LUKU 1: PAINAJAINEN

HEIZEL

Edessäni oleva maalaus kuvasti sitä, mitä olin kokenut viime aikoina. Painajaisiani, jotka toistivat samaa tarinallista kaavaa joka kerta. Ainoa, mikä saattoi muuttua oli se, pystyinkö puhumaan vai en. Se tuntui tukehduttavan kamalalta, kun hän nauroi koko sydämensä kyllyydestä ja yrittäessäni huutaa en saanut pihaustakaan ulos suustani. Moni oli sanonut painajaisteni johtuvan stressistä ja traumoista. Minä haistatin paskat moiselle. Olin aivan varma, että painajaiseni halusivat viestiä minulle jotain. Ehkä hänen paluustaan? Mutta eihän se voinut olla mahdollista. Vai oliko-?

”Onpa synkkä maalaus taas kerran”, kuulin äänen takanani ja käännyin maalauspalettini ja siveltimeni kanssa taakseni. Suuri mustaharjainen susi oli saapunut paikalle ja käveli huoneeni ovesta sisälle. Käännyin katsomaan taas maalaustani ja tein samalla pienen käden liikkeen siveltimen kera ja musiikkisoittimesta huutava metallimusiikki hiljeni, jotta kuulin suden puheet selkeämmin. Lopulta palautin siveltimen valkoisen värin kera tauluun tekemään muutamalla sivalluksella viimeistelyt.

”Inspiraationi ei ole riittänyt tekemään iloisia miekkavalaita ja sateenkaaria viime aikoina”, myönsin ja jäin katsomaan taulua. Olin piirtänyt hänet siluettina nauramassa demonimaisesti samalla, kun olin maalannut itseni pitämässä kaulastani kiinni. Kuvasta oikein pursui ahdistus, kauhu ja suru. Huokaisin hieman, kunnes päätin että maalaus on nyt valmis ja saisi jäädä kuivumaan. Tunsin suden tarkkailevan minua samalla, kun laskin palettini pöydälleni, joka oli taas kuin hävityksen kauhistus. Jos jossain olin huono, se oli taiteilijapöytäni siistinä pitämisessä. Jos siivosin sen, se oli seuraavan taiteiluhetken jälkeen sen näköinen kuin se ei olisi siistiä päivää koskaan nähnytkään.

”Ymmärrän kyllä, mutta sinun pitäisi puhua painajaisistasi enemmän”, susi sanoi matalalla ja ärsyttävän viisaalla äänellä.

”Yuurei, ei tänään jooko?” kysyin huokaisten hieman turhautuneena. En ollut saanut taaskaan nukuttua kunnolla, joten tunsin itseni väsyneeksi.

”No jos et halua keskustella niin lähdetään kisaamaan. Emme ole aikoihin käyneet”, Yuureiksi nimitetty uros ehdotti ja lähti takaisin käytävälle vievää ovea kohti.

”En oikein tiedä jaksanko”, myönsin.

”Pelkäätkö, että häviät taas?” susi haastoi ja kääntyi katsomaan minua pieni hymy suullaan. Käännyin heti katsomaan häntä nipakasti.

”Voitin sinut viime kerralla”

”Et, hävisit muutamalla sentillä”

”Ei pidä paikkansa!”

”Ei se minun vikani ole, että olen sinua nopeampi”, Yuurei sanoi ylpeänä ja ryhdisti asentoansa hieman.

”Tulet katumaan noita sanoja”, sanoin jo innostuneempana haastava hymy huulillani.

”Odotan ulkona”, susi ilmoitti ja katosi huoneesta yhtä nopeasti kuin oli sinne tullutkin. Menin vaatehuoneeseeni valitsemaan jotain parempaa päällelaitettavaa ulos kuin musta taiteilijantakkini ja alusvaatteet. Kesäinen päivä oli ollut kuuma jo heti aamusta, joten jotain kevyttä voisi laittaa ylleen. Lopulta valitsin vain mustat lyhyet farkkushortsit ja topin. Hiukset kierrötin suurelle letille. Olin joskus miettinyt, että leikkauttaisinko hiuksiani, että saisin ne fiksusti nutturalle pään ylle. Pidin pitkistä hiuksistani liikaa, että olisin sitä oikeasti halunnut toteuttaa. Vilkaisin vielä itseäni koko vartalopeilistä, kunnes lähdin huoneestani käytävälle. Minua tuli vastaan muutama palvelijaneito, jotka niiasivat kauniisti yhtä aikaa ja toistivat ”kuningattareni” minulle. Heilautin kättäni rennosti.

”Ottakaa rennosti vain. Muistakaa juoda ja syödä töitä tehdessä”, sanoin neidoille ja he nyökkäsivät kunnioittavasti. Olin ehtinyt vuoden olla kuningatar ja vieläkin korvissani särähti, jos palvelijat puhuivat minusta niin. Vielä noin vuosi sitten isäni oli kuningas ja minä olin vain prinsessa. Kaikki kuninkaallisten kokouksetkin olivat niin hankalia. Ihan kaikkea politiikkaa en vielä ymmärtänyt ja olin aina ihaillut miten diplomaattinen isäni oli osannut olla. En ymmärrä miten hän kykeni siihen. En ollut tullut häneen tempperamenttini kanssa. Mietiskelyilleni ei ollut varattuna enempää aikaa, koska lopulta pääsin kauniista kartanon pariovista ulos ja Yuurei odotti minua rennosti istuen suuren suihkulähteen äärellä, joka oli kartanoa vastapäätä. Patsas suihkulähtessä oli aina ollut suosikkini lapsesta lähtien. Se oli kuin korkea upea torni ja sen ympärillä oli spiraalimaisesti muotoiltu miekkavalaita, joiden suista sylkeytyi vettä lähteen altaaseen. Huipulla oli kaunis ruusuinen kimppu, josta tuli suurin suihku ja se yhdistyi miekkavalaiden sylkäiseviin vesisuihkuihin. Olin aina lapsena rakastanut leikkiä juuri tämän lähteen äärellä.

”Valmiina häviämään?” Yuurei kysyi haastavasti ja naurahdin ekaa kertaa sinä päivänä.

”Älä uhittele vanhus”, sanoin takaisin.

/// 

Vesi tuntui niin hyvältä ympärilläni. Tunsin aina veden lähettyvillä olevani täysin vapaa ja sain unohtaa kaiken ympäriltäni. Vesi roiskui päälleni samalla, kun jokea pitkin kiisin veden yläpuolella kuin luistelija jäällä. Auringon kuumuus ei enää häirinnyt minua, koska vesi piti huolen siinä vauhdissa, etten läkähtyisi. Huidoin käsiäni liikkeideni mukana sirosti ja pidin koko ajan suuren suden varjoa silmällä vierelläni. Miten toinen pystyi olemaan niin nopea kerta toisensa jälkeen, vaikka olin harjoitellut kovasti? Kävikö toinen tarkkailemassa minua saalaa, jotta oppisi taktiikkani? Oli miten oli, hän ei tällä kertaa voittaisi.

Adrenaliini huokui sisälläni. Väsymyksestä ei ollut enää tietoakaan siinä hetkessä ja koin, että vauhtini vain kiihtyi, mitä lähemmäs pääsimme maaliviivaamme, vesiputousta. Yht’ äkkiä joku hyppäsi vasemmalta puoleltani ylitseni, joka sai minut pysähtymään muutamaksi sekunniksi, koska se oli tullut niin äkkiä. Yuurei vilkaisi minua hymyillen ja jatkoi juoksemistaan eteenpäin nopealla tahdilla.

”Mokomakin…” kirosin ääneen hampaiden välistä samalla, kun lähdin jatkamaan matkaa. Yuurei oli saanut parin metrin etumatkan, mutta puikkelehtimiseni ja taktikoimsen sai minut lähentymään häntä yhä enemmän ja enemmän.

Enään 10 metriä.

Kiihdytin vauhtiani ja päätin viimeiset adrenaliinin pisarani käyttää suuren vesispiraalin luomiseen jalkoihini. Vauhtini kiihtyi samalla, kun tein Yuurein ylitse pyörivän ylitykseni ja iskeydyin juuri vesiputouksen reunalle toiselle polvelleni. Hengitin raskaasti ja tasasin itseäni samalla kun sanoin hymyillen.

”Kukas se… sanoikaan että pitäisi valmistautua häviämään?” kysyin ja Yuurei seisoi vierelläni hengästyneenä itsekin.

”Se oli tasapeli”, Yuurei kommentoi naurahtaen. Naurahdin ilkikurisesti ja nousin samalla koko pituuteeni ja heilautin hiuksiani. Sekunnissa olin taas todella kuiva. Kuin minuun ei olisi yksikään vesipisara koskaan koskenut.

”Elä sinä haaveessasi susihukka”, sanoin lopulta hymyillen ja nousin katsomaan kauniin valtakuntani näkyä vesiputouksen äärellä. Pieni joki muuttui kallion reunalla suureksi vesiputoukseksi, joka kimmelsi kuin timantti auringonvalonsäteiden loistaessa sen pinnalle. Putous jatkoi kulkuansa kohti laguunia, jossa komeili kaiken keskellä kotikartanoni. Kartanon ympärillä oli muita kauniita rakennuksia upeiden siltojen yhdistämänä. Useilla haltiakuninkaallissuvuilla oli linna, meillä Riyzekeillä oli aina ollut kartano. Kyseinen suku, minun edustama sukuni, ajoi tasa-arvoa kaikkien olentojen kesken. Niin haltioiden, demonien, vampyyrien ja ihmissusien välillä. Tämän vuoksi oli aina ollut selvää, että linnan sijasta meillä oli kartano. Haluttiin tuoda ilmi, ettei sukuni ole sen ihmeellisempi kuin mikään muukaan niin sanottu normaali suku. Jos minulta kysyttiin niin kartano oli verrattavissa linnaan kalliine sisustuksineen, huoneineen, uima-altoineen ja palvelijoineen. Olihan tuollainen luksuuri asia, josta pitäisi nauttia, mutta sen mukana tullut paine ei ollut mieleeni laisinkaan. Ja se oli vain pahentunut, kun minusta oli tullut kuningatar isäni tilalle. Olin kolmesta sisaruksesta nuorin, mutta Riyzekien tasa-arvon vuoksi suvussa oli aina ollut niin, että nuorin prinsessa tulee olemaan suvun kuningatar. Isäni oli ollut ainoa poikkeus sukupuussamme. Sekin johtui siitä, että hänen ainoa pikkusisarensa kuoli jo lapsena aggressiiviseen keuhkokuumeeseen. Isäni oli pitänyt ottaa paikka hänen tilalleen, koska isovanhempani eivät olleet halunneet hankkia lisää jälkeläisiä surunsa vuoksi.

Kallion oikealla puolella putous jatkoi pienennä jokena kohti uimarantaa ja kalliota aavalle merelle. Vaikka merelle oli matkaa, pystyin näkemään ja kuulemaan kuinka miekkavalaslauma ui kaukana kohti omia seikkailujansa. Sukuni tunnuksena oli miekkavalas ja olin siitä todella ylpeä. Miekkavalaat ovat aina olleet suosikkieläimiäni pienestä haltialapsesta lähtien. Mikään muu eläin ei ole koskaan mennyt minulla niiden ohi.

”Heizel, herätys”, Yuurei huhuili ja samassa ymmärsin jääneeni taas mietteisiini pidemmäksi aikaa kuin olisi tarvinnut.

”Kuuntelitko yhtään mitä sanoin?” susi kysyi ja tökkäisi hellästi tassullaan jalkaani.

”Niin mistä?” kysyin ja mustaharja huokaisi hieman syvään, kun huomasi etten ollut kuunnellut sanaakaan.

”Sanoin, että minun mielestäni sinun pitäsi puhua Fredan kanssa painajaisistasi Xiaran lisäksi. Olen kuullut, että palvelijatkin ovat alkaneet ihmettelemään huutojasi keskellä yötä”, Yuurei kertoi ja käänsin katseeni heti pois hänestä ja katsoin vain eteeni ärtyneenä. Pitikö tästä asiasta vielä jankata tänään? Jokainenhan meistä näkee painajaisia, ajattelin. Ja niistä puhuminen vain nostaisi ikäviä muistoja mieleeni ja sitä mahdollisuutta, että uneni VOISIVAT olla totta.

”Fredalla riittää varmasti tarpeeksi hommia Xiaraa auttaessa sairaalapuolella”, sanoin vastaan yrittäen olla näyttämättä ärsytystäni, joka alkoi taas kasvamaan. Vieno tuuli puhalsi ohitsemme saaden hiukseni liikehtimään ja tunsin vasemmassa käsivarressani Yuurein harjaa, jota tuuli oli puhaltanut minua kohti. Kosketus sai ihoni kananlihalle nanosekunniksi.

”Heizel, olet huutanut hänen nimeänsä kauhuissasi uniesi aikana ja heräät hiestä märkänä. Se ei ole normaalia ja onhan sinulla paljon, mistä puhua”, susi puhui vierelläni rauhallisesti ja suljin silmäni ärtyneempänä. Voisiko tämä painostus nyt loppua kiitos?

”Olen tosissani Heizel”, susi sanoi lopulta hieman tiukemmin ja huokaisin turhautuneena.

”Kiitos jännittävästä kisasta”, vastasin lopulta Yuureille enää katsomatta sutta ja hyppäsin vesiputouksen sekaan. Putouksen paine vei minut todella nopeasti alas ja se painoi minut syvälle lammen pohjaan, josta uin pinnalle ja lähdin vettä pitkin taas luistelemaan kohti kartanoa. En halunnut jäädä kuuntelemaan suurta sutta enempää. koska tiesin sisälläni, että hän oli oikeassa. Mutta en vain halunnut kohdata asiaa. Mikä oli hyvin ristiriitaista, koska kuitenkin haluaisin tietää totuuden. Onko hän elossa vai ei.

///

Saavuin lopulta takaisin kartanolle ja päätin, että menisin tervehtimään muita ruokasaliin. Alkoi olla illallisaika ja nälkä muistutti vatsassani olemassaolostaan. Samalla näin, miten kaunis kesäinen päivä alkoi muuttua iltaisemmaksi ja ensimmäiset tähdet alkoivat ilmestyä taivaalle. Samalla aurinko alkoi laskeutua pois tuomasta lämpöänsä enää tälle päivälle. Kauniit ulkovalot alkoivat tuomaan valoa illan alkaessa hämärtymään ja oli niin kaunista. Tervehdin kaikkia vastaantulleita hymyillen. Vaikka olin sisälläni edelleen ärsyyntynyt ja hieman ahdistunut, osasin vetää maskin naamalle. Maskin, jonka takaa harva näki, mitä oikeasti tunsin. Oli siinäkin taito.

Lopulta saavuin kartanolle, mutta päätin livahtaa sisään keittiön kautta. Halusin päästä näkemään olisiko siellä valmistunut jotain makeaa syötävää maistettavaksi. Päästyäni ovelle rennosti avasin sen ja sisälle astuessa kaikki työntekijät kiinnittivät minuun huomiota ja osoittivat kunnioitustaan.

”Jatkakaa vain, älkää antako minun häiritä”, sanoin ja astelin keittiöön ja pyrin varomaan etten häiritsisi palvelijoiden työtä. Oli tulossa taas hieno illallinen tarjottavaksi. Isäni ja isoäitini olivat olleet pidettyjä Riyzekien pääkuninkaallisia palvelijoiden keskuudessa ja halusin pitää siitä perinteestä kiinni. Olin huomannut, että palvelijoiden hyvä kohtelu merkitsi parempaa työntekoa heiltä.

Eniten halusin nähdä jälkiruokapöydän tuotoksia ja siellä leipuri juuri koristeli muutamia kakkupaloja jälkiruuaksi tarjottavaksi. Ne näyttivät kuin pieniltä taideteoksilta, miten niitä kehtaisi syödä? Huomasin kakkujen vieressä lautasella suklaakanelikeksejä. Kaikessa missä oli kanelia, oli herkkuani, joten päätin koemaistaa yhtä. Nostaessani keksiä suuhuni tunsin kädessäni sen vienon lämmön, joka kertoi sen tuoreudesta. Haukkasin palan ja äännähdin nauttien. Herkku toi mieleeni kesäillat perheen kanssa, kun olin vasta haltialapsi ja nautin näitä samoja keksejä lempiteeni kera. Kermainen suklaa ja kaneli olivat hyvä yhdistelmä keksitaikinan kanssa.

”Yhtä hyvää kuin aina ennenkin”, vinkkasin tyytyväisenä mustasilmäiselle demonille, joka oli jäänyt jännittyneenä odottamaan mielipidettäni hänen leivonnaisista. Demonin ilmeelle tuli heti leveä hymy ja hän kumarsi hieman.

”Teidän ylhäisyytenne kehut lämmittävät aina sydäntäni”, hän sanoi kohteliaana ja nyökkäsin hänelle hymyillen ja nappasin vielä toisen keksin käteeni ja lähdin jatkamaan matkaa kohti käytävää, josta pääsisin kartanoon syvemmin sisälle.

Riyzekien suku oli tunnettu siitä, että se ajoi kaikkien lajien keskeistä tasa-arvoa Phantasonen asukkaille ikää, sukupuolta tai lajia katsomatta. Tämän vuoksi sukuni on palkannut armeijaansa ja palvelusväkeensä myös muita kuin haltioita ja jokaisella oli samat mahdollisuudet päästä palvelemaan haltiasukua, jos sinne haki. Moni muu suku ei tee samaa. Sukuni lisäksi kahden muun suuren haltiasuvun, Yryjen ja Jolinien, palveluksessa ei ollut paljoa muita kuin haltioita. Varsinkaan Jolinien. Jolinit välittivät vain haltioiden eduista ja ajoivat niitä aktiivisesti. Mikä on minusta vääryys, koska Jolinit hoitivat lääketiede- ja sairaala-asioita. Niistä sai olla aina vääntämässä kättä suvun kuninkaan, Jillin, kanssa. Yryt hoitivat poliisivoimia ja sinne sentään otettiin eri lajien edustajia, koska sillä alalla eri lajien edustajista oli suuri hyöty. Mutta poliisivoimiin ei päässyt noin vain. Ei edes haltiat, koska hakuprosessit ja koulutukset olivat haastavat.

Lopulta päädyin eteisaulaan ja lähdin kävelemään tummia puisia kierreportaita ylös toiseen kerrokseen, alkaen kuulla siellä sijaitsevasta ruokasalista ääniä. Muut olivatkin ehtineet saapua paikalle. Kuulin myös, että televisio oli päällä ja sieltä tulevasta ohjelmasta ilmeisesti keskusteltiin.

”Siis jos minulta kysytään niin eihän noiden kahden kihlaus tullut yllätyksenä”, Heizeliä muistuttava punaruskeahiuksinen kaunis haltianainen sanoi rennosti samalla, kun nojasi ruokapöydässä tummaihoista haltiamiestä vasten.

”Ei se ehkä yllätys ollut, mutta minusta on kurjaa, että he ovat järjestäytyneen avioliiton kohteita. He eivät ole saaneet valita aviokumppaniaan”, valkoihoinen nainen sanoi ja paransi punaisia silmälaseja silmillään.

”Se on ikävä kyllä Jolinien ja Casperin sukujen vanhoja perinteitä. Näin he pitävät huolta, että sukujen yhteistyö toimii vuosia eteenpäin”, pitkä komea mieshaltia sanoi silmälasilliselle naiselle ja hieroi samalla naisen hartioita.

”Mistä puhutaan?” kysyin tullessani saliin ja kaikki kääntyivät vilkaisemaan minua. En tajunnut käydä suihkussa ennen ruokailuun tuloani, mutta muut saisivat nyt sen asian kestää.

”Prinssi Nirionin ja prinsessa Tansin kihlaus on julkistettu juuri”, pitkä komea haltiamies sanoi.

”JAA! Ei sitten tämän kauempaa viitsineet asiaa ”salassa” pitää”, heitin kommentiksi ja mies vilkaisi minua naurahten. Trevion kaltaista parhainta isoveljeä sai hakea. Välillä toivoisin, että saisin hänen rauhallisuuttaa jossain purkissa itselleni myös. Vanhempien kuoleman jälkeen hän on ollut minulle ja Charideylle (kaikkien kutsumana Chari) iso tukipilari, joka on pitänyt sisaruskuntaamme yhtenäisenä.

”Sitähän minäkin! Tai siis, kuka nyt tuon ikäinen nuori haltianeito ei olisi innoissaan noin komean Jolinin prinssin kanssa kihlautumisesta”, punaruskeahiuksinen Chari sanoi ihmeissään ja tummaihoinen mies hänen takanaan hymähti tyynesti.

”En nyt sanoisi häntä komeaksi”, Sergei vastasi Charille, joka kääntyi katsomaan miestä kohti maireasti hymyillen.

”Tulitko mustankipeäksi?” hän kysyi ja Sergei pyöräytti silmiään. Sergei oli toiminut vuosia minun henkilökohtaisena henkivartijanani ja toimi bändini basistina. Sergei oli mies, joka puhui vähän, mutta kun hän puhui, hän puhui vain asiaa. Tai ainakin niin hän ajatteli itsestään. Sergei oli pimeyden haltia. Pimeyden haltiat ovat juurikin ihonväriltään tummempia ja heille pimeyteen liittyvien taitojen hallitseminen oli nimikko-ominaisuus.

”Olen samaa mieltä Sergein kanssa. Nirion on enemmänkin sellainen kaunis poika kuin komea”, komppasin Sergeitä.

”Kiitos Heizel”, pimeähaltia sanoi kiitollisena ja vastasi sen jälkeen Charin pikaiseen suukkoon.

”Miten Yuurein kanssa meni? Näin, että lähditte yhdessä metsään”, silmälasipäinen nainen sanoi hymyillen ja kääntyi katsomaan minua samalla, kun istahdin rennosti pöydän ääreen. Palvelijat alkoivat tuoda ruokaa katettujen astioiden eteen ja kaatoivat jokaiselle heidän haluamaansa juomaa. Itse menin ihan vedellä tällä kertaa.

”Joo käytiin taas vähän kisaamassa. Minähän selvästi voitin, mutta eihän se vanhus mitään myönnä”, vastasin Tareinelle ja naurahdin rennosti. Tarein oli lajiltaan noita ja heille lumenvalkea kaunis iho ja loitsujen tekeminen olivat yleisimpiä tunnusmerkkejä. Noitien loitsukieli oli oma kielensä ja haastava sellainen. Vain sormilla laskettava määrä muiden lajien edustajia olivat oppineet noitien kieltä ja loitsuja. Suurin syy oli se, että noidat olivat tarkkoja kielestään ja sen perinnöstä.

”Oliko uutisissa jotain muuta mielenkiintoista informaatiota tarjolla?” kysyin ja samalla aloin syömään pihviäni porkkanan ja salaatin kera.

”Huomisesta Säzonen-laulukilpailusta oli juttu, että se tulee olemaan tänä vuonna suuri spektaakkeli”, Trevio vastasi ja joi samalla punaviiniänsä pienen huikan.

”Varmaan johtuu siitä, että Gelgorialla on paljon suuremmat varat toteuttaa isommat musiikkifestivaalit verrattuna parin vuoden takaiseen pieneen Tharnetokseen”, Chari uumoili ja otti sen jälkeen haukun perunastaan ja joi kahvia siihen perään. Viime vuonna Säzonesta oltiin pidetty välivuosi ikävien tapahtumien vuoksi.

”Minusta silloisissa kisoissa ei ollut mitään vikaa. Tharnetos sai tukea usealta kuningassuvulta kisojen järjestämiseen. Loppupeleissä kisat oli tosi jännittävät ja hienot. Enkä sano tätä vain siksi, että voitimme kisat Gelgorialle täksi vuodeksi vaan siksi, että pienetkin valtiot ansaitsevat mahdollisuuden järjestää tuollaiset musiikkikisat historiaan muisteltavaksi”, kommentoin samalla kun otin lisää perunoita itselleni lautaselle. Viime vuoden musiikkikipailu oli ollut todella jännittävä, koska bändini Siqwaya oli edustamassa Gelgoriaa ja voitimme kisat yhden pisteen erolla Anatakin edustajasta.

”Hei laittakaa ääntä kovemmalle”, Sergei pyysi yht’äkkiä ja kaikki vilkaisimme tummaa haltiaa ensin ja sitten televisiota. Trevio napsautti sormiansa pari kertaa ja volyymi nousi hieman isommaksi. Jäimme kaikki kuuntelemaan uutisankkuria, joka kertoi asiaansa hyvin rauhallisella ja asiallisella äänellä:

”Viime viikkojen nuorten eri lajien edustajien katoamiset ovat saaneet taas jatkoa. Viimeisimmän tiedon mukaan Lipzeidin lomasaarelta ja Qjudon valtakunnasta on hävinnyt nuoria. Tällä hetkellä kadoksissa on yhteensä 44 nuorta, yksi noita, kolme vampyyria, 15 demonia ja 25 haltiaa. Poliisi on alkanut uskoa, että kaappausten takana on samat tekijät, mutta eivät ole varmoja onko kyseessä henkirikokset vai kidnappaukset”, samalla uutisissa näytettiin videonpätkiä surevista omaisista, jotka pitivät kuvia käsissään kadonneista ja kertoivat toimittajille, miten epätoivoiselta tilanne heidän mielestään tuntui.

”Kadonneiden määrä on lisääntynyt kymmenellä”, Trevio sanoi ihmeissään.

”Ja nyt puhutaan tekijöistä ei tekijästä”, Sergei sanoi huomioksi ja nappasi palan ananasta suuhunsa. Katsoin televisiota hiljaisena ja nauliintuneena. Ympärilläni oleva ihana porukka sai ajatukseni usein muualle huolistani, mutta nyt ne iskytyivät taas nyrkki-iskun lailla suoraan naamalle tämän uutisen muistuttamana. Heillä ei ole tietoa kuka on tekijä. Mitä, jos se on hän? Mutta se ei ole mahdollista. Tai sitten on. Tai sitten ei…

”Heizel, onko kaikki hyvin?” Tarein kysyi huolissaan, kun oli kääntynyt katsomaan minua. Kuulin vain jotain taustapuhumista, mutta en kiinnittänyt häneen huomiota.

”Herätys sisko!” Chari sanoi hieman kovempaa ja heitti minua viinirypäleellä. Värähdin heti taas tähän maailmaan mukaan.

”Siis mitä häh?” kysyin hämmentyneenä ja Tarein toisti kysymyksensä.

”Siis on joo kaikki hyvin. Ajauduin taas omiin ajatuksiini”, sanoi huolettomasti ja yritin esittää rentoa. Noita katsoi minua, kunnes nyökkäsi vaitonaisena hyväksyttyään vastaukseni.

”Pidit aikamoista meteliä taas viime yönä, heräsin siihen pari kertaa”, Sergei kommentoi tyynellä äänellänsä ja Chari oli tukehtua juomaansa kahviin.

”Anteeks mitä?! Onko Heizelillä ollut täällä miesvieras ja kuulen siitä vasta nyt?” Chari kysyi, kun häneltä olisi pidetty salassa maailman luokan asia, joka hänen olisi pitänyt tietää ensimmäisenä. Pyöräytin silmiäni Charin kommentille. Chari oli entisen miesystäväni jälkeen yrittänyt kovasti saada minua takaisin seurusteluelämään, mutta en ollut innostunut moisesta. En osannut miesten suhteen olla yhtä avonainen ja itsevarma kuin Chari. Olin välillä tosi kateellinen, miten hän sai yhdellä pienellä hymyllä ja katseella miehet haluamaan häntä kuin pikkupojat lempikaramelliaan karkkikaupasta. Eli tosi janoavasti ja sitten vedetään miesitkupotkuraivarit, jos ei onnistu hurmaamaan siskoani itselleen. Charia flirtimpää naista sai kyllä hakea. Mutta nyt Sergei oli onnistunut kesyttämään isosiskoni aloilleen, mutta ei se poistanut hänen mykistävää tapaansa toimia miesten seurassa.

”Hölmö, tarkoitin Heizelin painajaisia, joita hän on nähnyt”, Sergei tuhahti naurahtaen naiselleen ja pukkasi häntä hellästi kyljestä. Chari pukkasi takaisin mukamas loukkaantuneena.

”Tiedoksi, että nukun öisin, enkä kuuntele mitä siskoni huoneessaan touhuaa”, Chari sanoi ja vilkaisi minua vinkaten silmäänsä koittaen piristää minua. Sain vaivalla pienen hymyn suulleni, kun katsoin häntä.

”Oletko vieläkään puhunut Xiaralle tai Fredalle asiasta?” Trevio sanoi ja samassa minulta meinasi mennä hermot samantien. Pyyhkäisin suutani hermostuneempana servettiini ja sanoin suoraan:

”Minulla oli jo Yuurein kanssa tämä keskustelu enkä jaksaisi käydä sitä taas”, sanoin suoraan.

”Eli et ole. Heizel me tarvittais sun keskittyminen huomiseen Säzonessa esiintymiseen”, Sergei sanoi tyynenä ja join samalla veteni loppuun.

”Pelkäätkö etten keskity vai?” kysyin suoraan ja käännyin katsomaan tummaa haltiaa näreissäni.

”En pelkää, mutta olen huolissani, että laulamisen sijaan vaan katselet yleisöön ja toivot, että hän ilmestyisi paikalle, jotta saisit todettua unesi oikeiksi”, Sergei myönsi ja koin taas ahdistuksen nousevan.

”Heizel, haluamme vaan että sinulla olisi hyvä olla. Etkö haluaisi, että saisit selvyyden, että kyse on vain painajaisista eikä mistään muusta?” Trevio kysyi ja samassa nousin ylös.

”Ei sitä tiedä, onko ne vaan painajaisia!” huudahdin ja samalla sain kaadettua tyhjän vesilasini pöydälle. Hengähdin väsyneenä ja hieraisin silmiäni.

”Anteeksi, olen väsynyt. Taidan mennä lepäämään”, sanoin ja ketään katsomatta lähdin kohti ruokasalin ovea.

”Tuletko treeneihin kuitenkin illemmalla?!” Sergei huikkasi perääni ja heilautin vain kättäni merkkinä, että tulisin. Taas kerran läheiseni olivat oikeassa. Mutta en tiedä kumpaa olisi pahempi sietää: sitä, että unet hänestä olisivat vain painajaisia jotka häiritsevät minua vai että painajaiset kertovat, että hän on elossa ja janoaa veristä kostoansa?

Biisit, jotka inspiroivat tässä luvussa.

- FF X-2: Besaid Island

- FF X-2: Kilika

- Chillhop musiikki

- Set It Off - Nightmare