DEMONIEN LINNA
Jaisar käveli vanhan ja hieman homeelta tuoksahtavan oven luokse. Mies otti ruosteisesta suuresta kahvasta kiinni ja avasi oven varastoon. Huone oli täyteen ahdettu erilaisilla kettingeillä, puisilla ja metallisilla aseilla ja välineillä, joiden käytöllä oli vain mielikuvitus rajana. Hän varovasti astui muutaman askeleen hieman korkeimmilla harppauksilla muutaman metallisen suuren painon yli ja saapui puisen arkun luokse. Hän avasi kannen, joka narisi kuin tuhat vuotinen avaamaton ovi ja etsi arkusta löytyvistä erilaisista metalliketjuista sopivanlaista käytettäväksi. Oli paksua ja ohutta, piikillistä ja sileää, pitkää ja lyhyttä.
”Tämä kelpaa”, hän lopulta sanoi itselleen ja nosti arkusta ylös kädessään monen metrin pitkän ja paksun ketjun. Hän kiersi sen rauhallisin ottein kuin lasson käsiinsä ja sulki narisevan arkun kannen takaisin kiinni. Kääntyessään takaisin ovea kohti, hän vasta silloin huomasi hopeahiuksisen miehen nojaamassa varaston oveen.
”Mitä nyt? Eikö Tiscovera odota sinua?” Jaisar kysyi tyynen rauhallisena samalla, kun asteli metallipainot yli. Saapuessaan ovelle, Keidaz siirtyi pois hänen tieltään ja sulki varaston oven miehen perästä.
”Sisko sekä kuningattaresi molemmat odottavat meitä”, Keidaz sanoi viekkaasti Jaisarille, joka kääntyi katsomaan häntä. Nähdessään ketjut miehen käsivarrella, Keidaz nyökkäsi niitä kohti.
”Mitä varten nuo ovat?”
”Tällaisilla ketjuilla voi saada hyvin ikävää jälkeä aikaiseksi, jos haluaa saada tietoja irti jostain erityisestä”, Jaisar vastasi ja katsoi vastapäätä häntä olevan miehen silmiin, jonka katseessa särähti sekunnillinen raivo,
”Jos kehtaat koskea tuolla Heizeliin, leikkaan jokaisen sormesi irti tylsällä puukolla”, Keidaz kuiskasi hyvin kylmäävällä äänellä. Häntä pidemp mies nosti ihmeissään toista kulmaansa tämän kommentin vuoksi.
”Oletko hänen poikaystävänsä?” Jaisar kysyi ja Keidaz otti muutaman askeleen häntä kohti, ollakseen lähempänä tämän kasvoja. Yönruskeat silmät omistava demoni katsoi hopeahiusta tyynenä silmiin, mutta puristi otteessaan olevaa kettinkiä varmuuden vuoksi, jos hänen tarvitsisi puolustaa itseään.
”Minulla ja Heizelillä on yhteistä historiaa kyllä. Joten teen tämän kauniisti selväksi. Pysy kaukana hänestä. Hän on minun”, Keidaz sanoi kylmästi Jaisarin kasvoja vasten. Jaisa hymähti hieman huvittuneena toisen uhmakkuudelle.
”Eli et ole hänen poikaystävä enää?”
”Se ei onneksi ole sinun päänsärkysi. Pysyt hänestä tästä edes loitolla niin ei tarvitse alkaa tappelemaan”
”Yritätkö merkkaa reviiriäsi jotenkin?” Jaisar kysyi nenäkkäästi ja samassa Keidaz iski häntä yht äkkiä rintakehään. Mies ähkäisi hieman kivusta, mutta pyrki pitämään selkänsä suorana.
”Olette kyllä siskosi kanssa hyvin samanlaisia, mitä tulee äkkipikaisuuteen ja väkivaltaan”, Jaisar kommentoi ja naurahti hieman. Keidazin katseesta näki, että miehen asenne alkoi ärsyttämään häntä. Keidaz kuitenkin vain käveli miehen vierelle ja laski kätensä Jaisarin olkapäälle. Hän taputti pari kertaa miehen olkapäälle ja sanoi rauhallisesti:
”Heizel on minun, muista se”, ja lähti sitten jatkamaan matkaansa. Jaisar katsoi Keidazin perään hiljaisena. Miehellä taisi olla hieman vakavempia ongelmia kuin vain pientä mustasukkaisuutta.
”Ai niin”, Keidaz sanoi ja kääntyi katsomaan Jaisaria vielä kerran.
”Mitä se oli, kun kosketit Heizelin huulessa ollutta haavaa?” turkoosisilmä kysyi kalpealta mieheltä. Ai niin. Jaisar kohotti olkiansa ja pudisti päätään.
”Kunhan vain ärsytin sitä kipakkaa punapäätä, en muuta”, hän vastasi rauhallisena. Keidaz katsoi häntä kylmäävästi. Jestas, kun toinen oli omistushaluinen, olikohan Kipakka tietoinen asiasta?
”Vai niin. Katso ettei se toistu, ettei minun tarvitse tappaa sinua, kun nukut”, Keidaz sanoi lopulta.
”Uhkailetko liittolaista?”
”Jos hän uhmaa minua niin kyllä, uhkailen”, Keidaz lähti lopulta jatkamaan matkaansa ja Jaisar katsoi, kuinka uhmakas mies hölkkäsi kierteiset kiviportaat takaisin ylös. Kyllähän demonit olivat hyvin reviiritietoisia, oli sitten heidän veressään demonia kokonaan tai vain osa. Mutta Jaisarin mielestä Keidazin käytös oli jo outoa. Lopulta hän lähti kävelemään Keidazin perään, mutta huikkasi vanginvartijalle, että vangeille sai antaa vain leivän pala ja vettä iltaruuaksi. Vartija nyökkäsi päätänsä ja jäi rauhassa istumaan jakkaralleen ja jatkamaan lukemisharrastustaan. Mies ei jaksanut vartijalle moisesta sanoa. Eipä vangit minnekään katoaisi.
Jaisar käveli portaat ylös ja huomasi Keidazin ääneen keskustelemaan kolmen muun Tiscoveran mukana tulleen kätyrin kanssa. Outoa etteivät nuo kolme olleet mukana piiritystilanteessa. Nelikko vilkaisi Jaisaria.
”Emme keskustele mistään, mikä koskisi sinua”, Keidaz sanoi hänelle suoraan. Jaisar hymähti koppavasti takaisin, paransi kettinkiä kätensä otteessa ja jatkoi matkaa eteenpäin.
”Saitteko annettua ruokaa?” Keidaz kysyi hiljempaa kuin aiemmin. Jaisar yritti kävellä rauhallisesti, että kuulisi edes osan keskustelusta.
”Kyllä Keidaz, demonit olivat hyvin nälkäisiä ja kaikille kelpasi ruoka”, Alice sanoi hymyillen ja Jaisarin korviin nainen kuulosti niin keimailevalta kuin ihastunut nainen vain voisi olla. Hopeahiuksella taisi olla jokin juttu punapäitä kohtaan.
”Hyvä kuulla, jatkakaa samaa rataa vielä päivän loppuun asti”, Keidaz sanoi.
”Entä jos joku on epäileväinen?” Tesak kysyi möreällä äänellään ja Keidaz sihahti, ettei ihmissusi niin kovaa kysyisi ääneen.
”Puhukaa heille, vakuuttakaa, että haluamme auttaa”, Keidaz vastasi hiljaa. Jaisar yritti kuunnella parhaansa mukaan ja ymmärtää keskustelun salamyhkäisyyttä. Jos kyseessä oli ruoka-apu miksi siitä käytävä keskustelu piti hoitaa niin hiljaa? Vilkaistessaan taakseen ja huomatessaan Keidazin kääntyvän katsomaan häntä tarkkaavaisena, hän kääntyi jatkamaan matkaansa rauhallisin, mutta hieman ripeimmin askelin. Jokin alkoi tuntua nyt todella omituiselta.
Demonimies käveli kohti hallia, jossa hänen oli tarkoitus tavata kuningattarensa ja tämän uudet liittolaiset. Hän kuuli, että Deila ja Tiscovera olivat jo paikalla ja keskustelivat jostain.
”Olen tosissani teidän ylhäisyys”, Tiscovera sanoi Deilalle, joka hieroi omaa keppisauvaansa tyynenä. He eivät olleet ehtineet nähdä Jaisaria, joten hän päätti jäädä ränsistyneen pylvään taakse piiloon ja kuuntelemaan keskustelua. Hän ei halunnut keskeyttää keskustelua, mutta halusi tietää, mistä naiset juttelivat keskenään. Mies tiesi, ettei kuningatar pitänyt salakuuntelusta ja yleensä siitä kiinnijäävää rangaistiin, mutta hän murehtisi asiaa myöhemmin.
”En voi uskoa, että olet tosissasi”, Deila vastasi lopulta. Jaisar näki, että Tiscovera oli ottanut kuningattaren kädestä kiinni, mutta Deila oli arvokkaasti irroittanut itsensä otteesta. Tiscoverasta huokui jotain tosi outoa. Samaanaikaan agressiivista, mutta samalla rauhallisuutta. Ihan kuin nainen pidättelisi jotain suurta ja vaarallista sisällään, koska ei halunnut suututtaa kuningatarta.
”En uskonut, että tämä päivä koittaisi, että minua kosittaisiin”, Deila jatkoi sanomisiaan ja Jaisarilla oli erittäin suuri ongelma pitää sisällään sitä, ettei huutaisi ”Mitä?!”. Nyt oltiin kyllä ihmeellisyyden äärellä. Hän tiesi kuningattarensa viehätyksen häntä samaa sukupuolta edustaviin henkilöihin, mutta ei hän osannut odottaa Tiscoverankin olevan samaa kastia.
”Sitä paitsi ymmärsin, että se ronskimpi alaisesi on kumppanisi”, Deila ihmetteli ääneen.
”Tesakilla ja minulla on keskenämme suhdetta kyllä, mutta emme ole koskaan miettineet naimisiinmenoa. Sinunkaltaisesi voimakkaan kuningattaren kanssa olisi kunnia päästä avioon. Mieti mitä kaikkea se mahdollistaisi! Se pitäisi muiden haltiasukujen ottaa vakavasti ja olisimme lyömättömiä!” Tiscovera puhui innokkaana ja Deila kuunteli häntä kuin katse naulittuna ja ilme värähtämättä.
”Haluaisit siis naimisiin kanssani, koska olen kuningatar. Sellainen ei ole minun juttuni”, Deila sanoi suoraan. Tiscovera ähkäisi hieman ja jatkoi puhettaan:
”Pidän sinusta muutenkin! Luuletko, etten ole seurannut, miten demoneita kohdellaan nykyisin. Se on barbaarimaista! Olette täällä häpeänloukussanne kuin rotat. Meistä tulisi ensimmäinen naispuolinen kuninkaallispariskunta koskaan ja yhdessä olisimme lyömättömiä. Sinulla on lohikäärmeesi ja minulla on pimeät voimani”, punasarvinen nainen tuli lähemmäs Deilaa ja Jaisar jännitti vartaloansa. Hän uskaltaisi heti hypätä väliin, jos hän tuntisi, että hänen kuningatar on vaarassa. Tiscovera kuitenkin nosti kättänsä ja siisi Deilan hiuksia pois hänen palaneen sokean silmänsä edestä ja siirsi hiukset naisen korvan taakse.
”Sinussa ja mahdollisessa liitossa on paljon, mitä haluan. Demonien on aika saada arvoistaan kohtelua”, Tiscovera sanoi ja asteli vielä askeleen lähemmäs, lähentyäkseen demonikuningattaren kasvoja ja siitä huulia. Juuri kun demoninainen olisi kohdannut Deilan huulet, Deila siirtyi pari askelta taaemmas. Hän suoristi kurkkuansa tyynenä.
”Onpa tämä kiusallista. En ole kiinostunut sinusta muuna kuin liittolaisena, joten en voi vastata kosintaasi myöntävästi”, Deila sanoi ja Jaisar huomasi Tiscoveran käden puristuvan nyrkkiin. Se laskeutui naisen sivulle ja sen puristelusta huomasi, että demoninainen piti itseään kurissa. Olkoon vain varuillaan, mies oli edelleen näköetäisyydellä ja kuulolla.
”Kiusallista tosiaan”, Tiscovera sanoi kireänä. Hän nielaisi ja yritti hymyillä parhaansa mukaan.
”Et tunne minua juurikaan enkä minä sinua. Ja ottaen huomioon, mitä aikaisemmat tekemisesi ovat aiheuttaneet lajillemme, en koe että olisit täyden luottamukseni arvoinen”, Deila laukaisi rehellisesti kohti häntä vastapäätä olevan naisen kasvoja. Tiscovera nosti hieman leukaansa ja henkäisi syvään.
”Entiset tekemiseni olivat virheitä. Ne eivät toistu, eivät enää koskaan”, Tiscovera sanoi jo kireänä. Deila nyökkäsi tyynesti.
”Toivon niin, en muuten olisi suostunut liittolaiseksesi”, Deila sanoi rehellisesti.
”Toivon, ettet kadu kieltäytymistäsi”, Tiscovera sanoi rauhallisena.
”En usko”, Deila sanoi. Jaisar ei ehtinyt kuulla enempää, kun tunsi jonkun ottavan hänen pitkästä nahkaliivin hupusta kiinni ja tönäisi hänet näkyville.
”Tämä herra oli ilmeisesti salakuuntelemassa teitä, majesteetti ja sisko”, Keidazin voitonriemuinen ääni kuului Jaisarin takaa. Mies ei onneksi kaatunut, mutta joutui kamppailemaan pari akselta tasapainonsa kanssa. Hän mulkaisi Keidazia irvistiäen. Mokomakin rotta. Kipakka oli kyllä kutsunut miestä sillä nimellä ja kieltämättä se sopi hopeahiukselle loistavasti.
”Jaisar, tiedät mitä mieltä olen siitä, että minua salakuunnellaan”, Jaisar kuuli takaansa ja mies kääntyi katsomaan kuningatartaan, jonka tumma ja ilmeetön katse oli kohdistunut. Mies painoi päätänsä heti alas anteeksipyytävänä.
”Olen todella pahoillani ylhäisyys”, hän sai sanottua. Oli hetken hiljaista, kunnes Deila sanoi:
”Mietin rangaistustasi myöhemmin. Hyvä kuitenkin, että saavuitte, voimme aloittaa keskustelutuokiomme”, Deila sanoi.
”Eikö sopiva rangaistus olisi juurikin se, ettei Jaisar kuulisi, mistä keskustelemme?” Keidaz kysyi nenäkkäästi ja käveli kolme muuta aiemmin Jaisarin näkemää hahmoa Tiscoveran luokse.
”Jaisar on oikea käteni, joten hänen on oltava myös kuulolla”, Deila sanoi, kun kääntyi hetkeksi katsomaan Tiscoveraa ja tämän kirjavaa, pahamaista joukkoansa. Lopulta hän vielä kääntyi Jaisaria kohti ja päätänsä nyökkäämällä osoitti, että mies voisi kävellä hänen vierelleen ja keskustelu voisi alkaa.
”Joten, miten asiat aiotaan hoitaa?” Tesak kysyi ja samalla pyöritteli käsissään punavalkoista tikariansa leikkisästi ja rennolla otteella.
”Eikö se ole selvää? Totta kai se punapää pitää tappaa”, punahiuksinen Alice kysyi ja samassa kalpeni, kun näki Keidazin katseen.
”Heizeliä ei tapeta”, Keidaz sanoi kylmästi ja Tiscovera hymähti murhanhimo kasvoillaan.
”Ymmärrän tämän ihmeellisen suhteesi siihen äpärään, usko pois veliseni. Mutta jos hän jää eloon, osoitamme ettei meissä ole tarpeeksi rohkeutta tappaa häntä”, Tiscovera sanoi pikkuveljelleen, joka kääntyi katsomaan siskoansa kireänä.
”Meillä on yksi haltiakuningatar, tämän sisko ja henkivartija panttivankina. Eikö meidän kannattaisi sen avulla enemmänkin kiristää Riyzekie alue meille?” Jaisar kysyi ja vilkaisi kuningatartansa, jonka katse oli pysynyt häntä vastapäätä olevassa demoninaisessa ja tämän erimielisyyksiä täynnä olevassa joukkiossa.
”Olen Jaisarin kanssa samaa mieltä. Nyt olisi mahdollisuus saada oikeutta demoneille”, Deila sanoi ja ei ehtinyt jatkamaan, kun Tiscovera avasi sanaisen arkkunsa:
”MUTTA PELKKÄ OIKEUDEN HAKEMINEN EI RIITÄ HELVETTI VIE!” nainen karjaisi niin, että se kaikui synkille käytäville asti.
”Kehtaatkin korottaa-” Jaisar aloitti
”JA NYT SINÄ PYSYT HILJAA!” Tiscovera karjaisi ja jatkoi, ennen kuin edes Deila saisi sanottua mitään väliin.
”Demoneita on aina katsottu alaspäin, jo ennen minun aiempia tekosiani. Nyt ei pelkkä oikeuden haku enää riitä. Meidän on näytettävä, kuka määrää nyt, kun uusi aika alkaa”, Tiscovera puhui, kun samalla alkoi kävellä seurueen ympärillä.
”Mikä uusi aika?” Ancerias kysyi ja Tiscovera sähähti tälle vihaisena.
”Typerys, demonien aika tietysti!” Tiscovera huudahti ja avasi kämmenensä, jossa oli mustanpunainen liekki,
”Olen tarpeeksi kauan piileskellyt ja parantanut voimieni tehoa. Nyt en aio enää perääntyä”, Tiscovera sanoi.
”Entä aiemmin kertomasi tavoite etsiä rauhan riipukset ja pysyä piilossa?” Deilan ääni kuului lopulta. Jaisar vilkaisi kuningatartaan, kunnes kääntyi taas katsomaan vaaleahiuksista demoninaista. Hän ei pitänyt tavasta, miten tämä puhui.
”Siinä sinä tulet mukaan kuningatar hyvä”, Tiscovera aloitti ja käveli lähemmäs Deilaa. Jaisar oli ottamassa askeleen suojatakseen häntä, mutta Deila laittoi kätensä miehen eteen merkkinä, ettei hätää olisi.
”En voi vielä näyttäytyä, mutta sinä voit. Viemällä Heizelin vankeineen kuolleena Riyzekien alueelle, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin totella. Eivät he tiedä mitä tehdä, jos heidän kuningatar on poiselävien kirjoista”, Tiscovera kertoi. Deila katsoi naista silmiin tarkkaavaisena.
”Kyllä, demoneita ei ole paljoa, kuten tiedämme. Mutta voin mahdollistaa kaiken pimeyden taian apuni, jotta olette armeijasi kanssa lyömättömiä”, Tiscovera jatkoi ja alkoi taas kävellä seurueen ympärillä.
”Samalla mahdollistuisi se, että demonien vallatessa Riyzekien suvun maat, demonit saisivat paremmat asumisolot”, Keidaz lisäsi ja demoninainen vilkaisi veljeänsä hyväksyvänä.
”Olen ymmärtänyt, että Riyzekien suvulla on hienot maat ja sen asukeilla demonit saisivat tehdä mitä haluavat”, Tesak sanoi ilkeästi hymyillen ja pienellä käden kiepautuksella sai tikarinsa saappaansa sisään piiloon.
”Saisimme tehdä mitä haluamme?” Deila toisti kysyvänä ja kääntyi katsomaan ihmissudesta takaisin Tiscoveraan kysyvänä.
”Kyllä, saatte orjuuttaa, raiskata, pahoinpidellä, nöyryyttää, mitä ikinä haluat kuningatar”, Tiscovera tarkensi naiselle. Jaisar vilkaisi sivusilmällä Deilaa. Haltiakuningattaren tappaminen olisi yksi vaihtoehto osoittaa, että he ovat tosissaan, mutta pitäisikö asiaa silti miettiä hieman.
”Mutta siellä alueella asuu myös lapsia, nuoria ja vanhuksia. Mite heidän käy?” Ancerias kysyi yht äkkiä ja samassa iski pitkä hiljaisuus. Nainen oli saanut jo aiemmin suunsa avaamisesta kuulla kunniansa johtajaltaan, mutta hän ei voinut olla kysymättä asiaa. Tiscovera kääntyi katsomaan ankeriasneitoa ja jos katse olisi tappanut, Ancerias olisi seivästynyt varmaan jo tuhannen kerran.
”Oletko idiootti? Eihän me ketään säästellä!” Alice kivahti kimakasti.
”Eikö niin pomo?” Alice tarkensi ja kääntyi katsomaan demonia.
”Ei, ketään ei säästellä”, Tiscovera sanoi erittäin kylmästi.
”Enkä minä kuningattarena päätä siitä asiasta?” Deila sai sanottua lopulta. Demoninainen kääntyi taas häntä kohti ja nielaisi. Jaisar huomasi, miten tälle oli taas hyvin hankalaa myöntyä siihen, että hänen kuningatar oli se, joka määräsi.
”Päätätte totta kai, mutta yritän vain helpottaa päätöksentekoanne”, punasilmäinen nainen sanoi kireänä kuin solmussa oleva piiska.
”Mitä haluaisitte, että tekisimme ylhäisyys? Ette ole paljoa saaneet teille kuuluvaa puheenvuoroa?” Jaisar kysyi kuningattareltaan ja vilkaisi Tiscoveraa, joka selvästi kihisi kiekusta hänen sanomisilleen. Mies tunsi siitä nautintoa, että sai näpäytettyä tuota räyhähenkeä. Deila hiljeni hetkeksi ja mies huomasi kuningattaren sivelevän etusormellaan sauvansa päälakea. Se oli aina merkki, että hän mietti erittäin tarkkaan, mitä sanoisi tai tekisi seuraavaksi. Aika tuntui pysähtyvän hetkeksi. Jaisar kuuli hallissa kaikkien jännittyneen hengityksen ja kireyden. Erityisesti Tiscoveran.
”Minun on mietittävä tätä asiaa yön yli”, Deila sanoi lopulta. Tiscovera äännähti turhautuneena.
”Meidän on toimittava nyt heti!” hän kivahti ja samassa Deila pamautti sauvansa lujaa lattiaa vasten ja karjaisi:
”HILJAA!” ja samassa kaikki hiljenivät, jopa Tiscovera. Mutta naisen katseesta näki, että hän aikoisi haastaa kuningatarta.
”Jos kerta minä päätän niin sanon, että mietimme yön yli!” Deila sanoi kylmän rauhallisesti.
”Heizelin tappaminen on vaihtoehto, mutta haluan miettiä asiaa yön yli”, Deila lisäsi.
”Kuningatar, voin tappaa hänet puolestanne. Tekisin sen mielelläni”, Tiscovera vannoutui.
”Minähän sanoin, ettei Heizelille-” Keidaz aloitti kivahtaen, mutta lensi pari metriä taaemmas Tiscoveran kädenheilautuksen takia. Jaisar hymähti itsekseen hillitysti hieman. Hän katsoi, kuinka seurueen oma punapää juoksi huolissaan Keidazin luo ja kyykistyi auttamaan tätä, mutta Keidaz ei huomioinut naista vaan nousi omatoimisesti ylös erittäin kiukkuisen näköisenä. Wau, mies oli kyllä aikamoinen kusipää.
”Varmasti tekisit Tiscovera”, Deila sanoi rauhallisesti.
”Mitä sinun pitää sitten miettiä?” Tiscovera kysyi kivahtaen.
”Haluan miettiä tapaa, kuinka tämä asia hoidetaan niin, että minut ja demonit otetaan tosissaan. Sinun apusi on varmasti suuri, mutta haluan myös miettiä omaa taktikointiani”, Deila täsmensi. Tiscovera puri alahuultansa niin, että punaisen huulipunan sekaan sekoittui selvästi veri. Jaisar haistoi metallisen vienon hajun sen vuoksi.
”Mutta”, Tiscovera sai aloitettua.
”Päätökseni on tämä ja se pysyy aamuun asti”, Deila keskeytti ja korotti ääntänsä merkkinä, että asia oli keskusteltu loppuun. Demoninainen puristi kättänsä nyrkkiin raivon partaalla olevana.
”Palaamme asiaan huomisaamuna. Keskiustelu on päättynyt”, Deila sanoi lopullisen kuuloisena ja lähti lopulta kävelemään pois hallista. Kaikki kumarsivat hieman päitänsä alas samalla, kun Deila käveli hallista pois.
”Vitun vittu nyt…” Tiscovera sähisi itsekseen ja lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan kohti omaa vierashuonettaan. Jaisar katsoi naisen perään.
”No, olisi tuo voinut mennä paremminkin”, Tesak huokaisi ja Keidaz tuhahti vihaisena toiselle.
”Pidä pääsi kiinni”, mies ärähti ihmissudelle eikä vilkaissut Jaisaria, kun tämä lähti omille teilleen, Alice perässään.
”Ihme ettei Tiscovera antanut tällä kertaa sinun kuulla kunniaasi. Ehkä sekin aika vielä tulee”, Tesak huikkasi Anceriaalle miehisesti naurahten ja lähti demoninaisen perään katseessaan selvä kiima. Ancerias katsoi hiljaa lattiaan ja nähdessään Jaisarin katsovan häntä, hän mitään sanomatta lähti kulkemaan kohti ulko-ovea, lähteäkseen ulkoilmaan. Jaisar vilkuili suuntiin, joihin heidän uudet liittolaiset olivat jakautuneet. Hän oli hieman sekaisin, että mitä oikein tapahtuisi ja miten toimittaisiin.
Asia varmaan selviäisi sitten, kun kuningatar olisi saanut rangaistua häntä haluamallaan tavalla.
Kappaleet, jotka inspiroivat luvussa:
- Power Puff Girls ost – HIM theme
- Horror Music World – Angel heart
- Vampire: TMB – World Spirit Map
- Apocalyptica – Struggle
- Adrian Von Ziegler – Path To Darkness
- Adrian Von Ziegler - The Hidden Scroll
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti