HEIZEL
Katsoin ympärilläni olevaa tuhoutunutta Harmoniattaren temppeliä. Kaikki valo ja värit olivat poissa ja tilalle oli tullut synkkyyttä ja epätoivoa. Puhumattakaan keskellä lattiaa olevasta verilammikosta. Veri oli muuttunut tummaksi ja se oli kiinnittynyt lattiaan jäädäkseen siihen muistuttamaan olemassaolostaan ja siitä, mitä täällä oli tapahtunut. Kävelin lammikon luokse ja polvistuin sen eteen. Kosketin veristä lattiaa ja se tuntui tahmaiselta ja kuolemaa täynnä olevalta. Aloin laulamaan. Lauloin vanhaa laulua kuolemasta ja sen tuomasta helpotuksesta ja vapaudesta. Siitä, miten sitä ei osannut odottaa, mutta sitä piti kunnioittaa, jos se halusi ottaa sinut. Ja jos sinulla olisi kipuja, kuolema veisi sen sinusta pois. Sitä toivoin Harmoniattarelle. Toivoin, että hän saisi nyt olla levossa ja rauhassa, ilman kipuja, joita joutui kokemaan ennen kuolemaansa.
Veri alkoi hohtamaan, mitä pidemmälle menin laulussani ja katsoin näkyä hämilläni. Valo vain voimistui ja minun oli pakko nousta ja astua pari askelta kauemmas. Katsoin kuinka valo edessäni nousi ja muodosti eteeni näyn, jossa Harmoniatar seisoi ruumiinsa edessä, katsoen minua silmiin. Hänen valonsa oli himmeä, mutta se sai silti luotua valaistusta surulliseen huoneeseen. Laskeuduin oitis polvilleni.
”Harmoniatar”, sanoin.
”Nouse”, Harmoniatar pyysi samantien kaikuvana ja viehättävänä. Nousin ylös ja katsoin tätä kummitusmaista olentoa silmiin.Hänen kauneutensa siinä hohdossa oli himmeää, mutta lämmintä. Aina sanottiin, ettei kukaan tarkasti tiennyt, kuka Harmoniatar on tai minkänäköinen hän on. Mutta siinä hän nyt seisoi edessäni. Juuri sellaisena, millaisena olin nähnyt hänet karmivassa painajaisessani.
”Mutta… Olet kuollut”, sain sanottua hiljaa melkein kuiskaten.
”Tä-tämä on varmasti unta”
”Unta tämä onkin, mutta todellista sellaista”, Hamoniatar sanoi ja seisoi edessäni arvokkaana kuin kuningatar. Hänen hymynsä oli lempeä ja viehättävä. Vaikka hän oli kokenut hirveän kohtalon ja suoranaisen nöyryytyksen, hyvyys hänessä ei ollut kadonnut.
”Sinun uskosi siihen, että Tiscovera on elossa ja rauhan riipukset ovat vaarassa, sai minut ilmestymään vielä kerran uneesi”, Harmoniatar kertoi.
”Johtuukolukuisat maanjäristykset siitä, että riipukset eivät ole täällä?” kysyin huolissani ja katsoin ympärilleni.
”Kyllä. Rauha on rikottu ja riipukset ovat kadottaneet toisensa. Erillään ne aiheuttavat levottomuutta ja Tiscovera tekee kaikkensa niiden löytämiseksi. Hän haluaa saada kaiken hallintaansa olemalla seuraajani”, Harmoniatar vastasi minulle. Mitä enemmän hän puhui, sitä enemmän pelko ja ahdistuis nousi rintakehästäni kurkkuuni kuristamaan minua.
”Tiesin, Tiscovera on elossa”, sanoin ja hohtava nainen edessäni vain katsoi minua. Hänen ei tarvinnut sanoa tai elehtiä, että osaisin lukea häntä. Se oli totta.Sisälläni alkoi oitis mekastaa niin viha, pelko, ahdistus, katkeruus ja halu saada hänet kiinni. Hän saisi maksaa kaikesta, mitä oli aiheuttanut elämässään niin minulle kuin kaikille muillekin Phantasonessa.
”Hän ei saa löytää riipuksia, muuten me kaikki kuolemme”, puhuin ääneen peloissani ja katsoin lattiaan.
”Siksi tarvitsen apuasi”, Harmoniatar sanoi ja käännyin katsomaan häntä ihmeissäni, kyyneleiden valuessa silmistäni.
”Mitä minä voisin tehdä? Kukaan ei usko minua”
”Jokainen uskoo, mitä tahtoo ja nyt kaikki haluavat uskoa, että kyseessä on vain luonnomullistuksia. Mutta jos löydät riipukset ja näytät ne heille, he eivät voi muuta kuin uskoa sinua”, Harmoniatar sanoi ja käveli verilammikon ylitse lähemmäksi minua.
”En edes tiedä, miten etsiä riipuksia. Nehän voivat olla missä vain”, sanoin epäröiden. En saanut liikuttua. Harmoniatar oli sekä kiehtova, mutta myös todella pelottava. Mitä hän aikoisi? Katsoin, kuinka hän nosti molemmat kätensä ja laittoi ne pääni yläpuolelle.
”Harmoniattarena tunnen kuinka riipukset kutsuvat minua. Siirrän viimeiset voimani ennen lopullista katoamistani sinuun. Etsi riipukset, pelasta Phantasone”, Harmoniatar kertoi samalla kun, hänesta lähtevä valo lähti himmenemään ja se siirtyi minuun. Katsoin käsiäni, jotka hohtivat.
”En voi ottaa tällaista tehtävää vastaan, olen vain nuori haltia”, sanoin hädissäni. Ei minulla ollut taitoa etsiä riipuksia. Harmoniatar hymyili minulle ja sanoi:
”Nuori haltia on yhtä hyvä kuin tuhannen vuoden ikäinen. Älä koskaan epäröi itseäsi”, katsoin Harmoniatarta silmiin.
”Minä lupaan, teen parhaani että saan riipukset takaisin tänne. Niille kuuluvaan paikkaan”, lupasin lopulta. Mietin pääni sisällä, miksi lupasin moista, kun ei ollut edes varmaa onnistuisinko. Mitä enemmän Harmoniasta vaipui valoa pois, sitä enemmän hän alkoi katoamaan.
”Sinä pystyt siihen. Phantasone tarvitsee sinua”, hän sanoi ja lopulta tönäisi minua hellästi, että horjahdin lähtien kaatumaan selälleni maahan.
Henkäisin herätessäni ja noustessani istumaan. Hengitin syvään ja hieraisin otsaani.
”Heizel?” takan vieressä nukkumassa ollut Yuurei kysyi ja katsoi minua. Käännyin katsomaan susihukkaa ja tasoitin hengitystä. Ulkona satoi ja siksi huoneessa oli takan tulta lukuunottamatta todella synkkää ja kolkkoa.
”Painajainen taas?”
”Ei tällä kertaa. Näin unessa Harmoniattaren ja sain häneltä tehtävän”, vastasin rehellisesti ja tunsin sydämessäni outoa tunnetta. Että joku kutsuisi minua. Halusi kovasti minun löytävän itsensä. Se oli kaihoisa ja pyytävä anelumainen tunne. Oliko Harmoniatar oikeasti esiintynyt minulle viimeisillä voimillaan ja laskenut koko Phantasonen tulevaisuuden minun harteilleni?
Kappaleet, jotka inspiroivat luvussa:
- D. Grayman – Lala’s Lullaby
- Winx Club OST – Daphne
- LOTR OST – Lothlórien
- Il divo & Celine Dion - I believe in you
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti