LUKU 38: SEKASORTO

HEIZEL

Tuntui kuin maailma ympärilläni vain hiljeni. En kuullut edes sisareni sydäntäriipaisevaa itkua ja huutoa, kun hän piteli käsiään silmänsä päällä ja yritti epätoivoisesti estää veren valumista pois. Punainen väri valui Charin kasvoja pitkin, liaten hänen vaatteitansa ja jättämällä veristä lätäkköä siskoni alle.

“Voittajamme on Punakettu ja tässä hänen palkintonsa!”, juontajan innokas huuto herätti minut takaisin tähän maailmaan. Siirsin katseeni juontajaan, joka oli pysähtymiseni aikana ehtinyt laskeutua areenalle Punaketun viereen ja ojensi tyytyväiselle punapäälle riipuksen. Punakettu nosti riipusta ylös kuin pyytääkseen vielä suosionosoituksia voittonsa johdosta.

“Luulin, ettei toi nainen voi enää pidemmälle mennä”, kuulin Jaisarin järkyttyneen lauseen vierelläni. Katsoessani riipusta, tunsin taas vienoa kipua sydämessäni, mutta ihan toisenlainen kipu vei huomioni. Se kipu oli samaan aikaan katkeran vihainen, ahdistavan surullinen ja tappavan murhanhimoinen. Tuntui kuin raivo pääni sisällä kasvaisi kuin merenpohjaan uppoavalla laivalla joka vain odotti, milloin sen ikkunat menisi rikki ja vesi valtaisi aluksen.

Vilkaisin ympärilleni ja näin, ettei kukaan tuntunut välittävän siitä, että siskooni koski. Kukaan ei mennyt auttamaan. Kukaan ei välittänyt. Se sai vereni kiehumaan kuin purkautuvalla tulivuorella. Silmissäni kohosi viha siskoni silmää irti revinnyttä naista kohtaan.

“Sergei ilmeisesti yrittää päästä auttamaan siskoasi, pitäisikö-?” Jaisar aloitti ja oli noussut ylös.

“Sinä kuolet”, sanoin hampaideni välistä, keskeyttäen miehen lauseen. Jaisar kääntyi katsomaan minua.

“Mitä?” Jaisar kysyi ihmeissään ja ei ehtinyt muuta sanoa, kun jo hyppäsin asfaltille ja lähdin väkipakolla runnomaan häkin yhtä ohutta ovea kohti.

“Heizel! Odota!” kuulin Jaisarin huutavan perääni. En jäänyt kuuntelemaan vaan iskin kyynerpäälläni ja jaloillani ympärilläni olevia ja runnoin väkisin heidän ohi kohti häkin reunaa. Adrenaliini virtasi suonissani ja sen avulla pääsin väkijoukon läpi, vaikka moni yritti estää minua viemästä heidän parasta paikkaansa nähdä tapahtumia.

“Juhlat on ohi, painukaa helvettiin tieltäni!” huusin kovaa jokaiselle lähelläni olevalle, enkä ottanut kuuleviin korviini mahdollisia solvauksia. Minun puolestani kaikki paikalla olijat saisivat kuolla Punaketun mukana. Kukaan ei ansainnut elää, kun ei tehnyt elettäkään siskoni auttamiseksi. Siskoni tuskan huudot olivat hitusen vaimenneet, mutta pystyin silti kuulemaan hänen vaikerointinsa. Se sai raivoni kohoamaan entistä enemmän ja päästyäni häkin oven reunalle kiitin onneani, että joku oli avaamassa ovea. Ovea avaava lukuisia lävistyksiä omistava vampyyri ei ehtinyt huomata, kun adrenaliinisyöksyssäni vain työnsin oven auki ja annoin miehen horjahtaa asfaltille oven taakse.

Nyt edessäni ei ollut esteitä. Raivoni vallassa lähdin juoksemaan kuin salama Punakettua kohti, joka juuri sai riipuksen housujensa taskuun turvaan. Vaikka yleisö kävi villinä ja muutamat yrittivät varoittaa minusta, syöksyin kohti minua kääntyvää Punakettua, joka ei ehtinyt varautua kun kaadoin hänet alleni.

“VITTU SINÄ KUOLET HELVETIN ÄMMÄ!” huusin kurkku suorana, sylki lentäen naisen naamalle. Otin naisen paidasta kiinni ja aloin lyömään tämän takaraivoa asfalttia vasten. En välittänyt, vaikka hän yritti estää minua, jatkoin tämän pään hakkaamista.

“MILTÄ TUNTUU HÄH?! TUNTUUKO YHTÄ KIVALTA, KUN VEDIT SISKONI SILMÄN IRTI SENKIN PASKIAISMAINEN ÄMMÄ!” huusin vihaisena ja olisin lyönyt häntä nyrkillä naamaan, jos joku voimakas henkilö ei olisi ottanut minua kiinni ja repinyt ylös, irti Punaketusta.

“PÄÄSTÄ IRTI!” huusin miehelle, joka paljastui illan juontajamieheksi. Ilmeisesti hän oli viitsinyt luopua kallisarvoisesta mikrofonistaan.

“Punakettu ei tappanut ketään ja noudatti sääntöjä”, mies muistutti ja piti minusta kiinni tiukasti, samalla kun voittajaksi ilmoitettu nainen nousi ylös ja käveli ohitseni nauttiva ilme kasvoillaan. Hän sanattomasti aukoi minulle päätänsä, että oli voittanut ja nauttinut jokaisesta hetkestä.

“Hän repi vastustajaltaan silmän, eikö se ole ylimenemistä!?” kysyin vihaisena mieheltä ja yritin turhaan rimpuilla irti hänen otteestaan. Vasta kun Punakettu oli päässyt pois häkistä, mies jutteli minulle korvan juureen:

“Kuules neiti, Pallokala tiesi mihin ryhtyi kun osallistui kisaan”, miehen ääni inhotti minua ja heti kun ote hänen lihaksikkaista käsivarsista helleni, käännyin oitis häntä kohti. Käteni sinkosi kuin nuoli ja läpsäisi avokämmenellä miehen poskelle. Juontaja horjahti hieman sivulle lyönnin johdosta.

“Uskalla toisen kerran vielä tarttua minuun ja se jää viimeisesi”, sihisin hampaideni välistä. En edes jäänyt kuuntelemaan häntä, kun huomioni kiinnittyi pari metriä meistä olevaan Chariin. Juoksin hänen luokseen polvistuen tämän vierelle.

“Sisko, minä tässä”, sanoin siskolleni ääneen ja otin hänen kädestään kiinni.

“He-heizel”, Chari sanoi todella heikkona. Verta oli valunut jo niin paljon, että naisen toinen silmä oli peittynyt verestä. Näky oli painajaisen esiaste ja olisin halunnut huutaa järkytyksestä. Raivoni oli muuttunut sanoinkuvaamattomaksi ahdistukseksi, mutta jokin sisälläni muistutti, että meistä kahdesta Chari oli pahemmassa tilanteessa. Minun piti pysyä vahvana ja olla hänen tuki ja turvansa.

“Sergei ja muut tulevat kohta”, sanoin siskolleni, samalla, kun toinen käteni värjääntyi siskoni verestä, kun yritin katsoa hänen kasvojensa kohtaa, josta silmä oli revitty irti.

“Sattuu”, Chari sai sanottua vaikeroiden käheällä äänellä. Vilkaisin katsomaan, miten raivoissaan oleva Sergei yritti päästä häkin ovesta läpi, mutta sitä pidettiin kiinni hänen edessään. Trevio, Tarein ja Jaisar olivat hänen mukanansa ja yrittivät Sergein sijaan keskustella ja pyytää pääsyä häkkiin auttamaan meitä.

“Uskon sen siskoni, uskon sen”, sanoin ja käännyin katsomaan taas siskoani.

“Kuolenko minä?” Chari kysyi vaikeroiden ja ensimmäistä kertaa se ajatus juolahti mieleeni. Isosiskoni oli menettänyt tähän mennessä paljon verta ja tuntui, että loputkin haluaisivat valua pian pois. Kylmä ahdistus alkoi kiertää päälaestani varpaisiin asti, kun mietin ajatusta muutaman sekunnin. Niin, jos emme pian tee jotain, Chari kuolee. Siskoni kuolee!

“Päästäkää heidät läpi helvetti!” huusin ovella olevalle juontajalle ja lävistysvampyyrille. Siskoni ei kuolisi tällaiseen paikkaan, ei jos se olisi minusta kiinni.

“Sinä et todellakaan kuole”, sanoin päättäväisesti siskolleni. Otin hänen kädestään paremmin kiinni, vaikka se veren takia tuntui liukkaalta.

“Chari kuuntele, meidän on nostettava sinut istumaan. Pystyt siihen kyllä”, sanoin kannustavasti siskolleni. Chari näytti heti epäröivältä tuskallisen katseensa kanssa.

“Tuen päätäsi, ei ole hätää”, kehotin siskoani. En halunnut hänen menettävän tajuntaansa tällaisella hetkellä.

“Lasken kolmeen ja sitten noustaan”, ilmoitin siskolleni samalla, kun laskin käteni hänen paansa alla tukevaan otteeseen. Vilkaisin ovea kohti ja kiitin Harmoniatarta sillä kertaa, että juontaja alkoi avaamaan ovea seurueellemme. Meidän pitäisi saada Chari ulos täältä ja Xiana avun piiriin niin pian kuin vain mahdollista.

“Okei, yksi, kaksi, kolme!” ilmoitin siskolleni ja vaikka hän karjaisi tuskasta minun lähtiessä nostamaan häntä istumaan, hän yritti käyttää omia voimiansa niin paljon kuin kykeni. Hän tuntui todella raskaalta ja veltolta. Sain hänet kuitenkin istumaan ja tuin häntä parhaani mukaan. Kuulin Sergein raskaat, mutta nopeat juoksuaskeleet saavuttivat meidät ja hän laskeutui heti tilaisuuden tullen naisensa viereen kyykkyyn. Tarein tuli pari sekunttia hänen perässään.

“Trevio ja Jaisar lähtivät käynnistämään autoa valmiiksi”, Tarein sanoi kiivaasti ja jännittyneenä. Huomasin hänen katseestaan pelkkää järkytystä, mutta hän silti kaivoi paitansa sisältä pienen pullon.

“Minulla on vain tämä yksi jäljellä, toivottavasti se edes hieman lievittää kipua”, Tarein sai sanottua. Hän avasi pienen pullon, jossa oli lääkenestettä. Sergei auttoi vaikeroivaa naistaan avaamaan suuta sen verran, että siskoni sai lääkkeen suuhunsa ja kurkustaan alas.

“Selviät tästä, kuuletko? Et todellakaan kuole”, Sergei sanoi vakavana ja samalla riisui oman paitansa ja alkoi Tareinen avustuksella tekemään siitä jonkinlaista sidettä, mitä kiertää Charin silmän ja pään ympärille.

“En halua kuolla”, Chari sanoi suoraan veristen kyyneleidensä seasta. Yleensä humoristisen ja huolettoman siskon shokin näkeminen sai minut kokemaan ahdistusta, jota en usein kokenut. Kun Chari itki, siihen oli kunnon aihe, koska hän harvoin osoitti surullisia tunteitaan.

“Sinä et kuole”, sain sanottua siskolleni uudestaan.

“Se ämmä saa maksaa tästä”, lupasin hammasta purren siskolleni, joka vain katsoi kattoon, toivoen varmasti että kasvoissa oleva kipu laantuisi edes hieman.

“KYTÄT TULEE!” joku alkoi huutamaan yleisön seassa ja käännyin heti katsomaan häkin ulkopuolelle. Suurinosa katsojista ei ensin meinanneet kuulla huutoja, mutta kun sana alkoi levitä, sekasorto ja paniikki alkoi kasvaa. Ajattelin, että riipuksen menettämisen lisäks virkavalta tästä vielä puuttui.

“Helvetti”, Sergei ärisi, kun hänkin ymmärsi mistä on kyse.

“Meidän on päästävä täältä nopeasti pois. Emme saa jäädä poliisien kiinniotettavaksi”, sanoin. Tarein sai samalla sidottua hänen ja Sergein tuottaman sidoksen Charin pään ympärille. Se alkoi kuitenkin heti pikku hiljaa antaa periksi. Tuon parempaa ei nyt tähän hätään ollut, joten sillä piti pärjätä.

“TÄMÄ ON POLIISI! HAJAANTUKAA!” poliisi alkoi kuuluttamaan suuren hallin pääsisäänkäynnistä. Suuri määrä virkavaltaa pääsi hajaantumaan alueelle, mutta suuri yleisö ja sen aiheuttama sekasorto teki kiinniotosta hankalaa.

“Okei, sitten mennään”, Sergei sanoi samantien ja nosti vaikeroivan Charin käsivarsilleen.

“Tarein, suojaa Sergeitä ja Charia takaa, minä raivaan tien ulos”, sanoin noidalle, joka nyökäten jäi isosiskoni ja tämän miehen perään ja minä lähdin viemään meitä häkin ovea kohti. Kenelläkään ei ollut kiire häkkiin sisälle, mutta sekasorto häkin ulkopuolella sai sydämeni hakkaamaan. Näin maassa häkin oven vieressä putken palan ja nappasin sen mukaani. En voinut käyttää elementtiäni, joten fyysinen taktiikka saisi auttaa meitä pääsemään pois.

“Pysykää lähellä”, sanoin ja samassa lähdin putken avulla tönimään ja työntämään sekasortoa kovalla voimalla pois tieltämme. Kuulin Sergein takanani puhuvan rauhallisesti Charille ja vaatien tätä vastaamaan hänelle. Hyvä, henkivartijanikin ymmärsi, että Chari olisi pidettävä hereillä. Jouduin muutaman kerran lyömään muutaman edessä olevan tajuttomaksi ja tönäistä eteenpäin muiden riesaksi päästäksemme eteenpäin.

“Vasemmalla!” Tarein huusi ja samassa sain putken eteeni suojaksi, kun poliisin virka-asuun sonnustautunut nainen tuli oman kapulansa kanssa minua vastakkain.

“Olette pidätetty”, nainen sanoi vakavana.

“Älä luulekaan”, sainoin takaisin ja tönäistessäni hänet irti minusta, iskin putken pään hänen otsaansa ja hän käätui tajuttomana maahan. Lähdin heti jatkamaan raivaamista eteenpäin ja tunsin, miten hiki alkoi valua kehossani. Oli niin kuuma ja tien raivaaminen yksin oli raskasta, Mutta en valittanut. Tekisin sen silti. Tekisin sen siskoni vuoksi. Huomasin, että hallin sisäänkäynnistä oli poliisien saartama, mutta lukuisat muut pitivät poliisit kiireisinä, samalla kun itse taktikoiden meidät sekasorron läpi. Chariin liittyvä huoli sai minut epäröimättä käyttämään putkea ja voimaani, jotta sain raivatuksi tiemme pois suuren massan keskeltä.

“Juoskaa!” huusin Sergeille ja Charille, kun sain viimeisenkin edessä olevan poliisin tieltä. Kaksikko lähti heti juoksemaan ja jäin taistalemaan kahta poliisia vastaan. He yrittivät tarttua minuun vuorollaan ja yhdessä kiinni, mutta sain heidät lopulta kompastettua molemmat ja isketyä putkella tajuttomiksi. En jäänyt odottamaan halusiko joku uskollisesta putkestani päähänsä, vaan lähdin heti Charia kantavan Sergein ja Tareinen perään.

“Ei helvetti”, Sergei henkäisi vihaisena pyäshtyessään kuin seinään. Tarein pysähtyi myös huolestuttava ilme kasvoillaan. Päästyäni näkemään, mistä oli kyse, aloin heti katsomaan ympärilleni toivoen mahdollista pakoreittiä.

“Poliisi! Pysähtykää!” poliiseja oli ainakin kaksikymmentä ja osalla oli aseet. He olivat osanneet siis varautua meidänkaltaisiin karkailijoihin.

“Tänne”, sanoin, kun huomasin oven, jota en ollut huomannut aiemmin halliin tullessa. Minua seurattiin heti ja kuulimme poliisien varoittelut. Siitä huolimatta juoksin ovelle ja lennähdin sitä vasten, huomaten sen olevan lukossa.

“Ei, ei ei ei”, sanoin hätä jo äänessäni ja rummutin ovea nyrkilläni.

“Päästä”, Tarein sanoi itsevarmana ottaen nopeasti samalla vyössään kiinni olleen taikasauvansa, jonka oli ilmeisesti loihtinut koristeeksi. Wau, taas kerran tunnollinen Tarein pääsi yllättämään. Tarein alkoi heti sauvansa avulla tekemään lukolle jotain. Sergei laski Charin nojaamaan seinään Tareinen vierelle.

“Heizel”, Sergei sanoi käskevästi ja käännyin heti häneen ja sitten meitä kohti ryntääviin poliiseihin. Hyppäsin Sergein rinnalle valmiina taistelemaan.

“Ojenna kätesi”, Sergei sanoi ja tartuin miehen ojentamaan käteen heti, tietäen mitä hän aikoisi tehdä. Kun käteni kosketti tummaihoisen haltiamiehen sileää ihoa tunsin heti, minut minusta imeytyi energiaa mieheen. Sergein omat voimat eivät Charin kantamisen vuoksi riittäneet toteuttamaan suunnitelmaansa, joten tämä oli hänen tapansa saada voimansa riittämään ja toimivaan kunnolla. Katsoin poliiseja jännittyneenä, kunnes he kaikki alkoivat epäröimään etenemistään meitä kohti.

“Mitä tapahtuu?” poliisit huusivat ääneen hämmentyinenä ja sivusilmällä näin, miten Sergein silmät muuttuivat mustiksi ja hän katsoi keskittyneenä eteensä. Se oli onnistunut, hän oli saanut suuren poliisijoukon näkökyvyn pimentymään. Se ei estäisi etenemistä, mutta hidastaisi poliiseja.

“Virkavallan nimeen kiellämme käyttämästä pimeää loitsua!” poliisien johtaja huusi varoittavaan sävyyn Sergeille. Poliisit pitivät aseitaan edelleen valmiina ampumaan, mutta epäröinti oli suurta. He eivät halunneet vahingossakaan ampua omiansa. Sergei ei kuunnellut poliiseja vaan keskitti voimansa estämään monipäisen joukon etenemistä meitä kohti. Haistoin, miten hiki alkoi valua Sergein otsasta kasvoja pitkin.

“Vauhtia Tarein, ne tulevat”, Sergei sanoi taaksemme noidalle hampaidensa välistä kireänä. Tunsin oman energiani heikentyvän koko ajan, mutta en voinut päästää Sergeistä irti, vaikka olisin halunnut. En voinut ottaa riskiä, että Sergein voimat eivät riittäisi ja poliisit pääsisivät etenemään. Tarein ei vastannut miehelle mitään mikä kertoi minulle naisen yrittävän parhaimpansa. Pian kuului pieni kilahdus.

“Lähtekää perääntymään!” Tarein ilmoitti meille ja vilkaisin, kun hän lähti auttamaan Charin ovesta toiselle käytävälle. Sanaakaan sanomatta lähdin taluttamaan Sergeitä varmoin askelin ja liikkein kohti oviaukkoa, jotta Sergei saisi itse keskityttyä viimeiseen asti poliisien häiritsemisessä. Poliisit olivat edenneet meitä kohti omasta hetkellisesti sokeudestaan huolimatta.

“Nyt Sergei!” huudahdin, kun otteeni osui osaksi rikkoutuneeseen ovenkahvaan. Sergein silmät palautuivat normaaliksi ja hän kääntyi oitis ryntäämään perässäni ovesta sisälle toiselle käytävälle samalla, kun poliisit yrittivät hidastaa meitä tainnuttavilla aseidensa luodeilla. Käytävä, johon oviaukko meidät vei oli pimeä ja ainoat asiat, jotka toivat valoa olivat pienet hätäpoistumistietä kertovat kyltit seinillä.

“Nopeasti ovi kiinni!” kiljaisin ja työnsin Sergein kanssa ovea kiinni, kun muutama ovelle ehtinyt poliisi oli ehtinyt ovelle ja yrittivät työntää itseään sisälle. Tunsin suurta väsymystä, koska Sergei oli vienyt minusta paljon voimaa, mutta luovuttaminen ei tullut kyseeseen. Yhdellä käärmemäisen nopealla käden heilautuksella Tareinen sauvasta lähti puhuri, joka auttoi meitä painamaan oven kiinni ja epäröimättä iskin mukanani olleen metalliputken oven tukikahvan ja oven vieressä olevan putken väliin, joka esti oven avaamisen.

“Nopeasti, etsikää reitti ulospääsyyn”, Tarein pyysi ja alkoi sauvallansa loihtimaan metallista putkea kiemuraiseksi, joka vaikeuttaisi oven avaamista entisestää.

“Lähdetään itään, vauhdilla”, Sergei sanoi hengästyneenä. Hän nappasi heikosti seisovan Charin käsivarsilleen ja lähti jo edeltä juoksemaan valitsemaansa suuntaan.

“Tarein, meidän on mentävä”, sanoin noidalle, joka heti sanat kuultuani lähti rinnallani juoksemaan kovaa vauhtia. Saavutimme Sergein ja Charin nopeasti samalla, kun kuulin poliisien paukuttavan ovea takanamme. Toivoin, että hidasteemme kestäisi siihen asti, kunnes olisimme ulkona koko rakennuksesta ja että siskoni kestäisi tämän turhan kiertotien takaisin kotiin.

Kappaleet, jotka inspiroivat kappaletta kirjoittaessa:

Detroit: Become Human ost - Lost

Final Fantasy XV ost – Taelpar Crag

Final Fantasy XIII-2 ost – Limit Break!

OOMPH! - Kismet

Final Fantasy XV ost – Hunt or be hunted

Final fantasy XIII-2 ost – Noel’s Theme

Witcher season 1 ost – It’s an ultimatum

Tekken 6 ost – Cemetery

Detroit: Become Human ost - Hostage