VUOSIA SITTEN
Chari potki vettä rannalla jaloillaan turhautuneena. Hän oli yrittänyt kaikkensa. Hän oli harjoitellut oikeita mielentiloja, oikein hengittämistä ja keskittymistä. Mutta mikään ei toiminut. Vesi ei totellut häntä kaiken harjoittelun jälkeen vieläkään. Ei koskaan ollut.
”Miksi et voi totella minua?” Chari kysyi ja katsoi vettä jalkojensa juuressa vihaisena. Vesi hyväili viileästi hänen varpaitansa loppukesäillassa eikä tehnyt elettäkään toimiakseen Charin tahdon mukaisesti. Pian hänen oikealla puolella kuului naurua ja hän kääntyi katsomaan, miten hänen pikkusiskonsa kikatti suuren suden selässä ratsastaen ja loihtien käsiensä avulla vesisiltoja heille edetäkseen korkeammalle. Näky sai Charin suuttumaan entistä enemmän. Haltiatyttö potki vettä raivokkaammin kuin koskaan ennen ja yritti käsillään saada veden elementtiä tottelemaan itseänsä.
”Tottele nyt!” tyttö kivahti, kunnes potkaisi toisella jalallaan liian korkealle ja samassa mätkähti veden sekaan selälleen. Kaikki vaatteet kastuivat, mutta se oli Charin murheista pienin.
”Samperin samperi!” Chari kivahti ja läpsäisi veden pintaa. Hän kääntyi katsomaan takaisin pikkusiskonsa suuntaan, mutta hän oli suden kanssa jo hävinnyt paikalta leikkimään muualle. Sivusilmällä hän huomasi jonkun seisovan takanansa ja kääntyessä katsomaan tarkemmin, hän näki isänsä. Isä katsoi häntä tyynenä, mutta lämmin hymy huulillaan.
”Harjoittelemassa?” Hidrael kysyi ja käveli tyttärensä luokse ja ojensi kättään hänelle. Chari tarttui siihen, jokseenkin kiukkuisena.
”Ihan sama vaikka kuinka kovin harjoittelen, minä en ikinä opi!” Chari sanoi vihaisena ja potkaisi vettä vielä kerran kiukunpuuskissaan. Hidrael silitti tyttärensä päälakea hellästi.
”Istutaanko hetkeksi?” Hidrael kysyi ja vienosti nyökäten haltiatyttö käveli isänsä mukana takaisin rannalle ja istahti lämpimälle pehmeälle hiekalle. Hän tunsi, kuinka ilta-aruniko jo nyt alko lämmittämään ja kuivattamaan hänen veden kastelemia vaatteita.
”Chari, olemme puhuneet tästä”, Hidrael sanoi ja Chari jatkoi heti:
”Joo joo, että olen syntynyt sisaruksena, joka ei osaa hallita isänsä tavoin vettä eikä äitinsä tavoin tulta. Silti toivoin, että jos harjoittelen kovaa, taitoni syntyisivät eloon”, Chari myönsi ja piirsi läheltä löytyneellä kepillä hiekkaa vasten surulliset kasvot. Hidrael kohotti kätensä silittämään tyttärensä selkää ja antoi toisen painautua hänen kylkeään vasten.
”Se on totta, että olet syntynyt siskona, joka ei osaa hallita elementtiä. Mutta sinulla on mahdollisuus oppia jotain muuta, jotain mitä siskosi ja veljesi eivät osaa”, Hidrael sanoi salamyhkäisesti. Charin mielenkiinto nousi oitis ja hän kääntyi katsomaan isäänsä. Pieni toivon kipinä nousi heti hänen sinisiin silmiinsä ja ne katsoivat miestä toivoa täynnä.
”Oikeasti? Mitä?” tyttö kysyi melkein kiihdyksissä. Hidrael naurahti ja sipaisi tytön nenää sormenpäällään.
”Toisin kuin siskosi ja veljesi, et osaa hallita elementtiä”, Hidrael aloitti ja Charin toivon hymy laski hieman heti. Aina, kun hänelle jollain tapaa muistutettiin, ettei hän osannut hallita mitään, se tuntui pahalta. Nöyryyttävältä. Koska hän halusi olla yhtä hyvä kuin sisaruksensa.
”… mutta elementtien ei myöskään tarvitse hallita sinua”, Hidrael jatkoi ja nyt haltiatytön ilme muuttui todella hämmentyneeksi.
”Mitä sinä oikein puhut isä?” Chari kysyi hyvin hämmentyneenä. Hidrael paransi hieman istuma-asentoansa ja käänsi tyttärensä paremmin itseään kohti.
”Sinä, et ehkä osaa hallita vettä, mutta veden ei myöskään tarvitse hallita sinua. Siksi aion alkaa opettamaan sinulle, kuinka voit taistella veden lähellä, vaikka et osaisi hallita sitä. Ja kunhan sinun ja sisarustesi ikä kasvaa, alan harjoittamaan teitä kaikkia käyttämään toisianne apuna taistelemisessa”, Hidrael selitti lapselleen ja silitti tämän poskea isällisellä kosketuksellaan.
”En ihan vieläkään ymmärrä”
”Tulet ymmärtämään rakas kun alamme harjoittelemaan yhdessä”, Hidrael lupasi tyttärelle ja antoi suukon tämän päälaelle.
”Mutta… Enhän minä voi olla osa pikkusiskon joukkojen johtajana, jos en osaa hallita vettä”, Chari ihmetteli ääneen.
”Heizel ei varmastikaan vähättele sinua, vaikka et osaisi hallita mitään elementtiä. Hänhän ihailee sinua, kun olet isompi ja siistimpi hänen mielestään”, Hidrael sanoi hymyillen.
”Sitä paitsi, eihän sitä tiedä, jos hän haluaa sinut lähemmäksi itseään, kun on hänen aikansa siirtyä kuningattaren rooliin. Sinulla ja Treviolla on tärkeä tehtävä kertoa hänelle, ettei hän ole yksin ja olette hänen tukenansa. Se on paljon tärkeämpää kuin hallita mitään maailmankaikkeuden elementtiä”, isä sanoi tytölleen ja Chari nyökkäsi lopulta hymyillen.
”Haluan, että minusta on apua ja että olen kunniaksi”, Chari sanoi ja sai hymyn huulilleen. Hidrael naurahti hyväntuulisena.
”Niin sitä pitää rakas tyttöni”, Hidrael sanoi ja lähti nousemaan ylös. Hän ojensi kätensä tyttärelleen, joka otti siitä kiinni päättäväisenä ja nousi ylös. He kääntyivät katsomaan, kun susi palasi Heizelin lisäksi Trevio selässään rannalle ja se käveli rivakasti kaksikon luo.
”Chari, ajattelimme lähteä katsomaan auringonlaskua kallioille, tuletko mukaan?” Heizel kysyi hymyillen. Hidrael vilkaisi Chari ja tyttö ei edes enää katsonut isäänsä, vaan ryntäsi sisarustensa luo.
”Totta kai tulen!” Chari hihkaisi innoissaan ja isoveljensä avulla nousi suden selkään. Haltialapset mahtuivat hyvin suden selkään kolmisin.
”Olkaa varovaisia ja muistakaa tulla iltapalalle ajoissa ettei teitä tarvitse taas lähteä hakemaan”, heidän isänsä sanoi ja laittoi kätensä puuskaan.
”Kyllä kyllä isä”, Heizel sanoi ja heilautti kättään jo hyvästiksi.
”Ei hätää, pidän heistä huolta”, Yuurei varmisti kuninkaalle. Mies nyökkäsi päätänsä hyväksyvästi sudelle ja lopulta suuri eläin lähti laukkaavaan tahtiin juoksemaan kohti auringonvalossa kimaltavia kallioita. Lapset hihkuivat sen selässä innoissaan ja pitivät suden harjasta ja toisistaan kiinni, etteivät he putoaisi.
Aurinko painui minuutti minuutilta enemmän taivaanrannan taakse samalla kun pieni vesiputous piti nelikolle seuraa. Yuurei oli jäänyt lämpimälle nurmelle makaamaan ja nauttimaan vienosta merituulesta turkillaan samalla kun kolmikko katsoi puunrungoilla istuen auringonlaskua.
”Hei, minulla on meille jotain”, Trevio sanoi naurahtaen ja siskot kääntyivät katsomaan häntä. He nousivat seisomaan ja kävelivät veljensä luokse, joka otti taskustaan servettikasan ja sen sisällä oli kolme kuivakakun palaa.
”Trevio! Milloin kävit nämä hakemassa?” Heizel sanoi hämmästyneenä ja otti vastaan ruskean kakkupalan ja nuuhkaisi sen lumoavaa suklaista tuoksua innoissaan.
”Kävin hakemassa keittiöstä ennen kuin lähdettiin matkaan”, Trevio myönsi.
”Eli kähvelsit?” Chari kysyi isoveljeltään, joka hieman punastui. Heizel naurahti.
”Onko sinusta tullut rikollinen?” hän kysyi ja Trevio kääntyi katsomaan pikkusiskoansa.
”Ehkä minusta on”, hän vastasi ja kolmikko skoolauksen lailla kohottivat kakkujansa ja alkoivat syömään niitä nautiskellen.
”Nami nam!” Heizel sanoi, kun oli syönyt ensimmäisenä kakkupalansa. Lopulta punahiuksinen haltiatyttö kääntyi katsomaan siskoansa, joka ei syönyt kakkupalaansa yhtä nopeasti kuin hän.
”Minusta on epäreilua, ettet osaa hallita vettä kuin me”, hän sanoi siskolleen ja Chari kääntyi heti katsomaan häntä.
”Aijaa?” Chari kysyi hämmentyneenä ja sisko nyökkäsi päätänsä.
”Näen, että se harmittaa sinua”, Heizel sanoi ja samalla vilkaisi veljeänsä, joka söi viimeisen suklaakakkupalan ja nyökkäsi päätänsä. Hän oli samaa mieltä heidän nuorimman siskon kanssa.
”Joo, kyllä se on minua harmittanut, mutta isä sanoi, että hän alkaa opettamaan minua paremmin”, Chari sanoi ja katsoi molempia vuorotellen.
”Millä tavalla?” Trevio kysyi kiinostuneena.
”Jotain hän puhui, että oppisin ettei vesi hallitse myöskään minua tai vastaavaa”, Chari selitti, koska ei osannut sen paremmin kertoa asiaa. Heizel katsoi siskoansa ja otti tämän kädestä kiinni.
”Voin auttaa sinua harjoittelussa, jos haluat”, tyttö sanoi siskolleen. Chari katsoi häntä hymyillen.
”Kiitos, se olisi kivaa”, hän sanoi ja vilkaisi pientä jäljellä olevaa suklaakakun palaa ja ojensi sitä Heizelille.
”Syö sinä tämä sisko, en oikein itse pidä suklaasta”, Chari sanoi ja Heizel katsoi kakunpalaa innoissaan. Hän kiitti siskoansa ja söi kakunlopun kurkusta alas kerralla. Hänen isoveli ja -sisko nauroivat hänen hassuille ilmeilleen ja pullaposkilleen, jotka kakunpala aiheutti hänen suunsa sisällä. Heizel teki hassuja ääniä samalla, joka vain lisäsi sisarusten naurua.
”Pidetäänhän me aina yhtä?” Trevio kysyi ja katsoi siskojansa.
”Kun minusta tulee kuningatar, teistä tulee minun tärkeimmät neuvonantajani!” Heizel julisti ja ilmaisi, että oli samalla kannalla kuin Trevio. Chari nappasi hymyillen veljensä ja siskonsa halaukseen.
”Haluan aina pitää yhtä teidän kanssa”, hän sanoi hymyillen. Heizel ja Trevio yhtyivät ryhmähaliin ja kolmikko halaa rutisti toisiansa sisarusrakkautta täynnä olevassa hetkessä auringonlaskun alla.
Kappaleet, jotka inspiroivat luvussa:
- S!sters - Sister
- Cloud 9 Tribe – The Dream Must Stay Alive
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti