HEIZEL
”Tuo kuulostaa niin uskomattomalta”, Chari sanoi minulle samalla, kun kävelin edestakaisin toimistoni lattiaa pitkin. Olin kertonut hyvin yksityiskohtaisesti näkemästäni unesta. Siitä, miten Harmoniatar oli esiintynyt minulle ja antanut minulle tehtävän etsiä riipukset ennen Tiscoveraa.
”Tiedän, että sitä on vaikea uskoa. Varsinkin minun suustani. Mutta kaikki mitä kerroin on totta!” sanoin tosissani ja käännyin lopulta katsomaan edessäni istuvia sisaruksiani, Sergeitä, Tareinea ja Yuurei Ghostia.
”Keidaz on elossa. Näin hänet omin silmin. Ja jos suuri Harmoniatar kertoo minulle unessani, että Tiscovera on oikeasti elossa, minulla ei ole tarvetta olla luottamatta hänen sanaan”, lisäsin. Kaikki vilkaisivat toisiansa hiljaisina.
”Ette edelleenkään usko minua?” kysyin suoraan. Trevio hieraisi niskaansa vaivaantuneena. Lopulta Sergei vastasi:
”Minä ainakin uskon sinua. Tässä on liikaa sattunut kaikkea. Maanjäristyksiä, Harmoniattaren ruumiin löytyminen, nuorten katoamiset”, Sergei listasi ja vilkaisi muita.
”Ette voi kieltää, etteikö se olisi outoa”, hän lisäsi. Koin sydämessäni suurta helpostusta, että edes yksi läheisistäni uskoi minua ja uniani. Voittohan sekin oli. Katsoin Sergeitä hymyillen, joka soi minulle tyynen hymynsä takaisin.
”Vaikka se olisikin totta, mitä voimme tehdä? Poliisit jo kuningas Ralffin kanssa hoitavat asioita?” Tarein kysyi ja paransi silmälasiensa paikkaa nenällään teekuppinsa ääressä.
”He ehkä hoitavat asioita, mutta eivät ottaneet minua tosissaan. Kuten ei moni muukaan”, sanoin turhautuneena ja laitoin käteni puuskaan. Minua kylmäsi koko ajatus, että se hirviö hengitti samaa ilmaa kuin minä ja pysyi piilossa kuin mikäkin pelkuri.
”Kuulostat siltä, että sinulla on jotain mielessä?” suuri susi kysyi minulta ja käännyin katsomaan viisikkoa edessäni.
”Aion lähteä etsimään riipuksia itse. Ja todistan, että tämä kaikki on totta”, paljastin lopulta.
”En jotenkin ollut yllättynyt tästä tiedosta”, Chari myönsi ja nojasi Sergeihin rennosti.
”Harmoniatar antoi minulle avun löytää riipukset. Heti sen yön jälkeen olen tuntenut sydämessäni, että joku haluaa löytää minut. Haluaa, että minä löydän hänet. Olen varma, että riipukset oikeasti janoavat luokseni”, sanoin suoraan ja levitin käsiäni samalla selittäessäni.
”Jos Harmoniatar on oikeasti ilmestynyt sinulle ja antanut tuon lahjan, se on enemmän kuin kukaan voisi koskaan toivoa”, Trevio sanoi hiljaa ja hieroi leukaansa. Lopulta hän kääntyi katsomaan minua taas silmiin.
”Mistä aiot aloittaa?” Tarein kysyi minulta ja jäin miettimään hetkeksi. En ollut ehtinyt miettiä asiaa niin pitkälle, vaikka olisi ehkä pitänyt.
”Pitäisi yrittää löytää jonkinlainen vihje, missä yksi riipuksista saattaisi olla. Ja lähteä keräilemään niitä yksitellen”, mietin ääneen.
”Mutta rehellisesti, en oikein tiedä miten saisin selville, mistäpäin Phantasonea pitäisi aloittaa”, lisäsin huokaisten ja puhalsin turhautuneena ilmaa pihalle keuhkoistani.
”Voisiko kartasta olla jotain apua?” Yuurei kysyi ja vilkaisi kaikkia. Käännyin katsomaan sutta. Tosiaan, en ollut tullut ajatelleeksi. Koska minulle ei ollut missään unissa näkynyt, missä päin riipukset voisivat olla, ottaisin kaiken mahdollisen avun ja vinkit vastaan.
”Käyn etsimässä kartan kirjastosta”, Tarein sanoi, joi loput teestään ja lähti hetkekesi pois huoneesta. Vilkaisin hänen peräänsä, kunnes käännyin katsomaan toisia.
”Olen aivan varma, että Tiscovera on kerännyt kadonneista nuorista itselleen armeijaa ja se vain lisääntyy, jos sitä ei saada lopetettua”, Sergei sanoi ja katsoi minua vakavana. Nyökkäsin.
”Olen samaa mieltä. Olen yrittänyt ottaa yhteyttä kuningatar Deilaan, mutta hän ei ole vastannut mitään”, kerroin. Deilan vastaamattomuus huolestutti minua todella. Hän oli jättäytynyt kaikista kokoontumisista Tiscoveran viime vuotisten tapahtumien jälkeen ja nyt kun hän ei vastaa yhteydenottopyyntöihin. Pelkäsin että Tiscovera oli saanut heidät puolelleen. Deila saattoi olla rasismin kohteena lajinsa kanssa tällä hetkellä, mutta demonit pystyivät myös olemaan todella vahvoja ja vaarallisia. Siksi en halunnut, että Deila liittoutuisi Tiscoveran kanssa.
”Toivottavasti se, ettei hän vastaa, tarkoita sitä että on heittänyt hynttyyt yhteen vanhempiemme murhaajan kanssa”, Chari ilmoitti suoraan tyynenä ja nyökkäsin.
”Toivon samaa itsekin”, sanoin ja samalla Tarein käveli takaisin huoneeseen ruskea vanha kartta mukanansa. Hän asetteli sen toimistöpöydälleni rullalta ja Trevio auttoi naisystäväänsä pitämään karttaa auki. Tulin kartan eteen ja katsoin sen kokonaisuutta. Kaikki valtakunnat ja niiden maastot oli maalattu karttaan todella tarkasti merkintöineen ja vaakunoineen.
”Katsotaan auttaako tämä”, mietin hiljaa ääneen ja vilkuilin kartan jokaista yksityiskohtaa rauhallisesti ja hitaasti. Luonnollisesti toinen käteni nousi vierelläni ja sormeni alkoi sivellä kartan pintaa tutkien tarkemmin. Löytämisen halu sydämessäni oli todella suuri. Mitä enemmän katsoin karttaa ja selailin eri valtakuntia, sitä voimakkaammaksi sydämessäni oleva palava tunne voimistui. Se hakkasi kuin vastarakastuneen sydän, kun hän on saanut tietää vastapuolen tuntevan samoin häntä kohtaan.
”Miltä vaikuttaa sisko?” Chari kysyi uteliaana. Hyssyttelin häntä rauhallisesti.
”Odottakaa, tämä saattaa ehkä toimia”, sanoin enkä kääntänyt katsettani edessä olevastani. Sormeni jatkoi kartan sivelemistä katseeni alla, kunnes se pysähtyi Aversionin valtakunnan luokse. Polte sydämessäni vain voimistui ja voimistui. Kuin joku olisi pääni sisällä pyytänyt minua etsimään hänet ja tuomaan turvaan. Napautin kartan pintaa pari kertaa sormellani.
”Aloitan Aversionista”, sain sanottua lopulta ja käännyin katsomaan muita. Kaikki katsoivat minua, sitten vuorotellen karttaa ja toisiansa. Demonien valtakuntaan saapuminen ja Deilan saaminen Phantasonen puolelle olisi erittäin tärkeää. Ehkä hän oli jopa löytänyt riipuksen ja olisi valmis neuvottelemaan siitä.
”Selvä, lähdetään sitten heti kun olet valmis”, Trevio ilmoitti kuin asiasta ei tarvitsisi keskustella sen enempää.
”E-en voi ottaa teitä mukaan!” kivahdin samantien järkyttyneenä.
”Tarkoitan siis, että minun pitää hoitaa tämä yksin”, lisäsin, koska en halunnut että he kokisivat itseään loukatuiksi.
”Juu ilman muuta ja samalla saat kaiken hauskan itsellesi”, Chari sanoi ja läpsäytti minua olkapäälle.
”Heizel, et sinä yksinäsi tätä pelkästään voi hoitaa. Tarvitset apuamme”, Tarein sanoin ja katsoin häntä hiljaisena.
”Mutta…” aloitin ja tuhahdin turhautuneena. Minun kuuluisi hoitaa tämä yksin. Enkä haluaisi ketään huoneessa olevia saada vaaraan.
”Tiscovera voi ihan hyvi olla jo Deilan luona ja jos menet yksin sinne, sinulta katkotaan pää nopeammin kuin miekkavalas tappaa uhrinsa”, Trevio ilmaisi suoraan ja katsoi minua vakavana. Käänsin katseeni veljeen. Nyökkäsin päätäni hiljaisena.
”Heizel”, Yuurei sanoi ja käveli luokseni. Suuren suden pää oli aivan kasvojeni edessä. Kohotin kättäni silittämään suden poskea.
”Tarvitsen sinua täällä”, kuiskasin hiljaa ja susi nyökkäsi.
”Minä ja sudet vartioimme rajoja. Tiscovera ei pääse tänne sillä aikaa, kun olet muualla”, susi lupasi matalalla äänellään. Nyökkäsin kiitollisena ja sain hymyiltyä sudelle. Yuurei oli minulle erittäin tärkeä ja syyni pitää hänet täällä olivat myös itsekkäät. Susi oli aikoinaan pelastanut henkeni, olisi minun vuoroni suojella hänen henkeään edes tällä tavalla. Susi ei ollut enää nuori uros kuin olin pikkulapsena kohdannut hänet. Olin lähtenyt kesken talvipakkasen seikkailemaan lumihiutaleiden perässä valtakunnan metsään ja onnistunut eksymään. Huomasin asian vasta, kun pieni lapsenvartaloni teki selväksi, ettei minulla ollut pakkaseen nähden tarpeeksi vaatteita päällä. Olin katsonut peloissani ympärille iltahämärässä ja alkanut itkemään, kun en osannut kotiin. Lumisade oli peittänyt kengänjälkeni. Lopulta puiden lomasta minua kohti käveli jokin suuri olento, enkä saanut katsettani irti siitä. Olin vain katsonut eteeni itkien ja suden tullessa esiin, olin alkanut vain hymyillä. Pelko oli tiessään, vaikka en ollut ennen nähnyt kyseistä sutta äidin ja isän mailla. Yuurei ei ollut sanonut minulle mitään, oli vain kävellyt luokseni ja olin mykistyneenä suden koosta vain mennyt polvilleni lumeen. Minua värisytti, mutta mitä lähemmäs susi tuli minun luokse, sitä enemmän minuun alkoi huokua lämpöä, joka lähti sudesta. Olin kysynyt, onko susi suojelijani, mutta kun susi ei ollut vastannut, olin noussut jaloilleni takaisin ja vain kävellyt Yuurein eteen. Kosketin hänen tuhkanmustaa harjaansa, joka oli pehmeä ja sitten turkkia. Olin ihastellut suden ulkonäköä ja suurta häntää. Lopulta olin halannut sutta ja imenyt tämän lämpöä kylmää lapsenkehoani vasten. Seuraavana aamuna vanhempani löysivät minut suden kanssa. Yuurei oli pitänyt minua kiviluolassa kanssaan yön yli lämpimässä. Siitä lähtien susi oli aina ollut tärkeä osa elämääni. Siitäkin huolimatta, että uros oli myöntänyt ensimmäisen ajatuksen olleen syödä minut. Olisin mennyt varmasti kevyenä alkupalana hänelle.
”Kiitos Yuurei, mene”, pyysin ja susi lähti matkoihinsa, hieraisten päällään huomionosoituksena käsivarttani. Kun susi oli mennyt matkohinsa, käännyin katsomaan muita.
”Trevio, tarvitsen sinua täällä. Riyzekien hallitsijan sijaisena sinun täytyy olla kulissina täällä kertomassa, että olen virkavapaalla”, sanoin ja katsoin veljeni syvän sinisiin silmiin. Hänestä huomasi, ettei pitänyt ajatuksesta, mutta nyökkäsi.
”Et halua, että kerron, missä oikeasti olet?” Trevio ounasteli.
”En ainakaan alkuun. Eihän kukaan usko, että Tiscovera on elossa. Sitä paitsi, en tiedä, miten uhkaavana kuningatar Deila pitäisi sitä, että hänen mailleen astelee joukko kuninkaallisia”, järkeilin ja veljeni nyökkäsi. Käännyn hänen kihlattuaan kohti.
”Tarein, haluan, että sinäkin pysyt täällä. Pitäkää matalaa profiilia ja seuratkaa uutisia”, Tarein nyökkäsi ja otti veljeäni kädestä kiinni rakastavan tiukalla otteella.
”Ei hätää Heizel, teemme täällä päässä kaiken voitavamme”, silmälasinen noita sanoi minulle ja Trevio antoi suukon hänen päälaelleen.
”Selvä, eli minä ja Sergei lähdemme matkaan”, ilmaisin, nojaten pöytään käsilläni.
”Apapa! Minä tulen myös”, Chari sanoi kimakasti ja käännyin katsomaan häntä.
”Oletko aivan varma?” kysyin isosikoltani. Tiesin, että vaikka kuinka laittaisin vastaan, en saisi isosiskoani jäämään kotiin. Varsinkaan, kun hänen miesystävä on mukanani.
”Juu olen! En halua jäädä tänne istumaan, jos minulla on mahdollisuus päästä kokemaan menoa ja meininkiä!” Chari ilmoitti meille itsevarmana kädet lanteillaan. Vinkatessaan silmäänsä minulle, nyökkäsin hyväksyvästi.
”Hyvä on. Eli meitä lähtee kolme, se on hyvä määrä. Valmistautukaa tämä ilta, lähdemme matkaan huomenna aamulla”, ilmoitin ja nousi koko pituuteeni ja hieroin ranteitani.
”Olkaa varovaisia siskot”, Trevio pyysi vakavana ja tosissaan. Chari heilautti kättään.
”Heizelillä on minut mukana Sergein lisäksi. Meillä ei ole mitään hätää!” hän hihkaisi itsevarmana.
Kappaleet, jotka inspiroivat luvussa:
- FF X-2 OST – Abyss of the fareplane
- Resident Evil remake – Save heaven
- FF IV – Theme of love
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti