HEIZEL
Sylkäisin häntä suoraan kasvohin. Demoninainen edessäni ehti kääntää toisen poskensa minulle, mutta siihen osui sylkeni verellä maustettuna valumaan. Hengitin kiivaasti ja vihaisesti. Olisin valmis repimään hänet kappaleiksi tässä ja nyt, jos minusta ei pidettäisi niin vahvasti kiinni. Mies takanani väänsi hieman kättäni merkkinä rimpuilun turhuudesta, mutta en kääntänyt katsettani punasilmäisestä hirviöstä. Nainen irvisti kuvottavuudesta ja samassa läpsäisi minua suoraan poskelle niin, että kasvoni kääntyivät kokonaan sivulleen ja tunsin, miten haava huulessani suureni, aiheuttaen suurempaa verenvalumaa.
”Heizel!” Sergei karjaisi ja samassa sai uuden ison nyrkki-iskun vatsaansa.
”Riittää!” Deila ärjäisi vihaisena ja käveli minun ja Tiscoveran vierelle. Tiscovera kääntyi katsomaan demonikuningatarta ja nyökkäsi tälle hieman suosionosoituksena.
”Anteeksi ylhäisyys”, Tiscovera sanoi niin maireana ja se oksetti minua. Sylkäisin verta suustani maahan vastenmielisyyden merkkinä.
”Älä esitä siinä!” ärähdin naiselle, joka kääntyi katsomaan minua murhaavasti.
”Asioita ei hoideta täällä millään lyömiskamppailulla”, Deila sanoi hyvin tiukasti, ennen kuin Tiscovera ehti ottaa uutta askelta minua kohti.
”Miten haluatte asian hoitaa, kuningatar Deila?” kuulin Keidazin kysyvän ja huomasin, ettei hänen katse minusta ja minusta kiinni pitävästä miehestä ollut siirtynyt minnekään koko aikana. Hänen katseensa pysyi kiivaasti minussa, mutta hän vilkuili myös taakseni. Oliko hän mustasukkainen? Voi luoja…
”Viedään heidät mukanamme linnaani. Mietimme siellä, mitä teemme heidän kanssaan”, Deila ilmoitti.
”Teidän ylhäisyys, heistä pitäisi päästä eroon nyt heti”, Tiscovera yritti sanoa malttamattomana. Deila kääntyi hitaasti katsomaan häntä tyyni ilme kasvoillaan.
”Miksi niin?”
”Koska heitä saatetaan odottaa ja jos emme toimi heti, tänne saattaa hyökätä muutkin ylhäiset haltiasuvut uhmaamaan meitä. Tai siis teitä!” Tiscovera puhui kireänä. Näin hänen kasvoistaan, ettei hän pitänyt, siitä, ettei saanut ole komentavana vaan hänen piti kuunnella ja totella Deilaa. Pieni osa minua koki siitä sisällään tyydytystä.
”Kuningatar Deila, vannon, ettei kukaan tiedä olostamme täältä”, yritin sanoa Deilalle ja Tiscovera vilkaisi minua vihaisena. Harmaaihoinen nainen kääntyi katsomaan minua.
”Pyydän ylhäisyys, jos koette että minä ta muut emme välittäisi demoneista, tuo nainen ei välittää vielä vähemmän!” yritin sanoa Deilalle, joka nosti kätensä merkiksi, että minun tulisi olla hiljaa.
”Jos kerta kukaan ei tiedä, että olette täällä, meillä ei ole kiirettä teidän suhteen”, Deila sanoi rauhallisesti.
”Mutta kuningatar…” Tiscovera yritti aloittaa, mutta Deilan kääntyessä katsomaan häntä, hän kysyi naiselta suoraan:
”Etkö luota minuun?”
”Totta kai luotan”
”Hyvä, sitten palaamme linnaani. Ottakaa panttivangit mukaan!” Deila ilmoitti demoneille, jotka huudahtivat merkkinä, että tottelisivat kuningatartaan. Deila nousi kevyesti pitkän keppinsä avustamana lohikäärmeensä selkään ja muutaman suuren siiveniskun saattelamana lohikäärme nousi ylös ja lähti lentämään takaisin suuntaan, josta oli alunperin tullut. Katsoin sen perään epäuskoisena. Helvetti, mikä nyt neuvoksi?
”No niin punapää, aletaas mennä”, mies takanani sanoi ja lähti tiukoin ottein ohjaamaan minua edellään eteenpäin. Ärähdin miehelle ja vilkaisin varmuudelta, että Sergei ja Chari tuotiin myös mukanamme. Huomasin vasta nyt, että heidän suut oltiin sidottu kiinni.
”Ilmeisesti sinun leikkeihisi ei kuulu suun sitominen vai?” kysyin nenäkkäästi mieheltä, joka naurahti.
”Pitäisitkö siitä?” hän kysyi ja yritin rimpuilla taas otteesta, mutta se sai miehen vain tiukentamaan otettaan.
”Alan kutsua sinua kipakaksi, kun näin kovasti pistät vastaan”, mies sanoi minulle ähkäisten, kun yritti pitää otettaan minussa.
”Olen kuningatar Heizel sinulle”, ärähdin vihaisena. Huomasin, että Keidaz tuli kävelemään vierellemme.
”Jaisar, voin hoitaa hänet loppumatkan niin pääset johtamaan joukkojasi”, Keidaz sanoi yllättävän ystävälliseen sävyyn miehelle takanani. Mies vilkaisi hopeaturkoosihiuksista nuorukaista vieressään ja pudisti päätään.
”Kiitos, mutta en halua ottaa riskiä, että Kipakka pääsee vapaaksi tästä otteesta ja aiheuttaa selkkausta”, Jaisar sanoi ystävällisesti Keidazille. Huomasin Keidazin ilmeestä heti ärtymystä ja kieltämättä se aiheutti mielihyvää sisälläni.
”Pidäkin hänet aisoissa”, Tiscovera tiuskaisi Jaisarille. Demoninainen vilkaisi minua pieni voitonriemu kasvoillaan. Irvisti hänelle silkästä kuvotuksesta, kunnes jatkoimme matkaa ja juuri kukaan ei sanonut mitään. Silti sisälläni raivosin ja vain toivoin, että tapahtuisi ihme. Ihme, jonka mukana kaikki piirittäisivät tuon demoninaisen ja auttaisivat minua viemään hänet oikeuden eteen.
Saapuessamme Deilan pienen valtakunnan kaduille, en voinut olla huomaamatta ränsistyneitä ja rikkinäisiä taloja. Kasveja oli alkanut kasvaa pitkin talojen seinämää ja kaikki näytti siltä kuin maailmanloppu olisi iskeytynyt tähän tiettyyn osaan Phantasonea. Taloja ja rakennuksia ei oltu aikoihin kunnostettu tai paranneltu ja kadulla asukkaat kävivät kauppaa ruualla ja vähäisellä omaisuudellaan, mitä taskuistaan löysivät. Heidän kuningattaren pienen vartiojoukon ja sen mukana olevat vangit herättivät kaikkien huomion. Vilkuilin asukkaiden silmien katseesta ja niistä paistoi katkeruus, suru ja viha. Monet alkoivat buuamaan. Ilmiselvänä protestina minulle, Charille ja Sergeille.
”Kuolema haltioille!” muutamat demonit huusivat ja sylkivät eteemme. Aloin hermostua ja tuntea jopa pelkoa sydämessäni. Ei tämä voinut näin päättyä!
”Näinkö olet jo ehtinyt myrkyttämään demonien mielet?!” kysyin äänekkäästi ja käännyin katsomaan Tiscoveraa. Hän ei kääntynyt katsomaan minua, vaikka tiesin, että hän oli kuullut.
”Tiedän, että kuulit minut murhaaja!” huusin hänelle lisää.
”Miten kehtaat käyttää huonossa asemassa olevien mieliä hyväksesi ihan vain siksi, kun et osaa pitää omia tunteitasi ja halujasi kurissa”, sanoin normaalilla äänellä ja samassa demoni kääntyi katsomaan minua raivoissaan ja otti kaulastani samantien kiinni. Ote oli todella kova. Yritin haukata happea, vaikka demoni teki siitä vaikeaa.
”Tiscovera, kuningattar ei halua vankeja kuolleena linnaansa”, Jaisariksi nimetty mies takanani sanoi suoraan demonille.
”Älä sinä äpärä kerro minulle, mitä voin tehdä ja mitä en”, demoni sanoi minulle lähellä kasvojan ja lopulta päästi minusta irti ja haukoin henkeä yskäisten voimakkaasti. Tiscovera lähti jatkamaan matkaa ja Jaisar patisti minua tekemään samoin.
”Sinuna ottaisin rauhallisesti siskoni kanssa. Tiedät miten nopeasti hän tulistuu”, Keidaz tuli sanomaan minulle ja vilkaisin häntä vain sivusilmällä.
”En tarvitse neuvoja sinulta, rotta”, sanoin vihaisena.
”Olet kyllä edelleen suuttuneena niin suloinen”, mies sanoi naurahtaen ja käveli siskonsa vierelle, keskustelemaan tämän kanssa jostain.
”Aiotteko tappaa meidät?” kysyin Jaisarilta samalla, kun kävelimme.
”Se riippuu kuningatar Deilasta ja siitä, miten hän pystyisi hyötymään teistä”, Jaisar sanoi rehellisesti ja käännyin katsomaan häntä.
”Meistä on hyötyä eniten, kun ette tee yhteistyötä Tiscoveran kanssa. Minä ja muut haltiasuvut voisimme auttaa teitä”, sanoin suoraan ja Jaisar tönäisi minua hieman jatkamaan matkaa.
”Ihan totta! Puhuisit Deilalle”, pyysin ja Jaisar tönäisi minua taas.
”Kuningatar Deila sinulle Kipakka”, Jaisar sanoi minulle ja tuhahdin turhautuneena. Edessämme seisoma pieni ränsistynyt linna ei ollut yhtään sen mieltä ylentävämpi näky kuin Deilan valtakunnan asukkaiden kotikadutkaan. Miten Deila oli päästänyt valtakuntansa tällaiseen kuntoon?
Lohikäärme oli laskeutunut linnan eteen, antaen Deilan laskeutua omalla painollaan pois selästään. Demonikuningatar silitti suuren lemmikkinsä kiiltävää pintaa ja katsoi meitä paikalle saapuvia tarkkaavaisena.
”Jaisar, vie vankimme selleihin talteen. Mietitään, mitä teemme heille, kun tulet halliin”, Deila sanoi miehelle takanani.
”Selvä”, Jaisar vastasi kuningattarelleen ja tönäisi taas minua jatkamaan matkaani linnaan sisälle. Se humisi ja puhalsi tuulta kuin vanhaa tarinaa kertova tuuli. Ikkunat helisivät lohikäärmeen aiheuttamassa puuskassa, kun se nousi omistajattarensa viereltä takaisin ilmaan, lähtien lentämään omille teilleen.
”Keidaz auttaa sinua tuomaan loput vangit mukanansa”, Tiscovera ilmoitti Jaisarille, joka vain nyökkäsi vienosti. Keidaz otti tiukan otteen Charista, joka tallasi Keidazin jalan.
”Saatanan narttu, anna olla viimeinen kerta”, Keidaz ärähti ja vetäisi haltian ponunhännästä tämän päätä taakse kivuliaasti. Sergei ärähti lujaa suu edelleen sidottuna Charia kohti. Hän ei pitänyt tavasta, miten ex-poikaystäväni satutti siskoani, enkä rehellisesti minäkään.
”Anna hänen olla kusipää!” huudahdin Keidazille vihaisena ja ähkäisin kivusta, kun Jaisar laittoi minut jatkamaan kävelyä.
”Osaan kyllä kävellä ilman, että jatkuvasti väännät kättäni”
”Kävele sitten, ettei tarvitse vääntää”
Jaisar johdatti minua takanani kävelemään linnan suuresta keskihallista suoraan eteenpäin ja sieltä repaleisen verhon taakse portaita pitkin alas. Ympärillämme haisi märälle puulle, joka muuttui tunkkaiseksi, kun saavuimme portaiden alapäässä oleviin vankityrmiin. Yhdellä pitkällä käytävällä oli kaltereisia pieniä huoneita, joita erotti suuret kiviset seinät. Muutamassa sellissä oli vankeja, jotka katsoivat meitä tarkkaillen jokaista osaa ruumiissamme. Muutamat vislasivat minut ja Charin nähdessään ja pyöräytin vain silmiäni.
”Ilmeisesti ulkonäöstänne pidetään”, Jaisar sanoi naurahtaen ja samalla vilkaisi kylmästi yhtä tyrmässä olevaa demonia, joka otti heti pari askelta taaemmas.
”Wau, olen todella, todella, otettu”, tuhahdin moiselle kommentille. Vilkaisin säälittävän surullista demonia, joka vain katsoi minua silmiin anovalla katseella. Minun kävi häntä hieman sääliksi. Mistä lie raasu tänne joutunut.
”Miksi annatte tällaisten säälittävien lajin edustajien edes olla hengissä?” Keidaz kysyi ihmeissään, kun samalla vanginvartija avasi Jaisarin nyökkäämän sellin. Keidazin mukana tullut valkeaihoinen demoni tönäisi Sergein selliin ja Keidaz teki samoin Charille. Kaksikko otti toisensa heti halaukseen ja tarkastivat, ettei toiseen ollut sattunut liikaa. Sitten he varovasti irroittivat toisiltaan kankaanpalaset, joilla heidän suut olivat olleet sidottuina.
”Miksi turhaan tappaakaan, jos selleissä on vielä tilaa?” Jaisar kysyi Keidazilta ja käännyin katsomaan kaksikkoa.
”Eikö huoleta mahdolliset konfliktit vankien välillä?” kysyin rehellisesti. Jaisar kosketti toisen kätensä peukalolla alahuultani, josta edelleen valui hieman verta. Tunne oli nipistävä ja riuhtaisin pääni oitis miehen otteesta.
”Sinun ei tarvitse sellaisella vaivata päätäsi”, mes sanoi minulle suoraan tönäisten minut selliin ja meidät lukittiin sisälle. Käännyin heti sellin ovea kohti ja osoitin kädelläni kaltereihin samalla, kun kädestäni ilmesteyi vedellinen piiska. Piiska kuitenkin sähähti ja sammui kaltereita vasten samalla, kun kalterit kimmelsivät myrkynvihreää valoa ja sen salamamaiset säteet iskeytyivät minuun, siskooni ja Sergeihin.
”Ai saatana!” ärähdin ja pidin vasemmasta kädestäni kiinni, kun samalla hieroin sitä ja käännyin katsomaan kahta miestä ja valkeaa demonia edessäni, jotka hymyilivät omahyväisinä.
”Luulitko, ettei kuningatar varmistaisi sitä, että täältä yrittäisiin karata?” Jaisar sanoi minulle samalla, kun kävelin sellin ovea kohti. En uskaltanut ottaa kaltereista kiinni, etteivät ne polttaisi minua lisää.
”Toivon edelleen, että puhuisit kuningatar Deilalle”, sanoin ja katsoin miehen tummiin silmiin tosissani.
”Voi Heizel-kulta, tuollainen anominen ei ole lainkaan sinun tyylistäsi”, Keidaz sanoi ja röyhkeästi vain työnsi Jaisaria pois tieltään, jotta hän olisi vastakkain minun kanssani. Katsoin Keidazia silmiin vihaisena.
”Jos anominen vaatii sitä, että Deila kuuntelee minua ja kääntää selkänsä teille, niin kyllä, olen valmis siihen”, myönsin suoraan. En pitänyt anelusta. En lainkaan. Mutta jos se auttaisi yhtään siinä, että tämä Jaisar edes puhuisi kuningattarelleen toisestakin vaihtoehdosta, se olisi sen arvoista.
”Minä tai kuningattareni emme tarvitse aneluitasi”, Jaisar sanoi ja lähti kävelemään tyrmistä pois. Valkea demoni läht seuraamaan häntä. Annoin silmieni kulkea miehen perässä.
”Jaisar! Toista Deilalle, että hän tekee virheen, jos luottaa siihen naiseen! Kuuletko?!” huusin hänen peräänsä ja samassa tunsin otteen ranteessani ja Keidaz oli vetänyt minut lähelleen.
”Irti hänestä!” Sergei karjaisi ja tuli viereeni. Keidaz kääntyi sekunniksi vilkaisemaan Sergeitä, kunnes kääntyi taas katsomaan minua.
”Käske tuo tumma otus kauemmas sinusta”, Keidaz puhui minulle käskevästi ja kovensi otettaan ranteestani. Keidaziin kaltereiden sähköisyys ei näyttänyt vaikuttavan, mutta tse tunsin pistävää tunnetta kaltereiden läheisyydessä. Heilautin kättäni itsepäisesti irti Keidazista sähisten samalla hänelle:
”Mitä ikinä haluatkaan sanoa, voit sanoa henkivartijani ja siskoni kuullen”, Keidaz vilkaisi Sergeitä ja tämän vierelle tullutta Charia.
”Olet yhtä niljakas kuin ennenkin”, Chari sanoi ja sylkäisi miehen jalkojen juureen. Keidaz naurahti kylmästi.
”Ja sinä yhtä pornahtava kuin ennenkin”, hän sanoi takaisin.
”Tulepa sanomaan tuo tänne selliin niin katsotaan, kuinka pornahtava olen makuusi”, Chari uhkasi hampaitaan kiristellen, johon demonimies vain nosti tosta kulmaansa.
”No, oliko sinulla jotain fiksuakin sisältöä sanottavaksi?” sanoin lopulta ja katsoin yhä Keidazia kylmästi. Vaikka tämä mies oli särkenyt sydämeni, tappanut vanhempani ja auttanut koko Phantasonen yhteis vihollista, tunsin silti vetovoimaa häntä kohtaan. Se kuvotti minua. En halunnut tuntea sitä. Ihan kuin kehoni haluaisi päästä Keidazin luo ja osoittaa hänelle ruumiillista huomiota, vaikka samaan aikaan olisin vain halunnut repiä hänet kappaleiksi. Hän katsoi minua jään turkooseilla silmillään ja tuli kasvojensa kanssa lähemmäksi kaltereita.
”Olen kaivannut sinua niin paljon. Teen kaikkeni, ettei sisko tapa sinua, koska minulla olisi vaikka ja mitä käyttöä sinulle”, mies puoliksi kuiskasi piikikkäällä katseellaan. Katsoin häntä etova ilme kasvoillani.
”Olet sekaisin”, sain sanottua.
”Sekaisin sinusta, kaunotar”, ja lopulta Keidaz nousi koko pituuteensa ja lähti kävelemään Jaisarin perässä pois tyrmistä. Huokaisin vihaisena ja käännyin katsomaan Sergeitä ja Charia.
”Mitäs nyt?” Chari kysyi ja huokaisin syvään. Tunnustelin kivisiä seinämiä, mutta jouduin toteamaan niiden olevan sen verran tiukkaa ja raskasta tekoa, että pako ei olisi ainakaan ensimmäinen vaihtoehto.
”Ei kait auta muu kuin odottaa, että mitä Deila päättää meidän eteemme”, sanoin lopulta.
”Trevio kyllä saapuu auttamaan, jos meistä ei kuulu tarpeeksi pitkään aikaan”, Sergei sanoi tyynenä ja istahti kylmälle lattialle.
”Kannattaa vain levätä ja kerätä voimia. Ei sitä tiedä,, joudummeko taistelemaan henkemme edestä”, Sergei totesi, kun Chari istuutui hänen viereensä. Vilkaisin heitä hiljaisena ja katsoin yhä ympärilleni. Oli pako olla jokin keino päästä pois. Ajatus siitä, että olisin näin alkumetreillä tehtävässäni epäonnistunut, tuntui nöyryyttävältä. En ehtinyt slle ajatukselle montaa sekunttia siunata, kun sydämessäni alkoi sykkiä viileä, haluttava tunne. Otin rintakehästäni kiinni ja yritin hengittää syvään. Tuntui kuin sydämeni hakkaisi itseään ulos.
”Heizel?” Chari kysyi minulta ja hieroin rintakehääni.
”Yksi riipuksista on täällä jossain linnassa”, sain sanottua lopulta ja kaksikko vasemmalla sivullani vilkaisivat toisiansa.
”Oletko varma?” Sergei kysyi ja nyökkäsin. Tunne alkoi tasoittumaan sydämessäni, mutta se silti sykki tavallista raskaammin ja viileämmin.
”Tunnen, miten riipus haluaa löytää luokseni”
Kappaleet, jotka inspiroivat luvussa:
- Ib ost – Disappearance
- Bleach ost – Raw breath of danger
- MR. Robot ost – betterthanm0rphine.aac
- Resident Evil 1 remake – Neptune Tank
- Naruto OST 3 – A Crisis After Another
- New Years Day – The Joker
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti