VUOSIA AIEMMIN
Väkeä kuhisi innosta ja kiinnostuksesta pian alkavia kruunajaisia varten. Ensimmäistä kertaa koskaan Riyzekien sukuun tultaisiin kruunaamaan kuningashallitsija. Riyzekien suvussa oli ollut vain sisko ja veli. Prinssi Hidraelin siskon poismenon vuoksi oli Hidraelin tehtävä ottaa kruunun vastuu harteilleen. Sali oltiin koristeltu sinisen ja mustan sävyisillä väreillä ja hopeaa oli siroteltu sinne tänne lisäämään haltiasuvun tunnuksen loistetta. Kaikki alkoivat asettua paikoilleen, muut pääkuninkaalliset ensimmäisimpien joukossa eturivissä.
”Tästä tulee historiallinen hetki”, nuoren prinssi Ralffin äiti, Rabriny Yry, sanoi hymyillen ja piti miehensä kädestä kiinni samalla.
”Onhan tämä uutta, ei sitä joka päivä saada kuningasta Riyzekien sukuun”, Rabrinyn aviomies, Undu Yry, sanoi ja taputti vaimonsa kättä. Ralff itse katseli ympärilleen ja laskeskeli, että kaikki mahdolliset kuninkaalliset olisivat paikalla. Hänelle oli erittäin tärkeää muistaa kaikkien nimet ja arvot. Hänestä tulisi jonain päivänä kuningas ja hän halusi olla yhtä esimerkillinen kuin isänsä.
”Hetkinen, missä Cassandra on?” Undu kysyi ihmeissään ja se sai tämän vaimonkin ihmettelemään asiaa. Hän lopulta hellästi kosketti käsivarrellaan vanhimman poikansa kylkeä. ”Missä siskosi on kulta?” Rabriny kysyi kuiskaten ja prinssi kääntyi katsomaan äitiänsä. Hän vilkaisi vierelleen ja tajusi itsekin vasta nyt siskonsa poissaolon. Hän kääntyi taas katsomaan äitiänsä ja nosti olkiaan pudistellen päätään. Rabriny huokaisi hiljaa hampaiden välistä.
”Voi jestas sentään sen neidon kanssa”, hän huokaisi turhautuneena hiljaa hampaidensa välistä. Kruunajaiset olivat juuri alkamassa.
”Etsitään hänet jahka tilaisuus on ohi”, Undu kuiskasi vaimolleen rauhoittavasti. Ei hänkään pitänyt siitä, että heidän prinsessa ei kunnioittanut kruunajaisia vaan päätti karata omille teilleen. Oli kuitenkin myöhäistä enää lähteä etsimään häntä tästä väkijoukon seasta.
”Prinsessa Cassandra, odottakaa”, nuori demoninainen sanoi hiljaa samalla, kun yritti kipittää mahdollisimman kevyin askelin edessä hipsivän prinsessan perässä. Prinsessa naurahti ilkikurisesti.
”Tule nyt T, tiedän hyvän paikan!” Cassandra hihkaisi ja heilauttaen punavivahteisia ruskehtavia hiuksiansa jatkoi matkaansa innoissaan. Häntä ei ollut kiinnostanut seisoa tyhjänpanttina paikalla vaan halusi nähdä koko tilaisuuden. He olivat onnistuneet luikahtamaan kaikkien vartijoiden ohitse ja prinsessa oli itsevarmana vain lähtenyt kulkemaan korkeimpiin kerroksiin ripein, mutta hiljaisin askelin.
”Emme saisi olla täällä, vanhempasi suuttuvat”, demoninainen jatkoi sanomisiaan prinsessalle, mutta tuntui kuin kaikki menisi vain kuuroille korville.
”Ei ne jaksa olla pitkävihaisia, sitä paitsi mainio veljeni on siellä”, Cassandra sanoi vastaan ja juoksi vielä yhdet portaat ylös, kunnes pysähtyi raskaiden, mutta kauniin kultaisin koristein koristeltujen verhojen eteen. Haltiaprinsessa kosketti verhon sileää pintaa sormenpäillään ja odotti toisen neidon saapumista hänen vierelleen.
”Olen tosissani Cassandra”, T:ksi kutsuttu nuori nainen kuiskasi tosissaan ja vilkaisi heidän ympärilleen. Jos joku näkisi heidät täällä, he olisivat pulassa.
”Älä jaksa Tiscovera, nautitaan hetki näkymästä parhailta paikoilta”, Cassandra sanoi, iski silmää demoninaiselle. Ennen kun tämä ehti sanoa mitään, neido oli jo sujahtanut verhojen läpi sisään ja Tiscovera sihahti turhautuneena.
”Saamme niin kuulla tästä”, nainen saanoi hiljaa ja vilkaisi vielä ympärilleen, kunnes sujahti verhoista läpi prinsessan perään. Lattiamatto onneksi vaiensi askeleet vielä hiljaisessa salissa ja demoni meni kumarassa prinsessan perässä marmorikaiteen luokse. Cassandra kääntyi vilkaisemaan häntä ja viittoi tätä katsomaan vain pienesti kaiteen yli.
”Katso nyt millaiset näkymät”, Cassandra hihkaisi ja katsoi itse kaiteen yli niin, että jos joku hänet huomaisi, näkisi vain päänalun ja silmät. Varovasti Tiscovera nosti päätänsä, kun samalla juhlaväkeä vastapäätä odottanut orkesteri pääsi vihdoin aloittamaan soittamisensa. Ensin lähtivät huilut ja harput aloittamaan kaunista sointua, joka toi mieleen meren, sen syvyyden ja kauneuden. Säveleen mukana lähtivät soimaan urut, sitten rummut ja loput soittimet. Cassandra katsoi hetken aikaa orkesteria, kunnes hän kääntyi katsomaan toiselle puolelle salia, jossa komea mustahiuksinen haltiamies lähti kävelemään isänsä ja äitinsä perässä kohti orkesteria.
”Hän on niin komeaksi laittautettu”, Tiscovera kuiskasi hiljaa lähempänä Cassandran korvaa. Cassandra tirskahti mahdollisimman hiljaa itsekseen.
”Ei minusta, ei hän niin erityisennäköinen ole”, Cassandra sanoi vastaan ja demoni kääntyi heti katsomaan prinsessaa ihmeissään. Kuin ei olisi voinut uskoa korviansa, mitä toinen oli juuri suustaan päästänyt.
”Cassandra! Hän on sentään prinssi!” Tiscovera sanoi niin, että Cassandran piti heti hyssytellä häntä hiljaisemmaksi. Hän ei todellakaan haluaisi kesken kruunajaisseremonian jäädä kiinni. Tiscovera hiljeni heti ja kääntyi taas katsomaan prinssiä.
”Prinssi, jota pidetään oikeana naistenmiehenä, en pidä itse sellaisista miehistä”, Cassandra myönsi ääneen hiljaa ja katsoi kuinka alhaalla prinssi käveli vanhempiensa perässä tyynenä. Neito oli näkevinään, ettei nuori haltiamies tainnut oikein nauttia olostaan ja tulevasta huomiosta.
”Se on totta, että prinssi Hidraelista puhutaan, että hän saa pelkillä puheilla kauneimmatkin Phantasonen naiset polvilleen. Jotkut sanovat, että hänen puheäänensä menisi mereneidon viettelevästä kuiskailusta”, Tiscovera kuiski ja Cassandra vilkaisi ystäväänsä pidätellen nauruaan. ”Et ole tosissasi, oikeasti?” prinsessa kysyi hiljaa tirskuen ja demoni kääntyi katsomaan punapäätä vierellään. Hän nolostuessaan aina punastui ja hänestä tuntui, miten hänen posket olisivat voineet polttaa hänet elävältä. Cassandra huomasi tämän ja pukkaisi hellästi nuorta demonia kylkeen.
”Hei, äläs nyt, kyllä minäkin olen samat juorut kuullut”, Cassandra kertoi ilkikurisesti ja kääntyi sitten katsomaan, kun tilaisuus alkoi ja papitar alkoi puhumaan kuuluvalla äänellänsä. ”Senkin kiusaaja”, Tiscovera kivahti hiljaa naurahtaen ja pukkasi haltiaa takaisin kylkeen. Prinsessa pukkaisi uudestaan takaisin, kunnes hänen huomionsa kiinnittyi tilaisuuteen. Demoni katsoi prinsessaa vierellään hetken aikaa, kunnes kääntyi katsomaan tilaisuuden jatkumista. Kruunaus sujui samalla tavalla kuin aina, hitaasti, mutta arvokkaasti. Demoni ei ollut itse koskaan ollut tällaisten tilaisuuksien ystävä, mutta se oli paha, joka piti sietää, kun oli päässyt Yryn prinsessan päähovineidoksi. Sellainen asema oli kenelle tahansa demonille suuri kunnia ja demoni halusi pitää siitä kiinni. Hidrael asetettiin papittaren eteen ja tämä lausui sanat, jotka tuleva uusi hallitsija sai aina osakseen. Samalla prinssin päähän asetettiin hänelle tuotettu kruunu. Papittaren arvokkaat sanat kaikuivat suuressa salissa, kuin kutsuvana ohjeena kaikille kunnioittaa uutta tulevaa kuningasta.
”Nouse, kuningas Hidrael, Riyzekien kuningas ja suojelija. Harmoniatar sinua opastakoon”, papitar sanoi viimeiseksi kuuluvasti ja haltiaprinssi nousi takaisin jaloilleen, kääntyen yleisöään kohti samalla, kun he toistivat kolme kertaa:
”Harmoniatar häntä opastakoon”
”Harmoniatar häntä opastakoon”, Cassandra kuiskasi dramaattisesti ja Tiscovera hellästi ravisti tämän olkapäätä, että prinsessa ei tekisi pilaa tilanteesta.
”Älä nyt T, kunhan vain pelleilen”, Cassandra kuiskasi nauraen, kunnes kääntyi takaisin yleisöä kohti ja katse kohtasi oitis hänen isänsä silmät. Isä katsoi häntä kuin haukka saalistaan ja vaimonsa huomatessa asian, kääntyi samaan suuntaan ja yhtyi miehensä katseeseen.
”Hitto!” Cassandra kivahti hiljaa ja laskeutui nopeasti demonin kanssa kaiteen taakse piiloon. Heidät oltiin äkätty.
”Mitä me nyt teemme? Isäsi saa raivokohtauksen”, Tiscovera kysyi kuiskaten hermona ja prinsessa hyssytteli häntä. Yleisö alkoi taputtamaan ja hurraamaan uudelle kuninkaalle ja toistamaan tämän nimeä kunnioittavan orkesterin kera.
“Minä hoidan vanhempani, lähdetään, ennen kuin joku muu huomaa meidät”, haltianeito sanoi hovineidolleen, joka lähti prinsessan perässä pois tasanteelta. Tästä puhuttaisiin vielä.
Juhlat jatkuivat temppelistä suuressa kulkueessa kruunajaisjuhliin. Juhlat pidettiin marmorikartanolla, joka oli Phantasonessa kuninkaallisten juhlatilaisuuksia varten rakennettu komea rakennus. Gelgoria-kaupunki oli kaikkien valtakuntien keskellä yhdistävänä tekijänä, joten kauan sitten oltiin sovittu, että muun muassa kruunajaiset ja häät kuninkaallisilla pidettäisiin marmorikartanolla. Se oli yhtä kaukana kaikista valtakunnista, joten matka olisi kaikille sama. Marmorikartano oli jo ulkoapäin koristeltu sinisin ja mustin kukin ja hopeisen kylmät tunnelmavalot toivat loistoa talviseen alkuiltaan. Lukuisat patsaat koristivat kartanon edessä olevia kivisiä polkuja, joita pitkin lukuisat vaunut ja vartijat ratsuineen kulkivat ja auttoivat juhlijat kartanon ulkorappujen luona nousemaan maahan, jota peitti höyhenenpehmeä lumivaippa. Kartanon ikkunoista loisti kaunis valkea valo ja pääovilla oli ovihenkiöitä ottamassa vieraiden talvivaatteita vastaan.
Kivistä ja lumista maata vasten kuului kahden hevosen laukkakavioiden kopse. Osa vartijoista ja vaunuja kuljettavista hevosista hämmentyivät, kun kaksi nuorta neitoa laukkasivat heidän ohitsensa.
”Anteeksi! Antakaa tietä! Yryn prinsessa Cassandra tulee!” Cassandra huusi nauraen kauniin punaruskean orihevosensa selästä, jonka puhtaan valkoinen ja pitkä letitetty harja ja häntä hulmusivat vauhdin hurmassa. Prinsessa ja hevonen oli kuin yksi ja sama kaunis olento, joka liisi ahtaissakin olotiloissa kuin lintu. Tämän perässä ratsasti hiljaa harmaalla hevosella Tiscovera, joka vilkaisi osaa vieraista anteeksipyytävästi, jos sai katsekontaktia.
”Prinsessa Cassandra, odottakaa nyt!” Tiscovera yritti huutaa prinsessan perään. Prinsessa suuntasi hevosensa hyppäämään muutaman pienen lehdettömän pensaan yli nopeuttaakseen matkaansa. Demonilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata perässä. Pääovien läheisyydessä Cassandra vihdoin hidasti ja ravasi hevosensa rentona kohti kartanon viereistä tallia, johon vieraiden vaunut ja niitä kuljettavat yksilöt saatiin juhlien ajaksi. Cassandra pysäytti lopulta hevosensa ja nousi rentona hevosensa selästä pois. Ori hörähti neidolle tyytyväisenä samalla, kun Cassandra otti sen ohjaksista naurahtaen kiinni.
”Kyllä Pippin, minullakin oli hauskaa”, hän sanoi hymyillen ja kääntyi katsomaan demonia, joka lopulta pääsi oman ratsunsa kanssa prinsessan luo ja laskeutui alas.
”Tuo oli tahditonta Cassandra, olemme muutenkin jo pulassa”, Tiscovera sanoi huolissaan ja antoi hevosensa ohjakset tallitytölle, joka tuli ystävällisenä ottamaan heidän molempien ratsut hoitoonsa.
”Pippin on allerginen omenoille, joten älkää niitä antako hänelle”, Cassandra pyysi ja tallityttö myöntyi ystävällisesti prinsessan pyyntöön kumartaen päätänsä samalla.
”Tiscovera, älä murehdi. Et sinä tule saamaan potkuja, jos se on minusta kiinni”, Cassandra sanoi ja kääntyi katsomaan demonia. Hovineito oli häntä pidempi ja demoni hymähti hieman.
”En haluaisi menettää tätä työtä”
”Etkä menetäkään, älä huoli, minähän tämän kaiken hulluttelun keksin”, Cassandra sanoi ystävälleen ja vinkkasi silmäänsä naiselle. Tiscovera sai pienen hymyn palautettua huulilleen ja prinsessa otti hänet käsikynkkään kanssaan.
”Niin sitä pitää, mennään, minulla on nälkä”, prinsessa huomioi lopulta ja lähti kävelemään kohti pääovia samalla, kun suuret kauniit lumihiutaleet alkoivat tippumaan taivaalta ja ilta alkoi hämähtyä. Sisällä ensimmäisia tansseja jo tanssittiin suuressa salissa. Pukuloisto oli kaunista ja Riyzekien tunnusvärejä ja veden elementtiä suosivaa, kuten oli koristeet ja ruuatkin.
”Yh, ihan kuin olisimme hypänneet kaksi tuhatta vuotta taaksepäin, missä kaikki nopeatempoinen tanssimusiikki on?” Cassandra kysyi, kun samalla ojensi ovihenkilölle oranssin pehmeän turkkimaisen viittansa.
”Prinssi- siis kuningas Hidrael varmaan pitää perinteisemmistä juhlista”, Tiscovera otaksui ja saatuaan oman takkinsa jonkun muun päänvaivaksi, hän lähti kävelemään prinsessan vierellä kohti salia.
”Taas yksi merkintä, miksi Hidrael on minusta ikävystyttävä”, Cassandra sanoi tehden samalla ilmaan kirjoituselehdintää kädellään.
”Cassandra Charidey Clera Yry, tänne ja heti!” Cassandra kuuli kimakkaan käskevän äänen ja se sai prinsessan pysähtymään samantien. Tiscoveran lävitse loisti häpeän tunne, kun hän kääntyi prinsessan kanssa katsomaan ääntä kohti.
”Okei, äiti on hitusen suuttunut”, Cassandra sanoi hermostuneena naurahtaen ja lähti perhettään kohti. Muutamat hänen äitinsä käskyn kuulleet vilkaisivat häntä, mutta kääntyivät sitten hieman hymyillen oman seuransa pariin. Demonista matka prinsessan vanhempien luokse tuntui kuin painajaiselta, jossa haluaisit paeta paikalta, mutta jokin voima esti sinua. Cassandra nappasi kiittäen drinkkilasin yhdeltä tarjoilijalta ja käveli perheensä luokse.
”Isä, äiti, rakas veljeni”, Cassandra aloitti ja nyökkäsi kaikille.
”Mitä ihmettä sinä oikein ajattelit?” kuningas Undu kysyi kireänä samalla, kun Cassandra otti huikan juomastaan. Koko perhe vilkaisi Tiscoveraa syyttävästi.
”Uskokaa tai älkää, Tiscovera yritti pysäyttää minut moneen otteeseen”, haltianeito sanoi perheelleen, saade heidän huomionsa pois hovineidostaan.
”Miksi et totellut järjen ääntä?” Ralff kysyi siskoltaan.
”Koska olen kapinallinen, enkä tylsimys niin kuin eräät”, Cassandra sanoi ja hänen veljensä mulkaisi tähän, johon prinsessa vastasi kielensä näyttämisellä.
”Ole tyytyväinen, että vain me näimme sinut”, hänen äitinsä sanoi tiukkana ja neito kääntyi katsomaan häntä maailmaan tuonutta naista.
”Anteeksi, että olin vaikea”, hän sanoi lopulta ja toisti saman isälleen. Vanhemmat vilkaisivat toisiansa, kunnes Undu sanoi tuomioksi:
”Olet kuukauden keittiöhenkilökunnan tiskiapuna joka ilta, asiasta ei keskustella”, Undu määräsi tiukkana ja Cassandra levitti kätensä.
”Mikä ettei, heille varmasti kelpaa ylimääräinen apu”, prinsessa sanoi ja yritti olla kuin rangaistusei haittaisi häntä. Hän ei sietänyt sitä, että joutuisi jatkuvasti kastelemaan ja esitiskaamaan likaisia astioita.
”Kuningas ja kuningatar, olen pahoillani etten saanut prinsessaa pysymään luonanne”, Tiscovera astui askeleen eteenpäin, kun sai mahdollisuuden puhua. Rabriny kääntyi katsomaan häntä mitään sanomattomalla katseella, kunnes huokaisten ilmoitti:
”Aloita pahoillaan olosi sillä, että haet meille juotavaa”, kuningatar sanoin lopulta ja demoni heti päätään hieman laskien lähti etsimään kuningasperheelle juotavaa. Cassandra katsoi hovineitonsa perään, kunnes hänen isoveli käveli hänen vierelleen, ojentaen kätensä.
”Meitä odotetaan tanssiin”, Ralff ilmoitti arvokkaasti ja prinsessa vasta nyt huomasi, että kuninkaallisten nuorioa alkoi kokoontumaan salin keskelle aloittamaan yhteisen tanssinsa.
”Ei kai tässä muutakaan voi”, Cassandra sanoi, joi loput juomastaan ja ojensi juoman päätään pudistavalle isälleen, joka jäi puolisonsa kanssa katsomaan heidän jälkeläistensä matkaa salin keskelle muiden nuorien joukkoon.
Cassandra asteli vessakopistaan ulos ja käveli vastapäätä olevalle pöytälavuaarille parantamaan huulipunaansa. Hän otti hameensa pienestä taskusta esille kultaisen huulipunasäiliön, avasi korkin ja pyöräytti esiin tummanpunaruskean huulipunan. Itsevarmana prinsessa alkoi maalata huulillensa jo hieman haalistunutta väriä lisää samalla, kun ohi korvalla jäi kuuntelemaan muutamaa häntä nuorempaa haltianeitoa, jotka keskustelivat parin metrin päässä hänestä.
”Näitkö, miten me tanssimme Weny! Hidrael piti minua kuin kukkaa kämmenellä ja hänen pyörityksessään tuntui, että lentäisin”, pisamaposkinen neito hihkui innoissaan samalla, kun paransi puuteriansa.
”Näin, mieti jos hän kiinostuisi sinusta enemmän”, Wenyksi kutsuttu silmälasipäinen neito mietti äänen ja molemmat hihkaisivat melkein kiljuen innoissaan.
”Mieti, sitten minusta tulisi kuningatar!” tyttö hihkaisi ja molemmat pomppivat varovasti jännittyneinä.
”Mennään heti etsimään hänet, sinun pitää pyytää häntä tanssimaan ja juttelemaan, että voitte tutustua lisää!” Weny sanoi ystävälleen, joka heti keräsi pöydältä meikkinsä pieneen pussukkaansa mukaan. Kaksikko lähti kylki kyljessä pois naistenhuoneesta, kiinnittämättä Cassandraan lainkaan huomiota. Kun ovi oli pamahtanut kiinni, punapää tuhahti huvittuneena ja sulki huulipunansa.
”Pitäkööt uuden kuninkaansa”, neito sanoi itsekseen. Hän paransi muutamaa lettiänsä hiustensa seassa, kunnes oli valmis itsensä kanssa. Neito vinkkasi itselleen silmää, kunnes avasi oven ja asteli käytävälle, jossa osa juhlavieraista vain vietti aikaa hyvässä seurassa syötävää ja juotava mukanansa. Hänen korkosaappaidensa kopina paukahteli marmorilattiaa vasten samalla, kun neito huomasi yhden lettinsä pampulan pudonneen. Cassandra oli tyytyväinen, että osasi varautua itse tällaisia tilanteita varten. Samalla kävellessään hän alkoi varovasti penkoa mekkonsa taskua, jossa hänellä oli aina hätätilanteita varten jotain tallessa.
”No? Missä se nyt voi olla?” Cassandra sähisi itsekseen, kun hänen haluamaansa pampulaa ei näyttänytkään olevan hänellä. Hänen ymmärtämättä katsoa ympärilleen, hän samassa törmäsi johonkin häntä pidempään ja hän sinkoutui hieman taaksepäin sen vuoksi. Pylväs se ei voinut olla, koska törmäys oli tuntunut pehmeältä, mutta siitä johtuva horjahtaminen takamukselleen lattialle oli astetta ikävämpi kokemus.
”Hei katso eteesi!” Cassandra tiuskaisi ärtyneenä, kun kaaduttuaan heilautti pitkät hiuksensa selkänsä puolelle. Hän kääntyi katsomaan häneen törmännyttä henkilöä ja jäätyi hetkeksi.
Hitto. Se oli kuningas Hidrael. Nuori kuningas ojensi heti kättänsä anteeksipyytävä katse silmissään.
”O-olen pahoillani prinsessa Cassandra, en ymmärtänyt katsoa eteeni”, Hidrael sanoi anteeksipyytävällä, mutta miehisen komealla äänellänsä. Cassandra vilkaisi kuninkaan kättä, mutta nousi itse ylös. Hän pyyhkäisi asuansa pari kertaa sanoen samalla itsevarmana:
”Ei se mitään, toisaalta nyt olemme tasoissa”, neito sanoi samalla kun kääntyi katsomaan haltiamiestä, joka näytti kommentin vuoksi hämmentyneeltä. Se huvitti prinsessaa hieman. ”Tasoissa? Nyt en ihan ymmärrä mitä tarkoitatte prinsessa Cassandra”, hän sanoi ja neito huokaisi pyöräyttäen ebenpuunruskeita silmiänsä.
”Voit sinutella minua, minun seurassani ei tarvitse niin hienohelma olla”, Cassandra tokaisi, laskien kätensä lanteilleen. Hidrael katsoi häntä edelleen hämmentyneenä, mutta ystävällisyys huulillaan. Mies oli kieltämättä hyvin komea läheltä katsottuna. Mustat hiukset loistivat kylmässä valossa kuin silkki ja lyhyt sänkimäinen parta loi tasapainoa komeassa hymyssä oleville kasvoille.
”Sitten haluan, että sinuttelet myös minua”, haltiakuningas vaati ja neito kohotti toista silmäkulmaansa, mutta hymähti hyväksyttävästi.
”Nyt kun olemme tehneet sinunkaupat niin voitko kertoa, mistä tasasta oikein puhut?”, kuningas kysyi uudelleen. Toinen ei luovuttaisi helpolla selvästikään.
”Vanhempani käskivät minun pyytää anteeksi röyhkeyttäni, kun niin kuvottavalla tavalla kehtasin seurata arvon kuninkaan kruunajaisia muualta kuin armeijarivistöltä. Mutta pääsimme tasoihin, koska pääsit juuri tönäisemään minua”, Cassandra selitti lopulta, antaen käsiensä valua pois lantioiltaan, laittaen ne seuraavaksi puuskaan. Hidrael kohotti kulmiansa yllättyneenä.
”Jaa? No, rehellisesti en ehtinyt sen kaiken hälinän keskellä edes huomata poissaoloasi”, haltiamies tuumi ja se sai Cassandran naurahtamaan. Miksi kuningas vilkuilisi hänen paikalla oloaan, kun katse varmasti harhaili muiden aatelistoneitojen kauniita katseita, hiuksia ja pukuja. ”Mutta en minä mielelläni tasoihin pääsisi noin julkealla tempulla, että tönäisen sinut kylmälle lattialle”, Hidrael sanoi ovelana ja haltiaprinsessa ilme muuttui kilpailuhenkiseksi.
”Aijaa? Mitä sitten ehdotat?”, neito kysyi ja kuningas hymähti komeasti.
”Voin tarjota sinulle illallisen”, hän sanoi ja Cassandra jähmettyi heti paikalleen. Mitä haltiakuningas juuri ehdotti? Illallista hänen kanssaan?! Kuvitteliko uusi kuningas, että hän olisi niin helppo.
”Ei onnistu”, Cassandra sanoi samantien ja toisen vahvatahtoisuus alkoi jo huvittaa miestä hänen edessään. Huomatessaan sen, prinsessa tuntui kiukun nousevan hänen varpaistaan päähän asti.
”Hei! Vaikka olet kuningas, se ei tarkoita että minulle voisi nauraa! Me olemme nyt tasoissa ja piste. En minä ole mikään illallisprinsessa”, Cassandra tokaisi ja oli kiitollinen, ettei kukaan muu ollut näkemässä tilannetta, koska käytävä oli niin syrjässä. Hänen vanhempansa olisivat varmasti kironneet hänet maan majoille, jos olisivat olleet näkemässä tilannetta. Hidrael alkoi jo nauramaan huvittuneena.
”Millainen prinsessa sitten olet, jos et illallisprinsessa?” hän kysyi hymyillen ja neito huokaisi jo turhautuneena. Miten toinen jaksoi vielä?
”No vaikka sellainen, joka tykkää lähteä ratsastamaan kilpaa”, hän lopulta vastasi, koska ratsastaminen toi mieleen ihanan Pippinin. Hän mieluummin olisi talvisessa yössä kiitämässä hevosen selässä kuin tässä tilanteessa juttelemassa miehelle, joka enemmänkin ärsytti häntä. Hidrael oli juuri sanomassa jotain, kunnes tuttu ääni keskeytti heidät:
”Cassandra, siinähän sinä olet, äitisi ja isäsi- Kuningas Hidrael”, Tiscovera takelsi ja niiasi oitis komealle miehelle hänen edessään, kun oli päässyt prinsessan vierelle. Hän ei aavistanutkaan, että Cassandra oli kiitollinen hänen saapumisestaan. Mitä enemmän kuninkaan seurassa neito oli, sitä enemmän hänellä alkoi lentää perhosia vatsassa. Se oli ärsyttävä tunne.
”Mitä vanhemmistani?” prinsessa kysyi hovineidoltaan, joka oli jäänyt ihaillen katsomaan hetkeksi miestä. Kuin tutkiakseen tätä ja tämän kasvonpiirteitä. Tökätessään häntä kylkeen, demoni havahtui ja kääntyi heti katsomaan prinsessaansa.
”Aa kyllä! Vanhempasi haluavat, että tulet heidän kanssaan yhteistanssiin”, Tiscovera sanoi ja Cassandra teki yökkäyseleen. Se tästä vielä puuttuisi.
”Kiitos, kun piditte hänelle seuraa kuningas Hidrael, teitte prinsessa Cassandran löytämisestä helpompaa minulle”, Tiscovera sanoi, kun ottaessaan varovasti prinsessan kädestä kiinni yrittäen alkaa johdattaa tätä takaisin perheensä luo.
”Ilo oli minun puolellani”, Hidrael kommentoi hymyillen leveästi ja jäi katsomaan, kun kaksi neitoa lähtivät kaikkoamaan hänestä.
”Hei Cassandra!” mies huusi ja neito kääntyi vilkaisemaan häntä samalla, kun kulki kauemmas kuninkaasta.
”Voinko saada muutaman tanssin sinulta?”
”En pidä tanssimisesta!”
”No kävellään sitten pitkin poikin tanssisalia”, Hidraelin ehdotus oli alkanut jo naurattamaan häntä. Rasittava kuin mikä.
”Ehkä”, hän tokaisi kuninkaalle ja kääntyi Tiscoveran kanssa kävelemään poispäin.
”Eli kyllä?”
”Sanoin ehkä!” ja naurahtaen punapää lähti astelemaan portaita alas ja vasemmalle, joka veisi takaisin juhlasaliin. Prinsessa sai kertoa hovineidolleen kaiken, mitä äsken kuninkaan kanssa oli tapahtunut.
KOLME VUOTTA MYÖHEMMIN
”Vaikea uskoa, että olen tässä pisteessä”, Cassandra kommentoi ja katsoi itseään peilistä, kun Tiscovera samalla paransi hänen silkkisen hameensa helmaa. Sinihopeinen hääasu punaisilla yksityiskohdilla toi ilmi, että prinsessa edusti omaa biologista sukuansa ja sukua, jonka jäseneksi hän ryhtyisi tänään. Tiscovera seuraavaksi nousi hameen helman kimpusta tulevan kuningattaren hiuksiin, joka oltiin letitetty ja koristeltu punaisin ja sinisin kimaltavin helminauhoin.
”Olen iloinen puolestasi. Ja olen kiitollinen, että saan jatkaa hovineitonasi, vaikka asuinpaikkasi vaihtuu”, demoni sanoi ja Cassandra kääntyi katsomaan häntä ihmeissään.
”Totta kai sinä lähdet mukaani! Olet ystäväni ja paras hovineitoni, joka minulla on koskaan ollut. Enhän minä pärjäisi ilman sinua”, neito sanoi ja pukkaisi ystäväänsä hellästi kylkeen. Tiscovera hymyili toiselle hieman ja nappasi vielä punaisen huulipunan meikkipöydältä ja paransi haltian huulien väriä vielä punaisemmaksi. Kun se oli valmis, haltia pyörähti testiksi muutaman kerran asu päällään. Helma nousi kauniisti ja liitäisi upeasti tanssilattialla.
”Miltä näyttää?” Cassandra kysyi vilpittömästi.
”Olet todella kaunis”, Tiscovera kuiskasi kuin haaveilevasti ja prinsessan kääntyessä katsomaan häntä, demoni palasi takaisin hereillä olevien kirjoihin.
”Näytät kuningattarelta”, hän kommentoi lopulta ja Cassandra naurahti.
”Eli vanhalta”, prinsessa vitsaili virnistäen, kunnes Tiscoveran ilme muuttui melkeinpä järkyttyneeksi.
”Eikä! Unohdimme korsetin!” Tiscovera tokaisi kauhuissaan ja alkoi etsiä huoneesta korsettia.
”Ei hätää T, en tarvitse korsettia, näin on hyvä”, Cassandra sanoi rauhoittelevasti ja otti hovineitonsa kädestä kiinni että tämä kiinnittäisi huomion takaisin häneen. Tiscovera katsoi prinsessaa hieman vaikeana. Cassandra oli aina tykännyt käyttää korsetteja ja nyt luulisi hänen yhtenä tärkeimpänä päivänään, että hän haluaisi näyttää hyvältä, korsetin kera. Miksi siis hän-? ”Oletko raskaana?” Tiscovera kysyi suoraan ja Cassandran kasvoilta pystyi näkemään punan, koska hänen punertavat hiukset toivat sitä vain enemmän esille. Tuleva kuningatar naurahti hieman nolona.
”Älä kerro kenellekään, emme ole vielä virallistaneet tietoa”, hän myönsi lopulta ja demonista tuntui kuin aika pysähtyisi. Hän ei ollut osannut odottaa tätä lainkaan.
”Tämä ei ollut suunniteltua, mutta jotain ilmeisesti petti ja päätimme Hidraelin kanssa, että se on nyt tai ei koskaan”, Cassandra kertoi ja Tiscovera oli jumittunut katsomaan prinsessan vatsaa, jota koristi kaunis puku. Demonin päässä pyöri paljon ajatukasia, jotka olisivat halunneet tulla ulos, mutta hän ei vain saanut itseään ääneen. Kurkkua kuivasi ja hän ei tiennyt, miten suhtautua asiaan. ”T?” Prinsessa kysyi ääneen, kun oli huomannut toisen pysähtyneisyyden. Demoni hänen edessään ravisti päätänsä, palatakseen takaisin paikalle ajatuksistaan. Hän alkoi hymyillä ja otti edessään olevaa nuorta naista käsistä kiinni.
”Cassandra, tämähän on upea uutinen, onneksi olkoon”, hän sanoi hymyillen iloisena ja halasi prinsessaa varovasti. Cassandra halaa rutisti häntä kunnolla.
”Kiitos, olen todella iloinen tästä”, prinsessa sanoi. Hän oli aina halunnut omia lapsia, mutta ei ollut koskaan ottanut stressiä ajatuksesta. Cassandra oli aina sanonut, että jos oikeanlainen henkilö löytyy, hän mielellään perustaisi perheen tämän kanssa.
Tiscovera katsoi mitäänsanomattomalla katseella, kun Cassandra asteli kohti vihkikallion aukeaa, jossa häntä oli tuleva aviomies vastassa. Kristallisointuinen haltiayhtye soittivat kaunista säveltä ja muutamat ylimistöt pyyhkäisivät silmiänsä nenäliinoihinsa. Aurinko paistoi taivaalla lämpimästi ja vieno tuuli kalliolla sai morsiammen hunnun ja hameen helman tanssimaan mukanansa kuin keskikesän tanssi. Joidenkin mielestä tilanne oli koskettava. Demonista tämä oli vain typerää ja hämmentävää. Cassandra ei aluksi ollut voinut sietää Hidraelia. Nyt hänestä tulisi tämän miehen vaimo ja kuningatar. Vihkiparin lausuessa valojansa demoni huokaisi syvään ja katsoi, kuinka kaunis aviopari lupautuivat toisilleen loppuelämäkseen.
KUUKAUSIA MYÖHEMMIN
Riyzekien kartanossa kaikui kauniin kuningattaren raivokas huutaminen ja palvelijat juoksivat koko ajan varmistamaan, että lämmintä vettä ja Tiscoveran tarvitsemia tavaroita olisi saatavilla. Oli kuuma kesäilta, mutta ulkona satoi kaatamalla vettä ja sitä pidettiin Riyzekien suvussa hyvänä merkkinä. Silloin lapsi tulisi saamaan vedenloihtimisen taidon.
”Ponnista nyt Cassandra! Lapsen pää näkyy jo!” Tiscovera kannusti ystäväänsä. Cassandra puri hammastaan ärjyen ja puristi päänsä alla olevan ison tyynyn reunoja.
”Helvetti, en pysty siihen!” Cassandra huusi haukkoen henkeään ja Hidrael siveli vaimonsa märkää otsaa ja kasvoja lämpimän vetisellä pyyhkeellä.
”Kyllä pystyt rakas, nyt suutut kunnolla”, Hidrael sanoi kannustavasti ja Cassandra siirsi kasvonsa miestänsä kohti.
”Hidrael pyydän, tule itse ponnistamaan tämä vauva ulos”, nainen haukkoi miehelle.
”Tulenko?” Hidrael kysyi ja Cassandra naurahti vihaisena.
”Tule”, Cassandra ärähti ja samassa alkoi ponnistamaan itsepäisenä. Hän karjui naisellisesti.
”Hyvä C! Pää on ulkona, nyt annat tulla niin kovaa kuin lähtee”, demoni kannusti naisen jalkojen välissä musta suojatakki yllään. Cassandra pinnisti vielä ja päästi suustaan tuskaisen huudon, kunnes hän tunsi loputkin vauvasta tulevan vihdoin ulos hänestä. Lapsi alkoi heti itkeä reippaana ja se sai hymyn kuningattaren kasvoille.
”Onneksi olkoon prinssin vanhemmille”, Tiscovera sanoi, kun piti alastonta poikalasta käsissään. Vanhemmat huokaisivat ihastuksissaan.
”Teit sen rakas”, Hidrael sanoi innoissaan suukottaen vaimonsa otsaa. Tiscovera leikkasi napanuoran pois ja kääri pienokaisen lämpimään huopaan. Käytävältä kuului palvelusväen innokasta huutoa nuoren prinssin syntymän johdosta. Cassandra katsoi onnen kyyneleet vuotaen silmistään, miten demoninainen ojensi huovassa olevan poikavauvan isälleen. Hidrael harvoin herkistyi kyyneliin, mutta tämä oli se hetki. Katsoessaan omaa jälkeläistään mies koki, että kaikki oli sillä hetkellä täydellistä. Kuningas vei itkevän lapsen äitinsä luo ja heti innokkaana alkoi juomaan toisesta rinnasta maitoa.
”Hei ihana pikkuinen prinssini”, Cassandra sanoi onnellisena ja silitti lasta. Hän kääntyi katsomaan hovineitoansa, joka oli noussut seisomaan hänen jalkojensa luota pystyyn.
”Kiitos Tiscovera”, Cassandra sanoi kiitollisena ja tämä hymähti kuningattarelle takaisin. ”Sinä teit suurimman työn”
”Mutta en olisi pystynyt siihen ilman sinua”, kuningatar vilkaisi miestään hymyillen, joka laskeutui sängyn reunalle istumaan hänen ja poikansa viereen.
”Jätän teidät kahden ja haen sinulle syötävää ja juotavaa”, Tiscovera ilmoitti ja Cassandra nyökkäsi hänelle, kääntämättä katsetta pienoisesta uudesta perheenjäsenestä. Mitään sen kummempia sanomisia, demoninainen kääntyi hitusen päätänsä kumartaen ja lähti huoneesta ulos käytävälle, sulkien oven perässään. Kävellessään pitkin käytävää hän mietti, että olisi pitänyt antaa lapsen tukehtua napanuoraansa, joka oli kiertynyt lapsen kaulan ympärille.
VUOSIA MYÖHEMMIN
Oli kulunut vuosia, kun Cassandra oli nähnyt tai kuullut Tiscoverasta. Hovineito oli vain yht äkkiä poikansa syntymän jälkeen ilmoittanut erostaan ja sitten vain katosi jäljettömiin. Kuningatar oli yrittänyt etsiä ja saada yhteyden toiseen, mutta turhaan.
Sitten yllättäen eräänä päivänä Tiscovera oli ottanut yhteyttä kuningattareen ja ilmoittanut haluavansa tavata. Cassandra oli totta kai suostunut tapaamiseen, koska haluaisi nähdä vanhan ystävänsä. Kaksikko oli sopinut tapaamisen Riyzekien laguunille tuovan sillan luokse, koska kaksikolla oli ollut tapana kävellä sitä pitkin kävelyitä samalla, kun alhaalla vesi lainehteli ja kimalsi auringon tai kuunvalossa. Kuningatar saapui sillalle yksin, sillä koki, ettei hänellä olisi vaaraa vanhan ystävänsä seurassa. Ensilumi alkoi satamaan taivaalla ja Cassandra nosti toisen kätensä antaakseen hiutaleille sulattavan pinnan, mille laskeutua. Samalla hän hieroi vatsaansa, joka oli pyöreä kuin ilmapallo.
Musta portaali ilmestyi portin läheisyyteen ja Tiscovera astui siitä näkyville mustassa nahka-asussa ja keltaisen blondit hiukset kasvaneena pidemmiksi, kuin mitä ne olivat koskaan olleet. Cassandra alkoi heti hymyilemaan demonin nähdessään, mutta ei kävellyt tämän luokse. Toinen oli ihana nähdä, mutta osa hänestä oli hitusen pettynyt, vaikka hän ei olisi halunnut tuntea niin. ”Näytät voivan hyvin?” Cassandra aloitti lopulta ja demoni kohautti olkapäitänsä pieni hymy huulillaan. Tämä erilaisempi versio Tiscoverasta oli hyvin erikoinen, ehkä jopa hieman pelottava.
”Jaksatko kävellä?” Tiscovera kysyi ja ojensi kättään sillan suunnalle. Haltiakuningatar lähti astelemaan talvisen lumisateen alla toisen kanssa siltaa eteenpäin.
”Missä olet ollut kaikki nämä vuodet?” Cassandra kysyi lopulta suoraan, kun heidän välinen hiljaisuus alkoi tuntua ärsyttävältä.
”Yht äkkiä vain erosit ja katosit vuosiksi. Nyt kun suostuit tapaamaan, haluan tietää totuuden”, nainen lisäsi ja vilkaisi ystäväänsä, joka käveli hänen vierellään arvokkaasti. Korolliset nahkasaappaat saivat demonin näyttämään entistä pidemmältä kuningattareen nähden kuin mitä oli ollut naisen palvelusaikana.
”Olen ollut harjoittelemassa”, demoninainen vastasi lopulta.
”Harjoittelemassa? Missä? Mitä varten?” Cassandra kysyi yhä enemmän ihmeissään. Demonia huvitti hieman toisen kärsimättömyys, mistä kuningatar ei ollut edelleenkään päässyt eloon.
”Olen ollut harjoittelemassa voimiani paremmiksi. Koin, että minussa on enemmän potentiaalia, jos opiskelen voimiani paremmiksi. Minusta on paljon muuhun kuin vain olemaan hovineitona”, Tiscovera vastasi. Cassandra katsoi naista hiljaisena. Hän halusi ymmärtää toista, hän oli aina nähnyt toisen potentiaalit, mutta oli nauttinut tämän seurasta liikaa, ettei ollut halunnut päästää tätä pois läheltään.
”Ymmärrän kyllä, mutta olisithan sinä voinut sanoa asiat suoraan sen sijaan kuin vaan katkaiset välit? Olen ikävöinyt seuraasi”, kuningatar myönsi viereiselle demonille, joka ei sanonut mitään. Ei pyytänyt edes anteeksi. Tiscovera vilkaisi haltian vatsaa ja nyökkäsi sitä kohti:
”Odotat lasta”, hän totesi. Cassandra vilkaisi vatsaansa myös ja hymähtäen laittoi käden sen ylle taas.
”Kolmatta jo”, haltia ilmoitti iloisena siitä, että toinen oli kommentoinut hänen tilaansa. Hän kuuli kuitenkin Tiscoveran tuhahtavan hiljaa itsekseen.
”Kolmas? Eikö lisääntymistä olisi voinut jättää yhteen?” hän mietti ääneen ja se sai haltiakuningattaren pysähtymään. Cassandra oli erittäin hämmentynyt. Oliko hän kuvitellut, vai oliko toinen oikeasti kommentoinut äskeisen ääneen.
”Tuo ei ollut mukavasti sanottu, tämä lapsi on erittäin toivottu”, Cassandra sanoi suoraan edelleen poieni järkytys äänessään siitä, että toinen oli kommentoinut perheenlisäystä tuolla tavalla. Tiscovera oli pysähtynyt pari askelta edelle, mutta ei ollut kääntynyt katsomaan vanhaa ystäväänsä. Hän pyöräytti silmiänsä, kunnes kääntyi kuningattaren puoleen takaisin.
”Anteeksi, se oli turha ja typerä kommentti. En vain itse pidä lapsista”, Tiscovera myönsi ja haltia katsoi demonia silmiin.
”Mitä sinulle on tapahtunut?”, hän kysyi hiljaa ja samalla luminen vieno tuuli puhalsi heidän ohitseen, saaden molempien naisten hiukset ja Cassandran mekon helman liehumaan. Tuuli tuntui tanssivan heidän ympärillään, mutta kaksikolla ei ollut aikomusta ryhtyä siihen mukaan. Tiscovera alkoi hymyillä. Toinen olisi voinut keksiä mukavamman tavan kysyä hänestä, mutta hän ei pahastunut.
”Olen opiskellut pimeyden haltioiden voimia ja noitien loitsuja. Se oli aluksi todella vaikeaa, mutta päättäväisyyteni avulla vihdoin löysin tietoa ja pystyin opiskella taitoja. Taitoja, joita kukaan demoni ei ole aiemmin pystynyt oppimaan”, demoni alkoi kertoa ja mitä pidemmälle hän meni, sitä innokkaammaksi hänen äänensä muuttui. Cassandra kuunteli häntä ja pudisti päätänsä epäuskoisena.
”Mahdotonta, eihän esimerkiksi noitien taitoja voi oppia kukaan muu kuin noidat. Vain he ymmärtävät loitsukirjojensa kieltä ja voivat oppia taidot. Ei kukaan pysty niitä kopioimaan”, Cassandra kommentoi uskomatta korviansa. Tiscoveran hymy leveni ja selvä innostus vain nousi. ”Keksein keinon ja onnistuin oppia muutamia noitien taitoja”, Tiscovera kertoi ylpeys äänessään. Cassandra katsoi entistä ystäväänsä ilmeettömänä ja miettivänä. Jos noita janosi toisen noidan taitoja, tämä tulisi tappaa.
”Et kai sinä vain…?” Cassandra aloitti, mutta Tiscovera katkaisi hänen lauseensa.
”Ne kaksi noitaa olivat jo puoliksi haudassa, tulevia vainajia. Hukkaanko heidän taidot olisi pitänyt heittää?” Tiscovera kysyi kuin asiassa ei olisi ongelmaa.
”Kuvittele Cassandra! Olen onnistunut keksimään taidon, jolla voin saada sellaisia taitoja, joita kenelläkään muulla ei ole! Minusta on paljon hyötyä vielä!” Tiscovera hihkaisi into äänessään ja otti haltiakuningattaren käsistä kiinni.
”Olen oppinut paljon, kun olen tutkinut magiaa ja sen eri muotoja”, demoninainen lisäsi ja jäi sitten katsomaan odottaen punapäisen naisen reaktiota. Cassandra katsoi naista edessään nauliintuneena ja järkytys silmissään.
”Olet tappanut kaksi noitaa. Olet tutkinut heidän magiaansa. Tiscovera, ymmärrätkö, että olet syyllistynyt rikokseen?” Cassandra kysyi hitaasti ja veti kätensä pois demonin otteesta lähemmäksi vatsaansa. Kuin suojellakseen pienokaistaan edessään seisovalta nahka-asuiselta naiselta. Se ele ärsytti Tiscoveraa ja sen pystyi näkemään hänen nykivistä kasvoistaan.
”Ne kaksi noitaa olivat edelleen tekemässä kuolemaa”, Tiscovera täsmensi naiselle edessään. ”Sinulla ei ollut oikeutta päättää heidän elämänsä lopusta, saatika imeä heistä heidän taikaansa. Noitien taikuus on syystä vain heidän käsiteltävissä. Se on vaarallista”, Cassandra kivahti jo turhautuneena siitä, ettei demoni nähnyt tekemisissään mitään pahaa. Edessään oleva Tiscovera ei ollut enää hänen ystävänsä. Hän näytti hänen entiseltään ystävältään, mutta sisältä hän oli muuttunut. Sivusilmällä hän huomasi, miten demonin käsi puristui nyrkkiin tiukasti.
”Musta magia ei ole leikin asia Tiscovera”, Cassandra lisäsi ja se katkaisi viimeisen tyyneyden naisen sisältä.
”Musta magia on yhtä hyvä kuin mikä tahansa muukin! Ei sitä muuten olisi koskaan keksitty! Cassandra, voimieni avulla minusta voi tulla jotain suurta! Haluan olla ensimmäinen demoni, joka vahvuuksissaan voi olla jopa haltioita voimakkaampia!” Tiscovera saneli korkeammalla äänellä ja samalla lumisade oli alkanut muuttua rankemmaksi. Hasltiakuningatar pudisteli päätänsä järkyttyneenä.
”Oletko hullu? Musta magia vetää mukanansa ja tekee sinusta psykoottisen. Tiscovera, sinusta voi tulla suurta ilman tällaisiakin voimia”, Cassandra yritti sanoa, mutta demonin naurahti pilkallisesti.
”Ilman mustaa magiaa? Oletko tosissasi? Minähän joudun vankilaan, jos saadaan selville, miten olen voimani saanut”, demoni muistutti. Hän tiesi varsin hyvin, että hänen ei kävisi hyvin. ”Minä en peräänny asiani kanssa. Olen ansainnut haluamani kunnioituksen”, Tiscovera lisäsi kuin viimeisenä sanana keskustelulle. Cassandra pudisti päätänsä pettyneenä ja surullisena.
”Siinä tapauksessa en voi päästää sinua lähtemään”, Cassandra sanoi rauhallisena ja alkoi nostamaan kättänsä kutsuakseen vartijat. Tiscovera huomasi tämän ja iski naista kohti mustan piikkiseinämän, jota punapää juuri ja juuri sai väistettyä. Haltia kaatui maahan kyljelleen ja piti vatsastaan kiinni suojelevasti. Hän kääntyi katsomaan demonia edessään vihaisena.
”Jos vielä kerran yrität satuttaa lastani, tulet katumaan sitä”, Cassandra ärisi hampaidensa välistä kuin ärisevä tiikeriemo. Tiscovera tuhahti vihaisena ja pilkkaavasti.
”Sinä et päätä, kehen voin kajota ja kehen en”, demoni sanoi uhkaavasti ja Cassandran vihainen liekkimeri sinkoutui naista kohti. Haltian harmiksi hän joutui huomaamaan, että Tiscovera oli kadonnut lumisateen sekaan. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä samalla, kun kuningatar tiukensi otettaan vatsansa ympärille yhä sakenevassa lumisateessa.
”Hän ei voita. Paha ei koskaan voita, äiti lupaa sen sinulle”, Cassandra kuiskasi lapselle sisällään. Haltia sulki silmänsä itkien, kun samalla hän kuuli lähestyvien askeleiden ja huutojen saavuttavan häntä. Pian hän oli miehensä ja vartijoiden ympäröimänä ja autettavana takaisin sisälle lämpimään.
Biisit, jotka inspiroineet:
- Game of thrones ost - Game of thrones intro
- The man in the iron mask ost - Raoul ja Christine
- Game of thrones season 1 ost - a raven from king’s landing
- The man in the iron mask ost - The masket ball
- Ovi f. Paula Selling - Playing with fire
- Corvyx – Titanium
- FF X ost - Seymor’s Ambition
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti