LUKU 39: TAKAA- AJO

HEIZEL

Juoksimme pitkiä käytäviä, seuraten hätätiemerkkejä, jossa Tareinen sauvasta lähtevä vieno valo oli ainoa tiennäyttäjämme. Askeleet allamme rummuttivat ikivanhoja ritilöitä, joka varmasti auttaisi takaa-ajajiamme, jos he pääsisivät ovesta läpi.

Tarein juoksi etunenässämme näyttämässä tietä, kunnes pysähtyi seinällä roikkuvan rakennuksen kartan luokse.

“Olemme tässä”, Tarein huohotti nopea sävy äänessään ja liikutti taikasauvaa pitkin karttaa. Pidin itse perää tällä kertaa ja katsoin koko ajan taakseni valmiina hyökkäämään, jos joku oli pystynyt seuraamaan meitä ääneti. Kuulin vain erittäin vienosti, miten ovea yritettiin matkan päässä edelleen paukuttaa auki. He eivät suostuisi luovuttamaan, he halusivat saada meidät kiinni, kuten kaikki muutkin, jotka olivat olleet otteluita katsomassa.

“Pääni”, Chari sanoi heikkona Sergeitä vasten.

“Nopeasti Tarein”, Sergei sanoi kireänä.

“Tuossa! Vasemmalle, sitten pitkän matkaa suoraan ja käytävän päässä vasemmalla on ulko-ovi”, Tarein sanoi lopulta ja samassa kuului iso paukahdus.

“He pääsivät läpi”, sanoin hiljaa. Sanaakaan sanomatta Tarein lähti heti juoksemaan edeltä näyttämään tietä ja minä seurasin Sergein perässä. Kirosin mielessäni, kun käytävillä ei ollut mitään, mitä kaataa takaa-ajavia poliisien hidastamiseksi. Juoksemisesta lähtevät äänemme vain helpottivat heitä pääsemään jäljillemme.

Käytävän juokseminen tuntui ikuisuudelta ja käytävän pään savuttaminen kuin hitaalta unelta. Kuin juoksisit pahinta unimörköäsi pakoon ja käytävän pää oli ainoa pakosuunta. Ongelma vain oli se, että olit hitaampi kuin itse mörkö ja kaikki tuntui saavuttamattomalta. Tarein alkoi heti yrittämään käytävän päässä vasemmalle ulos vietävää ovea. Se oli lukossa, mutta antoi helpommin periksi kuin edellinen. Hän osoitti sauvallaan lukkoa ja lausui jotain hitaasti noitien loitsukielellä, kunnes ovi avautui.

“Äkkiä ulos!” Tarein juoksi, kun sai oven auki ja ryntäsimme kukin vuorollamme ulos loppukesän tähdelliseen pimeyteen. Käännyin heti sulkemaan ovea perässäni.

“Anna minä”, Tarein käski minua ja siirryin heti pois tieltä. Hän sulatti lukon metallia sauvallaan muutaman sekunnin ajan, kunnes huitoi meitä jatkamaan.

“Tuo pidättelee heitä vain hetken, vauhtia!” olimme saapuneet Gelgoria- kaupungin laidalle ja edessämme oli suurta heinikkoa ja metsää. Lähdimme juoksemaan metsään ja kuulimme takanamme, miten poliisit olivat päässeet ulko-oven luokse.

“Sergei ja Tarein, lähettäkää hätäsignaali Treviolle ja yrittäkää etsiä paikka, josta hän voi tulla autolla hakemaan meitä. Jään hidastamaan poliiseja”, ilmoitin ja käännyin heti suuntaan, josta olimme juosseet pakoon.

“Ei me voida jättää sinua”, Tarein sanoi kauhuissaan. Käännyin katsomaan heitä hengästyneenä.

“Ei ole vaihtoehtoja, tätä menoa he saavat meidät kaikki kiinni ja sitten olemme ongelmissa”, sanoin heille nopeasti. Tarein kääntyi katsomaan Sergeitä.

“Ota yhteys Trevioon Sergei ja vie Chari turvaan, tulemme perästä”, Tarein sanoi ja tummaihoinen haltia nyökkäsi sanattomasti noidalle. Hän vilkaisi minua ilmeellä katsokin ettet jää kiinni katseellaan, nosti Charia, parantaen otettaan naisestaan ja lähti jatkamaan juoksemista eteenpäin. Käännyin katsomaan Tareinea, joka sauva kädessään kääntyi katsomaan minua. En olisi halunnut saada Tareinea vaaraan, mutta hän oli tehnyt päätöksensä, eikä jäänyt edes kuuntelemaan, mitä olisin halunnut hänen käskeä tekemään. Kuului taas paukahdus, joka merkisi poliisien läpipääsyä ulko-ovesta.

“Pysytään yhdessä”, Tarein sanoi minulle ja nyökäten hänelle laskeuduimme ruohikon ja lähellä olevan kivikon taakse.

“En voi suuremmin käyttää voimiani, mutta pystytkö kasvattamaan puiden juuria, jos kastan niitä vedellä?” kysyin hiljaa. Tarein mietti hetken, kunnes hänen ilmeensä kertoi, että hän kykenisi tekemään jotain. Nyökkäsin hänelle takaisin melkein huomaamattomasti, kunnes nostin kättäni ja kastoin muutamat puut ja niiden läheisen maan suunnalla, josta poliisit tulisivat. Tarein lausui mielessäni jotain, mutta en nähnyt mitään tapahtuvan.

“Ne eivät kasvaneet”, kuiskasin. Tarein hymähti.

“Luota minuun”, hän kuiskasi ja lähti johdattamaan minua Sergein perään. Puikkelehdimme kivien ja puiden takana ja toteutimme noitaystäväni suunnitelmaa. Minä kastoin maata ja Tarein teki loitsujansa. En nähnyt Sergeitä, joka kertoi, että hän oli päässyt hyvän matkan päähän. Lopulta alkoi kuulua poliisien sadattelua tulosuunnastamme ja näin vilaukselta, miten jokin näkymätön oli tarttunut useisiin poliisien jalkoihin ja estivät siten näiden liikkumisen.

“Wau, olet kyllä ovela”, sain sanottua Tareinelle, joka nopeasti kiittäen vain vinkkasi silmäänsä.

“Hei tuolla he ovat!” yksi poliisi huusi, kun ikävästi oli päässyt näkemään meidät.

“Juokse”, käskin ystävääni ja Tarein lähti perässäni juoksemaan. Poliiseista viisi pääsi jatkamaan peräämme. He huusivat käskevästi meille ja vaativat pysähtymään tai aloittaisivat ampumisen.

“Älä pysähdy!” huusin Tareinelle vierelläni, vaikka kuulin, miten tainnutusluodit lähtivät meitä kohti. Jatkoimme juoksemista eteenpäin, mutta aloimme puikkelehtimaan puiden välissä, että luodit eivät osuisi meihin. Muutama niistä pääsi raapaisemaan minua poskesta ja jalasta, mutta minulla ei ollut aika jäädä vilkaisemaan, olivatko haavat pahoja.

“Kuulen auton äänen”, Tarein huusi minulla ja keskityin kuuntelemaan ympäristöä. Poliisien huutamisen keskellä pystyin itsekin kuulemaan auton äänen. Se oli Trevio. Aivan varmasti oli. Vilkaisin Tareinea, joka oli päässyt juoksemaan eteenpäin minusta. Viimeisiä poliiseja oli harhautettava. Pysähdyin yhden puun taakse ja annoin Tareinen jatkaa matkaa.

Keräsin itseäni puun takana muutaman henkäyksen verran. Okei, keskity Heizel, toistin itselleni. Vilkaisin varovasti puun takaata ja näin poliisien tulevan. He käskivät toisiaan hajaantumaan lähistölle, koska olivat menettäneet meidät näkyvistään. Se tuntui kuin lahjalta, erillään voisin yrittää tainnuttaa jokaisen vuorollaan, aikaa ei vain ollut paljoa. Kyykistyin puun taakse ja hymähdin tyytyväisenä, kun näin yhden poliisien tulevan minua kohti. Kuuntelin hänen askeleitansa ja kuljin varovasti puuta vasten vasemmalle, koska tunsin minua kohti olevan naisen tulevan oikealta. Pääsin pyörähtämään hänen taakseen ja epäröimättä iskin naisen pään puuta vasten. Se sai naisen älähtämään hämmennyksestä ja sen siivittämänä sain napattua poliisin kädessä olleen haulikon ja tökkäsin sillä nasta päähän ja tämä menetti heti tajuntansa.

Laskeuduin heti alemmas, kun kuulin muiden poliisien ihmettelevän ääniä. Kyykkyjuoksulla loittonin poliisinaisesta kivikasan taakse piiloon ja näin jo seuraavan uhrini. Miespoliisi liikkui varmoin, mutta varovaisin askelin, kohti naispoliisin suunnalta lähtevää ääntä. Jäin kyykkyyn odottamaan hetkeä, jolloin poliisi oli kivikon ja iskuni läheisyydessä. Katsoin poliisin suuntaan ja laskin askelia. Yksi. Kaksi. Kolme.

Välittömästi, kun sain mahdollisuuden iskin miehen vierelle tätä haulukon päällä leukaan. Heti perään iskin miestä otsaan ja tämä kaatui maahan tajuttomana. Kaksi viidestä hoidettu. Kolme jäljellä.

Otin taas varauksellisen liikkumisen ja mietin, kuinka helposti tämä oli mennyt. Vähän liiankin helposti. Näköpiirissäni oli kaksi muuta poliisia muutamien metrien päässä. He olivat liian lähellä toisiansa. En mitenkään pääsisi tainnuttamaan heitä. Jotenka missäs kolmas oli?

“Olet pidätetty”, takaani kuului ääni. En tehnyt elettäkään liikkuakseni. Tunsin aseen piipun takaraivossani.

“Pudota ase ja nouse ylös kädet näkyvillä”, poliisi käski murahtaen möreällä äänellä. En ollut aikaa miettiä seuraava liikettä. Ei sekunttiakaan. Pyörähdin ja sain kädessäni olleella aseella tönäistyä poliisin asetta niin, että sen laukaus osui viereiseen puuhun. Jos se olisi ollut sentinkään lähempänä olisin voinut…

“Saatanan narttu!” poliisi ärähti vihaisena, mutta potkaisin voimakkaasti miestä jalkaan, joka sai tämän karjahtamaan ja perääntymään muutaman askeleen. En jäänyt odottamaan poliisin seuraavaa siirtoa, vaan lähdin oitis nousemaan paetakseni. En ehtinyt kuulla, mitä poliisi karjaisi minulle, kun tunsin jonkun tarttuvan keskivartalooni käsivarsillaan ja kaatoi minut alleen maahan.Aloin heti rimpuilla vastaan.

“Päästä irti!” kivahdin. Olisin halunnut puskea hänet merenaallon lailla pois luotani, mutta en voinut käyttää elementtiäni. En voinut ottaa sitä riskiä, koska he olisivat tunnistaneet minut heti.

“Olet kiinni, turha yrittää mihinkään enää”, mies ärähti minulle ja kuulin kahden muun poliisin juoksevan meitä kohti. Helvetin helvetti!

“Päästäkää irti!” kivahdin, kun kaksi muuta poliisi saapuivat ja ottivat minusta tiukan otteen käsivarsista. He nostivat minut varmoin ottein jaloilleni ja minut kiinni ottanut poliisi osoitti minua aseella.

“Älä pakota minua ampumaan tainnutusluotia”, poliisi uhkasi vihaisena, vaikka rimpuilin poliisien otetta vastaan kuin raivotaudin saanut. En voisi joutua kiinni. Tiesin kummisetäni sen verran hyvin, että hänellä oli taito tunnistaa sukulaisensa valeasujen läpi. Ja minua ei tippaakaan kiinostaisi kuulla saarnausta häneltä, saatika sättimistä riipuksen menetyksestä.

Poliisit yrittivät lähteä vetämään minua takaisin sinne, mistä olimme alunperin tulleet, kunnes he pysähtyivät kuin seinään.

“Silmäni, en näe!” yksi poliisista huusi.

“Älkää päästäkö tyttöä! Tämä on taas niitä hänen seuralaisensa tekosia”, asetta pitävä poliisi käski minua kiinni pitäviä. Kuulin, miten poliisi ampui sokeana ympärillämme.

“Tule esiin senkin pelkuri!” poliisi huusi vihaisena. Tiesin Sergein olevan lähellä. Rimpuilin taas vastaan ja yritin katsoa ympärilleni toivoen, että henkivartijani hyppäisi jostain vapauttamaan minut.

Ehti kuulua vain nopea ammutun nuolen viuhahdus ja poliisit sinkosivat irti minusta monen metrin päähän. En jäänyt aikailemaan, vaan lähdin juoksemaan pakoon viimeisillä voimillani. Poliisit lähtivät heti seuraamaan minua, mutta jatkoin heistä huolimatta juoksemista. Sergei ja Tarein olivat minua vastassa ja yhtyivät juoksemiseeni, kun olin heidän rinnallaan.

“Kiitos”, ehdein vain huikata heille, kun jatkoimme pakoamme. Lopulta metsän keskellä, suuremman hiekkapolun varrella, näin veljeni auton. Luojan kiitos se oli käynnissä.

“Kyyti olisi lähdössä NYT!” Trevio huusi meille ja painoi kaasupohjaa alas merkkinä, että olisi kiire. Auton keski- ja takaovi olivat auki ja ehdein vain pikaisesti nähdä Charin puoliksi makaamassa auton keskipenkeillä. Sergei hyppäsi Charin seuraksi ja paiskasi oven kiinni siinä missä minä hyppäsin Tareinen perässä takapenkille. Meitä saavuttaneet poliisit olivat alkaneet ampua tainnutusluoteja meihin ja ne kimposivat auton peltiä vasten. Trevio lähti jo itsevarmana kaahaamaan paikalta, kun aloin vasta sulkea auton ovea. Kun olin saanut sen paiskatuksi huokaisin raskaasti.

“Tämä ei ole ohi vielä, poliiseja on kaikkialla”, Trevio sanoi meille matkustajille. Näin Jaisarin istuvan hänen vierellään ja hän vilkaisi minua pikaisesti. Hyvä, että olet kunnossa, pystyi lukemaan hänen kasvoiltaan ja sain vain hymähdettyä hänelle.

“Heizel, ota ase ja yritä hidastaa kaikkea meidän perään tulevaa. Jaisar hoitaa etupuolen. Tarein, huolehdi Sergein kanssa Charista”, Trevio käski ja ojensi samalla käsiaseen Jaisarille, joka otti ne vastaan ja ojensi pienen patruuna paketin kanssa minulle.

“Osaatko ampua aseella?” kysyin Jaisarilta, joka vain kohautti olkiaan.

“Lasketaanko esimerkin näyttö, miten ase ladataan?” hän kysyi.

“Joo, lasketaan”, sanoin nyökäten ja otin tavarat takapenkille. Aseen lataaminen valmiiksi oli todella hankalaa metsän poikki kaahavassa autossa. Käteni tärisivät ja tuntui etten pystyisi keskittymään enää mihinkään.

“Sieltä niitä tulee vasemmalta!” Trevio ehti ilmoittaa minulle ja huomasin, miten kaksi poliisiautoa poliiseineen kaahavasivat meitä kohti vasemmalla olevaa hiekkapolkumaista mäkeä pitkin alas. Kiersin auton ikkunan auki, tähtäsin parhaani mukaan ja ammuin kolme laukausta. Toisesta autosta puhkesi yksi takarenkaista ja ikkuna räsähti palasiksi. Auto kaartui toisen auton eteen, aiheuttaen kolarin.

“Jaisar! Oikealla” Trevio huusi ja kuulin, miten Jaisar avasi oman ikkunansa ja yritti ampua meitä kohti tulevaa seuraavia poliisiautoja. Tarein hyppäsi heti keskipenkille Charia auttamaan, kun huomasi haluni päästä hänen paikalleen. Kiersin ikkunan auki ja autoin Jaisaria ampumaan poliiseja, jotka ampuivat autoamme kohti.

“He yrittävät ilmeisesti ampua renkaita kohti”, Jaisar ärähti ja laittoi lisää luoteja aseisiinsa.

“Totta kai, että saisi meidät helpommin kiinni”, Trevio ärähti takaisin. Latasin oman aseeni myös uusiksi.

“Helvetti!” Trevio huusi ja käännyin katsomaan, miten edessä meitä oli poliisipartio vastassa, katkaisemassa tiemme.

“Nyt en kysy luotatteko minuun, koska päätän että luotatte. PITÄKÄÄ KIINNI!” Trevio ilmoitti ja kaikki me otimme jostain kohtaa autoa kiinni. Tartuin itse keskipenkin yhteen päänojaan ja jouduin sulkemaan silmäni, kun poliisien edessä Trevio pyöräytti autoa kaksi kertaa paikallaan. Siitä aiheutuva hiekkapöly esti poliiseja ampumasta meitä kohti. Kuulin Trevion vääntävän autonsa ohjaimia ja lähti ajamaan kaasupohjassa metsää pitkin, vaikka siellä ei ollut polkua. Auto pomppi entistä pahemmin.

“Tapatat meidät tätä menoa!” Sergei huusi veljelleni. En voinut uskoa, että autoharrastus sai isoveljeni tällaiseksi hurjapääksi, Olin aina kuvitellut hänen olevan rauhallinen ajaja, mutta hän olikin pahimman luokan rallikuski. Ja uhkarohkea sellainen. Uskalsin avata silmäni ja näin Trevion ajavan kohti metsää vastaan tulevaa jyrkännettä. Näin poliisien ajavan perässämme.

“Et kai aio sitä, mitä luulen?!” Jaisar kysyi kauhuissaan. Trevio ei vastannut vaan lisäsi vauhtia.

“Helvetti Trevio me kuollaan!” huusin kauhuissani.

“Ei kuolla!” Trevio huusi minulle takaisin ja katsoin kauhuissani, miten lähestyimme kovaa vauhtia metsän reunaa ja jyrkännettä. Näin jyrkännettä vastapäätä seuraavaa metsää, mutta väli oli aivan liian pitkä ja allamme olisi tiheää pimeää metsää.

“Ei vittu!” Jaisar karjaisi.

“Kyllä vitussa nyt!” Trevio karjaisi keskittyneenä. En useimmiten kuullut veljeni kiroilevan ja silloin kun se tapahtui, oli tosi kyseessä.

“Pitäkää taas kiinni!” Trevio karjaisi ja vaihtoi viimeisen, kivomman, vaihteen päälle ja kukaan ei ehtinyt sanoa vastaan, kun liisimme auton kanssa jyrkänteen reunalta ilmaan. Näin, miten poliisiautot pysähtyivät auton jarrut huutaen jyrkänteelle ja jäivät katsomaan meitä. Käännyin katsomaan kohti metsän reunaa, jonne Trevio halusi meidän päästä. Sydämeni hakkasi nopeammin kuin kovin rumpusoolo. Trevio oli selvästi tiennyt reitin ja laskemoinut sen, koska automme tömähti maahan vastakkaiselle metsän reunalle. Takarenkaat olivat puoliksi kielekkeen reunalla, mutta kaasua riitti, samaten pito eturenkaissa, että pääsimme heti jatkamaan matkaa ja näin, miten tulosuuntamme jyrkänne ja poliisit jäivät puiden sekaan piiloon, mitä kauemmas pääsimme heistä.

“Tuo oli mahtavaa!” Jaisar karjaisi innoissaan terveen kätensä kanssa ja käännyin katsomaan häntä kuin seinähullua.

“Otetaanko toinen kierros?” hän kysyi veljeltäni ja minä huudahdin Tareinen ja Sergein kanssa yhteen ääneen:

“EI!”, saatoin silti huomata tyytyväisen hymyn rauhalliseksi muuttuneen veljeni huulilla.

“Joskus toiste”, Trevio vastasi Jaisarille.

“Miten Chari jakselee?” Trevio kysyi pikaisesti keskipenkkiläisiltä. Nousin heti katsomaan siskoani, joka oli liikkumattomana, terve silmä puoliksi kiinni Sergein syleilyssä. Tarein oli ottanut verisen sidoksen pois ja yritti autosta löytyvällä ensiapuvälineillä helpottaa siskoni oloa.

“Aja vain nopeasti kotiin”, Sergei vastasi veljelleni.

“Sitten mennään”, Trevio totesi ja kääntyi seuraavasta kulmasta oikealle, joka vei hiekkapolulle.

“Tämä tie vie 20 minuutissa alueellemme, mutta taitetaan matka 10 minuuttiin”, Trevio ilmoitti ja samassa painoi autonsa kaasupohjaan. Näin Tareinen nostavan sauvansa ja loihtivan valosäteen, johon ilmestyi Xiaran kuva.

“Anteeksi, mutta..?” Xiara kääntyi katsomaan Tareinea, joka heti sanoi:

“Xiara, se olen minä, Tarein, ei ole aikaa selittää. Tulemme noin 10 minuutissa sairaalapuolelle. Charille on sattunut onnettomuus. Silmä revitty irti ja haava vuotanut runsaasti verta”, Xiaran ilme järkyttyi heti.

“Silmä revitty irti?!” hän toisti uskomatta korviaan.

“Kuuntele nyt ystävä rakas!” huudahdin Xiaralle ja hän vilkaisi minun suuntaan, mutta ei ehtinyt kysyä mitään, kun Tarein vastasi:

“Verta valunut koko ajan valtoimenaan, erittäin heikko pulssi ja pysyy hereillä nipin napin, mutta reagoi valoon”, Tarein lateli ja Xiara ilmeisesti otti asioista heti ylös.

“Laitan huoneen valmiiksi, mutta haluan kyllä kuulla, mitä on tapahtunut”, Xiara sanoi vakavana ja sulki yhteyden. Tarein huokaisi raskaasti ja kääntyi katsomaan minua. Nyökkäsin hänelle:

“Minä otan vastuun ja selitän”, sanoin vakavana ja annoin Tareinen jatkaa siskoni auttamista. Istahdin yksinäni takapenkille ja annoin vihdoin hetken itselleni ja hengityksen tasaantumiselle. Suljin silmäni ja yritin käydä illan tapahtumia läpi. Yritin parhaani mukaan sisäistää kaikkea, mutta tuntui että mieleni oli tyhjä. Kuin en muistaisi mitään. Halusin muistaa, mutta tuntui että muistini oli tyhjä sen jälkeen, kun olimme laskeutuneet autolla takaisin maahan.

“Nopeasti tuokaa prinsessa tänne”, punahiuksinen valkeaihoinen noita ilmoitti, kun Xiara ja sinihiuksinen noita kiidättivät siskoani paareissa kohti toimenpidesalia.

“Heidi, hoida sinä prinsessan nukutus ja lääkitys, jotta kipu helpottaa. Kelda, kun prinsessa on nukahtanut ala puhdistaa haavan ympäristöä”, Xiara käski kollegoitansa. Olin juossut noitien perässä toimenpidesaliin ja katsoin, miten Heidiksi kutsuttu punahiuksinen noita paransi silmälasiensa asentoa kasvoillaan, kun samalla loihti ylleen suojavarusteet. Sinihiuksinen Kelda heilautti sauvaansa ja sai omat suojavarusteet päälleen ja alkoi kerätä pöydälle tarvitsemiaan välineitä.

“Kohta helpottaa prinsessa”, Heidi -noita ilmoitti rauhallisesti kivusta edelleen vaikeroivale, mutta heikolle siskolleni. Hän laittoi lääkeruiskeesta ainetta siskoni käsivarteen ja auttoi Charia laskemaan kymmenestä yhteen, kunnes siskoni silmät sulkeutuivat ja hengitys tasaantui.

“Heizel, sinun pitää mennä odottamaan ulkopuolelle”, Xiara tuli sanomaan minulle, mutta en siirtänyt katsettani siskostani.

“Ei käy, olemme Charin tukena”, Sergei sanoi tiukkana vierelläni ja Xiara tuli meidän molempien eteen.

“Olette huolissanne hänestä ja ymmärrän sen täysin, mutta ette voi olla täällä tiellämme”, Xiara sanoi rauhallisesti, mutta vaativasti. Hän peruutti meidät pois huoneesta ja sulki oven perässään.

“Aloitetaan heti”, kuulin Xiaran sanovan kollegoilleen oven sulkeutuessa. Jäin katsomaan eteeni. Xiara oli herättänyt kollegansa keskellä yötä auttamaan siskoani tämän haavereiden kanssa. Tilanne oli siis pahempi kuin luulin.

“Tule istumaan Heizel”, kuulin Tareinen sanovan takanani. Vilkaisin Tareinen suuntaan ja laskeuduin lopulta istumaan hänen viereensä.

Ja sitten vain odotimme ikuisuuden kestävän ajan. Tuijotin vain seinään, enkä edelleenkään muistanut tapahtuneita asioita. Miksi en muistanut? Mitä oli tapahtunut? Kukaan meistä ei sanonut mitään. Käytävällä kaikui ainoastaan vieno sade, joka oli alkanut tummuttamaan ikkunoita aamuyön hämärässä.

Joukkomme nousi samantien istumasta penkeiltä, kun Xiara avasi oven. Noita otti kasvoiltaan maskisuojan pois ja kääntyi katsomaan häntä.

“Chari selviää kyllä”, hän sai sanottua ensin ja suuri helpotus myllersi tilan läpi. Kiitin päässäni siitä, että siskoni selvisi.

“Mutta nyt haluan tietää, mitä ihmettä on tapahtunut”, Xiara myönsi ja sulki samalla oven, jottei hänen kollegansa kuulisi. Näin vilaukselta, kun Heidi lisäsi kipua lievittävää lääkettä siskolleni ja Kelda keräsi verisiä tarvikkeitaan pois siskoni viereltä. Lopulta käännyin noitaystävääni kohti ja avasin suuni. Yritin alkaa kertoa, mutta mieleeni ei tullut mitään.

“Asia on niin, että…” aloitin ja aloin epäröidä.

“Siis me..” aloitin uudestaan ja huokaisin turhautuneena. Lopulta Trevio tuli vierelleni, laski käden olkapäälleni ja Xiara kääntyi katsomaan prinssiä edessään. Trevio alkoi kertoa koko tarinaa noidalle, joka kuunteli tarkkaavaisena ja hiljaisena.

“Jos ette olisi ehtineet ajoissa, Charidey olisi voinut kuolla sokkiin ja verenhukkaan”, Xiara myönsi suoraan. Muistot olivat alkaneet myrskyämään mielessäni, kun Trevio oli kertonut illan ja yön tapahtumista. Käännyin katsomaan ystäväni tummansuklaamaisiin silmiin ja nielaisin.

“Miten, miten silmä?” kysyin ja Xiara katsoi minua myötätuntoisesti.

“Silmä on tuhoutunut Heizel, kuten veljesi kertoi”, hän sanoi minulle rauhallisesti ja tunsin kirvelevien kyyneleiden nousevan silmiini. Chari joutuisi elämään loppuelämänsä kuoppa päässään. Ja se olisi minun syytäni. Se narttu oli repinyt siskoni silmän irti minun päähänpinttymäni takia saada riipus.

“Jääkö Charille muita vammoja?” Sergei kysyi hampaidensa välistä vihaisena. Xiara kääntyi katsomaan pahoillaan olevana siskoni miesystävää kohti.

“En voi vielä sanoa varmaksi. Nyt Charideyn on saatava levätä. Tarkastamme hänen olotilaa ja voimia myöhemmin”, Xiara vastasi tummaihoiselle miehelle. Sergei nyökkäsi.

“Jään Charin luokse yöksi”, henkivartijani ilmoitti. Xiara vain nyökkäsi hänelle. Yleensä hän ei antanut ylimääräisten jäädä potilaita vahtimaan heidän lepäämisensa takaamiseksi, mutta hän ei ehkä nyt jaksanut alkaa kovasanaisen miehen kanssa vastakkain.

“Lähtekää te muut lepäämään ja nukkumaan. Nyt ette voi tehdä Charideyn eteen muuta”, Xiara pyysi meiltä muilta. Tarein lähti Trevion kanssa käsi kädessä hiljaisina pois sairastuvalta.

“Mennään Heizel”, kuulin Jaisarin takananne valmiina seuraamaan veljeäni ja hänen kihlattuaan. Käännyin vielä Xiaran puoleen, kuiskasin vienon kiitoksen hänelle ja lähdin seuraamaan Jaisaria muiden perässä. Xiara oli antanut hänelle lääkejuomaa, joka oli parantanut loput murtuman aiheuttamat kivut miehessä. Hän oli heittänyt Tareinen aiemmin rikkoman liivin läheiseen roskiin.

Päästyämme sairastuvalta vienon sateen alle, ilmoitin käyväni pienellä kävelyllä. Halusin hetken olla yksin ja käydä kaiken läpi. En jäänyt odottamaan muiden vastaansanomisia, vaan lähdin sairastuvalta suoraan pientä polkua pitkin laguunin rannalle. Lähdin kävelemään sitä pitkin hiljaisena ja kuulin vaimeasti, miten sateisella merellä kaukana miekkavalaat lauloivat joukolla. Lauma oli tapansa mukaan sateella liikkeellä. Katsoin kuitenkin vain eteeni. Olimme olleet Gelgoriassa. Chari oli halunnut osallistua puolestani häkkitappeluun. Hän oli pärjännyt hyvin. Kunnes se Punakettu…

Pysähdyin kauniin tummapuisen laiturin luokse, jonka pitkät tolpat muodostivat miekkavalasveistokset ja sen päässä oli pyöreä katos, jonka lattialta näki veden alle. Katsoin katosta hiljaisena, mutta en astunut laiturille. Käännyin katsomaan viereistä puista tolppaa ja katseeni nousi sen päässä olevaan miekkavalaaseen. Sen ylväs asento ja yksityiskohdat näyttivät surullisilta sateen alla. Kuin sekin olisi tiennyt, mitä olin aiheuttanut sisarelleni. Se oli surullinen siitä, miten olin saattanut antaa siskoni joutua kärsimään.

Iskin samassa paljaalla nyrkillä puista tolppaa vasten ja irvistin kivusta, kun puu repäisi rystysiini haavat. Sade oli kuin suolaa, koska se tuntui pahentavan haavoista lähtevää veristä kirvelyä. Ihan kuin sadekin haluaisi muistuttaa mitä tein. Sinun takiasi. Sinun takiasi. Sinun takiasi. Sinun takiasi…

Aloin hakkaamaan vaistomaisesti nopealla tahdilla puuta vasten, enkä välittänyt kivusta. Koin, että mitä enemmän sattui ja vertani jäi tolppaan, sen parempi. Minun kuului kärsiä. Ähkin jokaisen iskun kohdalla ja sen sijaan, että olisin hidastanut kivun takia, aloin hakkaamaan tolppaa entistä lujempaa.

“Heizel, lopeta!” kuulin Jaisarin tiuskaisevan ja ottavan minusta kiinni.

“Päästä irti! Helvetin mulkku!” huusin vihaisena kyyneleet silmissäni.

“Älä vittu koske minuun!” huusin kurkku suorana niin, että se kaikui varmasti koko rannalla. Sade vain yltyi ja kivun jomottaessa vasemman käden rystysessäni, Jaisar sai minun muutaman askeleen taaemmas, vaikka yritin laittaa viimeisillä voimillani vastaan.

“Rauhoitu!” Jaisar huudahti ja tiukalla otteellaan sai minut katsomaan häntä silmiin. Hengitin raskaasti ja miehen silmiin katsoessa muistin kaiken. Aivan kaiken. Se vyöryi ylleni kuin hyökyaalto, paiskaten minut vasten kalliota. Halusin rimpuilla ottesta irti, mutta Jaisar veti minut rintakehäänsä vasten ja aloin itkeä.

“Jos en olisi päästänyt häntä”, sain aloitettua mutta tuntui etten saanut henkeä. Hengitin raskaasti pari kertaa.

“Jos, jos en olisi antanut Charin taistella”, sain jatkettua, kunnes koin ettei happi riittänyt. Jaisar ei sanonut mitään, hän vain piti minua tiukassa ottessaan.

“Jos, jos olisin mennyt Charin sijasta”, sain sanottua, kunnes jalkani pettivät ja laskeuduin Jaisarin otteessa hiekalle jalkojeni päälle ja annoin itseni itkeä miestä vasten. Yritin ensialkuun pitää itkun vain sisälläni, mutta se ei auttanut. Se purkautui ulos kuin tulivuori, joka oli odottanut hetkeänsä roihahtaa. En enää välittänyt vaan annoin kaiken tulla ulos. Annoin kyynelteni sotkeutua kasvoilleni sateen mukana ja annoin viereisen meren kuulla, miten Riyzekien kuningatar koki yhden romahduksensa taas kerran.

Kappaleet, jotka inspiroivat kappaletta kirjoittaessa:

FF X ost – Face off

Neon genesis evangelion ont – MARKING TIME, WAITING FOR DEATH

Tekken 3 ost – Paul Phoenix

FF VIII Advent Children ost – Battle in the Forgotten City

FF VIII Advent Children ost – The Highway Chase

FF VIII Advent Children ost – Savior

Ramin D. - The rains of Castemere

Titanic ost – Hymn to the sea

Titanic ost – The Potrait

x

LUKU 38: SEKASORTO

HEIZEL

Tuntui kuin maailma ympärilläni vain hiljeni. En kuullut edes sisareni sydäntäriipaisevaa itkua ja huutoa, kun hän piteli käsiään silmänsä päällä ja yritti epätoivoisesti estää veren valumista pois. Punainen väri valui Charin kasvoja pitkin, liaten hänen vaatteitansa ja jättämällä veristä lätäkköä siskoni alle.

“Voittajamme on Punakettu ja tässä hänen palkintonsa!”, juontajan innokas huuto herätti minut takaisin tähän maailmaan. Siirsin katseeni juontajaan, joka oli pysähtymiseni aikana ehtinyt laskeutua areenalle Punaketun viereen ja ojensi tyytyväiselle punapäälle riipuksen. Punakettu nosti riipusta ylös kuin pyytääkseen vielä suosionosoituksia voittonsa johdosta.

“Luulin, ettei toi nainen voi enää pidemmälle mennä”, kuulin Jaisarin järkyttyneen lauseen vierelläni. Katsoessani riipusta, tunsin taas vienoa kipua sydämessäni, mutta ihan toisenlainen kipu vei huomioni. Se kipu oli samaan aikaan katkeran vihainen, ahdistavan surullinen ja tappavan murhanhimoinen. Tuntui kuin raivo pääni sisällä kasvaisi kuin merenpohjaan uppoavalla laivalla joka vain odotti, milloin sen ikkunat menisi rikki ja vesi valtaisi aluksen.

Vilkaisin ympärilleni ja näin, ettei kukaan tuntunut välittävän siitä, että siskooni koski. Kukaan ei mennyt auttamaan. Kukaan ei välittänyt. Se sai vereni kiehumaan kuin purkautuvalla tulivuorella. Silmissäni kohosi viha siskoni silmää irti revinnyttä naista kohtaan.

“Sergei ilmeisesti yrittää päästä auttamaan siskoasi, pitäisikö-?” Jaisar aloitti ja oli noussut ylös.

“Sinä kuolet”, sanoin hampaideni välistä, keskeyttäen miehen lauseen. Jaisar kääntyi katsomaan minua.

“Mitä?” Jaisar kysyi ihmeissään ja ei ehtinyt muuta sanoa, kun jo hyppäsin asfaltille ja lähdin väkipakolla runnomaan häkin yhtä ohutta ovea kohti.

“Heizel! Odota!” kuulin Jaisarin huutavan perääni. En jäänyt kuuntelemaan vaan iskin kyynerpäälläni ja jaloillani ympärilläni olevia ja runnoin väkisin heidän ohi kohti häkin reunaa. Adrenaliini virtasi suonissani ja sen avulla pääsin väkijoukon läpi, vaikka moni yritti estää minua viemästä heidän parasta paikkaansa nähdä tapahtumia.

“Juhlat on ohi, painukaa helvettiin tieltäni!” huusin kovaa jokaiselle lähelläni olevalle, enkä ottanut kuuleviin korviini mahdollisia solvauksia. Minun puolestani kaikki paikalla olijat saisivat kuolla Punaketun mukana. Kukaan ei ansainnut elää, kun ei tehnyt elettäkään siskoni auttamiseksi. Siskoni tuskan huudot olivat hitusen vaimenneet, mutta pystyin silti kuulemaan hänen vaikerointinsa. Se sai raivoni kohoamaan entistä enemmän ja päästyäni häkin oven reunalle kiitin onneani, että joku oli avaamassa ovea. Ovea avaava lukuisia lävistyksiä omistava vampyyri ei ehtinyt huomata, kun adrenaliinisyöksyssäni vain työnsin oven auki ja annoin miehen horjahtaa asfaltille oven taakse.

Nyt edessäni ei ollut esteitä. Raivoni vallassa lähdin juoksemaan kuin salama Punakettua kohti, joka juuri sai riipuksen housujensa taskuun turvaan. Vaikka yleisö kävi villinä ja muutamat yrittivät varoittaa minusta, syöksyin kohti minua kääntyvää Punakettua, joka ei ehtinyt varautua kun kaadoin hänet alleni.

“VITTU SINÄ KUOLET HELVETIN ÄMMÄ!” huusin kurkku suorana, sylki lentäen naisen naamalle. Otin naisen paidasta kiinni ja aloin lyömään tämän takaraivoa asfalttia vasten. En välittänyt, vaikka hän yritti estää minua, jatkoin tämän pään hakkaamista.

“MILTÄ TUNTUU HÄH?! TUNTUUKO YHTÄ KIVALTA, KUN VEDIT SISKONI SILMÄN IRTI SENKIN PASKIAISMAINEN ÄMMÄ!” huusin vihaisena ja olisin lyönyt häntä nyrkillä naamaan, jos joku voimakas henkilö ei olisi ottanut minua kiinni ja repinyt ylös, irti Punaketusta.

“PÄÄSTÄ IRTI!” huusin miehelle, joka paljastui illan juontajamieheksi. Ilmeisesti hän oli viitsinyt luopua kallisarvoisesta mikrofonistaan.

“Punakettu ei tappanut ketään ja noudatti sääntöjä”, mies muistutti ja piti minusta kiinni tiukasti, samalla kun voittajaksi ilmoitettu nainen nousi ylös ja käveli ohitseni nauttiva ilme kasvoillaan. Hän sanattomasti aukoi minulle päätänsä, että oli voittanut ja nauttinut jokaisesta hetkestä.

“Hän repi vastustajaltaan silmän, eikö se ole ylimenemistä!?” kysyin vihaisena mieheltä ja yritin turhaan rimpuilla irti hänen otteestaan. Vasta kun Punakettu oli päässyt pois häkistä, mies jutteli minulle korvan juureen:

“Kuules neiti, Pallokala tiesi mihin ryhtyi kun osallistui kisaan”, miehen ääni inhotti minua ja heti kun ote hänen lihaksikkaista käsivarsista helleni, käännyin oitis häntä kohti. Käteni sinkosi kuin nuoli ja läpsäisi avokämmenellä miehen poskelle. Juontaja horjahti hieman sivulle lyönnin johdosta.

“Uskalla toisen kerran vielä tarttua minuun ja se jää viimeisesi”, sihisin hampaideni välistä. En edes jäänyt kuuntelemaan häntä, kun huomioni kiinnittyi pari metriä meistä olevaan Chariin. Juoksin hänen luokseen polvistuen tämän vierelle.

“Sisko, minä tässä”, sanoin siskolleni ääneen ja otin hänen kädestään kiinni.

“He-heizel”, Chari sanoi todella heikkona. Verta oli valunut jo niin paljon, että naisen toinen silmä oli peittynyt verestä. Näky oli painajaisen esiaste ja olisin halunnut huutaa järkytyksestä. Raivoni oli muuttunut sanoinkuvaamattomaksi ahdistukseksi, mutta jokin sisälläni muistutti, että meistä kahdesta Chari oli pahemmassa tilanteessa. Minun piti pysyä vahvana ja olla hänen tuki ja turvansa.

“Sergei ja muut tulevat kohta”, sanoin siskolleni, samalla, kun toinen käteni värjääntyi siskoni verestä, kun yritin katsoa hänen kasvojensa kohtaa, josta silmä oli revitty irti.

“Sattuu”, Chari sai sanottua vaikeroiden käheällä äänellä. Vilkaisin katsomaan, miten raivoissaan oleva Sergei yritti päästä häkin ovesta läpi, mutta sitä pidettiin kiinni hänen edessään. Trevio, Tarein ja Jaisar olivat hänen mukanansa ja yrittivät Sergein sijaan keskustella ja pyytää pääsyä häkkiin auttamaan meitä.

“Uskon sen siskoni, uskon sen”, sanoin ja käännyin katsomaan taas siskoani.

“Kuolenko minä?” Chari kysyi vaikeroiden ja ensimmäistä kertaa se ajatus juolahti mieleeni. Isosiskoni oli menettänyt tähän mennessä paljon verta ja tuntui, että loputkin haluaisivat valua pian pois. Kylmä ahdistus alkoi kiertää päälaestani varpaisiin asti, kun mietin ajatusta muutaman sekunnin. Niin, jos emme pian tee jotain, Chari kuolee. Siskoni kuolee!

“Päästäkää heidät läpi helvetti!” huusin ovella olevalle juontajalle ja lävistysvampyyrille. Siskoni ei kuolisi tällaiseen paikkaan, ei jos se olisi minusta kiinni.

“Sinä et todellakaan kuole”, sanoin päättäväisesti siskolleni. Otin hänen kädestään paremmin kiinni, vaikka se veren takia tuntui liukkaalta.

“Chari kuuntele, meidän on nostettava sinut istumaan. Pystyt siihen kyllä”, sanoin kannustavasti siskolleni. Chari näytti heti epäröivältä tuskallisen katseensa kanssa.

“Tuen päätäsi, ei ole hätää”, kehotin siskoani. En halunnut hänen menettävän tajuntaansa tällaisella hetkellä.

“Lasken kolmeen ja sitten noustaan”, ilmoitin siskolleni samalla, kun laskin käteni hänen paansa alla tukevaan otteeseen. Vilkaisin ovea kohti ja kiitin Harmoniatarta sillä kertaa, että juontaja alkoi avaamaan ovea seurueellemme. Meidän pitäisi saada Chari ulos täältä ja Xiana avun piiriin niin pian kuin vain mahdollista.

“Okei, yksi, kaksi, kolme!” ilmoitin siskolleni ja vaikka hän karjaisi tuskasta minun lähtiessä nostamaan häntä istumaan, hän yritti käyttää omia voimiansa niin paljon kuin kykeni. Hän tuntui todella raskaalta ja veltolta. Sain hänet kuitenkin istumaan ja tuin häntä parhaani mukaan. Kuulin Sergein raskaat, mutta nopeat juoksuaskeleet saavuttivat meidät ja hän laskeutui heti tilaisuuden tullen naisensa viereen kyykkyyn. Tarein tuli pari sekunttia hänen perässään.

“Trevio ja Jaisar lähtivät käynnistämään autoa valmiiksi”, Tarein sanoi kiivaasti ja jännittyneenä. Huomasin hänen katseestaan pelkkää järkytystä, mutta hän silti kaivoi paitansa sisältä pienen pullon.

“Minulla on vain tämä yksi jäljellä, toivottavasti se edes hieman lievittää kipua”, Tarein sai sanottua. Hän avasi pienen pullon, jossa oli lääkenestettä. Sergei auttoi vaikeroivaa naistaan avaamaan suuta sen verran, että siskoni sai lääkkeen suuhunsa ja kurkustaan alas.

“Selviät tästä, kuuletko? Et todellakaan kuole”, Sergei sanoi vakavana ja samalla riisui oman paitansa ja alkoi Tareinen avustuksella tekemään siitä jonkinlaista sidettä, mitä kiertää Charin silmän ja pään ympärille.

“En halua kuolla”, Chari sanoi suoraan veristen kyyneleidensä seasta. Yleensä humoristisen ja huolettoman siskon shokin näkeminen sai minut kokemaan ahdistusta, jota en usein kokenut. Kun Chari itki, siihen oli kunnon aihe, koska hän harvoin osoitti surullisia tunteitaan.

“Sinä et kuole”, sain sanottua siskolleni uudestaan.

“Se ämmä saa maksaa tästä”, lupasin hammasta purren siskolleni, joka vain katsoi kattoon, toivoen varmasti että kasvoissa oleva kipu laantuisi edes hieman.

“KYTÄT TULEE!” joku alkoi huutamaan yleisön seassa ja käännyin heti katsomaan häkin ulkopuolelle. Suurinosa katsojista ei ensin meinanneet kuulla huutoja, mutta kun sana alkoi levitä, sekasorto ja paniikki alkoi kasvaa. Ajattelin, että riipuksen menettämisen lisäks virkavalta tästä vielä puuttui.

“Helvetti”, Sergei ärisi, kun hänkin ymmärsi mistä on kyse.

“Meidän on päästävä täältä nopeasti pois. Emme saa jäädä poliisien kiinniotettavaksi”, sanoin. Tarein sai samalla sidottua hänen ja Sergein tuottaman sidoksen Charin pään ympärille. Se alkoi kuitenkin heti pikku hiljaa antaa periksi. Tuon parempaa ei nyt tähän hätään ollut, joten sillä piti pärjätä.

“TÄMÄ ON POLIISI! HAJAANTUKAA!” poliisi alkoi kuuluttamaan suuren hallin pääsisäänkäynnistä. Suuri määrä virkavaltaa pääsi hajaantumaan alueelle, mutta suuri yleisö ja sen aiheuttama sekasorto teki kiinniotosta hankalaa.

“Okei, sitten mennään”, Sergei sanoi samantien ja nosti vaikeroivan Charin käsivarsilleen.

“Tarein, suojaa Sergeitä ja Charia takaa, minä raivaan tien ulos”, sanoin noidalle, joka nyökäten jäi isosiskoni ja tämän miehen perään ja minä lähdin viemään meitä häkin ovea kohti. Kenelläkään ei ollut kiire häkkiin sisälle, mutta sekasorto häkin ulkopuolella sai sydämeni hakkaamaan. Näin maassa häkin oven vieressä putken palan ja nappasin sen mukaani. En voinut käyttää elementtiäni, joten fyysinen taktiikka saisi auttaa meitä pääsemään pois.

“Pysykää lähellä”, sanoin ja samassa lähdin putken avulla tönimään ja työntämään sekasortoa kovalla voimalla pois tieltämme. Kuulin Sergein takanani puhuvan rauhallisesti Charille ja vaatien tätä vastaamaan hänelle. Hyvä, henkivartijanikin ymmärsi, että Chari olisi pidettävä hereillä. Jouduin muutaman kerran lyömään muutaman edessä olevan tajuttomaksi ja tönäistä eteenpäin muiden riesaksi päästäksemme eteenpäin.

“Vasemmalla!” Tarein huusi ja samassa sain putken eteeni suojaksi, kun poliisin virka-asuun sonnustautunut nainen tuli oman kapulansa kanssa minua vastakkain.

“Olette pidätetty”, nainen sanoi vakavana.

“Älä luulekaan”, sainoin takaisin ja tönäistessäni hänet irti minusta, iskin putken pään hänen otsaansa ja hän käätui tajuttomana maahan. Lähdin heti jatkamaan raivaamista eteenpäin ja tunsin, miten hiki alkoi valua kehossani. Oli niin kuuma ja tien raivaaminen yksin oli raskasta, Mutta en valittanut. Tekisin sen silti. Tekisin sen siskoni vuoksi. Huomasin, että hallin sisäänkäynnistä oli poliisien saartama, mutta lukuisat muut pitivät poliisit kiireisinä, samalla kun itse taktikoiden meidät sekasorron läpi. Chariin liittyvä huoli sai minut epäröimättä käyttämään putkea ja voimaani, jotta sain raivatuksi tiemme pois suuren massan keskeltä.

“Juoskaa!” huusin Sergeille ja Charille, kun sain viimeisenkin edessä olevan poliisin tieltä. Kaksikko lähti heti juoksemaan ja jäin taistalemaan kahta poliisia vastaan. He yrittivät tarttua minuun vuorollaan ja yhdessä kiinni, mutta sain heidät lopulta kompastettua molemmat ja isketyä putkella tajuttomiksi. En jäänyt odottamaan halusiko joku uskollisesta putkestani päähänsä, vaan lähdin heti Charia kantavan Sergein ja Tareinen perään.

“Ei helvetti”, Sergei henkäisi vihaisena pyäshtyessään kuin seinään. Tarein pysähtyi myös huolestuttava ilme kasvoillaan. Päästyäni näkemään, mistä oli kyse, aloin heti katsomaan ympärilleni toivoen mahdollista pakoreittiä.

“Poliisi! Pysähtykää!” poliiseja oli ainakin kaksikymmentä ja osalla oli aseet. He olivat osanneet siis varautua meidänkaltaisiin karkailijoihin.

“Tänne”, sanoin, kun huomasin oven, jota en ollut huomannut aiemmin halliin tullessa. Minua seurattiin heti ja kuulimme poliisien varoittelut. Siitä huolimatta juoksin ovelle ja lennähdin sitä vasten, huomaten sen olevan lukossa.

“Ei, ei ei ei”, sanoin hätä jo äänessäni ja rummutin ovea nyrkilläni.

“Päästä”, Tarein sanoi itsevarmana ottaen nopeasti samalla vyössään kiinni olleen taikasauvansa, jonka oli ilmeisesti loihtinut koristeeksi. Wau, taas kerran tunnollinen Tarein pääsi yllättämään. Tarein alkoi heti sauvansa avulla tekemään lukolle jotain. Sergei laski Charin nojaamaan seinään Tareinen vierelle.

“Heizel”, Sergei sanoi käskevästi ja käännyin heti häneen ja sitten meitä kohti ryntääviin poliiseihin. Hyppäsin Sergein rinnalle valmiina taistelemaan.

“Ojenna kätesi”, Sergei sanoi ja tartuin miehen ojentamaan käteen heti, tietäen mitä hän aikoisi tehdä. Kun käteni kosketti tummaihoisen haltiamiehen sileää ihoa tunsin heti, minut minusta imeytyi energiaa mieheen. Sergein omat voimat eivät Charin kantamisen vuoksi riittäneet toteuttamaan suunnitelmaansa, joten tämä oli hänen tapansa saada voimansa riittämään ja toimivaan kunnolla. Katsoin poliiseja jännittyneenä, kunnes he kaikki alkoivat epäröimään etenemistään meitä kohti.

“Mitä tapahtuu?” poliisit huusivat ääneen hämmentyinenä ja sivusilmällä näin, miten Sergein silmät muuttuivat mustiksi ja hän katsoi keskittyneenä eteensä. Se oli onnistunut, hän oli saanut suuren poliisijoukon näkökyvyn pimentymään. Se ei estäisi etenemistä, mutta hidastaisi poliiseja.

“Virkavallan nimeen kiellämme käyttämästä pimeää loitsua!” poliisien johtaja huusi varoittavaan sävyyn Sergeille. Poliisit pitivät aseitaan edelleen valmiina ampumaan, mutta epäröinti oli suurta. He eivät halunneet vahingossakaan ampua omiansa. Sergei ei kuunnellut poliiseja vaan keskitti voimansa estämään monipäisen joukon etenemistä meitä kohti. Haistoin, miten hiki alkoi valua Sergein otsasta kasvoja pitkin.

“Vauhtia Tarein, ne tulevat”, Sergei sanoi taaksemme noidalle hampaidensa välistä kireänä. Tunsin oman energiani heikentyvän koko ajan, mutta en voinut päästää Sergeistä irti, vaikka olisin halunnut. En voinut ottaa riskiä, että Sergein voimat eivät riittäisi ja poliisit pääsisivät etenemään. Tarein ei vastannut miehelle mitään mikä kertoi minulle naisen yrittävän parhaimpansa. Pian kuului pieni kilahdus.

“Lähtekää perääntymään!” Tarein ilmoitti meille ja vilkaisin, kun hän lähti auttamaan Charin ovesta toiselle käytävälle. Sanaakaan sanomatta lähdin taluttamaan Sergeitä varmoin askelin ja liikkein kohti oviaukkoa, jotta Sergei saisi itse keskityttyä viimeiseen asti poliisien häiritsemisessä. Poliisit olivat edenneet meitä kohti omasta hetkellisesti sokeudestaan huolimatta.

“Nyt Sergei!” huudahdin, kun otteeni osui osaksi rikkoutuneeseen ovenkahvaan. Sergein silmät palautuivat normaaliksi ja hän kääntyi oitis ryntäämään perässäni ovesta sisälle toiselle käytävälle samalla, kun poliisit yrittivät hidastaa meitä tainnuttavilla aseidensa luodeilla. Käytävä, johon oviaukko meidät vei oli pimeä ja ainoat asiat, jotka toivat valoa olivat pienet hätäpoistumistietä kertovat kyltit seinillä.

“Nopeasti ovi kiinni!” kiljaisin ja työnsin Sergein kanssa ovea kiinni, kun muutama ovelle ehtinyt poliisi oli ehtinyt ovelle ja yrittivät työntää itseään sisälle. Tunsin suurta väsymystä, koska Sergei oli vienyt minusta paljon voimaa, mutta luovuttaminen ei tullut kyseeseen. Yhdellä käärmemäisen nopealla käden heilautuksella Tareinen sauvasta lähti puhuri, joka auttoi meitä painamaan oven kiinni ja epäröimättä iskin mukanani olleen metalliputken oven tukikahvan ja oven vieressä olevan putken väliin, joka esti oven avaamisen.

“Nopeasti, etsikää reitti ulospääsyyn”, Tarein pyysi ja alkoi sauvallansa loihtimaan metallista putkea kiemuraiseksi, joka vaikeuttaisi oven avaamista entisestää.

“Lähdetään itään, vauhdilla”, Sergei sanoi hengästyneenä. Hän nappasi heikosti seisovan Charin käsivarsilleen ja lähti jo edeltä juoksemaan valitsemaansa suuntaan.

“Tarein, meidän on mentävä”, sanoin noidalle, joka heti sanat kuultuani lähti rinnallani juoksemaan kovaa vauhtia. Saavutimme Sergein ja Charin nopeasti samalla, kun kuulin poliisien paukuttavan ovea takanamme. Toivoin, että hidasteemme kestäisi siihen asti, kunnes olisimme ulkona koko rakennuksesta ja että siskoni kestäisi tämän turhan kiertotien takaisin kotiin.

Kappaleet, jotka inspiroivat kappaletta kirjoittaessa:

Detroit: Become Human ost - Lost

Final Fantasy XV ost – Taelpar Crag

Final Fantasy XIII-2 ost – Limit Break!

OOMPH! - Kismet

Final Fantasy XV ost – Hunt or be hunted

Final fantasy XIII-2 ost – Noel’s Theme

Witcher season 1 ost – It’s an ultimatum

Tekken 6 ost – Cemetery

Detroit: Become Human ost - Hostage

LUKU 37: YKSI

HUOMIO! LUKU SISÄLTÄÄ VÄKIVALTAA!

HEIZEL

Kun muutama vapaaehtoinen oli auttanut Jaisarin seisomaan ja auttoivat tätä pääsemään pois kehästä, lähdin heti ryntäämään väentungoksen läpi miehen luokse. Minun oli pakko päästä näkemään, mitä se narttu oli tehnyt Jaisarille. Mies autettiin istumaan allaan hitusen narahtavalle penkille. Hän piteli olkapäästään kiinni ja heijasi itseänsä hitusen, selvästi estääkseen itseään pyörtymästä.

“Painukaa nyt saatana pois tieltä!” kivahdin ympärilläni oleville, jotka yrittivät päästä lähemmäksi katsomaan alkavaa finaaliottelua. Juontaja oli ilmoittanut pienen tauon, jotta finalistit saisivat muutaman minuutin ajan levätä ja kerätä voimiansa koitosta varten. Ympärilläni olevat kirosivat kyynerpäätaktiikkaani heidän keskellään. Tiuskaisin heti takaisin, jos joku uskalsi alkaa haistattelemaan minulle. Sillä hetkellä minulle oli yksi ja sama, jos joku menetti näkömahdollisuuden areenalle.

Kun lopulta pääsin väentungoksesta pois, näin heti paikallaan istuvan Jaisarin ja juoksin tämän luo. Polvistuin hänen eteensä.

“Jaisar”, sain sanottua ja miehellä meni hetki huomata kipunsa takia, että olin saapunut hänen tuekseen. Kivulias hymy toisen huulilla puristi sydäntäni.

“Anteeksi, etten voittanut”, hän kuiskasi, kun kivun tuskaiset hikipisarat valuivat hänen komeita kasvojaan pitkin.

“Älä todellakaan pahoittele mitään”, sanoin heti ja kosketin hänen hikistä poskeansa. Siirryin katsomaan hänen olkapäätänsä ja Jaisar antoi minun irvistellen vilkaista olkapäätään.

“Minulla ei riitä taidot toteamaan onko jotain murtunut”, joudun toteamaan.

“Olisi edes jotain, joka veisi tämän kivun pois”, mies ärähti hampaidensa välistä.

“Anna minun vilkaista”, kuulin Tareinen äidillisen äänen takanani. Käännyin katsomaan noitaa takanani ja hymyilin hänelle suuri kiitos silmissäni. Hän hymyili minulle rohkaisevasti ja tuli seisomaan Jaisarin viereen.

“Saanko?” hän kysyi mieheltä, joka vain sai nyökättyä irvistellen. Tarein tunnusteli toisen olkapäätä varovasti, mutta sekin jo toi lisätuskaa miehen kihisevään miehiseen ääneen.

“Olkapääsi pitää saada paikalleen”, Tarein kommentoi suoraan ja Jaisar kääntyi katsomaan häntä tuskallisesti hengittäen. Hän nielaisi raskaasti ja kysyi:

“Pystytkö tekemään sen nyt heti?”

“Uskoisin, mutta se tulee sattumaan”, Tarein kommentoi.

“Jos se auttaa lopettamaan tämän kivun niin anna mennä”, Jaisar pyysi. Tarein kääntyi katsomaan minua.

“Auta minua riisumaan Jaisarin liivi”, hän sanoi ja nyökkäsin heti tottelevaisesti ja tulin auttamaan veljeni kihlattua.

“Miksi se pitää riisua?” Jaisar kysyi hämmentyynenä.

“Tarvitset jotain, mitä purra”, Tarein kertoi rehellisesti ja se sai miehen vielä hämmentyneemmäksi.

“Miksi minun pitää purra jotain?” hän kysyi enemmän hämillään ja irvistellen antoi meidän riisua liivin pois.

“Eikö teillä ole koskaan laitettu murtunutta luuta paikalleen käsi voimia käyttäen?” kysyin ihmeissäni. Aversion oli ollut todella köyhää aluetta, mutta olin luullut, että edes jonkinlaista lääkinnällistä apua siellä olisi ollut.

“Ei. Jos jotain meni kropassa rikki, sen odotettiin parantuvan tai vaiva jäi vaivaamaan loppuiäksi”, Jaisar kertoi hermostuneempana kun katsoi minua silmiin tummilla silmillään. Saamani tieto ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, olinhan nähnyt millainen Aversion on. Mutta silti järkytyin sitä, että jollakin on voinut jäädä murtunut luu loppuiän vaivaksi, joku on voinut kuolla synnytykseen tai saanut pahoja jälkivaivoja kuumetaudista. Aversionin uudelleenrakentamisen lisäksi haluaisin auttaa saamaan sinne lääkinnällistä apua tulevaisuudessa. Antaisin varoja vaikka sairastuvan rakentamiselle, jos se sitä vaatisi.

“En valehtele sinulle Jaisar. Tämän ei pitäisi kestää kauan, mutta se tulee sattumaan muutaman sekunnin ajan”, Tarein sanoi vakavana. Jaisar kääntyi katsomaan noitaa, joka oli taitellut hänen hiestä märän nahkaliivin paksuksi mytyksi. Nainen ojensi liiviä miehen suun eteen, joka epävarmana laittoi sen suulleen. Hän kääntyi katsomaan minua ja ensimmäistä kertaa koskaan näin, miten häntä pelotti. Mies ei ollut tainnut ennen kokea näin suurta fyysistä kipua. Aversionalaiseksi hän oli siis säästynyt erittäin vähällä. Ojensi hänelle kättäni ja Jaisar otti siitä kiitollisena kiinni terveellä kädellänsä.

“Okei, katsotaan vielä”, Tarein sanoi ja Jaisar alkoi hengittää kiivaasti.

“Rauhoitu, hengitä syvään sisään ja ulos”, puhuin rauhoittavasti, vaikka koko tilanne sai minutkin hermostuneeksi. Pidin miehen katseen omissa silmissäni ja opastin häntä hengittämisessä. Hän rauhallisesti hengitti mukanani.

“Lasken kolmeen ja sitten laitan luun paikalleen”, Tarein ilmoitti. Jaisar ei siirtänyt katsettaan silmistäni ja otin hänen kädestään kiinni molemmilla käsilläni.

“Yksi”, Tarein laski ja samassa kuului naksahdus, kun luu laitettiin takaisin paikalleen. Jaisar karjua mumisi liivi suussaan niin kovaa kuin pystyi ja yleisöstä meitä lähimpänä vilkaisivat meitä. Ilmeisesti olivat pelästyneet miehen karjaisua.

“Noin, eihän se niin paha ollut”, yritin sanoa kevennykseksi ja autoin liivin miehen suusta pois. Mies hengitti raskaasti, mutta sai naurahdettua.

“Haista sinä huilu”, hän sanoi takaisin. Pyyhkäisin nahkaliivillä hänen hikisiä kasvojansa samalla, kun mies kokeili olkapäätänsä.

“Ota nyt rauhallisesti sen kanssa. Se pitää vielä tarkistuttaa lääkitsijällä”, Tarein sanoi ja otti samalla liivin minulta. Mitään sanomatta hän repi liiviä hieman rikki ja solmi sen sitten kantositeeksi miehelle.

“Anteeksi liivisi turmelemisesta”, Tarein sanoi pahoitellen ja mies tuhahti.

“Anna olla, kiitos kun autoit”, mies tokaisi aidosti kiitollisena noidalle. Tarein hymyili ystävällisesti tälle, kunnes kääntyi minua kohti.

“Heizel, tule lähemmäs”, hän pyysi ja tulin oitis hänen eteensä.

“Ota minut halaukseen”, Tarein pyysi ja hämmennyin moista pyyntöä. Vilkaisin ympärilleni, kunnes otin Tareinen halaukseeni, mutta samalla noita laittoi mahdollisimman huomaamattomasti kätensä oman paitansa kaula-aukosta sisään ja pian veti sieltä hyvin pienen pullon, jossa oli sinistä nestettä.

“Miten sinä?” ehdein kysyä ihmeissäni ja vilkaisin nopeasti ettei kukaan vahingossakaan näkisi nestettä. Meiltä kaikilta oli tarkastettu kaikki mahdolliset aseet ja nesteet ennen kuin meidät oli päästetty alueelle.

“Varmuuden varalta piilotin muutaman parantavan juoman rintaliiveihini”, Tarein kuiskasi hiljaa minulle. Kasvoilleni nousi heti hymy.

“Tarein”, kuiskasin hänelle hämmästyneenä. Nainen hymyili hetken viekkaasti. Olin ylpeä, että veljeni oli löytänyt näin rauhallisen, mutta tilanteen vaatiessa näpsäkän kihlatun.

“Nyt vaan pitäisi keksiä tapa, jolla saisimme tämän lääkkeen Jaisarille. Hän ei voi juoda sitä, koska se huomattaisiin se heti”, Tarein kuiskasi. Katsoin pulloa mietteliäänä.

“Sain idean, harhauta ympärillä olevia”, sain sanottua ja Tarein halasi minua kuin itkisin häntä vasten järkyttyneenä äskeisestä.

“Voi jestas, mihin minäkin ryhdyn”, tokaisin kuiskaten ja hänen halauksessaan kaadoin juoman posken kautta suuhuni. Lääkettä ei ollut onneksi paljoa, joten sitä ei voisi nähdä kasvoiltani, että suussani on nestettä.

Irrottauduin Tareinesta ja sujautin tyhjän pienen pullon huomaamattomasti hänen käteensä. Käännyin äskeisestä toipuvan Jaisarin puoleen, joka oli hetkeksi keskittynyt katsomaan muualle. En tiedä oliko se hänen herrasmiesmäinen tapa olla katsomatta minun ja Tareinen tekemisiä vai yrittikö esittää, ettei meihin kiinnittyisi liikaa huomiota. Hän kääntyi katsomaan minua, kun tulin seisomaan hänen eteensä.

“Mitä?” hän kysyi ja katsoi minua.

“Juo”, mumisin hiljaa ja hän katsoi minua kummastuneena.

“Mitä sanoit?” hän kysyi hyvin hämmentyneenä. Otin hänen kasvonsa käsieni väliin hellästi.

“Juo”, toistin lähempänä ja kiitin onneani, että sillä sekunnilla miehen suu aukesi, jotta sain suudelman avulla lääkenesteen hänen suunsa. Jaisar hämmentyi hyvin pahasti sitä, että suustani laskeutui hänen kurkkuunsa nestettä. Hän kuitenkin sain lääkkeen nieltyä suudelman mukana, kunnes nosti huuleni pois hänen omiltaan. Olin varmasti punainen kuin ruusu. Jaisar hymähti ja pyyhkäisi terveellä kädellää suupieltänsä.

“Ei sinun olisi tarvinnut lopettaa”. Jaisar sanoi vanhana itsenään, vinkaten silmäänsä. Tönäisin häntä hellästi terveeseen olkapäähän.

“Sen pitäisi vaikuttaa pian. Pidä käsi kuitenkin siteessä”, Tarein pyysi ja kääntyessään noitaa kohti, Jaisar laski päänsä kiitoksena.

“Jos et olisi Kipakan veljen kihlattu, suutelisin sinua kiitokseksi”, Jaisar sanoi suoraan ja tönäisin häntä uudestaan.

“No”, sähähdin hänelle punastuneena. Tarein naurahti naisellisesti.

“Olen pahoillani Jaisar, mutta et ole mies tyyliini”, nainen totesi suoraan ja kääntyi katsomaan veljeni ja Sergein suuntaan. Trevio kääntyi juuri katsomaan meitä kohti ja hymyili kihlatulleen.

“Joo, enhän voi vetää vertoja Riyzekien prinssille”, mies totesi suoraan rennosti.

“Et voikaan”, Tarein myönsi suoraan, katsoen kihlattuaan kohti. Sain hymyiltyä, kun katsoin Tareinen rakastuneita kasvoja. Veljeni oli onnekas hänen kaltaisestaan naisesta.

“Huomi kaikki!” juontaja ilmoitti innoissaan mikrofooniin ja yleisö kääntyi taas innostuneena ja kiinostuneena illan isäntää kohti. Tarein heilautti kättänsä minulle, että menisimme seurueemme luokse takaisin. Liikautin omaa kättäni merkiksi, että jäisin Jaisarin seuraksi. Noita hymyili minulle lämpimästi ja palasi veljeni luokse. Istahdin Jaisarin vierelle. Istuin oli sen verran korkealla, että näimme areenalle.

“On aika aloittaa finaalikierros! Viimeisinä meillä ovat vastassa upea Pallokala ja vaarallinen Punakettu. Antakaa heille raikuvat aplodit!” juontaja

“En ole puolueellinen, mutta toivon, että siskosi voittaa tuon nartun”, Jaisar sanoi minulle ja aistin, miten mies katsoi katkerana häntä voittanutta naista kohti. Naurahdin toisen toteamukselle.

“Samaa toivon itsekin”, myönsin ja vilkaisimme toisiamme.

“Chari vetää tuosta naisesta luulot pois”, totesin ylpeä tunne sydämessäni siskoni suhteen.

“Pakko myöntää, hän on todella hyvä”, Jaisar kommentoi ja nyökkäsin myöntymisenä hänelle. Se oli totta, Chari oli lahjakkain lähitaistelija, jonka olin koskaan tuntenut. Jopa vanhemmatkin henkilöt, jotka olivat hänen taitojansa nähneet, eivät olleet uskoneet silmiänsä kun teini-iässä isosiskoni laittoi jo itseään vanhempia ja taitavampia taistelijoita polvilleen.

“Hänelle ei siunaantunut kummankaan vanhemmamme elementtiä hallittavaksi. Se kaivoi häntä lapsena todella paljon, mutta vuosien varrella hänestä on tullut uskomaton lähitaistelija. Jopa minulla on vaikeuksia pysyä hänen mukanaan, vaikka käyttäisin vettä apunani”, myönsin ja mies kääntyi katsomaan minua.

“Oletko koskaan voittanut häntä?” hän uskaltautui kysyä ja hymähdin. Käännyin katsomaan miestä ja vastasin rehellisesti:

“En kertaakaan, en vaikka olen käyttänyt elementtiäni”, Jaisar hymähti minulle rennosti. Lopulta yleisö alkoi huutamaan enemmän innoissaan, kun siskoni ja Punakettu asettuivat areenan keskelle. Huomasin vasta nyt, kuinka sydämeni hakkasi lujaa jännityksestä. Tiesin Charin pärjäävän hyvin, mutta silti minussa oli epäilystä. Voittaisiko hän sittenkään, kun vastassa oli noinkin väkivaltainen yksilö?

Voitto olisi pakko tulla. Tarvitsisimme riipuksen. Se ei saisi joutua kenenkään muun käsiin.

Kun aloituslaukaus kimpoontui ylös, molemmat naiset hyökkäsivät toistensa kimppuun. Yleisö mylvi lujaa ja kannusti voittajasuosikkiansa kuin kyse olisi elämästä ja kuolemasta. En osannut enää sanoa, kumpi oli suurempi suosikki, tuo narttu vai siskoni. Naisten nimiä huudettiin sekaisin samalla, kun kaksikko mukiloi toisiansa potkuin ja lyönnein. Keskityin koko ajan seuraamaan siskoni liikkeitä. Varmistin koko ajan, että tämä olisi tarpeeksi kunnossa jatkaakseen ottelua.

“Älä luovuta”, kuiskasin hiljaa itsekseni kädet ristissä ja purin toisen peukaloni kynttä samalla.

“Hän voittaa kyllä”, Jaisar sanoi minulle, mutta en pystynyt vastaamaan hänelle. Minulla oli sama pelko kuin aiemmin Jaisarin kanssa. Jos katson muualle, Chari häviäisi samantien enkä todellakaan halunnut sitä. Riipus oli koko illan ajan ilmoitellut sisälläni olemassaolostaan, mutta olin onnistunut olla huomioimatta sitä. Nyt kuitenkin viimeisen ottelun aikana se oli alkanut taas kutsua minua yhä lujempaa ja lujempaa. Se puristi sydäntäni kuin sydänsuru, mutta en halunnut huomioida sitä. Mikään ei saisi nyt häiritä keskittymistäni. Rukoilin pääni sisällä siskoa katsoessani, että onni suosisi häntä ja saisi voiton.

Punakettu sai potkaisullaan kampattua Charin kovalle asfaltille, mutta nainen sai pyörähdettyä vatsalleen ja hevosen pukituksen lailla tönäistyä Punaketun kauemmas itsestään. Tanssiliikkeen lailla siskoni pyöräytti jalkaansa ja sai iskettyä vastustajansa vielä kauemmas. Punakettu oli saanut suojattua kroppansa käsiensä ristiasennolla, mutta lähtiessään uuteen hyökkäykseen Chari oli valmiina. Punaketun toinen käsi ojentui nyrkissä ja Chari sai siitä heti otteen ja väänsi naisen käden selän taakse ja potkaisi toista pohkeeseen, jotta saisi Punaketun polvilleen. Punakettu laittoi parhaansa mukaan vastaan, mutta Charin ote oli voimakas. Hetken aikaa voiton hymy kävin huulillani, kun katsoin Punaketun vaikerointia siskoni käsittelyssä.

Punakettu onnistui pyöräyttää vartaloansa niin, että he molemmat kaatuivat maahan. Nainen sai potkaistua kenkänsä kärjellä siskoani nenän suunnalle ja nousin ylös vaistomaisesti. Charista näki, että isku oli sattunut, mutta hänen katseessaan näkyi päättäväisyyttä. Vaikka sattuisi kuinka lujaa, hän aikoisi voittaa. Ei niinkään minun tai riipuksen vuoksi, vaan itsensä vuoksi. Hänen kilpailijahenkensä oli kasvanut sitä suuremmaksi, mitä lähemmäs oli päässyt voittoa. Olin aina ajatellut, että veden sijasta Charin elementti olisi ollut äidin tavoin tuli. Jos hän omistaisi elementtiä sisällään, hänen silmänsä olisivat varmasti roihunneet kuin villi ja pysäyttämätön tuli.

Chari iski samantien vastustajaansa kyynerpäällään kipeästi kylkeen, kun nainen oli yrittänyt ottaa hänen hiuksistaan kiinni. Hän nousi heti ylös ja Punaketun yrittäessä tarttua häneen, nainen teki voltin käsiensä varassa taaksepäin. Hän nousi jaloilleen nyrkit ylhäällä ja toinen niistä iskeytyi suoraan voitontahtoisen Punaketun leukaan. Siskoni huomasi tilaisuuden ja epäröimättä pyöräytti itsensä vastustajan ympärille ja kaatoi heidät maahan, Punakettu vatsallaan hänen allaan. Chari istuutui toisen selän päälle ja naisen potkuyrityksistä huolimatta piti naista aloillaan.

“Hyvä hyvä hyvä!” huusin voitonriemuisena paikallani hitusen pomppien. Punaketun pitäisi luovuttaa, ei hän selviäisi tuosta tilanteesta pois kuin luovuttamalla. Voitto oli meidän. Riipus oli meidän!

Punakettu karjui kuin häntä olisi seivästetty elävältä ja kääntyi puraisemaan siskoni käsivartta. Purema koski selvästi, mutta Chari ei suostunut luovuttamaan. Ei vaikka vastustajan ote koveni niin, että käsivarresta alkoi valua verta. Siskoni nosti toista kättä, tarkoituksena varmastikin repiä Punakettu irti hänen kädestään. Nainen käytti tilanteen hyödyksi ja vapaalla kädellään sai repäistyä Charin hiuksia niin, että tämän pää vääntyi ikävään asentoon. Ennen kuin siskoni ehti tehdä mitään, voimakkaasti ääntä pitävä Punakettu pääsi siskoni alta pois. Sulavasti kuin sisilisko, hän sai kierrettyä siskoni selälleen alleen. Raivosta huutaen hän iski kätensä siskoni kasvoihin ja kaikki kävi sekunnissa.

En tiedä, miten se tapahtui, mutta se tapahtui ja katsoin, kuinka Chari jäi maahan tuskasta huutaen ja vaikeroiden. Kuulin, kuinka Sergei karjui vähän matkan päässä pelkästä vihasta, kun joku oli kehdannut koskea hänen naiseensa tuolla tavalla. Veri valui kuin vesiputous siskoni oikeasta silmäkuopasta, josta Punakettu oli vetänyt silmän irti. Siirryn katsomaan, kuinka voitokas hymy kasvoillaan Punakettu puristi siskoni irti repimänsä silmän käsiensä välissä limaiseksi mössöksi. Hänet ilmoitettiin voittajaksi suurten aploodien kera samalla, kun siskoni liikkui kivuissaan asfaltilla. Sisimmässäni hyökyi raivokas aalto, joka olisi valmis hukuttamaan tuon naisen hitaasti ja kivuliaasti siitä, mitä hän oli tehnyt siskolleni.

Kappaleet, jotka inspiroivat kappaletta kirjoittaessa:

Bon Jovi – I’d die for you

Def Leppard – Hysteria

Game of thrones ost – Love in the eyes

Final Fantasy XV ost - Steeling my resolve

Tekken 5 ost – The Finalizer

Tekken 6 ost – One one fight (Noh theater)

Tekken 6 ost – Karma

Tekken 6 ost – Blowin’ up the enermy