aiheena tämänpäiväiset kuokkavieraat.
Ollessaan kääntymässä pienemmältä kujalle hieman suuremmalle, hän jäi heti nurkan taakse piiloon, kun huomasi Keidazin ja tämän ystävät ruokakorien kanssa.
”Mennään seuraavaksi nämä kadut läpi, sitten olemme valmiita”, Keidaz käski apulaisiaan, jotka nyökkäsivät. Jaisar yritti nähdä, mitä koreissa oli. Perunaa, vihanneksia, hedelmiä, lihaa ja jotain vaaleaa ja pyöreää, jota hän ei tunnistanut. Jokin leivonnainen? Jaisar oli kuullut, että oli olemassa makeita leivonnaisia, joita nautittiin hyvän lämpimän juotavan kera. Aversionissa moisista saisi vain haaveilla. Ja nyt niitä oli Keidazilla. Nelikko näytti täyttävän pusseihin koreissa olevaa tavaraa puisen katoksen alla. Lopulta kaikki lähtivät neljään eri suuntaan ruokakorit mukanansa täynnä pieniä pakattuja pusseja. Jaisar päätti lähteä seuraamaan Keidazia. Turkoosihius lähti huppu kasvoillaan kohti ensimmäistä ovea ja Jaisar onnistui hiipimään hiljaa talouden marjapensaan viereen. Keidaz koputti kolme kertaa oveen ja jäi odottamaan, että se tultaisiin avaamaan. Lopulta oven avasi vanha demonimies, jolla oli sylissään pieni vauva.
”Iltaa hyvä herra. Olemme jakamassa ruoka-apua tänäiltana, joten haluan ojentaa teille tämän pussin, josta voitte toteuttaa maittavan aterian perheellenne”, Keidaz kertoi miehelle ja ojensi korista vihreää samettipussia. Demonimies yskäisi vanhuuttaan samalla, kun hytkytti nukahtavaa lasta olallaan.
”Todella ystävällistä, kiitos”, demonimies sanoi hymyillen ja otti pussin.
”Tiscovera haluaa auttaa liittolaisensa alaisia mielellään. Toivottavasti saatte vatsanne täyteen”, Keidaz sanoi ystävällinen hymy kasvoillaan, joka oli Jaisarista erittäin outo näky. Kun ovi hänen edessään sulkeutui, hopeahiuksisen puolidemonin ilme muuttui taas kylmäksi ja ilkeän hymyileväksi. Mies ainakin osasi peittää aidot tunteensa hyvin. Jaisar seurasi miestä koko tämän kierroksen ajan, pitäen samalla silmällä, ettei jäisi Keidazille tai tämän kollegoille kiinni. Onneksi hän osasi liikkua varjoissa kuin painajainen. Vaanivana ja valmiina hyökkämään, jos tarve olisi.
”Mitä hel-?” Keidaz ärähti yht äkkiä kesken kierroksensa, kun joku törmäsi häneen. Kuraiseen lätäkköön kaatui teini-iän vanhemmalla puolella oleva poika, joka kääntyi heti katsomaan Keidazia järkyttyneenä.
”Olen pahoillani herra!” poika parahti heti, kun huomasi, että oli onnistunut kaatuessaan likaamaan miehen nahkahousuja. Keidaz ärähti vihaisena.
”Ole hyvä ja putsaa se paidallasi”, Keidaz käski samantien vihaisena. Samalla salama välähti kaksikon taustalla. Oikea kusipää, Jaisar ajatteli ja oli jo nousemassa väliin, kunnes Keidaz naurahti.
”Vitsi vitsi poju. Vahinkoja sattuu”, Keidaz sanoi ja auttoi pelästyneen demonin takaisin jalkeille ja ojensi tälle samettipussia.
”Tässä, vie perheellesi ruokaa”, mies sanoi ja poika ei ollut uskoa korviansa.
”Oikeasti?”
”Kyllä vain”, demoni otti pussin kiitollisena ja kumarsi Keidazille.
”Kiitä siskoani, hän haluaa auttaa kuningatartanne saamaan ruokaa”, Keidaz sanoi.
”Ilman muuta, mukavaa illanjatkoa”, demonipoika sanoi, kun samalla Keidaz jo käänsi selkänsä hänelle ja lähti jatkamaan matkaa. Poika katsoi vielä mykistyneenä hopeahiuksen perään, kunnes katsoi pussia hymyillen. Poika lähti tulemaan Jaisarin suuntaan ja mies jäi seisomaan nurkan taakse.
”Hei poika”, Jaisar huikkasi pojalle, joka kääntyi katsomaan häntä.
”Jaisar herra”, poika sanoi hämmästyneenä ja Jaisar näytti sormellaan, että poika olisi hissukseen ja viittoi tätä tulemaan luokseen. Poika totteli heti. Hän tiesi, että kuningattaren lisäksi hänen oikeaa kättään tuli totella.
”Saanko vilkaista pussiisi?” Jaisar kysyi sateen yhä ropistessa hänen nahkaista huppuaan vasten. Poika näytti heti huolestuneelta ja mies toppuutteli toista heti.
”Et ole pulassa, voisinko silti vilkaista pussiin? Saat sitten jatkaa matkaasi”, mies sanoi hymyillen pojalle, joka lopulta ojensi pussin hänelle.
”Eikö niitä saisi jakaa meille?” poika kysyi huolissan ja selvästi nälkäisenä. Jaisar avasi pussin varovasti ja katsoi sisälle tutkailevasti. Hän nosti hieman lihanpalaa kädessään, jonka saisi oikein kypsennettynä maukkaaksi.
”Kuinka iso perheesi on?” Jaisar kysyi pojalta.
”Minä, molemmat isäni ja viisi sisarusta”, poika vastasi ja Jaisar vilkaisi poikaa. Hän kuului varmaan yhteen adoptioperheistä, joita Aversionissa oli. Samaa sukupuolta olevat pariskunnat lapsia halutessaan yleensä adoptoivat kadulla kulkevan lapsen, jonka varmaankin oma äiti oli hylännyt. Demonien alueelle tupattiin jättämään lapset ja vauvat, jotka olivat joko sekarotuisia tai edes puoliksi demoneita. Jaisar oli kuulunut niiden lasten joukkoon aikanaan. Lopulta mies sulki pussin sisältöineen kiinni ja ojensi pussin toiselle.
”Tässä ole hyvä, kiitos avustasi. Voit mennä”, Jaisar sanoi ystävällisesti pojalle edessään, joka hymyillen otti pussin kiitoksen kera vastaan. Poika kumarsi miehelle ja Jaisarin nyökätessä toiselle, poika juoksi jo kaukana kohti kotia. Mies katsoi toisen perään hiljaisena. Pussin sisältö oli naurettava. Se ehkä juuri ja juuri riittäisi yhden syöjän vatsantäytteeksi. Sen saisi jakaa todella pieniin osiin, että pojan iso perhe saisi siitä jokainen vähän syödäkseen. Mies paransi huppua päässään ja lähti varjoissa takaisin kohti linnaa. Tästä on ehdottomasti kerrottava Deilalle. Mutta ennen sitä hänen pitäisi vielä keskustella Kipakan kanssa kaksin. Ja hänellä oli oiva keino siihen.
Kappaleet, jotka inspiroivat luvussa:
- Silent Hill 2 ost - Alone in the town
- Layers of fear – Main theme
- Mr. Robot ost – betterthanp0rhine.aac
- Outlast ost – Main menu
- Freddy Krueger theme
- Until Dawn ost – Mountain theme
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti