PUOLITOISTA VUOTTA SITTEN
HEIZEL
Hiivin kartanon portaita alas maan alle vievälle harjoitusareenalle. Olin livahtanut isäni opetustunnilta vähäisin äänin, koska halusin nähdä hänet. Hän oli uusi ja vielä harjoittelujaksolla, mutta taistelutaidot olivat kuin sata vuotta sotatantereella olevalla. Olin vakoillut häntä ja hänen kykyjänsä. Opiskellut hänen liikkeitään ja notkeaa vartaloa, jota välillä sai ihastella ilman paitaa. Myönnän, että hän miellytti minun silmiäni paljon, mutta en ollut uskaltanut ottaa häneen vielä kontaktia. En edes tiennyt mitä sanoa hänelle. Enkä halunnut kysyä Charilta neuvoa. En jaksaisi kuulla hänen uteluansa, kuka mahdollinen nuorukainen oli kyseessä, joka oli saanut sydämeni hakkaamaan tavalla, mitä se ei ollut koskaan aiemmin hakannut.
Pääsin portaiden alimmalle askeleelle ja kuulin jo, miten lattian tärähtely kertoi hänen olevan harjoittelemassa. Hän teki sitä paljon. Uskon, ettei hän ollut vielä kotiutunut kotiseudulleni. Vaikka hän oli puoliksi haltia, hän oli elänyt elämäänsä Aversionissa demoniäitinsä kanssa. Tai ainakin näin olin sivukorvalla kuullut, enhän ollut uskaltanut kysyä häneltä asiaa suoraan. Lähemmäs harjoitusareenaa kävellessäni kuulin hänet paremmin. Sen kuinka hän ähkäisi hypätessään tai iskiessään aseellaan jotain, uskoisin että harjoitusnukkeja. Hän varmaan pyrki tekemään isääni hyvän vaikutuksen, koska kuninkaan pääkartissa oleminen oli suuria kunnia ja haluttu asema.
Jäin raollaan olevan oven taakse piiloon ja katsoin, kuinka hän kevyesti ja taitavasti hyppi, potki ja juoksi harjoitusnukkeja kohti. Iski aseellaan, pyörähti ja iski uudestaan. Hänen taistelunsa näytti kuin tanssilta. Tyyliltä, jota haluaisin oppia itsekin. Hänen hopeiset hiukset liisivät hänen tahtinsa mukana ja katossa olevat lamput korostivat hänen turkooseja raitoja kiharaisissa kutreissa todella kauniisti. Tai enemmänkin komeasti. Tunsin, kuinka poskillani hehkui puna ja en saanut katsettani irti hänestä. Hän oli ehtinyt olla luonamme vain viikon ja olin heti kiinnittänyt huomioni häneen. Halusin oppia tuntemaan hänet paremmin. Mutta en edes tiennyt hänen nimeänsä.
Sydämeni hyppäsi samantien kurkkuuni, kun hän kääntyi katsomaan ovea kohti ja äkkäsi minut. Lehahdin heti punaiseksi ja yritin hiipiä pois paikalta, mutta katsoen häntä turkooseihin silmiin.
”Tule esiin”, mies päästi suustaan lopulta ja nielaisin. Mene nyt. Mene nyt! Senkin pelkuri, mene!
Lopulta avasin ovea hieman paremmin, astellen areenalle nolostuneena, koska poskeni hehkuivat niin ihastusta kuin nolostusta. Olin varmasti punainen kuin tulivuoren laava. Miehen silmät suurenvat heti ja hän painoi päätänsä alas kumartaakseen.
”Suokaa anteeksi röyhkeyteni prinsessa Heizel”, hän sanoi heti kohteliaasti ja tuntui, että punastuisin lisää. Komeuden lisäksi hän oli vielä kohteliaskin?!
”E-ei se mitään. Tai siis… Minähän se täällä kuokin”, sain sanottua lopulta ja mies nousi kumartuneesta asennosta takaisin seisomaan ja katsoi minua hymyillen. Wau, hänen hymy oli TODELLA komea. Leveä, mutta sydäntä lämmittävä. Hurmurimainen kuin sadun prinssillä.
”Oletteko te kenties ollut se, joka on vakoillut minua välillä?” hän kysyi heti suoraan ja hän varmasti näki ilmeestäni, että sai minut kiinni samantien. Jos en tässä vaiheessa ollut punainen, niin nyt sitä olin. Olisin voinut vajota vielä syvemmälle maan alle pelkästä nolostuksesta.
”Tuota…. Kyllä, mistä arvasit?” kysyin punastuneena ja hän naurahti minulle hyväntuulisena, kääntyen takanaan olevan penkin puoleen. Hän haki vesipullonsa ja joi siitä pari kulausta. Hänellä oli urheilullinen miesten toppi yllä, mutta siitä huolimatta ihastelin hänen selkälihaksiaan. Ne olivat todella upeat.
”Olen jotenkin kokenut, että joku on saattanut vakoilla minua. En vain tiennyt, että se olette te prinsessa”, nuorukainen vastasi minulle ja kääntyi katsomaan minua samalla, kun laski vesipullonsa takaisin penkille. Siirsin hiuksiani korvani taakse nolona.
”Taistelutaitosi, ne ovat hämmästyttävät, kuka on opettanut sinua?” sain kysyttyä lopulta. Halusin saada hänen huomion ihan muualle kuin siihen, että olin salaa ihastellu hänen taitojansa ja ulkonäköä.
”Siskopuoleni kanssa. Hän on loistava”, hän myönsi minulle ja nyökkäsin hänelle merkkinä kuuntelemisestani.
”Itse asiassa haluaisin haastaa sinut”, suustani pääsi yht äkkiä ja sisälläni sekunnissa iski pieni paniikki. Haastaa hänet! Hän on taitava ja osaan minäkin taistella, mutta samalla tiedän, että se mitä tekisimme on kiellettyä. Kuninkaallisten kanssa ei saanut kamppailla, ei ellei kuningas tai kuningatar ollut antanut siihen lupaa. Miehen kulmakarvat kohosivat hämmästyksestä ehdotukselleni ja hän yskäisi naurahtaen.
”Haastaa minut? Teidän ylhäisyytenne, se ei ole sopivaa. Tiedätte sen”, hän yritti sanoa, mutta olin päättänyt, että veisin tämän loppuun. Pääsisin nolostuksen tunteestani ja näkemään, miten hän taistelee minua vastaan.
”Prinsessana haastan sinut ja määrään sinut ottamaan haasteen vastaan”, sanoin lopulta itsepintaisena ja miehen kasvoille kohosi taas komea hymy. Ehkä jopa hieman haastava.
”Mutta tarvitsemme kuninkaan luvan”
”Minä otan vastuun, jos joku saa tietää. Jos saa”, sanoin itsevarmana ja hymyilin haastavana hänelle. Nuorukainen naurahti ja siveli rannettaan toisella kädellään. Hän vilkaisi lattiaan hetkeksi, kunnes kääntyi katsomaan silmiini. Tuntui, että sulaisin siihen paikkaan.
”Olette tosissanne?”
”Kyllä. Joten miten on?”
”Enhän voi kieltäytyä prinsessan määräykseltä”
Kävin sulkemassa oven, josta olin hetki sitten nuorukaista vakoillut ja avasin hiukseni poninhännältä hetkeksi. Sidoin hiukseni suurelle nutturalle vanhasta tottumuksesta nopeasti ja käännyin miestä kohti. Asustukseni oli onneksi näin kesäaikaan kevyt, enkä olisi muutenkaan jaksanut erikseen lähteä vaihtamaan vaatteita.
”Jos voin pyytää ylhäisyys, ette käytä vedentaitojanne tasavertaisuuden nimissä”, mies pyysi minulta hymyillen ja nyökkäsin.
”Ja minä vaadin, että emme käytä aseita”, sanoin ja otin valmiin asennon.
”Vain sinä ja minä”, jatkoin. Mies katsoi minua taas hetken, kunnes olkiaan kohauttaen otti rennosti valmiusasentonsa.
”Älä anna minulle armoa, vaikka olen kuninkaallinen”
”Jos niin tahdotte”, ja samassa säntäsin miestä kohti ja yritin iskeä tätä, mutta mies sai taklattua minut kevyesti. Hän nappasi oikeasta kädestäni ja jalastani molemmin käsin ja pyörähtäen heitti minut kauemmas. Tulin lattialle vastaan ja sain kuperkeikan lailla estettyä tömähdykseni maahan. Käännyin samantien katsomaan, kun mies juoksi luokseni tarkoituksena hyökätä. Hyppäsin ilmaan, joka sai miehen herpaantumaan ja laskeuduin nopeasti maahan, kierähtäen koko kropalla ja sain jalkojeni avulla taklattua hänet selälleen maahan. Mies tömähti siihen ärähtäen yllätyksestä. Hyökkäsin häntä kohti uudestaan, mutta hän onnistui koukistuneen polvensa avulla lennättämään minut ilmassa ylitseen ja lähti oitis nousemaan vastahyökkäykseen. Hämmentyneenä pyörähdin lattiaa vasten eteenpäin pari kertaa, kunnes lähdin äkkiä nousemaan ylös, mutta Keidaz onnistui livahtamaan taakseni ja otti minut halausotteeseen. Yritin laittaa vastaan, mutta mies oli voimakas.
Rehellisesti tietyllä tavalla pidin tilanteesta. Oli mahtavaa nähdä, että hän taisteli minua vastaan tosissaan, eikä huolehtinut, ettei voisi olla tosissaan asemani vuoksi. Ja hänen kosketus. Se oli samaan aikaan miehekäs ja haluttava. En ollut koskaan aiemmin tuntenut näin suurta halua olla toisen lähellä. Vaikka sitten kamppaillen.
”Tarkoittaako tämä, että voitin ylhäisyys?” hän kysyi naurahtaen arvokkaasti ja samassa irvistin hymyillen ja iskin toista vatsaan toisella kyynerpäälläni, jota mies ei ollut osannut odottaa. Ennen kuin hän ehti tehdä mitään, tallasin hänen toisen jalkansa niin kovaa kuin kykenin. Se näytti auttavan, koska tällä kertaa Keidaz taas ärähti pienoisesta kivusta. Hänen ote irtosi minusta ja pyörähtäessäni otin hänen topista kiinni, hyppäsin ja ponnistin jaloillani vauhtia hänen kroppaansa vasten. Hyppäsin tehdessäni samalla volttia ilmassa näin, että hän iskeytyi maahan voimalla. Nyt tai ei koskaan. Lattialle laskeuduttuani ryntäsin samantien miestä kohti ja ennen kuin tämä ehti nousta, laskeuduin sulavasti istumaan hänen päälleen, iskien toisen käden hänen kasvojensa viereen ja toisen ollessa nyrkissä jätin sen iskuasentoon.
”Okei okei luovutan!” mies sanoi naurahtaen lopulta ja siinä me molemmat olimme. Tasasimme hengitystämme ja hymyilimme.
”Et ole hassumpi”, myönsin hymyillen.
”Ette itsekään ylhäisyys, mutta-” mies aloitti ja samassa otti käsillään lantiostani kiinni ja kevyesti nosti minut pois yltään ja kieräytti lattialle selälleen niin, että hän oli nyt ylläni. Tunsin, kuinka kamppailuntuoksinnassa pois saatu ihastumisen puna nousi taas kasvoilleni. Hän oli niin lähellä. Ehkä sopimattoman lähellä, mutta en välittänyt.
”- kannattaa kuitenkin varmistaa, ettei vastustaja pääse yllättämään”, nuorukainen sanoi lopulta ja iski minulle silmäänsä hymyillen. Hän nousi yltäni ja auttoi herrasmiesmäisesti minut takaisin seisomaan. Se lämmin tunne, jonka koin hänen allaan oli hämmentävä. Mutta samalla niin ihana, että mieleni teki kysyä, voisimmeko tehdä sen uudestaan.
”Sovitaan, että tämä on tasapeli”, sain sanottua lopulta kädet lanteillani ja mies naurahti päätään pudistellen. Hän lähti hakemaan vesipulloansa ja harmaata huppariansa.
”Kuten tahdotte prinsessa”, mies sanoi ja kääntyi lopulta taas katsomaan minua. Vilkuilin miestä ja mietin, aikoiko toinen lähteä. Nyt jo.
”Lähdetkö sinä?”
”Kyllä, tarkoitukseni olisi mennä tapaamaan siskoani vielä tänään”, hän sanoi ja käveli lähemmäs minua. Jokainen askel, jonka hän otti, kovensi lyöntejä sydämessäni. Rauhoitu nyt hyvänen aika! Mutta hän oli niin… ihana.
En osannut yhtään odottaa sitä, mutta mies otti hellästi kädestäni kiinni, laski pehmeät huulensa kättäni kohti ja soi sille käsisuudelman. Tunsin taas, kuinka puna nousi kaulaani pitkin ja sain vain hymyiltyä toisen huomionosoitukselle.
”Kiitos vielä haasteesta, oli hauskaa”, mies sanoi suudelman jälkeen, kumarsi vielä ja lähti kävelemään kohti areenan ovia. Käännyin oitis hänen peräänsä ja katsoi hänen loittonevaa selkäänsä harmissani.
”Hei, kerro nimesi”, sain sanottua lopulta juuri, kun hopeahius tarttui oven kahvaan. Hän kääntyi katsomaan minua hymyillen.
”Keidaz”, hän vastasi ja kuiskasin sen hiljaa perässä. Maistelin nimeä huulillani ja mietin, miten eksoottiselta se kuulosti. Hymyilin Keidazille ja sanoin vielä:
”Oli hauska tavata”
”Kuin myös teidän korkeutenne”, ja ennen kuin ehdein sanoa muuta, Keidaz oli jo astunut areenalta pois. Kuunnellessani hänen loittonevia askeliansa, pyörähdin hennosti ympäri hihitellen kuin pikkutyttö. Olin uskaltanut vihdoin puhua hänelle kunnolla. Ja hän puhui minulle. Vaikka se vaatisi minulta mitä, haluaisin haastaa häntä lisää. Ja jutella. Oppia tuntemaan hänet kunnolla. Ehkä ajan kanssa hän voisi alkaa pitää minusta.
TISCOVERAN PIILOPAIKKA
”Et voi olla tosissasi sisko! Pitääkö minun alkaa leikkiä jotain helvetin prinssiä sillä aikaa, kun sinä janoat kostoasi!” Keidaz huusi siskolleen ja käveli edestakaisin tämän makuuhuoneen synkkää lattiaa pitkin. Hän oli raivoissaan. Ei olisi koskaan pitänyt kertoa siskolle, että oli tavannut aiemmin Riyzekien nuorimman tyttären kanssa ja vielä taistellut tätä vastaan.
”En suostu! On jo tarpeeksi nöyryyttävää esittää jotain sotilasta, joka haluaisi heidän armeijaansa!” demoninpuolikas ärähti kovempaa ja kääntyi katsomaan siskoansa, joka katsoi häntä toinen kulma koholla. Hän makoili rennosti oikealla kyljellään ja piteli kädessään viinilasia, jossa oli tuoretta verta. Demoninainen keinutteli lasia ja sen sisällä olevaa sakeaa nestettä. Lopulta hän nautti siitä huikan rauhallisesti.
”Jos hetkeksi voisit hiljentyä, kertoisin suunnitelmani”, hän lopulta sanoi ja kääntyi katsomaan velipuoltansa punaisilla silmillään. Hän vaati katsellaan, että toinen hiljenisi ja jäisi kuuntelemaan häntä. Keidaz sähähti itsekseen ärsyyntyneenä ja istahti lopulta sänkyä vastapäätä olevalle nojatuolille.
”Niin sitä pitää pikkuveli”, nainen sanoi tyytyväisenä samalla, kun nousi sängyn reunalle istumaan, nostaen toisen jalkansa toisen päälle. Keidaz irvisti siskolleen merkkinä, ettei pitänyt äsken käytetystä lempinimestä.
”Tarvitsen sinut esittämään hurmuria sille pikkuiselle prinsessan pahaselle, koska sen avulla pääset lähelle hänen perhettään. Ja kun pääset lähemmäs heidän perhettään, saat varmasti tietoosi arvokkaita liikkeitä, joita he aikoisivat tehdä minun etsimisekseni”, Tiscovera aloitti ja katsoi veljeään silmiin. Keidaz katsoi häntä takaisin nojaten päätään toiseen käteen. Hänen ilmeensä ei ollut vielä kovin vakuuttunut ajatuksesta.
”Jos aikomuksenasi on tappaa koko perhe, miten voisin auttaa siinä?” Keidaz ihmetteli. Nainen hymyili ja joi uuden huikan verta.
”Kuten sanoin, lähenet sen pikkuisen lutkan kanssa. Saat hänet rakastumaan itseesi ja saat täyden vapauden liikkua Riyzekien alueella. Sitten autat minut sinne ja teemme kuningasparista ensin selvää. Sitten heidän kolmesta äpärästään”, Tiscovera selosti toiselle ohjeena. Keidaz siirsi hiuksia korvansa taakse ja alkoi hymyillä hieman.
”Ja haluan sinun hoitavan homman, koska tunnen sinut Keidaz. Nautit kivun tuottamisesta. Siitä voitokkaasta tunteesta, kun näet jonkun kärsivän tekojesi vuoksi”, demoni lisäsi ja katsoi veljeänsä. Mies naurahti rennosti.
”Eli minä hoidan kaiken likaisen työn ja lopuksi sinä tuplaat potin”, hän sanoi lopulta. Tiscovera pudisti päätään.
”Veli-kulta. Me hoidamme loppupotin yhdessä”, nainen sanoi ja Keidaz kääntyi katsomaan häntä ihmeissään.
”Oletko tosissasi?” hän kysyi, uskomatta korviaan. Nainen siveli huuliansa hymyillen lasin pintaa vasten ja kohotteli kulmiansa nuorukaiselle.
”Miten on veliseni. Oletko mukana?”
”Kysytkin vielä, totta kai olen”, Keidaz vastasi heti. Kaikki suunnitelmasta Tiscovera oli halunnut hoitaa yksin. Nyt jos hänellä oli vihdoin mahdollisuus päästä johonkin siskonsa isompaan suunnitelmaan mukaan, hän halusi ehdottomasti olla paikalla. Vaikkakin se tarkoitti kunnon teatterin esittämistä.
”Toisaalta. Tästä voi tulla lystikästä minulle”, nuorukainen lisäsi ja nousi lopulta seisomaan, tarkoituksenaan lähteä.
”Lupaa minulle vain yksi asia”, Tiscovera sanoi tiukemmin ja Keidaz kääntyi katsomaan siskoaan ihmeissään. Hän kohautti olkiansa ja kysyi ilmeellään, mitä isosisko haluaisi hänen lupaavan.
”Lupaa, ettet oikeasti rakastu siihen haltiaan”, demoni jatkoi pyyntönsä loppuun. Keidazin huulille nousi välittömästi ilkeä hymy ja hän alkoi nauramaan. Naurettuaan hetken itsekseen, hän kääntyi taas siskonsa puoleen.
”Ei pelkoa, se hupakko ei kiinosta minua muuna kuin leikkikaluna”, mies sanoi rennosti, kunnes lähti kävelemään ulos huoneesta.
”Hyvä, lähde sitten hoitamaan tehtävääsi”, Tiscovera kuiskasi itsekseen ja joi taas verta lasistansa kylmä hymy huulillaan. Yksi askel oltiin lähempänä hänen makeaa kostoansa.
Kappaleet, jotka inspiroivat luvun kirjoittamisessa:
- Simon Curtis – Flesh
- Simon Curtis – Hypnotized
- Simon Curtis – Super Psycho Love
- Tekken 6 OST – Temple Grounds
- 1 Hour of Dark Piano
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti