SISÄLTÖVAROITUS!
LUKU SISÄLTÄÄ VÄKIVALTAA!
PHANTASONEN SALAPERÄISESSÄ PAIKASSA
Kaksi vartijaa katsoivat eteensä jäykissä asennoissa ja kuuntelivat luontoa ympärillään. Linnut lauloivat, metsäneläimet kulkivat ohitse, tuuli laittoi kasvit, lehdet ja puut tanssimaan tahdissaan ja tunnelma oli rauhallisen oloinen.
”Minulla on outo tunne”, toinen vartijoista sanoi lopulta ääneen. Hänen viereinen kollegansa kääntyi katsomaan työpariansa kysyvänä.
”Mitä tarkoitat? Minusta tämä vaikuttaa yhtä tavalliselta illalta, kuten yleensä”, kollega sanoi ja loi huulilleen tietoisen hymyn. Vartija kääntyi katsomaan kollegaansa sanoakseen jotain, mutta samassa hän jäi taas kuuntelemaan.
”Ihan kuin joku olisi tulossa? Tunnen sen”, vartija sanoi ja kääntyi taas katsomaan eteensä. Hän paransi otettaan keihäästään ja kilvestään. Häntä ei ollut aikoihin epäilyttänyt näin paljon. Jotain outoa oli tekeillä. Kollega katsoi partneriansa hetken kunnes vilkaisi takana olevaa suurta ovea. Kaikki näytti ja kuulosti hänestä normaalilta. Yhtä tavalliselta illalta kuin perheillallinen rakkaidensa kanssa.
”Älä ole huolissasi. Harmoniattarella on kaikki hyvin ja ilta on kaunis. Nautitaan siitä yhdessä”, kollega sanoi vartijaystävälleen ja hellästi kosketti toisen käsivartta kilvellään. Vartija katsoi edelleen eteensä, kunnes kääntyi taas katsomaan kollegaansa.
”Toivon, että olet oikeassa. En vain ole aikoihin tuntenut näin”, vartija sanoi ja hänen kollegansa hymyili rohkaisevasti. Heidän työnsä oli pitkän aikaa ollut rauhallista ja hiljaista, joten vaaraa ei pitäisi olla.
”Kuule, voisimme taas arvuutella, mikä-?” kollega aloitti rennosti ja samassa jotain lensi vartijan pään läpi. Se oli tullut tyhjästä ja aivan hiljaa. Verta alkoi valua kuin valtimon vuotohaavasta ja kollega katsoi, kuinka hänen työparinsa kaatui maahan. Kilpi ja keihäs irtosivat kuolleen naisen käsistä ja kilahtivat maahan osuessaan omistajansa vierelle. Kollega katsoi partneriansa kuin ei olisi ymmärtänyt, että mitä juuri oli tapahtunut.
”Sa...Sassy?” kollega kysyi ja samalla katsoi ympärilleen erittäin tarkkaavaisena. Katsoessaan ympärilleen, hän varovasti kyykistyi partnerinsa viereen. Varovasti, hän kokeili pulssia, mutta sitä ei löytynyt. Kuolema oli iskenyt välittömästi.
”Tule esiin Harmoniattaren nimessä!” vartija huusi samantien edessään olevaa metsäistä maisemaa kohti ja kohotti keihäänsä suoraan eteen, josta jokin oli lennähtänyt hänen kollegansa pään läpi. Pelolle ei ollut nyt tilaa, vaikka kylmät väreet liikkuivat naisen vartaloa vasten kuin pakkasyössä vähillä vaatteilla.
Eteen astui lopulta pitkät punaruskeat hiukset omistama nuori nainen, joka pyöritteli kädessään punavalkoista käsiasettaan, joka höyrysi.
”Piditkö pienestä näytteestä? Olen pitkään miettinyt tapaa, jolla saisin aseeni ampumaan mahdollisimman hiljaisella äänellä”, nainen sanoi ilkeästi ja kohotti itsevarman, mutta kylmän hymyn arpisille kasvoilleen. Vartija katsoi häntä uhkaavasti keihäs valmiina hyökkäykseen.
”Mitä haluat? En salli tällaista hyökkäystä hänen Harmoniattarensa temppeliin”, vartija sanoi ja huomasi, kuinka varjoista alkoi ilmestyä lisää hahmoja. Arpikasvoisen naisen takana maassa luikerteli nainen, jolla oli kalanpyrstön sijasta ankeriasmainen alavartalo. Ankeriasmerenneito vain hymyili lähestyessään vartijaa, joka oli jo työntynyt epäröivänä kohti suuria ovia.
”Seis! Kiellän teitä tulemasta lähemmäs! Ette voi tunkeutua hänen Harmoniattaren piilopaikkaan!” vartija yritti huutaa. Ankeriasnaisen takaata ilmestyi leveästi hymyilevä mies, jonka hampaista pystyi päättelemään tämän olevan ihmissusi. Tätä seurasi komea hopeahiuksinen nuori mies, jolla oli kädessään mustaturkoosinen viikate.
Vartija alkoi pelkäämään henkensä edestä, vaikka ei olisi saanut. Hänhän oli itse Harmoniattaren suojelija! Hän kuitenkin avasi oven kauhuissaan ja lähti juoksemaan pitkää käytävää, jota valaisi lukuisat hohtavat kasviköynnökset. Käytävän päässä oli kauniit marmoriset portaat, joiden päässä oli seuraava ovi.
”HARMONIATAR! PAETKAA!” vartija ehti huutaa juuri portaiden alapäähän päästyään, kunnes tunsi karjaisevan kivun selässään. Sekunnin ajan hän tunsi, kuinka verta alkoi valua hänen ammutussa selässään, mutta samassa hän sai osuman takaraivoon ja kaatui tiedottomana ja kuolleena alaportaiden päälle.
Arpikasvoinen nainen puhalsi asettansa tyytyväisenä kahteen hyvään osumaansa. Hän jatkoi kävelyä kolmen muun kanssa kohti portaita ja huokaisi:
”Mikä työ tämäkin oli olevinaan? Eihän tässä ollut edes haastetta”, nainen sanoi lopulta kyllästyneen kuuloisena.
”Älä nyt Alice, nautit kuitenkin taas siitä, että sait ammuttua napakymppejä”, hopeahiuksinen mies sanoi hänelle vilkaistessaan tätä, ohittaen naisen. Nainen tunsi vienon punan poskillaan ja samalla siirsi hieman hiuksiansa korvansa taakse.
”No, olihan se kyllä mahtavaa”, Alice myönsi hymyillen miehelle, joka ei enää katsonut häneen.
”Niin tai sitten hän halusi taas yrittää tehdä vaikutuksen sinuun Keidaz”, vaalea afrohiuksinen ankeriasnainen sanoi ilkkuen ja Alice vilkaisi samantien naista murhaavasti.
”Pää kiinni Ancerias”, Alice sähisi toiselle hampaidensa välistä. Mustahuulinen nainen vain vilkaisi toinen kulma koholla punapäistä ryhmäläistään. Vaikka Ancerias puhui totta, ei sitä tarvitsisi ääneen sanoa!
”Olette kuin pahimman luokan teinielokuvasta käytöksenne suhteen”, ihmissusi mies sanoi naurahtaen, kun he samalla saapuivat portaiden alapäähän. Ilman omantunnon tuskia, hän otti portaille kuolleeksi kaatuneen vartijan hiuksista kiinni ja nosti tämän kuolleen kasvot omia kasvojaan vasten.
”Niin kovana yritit esiintyä, mutta olit yksi pelkuri”, ihmissusi sanoi ja naurahti korkeasti kuolleelle, viskaten tämän yhdellä käsiliikkeellä pois heidän tieltään.
”Turvat umpeen kaikki”, kuului ääni nelikon takaa ja he kääntyivät katsomaan heidän johtajaansa. Pitkää kaunista demoninaista, jonka blondien hiuksien seasta kohosi punaiset sarvet, joiden sävy näkyi hänen kynsilakassaan. Nainen käveli määrätietoisena kohti alaisiaan, pitäen samalla kädessään kevyesti asettaan. Metallimaista keppiä, joiden molemmissa päissä oli viikatemaiset terävät ja tappavasti leikkaavat päät.
”Antakaa tilaa seuraavalle tulevaisuuden Harmoniattarelle”, nainen sanoi mielihyvää tuottavalla hymyllään. Hän käveli kaikkien alaistensa ohi välittämättä ,jos samalla tökkäsi tai tönäisi heitä.
”Nyt on aika sisko”, Keidaz sanoi, kun nainen oli astellut samalle portaalle miehen viereen. Nainen kääntyi katsomaan miestä ja naurahti.
”Aikani on ollu jo aikoja sitten, mutta nyt vasta saan sen”, hän vastasi itsevarmana ja taputti pari kertaa veljensä olkapäätä. Keidaz lähti nousemaan portaita siskonsa perässä, muiden kolmen tiimiläisen astellessa perässä. Oli todella hiljaista. Kuin kauhu olisi päättänyt imeä kaikki äänet sisälleen heidän ympäriltään. Demoninainen nousi ovien eteen ja katsoi niitä tyytyväisenä. Vuosia hän on tästä haaveillut. Vuosia hän on elänyt vääryydessä, ettei ole saanut ansaitsemaansa paikkaa Phantasonessa. Mutta nyt vihdoin on sen aika. Sanaakaan sanomatta hän antoi veljelleen tilaa ja Keidaz potkaisi toisella jalallaan voimakkaasti ovet auki. Ovista lähtevä pauke oli kuin pommin ääni, yht äkkinen ja nopea.
Heidän edessään oli kaunis näkymä huoneesta, jossa valoa antavat kasvit mutkittelivat seinillä ja edessä olevassa päädyssä oli kaunis vesiputous. Marmorilattia säihkyi kuin öinen taivas ja katto oli täynnä kauniita kaiverruksia Phantasonen historiasta ja aiemmista Harmoniattarista. Kaiken tämän keskellä komeili kaunis suuri hopeakultainen astia, jonka päällä oli suuri kristallimainen pallo. Pallon sisällä oli yhdeksän eri väristä riipusta. Rauhan riipukset. Niiden ja Harmoniattaren yhteistyöllä pidettiin huolta, että Phantasonessa vallitsisi rauhan tasapaino. Sotia oltiin aiemmin käyty, koska aikoinaan useat suvut omistivat riipukset ja niiden omistamisesta riideltiin ja sodittiin. Lopulta ne oltiin päätetty luovuttaa yhdessä Harmoniattarelle suojeltavaksi ja takaamiseksi, että sotia ei enää tulisi.
Suurta riipusten pallon pintaa siveli kuvan kaunis pitkä nainen, jonka siniset hiukset liehahtivat Keidazin aheuttamassa oven avauksessa. Se oli aiheuttanut tuulenpuuskan saliin. Nainen käveli arvokkaasti riipusten ja tunkeilijoiden väliin ja katsoi heitä kaikkia vuorotellen vihreillä silmillään. Hänen katseensa kohdistui lopulta vaaleahiuksiseen demoniin, joka antoi itsestään hyvin uhkaavan kuvan.
”Iltaa Harmoniatar. Vai pitäisikö sanoa entinen Harmoniatar”, demoni sanoi naiselle, joka ristikätensä ja seisoi suorassa tyynenä.
”Olen entinen Harmoniatar vasta kun seuraajani ottaa työnsä vastaan”, Harmoniatar sanoi arvokkaalla kaikuvalla äänellänsä. Demoninainen naurahti ja levitti käsiänsä.
”No tässä olen! Joten kysymys kuuluu, haluatko luopua asemastasi hitaasti vai nopeasti? Molemmat tavat päättyvät kyllä kuolemaasi”, nainen kuuli miten hänen alaisensa hymähtelivät uhkaavasti Harmoniatarta kohti, joka katsoi heitä kaikkia viittä rauhallisena.
”Tiscovera, lähde ystäviesi kanssa vielä kun voit”, Harmoniatar aloitti, mutta demonin nauru sai hänet katkaisemaan puheensa.
”Luuletko todella, että lähtisin tässä vaiheessa? Ei, en lähde. Olen etsinyt tätä paikkaa kauan ja olen valmis ottamaan aseman, joka minulle kuuluu” Tiscovera sanoi ja otti uhkaavia askeleita Harmoniatarta kohti.
”Sinulla on vielä mahdollisuus löytää rauha sisälläsi Tiscovera”, Harmoniatar sanoi eikä liikkunut senttiäkään, vaikka viholliset tulivat häntä kohti valmiina tappamaan hänet.
”HAHA! RAUHA?! SISÄLLENI?!”, Tiscovera rääkäisi nauraen.
”Kuulitteko? Minun pitäisi löytää rauha sisälleni!” demoni sanoi naurahtaen ja kääntyi katsomaan alaisiaan ja levitti taas käsiänsä.
”Sinussa ei ole koskaan ollut rauhaa siskoseni”, Keidaz sanoi naurahtaen ja paransi otetta viikatteessaan.
”Pidän siitä, ettet ole rauhallinen”, ihmissusi sanoi leveästi hymyillen ja vilkuili demonia päästä varpaisiin. Hän piti siitä mitä näki. Juhlan kunniaksi hän kyllä halusi päästä nauttimaan yhteisestä ajasta uuden Harmoniattaren kanssa. Tiscovera katsoi ihmissutta hymyillen ja haukahti toiselle flirttinä.
”Sinussa ei ole koskaan ollut ominaisuuksia, mitä Harmoniattarelta vaaditaan”, Harmoniatar sanoi ja demonin hymy hävisi samantien kuultuaan lauseen. Ilme muuttui katkeraksi ja raivoisaksi.
”Kukaan, toistan kukaan, ei sano mitä voin olla ja mitä en”, demoni sanoi. Raivo hänen sisällään alkoi nousta kuin tulivuori, joka valmistautui purkautumiseensa.
”Sinusta ei koskaan voi tulla Harmoniatarta”, Harmoniatar sanoi päättävästi ja rauhallisesti.
”Olkaa hyvä ja poistukaa”, hän lisäsi ja Tiscoveran suupieli nyki, kun hän samalla kääntyi karmaisevan katseensa kanssa katsomaan Harmoniatarta.
”Keidaz”, hän sanoi hiljaa ja sanaakaan sanomatta hopeahius lähti nopeasti Harmoniatarta kohti, ilmiintyi pois ja ilmiintyi esiin naisen vasemmalle puolelle. Hän nosti ilmassa viekatteensa iskuvalmiiksi, mutta tunsi samassa suuren painovirran, kun käden heilautuksella Harmoniatar oli saanut miehen lentämään päin seinää ja laskeutumaan raskaasti maahan. Tiscovera katsoi veljeänsä päätänsä pudistellen ja silmiänsä pyöräyttäen. Amatöörimäinen virhe, miten hänen veljensä voi langeta tuollaiseen. Tiscovera napsautti sormeaan merkkinä muille. Harmoniatar huomasi, miten kolme muuta seurassa ollutta kätyriä lähtivät kovaa vauhtia häntä kohti. Alice yritti ampua sinihiusta kohti, mutta tämä sai ohjattua luodit kattoon. Luodit osuivat syvästi katon kauniisiin kaiverruksiin ja aiheuttivat muutamien katon palojen tippumisen lattialle keskellä taistelua.
Ancerias liukui sulavasti marmorilattiaa vasten ja pyörähtäen valmistautui iskemään Harmoniatarta kylkeen. Sinihius horjahti hänen pyrstönsä vuoksi ja samassa ihmissusi yritti päästä puukottamaan häntä. Harmoniatar sai otettua miehen kädestä kiinni, jottei tämä saisi iskettyä häntä. Hänen silmänsä hohtivat vihreinä ja hän teki kaikkensa estääkseen ihmissutta aikeissaan. Harmoniatar imi ihmissuden voimia, jotta pystyi laittamaan vastaan ja estää hänen puukotuksensa. Kuului pieni viheltävä lento ja Harmoniatar tunsi polttavan kivun kädessään, joka esti ihmissuden kättä. Tiscovera katsoi tyytyväisenä, kuinka Alicen aiheuttama luoti iskeytyi Harmoniattaren käsivarteen ja ihmissusi pääsi puukottamaan naista vatsaan ja teki sitä useamman kuin kerran samalla, kun sinihius äännähti tuskanhuutojansa.
”Rauhoitu Tesak, riittää”, Tiscovera ilmoitti miehelle hymyillen ja ihmissusi vetäisi puukon Harmoniattaresta, joka lyyhistyi makaamaan lattialle mahalleen. Hänestä vuotanut verilammikko hänen allaan oli tahmainen ja se tarttui naiseen kuin iilimato. Nainen piti puukotetusta vatsastaan kiinni ja katsoi edelleen rauhallisena demoninaista, joka käveli hänen luokseen. Tuskan kylmä hiki valui Harmoniattaren kasvoilta ja hengitys oli raskaampaa kuin aiemmin. Kuin hän olisi juossut maratoonin ja heittänyt vesilasin kasvoilleen maalivivalla.
”Hah! Sinäkö muka Harmoniatar”, Tiscovera ilkkui kävellen naisen eteen. Demoninainen kyykistyi Harmoniattaren tasolle ja nosti naisen kasvoja häntä kohti aseellaan. Blondin naisen punaisista silmistä näkyi pelkkä mielihyvä. Enää nykyisen Harmoniattaren teurastus ei ollut hyvä päiväuni vaan totisinta totta.
”Älä huoli kuitenkaan. Teen itsestäni Harmoniattaren, jota ei kukisteta niin helposti kuin sinut”, demoni lisäsi nuolaisten huuliansa tyytyväisenä ja huomasi sivusilmällä hänen kömpelön veljensä kävelevän hänen vierelleen.
”Sinusta ei tule koskaan Harmoniatarta”, Harmoniatar toisti täristen ja yskäisi verta suustaan. Tiscoveran katse kiinnittyi samantien takaisin kukistettuun naiseen ja painoi aseellaan kipeästi toisen kaulaa vasten. Se oli merkki, että asiasta olisi turha keskustella, koska hän oli voittanut.
”Olet täynnä vihaa ja kostoa sydämessäsi. Sellainen ei koskaan voisi pitää huolta Phantasonen rauhasta”, Harmoniatar lisäsi ja demonin suulle ilmestyi heti ilkeä ja huvittunut hymy.
”Kuka sanoi, että haluaisin pitää rauhaa yllä?” hän kysyi naiselta ja nousi ylös.
”Et saa-” Harmoniatar aloitti, mutta joutui ähkäisemään lujaa kivusta, koska Keidaz oli iskenyt viikatteensa päädyn suoraan hänen selkäänsä. Se tuntui kuin räjähdykseltä. Nopea ja laajeni heti ympärilleen tuottaen kivuliaita aaltoja.
”Sinuna varoisin sanojasi”, Keidaz sähähti toiselle hymyillen samalla kun kolme muuta tiimiläistä astelivat lähemmäs kiinostuneina tilanteesta. Kiinostuneita siitä, miten pitkälle Harmoniatarta voisi kiduttaa, että tältä lähtisi viimein henki.
”Varovasti pikkuveli ettei hän taas heittele sinua pitkin seiniä”, demoninainen ilkkui naurahtaen Keidazille. Demonimies kääntyi katsomaan siskoansa heti liekit silmissään ja huomaamaton häpeän puna poskillaan.
”Pää kiinni ja hoida hommasi ettei tässä koko iltaa mene”, Keidaz sähisi ärtyneenä siskolleen, joka hymyillen lähti astelemaan kohti rauhan riipuksia.
”Tosikko”, nainen sanoi Keidazille.
”Ämmä”, Keidaz sanoi kiivaampana, koska ei pitänyt olla pilkankohteena kenenkään silmissä.
”Oletko kunnossa Keidaz?” Alice kysyi ja tuli demonimiehen vierelle. Hennosti hän yritti koskettaa miehen käsivartta, mutta mies vain liikahti heti ja vastauksen sijaan sanoi:
”Pidä ase valmiina, jos jotain käy”
Tiscovera käveli silmät suurina ja suu innosta leveässä hymyssä riipuksia kohti. Koko hänen kroppaansa jännitti kuin ensimmäistä kertaa kokiessaan toisen henkilön lämmön paremmin kuin vain halauksena. Nainen kurkotti käsillään ahneena riipuksia kohti.
”Vihdoin ja viimein saan olla se kuka haluan olla”, demoni sanoi innoissaan ja yritti koskettaa riipusten kristallista palloa. Hamoniatar katsoi näkyä tuskan hikipisarat valuen silmiensä ympärillä. Hän ei antaisi tämän tapahtua. Hän sulki silmänsä ja alkoi hengittää raskaasti, keräten viimeisiä voimiansa. Nainen alkoi hehkua valkoista valoa ja avatessaan silmänsä ne olivat lumenvalkeat ja säkenöivät.
”Hei, mitä toi tekee-?” Tesak ehti kysyä, mutta samassa Harmoniattaren ympärillä värähti voimakas paineaalto, joka lennätti kaikki viisi tunkeilijaa kauemmas hänestä ja riipuksista. Hän kuuli taustalla, miten demoninainen kovaa kiroten lensi kauemmas. Harmoniatar huudahti kovaa ja samassa riipusten kristallipallo pirstoutui tuhansiksi säpäleiksi. Kuin kaunis lasi olisi mennyt rikki kirkasäänisen oopperalaulajan laulaessa.
”Mitä helvettiä?!” demoninainen huusi ja lähti samantien nousemaan ylös. Hän ei antaisi riipusten karata. Ei näin lähellä saavutustaan.
”Estäkää riipuksia karkaamasta!” Keidaz huusi muille ja kaikki lähtivät riipuksia kohti, jotka leijuivat kaikki yhdeksän ilmassa. Harmoniatar puhalsi varovasti ilmaa ja riipukset lähtivät sinkoutumaan kohti kattoa.
”EI! TOTELKAA HARMONIATTARENNE EDESSÄ!” Tiscovera karjui ja yritti huitoa aseellaan riipuksia, jos saisi edes muutaman kaapattua itselleen, mutta se oli turhaa. Riipukset lensivät läpi kauniin kivisen katon ja aiheuttivat sen saattelemana maan voimakasta tärinää.
”Mitä tämä on?” Ancerias kysyi tärinälle ja samassa siirtyi katosta tippuneen patsaan alta pois juuri ennen sen alle murskaantumista. Tärinää kesti joitain sekuntteja, kunnes se rauhoittui. Tiscovera ei ollut koko tärinän ajan katsonut muualle, kuin riipusten perään ja katossa olevaa aukkoa, jonka ne olivat jättäneet taakseen. Maailma tuntui pysähtyneen hänen ympärillään. Kaikki oli niin lähellä onnistua, mutta nyt siinä hän seisoi. Kuolemaa tekevän Harmoniattaren päihittämänä.
”Riipukset… Ne pääsivät käsistäni”, Tiscovera sanoi hitaasti ja uhmakkaasti. Kuin valmiina räjähtämään joukolleen koska vain. Alice katsoi uhmakasta demoninaista hieman peloissaan, koska tiesi miten vaarallinen toinen suuttuessaan pystyi olemaan. Ancerias hieraisi hiljaisena niskaansa ja katsoi toisaalle. Nyt olisi kaikista parhain idea olla hiljaa ja noteeraamatta koko asiaa, jos ei halunnut saada selkäänsä.
”Kulta”, Tesak oli aloittamassa ja ottamassa askelta naista kohti.
”HILJAA!” Tiscovera karjaisi voimakkaasti ja kaikuvasti. Hän kääntyi hitaasti katsomaan Harmoniattaren elotonta ruumista ja kuoleman tyhjää katsetta. Demoninainen käveli vihoissaan naisen luo ja toisen elottomuudesta huolimatta veti tämän selästä Keidazin viikatteen. Sanaakaan sanomatta hän alkoi hakkaamaan viikatteen päätä Harmoniattaren päätä vasten. Veri roiskui hänen kasvoilleen ja lateksilliselle asulleen, mutta demoni oli liian raivoissaan noteeratakseen asiaa.
”Sinä… Halpamainen… Huoran… Penikka…” Tiscovera kirosi iskujensa välissä kun hän hakkasi kuolleen naisen pään ja kallon rikki. Saatuaan tarpeeksi hän heitti Keidazin aseen lattialle ja karjaisi koko kurkustaan niin, että seinät tärisivät.
”OLIN NIIN LÄHELLÄ!” Tiscovera huusi samalla kun heitti kädestään mustan painepallon seinää kohti ja Tesak ehti juuri väistää sen. Ihmissusi katsoi seinässä olevaa kuoppaa, jonka pallon isku siihen oli aiheuttanut. Hänelle olisi varmasti käynyt pahemmin, jos olisi ollut sen tiellä. Hän kääntyi katsomaan raivosta raskaasti hengittävää naisystäväänsä.
”Kulta…”
”Sanakin ja tapan sinut siihen paikkaan!” demoninainen huusi ja katsoi rikkihakattua Harmoniatarta edelleen vihaisena. Miten tämä oli saattanut estää hänet.
”Miksi ette tehneet mitään?” Tiscovera kysyi hiljaa alaisiltaan, joista kaikki askelien äänistä päätellen menivät pari askelta taaemmas hermostuneina. Nainen kääntyi katsomaan alaisiaan ja ei piitannut minkälaisia tunteita näki nelikkonsa silmissä. Hänen mahdollisuus oli mennyt ja hän näki sen osana heidän syynään. Keidaz oli ainoa, joka katsoi siskoaan tyynenä eikä ottanut askeltakaan mihinkään suuntaan. Tiscovera käveli korkokengät kovaa kopisten veljensä luo ja otti kovakouraisesti hänen paidastaan kiinni.
”MIKSI ET SAATANA TEHNYT MITÄÄN?!” Tiscovera huusi päin miehen naamaa niin että sylki lensi.
”Hei! Älä minua syytä, että ihan itse mokasit etkä osannut tätä ottaa huomioon!” Keidaz huusi takaisin. Hän oli joukosta ainoa, joka uskalsi laittaa demoninaiselle kampoihin. Hän ei pelännyt naista kuten muut. Tiscovera katsoi ylähuuli nykien ja punaiset silmät nauliintuneena miehen turkooseihin silmiin, kunnes työnsi tämän kauemmas itsestään. Samalla, kun Keidaz jäi suoristamaan paitaansa, demoninainen oli iskenyt piikkikyntisen kätensä Alicen pahaa-aavistamattomalle kaulalle.
”Pomo… mitä sinä…?” Alice kysyi kähien, mutta toisen äänen kuuleminen sai demoninaisen kuristamaan tämän kaulaa lisää. Nainen hänen otteensa köhi yrittääkseen saada edes vähän henkeä ja muutamat tuskan kyyneleet ilmestyivät hänen silmiinsä.
”Sinutkin pitäisi seivästää tuosta nössöilystäsi”, Tiscovera sanoi naiselle, kun oli vetänyt tämän kärsivän katseen lähelle kasvojansa. Alice yritti laittaa hanttiin toisen kuristukselle, mutta ote oli voimakas. Hän tunsi kuinka hän sai yhä vähemmän ja vähemmän henkeä, kun Tiscoveran ote vain koveni hänen kaulallaan. Raskaat henkäykset alkoivat kaikua ruhjoituneessa salissa ja kaikki vain katsoivat edessään tapahtuvaa kärsimystä. Tesak lopulta uskaltautui kävellä naisystävänsä luo ja otti tämän niskoista kiinni, alken hieroa raivokasta naista. Hierominen ei kuitenkaan hellittänyt Alicen kurkussa olevaa tukehduksen tunnetta.
”Kulta, halusit Harmoniattareksi ja saada koko Phantasonen valtaasi”, mies aloitti rauhallisena ja Tiscovera katsoi edelleen raivoissaan Alicea. Hän tunsi käsissään kuinka pulssi alkoi heikentyä sekuntti sekunnilta, mutta hän ei piitannut siitä lainkaan.
”Entinen Harmoniatar on mennyttä, joka itsessään aiheuttaa kaaosta. Riipusten katoamisesta puhumattakaan”, Tesak jatkoi. Ancerias yritti tulla lähemmäs, auttaakseen tukehtuvaa Alicea, mutta Tiscoveran verenhimoinen mulkaisi esti hänen aikeensa. Hän ei haluaisi mitellä pomonsa käskyä vastaan ettei itse joutuisi myös käsittelyyn.
”Joten sillä välin, kun Phantasone elää kaaoksessaan eikä tiedä mistä on kyse, sinä voit hiljaksiin etsiä riipukset takaisin yhteen ja toteuttaa unelmasi”, Tesak kuiskasi naisen korvaan ja samassa Tiscovera rauhoittui ja päästi irti Alicen kaulasta. Alice tömähti maahan istumaan, ottaen itse kurkustaan kiinni ja yski kuin viimeistä päivää. Hän ei ollut koskaan vielä käynyt yhtä lähellä kuolemaa kuin äsken.
”Olet oikeassa haiseva hurttani”, Tiscovera sanoi lopulta ylimielisenä rauhallisena itsenään. Kuin äskeisestä hermojen menettämisestä ei olisi ollut tietoakaan. Hän lähti noutamaan omaa asettansa käsiinsä hymyillen, kunnes vilkaisi toinen kulma koholla yhä äänekkäästi köhivää Alicea.
”Voi pikkuinen, en edes kuristanut sinua lujaa”, demoninainen sanoi kuin tylsistyneenä ja käveli nelikkonsa luokse. Alice vilkaisi pomoansa ja pieni pelko sivalsi koko hänen vartalossaan demonia katsoessa. Lopulta hän nousi ylös ja vilkaisi Keidazia, joka vain katsoi häntä myös tylsistyneenä.
”Ei hätää Keidaz, olen kunnossa”, Alice sanoi hymyillen miehelle, joka vain kääntyi katsomaan siskoansa. Demoninainen alkoi puhua hymyillen:
”No, tämä ilta ei mennyt kuten suunniteltiin, mutta suteni on oikeassa”, Tiscovera aloitti ja sipaisi kerran yhdellä sormellaan Tesakin partaa. Hän kääntyi katsomaan katon aukkoa kohti.
”Niin kauan, kun olemassaoloni pysyy mahdollisimman monelta salassa, olemassa olostani ei tiedetä. Voin toteuttaa suunnitelmaani. Olen jaksanut odottaa tähän asti, enköhän osaa odottaa vielä vähän aikaa”, demoninainen sanoi ja katsoi katon rikkoutuneesta reiästä olevaa tähtitaivasta.
”Löydän ne riipukset. Yksi kerrallaan. Vaikka se olisi viimeinen tekoni”, demoni sanoi ja puristi innosta hymyillen aseensa kahvaa.
”Tästä tulee todella hauskaa”, hän sanoi lopulta ja alkoi nauraa mielipuolisesti ja voitontahtoisesti kohti kattoa ja taivasta. Se kuulosti mielipuoliselta. Kuin joku mielensä menettänyt olisi kadottanut viimeiset järjensä hivenet. Nauru kaikui salista käytäville ja käytävistä ulos, pelästyttäen kaiken elävän kauas Harmoniattaren tempperin läheltä.
HEIZEL
”EI! EI EIII!” huusin niin lujaa, kun kurkustani lähti. Tunsin, että tukehtuisin huutoitkuuni. Kyyneleet valuivat vesiputouksen lailla silmissäni ja ahdistus puristi sydäntäni. Tuntui kuin kuolisin siihen paikkaan. Minuun sattui ja minua pelotti. Kuulin hänen nauruansa ympärilläni ja pidin päästäni kiinni kärsien.
”MENE POIS! MENE POIS! MENE POIS!” huusin pakokauhun vallassa ja yritin peittää korviani naurulta, joka kaikui päässäni yhä kovempaa. Oliko tämä minun helvettini? Jouduin kuuntelemaan hänen nauruansa eikä olisi pakotietä.
Pian tunsin voimakasta ravistusta ja ihan erilainen ääni alkoi huhuilemaan nimeäni. Nimi oli kutsuva. Tuliko joku pelastamaan minua? Samassa avasin silmäni ja voi luoja miten niihin särki kaiken itkemisen takia. Huutaminen oli saanut kurkkuni kuivaksi kuin autiomaan. Hengitin raskaasti kuin minua olisi yritetty kuristaa ja tunsin kuinka hiki valui norona otsalta kasvoilleni. Katsoin suurin pelokkain silmin edessäni olevaa Treviota, joka oli herättänyt minut. Huoneessa oli hänen lisäkseen muutama palvelija ja he katsoivat huolissaan minua.
”Hän on hengissä Trevio, hän on hengissä ja olen tiennyt sen. Minun unet puhuvat totta, hän on elossa, elossa elossa”, sopersin niin nopeaan etten oikein itsekään ymmärtänyt mitä yritin selittää veljelleni. Trevio piti minua olkapäistä kiinni ja yritti rauhoitella minua.
”Nyt sisko hyvä hengität!” Trevio sanoi lopulta tiukemmin, joka palautti minut maantasalle ja katsoin veljeäni itkien. Haukoin henkeä kuin en edelleen saisi tarpeeksi happea.
”Hän ei ole kuollut”, sain lopulta sanottua sydäntäraastavasti ja suljin silmäni itkien. Isoveljeni otti minut halaukseensa ja hyssytteli minua.
”Olen tässä, ei ole hätää”, Trevio kuiskasi korvaani ja alkoi hiljaksiin hyräilemään vanhaa kehtolaulua, jota äitimme aikoinaan lauloi meille. Isoveljeni oli tähän asti ollut aina se, joka sai minut rauhoittumaan, oli minulla millainen tilanne ikinä. Haukoin henkeä ja annoin kyynelten tulla. Yritin keskittyä veljeni hentoon kehtolaululaulamiseen, mutta se tuntui hankalalta. Kuulin yhä hänen naurunsa päässäni. Sen naisen.
”Tulin niin pian kuin pystyin”, paikalle palvelijan mukana saapunut sievä hieman pyöreämpi noita sanoi, kun saapui huoneeseen. Käännyin heti katsomaan häntä kyyneleistä turvonneilla silmilläni.
”Xiara, mitä sinä täällä?” kysyin heikkona ja Xiara tuli sänkyni luokse. Xiara oli pyöreydestään huolimatta todella sievä goottihenkinen noita, jonka lääketaitoja ei voinut verrata kehenkään. Hän oli aikoinaan valmistunut Jolinien lääketieteen koulusta parhain mahdollisin arvosanoin eikä kukaan ollut pystynyt samaan hänen jälkeen. Tämä ujo goottineito sisälsi niin suurta lääketieteellista tietoa, jota aina hämmästelin.
”Trevio kutsui palvelijan herättämään minut tänne katsomaan sinua”, Xiara vastasi ja tutki hieman silmiäni ja kasvojani samalla. Annoin hänen kuulostella sydäntäni ja olin todella hämmentynyt tilanteesta.
”Heizel, olet siskoni ja rakastan sinua, mutta nämä yölliset huudot alkavat mennä nyt yli ja pahasti”, Trevio sanoi suoraan minulle. Käännyin katsomaan häntä ja hänen todella huolestuneita kasvojaan. Nielaisin raskaasti ja tunsin miten häpeä otti minusta valtaa. Minun huutojeni takia täällä ei voinut kukaan muu nukkua tai tehdä töitään kunnolla.
”Mutta olen varma, että hän on elossa. Äskenkin näin niin todentuntuista unta. Ihan kuin olisin ollut paikalla”, yritin selittää kuivan kurkkuni kanssa. Palvelija antoi minulle lasin vettä ja join sen kokonaan alas kurkusta.
”Kenestä nyt oikein puhut?” Xiara sanoi.
”Tiscoverasta”
”Mutta… Eihän se ole mahdollista, että hän olisi elossa”, Xiara sanoi huolissaan ja vaihtoi veljeni kanssa huolestuneet katseet.
”Mutta minä näin hänet! Ihan omin silmin!” huusin lopulta ja kaikki huoneessa säpsähtivät reaktiotani. Yskäisin pari kertaa. Kaikki se huutaminen sattui kurkkuuni juuri nyt. Xiara silitti olkapäätäni hellästi.
”Jutellaan tästä lisää aamulla, mutta nyt sinut on saatava nukkumaan”, goottinoita sanoi päättäväisenä ja otti aamutakkinsa taskusta pienen pakkauksen, jossa oli pilleri. Katsoin pilleriä oitis epäileväisenä.
”En ota mitään pilleriä”, sanoin oitis tiukkana. Trevio huokaisi hieman turhautuneena jo.
”Heizel, et nuku muuten aamuun asti vaan jäät miettimään untasi”, Trevio sanoi ja pudistin päätäni. Minähän en lääkettä ottaisi, ajattelin. Trevio vilkaisi palvelijoita.
”Auttakaa minua”, Trevio sanoi palvelijoille ja samassa isoveli sekä palvelijat kerääntyivät ympärilleni ja aloin heti pistää vastaan, kun he ottivat käsistäni kiinni.
”Mitä luulette tekevänne!? Päästäkää irti samantien. EN SYÖ SITÄ PILLERIÄ!” huusin kuin hyena. Palveljoilla ja veljelläni oli pidättelemistä kanssani. En suostuisi luovuttamaan.
”Xiara pyydän, älä!” sopersin itkien, kun Xiara tuli Trevion vierelle lähelle kasvojani.
”Rankaise minua sitten aamulla”, Xiara sanoi pahoillaan ottaen leuastani kiinni. En pystynyt laittamaan vastaan, kun noita sai lääkkeen suuhuni ja vettä päälle, että nielaisin sen myös. Kun se oli tehty jatkoin rimpuilemistani.
”En suostu tähän! En suostu! Hän on elossa! Mitä annoitte minulle!?” huusin ja rimpuilin kolmen haltian otteessa parhaani mukaan. Aloin kuitenkin pian tuntemaan itseni sekuntti sekunnilta raskaammaksi ja väsyneeksi.
”Uskokaa…. hän…. on… elossa”, aloin mongertamaan ja koin kuinka kroppani muuttui kevyemmäksi ja silmät alkoivat painua kiinni. Kuiskailin vielä hänen nimeänsä, kunnes samassa kaikki mustui.
Biisit, jotka inspiroivat lukua kirjoittaessa:
- FF X-2 – Aeons
- Billie Eilish – you should see me in a crown
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti